Putkilahden kyläkysely

Putkilahden kyläkyselyn
vastaukset
42 vastausta
Putkilahden kyläkysely
•
Putkilahden kyläselvityksen yhteydessä kerättiin asukkaiden ja
kesäasukkaiden mielipiteitä ja ideoita kylän kehittämiseen kyläkyselyllä.
Kyselyssä kartoitettiin maankäyttöön liittyviä asioita, kyläläisille tärkeitä
asioita sekä tärkeimpiä toiminnallisia kehittämiskohteita.
•
Kyselyyn oli mahdollista vastata 3.6–31.7.2015 välisenä aikana.
•
Paperista kyselylomaketta jaettiin Putkilahden ensimmäisessä kyläillassa
2.6, Putkilahden Jazz-it tapahtumassa sekä Putkilahden kyläkaupalla.
•
Kyselyyn pystyi vastaamaan myös sähköisesti Harava-kyselypalvelussa.
•
Vastauksia saatiin 42 kappaletta, lähes 2/3 vastasi sähköisesti.
Kyselyn sisältö
• Taustatiedot
• Kylän kehittäminen
– Panostettavat kohteet, yleiskaavan muutostarpeet, kyläläisille tärkeät kohteet ja
korjausta tarvitsevat kohteet, uudelle rakentamiselle soveltuvat kohteet ja
suhtautuminen rantojen tiiviimpään rakentamiseen
• Toiminta kylällä
– Yhdistysten toiminta, talkookiinnostus, tiedotuskanavien käyttö, kiinnostus
tuottaa palveluita, kiinnostus tonttien myymiseen, tapahtuma- ja aktiviteettitoiveet
• Putkilahti alueena
– Vahvuudet, heikkoudet, kehitystoiveet ja mahdollisuudet, uhat
• Muut kommentit esimerkiksi kyläkyselystä tai kyläselvityksestä
Vastaajien taustatietoja
Ikä
Vastaajista
2%
2%
22 %
26 %
Miehiä
50 %
alle 25 v.
25 - 34 v.
Naisia
50 %
35 - 49 v.
50 - 64 v.
65 v. tai yli
48 %
42 kpl
42 kpl
Asun vakituisesti
Putkilahdella
38 %
52 %
En asu Putkilahdella, mutta
omistan maata
Olen kesäasukas
Putkilahdella
10 %
42 kpl
Taustatietoja
Missä käy töissä? (Putkilahdella asuvat)
7
6
Mitä tekee?
5
25
4
6
3
20
4
2
3
1
15
0
22
10
13 kpl
16
Putkilahdella
1
2
Koululainen /
opiskelija
41 kpl
Työssäkäyvä /
yrittäjä
Eläkkeellä
Muu
Muualla, missä
Missä käy töissä? (kaikki)
5
0
Jyväskylässä
10
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0
9
8
7
1
Muualla, missä
25 kpl
Jyväskylässä
Putkilahdella
Korpilahdella
Mihin kylän kehittämisessä tulisi panostaa?
Paljon
Jonkin verran
Paikallisen elinkeinotoiminnan mahdollisuuksiin
Ei lainkaan
En osaa sanoa
27
Yhdyskuntatekniikkaan (mm. tiet, vesihuolto, tietoliikennne)
13
25
Ympäristön viihtyisyyteen
15
21
Luonnon- ja maisemanhoitoon
20
16
Vapaa-ajanvietto- ja virkistysmahdollisuuksiin
2
20
18
Perinteeseen ja kulttuurihistoriaan
2
3
24
9
1
24
6
1
42 kpl
0%
20 %
40 %
60 %
80 %
100 %
Millaisia asioita toivottiin Putkilahdella kehitettävän:
•
Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus asua ja yrittää siellä missä haluaisivat.
Ei liikoja rakennuskieltoja ja -rajoituksia.
•
Omakoti- ja vapaa-ajan asumisen tulisi mahdollistaa kaavoituksella.
•
Kyläkaupan yhteyteen toivottiin monipuolisesti muita palveluja, kuten postia
ja polttoainejakelua.
•
Pääraitin varrella nähtiin tarvetta kevyenliikenteen väylällä erityisesti
lisääntyneen raskaan liikenteen vuoksi.
•
Tietoliikenneyhteyksien parantaminen, erityisesti valokuitu.
•
Luontopolut & virkistäytymisalueiden kehittämistä, esimerkiksi Näköalatornit
Kettuvuorelle ja Housuvuorelle
•
Vesi- ja viemäriratkaisu voidaan rakentaa myös paikallisesti ja
kiinteistökohtaisesti.
•
Tapahtumia, kuten kyläjuhlia, toivottiin enemmän. Toisaalta oltiin myös
iloisia nykyisestä tapahtumatarjonnasta.
