Eeva ja Olavi Raassinan uutiskirje
Huhtikuu 2015.
Näkemiin, näkemiin, до свидания…. Segeza !
Näkemiin Segeza –mutta ei hyvästi. Helmikuun uutiskirjeessä kerroimme elämässämme tapahtuneista
muutoksista. Työkautemme olisi kestänyt elokuun alkuun 2015 asti, mutta taivaallinen kirurgi leikkasi
meidän työkautemme vähän lyhyemmäksi, josta kerroimme helmikuun kirjeessämme. Maaliskuussa
olimme järjestelemässä työ –asunto ja muita asioita. Kahden viikon jakso Segezassa ja Petroskoissa oli
meille taivaan Isän hoitoa raskaan alkuvuoden jälkeen.
Lähtöjuhla Segezan seurakunnassa, Karjalan rovastikunnan rovastikuntakokous Petroskoissa ja Suomen
Lähetysseuran Venäjän lähettien vuosittainen lähettikokous Petroskoissa samaan jaksoon oli meille
Hänen hoitoaan, mikä jäi pysyvästi mieleen. Kaikissa juhlissa meitä muistettiin monella tavalla.
Mieleen jää myös pysyvästi Segezan seurakunta, seurakuntalaiset,
monet naapurit ja ystävät myös seurakunnan ulkopuolelta. Olemme Kuva 1 Näkemiin Segeza
jo aikaisemmin kirjeissämme todenneet, että Segezasta tuli meille
toinen kotikaupunki, yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, josta
ajasta asuttiin Segezassa Eevan kanssa melkein 12 vuotta. Mieleen
jää myös monet ystävät Vienan Kemin seurakunnasta, jossa sain
palvella 14 vuotta. Mieleen jää monet ystävät ja työtoverit Inkerin
kirkosta ja Karjalan rovastikunnasta. Kahdenkymmenen vuoden
työjakso Inkerin kirkon palveluksessa on ollut monella tapaa hyvin
opettavaista, haasteellista, ajoittain raskastakin aikaa, mutta
mielenkiintoista. Toivomme kaikille ystäville ja yhteistyötahoille
runsasta Jumalan siunausta ja johdatusta. Inkerin kirkon työhön ja
elämään liittyy nykyisessä poliittisessa ja teologisessa tilanteessa
sellaisia haasteita, ettei niitä aina Suomessa ymmärretä. Inkerin
kirkko on vielä riippuvainen yhteistyötahojen avustuksista - älkää
Kuva 2 Muuttokuormaa
unohtako ystäviä. Toivomme ja rukoilemme, että rauha ja
ystävyys säilyisi kansojemme ja kirkkojemme välillä.
Torstaina 19.3 pakkasimme muuttokuorman peräkärriin ja autoon,
ystävien avustuksella. Mukaan otettiin vain henkilökohtaiset
tavarat, mutta niistäkin kertyi peräkärryllinen ja vielä autoonkin
riitti. Huomasimme olevamme materialisteja –ainakin sen jälkeen,
kun olemme sovitelleet kahta huushollia yhteen. Muuttoa
edeltävänä päivänä olikin ohjelmaa ihan mukavasti. Venäjän
rekisterissä olevan auton muuttorekisteriin siirto. Venäläisessä
pankissa olleen pankkitilin sulkeminen (johon tuli Segezan
seurakunnan minulle maksama palkka). Onneksi tuttu
pankinjohtaja avusti, niin asia sujui joustavammin
(pankinjohtaja oli käynyt Eevan suomenkielenpiirissä).
Netti/puhelinyhteyksien sulkeminen. Muuttokuorman
tekeminen. Välillä muutama kotikäynti/hyvästijättö, joita ei
aiemmin ehditty tehdä. Ilta olikin jo pimentynyt ja pitkällä,
kun ristimme kätemme ja kiitimme taivaan Isää siitä päivästä
ja huomisen matkasta.
Perjantaina 20.3 aamulla suuntasimme sitten rajaa kohti.
