Kolmen perheen unelma sivu 4 Lempäälän kaksi kotia

Lakka Life
I d e a e s i te ko d i n r a ke n t a m i s e e n
Kolmen perheen unelma sivu 4
Lempäälän kaksi kotia sivu 10
Uusi Kivitalomallisto sivu 15
Ihmeellisen
ihana kivikoti.
Pääkirjoitus
Jos suomalaiset voisivat itse valita asumismuotonsa, kahdeksan kymmenestä asuisi omakotitalossa. Omakotitalon hankinta on useimmille meistä elämän
suurimpia ja haasteellisimpia hankintoja, johon kohdistuu paljon odotuksia,
tarpeita ja unelmia.
Unelmien toteuttamisessa kannattaa luottaa ammattilaisten apuun, kuten ovat
tehneet esitteessä esiintyvät rakentajatkin. Heidän kertomuksistaan käy ilmi miksi he ovat enemmän kuin tyytyväisiä yksilöllisten ja modernien omakotitalojensa laadukkaaseen lopputulokseen, sekä talotoimittajaansa, Lakka Kivitaloihin.
Innolink Research Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan asiakkaamme arvostavat
eniten laatua, kestävyyttä, yksilöllisyyttä ja talopakettien muunneltavuutta. Tutkimuksessa tärkeään rooliin nousi myös asiakkaan arvostaminen.
Asiakkaan arvostamista on myös pitkäjänteinen tuotekehityksemme, jonka
ansiosta voimme jatkossakin tarjota asiakkaittemme toiveet ja tiukat laatukriteerimme täyttäviä uusia tuotteita talonrakennuksen eri osa-alueille. Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. Eko+ Grafit harkko, jonka lämpötaloudelliset, ekologiset ja rakennustekniset ominaisuudet hakevat vertaisiaan. Tuotteella on
harkkoperheen pienin u-arvo (0,14), jopa 40 % kilpailevia tuotteita pienempi betonimenekki sekä rakennusfysikaalisesti oikealla tavalla toimiva rakenne.
Koska omat laatuvaatimuksemme ovat tiukat, vaadimme niitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Olemmekin valinneet yhteistyökumppaneiksemme ainoastaan luotettavia, tunnettuja ja hyvämaineisia yrityksiä kuten Puustelli, Ruukki,
Uponor ja A-Tiilikate. Meidän ja yhteistyökumppaneidemme kanssa asiakkaidemme on turvallista rakentaa.
Tervetuloa tutustumaan laadukkaisiin Lakka Kivitaloihin, palvelevaan ja asiantuntevaan edustajaverkostoomme sekä yhteistyökumppaniemme etuihin!
Marko Isosomppi
Myyntipäällikkö
Lakka Kivitalot
Lakka Kivitalot on osa Suomen johtavien harkko, laasti, tasoite- ja pihakivivalmistajien joukkoon
kuuluvaa Lakan Betoni Oy:ta. Yrityksen Forssassa, Jalasjärvellä, Joensuussa, Lopella ja Varkaudessa valmistettavat tuotteet ovat kaikki CE-merkkittyjä.
Sisältö: 4 Kolmen perheen unelma nousi merelliseen Espooseen 10 Lapsiperheen käytännöllinen kivitalo 12 Modernia vaivattomuutta yhdessä Lakan kanssa 14 Matti Heikkisen uniikki koti huomioi nykyiset ja tulevat tarpeet 15 Lakka Kivitalomallisto 34 Piha on tärkeä osa kodin viihtyisyyttä 36 Mistä on Lakka Kivitalot tehty? 38 Kotivinkkejä kumppaneilta
Lakkakivitalot
|3
”Voimme suositella lämpimästi Lakka Kivitaloa.
Vaikka vaihtoehtoja on paljon, valitsimme
talotoimittajan, joka on aktiivinen ja kuuntelee
asiakasta”, Eija ja Jaakko Laine sanovat.
Kolmen perheen unelma
nousi merelliseen
Espooseen
4|
Lakkakivitalot
Lakkakivitalot
|5
toimituksissa. Runko nousi kahdessa
ja puolessa kuukaudessa, ja kaikki meni hyvin”, Jaakko Laine toteaa.
Ylimääräistä sydämentykytystä
tuotti lähestyvä Antti-hirmumyrsky.
