Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus
§ 80
16.03.2015
Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan
päätökseen/KhallS 27.3.2012 § 6
43/10.00.02/2012
Khall § 80
Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2012 § 6 päättänyt maksaa
Levi Magic Oy:lle Koutalaki 1-vaiheen kauppasummasta korvauksena Levi Magic Oy:lle 117.315,49 euroa + ALV 25.809,41 euroa. Levi
Magic Oy:n lasku on käsitelty kunnanhallituksen kokouksessa salaisena asiana sillä asian käsittelyn yhteydessä on käsitelty osakeyhtiöiden tietoja, jotka ovat viranomaisen toiminnasta julkisuudessa annetun lain 24 §:n mukaan salaisia.
Tarmo Salonen on tehnyt kunnanhallituksen päätöksestä 27.3.2012
§ 6 (S) oikaisuvaatimuksen. Salosen mielestä päätöksen julistamiseksi salaiseksi ei ole perusteita. Hän katsoi, että asiasta voi tehdä
kuntalain 89 §:n tarkoittaman oikaisuvaatimuksen. Salonen on oikaisuvaatimuksessaan pyytänyt, että kunnanhallitus kumoaa päätöksen
sekä muodollisesti, että asiallisesti virheellisenä.
Kittilän kunnanhallitus on kokouksessaan 24.4.2012 §:n 8 (S) kohdalla käsitellyt Tarmo Salosen oikaisuvaatimusta ja päättänyt jättää
oikaisuvaatimuksen tutkittavaksi ottamatta, sillä Levi Magic Oy:n laskun maksaminen on kunnanvaltuuston päätösten toimeenpanoa,
josta ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.
Tarmo Salonen teki kunnanhallituksen päätöksestä valituksen Rovaniemen hallinto-oikeudelle.
Tarmo Salonen esitti valituksessaan Rovaniemen hallinto-oikeudelle,
että oikaisuvaatimuksen käsittelyssä 24.4.2012 on tapahtunut menettelyvirhe. Kunnanhallituksessa on tehty kannatettu esitys Salosen
oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä, koska asian käsittely salaisena
on ollut virheellistä. Puheenjohtaja on tehnyt äänestysesityksen,
jossa tämä esitys on käsitelty kunnanjohtajan tutkimatta jättämistä
koskevan esityksen vastaesityksenä. Asiassa olisi Salosen mielestä
pitänyt ensin äänestää siitä, onko salaiseksi julistaminen ollut
menettelytapana oikein. Vasta sen jälkeen olisi tullut päättää siitä,
onko kyseessä vain valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskeva
asia.
Hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 30.7.2013 kunnanhallituksen
päätöksen ja palautti asian kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksena
käsiteltäväksi. Kittilän kunta velvoitettiin korvaamaan Salosen oikeudenkäyntikulut. Muulta osalta hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen.
Päätöksensä perusteluissa Rovaniemen hallinto-oikeus toteaa menettelyvirhettä koskevasta väitteestä, että puheenjohtajan äänestysesityksen, jossa kunnanjohtajan pohjaehdotus oikaisuvaatimuksen
tutkimatta jättämisestä on asetettu Patakankaan asian uudelleen käsittelemistä koskevaa esitystä vastaan, ei voida Salosen esittämillä
perusteilla katsoa olevan kuntalain 59 §:n tai Kittilän hallintosäännön
ja valtuuston työjärjestyksen säännösten vastainen. Kunnanhallituksen päätös ei siten ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä.
Päätöksensä perusteluissa oikaisuvaatimuksen tutkimisen osalta
Rovaniemen hallinto-oikeus toteaa, että kunnanhallitus on käsitellyt
Levi Magic Oy:n laskun maksamista 16.3.2010, jolloin asia on jätetty
pöydälle. Asia on ollut uudelleen esillä 24.1.2012, jolloin asia on
edelleen jätetty pöydälle ja asiassa on päätetty pyytää tilintarkastajan lausunto. Tilintarkastaja on lausunnossaan esittänyt laskun käsittelyn siirtämistä valtuuston ratkaistavaksi, koska laskun perusteet olivat tilintarkastajan mukaan kyseenalaiset ja tulkinnanvaraiset. Edellä
mainittu huomioon ottaen päätökseen, jolla kunnanhallitus on katsonut, ettei asiaa ole tarpeen viedä valtuuston käsiteltäväksi ja hyväksynyt laskun, on sisältynyt kunnanhallituksen suorittamaa harkintaa.