Matka meni hyvin. Venäjän tullissa piti tehdä autosta
”muuttoilmoitus”. Kuormakin tutkittiin ylimalkaisesti, kun
kuulivat sen olevan muuttokuorman.
Mutta sitten. Mukana oli kaksi taulua. Toinen oli ostettu
Pietarista katukaupasta vuonna 2003, kun asuimme silloin
jonkin aikaa Pietarissa. Toisen kauniin taulun saimme
lähettitovereilta lahjaksi muutamaa päivää aikaisemmin.
Tullivirkailija kysyi tauluista, ovatko arvokkaita -onko kuittia
ostosta? No ei ollut, joten taulut tulliin ja siellä tutkimaan
niitä. Mukaan kutsuttiin myös tullipäällikkö. He sanoivat, että
tauluista täytyisi olla Karjalan kulttuuriministeriön lupa viedä
maasta. No ei sitäkään ollut, joten taulut jää Venäjälle.
Tarjosin niitä tulliin, mutta sanoivat, etteivät he ota tauluja.
Sovittiin, että viemme taulut Kostamukseen, siellä hotelliin.
Hotellin johtaja ottaa kuulemma ne vastaan. Siis takaisin
Kostamukseen ja sovittiin hotellin johtajan kanssa, että
käymme hakemassa, jos saamme kuitit. Pietarista ostettuun
tuskin enää löytyy. Lähettitovereiden ostamaan saatiin kuitti
postissa. Näin saimme vielä tehdä 80 km:n
”kunniakierroksen”. Tullivirkailijat olivat kuitenkin asiallisia
ja ystävällisiä - mutta laki on laki. Tulliin palattuamme
virkailija tutki peräkärrin aika hyvin, ilmeisesti epäilys
mielessä, että olisimme piilottaneet taulut kuormaan. Sitten
hän toivotti hyvää matkaa ja näkemiin -до свидания!
Kuva 3 Lähtöjuhlaa seurakunnassa
Kuva 5 Lääninrovasti Aleksei Krongolm
kiittää yhteistyöstä.
Kuva 4. Lähettitoverien lahjataulu, joka odottaa
Suomen tullissa taas autoon muutettiin suomalaiset
hakijaa Kostamuksessa.
siirtorekisterikilvet, joilla sai ajaa omaan pihaan odottamaan
tullin päätöstä ennakkoratkaisusta, jonka olin lähettänyt helmikuun lopulla. Se tulikin viikon kuluttua
muutosta ja sain katsastusasemalta 3 kk ajoluvan, kunnes tulli päättää auton verotuksesta, tai
verottomuudesta. Sitä odotellessa saa ajaa Suomessa.
Monet haikeat muistot jäivät Karjalaan, mutta onneksi ikävää voi hoitaa vierailemalla siellä.
Nyt opettelemme asumaan Suomessa. Minä (Olavi) pidän lomat ja siirryn kesäkuun alussa eläkkeelle.
Iloitsemme rukousvastauksesta, kun Segezan seurakunnassa aloitti pääsiäisen jälkeen pappina keväällä
Keltosta valmistunut nuori mies Aunuksesta, Pavel
Ananjev. Hän on aluksi 2 kuukauden koeajalla. Pavel oli
tutustumassa seurakuntaan maaliskuussa, kun olimme
siellä. Hänellä on siellä hyviä vapaaehtoisia apulaisia
opastamassa seurakunnan elämään ja uudelle
paikkakunnalle asettumisessa. Kanttorin tehtäviin on
lupautunut musiikkikoulun opettaja, joka jää pian
eläkkeelle. Hän on jo käynyt tutustumassa liturgiaan,
kirkkomusiikkiin ja virsiin. Seurakunta maksaa hänelle
toimitusten mukaan. Näin myös kuoro saa tukea
Kuva 6. Pavelin kanssa
toimintaansa.
Ottakaa heidät molemmat esirukouksiinne.
Eevan kuulumisia
Tervehdys teille, rakkaat ystävät ja esirukoilijamme.
