NAL-uutiset 1/2015

NAL-uutiset
1/2015
Nuorisoasuntoliitto ry:n uutiskirje
sidosryhmille ja tiedotusvälineille
Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014 -tutkimus
Nuorisoasuntoliiton ehdotuksia nuorten asumisen kehittämiseksi 2015
Erityisryhmien investointiavustuksia ei saa poistaa nuoriso- ja opiskelija-asumiselta
Alkuasunnot Oy rakentaa uusia nuorisoasuntokohteita
Mun talous -verkosto: Kansallisen talouslukutaidon strategia hallitusohjelmaan 2015–2019
Lukion yhteiskuntaopin painopiste henkilökohtaisen taloudenhallinnan opetukseen
Lähetä aihe-ehdotuksesi Mun talous -tutkimuspankkiin
Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen päätöstilaisuus 26.11.2015
Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014 -tutkimus
Nuorten asema asuntomarkkinoilla on heikentynyt jonkin verran 2010-luvulla, selviää ”Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014” -tutkimuksesta, joka julkaistiin tammikuussa 2015. Vallitseva taloudellinen tilanne heijastuu nuorten asumiseen: vuokrataso oli vuonna 2014 suurempi ongelma nuorille
kuin neljä vuotta sitten, ja myös kilpailu asunnoista on kiristynyt. Entistä useampi nuori joutuu sopeuttamaan toimintaansa selvitäkseen asumiskustannuksistaan, ja omistusasunnossa asuvien nuorten
osuus on laskenut. Valtaosa nuorista selviää kuitenkin asumismenoista hyvin eikä asuminen aiheuta
heille huolta.
Tutkimuksessa selvitettiin 18–29-vuotiaiden nuorten asumista ja siihen liittyviä kokemuksia, suunnitelmia ja ongelmia. Tutkimuksen aineisto kerättiin nuorille suunnatulla valtakunnallisella puhelinkyselyllä.
Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehty myös aiempina vuosina, mikä mahdollistaa nuorten asumisessa
tapahtuneiden muutosten ajallisen vertailun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin erikseen myös maahanmuuttajanuorten asumista sekä arvioitiin nuorisoasuntojen tarvetta suhteessa tulevien vuosien asuntokysyntään.
Nuorisoasuntojen tarjontaa tulisi tutkimuksen mukaan lisätä erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta
myös Helsingin seudun kehyskunnissa, Tampereella, Turussa ja muilla suurilla kaupunkialueilla. Uusien
nuorisoasuntojen tulisi sijaita hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Nuorisoasuntojen tuotannossa
tulisi ottaa huomioon nuorten myönteinen suhtautuminen yhteisölliseen asumiseen ja se, että he asuvat
mieluummin yhdessä kavereidensa kanssa kuin perinteisissä soluasunnoissa ennestään tuntemattomien kanssa. Nuorisoasuntotuotannossa olisi lisäksi otettava huomioon maahanmuuttajanuorten osuuden
kasvu ja heidän kantaväestön nuoria heikommat mahdollisuutensa saada asunto yksityisiltä vuokramarkkinoilta tai hankkia omistusasunto. Nuorille tarvitaan matalan kynnyksen asumiseen keskittyneitä palveluita, joissa neuvontaa kohdennetaan myös maahanmuuttajataustaisten nuorten tarpeisiin.
Tutkimuksen tilasivat ympäristöministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) ja Nuorisoasuntoliitto
ry (NAL) sekä Asuntorakentamisen Kehityssäätiö. Tutkimuksen ovat tehneet Päivi Kilpeläinen, Eeva
Kostiainen ja Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy:stä. Lisäksi tutkimusjulkaisu sisältää erillisen
artikkeliosuuden, jossa käsitellään muun muassa nuorten asunnottomuutta ja opiskelija-asumisen
kehittämistä.
Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014 -tutkimuksen voi lukea osoitteessa:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153037
Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Kalle Sola, puh. (09) 7740 2820, etunimi.sukunimi(at)nal.fi
Toimitusjohtaja, tutkija Seppo Laakso, puh. 0500 970 082, etunimi.sukunimi(at)kaupunkitutkimusta.fi
Hallitussihteeri Ville Koponen, puh. 0295 250 132, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi
Nuorisoasuntoliiton ehdotuksia nuorten asumisen kehittämiseksi 2015
Koti on ihmisarvoisen elämän kulmakivi. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi asumisen varmistaminen on
ensiarvoisen tärkeää. Nuorisoasuntoliitto ry (NAL) kantaa huolta nuorista, joiden itsenäinen elämä on
vasta alussa ja joiden elämäntilanne on valtaväestöä alttiimpi muutokselle.
