Tässä - Lakka.fi

Lakka
Life
I d e a e s i te ko d i n r a ke n t a m i s e e n
Kolmen perheen unelma sivu 4
Ville Peltosen Lakka kivitalo
valmistuu pian sivu 14
Kivitalomallisto sivu 19
Kivi kasvaa
kodiksi
Pääkirjoitus
Jos suomalaiset voisivat itse valita asumismuotonsa, seitsemän kymmenestä asuisi omakotitalossa. Omakotitalon hankinta on useimmille meistä elämän
suurimpia ja haasteellisimpia hankintoja, johon kohdistuu paljon odotuksia,
tarpeita ja unelmia.
Unelmien toteuttamisessa kannattaa luottaa ammattilaisten apuun, kuten ovat
tehneet esitteessä esiintyvät rakentajatkin. Heidän kertomuksistaan käy ilmi miksi he ovat enemmän kuin tyytyväisiä yksilöllisten ja modernien omakotitalojensa laadukkaaseen lopputulokseen, sekä talotoimittajaansa, Lakka Kivitaloihin.
Innolink Research Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan asiakkaamme arvostavat
eniten laatua, kestävyyttä, yksilöllisyyttä ja talopakettien muunneltavuutta. Tutkimuksessa tärkeään rooliin nousi myös asiakkaan arvostaminen.
Asiakkaan arvostamista on myös pitkäjänteinen tuotekehityksemme, jonka
ansiosta voimme jatkossakin tarjota asiakkaittemme toiveet ja tiukat laatukriteerimme täyttäviä uusia tuotteita talonrakennuksen eri osa-alueille. Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. Eko+ Grafit harkko, jonka lämpötaloudelliset, ekologiset ja rakennustekniset ominaisuudet hakevat vertaisiaan. Tuotteella on
harkkoperheen pienin u-arvo (0,14), jopa 40 % kilpailevia tuotteita pienempi betonimenekki sekä rakennusfysikaalisesti oikealla tavalla toimiva rakenne.
Koska omat laatuvaatimuksemme ovat tiukat, vaadimme niitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Olemmekin valinneet yhteistyökumppaneiksemme ainoastaan luotettavia, tunnettuja ja hyvämaineisia yrityksiä kuten Puustelli, Ruukki,
Uponor ja A-Tiilikate. Meidän ja yhteistyökumppaneidemme kanssa asiakkaidemme on turvallista rakentaa.
Tervetuloa tutustumaan laadukkaisiin Lakka Kivitaloihin, palvelevaan ja asiantuntevaan edustajaverkostoomme sekä yhteistyökumppaniemme etuihin!
Marko Isosomppi
Myyntipäällikkö
Lakka Kivitalot
Lakka Kivitalot on osa Suomen johtavien harkko, laasti, tasoite- ja pihakivivalmistajien joukkoon
kuuluvaa Lakan Betoni Oy:ta. Yrityksen Forssassa, Jalasjärvellä, Joensuussa, Lopella ja Varkaudessa valmistettavat tuotteet ovat kaikki CE-merkkittyjä.
Sisältö: 4 Kolmen perheen unelma nousi merelliseen Espooseen 10 Lapsiperheen käytännöllinen kivitalo 12 Modernia vaivattomuutta yhdessä Lakan kanssa 14 Ville Peltosen Lakka kivitalo valmistuu pian 16 Lakka Kivitalosta perheen näyttävä koti
18 Tervetuloa Seinäjoen asuntomessuille 2016 19 Lakka Kivitalomallisto 34 Piha on tärkeä osa kodin viihtyisyyttä
36 Mistä on Lakka Kivitalot tehty? 38 Kotivinkkejä kumppaneilta
Lakkakivitalot
|3
”Voimme suositella lämpimästi Lakka Kivitaloa.
Vaikka vaihtoehtoja on paljon, valitsimme
talotoimittajan, joka on aktiivinen ja kuuntelee
asiakasta”, Eija ja Jaakko Laine sanovat.
Kolmen perheen unelma
nousi merelliseen
Espooseen
4|
Lakkakivitalot
Lakkakivitalot
|5
toimituksissa. Runko nousi kahdessa
ja puolessa kuukaudessa, ja kaikki meni hyvin”, Jaakko Laine toteaa.
Ylimääräistä sydämentykytystä
tuotti lähestyvä Antti-hirmumyrsky.
”Pystytysporukka teki uskomattoman
työn kattolaudoituksen ja pressutuksen kanssa. Talo saatiin suojaan 24
tuntia ennen kuin myrsky iski.”
KoLme PerheTTä, KoLme uneLmaa,
KoLme KoTia. Laineen, ahToLan
Ja Torran PerheeT LöysiVäT
heLPosTi yhTeisen säVeLen
saman TonTin TaLoProJeKTeJa
aLoiTTaessaan. uusien KoTiensa
asuKKaaT oVaT LoPPuTuLoKseen
enemmän Kuin TyyTyVäisiä.
Y
hteisprojekti käynnistyi Eija ja Jaakko Laineen aloitteesta vuonna 2012, jolloin
he ostivat merenrantatontin
Espoosta. Koska samalla tontilla oli rakennusoikeutta jäljellä, he lähtivät etsimään rakennushankkeesta kiinnostuneita tulevia naapureitaan.
Pian Laineet saivatkin houkuteltua
mukaan Eijan Eva-siskon perheineen
sekä entisen naapurinsa, Anitra Ahtolan. Lisäbonuksena päädyttiin siihen, että sisarusten äidille rakennettaisiin erillinen asunto Laineiden talon
yhteyteen.
