Uudenmaanrakennustekniikka.fi Myyntiesitteet Myyntiesite Uroy

OY TImber frame ltd / UUDENMAAN RAKENNUSTEKNIIKKA OY
o
u
s
a
k
n
Ho
VALMIS ALUE
ASUTTAVAKSI
PUU-KÄPYLÄ MUUTTAA
LÄNSI-HELSINKIIN
Lähes sata vuotta vuotta sitten Helsinkiin
syntyi puutarhakaupunkiaatteen pohjalta,
hyvien liikenneyhteyksien varrelle Puu-Käpylä.
Nyt rakennamme Länsi-Helsinkiin 2010-luvulle
päivitetyn version tästä jo legendaksi muodostuneesta kaupunkiyhteisöstä.
KYLÄ KESKELLÄ KAUPUNKEJA
Honkasuon ekotehokas kaupunkikylä rakennetaan kolmen kaupungin rajapintaan Kuninkaan kolmioon. Tiivis pientaloalue
rakennetaan noin 1500 asukkaalle ja siinä
toteutuvat lähes kaikki ne asiat, mistä suomalaiset asumisessa unelmoivat.
KARTAN VIHREÄLLÄ ALUEELLA
Helsingin läntisen vihersormen pää on
Honkasuon kohdalla. Niityt, metsät, kalliot ja
Malminkartanon täyttömäen ulkoiluverkosto
ympäröivät asuinaluetta. Kotiovelta voi lähteä
lenkille nielemättä liikenteen pölyä ja lapset
pyöräilevät ulkoilureiteillä turvallisesti.
AUTO EI AIHEUTA ONGELMIA
Autolla liikkuvalle sijainti kehäteiden välissä,
liikenteen solmukohdassa tarkoittaa hermojen
ja ajan säästöä. Asukkaille autot eivät muodosta ongelmaa: Alueella suositaan piha- ja
kävelykatuja ja autoille - kuten polkupyörillekin - on varattu omat pysäköintitilat talojen
pihoilla.
LENTOA
SEMA
Huom
. Kehä
ME
LIN
TA
RA
TI
IN
E
)
015
A2
AT
ÄR
HD
LÄ
ÄY
NV
H
(KE
VI
KEHÄ 1
NA
HELSINKI
EN
NA
ESPOO
KOULU
ALLE VARTISSA MINNE VAAN
PALVELUT ODOTTAVAT ASUKKAITA
Honkasuon sijainti on sellainen, että
kaikki palvelut ovat saavutettavissa alle
15 minuutin kävelyllä ja pyörällä vieläkin
nopeammin, mm. Myyrmäen kauppakeskus
palveluineen, koulut, päiväkoti, leikkipuisto,
urheiluhalli ja tietysti sekä juna- että bussipysäkit.
Liian usein uusien asuinalueiden lupaukset
palveluista toteutuvat jälkijunassa. Asunnot
valmistuvat ensin ja esim. päiväkotien sekä
kauppojen valmistuminen viivästyy. Honkasuon sijainti on sellainen, että kaikki palvelut
ovat valmiina ja liikenneyhteydet toimivat jo
nyt.
EKOLOGISUUS TUNTUU KUKKAROSSA
MASSIIVIPUUSTA TERVEITÄ TALOJA
Energiatehokkuus on alueen talojen suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana. Valitut materiaalit, rakennustapa sekä mittavat
aurinkopaneelikentät minimoivat ulkopuolisen energian tarpeen. Siksi alhaiset asumiskustannukset ovat pienen hiilijalanjäljen
lisäksi tervetullut palkinto ympäristöystävällisyydestä.
Talojen kantavat rakenteet tehdään massiivipuusta. Talot eivät kuitenkaan ole perinteisiä
hirsirakennuksia vaan seinien massiivipuulankut asennetaan pystyyn, kuten Puu-Käpylän lähes sata vuotta sitten rakennetuissa
taloissa. Asuintilojen sisäpinnat ovat suomalaista tiivissyistä mäntyä. Puurakenteen
ansiosta myös talojen sisäilman laatu ja
kosteustasapaino pysyvät hyvinä.
