Vahvasti mukana suomalaisten arjessa

Vahvasti mukana suomalaisten arjessa
Vakka-Suomen Puhelin Oy on yksi Suomen johtavista contact center -palvelujen tuottajista. Työllistämme 160 alan
ammattilaista, joista valtaosa työskentelee nopeasti kasvavan liiketoiminnan parissa. Palvelukeskuksissamme
käsitellään vuosittain yli kolme miljoonaa palvelutapahtumaa ja palveluja tuotamme 24/7 -periaatteella suomeksi,
ruotsiksi ja englanniksi. Hyödynnämme markkinoiden johtavia teknologiaratkaisuja sekä kehittyneitä palvelun laadun
mittaamisen työkaluja. Keskeisiä palveluja ovat monikanavainen asiakaspalvelu, erityisasiantuntijapalvelut, chat-,
puhelinvaihde-, tilaus- ja ajanvarauspalvelut, hälytys-, vikapäivystys- ja helpdesk -palvelut sekä toimiston taustatyöt.
Asiakkaanamme on useita tunnettuja ja oman alansa johtavia yrityksiä Suomessa. Nykyiset palvelukeskuksemme
sijaitsevat Turussa ja Uudessakaupungissa.
Haemme palvelukeskusten vetäjää
Tehtävässä vastaat palvelutuotannon tuloksellisesta johtamisesta.
Toimit liiketoiminnan johtoryhmän jäsenenä sekä palvelutuotannon
vastuuhenkilöiden lähimpänä esimiehenä ja raportoit
liiketoimintajohtajalle. Tehtäväkenttääsi kuuluvat myös mm.
rekrytoinnit, resurssi- ja työvuorosuunnittelu, henkilöstön osaamisen
kehittäminen sekä liiketoiminnan henkilöstöasiat. Asemapaikkasi on
sovittavissa, mutta tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
säännöllistä läsnäoloa kaikissa palvelukeskuksissamme.
Tehtävään valittavalta edellytämme






tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
kokemusta ja näyttöä tuloksellisesta tuotannon johtamisesta
toimialalta
laaja-alaista henkilöstöjohtamisen osaamista
sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä hyvää ruotsin
kielen taitoa
vahvaa tietojärjestelmäosaamista
toimialajärjestelmien, erityisesti Teleopti
-resurssienhallintajärjestelmän tuntemus luetaan eduksi
Tarjoamme monipuolisen tehtävän ja näköalapaikan vakavaraisessa
yhtiössä vahvasti kasvavan liiketoiminnan parissa, viihtyisän
työympäristön sekä kilpailukykyisen palkkauksen työsuhde-etuineen.
Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään 30.9. mennessä osoitteella: [email protected]
Lisätietoa tehtävästä antaa (22.9. klo 9-11 ja 23.9. klo 13-15) liiketoimintajohtaja Simo Rosendahl,
puh. 044 745 0410, [email protected]