Mielipide

6
Oulu-lehti
Mielipide
[email protected]
Nimimerkillä kirjoittaessasi liitä mukaan
yhteystietosi. Toimitus valitsee
julkaistavan aineiston.
044 7370 210 twitter.com@Oululehti facebook.com/oululehti
Näkökulma
Lemmikistä
luopumisen ”tuska”
Pitovaikeuksia, yllättäen puhjennut allergia ja
muutos elämäntilanteessa. Moni päätyy etsimään
lemmikilleen hyvää loppuelämän kotia yhtäkkisiin
olosuhdemuutoksiin vedoten. Valitettavan usein
nämä ovat pikemminkin korulauseiksi naamioituja tekosyitä, joiden varjolla lemmikistä halutaan
eroon.
Lemmikkejä otetaan hyvin lyhyen harkinta-ajan
jälkeen - ja heppoisin perustein. Yksi ei voinut vastustaa kissapennun söpöyttä ja toinen hullaantui huohkeasta pyyntihinnasta. Kolmas taas hakee
lemmikkiä opettamaan vastuuta lapselleen. Lapsella voi toki olla taitojensa mukainen hoitovastuu,
mutta kokonaisvastuu lemmikin hyvinvoinnista tulee olla vanhemmilla. Aikuisen tehtävä on myös
korostaa, että eläin on elävä ja tunteva olento eikä pehmolelu.
Osa ihmisistä ei tunnu hahmottavan, että lemmikin ostohinta on vain murto-osa sen kokonaiskuluista. Puoli-ilmaiseksi saadun kissapennun leikkauskulut noin vuoden iässä saattavat tulla ikävänä yllätyksenä ja kun rokotuksetkin pitäisi vielä maksaa, puhkeaa omistajalle yllättäen ”allergia”.
Myöskään pieneläimet eivät ole kertakäyttötavaraa, jotka vaihdetaan uuteen sairauden myötä. Ja
ison koiran ruokintakulujen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään.
Ja sitten se kuuluisa allergia. Mikäli lemmikin
epäillään aiheuttavan pieniä allergiaoireita, kannattaa hötkyilyn sijasta katsoa rauhassa loppuvatko oireet, kun eläimeen ehtii siedättyä. Allergiaoireet voivat aiheutua esimerkiksi käytetystä kuivikemateriaalista tai kevät-kesäkaudella siitepölystä.
Mahdollisen oireilun voi myös selvittää jo etukäteen ottamalla tuttavan
lemmikin pariksi viikoksi hoitoon.
Lemmikistä luopuminen on
joskus paras ratkaisu kaikkien
osapuolten kannalta. Uuteen kotiin passittamista eläimen elämän
ehtoopuolella on kuitenkin vaikea
nähdä muuna kuin silkkana julmuutena. Muutto aiheuttaa lemmikille aina suurta stressiä, kun opitut
rutiinit muuttuvat ja tuttu elinympäristö on poissa. Omistajan tehtävä on taata lemmikilleen arvokas vanhuus, eikä vastuuta tule
ulkoistaa muille.
Miika Mattola
[email protected]
Holtitonta menoa Oulussa
Avojalakasena oululaisena joutuu ihmettelemään, kun seuraa Oulun hullujen herrojen leikittelyä meidän yhteisillä rahoillamme. Tässä muutamia esimerkkejä:
Asemanseudun historiallinen seutu on jo tuhottu ikiajoiksi Kivikukkoineen ja muine kauniine rakennuksineen naurettavan matkakeskuksen
tieltä, kun Lemminkäinen veti päättäjiä höplästä. Luulen, että sen todellinen tarkoitushan oli koko ajan rakentaa tilalle korkeita asuintaloja, ja näin
matkakeskus supistunee R-kioskiin niiden varjossa.
Sen sijaan, että olisi hyödynnetty rautatien Raksilan puoleinen laaja ja nytkin enimmäkseen vajaakäytössä oleva alue rakentamalla sinne paitsi
korkeita rakennuksia, viety sinne myös
todellinen matkakeskus. Nyt se ympätään ahtaasti Rautatienkadun varteen.
Onnikoille olisi löytynyt tilat Raksilan puolelta myös maan alta Helsingin
Kampin tapaan tarpeen niin vaatiessa.