Olemme siis asettuneet ”runnilaisiksi”, lapsuuden
maisemiini. Vaikka oli haikeaa lähteä Segezasta,
sydän ymmärtää, että uutta ei elämässä avaudu, ellei
entistä jätä taakseen. Kuten jo helmikuussa
kirjeessämme kirjoitimme, Raamatun sanaa lainaten,
että kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla
taivaan alla. Keskustelimme Olavin kanssa, että onpa
siitä aikaa, kun olemme saaneet rauhassa lenkkeillä
kotimaisemissa, nähdä kevään tulevan, lumen
Kuva 7. Meidän koti Runnilla
sulavan ja muuttolintujen palaavan. Saimme olla
kotona pääsiäisenä, sen sanomaan hiljentyen, saamme
olla kotona suomen suvessa juhannuksessa. Ei hassumpaa. Elämä voittaa ja ennen pitkää kesäkin koittaa.
Lenkkitossut näkevät päivänvalon.
(Lainaus selviytyjän matkaoppaasta)
”Nosta siis pää sohvatyynyjen välistä ylös ja pistä menokkaat jalkaan; tarjolla ilmainen annos
mielihyvähormonia, raitista ilmaa ja onnistunut kotiinpaluu. Eron huomaa jo viiden minuutin kuluttua.
Veri alkaa virrata, keuhkot tuulettuvat ja nuhjaantunut olo häviää taivaan tuuliin. Silmä havaitsee
ensimmäiset keväänmerkit, nenä haistaa mullan”.
Kerroin viime kirjeessämme teille kahdesta leikkauksestani. Kun pieni lintu on kämmenellämme, voimme
tuntea sen sydämen värinän kätemme ihoa vasten. Pelosta se raukka värisee. Samoin, väristen, odotin
erikoislääkärin soittoa helmikuun lopulla toisen leikkaukseni näytetuloksista. Ahdistusta ahdistuksen
päälle, päivästä toiseen värisevää odotusta. Sitten eräänä päivänä soi puhelin ja lääkäri kertoo odotetun
uutisen: ” Kaikki näytteet olivat puhtaita!” ”Kiiiiiiiiiiiitos Jumalalle ja kiiiiitos teille, kuulin ääneni
kiljaisevan!” Se oli ensimmäinen vapauttava tieto ja loistouutinen tammikuun alusta lähtien. Kun
perustukset järkkyvät, silloin koetellaan, mihin uskoni perustuu. Sairauslomani päättyy syyskuun
lopussa, joten siihen asti saan kerätä voimia ja kuntoutua leikkauksista ja hoidoista. Minulle on avattu
ikkuna maailmaan, missä jokapäiväinen sairaus ja sairastaminen on aina läsnä hoitoineen ja
lääkityksineen, lääkärin tarkastuksineen, verikokeineen ja röntgenlaitteineen ja se on yhtä todellista, kuin
jokapäiväinen terveys, ilman ainuttakaan pilleriä ja verikoetta. Molemmissa maailmoissa eletään täyttä
elämää - mutta ehkä tuossa toisessa maailmassa valitetaan vähemmän pikkuasioista. Iloitaan elämästä
pienin askelin. Kun perustukset järkkyvät, silloin koetellaan, mihin uskoni perustuu. Onnellinen se, jonka
turva on ikiaikojen Jumalassa. Häntä kannattavat iankaikkiset käsivarret. Sydämellinen kiitos monista
koskettavista sähköposteista ja puheluista joita sain viimeisen kirjeemme jälkeen. Se tuntui hyvälle ja
rohkaisi.
Eeva kertoi olevansa sairauslomalla syyskuun loppuun asti. Tästä syystä teemme
seurakuntakierroksemme syksyllä. Monia ystäviä varmaan tapaamme kesänkin aikana. Kiitämme
Lähetysseuraa, lähettäviä seurakuntia, ystäviä, esirukoilijoita yhteistyöstä ja tuesta jota olemme saaneet
tuntea ja kokea. Jumala siunatkoon ja palkitkoon teidän vaivannäkönne. Meille on ollut suuri ilo tehdä
yhteistyötä.
Jääkää Jumalan armon haltuun! Lähettinne. Eeva ja Olavi