HeLVIn kevätkokous 2013

Helsingin LVI-yhdistys ry
HeLVI
HeLVIn kevätkokous 2013
HeLVIn kevätkokous pidettiin torstaina 21 maaliskuuta hotelli Arthurissa, osa tosin kävi paikalla jo
edellisenä iltana jätettyään huomaamatta, että päivämäärää oli jo tammikuussa muutettu. Eli kannattaa
tiiviisti seurata tiedotelehteä ja nettisivuja..
Kokous alkoi ja eteni, kunhan ensin
selvitettiin, mitä agendaa käytetään.
Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Liljeberg
avasi kokouksen, toivotti paikallaolijat
tervetulleeksi ja totesi kokouksen laillisesti
kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Mikko valittiin saman tien myös kokouksen
puheenjohtajaksi ja Markku Lilja kokouksen
sihteeriksi.
Pöytäkirjan tarkastajiksi
nimettiin Esko Kukkonen ja
Arne Hülphers ja
ääntenlaskijoiksi Esko
Kukkonen ja Annele Kiiski.
Markku Lilja luki viime vuoden toimintakertomuksen ja teki siihen esitetyt tarkennukset, minkä jälkeen
kertomus hyväksyttiin yksimielisesti. Tom Hult esitteli vuoden 2012 tilinpäätöksen todeten lopuksi, että
tulos oli 705.49 euron verran tappiollinen, mutta tällaisellakin tappiollisella tuloksella tulemme toimeen 30
vuotta. Hallitus sai vastuuvapautensa ja sihteerikin lupasi jatkossa saavansa viikossa hallituksen pöytäkirjat
tiedottajalle julkaistavaksi nettisivujen hallitusosiossa.
Kokouksen muissa asioissa Mikko Liljeberg kertoi
mm. tulevista kuukausi- ja koulutustapahtumista.
Virallisen kokouksen lopuksi Kukkosen Esko kertoi,
että Pro Helvilä- yhdistys vuokraa mielellään
Vuosaaren tiloja HeLVIn käyttöön erilaisten
tilaisuuksien järjestämiseksi.
Puheenjohtaja päätti kokouksen ja kutsui illan
esitelmöitsijän estradille. Esitelmän aluksi nautimme
kuitenkin iltapalan ja vasta sitten keskityimme itse
asiaan.
Illan esitelmöitsijä Juhani Toivio kertoi aluksi yrityksensä Nestekniikka Oy:n perustamisesta ja sen nimen
vaihdoksesta ja jatkoi muistuttamalla, että uudet CE- määräykset edellyttävät huoltokaivoihin 600 mm
vapaita aukkoja. Nestekniikan tuotevalikoimiin kuuluvat mm. kiinteistöpumppaamot, pienpumppaamot,
pumput, erilaiset erottimet mm. betonista valmistetut,
entsyymien syöttölaitteet, paineenkorotusjärjestelmät,
hulevesijärjestelmät , ruostumatomat/haponkestävät
viemäriputket ja lukuiset viemäröintiin liittyvät
erikoistuotteet.
Kun keskustelussa oli käsitelty hulevesijärjestelmien toimintaperiaatteet, betonisten erottimien hyvät
ominaisuudet ja rosteriputkien kestämättömyys astianpesuviemäreissä, olikin jo konjakin aika, paluu
arkitodellisuuteen ja kotimatka rakkaimpien luo.
Kiitokset kaikille osallistujille ja
Juhani ja Sakari Toiviolle