SuLVIn liittokokous Uudessakaupungissa VakkaLVIn vieraana

1
SuLVIn liittovaltuuston kokous 2015
SuLVIn liittovaltuuston kokous pidettiin tänä vuonna Vakka-Suomen LVI-yhdistyksen kutsumana
marraskuisena viikonloppuna Uudessakaupungissa meren rannalla.
Pääkaupunkiseudun yhdistysten valtuutetuilla oli mahdollisuus saapua paikalle Helsingin Kasinon
edustalta lähtevällä yhteiskuljetuksella. Tätä tilaisuutta hyödynsivät myös Lapista lentokoneella
saapuneet valtuutetut. Bussimatka sujui hyvin ja lisää aamupalaa saatiin Piihovin teknisen
pysähdyksen jälkeen.
Tilaisuus aloitettiin ravintolasali Meritähdessä info-osiolla, jossa toiminnanjohtaja Tiina Strand,
viestintäsuunnittelija Miina Koskunen ja tuore SuLVIn koulutuspäällikkö Antti Heinonen kertoivat
kahvin juonnin ohella ajankohtaista asioista.
Päivän harrasteosuudessa kävimme kahtena ryhmänä Valmet Automotiven tehtaalla tutustumassa
nykyaikaiseen autonvalmistukseen. Aluksi tehtaan viestintäpäällikkö kertoi vierailijakeskuksessa
autotehtaan historiasta ja nykytilasta. Kuulimme, mitä autoja ja avokattojärjestelmiä tehtaalla on
valmistettu ja mitä siellä nykyään puuhataan. Tehdas aloitti tuotantonsa Saab-Valmet nimisenä ja
valmisti aluksi ensimmäisen 34 vuoden aikana 738135 Saabia. Samaan aikaan eri jaksoina tehtaalta
ajoi ulos 31987 Talbotia, 93987 Opel-Calibraa ja 14 048 Euro-Samaraa. Myöhemmin ja osin
samanaikaisesti valmistettiin 227980 Porsche Boxster ja Cayman urheiluautoa ja vielä sähkökäyttöisenä 2718 Fisker Karmaa, 1794 Think Cityä ja 2192 Caria golf caria.
Autotehdas aloitti omalla Saab-merkillä, mutta toimii nykyään hyvin muuntautumiskykyisenä
sopimusvalmistajana ollen tällä hetkellä toiseksi suurin sopimusvalmistaja maailmassa.
Viimeaikaisia sopimuskumppaneita ovat olleet lisäksi mm. Daimler, BMW, Mini, Lamborghini,
Bentley ja Marussia.
Tällä hetkellä tehtaalla valmistetaan Mercedes-Benzin A-sarjan autoja. Tehtaan katettu alue on 12
hehtaaria, töissä on noin 2300 henkilöä ja liikevaihto yli 300 miljoonaa. Viime vuonna valmistettiin
45000 autoa ja uusi tuotantoennätys tulee nyt olemaan yli 47000 autoa. Tehtaan kokonaiskapasiteetti on noin 100000 autoa.
Tehdasesittelyn jälkeen pääsimme tutustumaan junan kyydissä korihitsaamoon ja kokoonpanolinjastoihin, mutta sitä ennen toiminnanjohtaja Tiina Strand joutui allekirjoittamaan koko joukon
puolesta vaitiolosopimuksen, joka mukaan tehdaskierros keskeytetään välittömästä, jos joku ottaa
valokuvia tai edes kaivaa puhelimensa esille.
Hotellille paluun ja pikaisen vaateiden vaihdon ja joillekin lähes välttämättömän paikallisolutnautinnon jälkeen kokoonnuttiin juhlajuoman ja pikkupalojen kanssa Uudenkaupungin kaupungin
Coktail-tilaisuuteen kulttuurikeskus Crusellin Liljelud-saliin kuuntelemaan kaupungin edustajan
kertomusta kaupungin historiasta ja molemminpuolisia runsaita kiitoksia.
Uudet juhlajuomat saimme vartin päästä ravintola Meritähdessä, kun iltajuhlan ovet avattiin
kerrosta ylempänä. Tervetuliaismaljan nostatti Vakka-Suomen LVI-yhdistyksen puheenjohtaja
Marko Arel ja SuLVIn tervehdyssanat lausui hallituksen puheenjohtaja Jari Viiliäinen.
Juhlaillallisen (kreikkalaisen salaatin, pariloidun lohileikkeen ja lakritsiparfaitin) jälkeen jaettiin
ansiomerkin paikallisen yhdistyksen ansioituneille jäsenille ja julkistettiin vuoden jäsenyhdistys,
joka oli tänä vuonna isäntämme Vakka-Suomen LVI-yhdistys. Kahvin ja konjakin lomassa estradille
saapui maailmaakin kiertänyt mentalisti Pete Poskiparta, joka onnistui tempuillaan hämmentämään koko yleisön (tai ainakin ne, jotka näkivät sinne asti).