Metropolialueella sekä kasvukeskuksissa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on tarjolla edelleen liian
vähän. Nuoruuteen liittyy itsenäistymisen lisäksi liikkuvuus koulutus- ja työmarkkinoilla, ja se näkyy
asumistarpeissa. Nuoret aloittavat itsenäisen asumisen lähes poikkeuksetta vuokra-asunnossa. Siksi
he ovat yliedustettuina vuokra-asuntomarkkinoilla: alle 25-vuotiaista itsenäisesti asuvista vuokralla
asuu kolme neljästä, kun koko väestöstä vuokralla asuu vain kolmannes. Kohtuuhintaisten vuokraasuntojen tarjonnalla vaikutetaan siten suoraan myös koulutus- ja työmarkkinoiden toimivuuteen.
Tavalliset työssä käyvät nuoret ovat ryhmä, jonka tulot ovat pienet ja siksi elämäntilanteen muutokset
saattavat helposti aiheuttaa asumisen kriisin, kun puskurirahastoa, vakituista työtä tai omaa asuntoa
ei useimmiten ole. Nuoret tarvitsevat pieniä, kohtuuhintaisia ja käytännöllisiä asuntoja hyvien liikenneyhteyksien varrelta läheltä palveluja.
Vaikka osa nuorista pärjää hyvin itsenäisen elämän kynnyksellä, kaikilla nuorilla ei ole tarvittavia elämänhallinnan taitoja itsenäisen asumisen onnistumiseen. Asumista ja arjenhallintaa tukevat palvelut
mahdollistavat sitoutumisen yhteiskuntaan työn tai opiskelun muodossa.
Nuorisoasuntoliiton ehdotuksiin nuorten asumisen kehittämiseksi voi tutustua kokonaisuutena
osoitteessa: https://www.nal.fi/fi/nal-tietoa/edunvalvonta/vaalit+2015/
Nuorisoasuntoliiton kehittämisehdotukset tiivistettynä
1. Kaavoituksella vauhtia vuokra-asuntorakentamiseen
NAL:n tutkimusten mukaan nuoret arvostavat kohtuuhintaisia koteja hyvien julkisten kulkuyhteyksien
varrella. Nuorten haaveet asumisesta eivät poikkea vanhempien ikäluokkien haaveista.
Nuorisoasuntoliitto esittää:
- että kuntien tulee laatia pitkäaikainen tonttiohjelma.
- että asemakaavamääräyksiä järkeistetään ja normitalkoita jatketaan.
- että väestönsuojien yleinen rakentamisvelvoite poistetaan asuinrakentamiselta ja muulta rakentamiselta.
2. Investointeja tuettava erityisavustuksin
Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa vuokra-asunnon löytäminen voi olla äärimmäisen
vaikeaa maksukykyisellekin, puhumattakaan nuorista ja opiskelijoista. Kaupalliset vuokra-asuntotoimijat ja muut kuin yleishyödylliset rakennuttajat priorisoivat työssäkäyviä ja muuten maksukykyisiä, ja
nuorten tarpeisiin rakennettujen kohtuuhintaisten asuntojen tarjonta laahaa vielä enemmän kysynnän
perässä kuin muilla tarvitsijaryhmillä.
Nuorisoasuntoliitto esittää, että nuoriso- ja opiskelija-asumisen tulee jatkossakin kuulua
erityisryhmien investointiavustuksen piiriin.
3. Asuminen osaksi nuorisotakuuta
Nuorisotakuu tuli voimaan vuoden 2013 alusta alkaen. Sen tavoitteena on auttaa kaikkia nuoria pääsemään koulutukseen, työelämään tai tarvittaessa kuntoutuksellisten palvelujen piiriin. Tämä tavoite ei
voi toteutua, jos nuorella ei ole kotia.
Nuorisoasuntoliitto esittää, että asumisen näkökulma huomioidaan nuorisotakuun toteuttamisessa.