AVIAPOLIS, SEURAAVANA LENTOASEMA
Kesällä 2015 valmistuva kehärata yhdistää
Vantaankosken radan Helsinki-Vantaan
lentoaseman kautta Suomen päärataan.
Myyrmäen asemalta kiskot vievät koko
Suomeen ja maailmanmatkaajille lentoasema on vain 13 minuutin päässä.
istuu 2
015
HÄ
JU
Honkasuo
13min
rata va
lm
1,2km
TOIMIVA TALO
Kestävyys ja energiatehokkuus ovat talojen suunnittelun ja
valmistuksen lähtökohtana.
Materiaalivalinnoilla ja pienellä lämmitysenergian tarpeella
on tähdätty mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen. Talojen kantavat rakenteet ovat massiivipuuta.
Lämmöneristys yhdessä suuren tiiviyden kanssa antavat
talolle parhaan energiatehokkuusstatuksen. Voidaan puhua
passiivitaloista. Asuinhuoneiden sisäpinnat ovat tiivissyistä
suomalaista mäntyä. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole perinteinen hirsitalo. Seinien massiivipuulankut on asennettu pystyyn, kuten 1920-luvulla rakennetuissa Puu-Käpylän taloissa.
Talojen välipohjan kantavana rakenteena on massiivipuinen
laatta.
Lämmitys järjestetään vesikiertoisella lattialämmityksellä
lämmönlähteenään hybridi lämpöpumppu jonka avulla
asuntojen ja käyttöveden lämmityksessä pystytään
hyödyntämään sekä aurinko- että maaenergiaa. Ilmanvaihtokoneet huolehtivat asuntojen ilman raikkaudesta ja
liian kosteuden poistumisesta.
Taloissa on lisäksi mittavat aurinkopaneelikentät katolla ja
julkisivupinnassa sähkön tuotantoa varten. Sähkö syötetään
talon normaaliin sähköverkkoon.
PIIRUSTUSMERKKIEN
SELITYKSET:
Ovi
POHJAPIIRROKSIA,
Tilavaraus ovelle
JOIHIN SAA SUUNNITELLA ITSE
Hyllykomero
Sähkökiuas
Pesuallas
Tilavaraus
väliseinälle
Palkki katossa
Olohuone
Makuuhuone
Pesuhuone
Polkupyörätila
Pakastin
Jääkaappi
Liesi ja uuni
Tiskiallas ja tilavaraus
astianpesukoneelle
Keittiön kaapit
Pesuallas
Katon alaslasku
Ruokailutila
Tilavaraus
makuuhuoneelle
Kodinhoitohuone
Tekninen tila
Suihku ja
lattiakaivo
Naulakko
Tilavaraus
pesutornille
Tankokomero
Siivouskomero
Likavaatekomero
Vaatehuone
Keittiö
Sauna
Eteinen
Varasto
Pohjapiirustuksissa esiintyvät kalusteet, varusteet ja rakennusosat ovat symboleja, eivätkä välttämättä vastaa todellisia tuotteita.
JEE! Me muutetaan omaan taloon
Helsingin Honkasuolle, kaupungin osaan
33, kortteliin 33356, Helsingin kaupungin
vuokratontille 2, 3, 4 ja 5 rakennetaan yksi
omakotitalo, autosuoja ja ulkovarasto.
Asuinrakennuksen kerrosluku on kaksi.
Tontin pinta-ala on 494,0 m2. Talo on
puurunkoinen ja pääosin puuverhoiltu.
Kantavana runkona talossa on pystyhirsi.
Talo rakennetaan täyttämään passiivitalon vaatimukset.
Rakennuksen ulkoverhouksena on
peittävällä puunsuojalla käsitelty ulkoverhouspaneli. Ikkunat ovat alumiinipintaisia puuikkunoita. Vesikatteena
on pystysaumapeltikate. Autokatoksen
ja varaston seinät ovat hirsirakenteiset.