”Pystytysporukka teki uskomattoman
työn kattolaudoituksen ja pressutuksen kanssa. Talo saatiin suojaan 24
tuntia ennen kuin myrsky iski.”
Kolme perhettä, kolme unelmaa,
kolme kotia. Laineen, Ahtolan
ja Torran perheet löysivät
helposti yhteisen sävelen
saman tontin taloprojekteja
aloittaessaan. Uusien kotiensa
asukkaat ovat lopputulokseen
enemmän kuin tyytyväisiä.
Y
hteisprojekti käynnistyi Eija ja Jaakko Laineen aloitteesta vuonna 2012, jolloin
he ostivat merenrantatontin
Espoosta. Koska samalla tontilla oli rakennusoikeutta jäljellä, he lähtivät etsimään rakennushankkeesta kiinnostuneita tulevia naapureitaan.
Pian Laineet saivatkin houkuteltua
mukaan Eijan Eva-siskon perheineen
sekä entisen naapurinsa, Anitra Ahtolan. Lisäbonuksena päädyttiin siihen, että sisarusten äidille rakennettaisiin erillinen asunto Laineiden talon
yhteyteen.
Sen verran vakavasti hankkeeseen
lähdettiin, että kaikki uuden taloyhtiön osakkaat kävivät Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry:n (PRKK)
kurssin, joka antoi hyvät eväät rakennushankkeen onnistuneeseen läpivientiin.
Loppukesästä, kun taloissa jo asutaan, on aikaa tarkastella intensiivistä
rakennusprojektia hieman etäämmältä. Kolmen perheen projekti yhteisine
Eija ja Jaakko Laine tiesivät tarkkaan
mitä uudelta kodiltaan tahtoivat.
6|
Lakkakivitalot
talotoimittajineen, vastaavine rakennusmestareineen, arkkitehteineen ja
esimerkiksi sähkö- ja LVI-urakoitsijoineen toi toimivaa synergiaa. Kommunikaatio sujui avoimesti ja kaikesta
voitiin sopia jouhevasti. Hinta–laatusuhdekin osoittautui olevan odotetusti kohdallaan.
Kivitalo sen olla pitää
Laineet olivat tutustuneet arkkitehti Hannele Haatajaan jo aiemmin, ja
päätyivät yhteistyöhön hänen kanssaan. Arkkitehtivalinnan jälkeen ryhdyttiin miettimään talotoimittajaa.
Materiaalivalinta oli jo selvillä.
”Alusta asti ajattelimme, että haluamme pitkäikäisen ja laadukkaan kivitalon. Kilpailutuksessa loppusuoralle pääsi muutama talotoimittaja, joista valitsimme Lakka Kivitalot”, Eija ja
Jaakko Laine kertovat.
Suuri merkitys oli Laineiden mukaan aktiivisella ja asiakasmyönteisellä myyjällä. ”Meille syntyi heti luottamus Lakka Kivitalojen myyjää kohtaan
Anitra Ahtolan perhe
kaipasi lisää tilaa.
ja tunne siitä, että hän auttaa myös jatkossa rakennusprojektin haasteissa.”
”Saimme aina apua, palvelu toimi,
lupauksista pidettiin kiinni ja kaikki
kysymykset selvitettiin nopeasti. Koskaan ei tullut sellaista fiilistä, että olisimme jääneet yksin”, Laineet kiittävät.
Joustavasti eteenpäin
Laineet eivät lähteneet rakennusprojektiin ensikertalaisina, sillä kokemusta oli kertynyt laajasta saneeraushankkeesta sekä elementtitalon
rakentamisesta. ”Kun merenrantatontti tuli eteen, harkitsimme asiaa yhden
yön ja sitten oltiinkin jo täysillä suunnittelemassa.”
Rakennuslupa saatiin heinäkuun
alussa. Parin viikon kuluttua alkoivat
maanrakennustyöt ja syyskuun puolivälissä päästiin tekemään perustuksia.
Laineiden tonttiosuudella jouduttiin sekä paaluttamaan että louhimaan. Pienten viivytysten jälkeen runkorakennus
alkoi noin kuukauden myöhässä.
”Lakka Kivitalot oli hyvin joustava
Kaikki kohdillaan
Tammikuussa taloihin oli saatu jo ikkunat paikoilleen. Laineilla sisätyöt
veivät hieman odotettua enemmän aikaa. Odotus palkittiin, kun muuttolupa tuli heinäkuun alussa.
