Juniorijoukkueen toimitsijan opas

Juniorijoukkueen
toimitsijan opas
Vaasan Jääkiekkoerotuomarit ry - Pia Välimaa 4.10.2015
Yleistä toimitsijatehtävistä
Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja,
kuuluttaja ja kaksi rangaistusaition valvojaa, jotta ottelu voidaan pelata.
Ottelun kotijoukkue nimeää toimitsijat. Joukkueen nimeämiä toimitsijoita koskevat samat
säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia toimitsijoita. Jos toimitsijaksi nimetyllä on este,
hän hankkii itse ajoissa sijaisen ja ilmoittaa vaihdosta joukkueenjohtajalle.
Otteluun tulee valmistautua huolellisesti tulemalla hyvissä ajoin paikalle ennen ottelun
alkua ja muistamalla, että toimitsijat toimivat puolueettomasti ja ovat tuomariston kanssa
samaa joukkuetta.
Ottelun toimitsijat eivät esiinny seuravaatteissa, eivät kannusta kumpaakaan joukkuetta,
eivätkä kommentoi tuomariston päätöksiä.
Tulospalvelun ohjeita toimitsijoille löytyy osoitteesta:
http://www.finhockey.fi/tulospalvelu/tulospalvelun_ohjeet/
Tulospalveluohje
Tilastointi- ja tulospalveluohjelman (TiTu) käyttöohje
Joukkueen kokoonpanon luominen tilastoitavissa sarjoissa
Voittomaalikilpailun merkintä pöytäkirjaan
Rangaistusten numeroinit ja syykoodit
Laukausmääritteet (mikä lasketaan torjunnaksi)
Tyhjät pöytäkirjapohjat manuaalisesti tilastoitaviin otteluihin löytyvät osoitteesta:
http://www.finhockey.fi/palvelut/_materiaalisalkku/
Pöytäkirjapohja
Kilpailusäännöt ja juniorisäännöt löytyvät osoitteesta:
http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot/
Lämmittelyajat, erätauot ja pelitavat järjestävälle joukkueelle (C2 ja vanhemmat):
http://www.finhockey.fi/tulospalvelu/sarjavastaavat/
Tilastointi- ja tulospalveluohjelmaan Tituun kirjautuminen
http://www.finhockey.fi/palvelut/palvelusivusto/
Kirjurin toimenkuva
Kirjuri on toimitsijoiden esimies. Kirjuri saapuu otteluun tuntia ennen ilmoitettua pelin
alkamisaikaa, jotta hän ehtii kuitata tietokoneen JuniorSportin kioskista ja asettaa sen
toimintakuntoon toimitsija-aitioon.
Joukkueenjohtaja antaa kirjurille Titu-tunnukset ja kertoo toimitsijoille erätaukojen
pituudet ja jääajot, jotka hän on käynyt sopimassa vahtimestarien kanssa.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 2
Tilastoitavissa sarjoissa joukkueenjohtajat tekevät omat kokoonpanonsa Titujärjestelmään riippumatta siitä pelaavatko koti- vai vierasjoukkueena sekä toimittavat
Titusta tulostetun ja itse allekirjoittamansa kokoonpanon kirjurille tarkastettavaksi tuntia
ennen ottelun alkamisaikaa.
Ennen ottelun alkua kirjuri tarkastaa kokoonpanot (allekirjoitetut # Titu) ja tulostaa
pöytäkirjan itselleen ja kuuluttajalle. Tulostin on jäähallin aulassa, avaimen saa infosta.
Ottelun aikana kirjuri tilastoi ottelun Titu-järjestelmässä. Valmis pöytäkirja tulostetaan
paperille ja vahvistetaan kirjurin ja tuomariston allekirjoituksilla. Joukkueenjohtajat eivät
allekirjoita pöytäkirjaa, vain pelaajaluettelot. Pöytäkirjan on oltava oikein täytetty ja
vastattava pelin kulkua, jotta tuomaristo voi hyväksyä sen pelin päätyttyä.