Sen verran vakavasti hankkeeseen
lähdettiin, että kaikki uuden taloyhtiön osakkaat kävivät Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry:n (PRKK)
kurssin, joka antoi hyvät eväät rakennushankkeen onnistuneeseen läpivientiin.
Loppukesästä, kun taloissa jo asutaan, on aikaa tarkastella intensiivistä
rakennusprojektia hieman etäämmältä. Kolmen perheen projekti yhteisine
Eija ja Jaakko Laine tiesivät tarkkaan
mitä uudelta kodiltaan tahtoivat.
6|
Lakkakivitalot
talotoimittajineen, vastaavine rakennusmestareineen, arkkitehteineen ja
esimerkiksi sähkö- ja LVI-urakoitsijoineen toi toimivaa synergiaa. Kommunikaatio sujui avoimesti ja kaikesta
voitiin sopia jouhevasti. Hinta–laatusuhdekin osoittautui olevan odotetusti kohdallaan.
Kivitalo sen olla pitää
Laineet olivat tutustuneet arkkitehti Hannele Haatajaan jo aiemmin, ja
päätyivät yhteistyöhön hänen kanssaan. Arkkitehtivalinnan jälkeen ryhdyttiin miettimään talotoimittajaa.
Materiaalivalinta oli jo selvillä.
”Alusta asti ajattelimme, että haluamme pitkäikäisen ja laadukkaan kivitalon. Kilpailutuksessa loppusuoralle pääsi muutama talotoimittaja, joista valitsimme Lakka Kivitalot”, Eija ja
Jaakko Laine kertovat.
Suuri merkitys oli Laineiden mukaan aktiivisella ja asiakasmyönteisellä myyjällä. ”Meille syntyi heti luottamus Lakka Kivitalojen myyjää kohtaan
Anitra Ahtolan perhe
kaipasi lisää tilaa.
ja tunne siitä, että hän auttaa myös jatkossa rakennusprojektin haasteissa.”
”Saimme aina apua, palvelu toimi,
lupauksista pidettiin kiinni ja kaikki
kysymykset selvitettiin nopeasti. Koskaan ei tullut sellaista fiilistä, että olisimme jääneet yksin”, Laineet kiittävät.
Joustavasti eteenpäin
Laineet eivät lähteneet rakennusprojektiin ensikertalaisina, sillä kokemusta oli kertynyt laajasta saneeraushankkeesta sekä elementtitalon
rakentamisesta. ”Kun merenrantatontti tuli eteen, harkitsimme asiaa yhden
yön ja sitten oltiinkin jo täysillä suunnittelemassa.”
Rakennuslupa saatiin heinäkuun
alussa. Parin viikon kuluttua alkoivat
maanrakennustyöt ja syyskuun puolivälissä päästiin tekemään perustuksia.
Laineiden tonttiosuudella jouduttiin sekä paaluttamaan että louhimaan. Pienten viivytysten jälkeen runkorakennus
alkoi noin kuukauden myöhässä.
”Lakka Kivitalot oli hyvin joustava
Kaikki kohdillaan
Tammikuussa taloihin oli saatu jo ikkunat paikoilleen. Laineilla sisätyöt
veivät hieman odotettua enemmän aikaa. Odotus palkittiin, kun muuttolupa tuli heinäkuun alussa.
Laineilla oli selkeä visio talon arkkitehtuurista: skandinaavisen suoralinjaista designia sekä isoja, avaria ja
selkeitä tiloja. ”Halusimme paljon tilaa, sillä kutsumme mielellämme ystäviä ja sukulaisia kylään. Tilaratkaisut
tarjoavat hyvät puitteet isommillekin
juhlille.”
”Halusimme myös hyödyntää upean
merimaiseman maksimaalisesti. Tämä
toteutettiin koko seinän kokoisella lasiseinällä liukuovineen. Talon neliöt
ovat hyödynnetty tehokkaasti.”
”Haimme talossamme elämää edistäviä elementtejä. On mukavaa, kun
lasten isoäiti ja täti asuvat samalla
tontilla, venelaituri on rannassa ja
työmatkat ovat lyhyet. Talo on myös
muuntautumiskykyinen lasten kasvaessa”, Eija Laine sanoo.
”Kun on tehnyt kaksi taloa, tietää
mitä haluaa. Tässä talossa on kaikki
kohdillaan.”
”Kun on tehnyt kaksi
taloa, tietää mitä
haluaa. Tässä talossa
on kaikki kohdillaan.”
Eva ja Simo Torra lähtivät talon
rakennusprojektiin ensikertalaisina.
Lakkakivitalot
|7
Tyytyväinen asukas
uudessa talossaan
Toukokuussa uuteen kotiinsa perheineen muuttanut tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola kertoo asuneensa
alueella 14 vuotta. Kun mahdollisuus
uudesta kodista samalla asuinalueella
avautui, päätös mukaan lähtemisestä
syntyi nopeasti. Uutta kotia oli etsitty
suurperheelle jo pitkään.
”Talot piirrettiin vauhdikkaan tehokkaasti ja rakennusluvat saatiin jo
ennen kesälomia. Pian työt käynnistyivät räjäytyksillä. Maatöiden ja louhinnan määrä yllätti ja budjetti ylittyi,
mutta lopputulos korvaa nekin haasteet, joihin ei ensikertalaisena osannut varautua. Hyvään kannattaa panostaa”, Ahtola sanoo.
Ahtola haluaa kiittää myös Lakka
Kivitalojen myyjää sekä Lakka Kivitalojen kautta tullutta runkourakkaporukkaa, jonka ansiosta työt sujuivat hyvin ja suunnitelmien mukaan.