Laineilla oli selkeä visio talon arkkitehtuurista: skandinaavisen suoralinjaista designia sekä isoja, avaria ja
selkeitä tiloja. ”Halusimme paljon tilaa, sillä kutsumme mielellämme ystäviä ja sukulaisia kylään. Tilaratkaisut
tarjoavat hyvät puitteet isommillekin
juhlille.”
”Halusimme myös hyödyntää upean
merimaiseman maksimaalisesti. Tämä
toteutettiin koko seinän kokoisella lasiseinällä liukuovineen. Talon neliöt
ovat hyödynnetty tehokkaasti.”
”Haimme talossamme elämää edistäviä elementtejä. On mukavaa, kun
lasten isoäiti ja täti asuvat samalla
tontilla, venelaituri on rannassa ja
työmatkat ovat lyhyet. Talo on myös
muuntautumiskykyinen lasten kasvaessa”, Eija Laine sanoo.
”Kun on tehnyt kaksi taloa, tietää
mitä haluaa. Tässä talossa on kaikki
kohdillaan.”
”Kun on tehnyt kaksi
taloa, tietää mitä
haluaa. Tässä talossa
on kaikki kohdillaan.”
Eva ja Simo Torra lähtivät talon
rakennusprojektiin ensikertalaisina.
Lakkakivitalot
|7
Tyytyväinen asukas
uudessa talossaan
Toukokuussa uuteen kotiinsa perheineen muuttanut tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola kertoo asuneensa
alueella 14 vuotta. Kun mahdollisuus
uudesta kodista samalla asuinalueella
avautui, päätös mukaan lähtemisestä
syntyi nopeasti. Uutta kotia oli etsitty
suurperheelle jo pitkään.
”Talot piirrettiin vauhdikkaan tehokkaasti ja rakennusluvat saatiin jo
ennen kesälomia. Pian työt käynnistyivät räjäytyksillä. Maatöiden ja louhinnan määrä yllätti ja budjetti ylittyi,
mutta lopputulos korvaa nekin haasteet, joihin ei ensikertalaisena osannut varautua. Hyvään kannattaa panostaa”, Ahtola sanoo.
Ahtola haluaa kiittää myös Lakka
Kivitalojen myyjää sekä Lakka Kivitalojen kautta tullutta runkourakkaporukkaa, jonka ansiosta työt sujuivat hyvin ja suunnitelmien mukaan.
”Pidimme rakentajaperheiden kesken
viikkopalavereja ja kaikista matkan
varrella eteen tulleista haasteista selvittiin yhdessä.”
Ahtola toimi alkuun itse rakennuttajana, mutta palkkasi myöhemmin
rakennusalan palveluyrityksen Mijorak Oy:n johtamaan projektia. Tähänkin ratkaisuun Ahtola oli tyytyväinen:
työt etenivät sovitulla tavalla ja Ahtolalle jäi enemmän aikaa perheelle ja
yritykselle.
Mijorak teki myös kaikki talon sisätyöt. Projekti hoitui sovitussa aikataulussa. Työn jälkeen Ahtola oli erittäin
tyytyväinen. Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa toukokuussa.
Sisustussuunnittelun Ahtola hankki
Joanna Maury-Aholalta.
Ahtola halusi modernin ja pelkistetyn talon. Sisustuksella on haettu taloon särmää esimerkiksi erikoisilla
seinästruktuuripinnoilla. Usean makuuhuoneen kodissa on tilaa isolle
perheelle avarine oleskelutiloineen
sekä viihtyisine terassialueineen.
Sekä Laineiden että Ahtolan talot
hyödyntävät maalämpöä. ”Ekologiset
arvot ovat tärkeitä. Maalämpö on tätä
päivää”, Ahtola korostaa.
8|
Montusta nousee unelma
Eva ja Simo Torra lähtivät rakentamiseen mukaan perheen näkökulmas-
Lakkakivitalot
ta. ”Emme ole koskaan unelmoineet
oman talon rakentamisesta kuten monet suomalaiset, mutta tällaista tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä”.
”Luottamus talotoimittajaan oli tärkeää, koska meille tämä oli ensimmäinen talon rakennusprojekti. Mökin
rakentaminen muutama vuosi sitten
Kaikelle pitää varata enemmän aikaa
kuin on kuvitellut. On hyvä haukata
vain itselle sopivan kokoisia palasia.
