Lue lisää Robinin alueen projekteista.

ROBIN
Suomen World Visionin
lasten oikeuksien
lähettiläs
Poplaulaja Robin tukee Suomen
World Visionin lastensuojelutyötä
Kenian Ngoswetissa, jotta lasten
oikeudet koulutukseen, leikkiin ja
iloon toteutuisivat.
Miksi juuri Ngoswet?
Ngoswetin aluekehitysohjelma sijaitsee Länsi-Keniassa 400 kilometrin päässä Nairobista. Siellä asuu n. 29 000 ihmistä. Väestö kuuluu keyio-heimoon. Perheet ovat enimmäkseen
maanviljelijöitä, jotka viljelevät maissia ja kasvattavat karjaa. Ohjelma-alue sijoittuu laaksoon ja
sitä ympäröiviin vuorenrinteisiin. Alue on kuivaa. Laakson läpi kulkee yksi tie, muita liikenneyhteyksiä ei ole. Vuorille kuljetaan jalan.
Alueen lapsista vain noin puolet pääsee kouluun. Lapset kävelevät keskimäärin tunnin päästäkseen kouluun. Ne joilla matka on pidempi, eivät yleensä kouluun tule. Koulupoissaoloihin
vaikuttaa myös se, että perheet tarvitsevat lapsia hakemaan puhdasta vettä sekä hoitamaan
karjaa. Leikkiin ei lapsilla jää aikaa, eivätkä lastensuojelurikkomukset ole harvinaisia.
Tässä alueen kolme suurinta haastetta:
Lasten oikeuksista ei tiedetä, eikä niitä osata valvoa.
Puhdasta vettä ei ole
saatavilla.
Lasten koulutustilanne on
heikko.
Ratkaisu
Lapsille järjestetään kerhoja, joissa kerrotaan heidän
oikeuksistaan sekä siitä,
miten he pystyvät suojelemaan itseään. Lasten oikeuksista järjestetään myös
koulutuksia viranomaisille,
opettajille sekä vanhemmille. Paikallishallinnon kanssa
vahvistamme lastensuojeluverkostoja sekä raportointimekanismeja.
Ratkaisu
Alkuvaiheessa kartoitetaan
mahdollisia vesilähteitä
ja miten niitä kannattaa
hyödyntää. Vesiprojektia
lähdetään kehittämään heti
alusta viranomaisten sekä
paikallisten ihmisten kanssa,
jotta varmistetaan työn
kestävyys. Ensimmäinen
askel on saada toimivia,
yhteisiä vesipisteitä koko
ohjelma-alueelle.
Ratkaisu
Paikallishallinto on kunnostanut useita peruskoulun
rakennuksia. Suurimpana
haasteena on se, että
lapset joutuvat veden
hakuun tai töihin, sillä perheet tarvitsevat jokaisen
työpanosta selvitäkseen.
Oppimismateriaaleja toimitetaan alueelle ja luokkien
kokoa pyritään pienentämään kouluttamalla lisää
opettajia.
Paras tapa osallistua Robinin
lastensuojelutyöhön on liittyä
kummiksi Ngoswetin alueelle
Sadat lapset Ngoswetin alueella kaipaavat suomalaista kummia.
Jos olet kiinnostunut liittymään kummiksi alueella asuvalle tytölle tai pojalle ja
seuraamaan hänen sekä hänen yhteisönsä kehittymistä, löydät oman kummilapsesi
osoitteesta worldvision.fi.Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme
puhelimitse 096 818 300 (arkisin klo 8.30-16.00) tai sähköpostitse
[email protected].
LAHJOITA ROBININ KANSSA KENIAN LAPSILLE
OIKEUS LEIKKIIN JA ILOON
Tukemalla Robinin hanketta
• Tuet lasten oikeutta koulunkäyntiin ja leikkiin.
• Olet mukana edistämässä yhteistyötä paikallishallinnon kanssa, jotta koulu rakennukset olisivat säädylliset ja oppimateriaaleja olisi tarpeeksi.
• Tuet lasten ryhmien toimintaa ja lasten osallistamista.
• Varmistat, että alueella on toimivat lastensuojelumekanismit.
Jos haluat olla Robinin mukana edistämässä kenialaisten lasten oikeuksia, tee
lahjoitus tilille IBAN FI32 8000 1570 7681 36 käyttäen viitettä 258043.
Rahankeräyslupa: POL-2015-7722, 1.10.2015 - 30.9.2017