Kiitos - Saarijärveläinen

Keskiviikkona 4.3.2015 - 19
Hirvikantaa pyritään kasvattamaan
Suurriistavahinkoja vähän
Saarijärven riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous pidettiin Saarijärvellä, Pyssylässä
helmikuun 16. päivänä. Puheenjohtaja Ilkka Leppänen totesi vuoden 2014 olleen rauhallinen suurriistavahinkojen ja siihen liittyvän
toiminnan suhteen. Karhu
käytiin hätistelemässä kerran
pois mansikkamaalta, ja yksi tuntemattomalla tavalla vahingoittunut hirvi lopetettiin.
Hirvikolareita sattui vuoden aikana viisi ja muita hirvieläinkolareita oli kuusi.
Leppäsen mukaan syksyn
karhujahti meni hyvin. Kaadot tulivat Kannonkosken,
Pylkönmäen ja Multian alueilta.
Susihavaintoja on tehty Multian, Pylkönmäen ja
Mahlun alueilla. Ilvespentueista on havaintoja etenkin
Ranta-Hännilässä.
– Varovaisesti arvioiden
näyttäisi siltä, että hirvikannan lasku saatiin hallintaan
viime vuoden aikaan, arvioi
Leppänen.
Pyyntiluvanvaraisten riistaeläinkantojen hoidon tämän
vuoden tavoitteissa pyritään
kasvattamaan hirvi- ja valkohäntäpeurojen kantaa. Karhu- ja ilveskantaa pyritään
pienentämään. Susia Saarijärven alueella on kaksi. Niiden määrä pysyy samana.
Uusi puheenjohtaja
Riistanhoitoyhdistys sai uuden puheenjohtajan kolmivuotiskaudelle, kun väistyvä Ilkka Leppänen sai seuraajakseen aiemmin varapuheenjohtajana vaikuttaneen Jukka Nikkilän. Varapuheenjohtajaksi siirtyi vuorostaan Leppänen.
Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajien lisäksi varsinaiset jäsenet Arto Hoppula, Päiviö Ikonen, Olli Kauppinen, Teuvo Leppänen,
Jukka Lintunen ja Jaakko
Tarvainen. Varajäsenet ovat
Jukka Hytönen, Mikko Eerola, Tapio Harju, Pertti Hok-
LASTEN ESIOPETUS-,
PÄIVÄHOITO- JA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN HAKEMINEN
SAARIJÄRVELLÄ 2015
Kaikkien esiopetuspaikkaa haluavien tulee jättää
hakemus.
Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena
lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus on maksutonta. Oikeus
esiopetukseen lukuvuonna 2015 – 2016 on v. 2009
syntyneillä ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä
olevilla v. 2010 syntyneillä lapsilla. Lisäksi oikeus saada maksutonta esiopetusta koskee niitä 7-vuotiaita,
joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Opetusta tarjotaan vähintään 700 h/v.
Sivistyslautakunta märittelee lukuvuoden 2015 – 2016
esiopetuksen järjestämispaikat ja vähimmäisryhmäkoot myöhemmin keväällä. Päivähoitoa tarvitsevat
esioppilaat sijoitetaan ensisijaisesti kokopäiväryhmiin.
Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi päivähoitopaikkaa, hakemus esiopetukseen ja päivähoitoon
tehdään samalla lomakkeella.
Teuvo Leppänen (oik.) luovutti metsästysseuransa Suojärven Rihlan viirin riistanhoitoyhdistyksen väistyvälle puheenjohtajalle Ilkka Leppäselle. Taustalla toiminnaohjaaja Kari Kunelius sekä riistapäällikkö Jukka Purhonen.
kanen, Hannu Valkeinen ja
Mauri Tellikka.
Maanomistajajärjestöjä
edustaa Tuomas Häkkinen
ja toiminnanohjaajana toimii
Kari Kunelius.