Pitää myös muistaa juhlia iloisia hetkiä, kun jokin etappi on saatu päätökseen”, Torrat vinkkaavat.
”Luottamus
talotoimittajaan
on tärkeää”
auttoi toki, mutta Lakka Kivitalojen
rooli asiantuntijana korostui alusta
alkaen”
Muiden talojen tavoin Torran perheen 143-neliöinen koti on rakennettu EKOharkoista. Maalämmön sijaan
Torrat valitsivat lämmitysratkaisuksi
kaukolämmön ja ilmalämpöpumpun,
koska kaukolämpö oli kätevästi saatavissa tontin ylälaidalla ja talon kokoon
suositeltiin kaukolämpöä.
”Vielä emme ole yhtään talvea uudessa kodissamme asuneet, mutta
odotamme lämmityskustannusten
olevan ekoharkon ansiosta edulliset.”
Arkkitehtuuri sai vaikutteita pariskunnan ihailemista 50–60-lukujen atriumtaloista suurine ikkunoineen ja
terasseineen. Sisätilojen värimaailma
suunniteltiin Lakka Kivitalojen yhteistyökumppanin kanssa.
”Ikkunankarmit ovat sisältä valkoiset, mikä antaa avaramman vaikutelman. Ulko-ovet ovat alumiinia, mikä
sopii mielestämme puun sijasta moderniin taloon ja merellisiin olosuhteisiin.”
Torrat ovat asuneet uudessa kodissaan niin vähän aikaa, että sanovat
olevansa toistaiseksi ikään kuin päästään pyörällä. ”Vaikka rankkaa olikin,
oli hienoa nähdä unelman nousevan
montusta taloksi. Saimme juuri meidän perheellemme sopivan kodin upealla tontilla. Bonuksena naapurissa ovat
mummo ja tädin perhe serkkuineen”
”Opimme, että kaikki suunnitelmat
pitää tehdä hyvissä ajoin ennakkoon.
Lakkakivitalot
|9
Lapsiperheen
käytännöllinen kivitalo
LEMPÄÄLÄN UUDELLE ASUINALUEELLE NOUSI KOMEA
Yksi suunnittelua ohjaavista
toiveista oli oma leivinuuni.
LAKKA KIVITALO, JONKA ASUKKAAT RAKENSIVAT
OSITTAIN OMIN KÄSIN. RAKENNUSURAKASTA TOIPUNUT
TYYTYVÄINEN NELIHENKINEN PERHE NAUTTII NYT
OLOSTAAN AVARASSA VALOISASSA TALOSSAAN.
Korkean olohuoneen sijaan koko yläkerta
päätettiin rakentaa hyötykäyttöön.
Kodin energiatehokkuus
varmistettiin Eko+ harkoilla.
T
arve suuremmasta asunnosta ja Lempäälän kunnan avoimessa tonttihaussa valituksi
tuleminen saivat Janne ja Minna Karjalaisen päätymään omakotitalon rakentamiseen. Heille tarjoutui
mahdollisuus ostaa kunnalta 1075 neliön tontti, johon he rakensivat
184 neliön talon ja 60 neliön
autotalli-varastorakennuksen. Pienen etsinnän jälkeen
he löysivät itselleen sopivan
yhteistyökumppanin Kalervo
Lehtovaaran, joka suunnitteli perheelle juuri heidän toiveidensa ja
budjettinsa mukaisen talon. Hän toimi
myös koko projektin vetäjänä ja vastaavana mestarina. Talotoimittajaksi valittiin Lakka Kivitalot.
la kaksikerroksisia osia. ”Halusimme
hyödyntää molemmat kerrokset kokonaan, mutta olohuoneen jättämistä korkeaksi tilaksi mietimme vielä loppumetreille asti. Päädyimme kuitenkin
rakentamaan molemmat tasot asuinkäyttöön, sillä halusimme panostaa
sä, jolloin rakentaminen oli helppoa.
Teimme isäni kanssa lähes kaikki sisätyöt itse. Vietin työmaalla aamusta
iltaan koko kesäloman, isyysloman ja
isäkuukauden ajan. Lisäksi saimme paljon talkooapua”, Janne toteaa. Rakentaminen sujui mutkitta, takaiskuja ei juurikaan tullut
ja aikataulutukset hoituivat
Kalervon ansiosta sujuvasti.