4. Nuorten asumista tukevia palveluja on kehitettävä ja ne on turvattava
Suomessa on yhteiskunnasta syrjäytyneitä peruskoulutuksen varassa eläviä nuoria noin 40 000, joista
täysin tilastojen ulkopuolisia on noin 25 000. Kun puhutaan syrjäytymisen ehkäisemisestä ja alkaneen
syrjäytymiskierteen katkaisemisesta, eräs tärkeimmistä tekijöistä on asumisesta huolehtiminen.
Nuorisoasuntoliitto esittää, että yhteistyötä nuorten asumisen ja taloudenhallinnan tukimuodoissa lisätään ja toiminnan jatkuminen ja kehittäminen turvataan.
5. Maksuhäiriömerkinnän saaneen nuoren mahdollisuus kotivakuutukseen varmistettava
Maksuhäiriömerkintä saattaa estää kotivakuutuksen saamisen. Kotivakuutus taas on usein vuokrasopimuksen ehtona jopa kaupungin ja yleishyödyllisten yhdistysten asunnoissa. Kotivakuutuksen puuttuminen heikentää vuokralaisen asemaa, sillä jos jotain sattuu, velkaantuu vuokralainen pahimmillaan
pysyvästi.
Nuorisoasuntoliitto esittää selvitettäväksi, kuinka maksuhäiriömerkinnän saanut nuori voi saada
kotivakuutuksen.
Lisätietoja:
Nuorisoasuntoliiton puheenjohtaja Tuomas Nurmela, tuomas(at)tuomasnurmela.fi ja
Nuorisoasuntoliiton pääsihteeri Minna Vierikko, minna.vierikko(at)nal.fi.
Erityisryhmien investointiavustuksia ei saa poistaa nuoriso- ja
opiskelija-asumiselta
Nuorisoasuntoliiton lausunto 6.5.2015 asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavauutta
koskevasta raportista, YM 24.2.2015
Ympäristöministeriön asettama hankeryhmä selvitti asumisen tukijärjestelmän ja verotuksen vaikuttavuutta sekä esitti toimenpide-ehdotuksia järjestelmien kehittämiseksi. Hankeryhmän raportin voi lukea
osoitteessa: http://hdl.handle.net/10138/153468.
Työryhmä esittää opiskelija- ja nuorisoasuntokohteiden erityisinvestointiavustuksen poistamista. Nuorisoasuntoliitto ei pidä ehdotusta kannatettavana. Tällä hetkellä opiskelija- ja nuorisoasuntokohteet
voivat saada ARA:n erityisryhmien investointiavustusta enintään 10 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Tätä matalinta tukiluokkaa esitetään poistettavaksi sillä perusteella, että tavalliset nuoret
ja opiskelijat eivät ole erityisen tuen tarpeessa, eikä opiskelija- ja nuorisoasuntokohteissa ole tarvetta
sellaisille erityisille tila- ja varusteluratkaisuille, joiden kattamiseen investointiavustusjärjestelmä on
etupäässä kehitetty. Työryhmän esityksen mukaan nuorisoasuntojen rakentamista ja perusparantamista
tuettaisiin edelleen ARA:n korkotukilainoituksella, minkä lisäksi ne voisivat saada normaalin vuokraasuntotuotannon lisäämiseksi mahdollisesti myönnettäviä erityistukia, joita erityisryhmäasunnot eivät
saa.
Nuorisoasumisen näkökulmasta investointiavustuksen mahdolliseen poistamiseen sisältyy kaksi
uhkakuvaa: Vaikutukset uusien nuorisoasuntojen asumiskustannusten nousuun ja nuorisoasuntojen
rakentajien vähenevä kiinnostus investointien tekemiseen. Ensimmäinen vaikuttaa siihen, mitä asuminen
maksaa ja jälkimmäinen siihen, kuinka paljon uusia nuorisoasuntoja ylipäänsä saadaan vuokra-asuntomarkkinoille.
Nuorisoasuntoliiton mielestä nuorisoasuminen erityispiirteineen täyttää erityisten tilaratkaisujen tarpeen
ja tämän vuoksi nuorisoasumisen tulee jatkossakin kuulua investointiavustuksen piiriin. Tähän vaikuttavat
mm. seuraavat tekijät:
1. Pieni asuntokoko ja tarvittavat yhteistilat.
2. Korkotukilainoituksen omarahoitusosuudet esteenä yleishyödylliselle rakentamiselle.
3. Kaikki nuoret ovat erityisasemassa vuokra-asuntomarkkinoilla.
Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuutta koskevan raportin näkemys investointiavustusten
ensimmäisen tukiluokan poistamisesta on täysin räikeässä ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että
nuorten asunnottomuutta ja asuntopulaa voidaan parhaiten ehkäistä lisäämällä nuorisoasuntojen tuotantoa,
eikä suinkaan leikkaamalla sitä.