Huomionosoituksia
aktiiveille
Hopeisen ansiomerkin sai
Leppänen Teuvo. Pronssiset ansiomerkit myönnettiin
seuraaville jäsenille: Kauppinen Seppo Juhani, Kärkkäinen Vesa Ilari, Sutinen Ari,
Tarvainen Veikko Juhani,
Tellikka Mauri Tapio, Tarvainen Risto Tapani, Kärkkäinen Tuomo Taneli ja Reipsaari Tuomo Heikki.
Pienpetokilpailussa voiton
vei Suojärven Rihla, ennen
toiseksi tullutta Ranta-Hännilän Eräveikkoja. Kolmanneksi kiri Rahkolan Eränkävijät.
Henkilökohtaisen sarjan
voitti Kari Tervala pistein
683, toiseksi sijoittui Topi
Rautjoki 593 pistettä ja kolmanneksi Juha Lakonen pistein 456.
KESÄTYÖPAIKAT
Saarijärven kaupungille palkataan eri
työpisteisiin 18 kesätyöntekijää ajalla 2.6. – 31.8.2015.
Kesätyöntekijäksi voi hakea 15–25-vuotias saarijärveläinen koululainen tai opiskelija.
Kesätyöntekijät palkataan 1 kuukaudeksi kaupungin
työpisteisiin. KVTES:n ja työn mukaisesti työaika on joko
7 h 15 min/pv tai 7 h 39 min/pv ja palkka n. 845 €/kk,
sisältäen lomarahan kahdelta päivältä.
Hakemuslomakkeet ja lisätietoja: Saarijärven kaupunki,
työllisyys, PL 13, 43101 Saarijärvi. p. 044 459 8247/Anu
Vesisenaho tai [email protected] sekä Saarijärven kaupungin kotisivut www.saarijarvi.fi. Hakemukset on palautettava 16.4.2015 mennessä.
saarijarvi.fi
Purhosen jäähyväiset
Ensi syksynä eläkkeelle siirtyvä Keski-Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Jukka Purhonen vieraili viimeisen kerran Saarijärven
riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa.
Purhonen kertoi, että susien kannanhoidollinen metsästys on kahden vuoden
hankekokeilu. Poikkeuslupia
on myönnetty tälle talvelle
kaikkiaan 24.
– Ainakaan viittä Länsija Etelä-Suomeen myönnettyä kaatolupaa ei voida käyttää, sillä luontojärjestöjen ja
yksityisten tekemiä valituksia
ei ehditä käsitellä ennen suden lisääntymisaikaa, jolloin
eläin on rauhoitutettu. Poikkeusluvan myöntäminen ei
vaaranna susikannan elinvoimaisuutta. Ne pyritään
kohdistamaan nuoreen, hait-
taa aiheuttavaan yksilöön.
Hirvitietojärjestelmään
tullaan lähivuosina ilmoittamaan hirvihavainto- ja saalistieto. Tämä sähköinen järjestelmä käsittelee tiedon reaaliajassa eri tahoille, ja se
korvannee erilliset hirvihavaintokortin ja saalisilmoitukset, totesi Purhonen.
Kaksikymmentäkahdeksan vuotta erilaisissa palavereissa kalvosulkeisia pitänyt
Purhonen oli haikeana. Vierailu saikin yllättävän käänteen.
– Ensimmäistä kertaa olen
kokouksessa, jossa kaikki
pysyvät varmasti loppuun
asti, sillä minun autoni on
autoletkan viimeisenä, Purhonen hauskuutti kokousväkeä.
Kati Tuomi-Ahonen
TUKI NUORTEN
KESÄTYÖLLISTÄMISEEN
Saarijärven kaupunki tukee 69 nuoren kesätyöllistämistä yrityksiin/yhteisöille/yksityisille
(á 250 €) ajalla 2.5. – 30.9.2015.
Työnantajat valitsevat itse kesätyöntekijän, joka pitää
olla 15–25 -vuotias saarijärveläinen koululainen tai
opiskelija. Työntekijän palkkaukseen ei saa saada
muuta tukea. Kesätyöntekijän voi palkata myös omasta perheestä yritykseen. Tuki maksetaan jälkikäteen tositteita vastaan. Tositteista tulee selvitä, että työnantaja
on hoitanut työnantajavelvoitteensa, työllistämisajankohta on sijoittunut ajalle 2.5.-30.9. ja työtunteja on
kertynyt 140 tuntia.