Toinen tällä haavaa näppylöitä aiheuttava tekijä on rahojemme kätkeminen Lipporannan öljyiseen maaperään
nousevin kerrostalojen alle. Eikö muka tiedetty, että siellä sijaitsi kymmeniä
Muutamassa suuremmassa kaupungissa on päätetty, että lasten subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen ei rajoiteta heidän vanhempiensa työmarkkina-aseman perusteella ja/tai varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ei kasvateta.
Monessa paikassa päätöstä ei ole
vielä tehty, kuten esimerkiksi Oulussa.
Oulun kaupunginvaltuusto kokoontuu
äänestämään ensi vuoden talousarviosta 7. joulukuuta.
Tekstiviestit
044 737 0210
Normaalilla
viestihinnalla!
Lämmin kiitos kaikille Suvelan leirikeskuksessa sukuleiriä viettäneille. On niin huippu
juttu kokoontua isolla porukalla taas vuosien jälkeen. Huttiksen väki
AutoMasa
Lumijoentie 8
p.050 4650 890
Osallistu kilpailuun palkinnot yli 2000€
Jouko Maijala
Heinäpää
sen mukaan meistä vuonna 1987 syntyneistä joka viidennes on käyttänyt
psykiatrisen sairaanhoidon palveluja
tai syönyt psyykenlääkkeitä 21 ikävuoteen mennessä.
Me vuonna 1987 syntyneet aloitimme koulunkäyntimme 1990-luvun laman aikana.
SAK, PAU ja tukilakkoon lähtevät, hävetkää!
SDP:n mielestä vuokratyövoima on rikkurityövoimaa. Niitä kantasuomalaisia (työttömiä ja niin kutsuttuja pätkätyöllistettyjä
opiskelijoita jne.). Jos ei kelpaa PAU:lle perehdyttää vuokratyövoimaa, lue: SDP:n toisarvoista rikkurityövoimaa, niin onhan meillä nyt tämä noin 30 000 turvapaikanhakijaa.
Heille vain noin kuuden kuukauden perehdyttäminen kieleen ja kulttuuriin ja vaikkapa niihin jo kuuluisaksi tulleisiin Postin töihin. EU ei tule tukemaan Suomea eurollakaan
Nytkö lintujen ruokkijaterroristit kieltävät
Punainen Risti haloo! Milloin alatte järjes-
relle suomalaiselle kirjakaupalle. Kiitos askartelulahjoituksista. Kiviniemen päiväkodin henkilökunta
Tuntuu pahalta ja ahdistaa Mikko Salmen
Uskallatteko päästää enää nuoria tyttöjä
viha ja katkeruus.
Juha Sipilä. Olet unohtanut meidät mai-
Hyvä naapurini! On fiksua soittaa ovikel-
- AutoPC-tuote-esittely
- syötävää, juotavaa
- kilpailuja
- avajaisissa mukana myös
Koukkupaja ja Oulun Dynamo
si konjakkipikarin ääressä ja paukutella henkseleitä.
Nyt kun vielä Hietasaari ”pannaan
ojennukseen”, niin taas voivat vastuulliset katsella myhäillen tuhotyönsä tuloksia toisiaan selkään miehekkäästi
taputtaen.
Toivon, että seuraamme heikennykset torjuneiden kaupunkien esimerkkiä.
Sitäkin enemmän toivon, että valtioneuvosto päättäisi perua päivähoitoa
heikentävät lakiesityksensä, koska ne
aivan ilmiselvästi johtavat lasten eriarvoiseen kohteluun riippuen siitä, missä
kunnassa he asuvat.
Meillä ei ole varaa toistaa edellisen laman virheitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajan tutkimuk-
tää ilmaisia arabian kielen tunteja? Maahanmuuttajilla on myös omat velvoitteensa.
Luulisi heidän joukossaan olevan englantia
osaavia kyseisen kielen opettajia. Kursseja
odotellen. Eilamarjatta
dontuottajat ja viljelijät. Et ole hoitanut Venäjän kauppaa. Me viljelijät olemme todella
avun tarpeessa. Olli
perjantaina 4.12
vuosia kolmen yhtiön suuret öljysäiliöt (Gulf, Esso ja Shell), joiden toiminta taatusti saastutti maaperää. Tähän
saakka kustannukset ovat kohonneet
jo tietääkseni kuuteen miljoonaan euroon, mikä tuskin siihen topsahtuu.