Seuraavana kesänä rakennettiin piha. Sinne tehtiin lapsille oma viihtyisä
leikkipaikka, kivetykset, nurmikkoalueet ja istutukset.
Vaikka perhe oli alun perin ajatellut rakentavansa puutalon, ovat he nyt
enemmän kuin tyytyväisiä kivitalon valitsemisesta. Eko+ harkoista rakennetun talon energiatehokkuus on hyvä,
mikä näkyy pienissä sähkölaskuissa.
Asukkaat ovat myös erityisen tyytyväisiä talonsa äänieristykseen, sekä Lakan asiakaspalveluun ja yhteistyöhön.
”Halusimme panostaa
käytännöllisyyteen”
Minna ja Janne Karjalainen
sekä heidän lapsensa Niklas ja
Joonas olohuoneensa sohvalla.
10 |
Lakkakivitalot
Kohti unelmien taloa
Tontin rakentamistapamääräykset asettivat tiettyjä rajoituksia talon suunnitteluun. Esimerkiksi autotalli piti olla
erillään talosta ja lisäksi talossa piti ol-
enemmän käytännöllisyyteen ja kodikkuuteen kuin näyttävyyteen. Lisätoiveina oli saada erillinen kurasisäänkäynti,
leivinuuni sekä oma vierashuone isovanhempia varten, jotka tulevat kyläilemään pidemmän matkan takaa”, Minna kertoo.
Rakentaminen alkoi huhtikuussa
maatöillä ja perhe pääsi muuttamaan
jo jouluksi uuteen kotiinsa. ”Meillä oli
onnea ilmojen suhteen. Sattui kuiva ke-
Lakkakivitalot
| 11
Modernia vaivattomuutta
yhdessä Lakan kanssa
KIIREINEN LAPSIPERHE HALUSI RAKENTAA KODIN LÄHELLE
ISOVANHEMPIA. scaumann-RÄSÄSEN PERHEEN UPEASSA,
MODERNISSA LAKKA KIVITALOSSA TOTEUTUIVAT PERHEEN
KAIKKI TOIVEET. TALOSTA PÄÄSTIIN NAUTTIMAAN TASAN
VUODEN KULUTTUA TONTIN OSTOSTA.
K
un Johan Scaumann ja Anu
Räsänen kuulivat Lempäälässä myyntiin tulevasta tontista he innostuivat siitä heti, sillä tontti sijaisi vain 300 metrin
päässä Johanin vanhempien talosta.
Ostopäätös tapahtui samantien.
Ajatuksena oli rakentaa mahdollisimman vaivattomasti valmistalo, sillä
perheen kaksi lasta olivat aivan pieniä
ja vanhemmilla omat työ- ja opiskelukiireensä.
Johan ja Anu tapasivat Ideaparkin
talopäivillä LJV-invest Oy:n Kalervo
Lehtovaaran. Hänen tapansa hoitaa
rakennusprojekteja kokonaisvaltaisesti tuntui siinä elämäntilanteessa
juuri sopivalta ratkaisulta.
”Kalervo toimi projektissa vastaavana mestarina sekä projektinjohtajana. Hän kilpailutti kaikki urakoitsijat ja kertoi meille milloin päätöksiä
ja hankintoja piti tehdä. Meidän ei tarvinnut itse juurikaan muuta kuin käydä työmaalla katsomassa miten hommat edistyvät”, Johan toteaa.
12 |
Toiveet todeksi
”Toiveenamme oli saada moderni, avara ja selkeä talo. Lisäksi halusimme
suuren terassin sekä yhteisen tilan,
jossa keittiö, ruokailu ja oleskelu olisivat samassa tilassa”, Anu kertoo.
Lakkakivitalot
Johan Scaumann, Anu Räsänen
sekä lapset Lila ja Noel nauttivat
asumisesta uudessa talossaan.
Talo rakennettiin Eko+ harkoista.
Siinä on 158 neliön asuintila ja lisäksi 88 neliön kellari, joka käsittää sauna- ja oleskelutilan, eteisen, wc:n sekä autotallin. Yläkerrasta löytyy kaksi
makuuhuonetta, wc sekä toiveiden
mukainen iso keittiö–olohuone-yhdistelmä, josta pääsee suoraan noin
100 m2 kokoiselle terassille.
