Mielipide

6
Oulu-lehti
Mielipide
[email protected]
Nimimerkillä kirjoittaessasi liitä mukaan
yhteystietosi. Toimitus valitsee
julkaistavan aineiston.
044 7370 210 twitter.com@Oululehti facebook.com/oululehti
Tekstiviestit
Näkökulma
044 737 0210
Jäähyväiset Oululle
Ikäväkseni joudun toteamaan, että hylkään teidät
oululaiset lukijat kesän päätteeksi. Siirryn kohti uusia haasteita paikallislehti Koillissanomiin. Veri vetää
luontopitäjä Kuusamoon.
Taakse jää kotikaupunki, jossa olen suurimman
osan elämästäni viettänyt.
Nyt vuoden ajan olen seurannut kaupungin elämää ikään kuin uusin silmin asuttuani pari vuotta
muualla.
Olen oikeastaan kummajainen, sillä muutan juuri täysin vastavirtaan. Enemmän muuttoliike kulkee
muista Pohjois-Suomen pitäjistä Ouluun. Tämä on
Oululle sekä etu että ongelma.
Kaupungin väkiluku kasvaa kahdella tuhannella
vuodessa. Se tarkoittaa välittömästi kysyntää palvelupuolelle, jonne syntyy sitä kautta uusia työpaikkoja.
Se tarkoittaa painetta myös julkisille palveluille.
Oulussa liitoksistaan ratkeilevat niin lasten koulujen,
terveyskeskusten kuin vastaanottokeskuksenkin seinät. Kaupungin talous on veloissa kuten valtionkin,
mutta toisaalta sitä ei kannata säikähtää liikaa. Velkarahallahan tämä maapallo pyörii, eikä raha ole lopulta kuin peräkkäisiä numeroita.
Poliitikot ja päättäjät kuitenkin puhuvat rahasta
mielellään eniten, jolloin inhimillinen elämä herkästi unohtuu. Rahan ympärille sekin tuppaa kytkeytymään.Oulun suurin ongelma on työttömyys. Se on
19 prosenttia, mikä on suurempi kuin pienissä ympäryskunnissa. Kuitenkin noista kunnista työttömyyttä
paetaan Ouluun, vaikka työmahdollisuuksia ei täällä ole välttämättä sen enempää. Siitä versovat muut
ongelmat. Oulussa on toki edelleen innovatiivisuutta.
Työn ohessa olen saanut kuulla monista oululaisista
menestystarinoista. Niissä yhdistyy kekseliäisyys, armottoman kova työ ja hyvä tuuri.
Esimerkiksi haastattelemani oululainen lukkoyritys Iloq nousi markkinajohtajaksi kymmenen vuoden työn jälkeen. Tämä ei olisi onnistunut ilman mittavaa tutkimusta yliopistossa.
Oulun on pakko panostaa yliopistoon ja
ammattikorkeakouluun, jos se meinaa jatkossa pärjätä. Niitä uhkaavat kuitenkin valtion rahoitusleikkaukset. Tieteen integroiminen lähemmäs bisneselämää voi olla
ratkaisu, mutta siinä on omat riskinsä.
Normaalilla
viestihinnalla!
Ottakaa muutkin huomioon Siljonkadulla
ym. parkkipaikoilla, älkää liian leveästi autojanne, mopojanne parkkeeraa. Kaksi vie kolmen tilan, niin tosi itsekästä ja röyhkeää.
Niitä lompakon ”unohtajia” on paljon ja joka kylällä ei velaksi saa myydä. Mato
Olen kokenut vastaavanlaisen kohtelun
päivystyksessä kuin nimimerkki Veronmaksaja. Kärsin iskiaskivusta, jonotin reilut 2
tuntia ja minut vastaanotti sairaanhoitaja.
Sama kohtelu, oireeni tehtiin tyhjäksi. Lääkäri kävisi, lupaamaansa lääkemääräystä ei
tullut apteekkiin. Itku tuli kotona pitkän ja
turhan käynnin jälkeen. Kyllä avuntarvitsijaa pitää kuunnella ja uskoa, eikä ensijaisesti tehdä tyhjäksi. Veronmaksaja myös
Kiitos ja kumarrus sekä hehkuvan punaiset ruusut ojennamme kaikille niille Ou-
lun kaupungin palkkaamille kesänuorille
työntekijöille,jotka olivat kanssamme viettämässä kesäisiä hetkiä yhdessä. Tässä siis kiitokset kaikille teille vanhusten virkistystoimintaan
osallistuneille nuorille ihanille ihmiselle,jotka
olitte tavalla tai toisella piristämässä ikäihmisen
arkea kesä-heinäkuun aikana.
Täälä Kempeleen kuppeessa Metsokankaalla naapuri luulee että on sama musiikkimaku. Miten sais heijät ymmärtämään ettei oo. Lopultaki tuli lämmin mutta, mutta, mutta...
