Frisbeeseuraa kaivataan Laituri ja Meriset valmis

Karhulalainen 5/2015
5
Frisbeeseuraa kaivataan
Tule käymään tai sovi tapaaminen
oman Älvsbytalomyyjäsi kanssa,
- Rata on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kolmoskori on puuttunut
jo kolme vuotta, kertoo Aleksi Miraglia, joka käy treenaamassa
Kumparepuistossa melkein joka päivä. - Täällä käy välillä todella
hyviäkin pelaajia, mutta kaikki eivät pidä siitä, että ”pusikot” ovat niin
lähellä, että kiekko saattaa hukkua.
Kotkan puistotoimi rakensi Otsolan Kumparepuistoon 12-väyläisen frisbeegolfradan hankolaisen ja
heinolalaisen ammattikorkeakouluopiskelijan aktiivisuuden ansiosta ja heidän opastuksensa mukaan.
Kotkasta ei kuitenkaan ole
löytynyt harrastajia perustamaan seuraa, joka ottaisi radan hoitaakseen.
Lähimmät liittoon kuuluvat seurat ovat Haminassa,
Kouvolassa ja Loviisassa.
- Rakennusvaiheessa
2010-2011 peräänkuulutimme paikallista aktiviteettia,
jotta frisbeessä olisi partneriseura, kuten skeitissä,
jossa radan hoito toimii hyvin, puutarhaneuvos Heikki
Laaksonen kaupungin puistotoimesta kertoo.
- Kukaan ei ole ilmoittautunut, joten rata saattaa olla
jopa metsän puolella pusikoi-
tunut. Se on kuitenkin niin
hyväksi suunniteltu, että se
olisi helppo rakentaa 18-paikkaiseksi ja SM-kisatasoon.
- Tarvittaisiin pari johtohahmoa, koska kyllähän
Kotkassa frisbeen harrastajia on.
Discgolfscores.net-sivuilla
on Kumparepuiston väyläkartan lisäksi rata-arvioita ja
viime vuoden pelaajien rankingtuloksia.
Jari Halmesuo, p. 0500 840 648
Merja Halmesuo, p. 0500 422 894
Asia tuli esiin, kun kotkalainen frisbeegolfin harrastaja
valitti, että pitää matkata Loviisaan lättyä heittelemään.
Frisbeegolfrata on esimerkki siitä, miten kotkalaiset itsekään eivät tunne
kaupunkinsa tarjoamia mahdollisuuksia.
- Vaikka niistä on kerrottu
mediassa ja kerrotaan kattavasti nettisivuillakin, Laaksonen sanoo.
Laituri ja Meriset valmis
– sisääntulotien silta ei
Jokipuiston rantaan oli
tarkoitus saada tänä kesänä
ponttonilaituri ja Merisetin
jokiristeilyjen kokeilu. Karhulan läntisen sisääntulotien
sillanrakennus kuitenkin siirtää toteutusta.
- Laituri on valmis, mutta sitä ei voida uittaa Joki-
puiston rantaan ennen kuin
sillan rakennustyömaa puretaan, kertoo Risto Inkeroinen Kotkan kaupungilta.
Hän toivoo, että silti loppukesästä onnistuttaisiin
hankkeessa, josta Meriset
on hyvinkin innoissaan.
- Saataisiinpa edes pari tilausristeilyä tehdyksi Sapo-
kasta Jokipuistoon tai päinvastoin. Jokiristeily tarjoaa
kotkalaisillekin ihan uudenlaiset maisemat ja näkökulmat omaan kaupunkiin.
Olisihan se kesäaikaan
vaihtelua matkustaa Kotkansaaren ja Karhulan väli
jokilaivalla eikä bussilla...,
Inkeroinen unelmoi.
NURKISSA TURHAA TAVARAA?
Kymen KTK
laittaa lavat kaakkoon!
Nopea palvelu Kymenlaaksossa
Kotka, Karhula, Hamina, Virolahti, Miehikkälä, Pyhtää…
Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, Koria, Elimäki,
Myllykoski, Anjala, Sippola, Iitti, Valkeala, Utti…
Kaipiainen, Jaala, Vuohijärvi, Vekaranjärvi, Tuohikotti…
Soita ja kysy edullinen tarjous
KOTKA
KOUVOLA
puh 05 230 7300
puh 020 7861 810
Onnenpensas
suja
u
u
r
i
p
p
l
a
Ruusuja, uuta...
m
n
o
j
l
a
p
a
j
ajimmat
unnan la
Kotka Kyminlinna
ark 9-19 la 9-17 su 10-17
Paikkak o i m a t !
ik
taimival
Monelta on vielä
huomaamatta, miten suuria
muutoksia moottoritien
rakentaminen tuo
Karhulaan.
Moottoritiesillan
eteläpuolelle
Korkeakosken haaran yli
rakentuu silta Karhulan
läntistä sisääntulotietä
varten. Sisääntulotie
alkaa Jumalniemen
kohdalta. Jokiristeilyjen
ponttonilaituria ei voida
uittaa Jokipuiston
rantaan ennen kuin sillan
tukilaudoitus on poistettu.
Tmi Petri Hämäläinen
SANEERAUSPALVELUA
040 - 554 4237
Muista kotitalousvähennys!
VENE- JA MÖKKILÄMMITTIMET
NYT MYYNTI KAAKKOIS-SUOMESSA
• Huolto • Varaosat • Asennukset
Autosähkö Parkkinen Oy:ltä Kotkan Hakamäestä
Kysy vanhaan
lämmittimeen
j
edullinen vaihtotarjous.
Puh. 05-210 9700
Fax 05-228 8762
Lekatie 7, 48400 Kotka
Avoinna ma-pe 8-16
www.autosahkoparkkinen.fi