Jos kyseessä on harjoituspeli tai ei-tilastoitava peli, jota ei ole Titussa, pöytäkirja
kirjoitetaan käsin täysin samalla tavalla kuin Titun pöytäkirja. Jos kirjuri tekee virheen,
väärä tieto yliviivataan siististi viivoittimella ja kirjoitetaan ko. rivi kokonaan uudestaan
seuraavalle vapaalle riville.
Tuomareiden ilmoittamia maalintekijöitä tai syöttäjiä ei saa vaihtaa. Kaikki muutokset
tulevat vain ja ainoastaan tuomareiden kautta. Jos ilmoitettua pelinumeroa ei löydy tai
jokin tuomareitten kommunikoima tilanne jää epäselväksi, kirjuri selvittää asian
tuomareilta avaamalla pelikatkon aikana rangaistusaition luukun. Kun luukku on auki,
tuomari ei jatka peliä, vaan tulee selvittämään asian kirjurin kanssa kaukalon laidalle.
Valmiista allekirjoitetusta pöytäkirjasta otetaan kaksi kopiota, jotka kirjuri toimittaa koti- ja
vierasjoukkueelle. Alkuperäiset allekirjoitetut kokoonpanoluettelot ja allekirjoitettu
pöytäkirja annetaan kotijoukkueen joukkueenjohtajalle säilytettäväksi.
Jääkiekkoliitto saattaa pyytää kokoonpanoluetteloita tai pöytäkirjaa nähtäväksi
kauden aikana tai sen jälkeen.
Kirjuri merkitsee ottelutapahtumat aina ensin apupaperille ja vasta sitten pöytäkirjaan.
Varusteina kirjurilla on oltava kynä, viivoitin, apupaperia, seuratoimitsijaopas, sääntökirja ja
kilpailusäännöt.
Kuuluttajan tehtävät
Kuuluttaja kuittaa mikrofonin jäähallin infosta hyvissä ajoin ennen ottelua, asettaa sen
paikalleen ja varmistaa, että se toimii. Kuuluttajan tehtävänä on kuuluttaa ottelutapahtumat
joukkueille, tuomaristolle ja yleisölle.
Kuuluttajan on oltava asiallinen molempia joukkueita kohtaan ja hänen asenteensa tulee
säilyä muuttumattomana pelitilanteesta riippumatta.
Pelin ollessa käynnissä voidaan kuuluttaa ottelun tapahtumiin liittyviä kuulutuksia kuten
maaleja, jäähyjä tms. Mahdolliset mainokset kuulutetaan katkojen aikana, ellei katkolla ole
muuta peliin liittyvää kuulutettavaa. Aikalisä kuulutetaan vasta sitten, kun siitä on saatu
tieto tuomarin välityksellä, myös aikalisän päättyminen kuulutetaan. Aikalisän aikana ei
saa kuuluttaa.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 3
Mikäli samalla pelikatkolla kuulutetaan molempien joukkueiden rangaistuksia, kuulutetaan
vierasjoukkueen rangaistukset ensin.
Kaikki tuomareitten ilmoittamat, pöytäkirjaan tehdyt muutokset on aina kuulutettava.
Ensimmäisen ja toisen erän viimeinen peliminuutti kuulutetaan. Kun kolmatta erää on
jäljellä kaksi peliminuuttia, se kuulutetaan. Jatkoajalla ei enää kuuluteta otteluajan
päättymiseen liittyviä kuulutuksia.
Varusteina kuuluttajalla tulee olla muistiinpanovälineet. Mikrofoni palautetaan infoon
ottelun päätyttyä.
Ohjeita kuuluttajalle
Ennen ottelun alkua / alkulämmittelyn aikana
Hyvää iltapäivää arvoisa yleisö ja tervetuloa seuraamaan C-nuorten SM-karsintasarjan
pohjoislohkon ottelua Vaasan Sport vastaan Roki Rovaniemen Kiekko.
Joukkueet pelaavat seuraavissa kokoonpanoissa: (Ensin vierasjoukkue)
Roki, maalivahdit 34 Risto Rosteri, 35 Mikko Maali.