Lausunto on luettavissa kokonaisuutena osoitteessa: https://www.nal.fi/binary/file/-/id/31/fid/1130/
Lisätietoja:
Nuorisoasuntoliiton puheenjohtaja Tuomas Nurmela, tuomas(at)tuomasnurmela.fi ja
Nuorisoasuntoliiton pääsihteeri Minna Vierikko, minna.vierikko(at)nal.fi.
Alkuasunnot Oy rakentaa uusia nuorisoasuntokohteita
Alkuasunnot Oy:llä on käynnissä kahden nuorisoasuntokohteen rakentaminen. Näistä toinen on syyskuun
lopussa Helsingin Rastilaan, osoitteeseen Retkeilijänkatu 7b–9, valmistuva 52 asunnon kohde. Toinen
on Vantaan Keimolanmäkeen, osoitteeseen Leksankuja 4 b, rakennettava 61 asunnon talo, jonka rakentaminen alkoi maaliskuussa. Kesäkuussa on tarkoitus aloittaa 95 asuntoa käsittävän talon rakentaminen
Helsingin Kruunuvuorenrantaan osoitteeseen Gunillantie 15. Mainittujen kohteiden lisäksi kuluvan vuoden
aikana päästäneen aloittamaan 39 asunnon peruskorjaus- ja uudisrakentamishanke Joensuussa osoitteessa
Koulukatu 11. Kaikki mainitut kohteet rahoitetaan pääosin korkotukilainoin. Rastilan, Keimolanmäen ja Joensuun hankkeisiin on lisäksi myönnetty valtion erityisryhmien investointiavustusta ja Gunillantien hankkeeseen RAY:n investointiavustusta.
Alkuasunnoilla on voimassaolevat tonttivaraukset Helsingin Kalasatamassa ja Espoon Suviniityssä.
Jälkimmäisen kohteen suunnittelu käynnistetään kuluvan kesän aikana. Kalasatamassa on käynnissä
yhteistyökonseptien ideointi saman korttelin muiden tontinvaraajien kanssa. Koska tontin rakentaminen on viimeisimpien tietojen mukaan aloitettavissa vasta vuonna 2017, varsinainen kohdesuunnittelu
käynnistetään vasta vuonna 2016.
Lisätietoja:
Alkuasunnot Oy:n toimitusjohtaja Jari Riskilä, puh. 040 756 3817, etunimi.sukunumi(at)alkuasunnot.fi..
Mun talous -verkosto: Kansallisen talouslukutaidon strategia
hallitusohjelmaan 2015 – 2019
Nuorisoasuntoliitto on mukana kesällä 2013 perustetussa Mun talous -verkostossa (http://muntalous.
fi/verkosto/), jonka tavoitteena on edistää nuorten talousosaamista ja ennaltaehkäistä talousongelmia.
Verkosto kokoaa yhteen nuorten parissa työskenteleviä järjestöjä, viranomaisia, yrityksiä ja oppilaitoksia.
Syksyllä 2014 julkaistun Taloudellinen lukutaito Suomessa -tutkimuksen (Kalmi & Ruuskanen, 2014)
mukaan Suomessa talousosaaminen on epätasaista eri ryhmien välillä. Varsinkin nuorten kohdalla näkyy maksuhäiriömerkintöjen kasvua sekä rahankäytön haasteita. Uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa (2016) huomioidaan taloustaitojen opetuksen lisääminen. Koulun ja perheen lisäksi valtion,
luottomarkkinoiden, yritysten ja kolmannen sektorin on tiivistettävä yhteistyötä nuorten talousosaamisen
edistämiseksi. Euroopan komissio on myös kehottanut EU:n jäsenmaita kehittämään kansallisen strategian taloudelliseen koulutukseen.