Kaupungin isokenkäisiä kupannut
konsultti sai mukavat 60 000 euroa ilmeisen hutiloidusti tai tarkoituksella
tehdystä työstä. Passaa panna sikarik-
Ei lasten eriarvoistamiselle
Ruusuja Petri Manniselle ja Ouluun suu-
AVAJAISET
Kirjoittaja kirtisioi Oulun uudisrakentamista.
loa, kun tulee käymään naapurissa. On kiusallista ja epämiellyttävää huomata sinun
vain hiippailleen selkäni taakse, kun puuhailen keittiössäni. Koti on yksityisaluetta.
Voit käydä, mutta ilmoitathan tulostasi viimeistään ovellani.
Hei sinä, joka tiedät, että Kelan etuuksia
käytetään väärin perustein hyväksi. Nimet
vaan Kelalle tiedoksi ja nimettömänä voit
tehdä sen. Väärinkäyttäjät kuriin heti
Säälittää se pieni spanieli Jäälissä, joka
joutuu suurimman osan vuorokaudesta olemaan yksin pienellä rivitalon pihalla.
Seurakoira
kaupungille illalla? Ettei käy kuten Kempeleessä. Huolestunut nainen itsekin
Tuota Kivisydäntä kehutaan joka lehdessä.
Voisi kait sitä viimeinkin kertoa todelliset rakennuskustannukset, vai eikö ilkeä kertoa.
Sanonta, että kukapa se kissan hännän nostaa kuin kissa itse pitää tässäkin paikkansa.
Miten kehtaatte ja kyllähän te kehtaatte
vähätellä ja puolustella, kun 14-v tytön elämä riistettiin raiskaamalla. Nyt pitäisi perustaa säätiö tälle pienelle uhrille ja jatkuva keräys helpottamaan hänen elämäänsä.
Lämpimät kiitokset Oulun poliiseille. Hankalissakin tilanteissa olette olleet ystävällisiä ja auttavaisia. Peukuttaa mielenterveyspotilaan omainen.
Outoa logiikkaa vaatia vastustajia talousvastuuseen Kivisydäntä hinkuneiden tyhmistä päätöksistä. Järkevä pysyy pois koko
keskustasta.
Janne Hakkarainen,
Oulun kaupunginvaltuutettu
(vihr.)
jopa uimisenkin Tuiran uimarannalla? Koirien kanssa lenkkeilyn nämä ihmiset kielsivät jo viime talvena. Häiritsee kuulemma
lintujen ruokintaa. Muuten miten te pystytte raivoamaan lehden palstalla, kun ette
edes osaa lukea ruokintakieltotaulua kyseisellä alueella?
Ovatko Tuiran kauniista joutsenesta valittajat niin urbaaneja luonnosta vieraantuneita ihmisiä, ettei heidän elinympäristöön
mahdu yksi kaunis luontokappale. Ennemminkin se on ilon aihe. Ei joutsenen elämää
pysty yleensä kaupunkiympäristössä seuraamaan, jos muuallakaan.
Uskokaa ihmiset, Luoja antaa kyllä ruoan
linnuille, mutta ei tuo sitä pesäänsä!
Pienten lasten tarhassa maksullinen konsertti 5 e. Perheriita, koska rahaa ei ole. Sovitteleva henkilö maksoi lapsen pääsymaksun. Miksi opiskelijat ja vähävaraiset lapset
eivät ole oikeutettuja ilmaiseksi? Mamutko
nyt tärkeämpiä? Säälittää ja huolettaa omien puolesta.
On se vaan kumma, kun yli 90 prosenttisesti kauppojen kassanaiset/miehet kailottavat tuntemattomille ihmisille terve, terve. Vaikka kuinka olen sairas! Eikö ole muuta sanontaa, esimerkiksi hei, huomenta, päivää? Eikö ole muita sairastavia kuin minä?
Terve, terve
Olokaa hilijaa! Valituksen sijaan hymyä!
Tuiran rannalla linnunruokaa käyvät popsimassa myös rotat. EI lintujen ruokinnassa
muuten pahaa ole, mutta se tuo mukanaan
ikäviä lieveilmiöitä. Yöks
Hienoa asiakaspalvelua torstaina 26.11.
kirjaostoksilla käydessäni Jameran Oulun
myymälässä. Tyytyväinen äiti