Kenttäpelaajat 3 Panu Pakki, 4 Lauri Laituri, 5 Samu Sentteri…
Joukkuetta valmentavat Vertti Valmentaja, Arttu Apuvalkku ja Mika Mokekoutsi.
Joukkueen huoltajat Timo Teroittaja ja Olli Omatoiminen. Joukkueenjohtaja Pia Pomo.
Vierasjoukkueen jälkeen kotijoukkue samalla tavalla.
Ottelun tuomitsevat Timo Tuomari ja Lassi Linjuri.
Maalit
Sport, ensimmäinen maali, maalintekijä 18 Sami Snaipperi, syöttäjät 21 Perttu Pelintekijä
ja 6 Paulus Pakki, aika 13.08
Maalin hylkäys kuulutetaan erotuomarin ilmoituksen mukaisesti tapauskohtaisesti
soveltaen. Esim. Maalia ei hyväksytä, potkumaali.
Korjaus
Korjaus Sportin kuudenteen maaliin, maalintekijä 18 Simo Snaipperi, syöttäjät 22 Kalle
Konsti ja 6 Paulus Pakki
Rangaistus
Sport 24 Riku Ristimäki, kaksi minuuttia, syy väkivaltaisuus, aika 15.33
Vierasjoukkueen rangaistukset kuulutetaan ensin, jos joukkueet saavat rangaistuksia
samalla pelikatkolla.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 4
Huom! Aina rangaistuksen päättyessä kuulutus Joukkueet täysilukuiset tai Sport
täysilukuinen tai Joukkueet tasalukuiset tilanteesta riippuen. Tämä siksi, että tuomarit
pystyvät tuomitsemaan pitkät kiekot oikein.
Joukkuerangaistus Liian monta pelaajaa jäällä
Sport, kaksi minuuttia, syy liian monta pelaajaa jäällä, rangaistuksen kärsii 6 Aki Aho, aika
1.11
10 min käytösrangaistus
Roki 6 Niklas Nuputtaja, kymmenen minuutin käytösrangaistus, syy epäurheilijamainen
käytös (tai muu tuomarin ilmoittama syy), aika 12.13
2 + 10 min päähän kohdistunut taklaus
Roki 26 Panu Pahalampi, kaksi minuuttia plus kymmenen minuutin käytösrangaistus, syy
päähän kohdistunut taklaus, aika 58.06
5 + 20 min pelirangaistus ryntäyksestä
Roki 16 Rike Rinne, viisi minuuttia plus pelirangaistus, syy ryntäys, aika 52.13
ottelurangaistus jalkapyyhkäisystä (25 minuuttia)
Roki 28 Jaakko Jalkanen, ottelurangaistus, syy jalkapyyhkäisy, aika 59.56
Erien viimeisten minuuttien kuuluttaminen
Ensimmäisen erän viimeinen minuutti. Toisen erän viimeinen minuutti.
Kolmannessa erässä: Ottelun kaksi viimeistä minuuttia.
Tai jos tulossa on jatkoaika: Ottelun varsinaisen peliajan kaksi viimeistä minuuttia.
Erätauoilla ja ottelun päätyttyä
Junioripeleissä on paikallaan kuuluttaa erätauon pituus, erityisesti jos poiketaan
normaalista 10 minuutista. Jäänajo, erätauko 10 minuuttia tai Ei jäänajoa, 2 minuutin
erätauko
Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä Roki 30 Mikko Molke 18 torjuntaa, Sport 34
Tuomas Torjuja 3 torjuntaa
Ottelun jälkeen
Ottelu päättyi tulokseen Sport 8, Roki 5.
Kiitos pelaajille ja tuomareille. Sport toivottaa Rokille hyvää ja turvallista kotimatkaa.
Ajanottajan tehtävät
Otteluajanottajan tehtävät
- pelikellon ohjeet löytyvät toimitsijapöydältä
- kannattaa harjoitella etukäteen!