Tässä esitteessä olevat kuvat ovat suuntaa- antavia taiteilijan näkemyksiä ja voivat poiketa valmiista kohteesta
TILAA YHDESSÄOLOON
JA YKSITYISYYTEEN
Sisäänkäynnistä avautuu avara olohuoneen, ruokailun ja keittiön muodostama tilasarja. Olohuoneesta,
josta voidaan erottaa erillinen makuutai työhuone, on käynti katetulle
terassille.
Eteiseen liittyy wc-tila sekä omalla
uloskäynnillä varustettu kodinhoitohuone ja vaatehuone. Olohuoneen
ja ruokailutilan välisenä tilanjakajana
on porras, joka vie toisen kerroksen
aulaan.
Toiseen kerrokseen sijoittuvat kolme
makuuhuonetta sekä saunaosasto
ja erillinen wc. Yläaulasta on käynti
parvekkeelle, joka muodostaa pääsisäänkäynnin katoksen.
UNOHDA PYSÄKÖINTIONGELMAT
Ajoneuvoliikenne tapahtuu Naapuripellontieltä. Tontilla on kaksi autopaikkaa, joista toinen on katoksessa
ja toinen väliaikaista pysäköintiä
varten.
Katoksessa on pistorasia moottorilämmitintä ja akkujen latausta varten.
KADUN AURINKOISELLA
PUOLELLA
Rakennuspaikka sijaitsee melko
tasaisessa, loivasti etelään viettävässä
maastossa.
Oleskelupiha on talon etelä- ja itäpuolella, autopaikoitus pohjoispuolella.
PIHALLE KEINU, GRILLI JA
RAPARPERI
Asuntopiha on nurmipintainen.
Pihalla on paikka omalle hyötypuutarhalle ja kompostorille.
Tontti rajataan pensasistutuksin.
Sisääntulopiha on kivituhkapintainen.
ASUNTO JOSSA MAHTUU ELÄMÄÄN
Huoneistoala on 143,5 m2. Alakerrassa sijaitsevat olohuone, keittiö, ruokailutila, eteinen, WC, kodinhoitotila ja
vaatehuone. Alakertaan on mahdollista erottaa yksi erillinen asuinhuone. Yläkerrassa on kolme asuinhuonetta,
aula, sauna ja erillinen WC. Yläkerrassa on parveke ja alakerrassa tilava katettu terassi.
NAIN ME RAKENNAMME
alustava rakenneselostus
PERUSTUKSET
- Matalaperustus teräsbetonianturoin.
- Perusmuurit teräsbetonia.
- Salaojaputket 100/120 mm,
tarkastuskaivot muovia 300 mm.
IKKUNAT
- Ikkunat ovat kolmilasiset sisään aukeavat
tehdasvalmisteiset MSES Al tyypin
puuikkunat, väri tummanharmaa Ral 7024
sisäpuoli valkoinen.
ALAPOHJA
- Salaojitussepeli 300 mm, lämmöneristeenä
EPS eristelevy 300 mm. Maanvarainen
teräsbetonilaatta 90 mm. Pintamateriaali
huoneselostuksen mukaan.
ULKO-OVET
- Pääovet lasiaukolliset lämpöovet, väri Ral
7024.
- Parvekkeen ovet yksilehtiset lasiaukolliset
lämpöovet, väri Ral 7024.
- Varaston ovet yksilehtiset lämpöovet, väri
Ral 7024.
ULKOSEINÄT
- Ulkopinnoite vaakapaneli 28 mm käsitelty
peittävällä puunsuojalla.
- Ristikoolaus 22+22 mm. Tuulensuojavilla 25 mm.
- Runko ja mineraalivillaeristys 300 mm.
höyrynsulkumuovi.
- Pystyhirsi 93x220 mm.
- Sisäpuolen pintamateriaali huoneselostuksen
mukaan.
VESIKATE JA YLÄPOHJA. PELTIKATE
- Harmaa RR 23.
- Ruoteet 28 mm.
- Koolaus 45 mm.
- Aluskate RIL 107 ohjeen mukaan.
- Tehdasvalmisteiset kattoristikot.
- Lämmöneriste mineraalivilla 600 mm.
- Ilmansulkupaperi.