Mun talous -verkosto esittää kansallisen talouslukutaidon strategian sisällyttämistä hallitusohjelmaan 2015–2019. Strategian tavoitteena on:
a) Edistää taloudellista osaamista elinikäisellä koulutuksella.
b) Tarjota luotettavaa ja riippumatonta tietoa, työkaluja ja tukea.
c) Varmistaa koulutuksen ja tiedonvälityksen vaikuttavuus, seuranta ja nopea reagointi.
d) Lisätä alan toimijoiden välistä yhteistyötä ja edistää parhaiden käytäntöjen jakamista.
Strategia tarvitsee riittävän korkean poliittisen hyväksynnän, sitoutumisen ja valtakunnallisen tason koordinoinnin. Strategiaa rakennetaan yhdessä viranomaisten, alan järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.
Mun talous -verkoston kannanoton voi lukea osoitteessa: https://nuortentalousneuvonta.files.wordpress.
com/2015/05/kansallinen-talouslukutaidon-strategia-251114.pdf
Lisätietoja:
Mun talous -hankkeen projektipäällikkö Jukka Moilanen, 050 300 5020, jukka.moilanen(at)setlementti.fi.
Lukion yhteiskuntaopin painopiste henkilökohtaisen taloudenhallinnan opetukseen
Mun talous -hankkeen kommentti 6.5.2015 lukion opetussuunnitelmaan 2016
Lukion opetussuunnitelmaa päivitettäessä on huolehdittava siitä, että yhteiskuntaopin talousopetuksen
painopiste on enemmän henkilökohtaisen taloudenhallinnan opetuksessa. Taloustaitojen opettelua tulisi viedä myös muiden oppiaineiden yhteyteen. Koti ja koulu ovat nuorten pääasiallisia tiedonlähteitä
taloudenhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Lukioikäisten nuorten tulisi oppia vastuullisiksi rahankäyttäjiksi samalla kun he kohtaavat yhteiskunnan kulutuspaineet ja erilaisten luottotuotteiden tarjonnan.
Nykyistä laajempi taloustaitojen opettaminen koulussa antaisi nuorille tasavertaisemmat eväät oman
talouden hallintaan ja itsenäiseen elämään.
Nuorten ylivelkaantuminen on kasvava ongelma. Noin joka kymmenes alle 30-vuotias on menettänyt
luottotietonsa. Tällä on vaikutusta mm. vuokra-asunnon, kotivakuutuksen, puhelinliittymän ja asuntolainan saamiseen. Velkaongelmilla on tutkimusten mukaan myös suora yhteys terveyteen ja ihmissuhteisiin. Oman talouden suunnittelu ja hallinta on välttämätön kansalaistaito. Koko kommentti on luettavissa osoitteessa: http://muntalous.fi/ajankohtaista/
Lähetä aihe-ehdotuksesi Mun talous -tutkimuspankkiin
Millaista tietoa organisaationne tarvitsee nuorten taloudenhallinnan aihepiiristä? Tai mistä asioista
aihepiiriin liittyen mielestänne tarvittaisiin lisää tutkimustietoa? Olemme Mun talous -hankkeessa perustamassa verkkosivuillemme tutkimuspankkia. Pankkiin kootaan nuorten taloudenhallinnan aihetta
palvelevia tutkimusaihioita, joita voidaan hyödyntää korkeakoulujen lopputöiden aiheina. Tutkimuspankkia käytetään myöhemmin myös opinnäytetöiden ja tutkimusten julkaisukanavana.
Nuorten taloudenhallintaan liittyviä tutkimusaiheita voi ehdottaa matalalla kynnyksellä projektikoordinaattori Saara Autiolle, saara.autio(at)nal.fi, 045 7733 0307. Tutkimusaihe voi nousta arjen työstä ja
havainnoista ja tutkimuksen kohderyhmänä voi olla vaikka oman organisaatiosi työntekijät.
Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen (2012–2015)
päätöstilaisuus 26.11.2015
Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke / Nuorisoasuntoliitto ry järjestää hankkeen päätöstilaisuudetn torstaina 26.11.2015 klo 9.30–16, Hotel Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki.
Tilaisuudessa esitellään hankkeen tuloksia ja tuotoksia sekä kuullaan yhteistyökumppaneiden kokemuksia ja ajatuksia nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisytyöstä. Esittelyssä on myös asunnottomuustyön jatkosuunnitelmia uudelle ohjelmakaudelle. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan
lähempänä ajankohtaa.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Jyrki Malinen, etunimi.sukunimi(at)nal.fi.