- syöttää kelloon joukkueenjohtajan ilmoittaman erän pituuden
- kello käy kaikissa JuniorSportin peleissä alhaalta ylös sääntökirjan mukaan
- käynnistää ja pysäyttää pelikellon ottelun kulun mukaisesti
- syöttää kelloon tehdyt maalit
- syöttää kelloon annetut jäähyt
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 5
-
ylivoimatilanteessa tehdyn maalin jälkeen poistaa päättyvän rangaistuksen
erän päättyessä syöttää kelloon erätauon pituuden (joka myös kuulutetaan)
ilmoittaa kuuluttajalle erien yhden/kahden viimeisen minuutin lähestymisestä
käynnistää aikalisän (30 sek) kellosta
ilmoittaa rangaistusaition valvojille, kun rangaistusta on jäljellä 10 sekuntia
Rangaistusaition valvojat
Rangaistusaitioiden valvojien tehtävänä on huolehtia siitä, että rangaistut pelaajat
pääsevät oikeassa järjestyksessä oikea-aikaisesti takaisin peliin. Rangaistusaition
valvojien on osattava rangaistusesimerkit sääntökirjasta. Varusteina muistiinpanovälineet.
Rangaistusaition valvojien on
- osattava rangaistusten käsimerkit
- luetteloitava rangaistukset ja niiden alkamis- ja päättymisajat
- ilmoitettava kuuluvasti kuuluttajalle ja kirjurille rangaistun pelaajan pelinumero
- oltava koko ajan selvillä rangaistusten kulusta ja siirrettyjen rangaistusten
alkamis- ja päättymisajoista sekä kumoutuneiden jäähyjen päättymisajoista
- oltava koko ajan selvillä siitä, kuka rangaistuista pelaajista tai heidän sijaisistaan
pääsee mahdollisesti pois vastustajan maalista
- siirtävät maalit erätauon alkaessa laidan viereen suuaukko laitaa kohti ja jäänajon
jälkeen taas paikoilleen. Puukolla kunnon reiät jäähän.
Vastustajan tehdessä maalin ylivoimalla, päättyy vanhin käynnissä ollut pieni rangaistus,
paitsi jos pieni rangaistus on alun perin tuomittu yhtä aikaa toisen joukkueen
rangaistuksen kanssa tai maali on tehty rangaistuslaukauksesta.
Rangaistukset
Ison rangaistuksen (5 min) saanut pelaaja poistetaan ottelusta loppuajaksi. Kelloon
laitetaan 5 min jäähy ja aitioon sijainen istumaan. 5 minuutin jäähy ei lopu vastustajan
tekemään maaliin.
Iso rangaistus (5 min) ja pelirangaistus (20 min)
Valitse Titun alasvetovalikosta 5+20, josta syntyy kaksi erillistä riviä. Molempiin
rangaistuksiin tulee syykoodiksi tuomarin ilmoittama syy. Lisätietokenttään PR.
Pelirangaistus päättyy ottelun loppuun.
Ottelurangaistus (25 min)
Valitse Titun alasvetovalikosta 25 min ottelurangaistus. Rangaistusriville tulee minuuteiksi
OR. Päivitä syyksi tuomarin ilmoittama syy. Pelikelloon minuuttimääräksi 5 minuuttia,
jonka sijainen sovittaa. Ottelurangaistus merkitään pöytäkirjaan päättyneeksi 5 minuuttia
alkamisesta.
Kumoutuneisiin 5 min/OR-rangaistuksiin ei tarvita sijaisia.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 6
Samanaikaiset rangaistukset Kun samalla pelikatkolla tuomitaan kummankin joukkueen
pelaajille yhtä monta pientä rangaistusta, isoa rangaistusta tai ottelurangaistusta yhtä
pitkäksi aikaa, tällaisia rangaistuksia kutsutaan kumoaviksi tai samanaikaisiksi
rangaistuksiksi, vaikka rangaistavia pelaajia olisi eri määrä. Tällöin rangaistut pelaajat
korvataan jäällä välittömästi, eikä niitä katsota siirretyiksi rangaistuksiksi.