- Koolaus 22 mm.
- Pintamateriaali huoneselostuksen mukaan.
VÄLISEINÄT
- Väliseinät ovat massiivipuisia puu tai
kipsilevypintaisia, pintamateriaalit
huoneselityksen mukaan.
VÄLIOVET
- Väliovet ovat valkoisia laakaovia.
- Löylyhuoneen ovi karkaistu kirkas lasi ovi
puuvetimellä.
HELAT JA LUKOT
- Ulko-ovissa Abloy Sento lukot sisäpuolella
vääntönuppi, pääoven väännin Primo Domus
12 kromattu.
- Parvekkeen- ja varastonovien painikkeet
Primo 6/002 kromattu.
- Ikkunoiden helat kromatut.
- Väliovien helat Primo Polarita kromattu.
SISÄPUOLISET LISTAT
- Jalkalistat kuultokäsitelty mänty.
- Ulko-ovi ja ikkunalistat maalatut valkoiset
mäntylistat. Väliovilistat valkoiset.
KIINTOKALUSTEET
- Keittiön kalusteet: sileä valkoinen MDF ovi,
keittiön työpöytälevyt laminaattia.
- WC kalusteet: valkoinen sileä MDF ovi.
- Makuuhuoneiden komerot: valkoinen sileä
MDF ovi.
- Kodinhoitohuoneen kalusteet: valkoinen sileä
MDF ovi, työpöytälevy laminaattia.
- Eteisessä naulakkokaappi peiliovi
matta-alumiinikehyksin.
VARUSTEET
- Saunan lauteet: puurunkoiset pintalaudat
tervaleppää.
VESI- JA VIEMÄRIKALUSTEET
- Astianpesuallas Claron 55 U
- WC pesualtaat: Aldina 60
- Kodinhoitohuoneessa allas Euroform EFX 610
- WC istuimet valkoiset IDO Seven D
- Hanat 1 ote sekoitinhanat:
• WC:t Oras Vienda
• Keittiö Oras Vienda 1725
• Khh Oras Vienda 1725
• Suihku Oras Optima
• Suihkusetti Oras 2790
- Pesukoneliitännät pyykinpesukoneelle ja
astianpesukoneelle.
- Vesiposti 1 kpl
ILMANVAIHTOLAITE JA LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ
- Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja
poistoilmanvaihtojärjestelmä. Liesituuletin
omalla moottorilla ja hormilla.
- Lämmitysjärjestelmänä kaikissa huoneissa
vesikiertoinen lattialämmitys, lämmönlähteenä
hybridi lämpöpumppu.
SÄHKÖISTYS
- Sähkökeskus automaattisulakkeilla.
- Aurinkoenergiakeräimet. Kattovalopisteet ja
pistorasiat sähkösuunnitelman mukaan
(normaali varustetaso )
- TV antennijärjestelmä 1,2,3,4, kanavat.
- Kiintovalaisimet:
• Keittiö: LED työpöytävalaisimet.
• Pesutilat/wc: LED spotit, sauna: kuituvalot,
(valaisimet tarkemmin esitetty sähkösuunnitelmassa)
- Ulkovalaisimet:
• Sisäänkäynnissä, terassilla ja autokatoksessa
kiintovalaisimet.
• Varastossa loistevalaisin.
- Antennipistorasiat: olohuone 1 kpl
makuuhuoneet 1 kpl.
- RJ 45 pistorasiat:
• Eteinen 1 kpl
• Keittiö 1 kpl
• Makuuhuoneet 1 kpl
• Olohuone 1 kpl.
- Ovikello
- Puhelinpistorasiat: RJ 45 valmis asunnon
sisäinen ATK kaapeliverkko.
- Autokatoksessa lämmityspistorasia
varustettuna kellolla sekä sähköauton latauspiste.
SÄHKÖLAITTEET JA KONEET
- Kiuas: 6 kW HARVIA VEGA
- Astianpesukone: Electrolux
-
Jääkaappi/pakastin: Electrolux
Induktiotaso: Electrolux
Uuni: Electrolux
Liesituuletin: Electrolux
ULKOPUOLISET VARUSTEET
- Sadevesijärjestelmä, talotikas.
