Tästä - Hattulan kunta

NASTAHATTULA TIEDOTTAA
3.7.2015
KUNTALAIVAN KAPTEENIN PESTI KIINNOSTI HATTULASSA
Hattulan nykyinen kunnanjohtaja Heidi Rämö siirtyy Lempäälän kunnanjohtajaksi Pirkanmaalle
elokuussa. Tästä johtuen Hattulassa käynnistettiin toukokuun lopulla uuden kunnanjohtajan
hakuprosessi, joka päättyi 30.6.2015 klo 15.00. Hakemuksia saatiin lopulta pyöreät 20
kappaletta. Hakijoiden keski-ikä oli noin 48 vuotta ja joukossa oli kaksi nykyistä kuntajohtajaa.
Millaiseen laivaan uusi kapteeni nousee?
Kahtena edellisvuonna Hattulan kunnan taloutta on saatu tervehdytettyä määrätietoisin, mutta
inhimillisin toimenpitein. Toimintaa on tehostettu esimerkiksi toimintatapoihin ja
toimintakulttuuriin pureutumalla ja siksi Irtisanomilta sekä lomautuksilta on vältytty. Niin ikään
NASTA –toimintamallilla on ehtinyt olla oma vaikutuksensa kunnan uudistusprosessissa.
Merkittävämmän roolin NASTA saa jatkossa, kun toimintamalli on saatu vakiinnutettua Hattulaan.
NASTA –toimintamalliin kuuluvat henkilöstö- ja kuntalaislähtöinen kehittäminen ovat
tulevaisuuden tukipilareita ja antavat mahdollisuuksia kunnan elinvoiman ja kilpailukyvyn
kehittämiselle, johon myös johtajuuden roolin muutos kytkeytyy. Hattulan kunnan talous on
vahvemmalla pohjalla kuin monissa muissa kunnissa ja siksi uuden kunnanjohtajan on helpompaa
”nousta kelkkaan”.
Merven yritysalueen kehittämistä on viety voimakkaasti eteenpäin ja Suomen hallituksen päätös
panostaa biotalouteen tukee myös Hattulan kehitystä bioteollisuuden merkittäväksi keskittymäksi.
Uudella kunnanjohtajalla tulee olemaan tärkeä asemansa myös tämän projektin eteenpäin
viemisessä yhdessä uuden teknisen johtajan kanssa.
Uudella kipparilla on hyvät lähtökohdat tarttua toimeen Hattulassa. Tekemistä luonnollisesti
kuitenkin riittää eikä valmista tule koskaan. Myös HHT-yhteistyö, keskustan kehittäminen,
yritysyhteistyö ja Juteinikeskuksen valmistuminen ovat tärkeitä kohtia asialistalla.
Millaisia ehdokkaita saatiin?
Hattulan kunta sai 20 hakemusta kunnanjohtajan tehtävään. Monilla hakijoilla oli kokemusta
johtamisesta erilaisissa tehtävissä. Varsinkin talouspuolen osaaminen korostui hakijoiden
joukossa. Paikallisuutta edusti Arto Viljanen, joka toimii myös kunnanvaltuuston 2.
varapuheenjohtajana. Hakijoita saatiin eri puolelta Suomea. Kunnanhallitus kokoontuu 24.8.
käsittelemään kunnanjohtajakysymystä jatkossa olevien osalta ja 2.9. kunnanvaltuusto päättää
Hattulan uudesta kunnanjohtajasta.
Kaikkien julkiseen hakuun osallistuneiden nimet on päätetty julkistaa tehtävän julkisen luonteen
sekä tasa-arvon hengessä. Hattulan kunnanjohtajaksi hakivat:
-Forsberg Marita, Vihti. Hallintotieteiden maisteri, Espoon kaupungin teknisen toimen
kaupunkisuunnittelukeskuksen palvelupäällikkö.
-Helin Anu, Kuusamo. Hallintotieteiden maisteri, Kuusamon kaupungin hallinto- ja talousjohtaja.
-Hotti Juha, Riihimäki. Kauppatieteiden maisteri, Fin Forelia Oy / Metsähallitus toimitusjohtaja.
-Härkönen Jarmo, Helsinki. DI, Vihdin kunnan yrityskehittäjä.
-Keskitalo Heimo, Kouvola. Kauppatieteen maisteri, Tmi Valmennussampo liikkeenjohdon valmentaja.
-Korkki Antti, Riihimäki. Kauppatieteen maisteri, Schenker Oy myyntipäällikkö.
-Laaksonen Raimo, Turku. Kauppatieteen maisteri, Creditius Oy hallituksen puheenjohtaja.
-Laaksonen Tapani, Hämeenlinna. DI, Etteplan Oy mekaniikkasuunnittelija.
-Laine Toni, Pirkkala. Hallintotieteiden maisteri, Tampereen kaupunkiseudun ky:n kehittämispäällikkö.
-Muukkonen Matti, Espoo. Hallintotieteiden tohtori, Asianajotoimisto Mia Kavasto,
korkeakouluharjoittelija.
-Määttänen Jari Pekka, Turku. Valtiotieteiden maisteri, Maskun kunnan yhteysjohtaja.
-Rantala Vesa, Taivassalo. Hallintotieteiden maisteri, Taivassalon kunnanjohtaja.
-Reiman Pekka, Nastola. DI, Miset Oy, projektipäällikkö.
-Salminen Olli-Pekka, Rovaniemi. Hallintotieteiden maisteri, Kemijärven kaupunginjohtaja.
-Tuunainen Vesa, Hyvinkää. Filosofian maisteri, Toholammen kunnan vs. hallintojohtaja.
-Tynkkynen Tatu, Järvenpää. Teologian maisteri, Eevak Oy, mekaanikko.
-Widén Pertti, Turku. Filosofian maisteri. Turun kauppakorkeakoulu, Senior Lecturer and Head of
Department.
-Viljanen Arto, Hattula. Oikeustieteen kandidaatti, asianajaja. Asianajotoimisto Arto Viljanen Oy,
lakimies.
-Väyrynen Valtteri, Tampere. Hallintotieteiden maisteri, Tampereen kaupungin henkilöstöasiantuntija.
-Ylikoski Sami-Pekka, Pori. Ytm, Ktm, Handelsbankenin konttorinjohtaja.
Lisätiedustelut:
Prosessin etenemisestä tiedotetaan Hattulan kunnan facebook –sivuilla sekä kunnan
verkkosivuilla.