Tähän sääntöön on ainoastaan yksi poikkeus: Jos joukkueiden pelatessa jäällä täydellä
miehityksellä samalla pelikatkolla tuomitaan ainoastaan yksi pieni rangaistus
kummankin joukkueen pelaajalle, nämä rangaistukset kärsitään ja kentällä jatketaan 4-4.
Kumoutuvia rangaistuksia ei tule kelloon ja pelaajat pääsevät rangaistusaitiosta
pois vasta jäähyn päättymistä seuraavalla katkolla.
Rangaistusesimerkkejä
(1)
(2)
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 7
(3)
(4)
(5)
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 8
(6)
A-joukkue
A6
A9
2 min
2 min
3.00
3.30
B-joukkue
B11
2 min
3.00
maali
4.00
Ajassa 3.00 peliä jatketaan 4 kenttäpelaajalla 4 vastaan
Ajassa 3.30 peliä jatketaan 3 kenttäpelaajalla 4 vastaan
A9 palaa jäälle ajassa 4.00 (A6 ja B11 ovat samanaikaisia rangaistuksia)
(7)
A-joukkue
A6
2 min
3.00
B-joukkue
A9
2 min
4.00
B11
2 min
maali
3.30
4.30
A6 palaa jäälle ajassa 4.30
(8)
A-joukkue
A6
A9
2+10 min 3.00
2 min
3.00
B-joukkue
B11
2+2 min 3.00
maali
Ajassa 3.00 peliä jatketaan 5 kenttäpelaajalla 5 vastaan
Kaikki pienet rangaistukset kumoutuvat
Ajassa 4.30 tasakenttämaali
(9)
A-joukkue
A6
A9
4.30
B-joukkue
5 + 2 min 4.00
2 min
8.00
maali
9.15
A9 palaa jäälle ajassa 9.15, koska A9:n rangaistus on kärsittävistä pienistä
rangaistuksista ensimmäinen (ts. “vanhin kellossa”)
(10) A-joukkue
A6
A9
B-joukkue
5 + 2 min 4.00
2 min
9.10
maali
9.15
A6 palaa jäälle ajassa 9.15, koska A6:n rangaistus on kärsittävistä pienistä
rangaistuksista ensimmäinen
(11) A-joukkue
A7
A9
2 + 2 min 12.00
2 min
13.15
B-joukkue
B3
2 min
12.00
maali
13.30
Ajassa 12.00 A-joukkueen on laitettava sijainen kärsimään A7:n normaalisti
kärsittävää yhtä pientä rangaistusta, koska A7:n toiseen pieneen
rangaistukseen ja B3:n pieneen rangaistukseen sovelletaan toisensa
kumoavien rangaistusten -sääntöä.
Maalista 13.30 A7:n sijainen palaa jäälle.
A7 palaa jäälle 15.30:n jälkeen ensimmäisellä pelikatkolla.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 9
RANGAISTUSTEN NUMEROINTI JA LYHENTEET PÖYTÄKIRJASSA
4.7.2015
No Rangaistus
1
17
4
18
5
48
22
21
19
26
53
14
15
16
12
7
35
25
11
47
27
57
30
20
52
34
58
28
42
37
38
31
24
23
39
54
6
2
10
32
46
45
33
44
8
9
29
50
41
55
56
40
36
3
43
49
13
51
English
Epäurheilijamainen käytös
Unsportsmanlike Conduct
Estäminen
Interference (on Skater)
Hiuksista, kypärästä tai kasvosuojuksesta vetäminenPulling Hair, Helmet, Cage
Huitominen
Slashing
Jalkapyyhkäisy
Slew-footing
Joukkueen toimihenkilön tulo jäälle
Team Official Entering Playing Area
Joukkuerangaistus
Bench minor
Kampitus
Tripping
Keihästäminen
Spearing
Kiekon sulkeminen käteen
Closing hand on puck
Kieltäytyminen aloittamisesta
Refusing to Start Play