”Pidimme rakentajaperheiden kesken
viikkopalavereja ja kaikista matkan
varrella eteen tulleista haasteista selvittiin yhdessä.”
Ahtola toimi alkuun itse rakennuttajana, mutta palkkasi myöhemmin
rakennusalan palveluyrityksen Mijorak Oy:n johtamaan projektia. Tähänkin ratkaisuun Ahtola oli tyytyväinen:
työt etenivät sovitulla tavalla ja Ahtolalle jäi enemmän aikaa perheelle ja
yritykselle.
Mijorak teki myös kaikki talon sisätyöt. Projekti hoitui sovitussa aikataulussa. Työn jälkeen Ahtola oli erittäin
tyytyväinen. Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa toukokuussa.
Sisustussuunnittelun Ahtola hankki
Joanna Maury-Aholalta.
Ahtola halusi modernin ja pelkistetyn talon. Sisustuksella on haettu taloon särmää esimerkiksi erikoisilla
seinästruktuuripinnoilla. Usean makuuhuoneen kodissa on tilaa isolle
perheelle avarine oleskelutiloineen
sekä viihtyisine terassialueineen.
Sekä Laineiden että Ahtolan talot
hyödyntävät maalämpöä. ”Ekologiset
arvot ovat tärkeitä. Maalämpö on tätä
päivää”, Ahtola korostaa.
8|
montusta nousee unelma
Eva ja Simo Torra lähtivät rakentamiseen mukaan perheen näkökulmas-
Lakkakivitalot
ta. ”Emme ole koskaan unelmoineet
oman talon rakentamisesta kuten monet suomalaiset, mutta tällaista tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä”.
”Luottamus talotoimittajaan oli tärkeää, koska meille tämä oli ensimmäinen talon rakennusprojekti. Mökin
rakentaminen muutama vuosi sitten
Kaikelle pitää varata enemmän aikaa
kuin on kuvitellut. On hyvä haukata
vain itselle sopivan kokoisia palasia.
Pitää myös muistaa juhlia iloisia hetkiä, kun jokin etappi on saatu päätökseen”, Torrat vinkkaavat.
”Luottamus
talotoimittajaan
on tärkeää”
auttoi toki, mutta Lakka Kivitalojen
rooli asiantuntijana korostui alusta
alkaen”
Muiden talojen tavoin Torran perheen 143-neliöinen koti on rakennettu EKOharkoista. Maalämmön sijaan
Torrat valitsivat lämmitysratkaisuksi
kaukolämmön ja ilmalämpöpumpun,
koska kaukolämpö oli kätevästi saatavissa tontin ylälaidalla ja talon kokoon
suositeltiin kaukolämpöä.
”Vielä emme ole yhtään talvea uudessa kodissamme asuneet, mutta
odotamme lämmityskustannusten
olevan ekoharkon ansiosta edulliset.”
Arkkitehtuuri sai vaikutteita pariskunnan ihailemista 50–60-lukujen atriumtaloista suurine ikkunoineen ja
terasseineen. Sisätilojen värimaailma
suunniteltiin Lakka Kivitalojen yhteistyökumppanin kanssa.
”Ikkunankarmit ovat sisältä valkoiset, mikä antaa avaramman vaikutelman. Ulko-ovet ovat alumiinia, mikä
sopii mielestämme puun sijasta moderniin taloon ja merellisiin olosuhteisiin.”
Torrat ovat asuneet uudessa kodissaan niin vähän aikaa, että sanovat
olevansa toistaiseksi ikään kuin päästään pyörällä. ”Vaikka rankkaa olikin,
oli hienoa nähdä unelman nousevan
montusta taloksi. Saimme juuri meidän perheellemme sopivan kodin upealla tontilla. Bonuksena naapurissa ovat
mummo ja tädin perhe serkkuineen”
”Opimme, että kaikki suunnitelmat
pitää tehdä hyvissä ajoin ennakkoon.
Lakkakivitalot
|9
Lapsiperheen
käytännöllinen kivitalo
LemPääLän uuDeLLe asuinaLueeLLe nousi Komea
Yksi suunnittelua ohjaavista
toiveista oli oma leivinuuni.
LaKKa KiViTaLo, JonKa asuKKaaT raKensiVaT
osiTTain omin Käsin. raKennusuraKasTa ToiPunuT
TyyTyVäinen neLihenKinen Perhe nauTTii nyT
oLosTaan aVarassa VaLoisassa TaLossaan.
Korkean olohuoneen sijaan koko yläkerta
päätettiin rakentaa hyötykäyttöön.
Kodin energiatehokkuus
varmistettiin Eko+ harkoilla.
T
arve suuremmasta asunnosta ja Lempäälän kunnan avoimessa tonttihaussa valituksi tuleminen saivat Janne ja
Minna Karjalaisen päätymään omakotitalon rakentamiseen. Heille tarjoutui
mahdollisuus ostaa kunnalta 1075 neliön tontti, johon he rakensivat
184 neliön talon ja 60 neliön
autotalli-varastorakennuksen. Pienen etsinnän jälkeen
he löysivät itselleen sopivan
yhteistyökumppanin Kalervo
Lehtovaaran, joka suunnitteli perheelle juuri heidän toiveidensa ja
budjettinsa mukaisen talon. Hän toimi
myös koko projektin vetäjänä ja vastaavana mestarina. Talotoimittajaksi valittiin Lakka Kivitalot.
la kaksikerroksisia osia. ”Halusimme
hyödyntää molemmat kerrokset kokonaan, mutta olohuoneen jättämistä korkeaksi tilaksi mietimme vielä loppumetreille asti. Päädyimme kuitenkin
rakentamaan molemmat tasot asuinkäyttöön, sillä halusimme panostaa
sä, jolloin rakentaminen oli helppoa.
