No 1-2015

VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO
TIEDOTUSLEHTI
1 vuosikerta
no 1 / 2015
Sibelius on vuonna 2003 julkaistu Timo Koivusalon ohjaama ja
käsikirjoittama elokuva säveltäjä Jean Sibeliuksesta. Elokuvassa
seurataan Sibeliuksen elämää tämän lapsuudesta aina viimeisiin
vuosiin saakka.
Koivusalo sai elokuvan tekemiseen
luvan ja tukea Sibeliuksen perikunnalta, jotka omistavat myös oikeudet säveltäjän musiikkiin. Elokuvan
musiikkina on käytetty lähes pelkästään Sibeliuksen omia
sävellyksiä. Orkesterina toimi Osmo Vänskän johtama Sinfonia Lahti.
Sibelius oli 272 623 katsojallaan Suomessa vuoden 2003
toiseksi katsotuin kotimainen elokuva. Elokuva kestää 120
minuuttia.
Laitilan Kino ja Vakka-Suomen musiikkiopisto tarjoavat yhdessä Vakka-Suomen musiikkiopiston oppilaille (musiikin
perustaso, musiikkiopistotaso ja aikuisosasto) yksityisnäytöksen maanantaina 7.12.015 klo 18.00 Jean Sibeliuksen 150.
syntymäpäivän aattona. Saliin mahtuu maksimissaan 120
katsojaa.
Jotta olisimme tasapuolisia kaikille, niin näytökseen tulee
kaikkien ilmoittautua. Ilmoittautuminen tapahtuu vain sähköisesti. Ilmoittautumislinkki avautuu maanantaina 9.11.2015 klo
9.00 ja on auki niin kauan kuin 120 on kasassa.
Ilmoittautumislinkin osoite on
https://player.myzef.com/artseduzef/ajax/?q=2233-QITyMVv1
ALLEGRO-palsta
Maanantaina 30.11. on
opettajilla muun työn päivä.
Silloin ei ole normaalia opetusta.
Torstaina 10.12. on tasosuorituspäivä, jolloin ei
myöskään ole normaalia
opetusta.
Syyslukukauden viimeinen
opetuspäivä on perjantai
18.12.2015.
Kevätlukukausi käynnistyy
maanantaina 11.1.2016
Musiikkiopiston nettisivuilta
(https://peda.net/laitila/musiikkiopisto) löydät ajankohtaista tietoa.
Nettisivuille on julkaistu
muun muassa instrumenttien
aineopetussuunnitelmat, jotka antavat täsmällistä tietoa opinnoista.
Käy tykkäämässä Facebook – sivujamme. Sieltä
löytyy myös kaikkea ajankohtaista tietoa ja kuvia
musiikkiopiston arjesta.
Vakka-Suomen
musiikkiopisto viettää kuluvana
syksynä työn merkeissä 45vuotista taivaltaan. Juhlan
kunniaksi järjestetään kaksi
puolentoista tunnin mittaista
avointa luentoa, joissa kerrotaan musiikin vaikutuksista
lasten sekä nuorten kasvuun
ja kehitykseen.
LAHJAIDEA!
Vakka-Suomen
musiikkiopisto
järjestää
ensi keväänä sähkökitaran yksilöopetusta, jossa opetellaan sähkökitaransoiton
Torstaina 12.11. klo 18.00
Avoin luento ”Musiikkiharrastuksen vaikutus lapsen
kehitykseen” Kulttuurikeskus
Crusellissa,
Uudessakaupungissa. Luennoimassa on
psykologian tohtori Vesa
Putkinen.
perusteita.
Opetus on tarkoitettu kaikille sähkökitaransoitosta kiinnostuneille yli 6-vuotiaille.
Opetus
järjestetään
Laitilassa
Kustaa
Hiekan lukutuvalla perjantaisin 22.1.2016 22.4.2016.
Kurssimaksu on 85,00 €/oppilas, joka sisältää opetuksen ja materiaalit. Oma soitin on välttämätön.
Maanantaina 30.11. klo
18.00 Avoin luento ”Musiikillisen kasvun portaat” Laitilan
kaupungintalolla. Luennoimassa on musiikkikasvatuksen lehtori Soili Perkiö.
Tervetuloa kuulemaan ja
seuraamaan
erinomaisia
luennoitsijoita!
Onko sinulle jokin juttu tai kokemus mielessäsi, jonka haluaisit
kertoa kaikille vai haluaisitko lähettää tervehdyksen jollekin.
Lähetä juttu [email protected] niin julkaisemme sen
seuraavassa numerossa.
KUVA
Jumppapallot
saapuivat Laitilan ja Uudenkaupungin toimipisteiden
mupe-luokkiin
syyskuussa
2015.
Seuraava musiikkiopiston tiedotuslehti ilmestyy tammikuussa
2016.
Musiikkiopiston tiedotuslehden tarkoituksena on yhtenä välineenä jakaa ajankohtaista tietoa perheille.