Kiinnipitäminen
Holding
Korkea maila
High-sticking
Koukkaaminen
Hooking
Kyynärpäätaklaus
Elbowing
Laitataklaus
Boarding
Leikkaaminen
Clipping
Liian monta pelaajaa jäällä
Too Many Men
Loukkaantuneen pelaajan kieltäytyminen poistumasta
Injured
jäältäSkater Refusing to Leave Ice
Lähteminen rangaistusaitiosta
Leaving Penalty Box Prematurely
Maalivahdin estäminen
Interference (on Goalkeeper)
Maalivahdin muu rangaistus
Goalkeepers Penalties
Mailan päällä lyöminen
Butt-ending
Mailan tai esineen heittäminen
Throwing a Stick or Object
Mailan tai esineen heittäminen pelaajapenkiltä
Throwing a Stick or Object - From the Bench
Mailasta kiinnipitäminen
Holding the stick
Muu rangaistus
Other Penalties
Pelaaminen ilman kypärää
Playing without helmet
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
Delay of Game - Shooting/Throwing Puck out of Play
Pelin viivyttäminen - kiekon peittäminen
Delay of Game - Falling on the puck
Pelin viivyttäminen - kiekon sulkeminen
Delay of Game - Freezing the Puck
Pelin viivyttäminen - liian myöhäinen aloituskentällinen
Delay of Game - Late Lineup
Pelin viivyttäminen - maalin juhlinta
Delay of Game - Goal Celebration
Pelin viivyttäminen - maalin siirtäminen
Delay of Game - Displaced goal frame
Pelin viivyttäminen - pelaajien vaihto pitkän jälkeen Delay of Game - Substitution after Icing
Pelin viivyttäminen - rike aloitustapahtumassa
Delay of Game - Violation of Faceoff Procedures
Pelin viivyttäminen - varusteiden korjaus
Delay of Game - Adjustment of Equipment
Pilkkaaminen
Taunting
Poikittainen maila
Cross-checking
Polvitaklaus
Kneeing
Potkaiseminen
Kicking
Pureminen
Biting
Päällä puskeminen
Head-butting
Pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus
Checking to the head or neck
Rikkoutunut maila
Broken Stick
Ryntäys
Charging
Selästä taklaaminen
Checking from Behind
Sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan
Abuse of Officials
Sukeltaminen
Diving or Embellishment
Sylkeminen
Spitting
Sääntöjen vastainen kulku rangaistusaitioon
Incorrect access to/from penalty box
Sääntöjen vastainen maila tai varuste
Illigal Stick
Sääntöjen vastainen taklaus (Naiset ja juniorit)
Illegal Hit
Tappelu
Fighting
Vaarallinen varuste
Dangerous equipment
Varusteiden aiheeton mittauspyyntö
Stick Measurement
Väkivaltaisuus
Roughing
Yhteenotto katsojan kanssa
Engaging with spectators
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 10
Lyhenne
Abbrev.
Sääntönro
KAY
EST
VET
HUI
JAL
T-JAA
JR
KAM
KEI
SUL
KIE
KII
KOR
KOU
KNP
LTK
LEI
JR
LOU
PEN
EST-M
MUU-M
MPL
HEI
HEI
M-KII
MUU
VAR
VII
VII
VII
VII
VII
VII
VII
VII
VII
PIL
POI
POL
POT
PUR
PUS
PTK
VAR
RYN
STK
SOP
SUK
SYL
RAN
VAR
TAK
TAP
VAR
VAR
VKV
KAT
UN-SP
