Pöytäkirja 1_2015

HATTULAN NUORISOVALTUUSTO
PÖYTÄKIRJA 1/2015
KOKOUS
Aika: 19.1.2015 kello 16.30
Paikka: Vapaa-aikatoimisto, Parolantie 53, 13720 Hattula
Paikalla:
Tanja Knuutila
Joni Laine
Samu Hanska
Roosa Hyyrynen
Santeri Hämäläinen
Miisa Kattelus
Herkko Korhonen
Niko Köykkä
Kaisa Lahti
Kalle Tuominen
Sini Lukka
1.Kokouksen avaus
Tanja avasi kokouksen kello 16:39
2.Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3.Työjärjestyksen hyväksyminen
Muihin esille tuleviin asioihin lisättiin elokuvaraadin jäsenten valinta ja uusien edustajien valinta
Nuva ry:hyn.
4.Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Valittiin Samu ja Herkko
5.Terveisiä lautakunnista
Roosa oli käynyt lapsi- ja nuorisoasiain neuvostossa, jossa edustaa nuorisovaltuustoa. Käytiin läpi
nuorten hyvinvointitilastoa viime keväältä. Jatkossakin tarkoitus tuoda terveiset tuosta ryhmästä tässä
kohtaa. Joni oli käynyt perusturvalautakunnassa ja Tanja kunnanvaltuustossa.
6.Vilkaisu nuorisovaltuuston budjettiin
Tanja kertoi, että sivistystoimenjohtaja ei ole tällä kertaa antanut valmiiksi määrärahaa
nuorisovaltuuston käyttöön, vaan toimitaan niin päin, että ensin suunnitellaan sisällöt ja mietitään
niille kulut, jonka jälkeen anotaan rahaa.. Budjetin ja toimintasuunnitelman suunnitteluryhmä
kokoontuu ma 26.1. klo 15, ja siihen valittiin Tanja, Samu ja Joni, apuna Jenni.
7.Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Heiteltiin ideoita tänä vuonna toteutettavista asioista.
Kevään aikana: Ystävänpäiväviikon kondomienjako, Eduskuntavaalien varjovaalit koululla yhdessä
oppilaskunnan kanssa huhtikuussa, projektirahan suunnittelun käynnistäminen, Pilke-ryhmän
näytelmän väliaikakahvitukset, Toripäivä 6.6. nuorisovaltuuston teltalla edustus, Eduskuntaretki
huhti-toukokuussa, seppeleenlasku kaatuneitten muistopäivänä 18.5.
Syksyn aikana: Futispuulaaki (Herkko vastuuhenkilö), Kauden päättäjäisravintolailta,
Nuorisovaltuuston vaalit, Uuden nuvan ryhmäytys, Kehitysvammaisten disco (Roosa vastuuhenkilö),
Lanit, Wanhan Meijerin Joulu, Projektirahan jako nuorten ryhmille loppuvuodesta, seppeleenlasku
itsenäisyyspäivänä 6.12.
Virallisia kokouksia max. 7 kpl vuoden aikana, lisäksi ”pizzailtoja” (vai vaihdetaanko kauden
päättäjäisilta ravintolassa pizzaillaksi? Myös jääkiekkoturnaus?
8.Nuorisovaltuuston projektiraha
Ajatuksena vuoden 2015 loppupuolella saada ensimmäistä kertaa jakoon projektiraha muille nuorten
ryhmille (esim. oppilaskunnat, tukarit tai harrasteporukat /kaveriporukat, jotka hakevat
nuorisovaltuustolta omaan projektiinsa rahoitusta. Nyt käynnistetään suunnittelu hakukriteereistä, ja
tehdään selvitys sivistystoimenjohtajalle aiheesta. Hän päättää, mikä on jaettavan rahasumman
suuruus. Tätä valmistelee työryhmä, jossa Tanja, Roosa, Samu ja Herkko. Sovitaan tapaaminen
pian.
10.Roskaisku kampanja
Kunnassa on meneillään roskaamisen vastainen kampanja, jossa yhtenä osa-alueena on logo- ja
iskulausekilpailu koululaisille. Parhaat ehdotukset painetaan roskapusseihin, jotka tulevat myyntiin
kauppoihin ja mahdollisesti kouluille oppilaskunnille. Nuorisovaltuusto toimii valitsijaraatina,
raatiin valittiin Samu, Roosa ja Herkko. Kokoontuminen ti 10.2. klo 15.30.
11.Joulutapahtuma koonti
Tapahtuma toteutui kaikkien mielestä hienosti, ja mukana ollaan myös ensi jouluna. Päivämäärä on jo
sovittu: la 12.12. Nuorisovaltuustolaisia oli monella pisteellä: ulkona Vilperi Piparihampaan radalla,
sisällä askartelemassa, tonttutemppuradalla ja bändissä. Joulupukkia ei tällä kertaa ollut.
12.Aloitteita
Ei uusia aloitteita.
13.Muut esille tulevat asiat
Alakouluille ja päiväkodeille järjestetään lyhytelokuvakisa teemalla Yllätys. Nuorisovaltuustosta
valittiin 2 kpl jäseniä raatiin, jotka valitsevat voittajat. Raatiin valittiin Santeri ja Samu, raati
kokoontuu elokuvakatselmukseen Juteinitalolle ti 19.5. klo 13.
Nuorisovaltuustojen liittoon Hattulan nuvan edustajiksi valittiin Jonin tilalle Samu ja Herkko.
Tarkoitus, että edustajat käyvät valtakunnallisissa koulutuksissa ja tapahtumissa, myös Hämeen piirin
omissa, ja tuovat tietoa Hattulan nuorisovaltuustoon.
14.Seuraava kokous
Tiistaina 3.3. klo 16.30.
15.Kokouksen päättäminen
Kokous päättyi klo 18:30