Teimme isäni kanssa lähes kaikki sisätyöt itse. Vietin työmaalla aamusta
iltaan koko kesäloman, isyysloman ja
isäkuukauden ajan. Lisäksi saimme paljon talkooapua”, Janne toteaa. Rakentaminen sujui mutkitta, takaiskuja ei juurikaan tullut
ja aikataulutukset hoituivat
Kalervon ansiosta sujuvasti.
Seuraavana kesänä rakennettiin piha. Sinne tehtiin lapsille oma viihtyisä
leikkipaikka, kivetykset, nurmikkoalueet ja istutukset.
Vaikka perhe oli alun perin ajatellut rakentavansa puutalon, ovat he nyt
enemmän kuin tyytyväisiä kivitalon valitsemisesta. Eko+ harkoista rakennetun talon energiatehokkuus on hyvä,
mikä näkyy pienissä sähkölaskuissa.
Asukkaat ovat myös erityisen tyytyväisiä talonsa äänieristykseen, sekä Lakan asiakaspalveluun ja yhteistyöhön.
”halusimme panostaa
käytännöllisyyteen”
Minna ja Janne Karjalainen
sekä heidän lapsensa Niklas ja
Joonas olohuoneensa sohvalla.
10 |
Lakkakivitalot
Kohti unelmien taloa
Tontin rakentamistapamääräykset asettivat tiettyjä rajoituksia talon suunnitteluun. Esimerkiksi autotalli piti olla
erillään talosta ja lisäksi talossa piti ol-
enemmän käytännöllisyyteen ja kodikkuuteen kuin näyttävyyteen. Lisätoiveina oli saada erillinen kurasisäänkäynti,
leivinuuni sekä oma vierashuone isovanhempia varten, jotka tulevat kyläilemään pidemmän matkan takaa”, Minna kertoo.
Rakentaminen alkoi huhtikuussa
maatöillä ja perhe pääsi muuttamaan
jo jouluksi uuteen kotiinsa. ”Meillä oli
onnea ilmojen suhteen. Sattui kuiva ke-
Lakkakivitalot
| 11
Modernia vaivattomuutta
yhdessä Lakan kanssa
Kiireinen LaPsiPerhe haLusi raKenTaa KoDin LäheLLe
isoVanhemPia. scaumann-räsäsen Perheen uPeassa,
moDernissa LaKKa KiViTaLossa ToTeuTuiVaT Perheen
KaiKKi ToiVeeT. TaLosTa PääsTiin nauTTimaan Tasan
VuoDen KuLuTTua TonTin osTosTa.
K
un Johan Scaumann ja Anu
Räsänen kuulivat Lempäälässä myyntiin tulevasta tontista he innostuivat siitä heti, sillä tontti sijaisi vain 300 metrin
päässä Johanin vanhempien talosta.
Ostopäätös tapahtui samantien.
Ajatuksena oli rakentaa mahdollisimman vaivattomasti valmistalo, sillä
perheen kaksi lasta olivat aivan pieniä
ja vanhemmilla omat työ- ja opiskelukiireensä.
Johan ja Anu tapasivat Ideaparkin
talopäivillä LJV-invest Oy:n Kalervo
Lehtovaaran. Hänen tapansa hoitaa
rakennusprojekteja kokonaisvaltaisesti tuntui siinä elämäntilanteessa
juuri sopivalta ratkaisulta.
”Kalervo toimi projektissa vastaavana mestarina sekä projektinjohtajana. Hän kilpailutti kaikki urakoitsijat ja kertoi meille milloin päätöksiä
ja hankintoja piti tehdä. Meidän ei tarvinnut itse juurikaan muuta kuin käydä työmaalla katsomassa miten hommat edistyvät”, Johan toteaa.
12 |
Toiveet todeksi
”Toiveenamme oli saada moderni, avara ja selkeä talo. Lisäksi halusimme
suuren terassin sekä yhteisen tilan,
jossa keittiö, ruokailu ja oleskelu olisivat samassa tilassa”, Anu kertoo.
Lakkakivitalot
Johan Scaumann, Anu Räsänen
sekä lapset Lila ja Noel nauttivat
asumisesta uudessa talossaan.
Talo rakennettiin Eko+ harkoista.
Siinä on 158 neliön asuintila ja lisäksi 88 neliön kellari, joka käsittää sauna- ja oleskelutilan, eteisen, wc:n sekä autotallin. Yläkerrasta löytyy kaksi
makuuhuonetta, wc sekä toiveiden
mukainen iso keittiö–olohuone-yhdistelmä, josta pääsee suoraan noin
100 m2 kokoiselle terassille.
Suurien ikkunoiden ansiosta taloon
tulvii valoa kauniisti. ”Sisustussuunnittelun teimme itse. Olemme käyttäneet paljon mustaa ja valkoista, mutta
sitä pehmentämään on valittu joukkoon ruskean sävyjä sekä myös vanhoja huonekaluja”, Anu toteaa.
Pariskunta osti tonttinsa heinäkuussa. Rakennusprojekti kesti 11 kuukautta maatöiden aloittamisesta siihen,
kun kaikki oli täysin valmista. Rakentaminen sujui lähes ongelmitta. ”Ainut
ikävä asia oli, että taloomme murtauduttiin kaksi kertaa. Kaikki tavaramme
pengottiin ja meiltä vietiin mm. kaikki
kodinkoneet”, Johan kertoo.