INTRF
PULL
SLASH
SLEW
T-BCH
BENCH
TRIP
SPEAR
CLOS
REFUSE
HOLD
HI-ST
HOOK
ELBOW
BOARD
CLIPP
TOO-M
INJUR
L-BENCH
GK-INT
GK-PEN
BUT-E
THR-ST
THR-ST
HO-ST
OTHER
HELM
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
DELAY
TAUNT
CROSS
KNEE
KICK
BITE
H-BUT
CHE-H
BR-ST
CHARG
CHE-B
ABUSE
EMBEL
SPIT
INCAC
ILL-ST
ILL-H
FIGHT
DANG
ILL-ST
ROUGH
ENG-S
168
150
156
159
160
164
117
167
161
126
157
144
143
146
139
119
125
166
149
154
151
121
165
165
145
155
135
131
132
134
133
130
136
137
129
163
127
153
152
118
142
124
120
122
123
116
138
162
148
147
169
141
128
147
158
140
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 11
OTTELUPÖYTÄKIRJA
Sarja: B-Nuorten Mestis karsinta, lohko 2
Ott.nr: 2919
Alkoi:
Paikka ja pvm:
Yleisö: 70
Päättyi: 14:52
Vaasa hh2 19.09.2015
Koti: Sport
Maalit
L + -
- - -
MV30
MATTSSON Marcel
MV32 MELCHERSSON Timmy
4 ÅKERMAN Tobias
6 ZUPAN Peter
7 GÄDDA Simon
8 LILJAMO Lassi
9 VÄLIRINNE Tuomas
10 IMMONEN Ville
11 LUNDELL Tuukka
13 SEPPONEN Aleksi
17 KINNUNEN Elias
19 RISTIMÄKI Matias
20 NYQVIST Joel
21 HAARALA Santeri
22 YLITALO Eemeli
33 AHLMARK Eddie
36 MANNINEN Ville
37 MÄKI Eetu
42 RÖNNHOLM Rasmus
48 KUOPPALA Joni
52 RANTALA Arttu
E
M
1
2
YV
Kentällä
A ika
T
S
S
37.19
11
8
9
45.05
17
21
22
Liian monta pelaajaa jäällä
2+10
Kumoutunut kakkonen
3
YV
54.45 36
19
33
4
TM
58.45
33
21
19
Rangaistukset
K1 K2 K3 K4 K5 K6 V 1 V 2 V 3 V4 V5 V6 Nr
SR
C
12:45
Käytösrangaistus
Rangaistuslaukaus
M in
Syy
(20)
2
JR
03.30
6
2
P TK
10.04
12.04
6
10
P TK KR 10.04
22.04
10
2
HUI
17.39
19.39
22
2
KOU
22.35
23.03
10
10
KA Y KR 32.27
42.37
37
RL
HUI
48.54
L
K
A ika P äättyi
48.54
05.30
C
A
A
Rang.yht. 6
Min.yht:
26
Joukkueenjoht:
Päävalmentaja:
Vieras:Ässät
34
MV 35
4
9
10
13
15
17
18
19
20
21
24
25
26
28
30
31
32
33
55
MV
- - -
Kentällä
Maalit
L + -
RAIKKERUS Iiro
KOTKANIEMI Kasperi
KESKIMÄKI Matias
RAJAKALLIO Santeri
RAUTIAINEN Juha
PELTOLA Patrik
KIVINEN Mikko
VALLIONIEMI Miro
HONKO Valtteri
HALME Aleksi
KOSKINEN Joonas
KETOLA Eetu
LEHTONEN Miku
SAMMALISTO Jerry
JOKINEN Valtteri
JÄRVENPÄÄ Joel
KYLMÄLÄ Samu
KOTKANIEMI Jesperi
RÄSÄNEN Eemeli
ELO Roope
TAIMI Joonas
M
E
A ika
T
S
1
YV
23.03
13
28
37.46 25
2
-
RL
S
Rangaistukset
V1 V2 V 3 V 4 V5 V6 K1 K2 K3 K4 K5 K6
Kumoutunut kakkonen
4
5+20
48.54 24
Ottelurangaistus
Nr M in
A ika P äättyi
Syy
L
47
2
KA M
K
17.39
19.39
55
5
RYN
44.32
49.32
55
20
RYN P R 44.32
60.00
JA L
57.06
32 OR
52.06
A
A
C
Rang.yht. 4
Min.yht:
52
Joukkueenjoht:
Päävalmentaja:
MAALIT
TORJUNNAT
K
32 K
Erät:
K
V
1. erä
0
0
11
2. erä
1
2
8
3. erä
3
0
30
V
K 32
37.46
P oissa
00:00
34
K 30
22.14
P oissa
32
12
7
37.46
30
10
8
-
-
-
-
-
-
-
YHT:
4
2
19
22
23
Rapo rtti:
A IKA
00:00
jatko
MV PELIAIKA
K
8
vl-kilp.