- Lumiesteet lappeilla.
ULKOPUOLISET RAKENTEET
- Puurakenteinen terassi sekä betonirakenteiset
sisääntuloportaat. Liikennealueet kivituhkaa.
- Istutukset ja nurmikko pihasuunnitelman
mukaan.
- Autokatos
- Jätesuoja
Tässä esitteessä olevat kuvat ovat suuntaa- antavia taiteilijan näkemyksiä ja voivat poiketa valmiista kohteesta
HYVIN SUUNNITELTUA TILAA
JA TOIMIVAA TEKNIIKKAA
HONKASUO PASSIIVIPUUTALO / HUONESELOSTUS 6.5.2014
HUONETILA
LATTIA
SEINÄT
KATTO
Lautaparketti
valkolakattu
tammi
Vaalennettu
puupinta
Vaalennettu
puupinta
Laatoitus
30x60
Harmaa
Vaalennettu
puupinta
Vaalennettu
puupinta
Lautaparketti
valkolakattu
tammi
Vaalennettu
puupinta
Vaalennettu
puupinta
WC/PH
Laatoitus
10x10
Harmaa
Laatoitus
Valkoinen 20x30
Vaakaladonta
MDF paneli
valkoinen
SAUNA
Laatoitus
10x10
Harmaa
Paneli
Tervaleppä
Paneli
Tervaleppä
PH (sauna)
Laatoitus
10x10
Harmaa
Laatoitus
Valkoinen 20x30
Vaakaladonta
Paneli
Tervaleppä
KODINHOITOHUONE Laatoitus
10x10
Harmaa
Vaalennettu
puupinta
MDF paneli
valkoinen
WC
Laatoitus
10x10
Harmaa
Laatoitus
Valkoinen 20x30
Vaakaladonta
MDF paneli
valkoinen
VARASTO
Laatoitus
30x60 harmaa
Vaalennettu
puupinta
Vaalennettu
puupinta
OLOHUONE
KEITTIÖ
RUOKAILU
ETEINEN
MAKUUHUONEET
HUOM !
Kalusteväli
laatoitettu
valkoinen 20x30
Lauteet
Tervaleppä
HONKASUO PASSIIVIPUUTALO
HINNASTO 15.1.2015, VOIMASSA TOISTAISEKSI
PINTA-ALA
KERROSALA
HINTA
EUR/M2 VMH
143,5 m2
182 m2 +
varasto 6 m2
3170 €/m2
143,5 m2
182 m2 +
varasto 6 m2
1665 €/m2
Maksuerätaulukko avaimet käteen toimitus.
1 Erä 15 %
Kun urakkasopimus allekirjoitetaan.
2 Erä 10 %
Kun maanrakennustyöt alkavat.
3 Erä 10 %
Kun anturat valettu.
4 Erä 10 %
Kun ulkoseinät asennettu.
5 Erä 15 %
Kun kattoristikot asennettu.
6 Erä 10 %
Kun vesikatto asennettu.
7 Erä 10 %
Kun ikkunat asennettu.
8 Erä 10 %
Kun kiintokalusteet asennettu.
9 Erä 8 %
Kun viranomaisen käyttöönottokatselmus pidetty.
10 Erä 2 %
Kun talo on valmis ja vastaanotettu.
Asunnot
valmistuvat 2016.
Asumiskustannukset ovat riippuvaisia todellisesta kulutuksesta ja asukkaiden tekemistä valinnoista. Lisätietoa ajankohtaisista asumis- ja tontinvuokrakustannuksista saat ottamalla yhteyttä suoraan meihin (yhteystiedot takasivulla).
HYVIA KYSYMYKSIa KYLLA, OLEN
ja asiallisia
KIINNOSTUNUT...
vastauksia
MUTTA MISTA
SAAN LISATIETOA?
VOIKO TÄLLAINEN TAVALLINEN PERHE OSTAA
TUOLTA ASUNNON VAI PITÄÄKÖ OLLA PEREHTYNYT ENERGIA- JA YMPÄRISTÖASIOIHIN?