Vastaajien mielestä tärkeitä kohteita,
joiden toivottiin säilyvän
Säilytettäviä kohteita
Kyläkeskustan alue vaihtelevine taloineen ja
raitteineen
Avoimet peltomaisemat
Vanhat asuinrakennukset ja niiden pihapiiri
Maatilojen talouskeskukset ympäristöineen
Ulkoilukäyttöön soveltuvat metsäalueet
kyläasutuksen liepeillä
Rakentamattomat järvien rannat
virkistyskäytössä
0
5
10
15
20
25
30
35
Kartalle merkittyjä säilytettäviä kohteita
MAALAISMILJÖÖ
KYLÄTALO
VENEIDEN
RANTAUTUMISPAIKKA
RIKAS LINTUALUE
KOKO KYLÄ
SÄILYTETTÄVÄ
HOLHOAMISELTA
Koontia ja kommentteja säilytettävistä kohteista
Puolet tai yli puolet vastaajista valitsi kyläkeskustan alueen, avoimet
peltomaisemat sekä vanhat asuinrakennukset ja niiden pihapiirit
putkilahtelaisittain tärkeiksi kohteiksi.
Avoimissa vastauksissa tärkeä pidettiin myös seuraavia asioita:
•
•
•
•
•
Avoimet vesinäkymät ja maanäkymät kauempaa peltojen ja järven yli toisiin kylänosiin
Pienimittakaavaisuus kylänraitilla, jonka esim. erillinen kevyenliikenteenväylä tuhoaisi
Perinteinen puurakentaminen
Kylätalo, sininen koulu, nuorisoseuran talo
Virkistyskäyttöön mm. Vaarunalueen monipuoliset maisemat
Toisaalta kommenteissa vastustettiin liiallista säilyttämistä sekä toivottiin lisää
rakentamista:
•
•
•
Ei pelkästään museoida säilytettäviä kohteita
Valinnanvapaus uudessa rakentamisessa tulee säilyttää sillä kylä on aikoinaan
kehittynyt omanlaiseksi ilman ohjausta
Rakennuslupien myöntäminen helpommin, kyläkeskustaan myös lisää rakentamista
Tärkeitä korjattavia/ehostettavia kohteita
Korjattavia
Huonokuntoiset ja tyhjillään
olevat asuinrakennukset
Vespuolentien varsialueet
Jokin muu, mikä
Järvien rakentamattomat rannat
Muut rakennuspaikkojen
ulkopuoliset alueet
0
5
10
15
20
25
30
Jokin muu, mikä:
• Nuorisoseuran talon
piha-alue
• Tiet
• Ruopattava väylä
kaupalta Päijänteelle
• Jätevesijärjestelmät
• Tien laitojen
pusikoituminen
Muita mainittuja:
• Nuorisoseuran talo ja
kylätalo ympäristöineen
• Vespuolentien
turvallisuus
jalankulkijalle tai
pyöräilijälle
• Tienvarsimaiseman
siistiminen ja näkymät
yleisiltä teiltä
Kartalle merkittyjä korjattavia kohteita
NUORISOSEURAN TALO
KOULUPUISTO
VÄYLÄN RUOPPAUS
UIMARANTA
Kaavoitustarve
Kaikki vastaajat
Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että jotain tarvitsisi
nykytilanteelle tehdä.
26 %
38 %
Mikä nähtiin parhaana keinona muutokselle riippui siitä
oliko kyseessä vakituinen asukas, vai kesäasukas tai
alueella vain maata omistava.
12 %
24 %
42 kpl
Vakituiset asukkaat
Kesäasukkaat ja vain maata
omistavat
Kaavamuutos
Yleiskaavaa ei ole tarvetta
muuttaa
Kaava-alueen laajennus
20 %
23 %
30 %
5%
4%
55 %
En osaa sanoa
18 %
45 %
Kaavoitustarvetta vastustettiin tai puolusteltiin seuraavasti:
•
Nykyisessä kaavassa tontit on merkitty minne sattuu, esimerkiksi maastollisesti
huonoihin kohtiin.
•
Kaavoituksella ei saisi rajoittaa asumista tai yrittämistä maaseudulla.
•
Kaavamuutoksen tulisi sallia väljempi rakentaminen koko Putkilahden alueella ja
loma-asunnon muuttaminen vakinaiseksi.
•
Kaavamuutos tulisi tehdä tapaus- ja asukaskohtaisesti, ettei sidota liikaa vanhaan
kaavaan.
•
Lisäkaavoitus vaan entisestään hankaloittaa rakentamista ja kasvua ja ohjaa
rakentamista liian pikkutarkasti.
•
Rantayleiskaava rajoittaa liikaa rakentamista erityisesti kyläkeskustassa ja se ulottuu
liian kauas kuivalle maalle.
•
Rantojen käyttö pitää suunnitella vapaa-ajan asunnoille. Rakentamista tiivistettävä,
jotta syntyy toimiva kyläyhteisö.
•
Uusi kaavoitus ei välttämättä mahdollista, mutta lupia rakentamiseen hyville paikoille
tarvitaan muulla tavoin. Alueen laajempi suunnittelu on tarpeellista ja samalla voidaan
huomioida yhteinen vesi- ja viemäriverkko.
Tulisiko rannoille sallia tiiviimpi rakentaminen?