”Rakentaminen oli kustannustehokasta ja budjettimmekin pysyi melko
hyvin aisoissa. Vain maatyöt ja terassi
tulivat luultua kalliimmiksi”, Lakka kivitalon tyytyväiset asukkaat kertovat.
”Toiveenamme oli avara ja selkeä talo”
Lakkakivitalot
| 13
Kuvaaja: Jeppe Tuomainen
ViLLe Ja hanna PeLTonen raKennuTTaVaT PerheeLLeen
uPeaa, Juuri heiDän TarPeiDensa muKaan rääTäLöiTyä
LaKKa KiViTaLoa. LöyDeTTyään iTseLLeen uneLmaTonTin
heLsingisTä, raKennusProJeKTia on ToTeuTeTTu
maLTiLLiseLLa aiKaTauLuLLa häTäiLemäTTä.
Y
ksi suomen menestyneimmistä jääkiekkoilijoista Ville Peltonen on pelannut mittavan
ammattilaisuran eri maiden
pääsarjoissa, mm. Pohjois-Amerikan
NHL: ssä, Ruotsissa, Sveitsissä, Venäjällä ja Suomessa.
Peltosen perhe on asunut maailmalla
pitkään, mutta nyt aktiiviuransa lopettaneena perhe on asettunut Suomeen
ja Ville pääsee hyödyntämään ammattitaitoaan ja kokemustaan Suomen Amaajoukkueen valmennustiimissä ja
HIFK:n valmennuspäällikkönä.
rakennusprojekteista Peltosilla
on jo aikaisempaa kokemusta
Kotiuduttuaan perheineen Suomeen
vuonna 2010 he olivat saneeranneet kodikseen vanhan funkkistalon
Munkkiniemessä, Alvar Aallon ateljeeta vastapäätä. He ovat ehtineet rakentaa myös perheelleen vapaa-ajan huvilan. Haave uuden talon rakentamisesta
kypsyi kuitenkin mielessä kun lapset
kasvoivat ja ajatus talosta, jonka huonejärjestys vastaisi juuri oman perheen
tarpeita houkutteli.
Ville Peltosen Lakka
kivitalo valmistuu pian
14 |
Lakkakivitalot
Vaativa projekti
suunnitellaan huolella
Peltoset olivat ehtineet jo hankkia tontin Jollaksesta ja talokin tontille oli jo
suunniteltu, kun he näkivät tutussa ympäristössä myytävänä olevan tontin ilmoituksen lehdessä. Silloin kaikki meni
uusiksi. Alue oli heille ennestään tuttu
ja Helsinkiä rakastava pariskunta oli
viihtynyt siellä hyvin, koska se on lähellä keskustaa ja siellä on kuitenkin
luonto ihanasti läsnä.
Vertailtuaan eri talovalmistajien tarjontaa Peltoset päätyivät yhteistyöhön
Lakka Kivitalojen kanssa. Lopulliseen
päätökseen johti Lakan ammattitaitoinen talomyyjä ja se, että Lakka tarjosi
mahdollisimman pitkälle viedyn ”paketin”. Heidän myyjänsä hoiti puolestamme urakkakilpailutukset ja auttoi
yhteistyökumppaneiden hankinnassa,
Hanna kertoo.
Yhteistyö Lakan kanssa on toiminut
hyvin. He toimittivat materiaalit ja hoitivat talon pystytyksen ajallaan. Olemme olleet tyytyväisiä kaikkiin töihin
eikä meillä ole ollut mitään vastoinkäymisiä matkan varrella, Hanna toteaa.
Hanna on toiminut koko projektin
vetäjänä Peltosten perheen puolelta.
Hän käy työmaalla joka aamu katsomassa mitä tarvitaan ja hakee työmiehille tavaroita tarpeen mukaan. Hän
koordinoi projektia ja toimii työmiesten yhteyshenkilönä ja apuna tilanteiden selvittelyissä. Ville käy työmaalla
silloin kuin uudelta työltään kerkeää ja
yhdessä he valitsevat esimerkiksi pintojen materiaaleja ja päättävät sisustusratkaisuista.
Kodikas ympäristö muodostuu
pikkuhiljaa
Talon ulkonäköön Peltoset eivät kovin
paljon voineet vaikuttaa, sillä talo sijaitsee kaupunkikuvallisesti arvokkaalla
alueella. Siksi rakennusvalvontavirasto määritteli talon muotoon, materiaaliin ja osittain jopa sisätiloihin sallittavat normit.
Ymmärrämme sen todella hyvin ja
haluammekin rakentaa talomme kaupunginosaa ja sen perinteitä kunnioittaen, Hanna ja Ville toteavat.
Talon arkkitehti Kimmo Lehto
löytyi suosituksen kautta
Ostimme tontin keväällä 2013. Sitä seurasi pitkä noin vuoden mittainen suun-
nitteluprojekti, ennen kuin talon kuvat
olivat sellaiset, että ne miellyttivät kaikkia osapuolia. Rakennusvaiheessakaan
emme ole hätäilleet. Projekti on vaativa
ja teemme aina yhden vaiheen kerrallaan ja kunnolla, Hanna kertoo.
Nyt taloa on rakennettu noin vuoden
ajan ja toiveena on, että kesään mennessä se valmistuu. Talossa on kolme
kerrosta. Asuintila käsittää kuusi huonetta ja keittiön. Lisäksi alakerrasta löytyvät saunatilat ja autotalli.
Talo on rakennettu harkoista ja
se lämmitetään maalämmöllä
Peltoset ovat itse suunnitelleet kaikki
sisätilojen yksityiskohdat ja materiaalit.