MUSIIKKIOPISTON TULEVAT KONSERTIT
MARRASKUU
To 5.11. klo 18.30
ILTAMUSIIKKI, Uusikaupunki, Raatihuone, Sali
Ke 11.11. klo 18.30
ILTAMUSIIKKI, Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa, Fredrika-sali
To 12.11. klo 18.00
LUENTO ”MUSIIKKIHARRASTUKSEN VAIKUTUS LAPSEN
KEHITYKSEEN”
Psykologian tohtori Vesa Putkinen
Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11, Uusikaupunki
Su 15.11. klo 16.00
HARMONIKKAKERHO 30 VUOTTA -JUHLAKONSERTTI
Uusikaupunki, Työväentalo. Liput 15 € / 8 € (sis. tarjoilun)
Ti 17.11. klo 18.00
ILTAMUSIIKKI, Uusikaupunki, Uusi kirkko
Ma 23.11. klo 18.30
ILTAMUSIIKKI, Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa, Fredrika-Sali
Ke 25.11. klo 18.30
ILTAMUSIIKKI, Uusikaupunki, Raatihuone, Sali
Ma 30.11. klo 18.00
LUENTO ”MUSIIKILLISEN KASVUN PORTAAT”
Musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä Soili Perkiö
Laitila, Kaupungintalo, valtuustosali
JOULUKUU
Pe 4.12. klo 18.30
SIBELIUS-KONSERTTI, Uusikaupunki, Raatihuone, Sali
Ma 7.12. klo 18.30
KUSTAVIN JOULUSOITTO, Kustavin kunnantalo, Keskustie 7
Ti 8.12. klo 18.00
SIBELIUS-ELOKUVAN ETKOT-KONSERTTI, Laitila, Kino
Ke 9.12. klo 18.00
KAIKEN KANSAN SIBELIUS-KONSERTTI, Laitila, Kaupungintalo
Pe 11.12. klo 18.30
KITARISTIEN ILTA, Uusikaupunki, Raatihuone, Sali
La 12.12. klo 10.00
MUSKARILAISTEN OMA TONTTUJUHLA
Laitila, Kaupungintalo, valtuustosali
Ma 14.12. klo 18.30
LAULAJIEN ILTA, Laitila, Kaupungintalo, valtuustosali
Ma 14.12. klo 18.30
TAIVASSALON JOULUSOITTO, Taivassalo, Nuortenkoti, Kisakuja
Ti 15.12. klo 18.30
LAITILAN JOULUSOITTO, Laitila, Kaupungintalo, valtuustosali
Ke 16.12. klo 18.30
PYHÄRANNAN JOULUSOITTO, Pyhäranta, Ihoden koulu
To 17.12. klo 18.30
VEHMAAN JOULUSOITTO
Vehmaa, Vinkkilän seurakuntatalo, Jampintie 10, 23200 Vinkkilä
Pe 18.12. klo 18.30
PIANISTIEN JOULUSOITTO, Uusikaupunki, Raatihuone, Sali
Vakka-Suomen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry on perustettu
vuonna 1970. Tästä saakka yhdistys on tehnyt arvokasta työtä alueen musiikinopetuksen, Vakka-Suomen musiikkiopiston sekä sen oppilaiden hyväksi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Tuulia Toivola.
Vakka-Suomen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry jakaa vuosittain stipendejä
musiikkiopiston oppilaille sekä järjestää yhteistyössä musiikkiopiston kanssa
mm. musiikkileirejä. Viime vuosina kannatusyhdistys on tukenut musiikkiopiston oppilaiden opintoja myös merkittävin soitinlahjoituksin. Toiminnallaan yhdistys luo me-henkeä musiikkiopiston toiminnassa mukana olevien keskuuteen.
Halutessasi liittyä Vakka-Suomen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n jäseneksi voit ottaa yhteyttä musiikkiopistoon tai hallituksen jäseniin. Tarkemmat
tiedot ja maksulomake https://peda.net/laitila/musiikkiopisto
Vakka-Suomen musiikkiopisto on toiminut 45 vuoden ajan ja sitä juhlistaaksemme järjestämme musiikkiopiston historian ensimmäisen musiikin perustason ja musiikkiopistotason oppilaille suunnatun Työpaja-tapahtumapäivän perjantaina 20.11.2015, joka on
myös Lasten oikeuksien päivä.
Työpaja-tapahtumapäivä toteutetaan musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n, Laitilan
kaupungin ja Uudenkaupungin kaupungin ystävällisellä tuella.
Tapahtumapäivässä kouluttamassa alansa huiput Mauno Järvelä, Aili Järvelä, Mikko Renfors, Sami Anttila, Pekka Nebelung ja KvaMu-kvartetti, Veera Voima ja Heljä Saloma.
TULOSSA KEVÄÄLLÄ 2016
to 28.1. Mestarit & Kisällit – konsertti
su 10.4. Vierailukonsertti Akademiska
Orkestern kapellimestarina Sauli Huhtala. Solisteina musiikkiopiston oppilaita.
Viikolla 15 Tuhkimo -musiikkisatu