P äätuo mari:
MV VAIHDOT
V 34 V 35 A IKA
V 34
P oissa
V 35
P oissa
A IKA LISÄ K
A IKA LISÄ V
-
R a po rt t i
58.30 - 58.45
Kirjuri:
58.30
VÄ LIM A A P ia
Linjatuomari:
LEP P Ä NEN Niko
Linjatuomari:
SA VOLA INEN M iika
SYLA NDER Niko P äätuomari:
Raportti seuraa Ä ssät # 55 RYN ja Ä ssät # 32 JA L
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 12
P ELTOM A A Tero
LAUKAISUKARTAN TEKO–OHJEET JA MAALIVAHDIN TORJUNNAT
18.9.2015
Laukaukseksi voidaan laskea alla olevien määreiden mukainen teko, jossa pelaaja ampuu kiekon
vastustajan maalin suuntaan miltä kentän osalta tahansa.
Laukaukset jaetaan neljään kategoriaan:
-
Maali: tilanteesta hyväksytään maali. Laukaus merkitään maalintekijälle.
Torjuttu: kiekko olisi mennyt maaliin, jos maalivahti ei olisi sitä torjunut (katso tarkennukset
alempaa)
Peitetty: puolustavan joukkueen pelaaja peittää laukauksen (katso tarkennukset alempaa)
Ohilaukaus: kiekko menee ohi maalin tai osuu maalikehikkoon menemättä maaliin
Jos pelaaja ohjaa kanssapelaajansa ampuman laukauksen tarkoituksella (mailalla, jalalla, millä
tahansa), merkitään laukaus ohjaajan nimiin.
Ilman laukausta ei ole torjuntaa. Torjunnaksi merkitään laukaus, jossa vastustajanmaalia kohti
laukaistu kiekko olisi mennyt maaliin, ellei maalivahti olisi sitä torjunut. Jos kiekko laukaistaan
vastustajan maalia kohti
-
tilanteen purkamiseksi omalta kenttäpuoliskolta (”purkukiekko”),
puolustavien pelaajien yli (”roikkukiekko”) tai
laidan kautta,
niin torjunnan merkitsemiseksi maalivahdilta edellytetään torjuntaliikettä tai -asentoa.
Maalin ohi tai yli suuntautuvia laukauksia ei tilastoida torjunnoiksi.
Maalivahdin torjunnasta takaisin peliin kimpoava kiekko, joka osuu kenttäpelaajaan ja kimpoaa siitä
takaisin maalivahdille, ei ole kenttäpelaajan laukaus eikä maalivahdin torjunta, ellei kiekko kimpoa
takaisin hyökkäävän kenttäpelaajan mailasta.
Jos maalivahti sulkee edessään jäässä olevan kiekon, ei kyseessä ole laukaus eikä torjunta.
Jos oman joukkueen pelaaja ampuu kiekon kohti omaa maalia ja maalivahti joutuu torjumaan, ei tästä
merkitä laukausta eikä maalivahdille torjuntaa.
Pelaajan peittämäksi laukaukseksi merkitään laukaus, johon pelaaja on heittäytynyt eteen tai liukunut
vastaan tarkoituksenaan estää kiekon pääsy maalille.
-
Oleellista on pelaajan aktiivinen pyrkimys ainoastaan laukauksen peittämiseen.
Pelaaja voi peittää laukauksen vartalonsa lisäksi mailallaan, jonka johdosta kiekko voi
suuntautua myös maalin ohi.
Syötönkatko ei ole pelaajan peittämä laukaus.
Jos toisen pelaajan laukaisema kiekko osuu tahattomasti kehen tahansa pelaajaan, eikä mene
maalivahdin torjumaksi, merkitään laukaus alkuperäiselle laukaisijalle ohilaukaukseksi.
Juniorijoukkueen toimitsijan opas 4.10.2015.doc Pva/4.10.2015 Sivu 13