-JUHO S.Alue ja talot on tarkoitettu aivan tavallisille perheille.
Energiatehokkuus ja pieni hiilijalanjälki toteutetaan
suunnittelulla ja rakentamisen ratkaisuilla. Asukkaat
saavat elää omaa elämäänsä kuten hyvältä tuntuu.
MITEN ON MAHDOLLISTA, ETTÄ TÄMMÖISEEN
VIHERKEITAASEEN NYT YHTÄKKIÄ RAKENNETAAN
TALOJA, EIKÖ ISOT RAKENNUSFIRMAT OLE OLLEET
TUOSTA KIINNOSTUNEITA?
-JULIA B.Asemakaavoituksen tavoitteet alueella ovat sellaiset, että
sinne ei ole saanut rakentaa mitä tahansa. Nyt on löytynyt
oikea rakentamisen malli ja laadukkaat toteut-tajat
ekotehokkaalle kaupunkikylälle.
EN KYLLÄ USKO, ETTÄ TUOLLA OLISI PALVELUT
VALMIINA ENNEN TALOJA, EIHÄN MISSÄÄN NIIN
OIKEASTI TAPAHDU?
-JAANA V.Honkasuon sijainti on sellainen, että ympäristön
asuinalueiden - kuten Myyrmäen - hyviksi koetut julkiset
palvelut, kaupat sekä urheilukentät ovat
kävelyetäisyydellä jo nyt. Honkasuolle rakennetaan
myös omia palveluja.
TULEEKO ASUKKAISTA KOEKANIINEJA ELI
TULEEKO ESIM. SUIHKUSTA JA HANASTA
HAALEAA VETTÄ VAI MITÄ TÄMÄ HYBRIDI
LÄMPÖJÄRJESTELMÄ TARKOITTAA?
-HENRIKKI K.-
Kiiskenevä 1, 02170 Espoo
Reijo Hippeläinen 0400 547 693
[email protected]
Kaikki rakentamisen ja talotekniikan ratkaisut ovat
perusteellisesti testattuja ja toimivia. Hybridi
lämpöpumppujärjestelmä tarkoittaa sitä että käyttöveden
ja asunnon lämmityksessä voidaan hyödyntää sekä
aurinko- että maaenergiaa. Siitä saadaan varmasti
riittävästi lämpöä kuumaankin suihkuun, mutta normaalia
alhaisemmalla kustannuksella.
MIKÄ IHMEEN PYSTYHIRSITALO? EN OLE NÄHNYT
SUOMESSA KUIN VAAKAHIRSITALOJA. MIKSI
VALITSISIN PYSTYHIRREN MEIDÄN PERHEELLE?
-TIMO N.Pystyhirsitaloja ei vaivaa hirsitaloille tyypillinen painu-minen
ja sen runko on nopea rakentaa. Pystyhirsitalos-sa ei ole
myöskään hirsitalojen tyypillisiä ristinurkkia, joten se antaa
talolle modernin ulkomuodon. Lisäksi puurakenteen ja hyvän
lämmöneristyksen ansiosta talot ovat huippuekologisia sekä
rakentamisen että käytön osalta.
RAKENTAJA PIDÄTTÄÄ ITSELLÄÄN OIKEUDEN MUUTOKSIIN.
Tämä rakennustapaselostus on laadittu 6.5.2014. Myyjä pidättää oikeuden muutoksiin, joissa materiaalit tai rakenteet voidaan vaihtaa toisiin
saman arvoisiin varauksen ja lopullisen kaupan välisenä aikana, esimerkiksi viranomaiskäsittelystä johtuen. Lopullinen ostajaa ja myyjää sitova
rakennustapaselostus ja huoneselitys ovat urakkasopimuksen liitteenä.
Mahdolliset muutostyöt sovitaan kirjallisesti myyjän tarjoukseen perustuen. Muutostöissä käytetään myyjän materiaalitoimittajien tuotteita.
Esitteen kuvat ovat vain suuntaa antavia taiteilijan näkemyksiä ja voivat
poiketa valmiista kohteista.