Tärkeämpää on että kodista tulee sellainen, joka miellyttää meitä, eikä vain
viimeisten trendien mukaan suunniteltu. Kodin sisustus saa rakentua pikku
hiljaa ja oman särmänsä sisustukseen
tuovat meidän maailmalta hankitut tavarat, jotka sisältävät ihania muistoja
menneiltä vuosilta. Myös lapset ovat
saaneet päättää omien huoneidensa
väritykset ja sisustukset, Hanna kertoo.
Piha-alueen suunnittelussa käytimme kuitenkin ammattilaisapua. Koko
taloon on valittu lattiapinnaksi miellyttävä, hieman kiillotettu betonilattia ja
keittiöön on tulossa jättikokoinen saareke, jonka ympärille koko perhe mahtuu istumaan.
Alakertaan rakentuu kuntosali ja
sauna-osasto sekä nuorten oma oleskelutila. Juuri tällaista mukavuutta koko projektista on haettu, että koko kuusihenkinen perhe ja kaksi koiraa voivat
viettää aikaa yhdessä, mutta nuorisolla on myös oma valtakuntansa, johon
he voivat kavereineen vetäytyä, Peltoset toteavat.
Lakkakivitalot
| 15
Kuvaaja: Mikko Ala-Peijari
Avara terassi ja selkeät piharatkaisut liittävät piha-alueen ja sisätilan toisiinsa.
Nurmikkoalue on rajattu selkeästi ja kasvillisuus noudattaa talon arkkitehtuuria.
Timo Ja PäiVi
Laine haLusiVaT
PerheeLLeen aVaran
Huoneistoala 287 m2
Kokonaispinta-ala 424 m2
Huonelukumäärä: 6H
Runkomateriaali: kivi
Energialuku: 102
Lämmitysmuoto: maalämpö
ja aurinkokeräimet
Jäähdytys: lattiaviilennys
sKanDinaaVisen
KoDin, JonKa
suunniTTeLun
LähTöKohTana
oLi arJen
ToiminnaLLisuus.
Lakka Kivitalosta
perheen näyttävä koti
K
16 |
un harvinainen tilaisuus asuntomessualueelle rakentamiseen tarjoutui, ei perheenisällä ollut mahdollisuutta
kieltäytyä. Uusi talo ja täysin valmis
ympäristö rakentuisivat vuodessa täysin valmiiksi ja lasten koulutkin säilyisivät ennallaan – tarjolla oli siis täydellinen paketti.
Perhe halusi toimivan, avaran ja
skandinaavisen omakotitalon. Lakka
Kivitalon sijoittuminen jakaa tontin
julkiseen etupihaan ja avaraan muurilla suojattuun oleskelupihaan.
Asuntomessut 2015 Lakka Kivitalon
arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkki-
Lakkakivitalot
tehtitoimisto Lassila & Co Oy ja talon
pääsuunnittelijana toimi Rakennustaito
Haavisto Oy:n Anssi Haavisto.
Asuinneliöitä talossa on 287 m² ja
se on suunniteltu viidelle asukkaalle.
Talon kahdesta kerroksesta löytyy yhteensä kuusi huonetta, keittiö, kaksi kodinhoitohuonetta, sauna, varasto sekä autotalli.
materiaalina kivi, totta kai
Talon runkomateriaalina on käytetty Lakka Kivitalojen perusperiaatteen
mukaisesti kiveä, ulkoseinän pintamateriaalina asuntomessujen esittelyasunnossa on käytetty tyylikästä
ja ammattitaidolla suunniteltua Lakkarappauslaastia. Lakka rappauslaasteja
on tarjolla useita erilaisia, joten niistä
löytyy juuri oikea valinta talon kuin talon pintaan.
ekotehokas Lakka-Kivitalo
on kestävä valinta
Perheen uudessa kodissa on panostettu paitsi mukavaan ja käytännölliseen
asumiseen myös ekotehokkuuteen. Talon lämmitysmuotona on maalämpö
ja aurinkokeräimet. Lämmönjako talon sisällä hoituu vesikiertoisella lattialämmityksellä. Talon jäähdytys tapahtuu lattiaviilennyksellä.
asuntomessut 2015 Lakka Kivitalon
suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneet toimijat:
•
•
•
•
•
•
•
•
Talotehdas: Lakka Kivitalot
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Lassila & Co Oy
Pääsuunnittelu: Rakennustaito Haavisto Oy / Anssi Haavisto
Rakennesuunnittelu: Koski Consulting Oy / Jussi Koski
Sähkösuunnittelu: Iecon Oy / Ville Paavola
LVI-suunnittelu: Lvi-insinööritoimisto Risto Ojala / Risto Ojala
Pihasuunnittelu: Kontrasti / Jonna Jääskeläinen
Sisustussuunnittelija: Päivi ja Timo Laine
Lakkakivitalot
| 17
3D mallinnos: Stormbit
10 x Lakka Kivitalo
Seuraavilla sivuilla saat tutustua kymmeneen valmiiseen Lakka Kivitalomalliin, joiden
toivomme antavan sinulle inspiraatiota oman unelmakotisi ideointiin. Jokainen pohjaratkaisu
perustuu toteutuneeseen kotiin, joka on suunniteltu yksilöllisesti ja yhteistyössä asukkaiden
kanssa. Suunnittelijana on toiminut yli 3000 omakotitalon kokemuksella kodinrakentajien
unelmia toteuttava Kalervo Lehtovaara.
Tervetuloa Seinäjoen
asuntomessuille 2016
Seinäjoen Pruukinrannassa
kesällä 8.7.–7.8.2016
nähdään upea Lakka
kivitalo – Lakka Lakeus.