Suurien ikkunoiden ansiosta taloon
tulvii valoa kauniisti. ”Sisustussuunnittelun teimme itse. Olemme käyttäneet paljon mustaa ja valkoista, mutta
sitä pehmentämään on valittu joukkoon ruskean sävyjä sekä myös vanhoja huonekaluja”, Anu toteaa.
Pariskunta osti tonttinsa heinäkuussa. Rakennusprojekti kesti 11 kuukautta maatöiden aloittamisesta siihen,
kun kaikki oli täysin valmista. Rakentaminen sujui lähes ongelmitta. ”Ainut
ikävä asia oli, että taloomme murtauduttiin kaksi kertaa. Kaikki tavaramme
pengottiin ja meiltä vietiin mm. kaikki
kodinkoneet”, Johan kertoo.
”Rakentaminen oli kustannustehokasta ja budjettimmekin pysyi melko
hyvin aisoissa. Vain maatyöt ja terassi
tulivat luultua kalliimmiksi”, Lakka kivitalon tyytyväiset asukkaat kertovat.
”Toiveenamme oli avara ja selkeä talo”
Lakkakivitalot
| 13
10 x Lakka Kivitalo
Matti Heikkisen uniikki koti
huomioi nykyiset ja tulevat tarpeet
Serum
Seuraavilla sivuilla saat tutustua kymmeneen valmiiseen Lakka Kivitalomalliin, joiden
toivomme antavan sinulle inspiraatiota oman unelmakotisi ideointiin. Jokainen pohjaratkaisu
perustuu toteutuneeseen kotiin, joka on suunniteltu yksilöllisesti ja yhteistyössä asukkaiden
kanssa. Suunnittelijana on toiminut yli 3000 omakotitalon kokemuksella kodinrakentajien
unelmia toteuttava Kalervo Lehtovaara.
Jyväskylän asuntomessualueelle nousevan yksitasoisen
Lakka Kivitalon suunnittelusta on vastannut Matin veli,
Serum arkkitehdeilla työskentelevä Sami Heikkinen.
H
eikkisen perheen 800 neliön tontti sijaitsee alavalla entisellä pellolla Jyväsjärven läheisyydessä, pienen
asuinkadun päässä. Piha aukeaa suomalaisen unelman mukaisesti ilta-aurinkoon ja järvelle.
Itse koti muodostuu neljästä kivisestä kappaleesta, joiden sisällä ovat makuuhuoneet ja pesutilat. Kappaleiden
väliin jää plus-merkin muotoinen tila,
johon sijoittuvat asunnon oleskelutilat,
keittiö ja eteinen. Tämän yhtenäisen tilan kautta avautuu ristikkäisiä näkymiä
läpi koko rakennuksen.
– Asunto on suunniteltu nelihenkisen
lapsiperheen kodiksi, jonka huonejako
mukautuu vaihteleviin elämäntilanteisiin. Perhe matkustaa paljon, joten huoleton asuminen on ollut yksi lähtökohta
suunnittelulle, Sami Heikkinen kertoo.
14 |
Materiaalipaletti on pidetty
pienenä
Talon sisätilat jatkuvat luontevasti ulkotiloihin lattiasta kattoon ulottuvien
lasisten ovi- ja ikkuna-aukkojen kautta. Yhtenäisen tilan tunnetta korostaa
entisestään katto- ja lattiapintojen samankaltaisuus sisällä ja terasseilla.
Lakkakivitalot
Oleskelutilat
Huoneet
ja huoltotilat
– Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että pystypinnat ovat kiveä sekä lasia ja
vaakapinnat puuta, Heikkinen kiteyttää.
Julkisivut ovat pääasiassa rapattua
eristeharkkoa, jota täydentävät lämpökäsitellyt puuosat. Sisätiloissa pystypinnat ovat tasoitettuja valkoisia harkkoseiniä. Epäsymmetrinen aumakatto
on tehty konesaumatusta teräksestä.
Modernin linjakkaan kokonaisuuden
kruunaa eteisessä sijaitseva taiteilija
Tatu Tuomisen teos. Graafisesta betonista valmistettu katseenvangitsija
näkyy myös oleskelutiloihin.
Seuraa taloprojektin edistymistä!
www.lakkakivitalot.fi
Oman kodin rakentajalle
Oman kodin suunnittelun tärkeyttä ei voi
koskaan korostaa liiaksi. Kaiken lähtökohtana ovat luonnollisesti tulevien asukkaiden toiveet, mieltymykset ja tarpeet. Mutta
on myös muita määrääviä tekijöitä: tontti, kaavamääräykset, maanpinnat, ilmansuunnat… sekä tietenkin budjetti.