Näin ollen valituksenalaisessa päätöksessä ei voida katsoa olevan
kysymys pelkästään valtuuston aiemmin tekemien päätösten täytäntöönpanosta. Kunnanhallituksen ei siten olisi tullut mainitsemillaan
perusteilla jättää oikaisuvaatimusta tutkimatta.
Kunnanhallitus valitti Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus on 4.2.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt Kittilän kunnanhallituksen valituksen.
Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.
Levi Magic Oy oli lähettänyt Kittilän kunnalle 31.12.2009 päivätyn
laskun.
Lasku perustui Kittilän kunnanvaltuuston päätökseen 15.11.1993 §
107 (Koutakumpu RN:o 18:19 tilan hinnoittelu ja myyntioikeus) ja
kunnanhallituksen päätökseen 28.3.1994 § 185 sekä kunnanvaltuuston päätökseen 25.9.2000 § 54 (Levin asemakaava-alueen kortteleiden 600 ja 601 myynti), joiden mukaisesti kunnan tulee suorittaa 10
%:n korvaus Koutalaki –alueen 1-vaiheen kauppasummasta.
Kauppasumma oli 1.177.315,49 euroa.
Maksettava summa oli 117.315,49 euroa + alv 25.809,41 euroa.
Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 16.3.2010 §:n 94 kohdalla
Levi Magic Oy:n laskun maksamista.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.
Seuraavan kerran kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan
24.1.2012 §:n 21 kohdalla. Tällöin kunnanhallitus jätti asian pöydälle
ja päätti pyytää tilintarkastajan lausunnon.
Tilintarkastaja ehdotti laskun käsittelyn siirtämistä kunnanvaltuuston
ratkaistavaksi sillä perustein, että laskun maksamisen perusteet olisivat kyseenalaiset ja tulkinnanvaraiset.
Asiasta pyydettiin tarkastuslautakunnan 12.3.2010 päätöksen perusteella Kuntaliiton lausunto. Kuntaliitto ehdotti lausunnossaan, että
kunnanvaltuuston 25.9.2000 tekemän päätöksen toimeenpano kaikkine vaiheineen tuotaisiin tiedoksi valtuustolle asian loppuunsaattamiseksi. Kunnanhallitus käsitteli asiaa 29.6.2010 ja kunnanvaltuusto
27.9.2010. Kunnanvaltuusto päätti kunnanhallituksen esityksen mukaisesti merkitä tiedoksi seuraavat asiat:
Kunnanvaltuusto on 25.9.2000 § 54 päättänyt myydä Levi Northstar
Oy:lle Kittilän kunnan Sirkan kylästä Kotakumpu RN:o 18:19 sekä
noin 1,4 ha määräalan Koutalaki RN:o 18:24. Tila ja määräala myydään yhteishintaan 14 Mmk tai 5 % vuotuista vuokraa vastaan lunastusoptiolla.
Kunnanhallitus on ryhtynyt päätöksen toimeenpanemiseksi seuraaviin toimenpiteisiin:
1.
2.
3.
4.
5.
31.5.2001 kunta on allekirjoittanut Levi Northstarin kanssa
maanvuokrasopimuksen 4,09 ha määräalasta Koutakumpu
RN:o 18:19 –tilasta. Vuokranmaksuvelvollisuus on määrätty alkamaan seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien ensimmäisen rakennuksen hyväksytystä loppu- tai käyttöönottokatselmuksesta.
14.8.2001 (§ 409) kunnanhallitukselle on saatettu tiedoksi, että
korkein hallinto-oikeus on kumonnut Koutakumpu- ja Koutalaki
–nimisten tonttien myyntiä koskevan valituksen. Hallitukselle on
esitetty kunnan ja Northstarin välisen maanvuokrasopimuksen
hyväksymistä ja täytäntöönpanoa. Hallitus on jättänyt asian
pöydälle.
27.6.2006 (§ 352) kunnanhallitus on hyväksynyt Kittilän kunnan
ja Levi Northstar Oy:n välisen vuokrasopimuksen.
18.3.2008 kunta on myynyt Levi Northstar Oy:lle 4,09 ha määräalasta Koutakumpu RN:o 18:19 –tilasta. Kauppahinta on ollut
1.177.316 €.
Rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut katselmuksen
kohteessa 27.3.2008. Katselmuksessa on todettu, että sopimuksissa esitetyt ehdot hotellin tasosta, laajuudesta jne. on siihen mennessä täytetty.
6.
Kunnanhallitus on 30.6.2008 myöntänyt Levi Northstarille 6 kk
lisäaikaa, jotta kunnan rakennusvalvonnan esittämät toiveet
kohteelle voitaisiin ottaa huomioon. Näin ollen aika saattaa rakennus valmiiksi on ollut 31.12.2009 asti. Rakennus on valmistunut ja käytössä ja lisärakentaminen alueelle on käynnissä.