18 |
Lakkakivitalot
S
einäjoen kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut kertovat tiedotteessaan: ”Pohjanmaan
tunnusmerkkejä ovat peltolakeudet latoineen, kun taas Pruukinrannan messualue on kallioista metsäaluetta, jota korostaa harvinainen
erikoisuus – Kyrkösjärven tekojärvi.
Kyrkösjärvi ja pato luovat alueelle
mielenkiintoisen identiteetin, joka
tarjoaa rakentamiselle omaleimaisia
mahdollisuuksia.
Asuntomessujen messuteemoina ovat
elämysliikunta, järvi, ruoka ja pohjalainen rakennustaito, jotka nousevat
esiin alueen ominaisuuksista, luonteesta ja asunnoista. ”
Uniikkina yksityiskohtana Lakka Lakeudessa on graafinen betoniseinä,
jossa on Alvar Aallon suunnittelema
luonnos tunnetusta pohjalaisesta silhuetista.
oman kodin rakentajalle
Oman kodin suunnittelun tärkeyttä ei voi
koskaan korostaa liiaksi. Kaiken lähtökohtana ovat luonnollisesti tulevien asukkaiden toiveet, mieltymykset ja tarpeet. Mutta
on myös muita määrääviä tekijöitä: tontti, kaavamääräykset, maanpinnat, ilmansuunnat… sekä tietenkin budjetti.
Onnistuminen nojaa avoimeen luottamukseen suunnittelijan ja rakentajaperheen välillä. Kun budjettiin vaikuttavat
tekijät ovat kaikkien tiedossa, rakennuskustannuksiin voidaan vaikuttaa ennak-
koon esimerkiksi mitoituksilla, kantavilla rakenteilla ja järkevällä rakentamisella.
Hyvällä suunnittelulla kivitalounelma muuttuu todeksi sillä rahamäärällä, joka projektiin on varattu.
Toivon, että löydät suunnitelmistani lähtökohdan tulevalle kodillesi.
Kalervo Lehtovaara
Nähdään Seinäjoella!
Lakkakivitalot
| 19
10 x Lakka Kivitalo
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Ametisti
huoneistoala 126 m2
Kerrosala 151 m2
© Kalervo Lehtovaara
20 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 21
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Jade
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Kuukivi
huoneistoala 132 m2
Kerrosala 158 m2
huoneistoala 138 m2
Kerrosala 170 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
22 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 23
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Rubiini
huoneistoala 139 m2
Kerrosala (166+30,5) 196,5 m2
Lämmin ja
kodikas
© Kalervo Lehtovaara
24 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 25
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Valoa ja
avaruutta
Timantti
huoneistoala 152 m2
Kerrosala 181m2
© Kalervo Lehtovaara
26 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 27
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Meripihka
huoneistoala 157 m2
Kerrosala (114+73) 187 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
28 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 29
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Graniitti
huoneistoala 179 m2
Kerrosala (121+87) 208 m2
© Kalervo Lehtovaara
30 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
© Kalervo Lehtovaara
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 31
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Helmi
huoneistoala 190 m2
Kerrosala (156+75) 231 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
32 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 33
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Haukansilmä
huoneistoala 204 m2
Kerrosala (154+93) 247 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
34 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 35
Pohjapiirroksen suuntaa-antava mittakaava on 1:100
Tähtisafiiri
huoneistoala 230 m2
Kerrosala (149+125) 274 m2
© Kalervo Lehtovaara
© Kalervo Lehtovaara
36 |
Lakkakivitalot
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Katso kaikki mallit: www.lakkakivitalot.fi
Lakkakivitalot
| 37
Puu ja kivi ovat kauniita yhdessä.
Antiikkimuurikivestä teet niin kukkapenkin kuin hiekkalaatikonkin.
Antiikkilaatta yhdistyy muuriin saumattomaksi kokonaisuudeksi.
T
iesithän, että laajaan Lakka-perheeseen kuuluvat
myös kauniit, kestävät ja helppohoitoiset
pihakivet? Kattavasta valikoimasta löydät
runsaasti vaihtoehtoja pihateille, poluille,
portaisiin, pengerryksiin, muureihin sekä nurmikon
reunustuksiin. Tyylin voit valita vapaasti makusi mukaan
– tarjolla on niin ajan patinoimaa arvokkuutta kuin
modernia linjakkuttakin.
suomen LyhyesTä KesäsTä
uudenlaista elävyyttä
Jatkuvan tuotekehitystyömme viimeisin suuntaus
on värien ja väriyhdistelmien tuominen pihakiviin,
laattoihin ja muurikiviin. Ensimmäisenä markkinoille
lanseerattiin Loimukivet-sarja, jonka pintakuvion
kruunaa musta-valkoinen väritys. Tätä sekä aivan uusia
väriyhdistelmiä nähdään jatkossa monissa muissakin
Lakka-pihakivisuosikeissa.
Antiikkimuurikivestä tehty kukkapenkki valaisee kauniisti
kun siihen upottaa sitä varten suunnitellun valaisimen.
Tutustu ja ihastu: www.lakka.fi
KannaTTaa oTTaa KaiKKi iLo irTi.
PoiKKea siis suunniTeLmissasi
VäLiLLä PohJaPiirroKsen
uLKoPuoLeLLe Ja PääsTä
mieLiKuViTuKsesi VaLLoiLLeen
Pihaan seKä PuuTarhaan!
Musta-valkoiset Loimukivet
tuovat pihaan elävyyttä
niin pinnallaan kuin
ladontakuviollaankin.