Onnistuminen nojaa avoimeen luottamukseen suunnittelijan ja rakentajaperheen välillä. Kun budjettiin vaikuttavat
tekijät ovat kaikkien tiedossa, rakennuskustannuksiin voidaan vaikuttaa ennak-
koon esimerkiksi mitoituksilla, kantavilla rakenteilla ja järkevällä rakentamisella.
Hyvällä suunnittelulla kivitalounelma muuttuu todeksi sillä rahamäärällä, joka projektiin on varattu.
Toivon, että löydät suunnitelmistani lähtökohdan tulevalle kodillesi.
Kalervo Lehtovaara
Lakkakivitalot
| 15
10 x Lakka Kivitalo
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Jade
Huoneistoala 132 m2
Kerrosala 158 m2
© Kalervo Lehtovaara
16 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 17
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Ametisti
Kuukivi
Huoneistoala 126 m2
Kerrosala 151 m2
Huoneistoala 138 m2
Kerrosala 170 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
18 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 19
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Dolomiitti
Huoneistoala 127 m2
Kerrosala (149+38) 187 m2
Lämmin ja
kodikas
© Kalervo Lehtovaara
20 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 21
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Haukansilmä
Huoneistoala 204 m2
Kerrosala (154+93) 247 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
22 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 23
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Graniitti
Huoneistoala 179 m2
Kerrosala (121+87) 208 m2
© Kalervo Lehtovaara
24 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
© Kalervo Lehtovaara
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 25
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Meripihka
Huoneistoala 157 m2
Kerrosala (114+73) 187 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
26 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 27
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Helmi
Huoneistoala 190 m2
Kerrosala (156+75) 231 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
28 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 29
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Lumikvartsi
Huoneistoala 183 m2
Kerrosala (129+87+35) 251 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
30 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 31
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Tähtisafiiri
Huoneistoala 230 m2
Kerrosala (149+125) 274 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
32 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 33
Piha on tärkeä
osa kodin viihtyisyyttä
Suomen lyhyestä kesästä
Puu ja kivi ovat kauniita yhdessä.
Antiikkimuurikivestä teet niin kukkapenkin kuin hiekkalaatikonkin.
Antiikkilaatta yhdistyy muuriin saumattomaksi kokonaisuudeksi.
T
iesithän, että laajaan Lakka-perheeseen kuuluvat
myös kauniit, kestävät ja helppohoitoiset
pihakivet? Kattavasta valikoimasta löydät
runsaasti vaihtoehtoja pihateille, poluille,
portaisiin, pengerryksiin, muureihin sekä nurmikon
reunustuksiin. Tyylin voit valita vapaasti makusi mukaan
– tarjolla on niin ajan patinoimaa arvokkuutta kuin
modernia linjakkuttakin.
Uudenlaista elävyyttä
Jatkuvan tuotekehitystyömme viimeisin suuntaus
on värien ja väriyhdistelmien tuominen pihakiviin,
laattoihin ja muurikiviin. Ensimmäisenä markkinoille
lanseerattiin Loimukivet-sarja, jonka pintakuvion
kruunaa musta-valkoinen väritys. Tätä sekä aivan uusia
väriyhdistelmiä nähdään jatkossa monissa muissakin
Lakka-pihakivisuosikeissa.
Antiikkimuurikivestä tehty kukkapenkki valaisee kauniisti
kun siihen upottaa sitä varten suunnitellun valaisimen.
Tutustu ja ihastu: www.lakka.fi
kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Poikkea siis suunnitelmissasi
välillä pohjapiirroksen
ulkopuolelle ja päästä
mielikuvituksesi valloilleen
pihaan sekä puutarhaan!
Musta-valkoiset Loimukivet
tuovat pihaan elävyyttä
niin pinnallaan kuin
ladontakuviollaankin.
34 |
Lakkakivitalot
Jatka yhteiseen viihtymiseen tarkoitettuja neliöitä pihaalueella ja luo sinne polkuja, oleskelupaikkoja, pergola...
Loimulaatan pintakuvio muistuttaa luonnonkiveä.
Lakkakivitalot
| 35
Mistä on Lakka–kivitalot tehty?