Minua ihmetyttää täällä Muhoksella mitä ne koirainomistajat ajattelee kun ottavat
lemmikkinsä ulos pois omasta pihasta minne eivät saa tehdä tarpeitaan ja sitten päästävät tarpeilleen naapurin tontille pihapuitten juuriin nurmikolle ja sisäänkäytävään.
Olisi parannuksen aika. Hyvää kesän jatkoa
toivoo Labrador
Asemakatu 16, Oulu
Myös puhelimitse
045 851 3898 kampaamo
046 555 6975 kosmetologi
60€
Kampaamo:
värikäsittely
ja raidat
-15%
https://www.facebook.com/unique.kauneus
Kempeleeseen itsekkin muuttoa harkitseva ei muuta ku menoksi vaan. Sitte ku oot
aikas rutissu siellä niin ajel sieltä periferiasta Oulun Kallioparkkiin ja shoppaileen Valakiaan.
Yrittäjät huom! Minulla ois yks hyvä vinkki: Grilli Poikkimaantielle Ouluun rekkaparkkeineen ja ehdottomasti ulkoluukku ja lapuhelin et saa tilata lennossa. Niinkuin oli
aikoinaan Nakkulassa. Kiireinen / nälkäinen
rekkamies
Ei niille vanhuksille ainakaan tyrkytetä juotavaa, ettei tulis niin paljon vaipanvaihtoja.
Miksi kaupungin liikenneinsinöörien sallitaan sumputtaa Oulun keskustan henkilöautoliikenne? Pienkaupat katoavat kun liikkumaan ei pääse ja ilma saastuu kun Aleksanterinkatu on jo loma-aikanakin jumissa.
Lukekaa! Päättäjät, älkää leikatko pienitu-
Sävelhartauksia
Kiimingin seurakuntakeskuksessa
ke 12.8 klo 19 “Laulu taivaasta”
Pirjo Mäntyvaara sopraano,
Tommi Hekkala, baritoni,
Jarkko Metsänheimo piano,
iltahartaus kirkkoherra
Pauli Niemelä
ke 26.8 klo 19
Jari Leskelä tenori,
Matthew Nevala, tenori,
Jarkko Metsänheimo, basso,
Risto Ainali, laulu ja urut, mieskvartetti,
iltahartaus kappalainen Seija Helomaa
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu, vapaa pääsy
- järjestää Kiimingin seurakunta
Aleksanteri Pikkarainen
aleksanteri.pikkarainen@oululehti.fi
Kosmetologi:
ihotyyppisi
mukainen tunnin
kasvohoito
Loit nuorta naista suoraan kasvoihin ja sylkäisit vielä päälle ke 5.8. Pakkahuoneenkatu 8 edessä klo 14. Solvasit vielä rumasti ulkopuolista naista, joka sinulle järkyttyneenä huudahti. En ole rasisti, mutta meillä
Suomessa ei käyttäydytä näin. Sinua ei tarvita täällä! Harmittaa vain, etten heti soittanut poliisille.
Käy Kotipizzassa, ei reviirikiistoja. Ota
Monsteri
Jos jotain Oulussa voi erityisesti kehua,
niin älyttömän vilkasta ruohonjuuritason kulttuurielämää. Jos työ on elämän
leipä, niin kulttuuri on suola ja sokeri. Sitä Oulussa riittää toivottavasti jatkossakin.
TOISEN
VIIKON
TARJOUKSET!
Sinä ulkomaalaistaustainen mies. Häpeä!
Lämpimästi tervetuloa
Suomi-Venäjä-Seuran
Oulun osaston
Valjakko-projektin avajaisiin
ke 19.8.2015 klo 17.00!
Juhlapuhujana Suomen Venäjän
kunniakonsuli Pauli Saapunki
Tietoa projektista sekä
En Ala -äijäbaletin, Kopeekka-teatterin
ja Kanerva-lauluryhmän esitykset
loisten eläkeläisten asumistuesta eikä mistään tuesta. Tässähän joutuu kadulle ja ollaan kuitenkin ns. Suomessa... Haloo!
www.kattokruunu-oy.fi
Kattojen pesut, suojauskäsittelyt ja maalaukset
vähe
Muista kotitalous
nnys!
TILAA ILMAINEN ARVIOKÄYNTI
✆
P. 040 553 9892
w
ww
.ka
k
tto
ruu
-o
nu
Добро пожаловать
19.8.2015 в 17:00
на официальное открытие
интеграционного проекта
«Вальякко»
Оульского отделения общества
Финляндия-Россия!
Почетный консул Паули Саапунки
выступит с приветственной речью.
Информация о проекте, выступления
мужского балета «En Ala», вокальной
группы «Kanerva» и театра
«Копейка».
Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9, Oulu
Ilmoittautumiset viim./Запись и информация до 11.8.
p./тел. 044 714 0004 tai/или
[email protected]
y.fi