Kunnanvaltuuston 27.9.2010 päätöksen jälkeen asiassa ei ilmennyt
mitään uutta eikä näin ollen ollut mitään erityistä syytä ottaa asiaa
uudelleen käsittelyyn.
Kunnanhallitus käsitteli asiaa seuraavan kerran kokouksessaan
27.3.2012 § 6 (S). Tällöin kunnanhallitus päätti merkitä tilintarkastajan lausunnon tiedoksi sekä päätti maksaa Koutalaki 1-vaiheen
kauppasummasta korvauksena Levi Magic Oy:lle 117.315,49 euroa
+ alv 25.809,41 euroa.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 24.6.2013 §:n 226 kohdalla yksimielisesti saattaa Levi Magic Oy:n laskun maksamisen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Kunnanvaltuusto käsitteli asiaa kokouksessaan 30.9.2013 §:n 47
kohdalla. Kunnanvaltuusto päätti tällöin jättää asian pöydälle.
Tarmo Salonen esittää oikaisuvaatimuksensa perusteluissa kohdat 1
ja 2:
"1. Levi Magic Oy:n lasku on käsitelty kunnanhallituksen kokouksessa 24.1.2012 tavallisena velkomusasiana summineen kaikkineen eikä asiassa ole todettu mitään salattavaa. Tilintarkastajan lausunto ei
voi tehdä asiasta salattavaa (mikäli sellainen on saatu). Päätöksen
tulee olla julkinen ja kuntalaisten kunnanhallituksen pöytäkirjasta
luettavissa. kun näin ei ole tapahtunut, päätös on tehty virheellisessä
järjestyksessä."
Levi Magic Oy:n lasku on käsitelty kunnanhallituksen kokouksessa
salaisena asiana sillä asian käsittelyn yhteydessä on käsitelty osakeyhtiöiden tietoja, jotka ovat viranomaisen toiminnasta julkisuudessa
annetun lain 24 §:n mukaan salaisia.
"2. Kysymys ei ole myöskään kunnanvaltuuston päätöksen toimeenpanosta, sillä maksamiseen velvoittavaa päätöstä ei löydy valtuuston
pöytäkirjoista, jos ei sitten valtuustossakin asiaa ole käsitelty salaisesti.
Levi Magic Oy on kunnalle velkaa satoja tuhansia euroja joten olisi
kohtuullista, että se hoitaisi velkansa kunnalle ennen kuin sille maksetaan mitään. Mielestäni kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa
maksamalla laskun."
Levi Magic Oy:n laskun maksaminen perustuu Kittilän kunnanvaltuuston päätökseen 15.11.1993 § 107 (Koutakumpu RN:o 18:19 tilan
hinnoittelu ja myyntioikeus) ja kunnanhallituksen päätökseen
28.3.1994 § 185 sekä kunnanvaltuuston päätökseen 25.9.2000 § 54
(Levin asemakaava-alueen kortteleiden 600 ja 601 myynti), joiden
mukaisesti kunnan tulee suorittaa 10 %:n korvaus Koutalaki 1-vaiheen kauppasummasta. Laskun maksamiseen velvoittaa myös
31.5.2001 tehty maanvuokrasopimus.
Salosen väite Levi Magic Oy:n velasta kunnalle ei perustu esillä oleviin asiakirjoihin ja on perusteeton.
Kunnanhallitus ei ole miltään osin ylittänyt toimivaltaansa koska
maksaminen perustuu tehtyihin päätöksiin.
Talousjohtaja:
Kunnanhallitus päättää, että Tarmo Salosen oikaisuvaatimus hylätään
Edelleen kunnanhallitus päättää kaikkeen edellä esitettyyn viitaten,
että Tarmo Salosen oikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa kunnanhallituksen 27.3.2012 § 6 (S) kohdalla tekemää päätöstä.
Päätös:
§:n 70 ”Kokouksen järjestäytyminen ja työjärjestyksen hyväksyminen/Khall 16.3.2015” kohdalla:
Kunnanhallituksen jäsen Paula Nevalainen ilmoitti, että hän on esteellinen asioissa 1 - 11 (§:t 71 - 81) ja asiassa 24 (§ 94). Paula Nevalaisen tilalle tuli varajäsen Leena Kinnunen asioiden käsittelyn
ajaksi. Paula Nevalainen poistui kokouksesta klo 15:20 (palasi
17:37).