Illan yksi kohokohdista oli uusien Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin jäsenten vihkiminen.
Tilaisuuden veti jo totuttuun tapaan puheenjohtajaneuvos Kalevi Hyvärinen apunaan Ruuneperi
alias neuvos Antola ja sihteerineuvos Tiina Strand. Ainakin osa vihityistä neuvoksista tuntui olevan
todella onnellisia saavuttamastaan auvosta. Nyt vihityt neuvokset ovat vielä noviiseja, kunnes he
2
Hotojen kesätapahtuman yhteydessä ovat käyttäneet puheenvuoron ja suorittaneet heille
tilaisuudessa määrättävät tehtävät.
Lopuksi siirryimme vapaampaan seurusteluun ja nauttimaan illan musiikista vastanneiden Kalle
Klozin ja Susanna Pihlajan esityksestä. Musiikki oli rauhallisen kaunista ja parketillekin uskaltautui
muutama pari.
Lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen ilmoittauduimme Crusellin suuressa kokoussalissa
vuosikokoukseen käsittelemään liittovaltuuston kokouksen aiheita.
Kokouksen järjestäytymisen jälkeen kunnioitimme kynttilän kanssa hetken hiljaisuudella vuoden
aikana poisnukkuneiden jäsenten muistoa ja valittiin ensi vuoden vaalivaliokunnan
jäsenyhdistykset. Valituiksi tulivat Vantaa, Kouvola, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa ja Lappi.
Hallituksen toimintakertomus, tilinpäätös, ja tilintarkastuskertomus hyväksyttiin ja vastuuvapaus
myönnettiin. Tänä vuonna tulos oli viimevuotista pienempi, mutta edelleen positiivinen. Tuloksen
vaihtelu johtui lähinnä koulutustoiminnan onnistumisesta.
Uudeksi liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin professori Risto Kosonen ja varapuheenjohtajiksi Jarek Kurnitski ja Jarmo Kuitunen. Tilintarkastajina toimii edelleen Tilintarkastustoimisto
Ojala & Tarkela Oy.
Hallituksen jäsenten lukumäärä pidetään ennallaan yhdeksässä. Kolme erovuoroista voitiin valita
uudelleen, mutta kolmen toimikautensa päättäneiden tilalle valittiin kolme uutta jäsentä varamiehineen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Marko Haavikko, Ari Hyvärinen ja Mikko Liljeberg.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin varsinaisten jäsenten joukosta seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi sääntöjen tarkastelun päätteeksi Petteri Lausmäki ja varapuheenjohtajaksi uusi
hallituksen jäsen Mikko Liljeberg.
Säätiö L.V.Y.:n hallitukseen valittiin Juhani Hyvärinen. Asiamiehen palkkio pidettiin ennallaan
(1600€).
Toiminta- ja taloussuunnitelma vahvistettiin ja korotettiin varsinaisen jäsenen jäsenmaksu 80
euroon. Päätettiin, ettei uusia vakinaisia jäseniä enää hyväksytä, mutta vanhojen vakinaisten
jäsenten edut pidetään ennallaan. Vakinaisten jäsenten 40 euron vapaaehtoinen jäsenmaksu
päätettiin nimetä lehtimaksuksi.
Liiton edustajiksi muihin yhteisöihin valittiin toiminnanjohtaja Tiina Strand ja lisäksi TalotekniikkaJulkaisut Oy:n hallitukseen myös hallituksen puheenjohtaja Petteri Lausmäki.
Lopussa käsiteltiin sääntömuutosehdotusta pykälää 10 koskien Liittovaltuuston kokouksen
kokouskutsun lähettämistä. Säännöt esittävät, että kokouskutsu on lähetettävä kirjallisesti.
Uuden ehdotuksen mukaisesti halutaan käyttää nykyaikaisia sähköisiä viestintämenetelmiä.
Keskustelun jälkeen todettiin, ettei sääntömuutosta tarvita, koska vastaanottajan itse nimeämään
sähköpostiin lähetetty kutsu voidaan tulkita kirjalliseksi kutsuksi.
Muita asioita ei ollut, joten kokouksen ja liiton nykyinen puheenjohtaja Kalevi Hyvärinen päätti
kokouksen kiittäen kaikkia saamastaan ajasta olla liiton puheenjohtajana ja kertoi sen tuoneen
monia etuja myös työelämän piirissä.
Kokouksen jälkeen söimme vielä yhteisen lounaan, keräsimme tavaramme kokoon ja lähdimme
kohti kotejamme tavataksemme taas viimeistään seuraavassa Liittovaltuuston kokouksessa Porissa
tai vaikka Hotojen kesätapahtumassa Mikkelin päämajakaupungissa
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16