38 |
Lakkakivitalot
Jatka yhteiseen viihtymiseen tarkoitettuja neliöitä pihaalueella ja luo sinne polkuja, oleskelupaikkoja, pergola...
Loimulaatan pintakuvio muistuttaa luonnonkiveä.
Lakkakivitalot
| 39
mistä on Lakka–kivitalot tehty?
EKO+400grafit
KeVyT & erisTäVä
Energiakivessä yhdistyvät lämpöharkon
ja muottiharkon parhaat ominaisuudet.
Kevytbetoniharkko
eristää hyvin lämpöä ja
helpottaa rakentamista.
hioTTu & miTTaTarKKa
Mittatarkoilla harkoilla seinien
ladonta sujuu nopeasti.
40 % sääsTö
beToni-meneKissä
u-arVo 0,14 W/m2K
Paras lämmöneristävyys
400mm:n massiivikiviseinissä.
Koska seinästä valetaan vain
sisäkuori, betonimenekki on
ainoastaan 67 l/m2.
Julkisivutuotteillamme viimeistelet talosi ulkonäön
Lakka Kivitalorakentajana käytössäsi on myös laaja laasti- sekä tasoitevalikoima. Meiltä löydät
sopivat tuotteet sekä sisä-, että ulkotiloihin. Lisää tietoa kuivatuotteistamme www.lakka.fi
yhTeensoPiVa
eKo+400 Kanssa
Sopii käytettäväksi yhdessä
EKO+ 400 energiakiven
kanssa, samat ulkomitat.
maanPaineseiniin
EMH-400grafit
Kellarikerroksen maanpaineseiniin, molemmat puolet voi
raudoittaa.
KanTaVa & TiiVis
PaLKKiharKKo
Palkkiharkkona suurien
kuormien alle tai pitkien
aukkojen ylityksiin.
Onteloiden jälkivalu betonilla
muodostaa hyvin kantavan ja
tiiviin seinärakenteen.
hioTTu & miTTaTarKKa
äänenerisTäVyys 52 dba
Hyvin ääntä eristäviin
seinärakenteisiin
www.lakka.fi
Mittatarkoilla harkoilla seinien
ladonta sujuu nopeasti.
u-arVo 0,17 W/m2K
KaiKKiin
KKiin Tar
T
TarPeisiin
Peisiin
Monipuolinen Lakkavalikoima kattaa
kodinrakentajan tarpeet
muurauslaastista
julkisivutasoitteeseen.
heLPosTi
TyösTeTTäVä
TyösTeTTä
TTäV
TTä
äVä
Vä
Aktiivinen panostus
tuotekehitykseen
sekä valmistusmenetelmiin näkyy
työn vaivattomuudessa ja
lopputuloksen laadussa.
TesTa
TesTaTTu
TaTT
Ta
aTTu Ja
ce-merKiTTy
Kaikki Lakka-tuotteet
ovat CE-merkittyjä ja
turvallisia käyttää.
KäyTTä
KäyTTäJien
TT Jien
TTä
KehiTTämä
TT
TTämä
Tuotteita ja valikoimaa
kehitetään jatkuvasti
eteenpäin rakentamisen
ammattilaisilta saadun
palautteen pohjalta.
Kotivinkkejä kumppaneilta
Puustelli -laadun ja -toiminnan takeena yrityksellä on ollut jo vuosia arvostettu BureauVeritas-sertifikaatti, joka on ainutlaatuinen koko
kalustealalla. Jokainen Puustelli-keittiö on tehty kestämään ja laatu kuuluu jokaiseen niistä.
Uponor on luonut omakotirakentajille maksuttoman Uponor KOTI -verkkotyökalun
LVI-järjestelmien hankintaan. Palvelu on
apuna suunnittelusta toteutukseen sekä
käyttöönottoon, ja pitää myös projektiin
liittyvät asiakirjat hyvässä tallessa.
Lisätietoja: www.uponorkoti.fi
Materiaalit ja osat valitaan huolella ekologisuutta ja kestävyyttä silmälläpitäen. Viimeisimpiä
innovaatioita ovat uuden sukupolven laatikot,
jotka ovat kierrätettäviä, avautuvat täysin ja liike on lähes äänetöntä. Takuu laatikoilla on peräti 30 vuotta. Jokainen asiakas on Puustellissa VIP-asiakas. PuustelliPalvelu räätälöidään
yksilöllisesti ja hoidetaan kokonaisvaltaisesti alusta loppuun. Puustelli VIP-asiakkaalla on
lupa päästä helpommalla.
A-Tiilikate on tuonut perinteisten AURAkattotiilien rinnalle tasaisen AAVA-profiilin.
Hillitty ja sirolinjainen malli on suunniteltu
erityisesti modernia arkkitehtuuria ajatellen.
Värivaihtoehtoina tiilenpunainen, tummanharmaa ja musta.
Lisätietoja: www.puustelli.fi
Lisätietoja: www.a-tiilikate.fi
Ruukki Classic solar -lämpökatto kerää
aurinkoenergiaa kodin tai käyttöveden
lämmittämiseen. Katto tuottaa parhaimmillaan jopa puolet omakotitalon vuosittaisesta lämpimästä käyttövedestä. Ratkaisu koostuu Ruukin Classic-katteesta,
sekä lämpökeräinelementeistä.
Lisätietoja: www.ruukkikatot.fi
42 |
Lakkakivitalot
Lakkakivitalot
| 43
Elä unelmaasi
Lakka Kivitalot | Pihakivet | Harkot | Laastit ja Tasoitteet | Elementit | Valmisbetonit
www.lakka.fi