kukat Syksyn - Karhulalainen

kohde, jos halutaan
Ensi kesäksi saarimatkailuyrittäjä Ismo Räty pyrkii saamaan Kotkan edustan
saarikierrokselle säännöllisen
laivaliikenteen, 45 kertaa päivässä kello 922 välillä toukokuusta syyskuuhun. Reitti
kiertäisi lähes non stop kaikki Kotkan edustan saaret.
- Matkustajille olisi tarjolla sellainen lippu, joka
mahdollistaisi samalla hinnalla koko päivän laivassa
merestä nauttimassa tai piipahtamisen vaikka kaikissa saarissa. Kotka tarvitsee
sellaisen saaristovetonaulan,
joka on helppo ostaa liikaa
etukäteen suunnittelematta,
niin turisteille kuin omille
asukkaille.
Ismo Rädyn yhtiö Kotkan Saaret Oy osti tammikuussa Kirkonmaan ja Rankin varuskunta-alueet valtion
Senaatti-kiinteistöiltä.
Kauppaan sisältyi kokonaan noin 50 hehtaarin laajuinen Rankin saari ja noin
44 hehtaarin nurkkaus Kirkonmaasta.
Rädyn matkailuyritys on
pyörittänyt Ollinkareja jo 10
vuoden ajan.
Korjausrakentamista
riittää paljon, sillä armeija
ei ollut juurikaan välittänyt
rakennusten kunnosta, Räty
kertoo.
Hän asennuttaa vielä tämän vuoden puolella maalämmöt Kirkonmaan rivitaloihin ja Rankin tärkeimpiin
rakennuksiin.
Matkailuyrityksen oppaat,
emännät sekä isännät, asuvat
saaressa.
- Käymme tekemään myös
kaavoitusta Kirkonmaalle,
jonne on tarkoitus rakentaa
noin 30 mökin kalastajakylä ja kunnon vierasvenesatama.
- Siinä me sitten näemme,
mikä on kaupungin tahtotila
alueen matkailun kehittämiseen, Räty arvioi.
Rankin matkailu on lähtenyt hyvin käyntiin.
- Suurin osa kävijöistä on
sellaisia, jotka ovat käyneet
siellä armeijan. Vieraskirjaan nimensä merkinneissä
on myös kansainvälistä väkeä, kuten saksalaisia, jopa
japanilaisia.
Rankissa kiehtoo salaperäisyys. Saarilta näkyy
Venäjä, ja siellä voi nauttia suomalaisesta raikkaasta
kesäilmastosta eteläisem-
män Euroopan jatkuvasti
kuumenevien kesien vastapainona.
- Tykeille pääsee majoittumaan. Kasarmirakennuksesta
tulee hostelli, johon mahtuu
majoittumaan 150 henkeä,
Räty kuvailee.
- Mahdollisuuksia on paljon, ja onnistumisen edellytys
on vahva markkinointi hyvin
kuvaavine ja toimivine verkkopalveluineen, joista keskieurooppalainen voi viikolla helposti klikata itselleen
uuden elämyksen tulevaksi
viikonlopuksi.
- Toisia on lähtenyt ja
uusia tullut. Kiva, että noin
25 nuoren ryhmäämme on
tullut lisää poikia. Esimerkiksi, kun Helilän koululla
- Iskelmällistä, tarinallista suomirockia, kuvailee
-V
Vuokraa
k
pienkuormain
i k
i (0,7-2 t)
- Paljon lisälaitteita
- Kuljettajalla tai ilman
sami.rautiainen@nr-urakointi.fi / www.nr-urakointi.fi
Rankki tuli tutuksi
Reilu kolmekymmentä
Karhulan Liikkeenharjoittajien jäsentä tai Karhulalaisen lukijaa suuntasi 26.8.
Viklalla tutustumaan kuuluisan Kotka-Rankki -sää- ja
puolustussaaren historiaan.
Seikkaperäisen asiantuntevana oppaana toimi saaritalkkari, Kotkan rannikkoalueen entinen asemestari
Sami Warjus.
Lintumies Urpo Koponen
valisti väkeä menomatkalla
alueen linnustosta, mutta kukapa nyt olisi muistanut ottaa
mukaan kiikarin...
Rantauduttua kävelyreitillä kuultiin saaren historia
aina Venäjän keisarivallasta asti; esimerkiksi, miten
raskasta kalustoa aikanaan
kuljetettiin saarella rautatietä pitkin.
Venäjän vallan aikainen
pitkä asuinkasarmi oli nostalginen paikka Alpo Mon-
toselle, ja hän vei Teemu
Ahon katsomaan tarkalleen
sitä paikkaa, missä hän nukkui varusmiespalveluaikanaan
Rankissa. Yllättävän monet
historiavuosikymmenet kattavat tällaisenkin ryhmän ihmisten kokemukset.