Vt. kunnanjohtaja Esa Mäkinen ilmoitti olevansa esteellinen Levi Magic Oy:n hallituksen jäsenenä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn
ajaksi.
Kunnanhallituksen jäsen Milja Nikka esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja että
"Kunnanhallitus pyytää tilintarkastajilta, juristilta ja seuraavilta henkilöiltä, Esa Mäkiseltä, Tuula Mertaniemeltä ja Lauri Kurulalta selvityksen seuraavista seikoista:
1. Maanvuokrasopimuksen 31.5.2001 ovat Kittilän kunnan puolesta
allekirjoittaneet hallintojohtaja Esa Mäkinen ja hallintopäällikkö Tuula
Mertaniemi ja Levi Northstar Oy:n puolesta Lauri Kurula.

Pyydetään selvitys henkilöiden osallistumisesta Levi Northstar

Oy:n, Levi Magic Oy:n tai Kittilän kunnan osalta sopimuksen,
tarkastuslautakunnan, laskun hyväksymisen ja tarkastuksen /
rakennuslupien käsittelyyn.
Pyydetään selvitys 14.8.2001 (§ 409) kunnanhallituksen päätökseen liittyen. Päätöksestä on kirjattu: ”Kunnanhallitus päätti
yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.”





Onko viranhaltijat toimittaneet asiasta kunnanhallituksen pyytämät lisäselvitykset?
Jos lisäselvityksiä ei ole toimitettu, niin onko selvityksen laiminlyönti vaarantanut 31.5.2001 allekirjoitetun sopimuksen voimaantulon Kittilän kunnanvaltuuston edellyttämillä ehdoilla?
Valtuusto on edellyttänyt, että kauppaan/vuokraukseen otetaan ehto, että 1-vaiheen kauppa tai vuokraus toteutetaan viimeistään 31.5.2001.
1-vaihe tulee aloittaa vuoden 2001 aikana ja saattaa valmiiksi vuoden 2003 syyskuun loppuun mennessä.
Valtuuston päätös tuli lainvoimaiseksi 6.7.2001
mutta kunnanhallitus on hyväksynyt sopimuksen
27.6.2006. Onko asiassa toimittu tietoisesti valtuuston alkuperäisen päätöksen vastaisesti?
2. Kunnan ja Levi Northstar Oy:n välinen kauppakirja on allekirjoitettu 18.3.2008. Kauppakirjan kohteena on ollut sama alue, vuokrasopimus 31.5.2001 ja kunnanhallitus on päätöksellään 27.6.2006 täytäntöönpannut.



Pyydetään selvitys siitä, että onko Kittilän kunta kirjannut velvoitteet kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä?
Miksi Levi Magic Oy:n lasku on saapunut vasta 31.12.2009?
Onko asiasta sovittu poikkeava laskutusmenettely Kittilän kunnan ja Levi Magic Oy:n kanssa?
Pyydetään selvitys siitä, että miksi viranhaltijat eivät ole kirjanneet asiaa kauppakirjaan tai viranhaltijat informoineet kunnanhallitusta kyseisestä vastuusta allekirjoittamisen jälkeen?
3. Pyydetään ulkopuolinen oikeudellinen arviointi siitä, että oliko
31.5.2001 allekirjoitettu vuokrasopimus rauennut Kittilän kunnanvaltuuston edellyttämien ehtojen mukaisesti ja onko Kittilän kunnalle aiheutettu taloudellinen vahinko laiminlyöntien (kohta 1 ja 2) seurauksena? Lisäksi pyydetään oikeudellinen ja taloudellinen selvitys alueen varallisuusarviosta 2001 ja sen mahdollisesta 2008 mennessä."
Varajäsen Veikko Siitonen kannatti Milja Nikan tekemää esitystä.
Hille Kuusisto ilmoitti olevansa talousjohtajan esityksen kannalla.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty talousjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asia on ratkaistava äänestämällä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:
Ne, jotka kannattavat talousjohtajan tekemää esitystä äänestävät
”jaa”.
Jos ”ei” voittaa on Milja Nikan esitys tullut kunnanhallituksen päätökseksi.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yksi (1) jaa-ääni ja
kahdeksan (8) ei-ääntä.
Jaa-äänen antoi Hille Kuusisto. Ei-ääniä antoivat Eino Holck, Timo
Kurula, Reijo Kyrö, Aki Maunula, Milja Nikka, Vuokko Mäntymaa,
Leena Kinnunen ja Veikko Siitonen.
Puheenjohtaja totesi Milja Nikan esityksen tulleen kunnanhallituksen
päätökseksi.
__________