saannot_Valokuvauskilpailu Nasta Hattula

Valokuvauskilpailu Nasta Hattula #nastahattula
Nasta Hattulan valokuvauskilpailu on kaikille avoin kilpailu!
Hattulan alue tarjoaa mielenkiintoisten rakennettujen kohteiden lisäksi kuvankauniita luontokohteita sekä
tapahtumia kuvattavaksi. Tallenna mielestäsi unohtumaton Hattulaan liittyvä hetki tai kohde kamerallasi ja
osallistu valokuvauskilpailuun. Kuvassasi voi olla maisema tai sen yksityiskohta, ihmisiä tai toimintaa.
Valinta on aiheineen täysin omissa käsissäsi, kunhan se kuvaa jotakin Hattulaan liittyvää. Ainoa rajoitus on,
että kuva on tuore ja ennen julkaisematon.
Kilpailun järjestää Hattulan kunta yhteistyössä Hattulan Yrittäjien kanssa.
Kilpailuaika on lisäksi kaksiosainen: 1.4.2015 – 31.5.2015 sekä 6.6.2015 – 31.1.2016
Sarjan ensimmäisen osan tulokset voittajineen julkaistaan Hattula-päivillä 6.6.2015, jonka jälkeen kilpailu
jatkuu vuoden 2016 tammikuuhun asti. Näin eri vuodenajat pääsevät esille kauniilla tavalla.
Kilpailussa on kolme ikäsarjaa: alle 12-vuotiaiden sarja, alle 18-vuotiaiden sarja ja aikuisten sarja, sekä
vapaamuotoinen Instagram-sarja. Palkinto on luvassa ikäsarjojen voittajille.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat valokuvaajat Markku Wiik ja Jari Hevonoja, nuorisovaltuuston edustaja,
kunnan edustaja ja kunnanvaltuutettu, sekä yrittäjien edustaja.
Pääsarjat ovat:
-alle 12-vuotiaat
-alle 18-vuotiaat
-aikuiset
Kilpailun palkintona on jokaisessa ikäsarjassa 200e arvoinen lahjakortti Hattulassa toimivaan yritykseen.
Valokuvaaja luovuttaa kuvansa täydet käyttöoikeudet kunnalle. Voittavaa valokuvaa tullaan käyttämään
kuntamarkkinoinnissa, esimerkkeinä kunnan verkkosivut sekä erilaiset markkinointituotteet.
Näin osallistut kilpailuun
Kuvat toimitetaan 31.5.2015 mennessä ja toisen vaiheen kilpailukuvat 31.1.2016 mennessä
sähköpostitse osoitteeseen: [email protected]
Sekä kameralla, että kännykällä otetut kuvat kelpaavat. Toimitusmuoto digitaalinen. Kilpailuun voi osallistua
enintään viidellä kuvalla per henkilö.
Kuvaan tai sähköpostiin tulee liittää seuraavat tiedot:
•
kuvan nimi
•
kuvausvuosi
•
kuvauspaikka
•
kuvassa olevien tunnistettavien henkilöiden nimet
•
kuvaajan yhteystiedot: nimi, ikä, osoite, puhelin ja sähköpostiosoite
•
kuvaajan vakuutus siitä, että kuvassa olevat ja tunnistettavat henkilöt ovat antaneet luvan kuvan
esittämiseen julkisesti (poikkeuksena julkisella paikalla otetut kuvat)
Osallistumalla kilpailuun kuvaaja antaa luvan kuvansa julkaisemiseen korvauksetta sekä
kilpailun yhteydessä että myöhemmin Hattulan julkaisuissa. Kuvaaja luovuttaa kaikki
oikeudet kuvasta järjestäjälle.
#Instagram-sarja
Ota kuva Hattulasta, ja lataa se Instagramiin hashtagilla #nastahattula Instagram-kuvista järjestetään
näyttely Hattula-päivien yhteydessä. Instagramkuvat eivät osallistu pääpalkintojen arvontaan, eikä kyseisiä
kuvia teknisistä syistä käytetä kunnan julkaisumateriaalina.