Canet-merikanuunan kalliosuojassa riitti ihmettelemistä. Osa saaren tykeistä
on Warjuksen mukaan deaktivoitu eli tehty toimintakelvottomiksi, kun saaren
varuskuntakäyttö on lopetettu.
Uusinta rannikkovarustusta ei
turisteille esitellä.
Illan hämärtyessä kokoonnuttiin entiseen sotilaskotiin nauttimaan seisovan
pöydän maittavat antimet.
Noin 10 kilometrin paluumatkalla kielenkannat avautuivat puheensorinaan, ja
toiset viettivät puolituntisen
Viklan kannella lähes täyden
kuun meritunnelmissa.
kuvattiin elokuvaa Ajatuksia
rakkaudesta, jokunen sai siitä
kimmokkeen lähteä mukaan
ryhmään, kertoo Heini, Helilän koulun opettaja.
Seuraavaksi esitykseksi
suunnitellun, vähän vakavampiaiheisen sadun esitysoikeuksia ei ole saatu vielä
sovituksi, mutta monenlaista
muutakin vientiä nuorisoteatterilaisilla on ollut.
Heitä voi nähdä Osolabändin lokakuun lopussa
julkaistavan pitkäsoiton videolla, joka on kuvattu Kyminsuussa.
- Nuoret ovat olleet mukana musavideoilla, elokuvan
tekemisessä, osa esiintyy kaupunginteatterin Romeossa ja
Juliassa jne., Heini kertoo.
- Kaikki tämä esiintyminen
ja touhu on hyvä esimerkki
siitä, mitä verkostoituminen
elämässä ja työssä merkitsee.
Kaikesta, mitä teatterissa nuorena harrastaa, on hyötyä tulevaisuudessa.
Osolalta tulossa levy
Viime vuoden alussa Facebookiin ilmestynyt kotkalaiskokoonpano Osola
julkaisee lokakuun lopulla
ensimmäisen pitkäsoittonsa
Kulkurien kaupunki. Jo sitä
ennen ilmestyy levyn video.
Osolaa vetää Otsolan koulun
opettaja Petri Osola (laulu,
kitara).
U
l
!
Uutta kkalustoa!
- kuljetuspumppu
- 31m puomi
Puh. 0400-254 500
Nuorisoteatterilaisilla
monenlaista vientiä
Karhulan Työväennäyttämön veteraanit hengähtävät
tänä syksynä, mutta nuorisoteatterilaiset toimivat vilkkaasti. Heini Salopelto on
palannut opinnoistaan Marko Turusen pariksi noin 25
nuoren teatteriharrastuksen
ohjaajaksi.
Olemme paikallinen betoninpumppaukseen erikoistunut perheyritys,
toimimme kaakkois-suomen alueella yli 30 vuoden kokemuksella.
TÄYDEN PALVELUN BETONIALAN YRITYS!
Meiltä yhdellä soitolla betoni-, pumppaus- ja betonilattiatyöt
sekä tarvittaessä alan ammattitaitoiset työmiehet.
Petri säveltämiään ja sanoittamiaan biisejä. Esimakua saa
neljästä kappaleesta, jotka on
jo julkaistu Youtubessa.
- Tarinat kuvaavat Kotkan
kaupungin vaiheita, kertoo
kotkalais-lappilaiset juuret
omaava Petri, joka on tehnyt biisejä useamman vuoden ajan.
Levyn soundimaailman
takaa löytyy Teemu Aalto/
Studio Oy Korkeakoski.
Videon puolestaan ohjaa ja
leikkaa Markus Rask. Kuvaaja on Turo Sinijärvi.
Osolan jäsenistä Juho
Jantunen (kitara ja laulu)
on mobiilipelituottaja, Jussi Hartonen (kitara) lastentarhanopettaja, Petri Anttila (basso) Karhulan lukion
opettaja ja Jan Lorkowski
(rummut) töissä Googlella.
Myös seinätikkaat
Tule mukaan tunnelmaan!
MA
TI
KE
TO
PE-LA
LA
SU
Ilmainen bilisturnaus, palkintoja. Klo 18-23!
Pelika biljardiliiga
Karaoke ja bingo
Karaoke
Karaoke tai bändi
Biljardikilpailu klo 14
Päiväkaraoke klo 15-21
Karjalantie 8
Karhula
Syksyn
kukat
Palvelemme
arkisin
9-17
lauantaisin 9-16
sunnuntaisin 10-16
Karhulan torin laidalla
Kirjavaisen kalakauppa & kahvila
Viihtyisät tilat juhlien järjestämiseen n. 30 hengelle
Esitä toiveesi tarjoiluista ja pyydä tarjous!
Meille on helppo tulla - parkkipaikka lähellä, ei portaita.
• savulohet, silakkaherkut, tuoretta kalaa ym.
• kalaruokalounas ti - pe klo 11 - 14
• pitopalvelussa suolaiset ja makeat herkut
040 9006651 / Marika ja 040 9006652 / Sami
www.kalastuskirjavainen.fi