Kevyt & eristävä
Kevytbetoniharkko
eristää hyvin lämpöä ja
helpottaa rakentamista.
40 % säästö
betonimenekissä
Koska seinästä valetaan vain sisäkuori,
betonimenekki on
ainoastaan 67 l/m2.
Kaikkiin tarpeisiin
Monipuolinen Lakkavalikoima kattaa
kodinrakentajan tarpeet
muurauslaastista
julkisivutasoitteeseen.
Helposti
työstettävä
Aktiivinen panostus
tuotekehitykseen
sekä valmistusmenetelmiin näkyy
työn vaivattomuudessa ja
lopputuloksen laadussa.
www.lakka.fi
EKO+ 400 grafit
Energiakivi
Energiakivessä yhdistyvät
lämpöharkon
ja muottiharkon
parhaat ominaisuudet.
Hiottu &
mittatarkka
Erittäin mittatarkoilla
harkoilla seinien
ladonta sujuu nopeasti.
U-arvo
0,14 W/m2K
Paras lämmöneristävyys 400mm:n
massiivikiviseinissä.
Testattu ja
CE-merkitty
Kaikki Lakka-tuotteet
ovat CE-merkittyjä ja
turvallisia käyttää.
Käyttäjien
kehittämä
Tuotteita ja valikoimaa
kehitetään jatkuvasti
eteenpäin rakentamisen
ammattilaisilta saadun
palautteen pohjalta.
Lakan Betonin EKO+ 400 grafit Energiakivellä
on mahdollista toteuttaa A-energialuokan
talo. Tuote ladotaan paikalleen juoksevan
asennuslaastin avulla. Ladonnan jälkeen
työmaalla valetaan kantava sisäkuori
betonimassalla. EKO+ 400 grafit Energiakivi
on erittäin kantava, tehokkaasti lämpöä
ja ääntä eristävä vaihtoehto perinteisille
harkoille kivirakenteisiin pientaloihin.
Kotivinkkejä kumppaneilta
Puustelli -laadun ja -toiminnan takeena yrityksellä on ollut jo vuosia arvostettu BureauVeritas-sertifikaatti, joka on ainutlaatuinen koko
kalustealalla. Jokainen Puustelli-keittiö on tehty kestämään ja laatu kuuluu jokaiseen niistä.
Uponor on luonut omakotirakentajille maksuttoman Uponor KOTI -verkkotyökalun
LVI-järjestelmien hankintaan. Palvelu on
apuna suunnittelusta toteutukseen sekä
käyttöönottoon, ja pitää myös projektiin
liittyvät asiakirjat hyvässä tallessa.
Lisätietoja: www.uponorkoti.fi
Materiaalit ja osat valitaan huolella ekologisuutta ja kestävyyttä silmälläpitäen. Viimeisimpiä
innovaatioita ovat uuden sukupolven laatikot,
jotka ovat kierrätettäviä, avautuvat täysin ja liike on lähes äänetöntä. Takuu laatikoilla on peräti 30 vuotta. Jokainen asiakas on Puustellissa VIP-asiakas. PuustelliPalvelu räätälöidään
yksilöllisesti ja hoidetaan kokonaisvaltaisesti alusta loppuun. Puustelli VIP-asiakkaalla on
lupa päästä helpommalla.
A-Tiilikate on tuonut perinteisten AURAkattotiilien rinnalle tasaisen AAVA-profiilin.
Hillitty ja sirolinjainen malli on suunniteltu
erityisesti modernia arkkitehtuuria ajatellen.
Värivaihtoehtoina tiilenpunainen, tummanharmaa ja musta.
Lisätietoja: www.puustelli.fi
Lisätietoja: www.a-tiilikate.fi
Ruukki Classic solar -lämpökatto kerää
aurinkoenergiaa kodin tai käyttöveden
lämmittämiseen. Katto tuottaa parhaimmillaan jopa puolet omakotitalon vuosittaisesta lämpimästä käyttövedestä. Ratkaisu koostuu Ruukin Classic-katteesta,
sekä lämpökeräinelementeistä.
Lisätietoja: www.ruukkikatot.fi
38 |
Lakkakivitalot
Lakkakivitalot
| 39
elä unelmaasi
Lakka Kivitalot | Pihakivet | Harkot | Laastit ja Tasoitteet | Elementit | Valmisbetonit
www.lakka.fi