Hakuaika päättyy 10.4.2015. Tuki varataan ilmoitusten
saapumisjärjestyksessä, tasapuolisuus huomioiden.
Etusijalla ovat saarijärveläiset työnteettäjät.
Tukihaut ja lisätiedot: Saarijärven kaupunki, työllisyys,
PL 13, 43101 Saarijärvi
p. 044 459 8247/Anu Vesisenaho tai anu.vesisenaho@
saarijarvi.fi sekä Saarijärven kaupungin kotisivut www.
saarijarvi.fi.
saarijarvi.fi
Kaupunki järjestää esiopetuskuljetuksen perusopetuslain (32§) ja sivistyslautakunnan (10.3.2010/13§)
hyväksymien koulukuljetusperiaatteiden mukaan. Esiopetuskuljetusta haetaan koulumatkahakemuslomakkeella, joka on tulostettavissa kaupungin kotisivuilta.
Hakemus palautetaan yhdessä esiopetushakemuksen kanssa.
Koululaisten iltapäivätoimintaan ovat oikeutettuja 1.
ja 2. vuosiluokan sekä erityisopetuksessa olevat oppilaat. Sivistyslautakunta määrittelee järjestämispaikat,
kellonajat ja vähimmäisryhmäkoot myöhemmin keväällä.
Lapsen päivähoitopaikkaa on haettava pääsääntöisesti 4 kuukautta ennen päivähoidon tarpeen alkamista.
ESIOPETUSPAIKAT, PÄIVÄHOIDOSSA VAPAUTUVAT
PAIKAT SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAPAIKAT
1.8.2015 ALKAVALLE TOIMINTAKAUDELLE OVAT
KESKITETYSTI HAETTAVINA 2. – 13.3.2015
HAKEMUKSET toimitetaan kaupungintalolle:
Pirjo Peräaho, Sivulantie 11
Tulotiedot tulee toimittaa kuukauden kuluessa hoidon
alkamisesta.
HAKEMUSKAAVAKKEITA saa päiväkodeista, ryhmäperhepäivähoitokodeista, kaupungintalolta ja internet
sivuilta: www.saarijarvi.fi.
Tiedot esiopetus-, päivähoito – ja koululaisten iltapäivätoiminnan paikoista postitetaan huoltajille
viikolla 22.
LISÄTIETOJA antavat:
ALUE 1, Erja Humalajoki puh. 044 4598 219;
soittoaika ma-ti ja to-pe klo 9 – 10
PIKKU-MÄNTYLÄN päiväkoti: Petäjäpolku 3
Viheralueiden esiopetus ja koululaisten iltapäivätoiminta
RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO
PERHEPÄIVÄHOITO
ALUE 2, Sisko-Annikki Komu-Moisio puh. 044 4598 344
soittoaika ma-ti ja to-pe klo 9 – 10
AARNONTIEN vuorohoitopäiväkoti, Aarnontie 2
Viheralueiden esiopetus ja koululaisten iltapäivätoiminta
RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO
PERHEPÄIVÄHOITO
ALUE 3, Marjo Rouvinen puh. 044 4598 340
soittoaika ma-ti ja to-pe klo 9 – 10
METSÄKULMAN päiväkoti: Kolkanlahdentie 293,
Kolkanlahti
Viheralueiden esiopetus ja koululaisten iltapäivätoiminta
RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO
PERHEPÄIVÄHOITO
PAAVOLAN päiväkoti: Paavontie 30,
Kaisa Nyrönen-Piispanen puh. 044 4598 342
soittoaika ma – pe 12.15 – 13.15
esiopetus (osa-aikaryhmä), koululaisten iltapäivätoiminta
Lisätietoja myös www.saarijarvi.fi
saarijarvi.fi