Yli puolet sallisi tiiviimmän rantarakentamisen, kolmannes ei sallisi.
14 %
55 %
31 %
42 kpl
Kyllä
Ei
En osaa sanoa
Puolesta:
• Elävöittää kylää ja uusia asukkaita/kesäasukkaita
• Jos tilaa löytyy ja halua löytyy – säilyttämällä kuitenkin väljyys.
• Rantatontit houkuttelevat, samoin maaseudun rauha ja maisema
• Viljeleminen on vähentynyt – tilaa on.
• Maanomistajalla tulisi olla oikeus rakentaa omille mailleen.
• Rakennuspaikat tulisi jakaa tasapuolisesta (vrt. nykyinen kaava).
• Osa rannoista soveltuu tiiviimpään rakentamiseen osa ei.
• Putkilahdessa riittää ranta-alueita.
Ei:
• Ei pelkästään kesäasuntoja, vaan vakinaisia asukkaita, jotka tuovat
ympärivuotista elämää.
• Rannat rakennettu jo aika tiivisti.
• Muuttaa arvokasta maisemaa – vanhat rakennukset ovat ennestään
sijoittuneet ranta-alueen yläpuolelle.
EOS:
• Periaatteessa kyllä – mutta tietynlainen väljyys sopii maalaismaisemaan.
Toisi uusia asukkaita / kesäasukkaita.
• Uusi – tasapuolinen jako olisi tarpeen – ei välttämättä tiiviimpi
rakentaminen.
Oletko kiinnostunut myymään tonttimaata?
Kyselyyn vastanneissa ei ollut montaa, jotka ovat
kiinnostuneita myymään maata uusille asukkaille.
Olen
11 %
En omista
myytävää
tonttimaata
62 %
Omaan käyttöön liittyviä rakennustarpeita ei
kartoitettu.
En ole
27 %
Millaiset tai mitkä alueet soveltuvat
uudisrakentamiselle?
(Avoimet vastaukset ryhmiteltynä)
Soveltuvat alueet
Minne?
Huomioitavaa
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Teiden varret, erityisesti
Vespuolentien varsi
Vanhojen talojen paikat ja
tyhjillään olevat talot
Järvinäkymät ja järvien
läheisyys
Kylätaajaman läheisyys
Metsäalueet ja metsäiset
rinteet
Myös taajaman
ulkopuolelle yksittäisiä
taloja
Peltojen reunusmetsät
Kaikkialla Putkilahdessa –
rakentamista ei pitäisi
rajoittaa
•
•
•
Korospohja ja sieltä
eteenpäin kylälle tien
molemmin puolin
Kylätaajaman läheisyys
Työväentalonmäki
Sorsan-Perttulan rivi
•
•
Yleiskaava sulkee liikaa
yksittäisten vakituisten
asuntojen rakentamista
taajaman ulkopuolelle
Rantatonteista on yleisesti
pulaa
Putkilahti tarvitsee uusia
asukkaita, jotta palvelut säilyy
Uudisrakentamiselle sopivat osoitettuja kohteita
KOROSPOHJA
TEIDEN VARRET
OMAKOTIASUMINEN
KYLÄTALON
TAUSTA
TIIVISTÄMINEN &
LAAJENEMINEN
LOMA-ASUMINEN
RANTATONTTEJA
Toiminta kylällä – aktiviteetit
Tarjoavatko alueen yhdistykset
riittävästi aktiviteetteja?
26 %
42 %
Kyllä
Ei
En osaa sanoa
32 %
38 kpl
Millaisia aktiviteetteja ja tapahtumia
toivottiin/ideoitiin?
• Mukaan aktiivisia eläkeläisiä kyläseuraan
• Kädentaitokerhoja
• Jumpparyhmiä
• toimintaa nuorille
• Infotilaisuuksia (esim. ravinto, terveys)
• kansalaisopiston toiminta takaisin Putkilahteen
• Viikonloppu/lyhytkurssit eri teemoilla
• Kyläkävelyitä, patikkaretkiä
• Teatteri-iltoja
• Kääjinsalmen rannalle / Kettuvuoren huipulle
pitäisi rakentaa lintutorni.
• Teemapäiviä tai -tapahtumia.
• Jazz-It-tyyppisiä kyläjuhlia
• Talkoot maiseman hoidossa
• Yhteisiä vuodenaikaistapahtumia.
• Tietokonekursseja
• Paljon jo on erilaisia tapahtumia
• Yhteistyötä lisää
Toiminta kylällä – osallistuminen
Kiinnostus osallistua
yhteistoimintaan
Kiinnostus palveluiden
tuottamiseen
Olen
50 %
30 %
En ole
Olen
70 %
33 kpl
50 %
34 kpl
Palveluita
Ideoita laidasta laitaan:
maaseutuyrittäjyyttä, mutta myös
sähköisesti toimivia palveluita.
Paikallisesti palvelevia palveluita, mutta
myös laajemmalle asiakaskunnalle.
En ole
Suosituimmat tiedonvälityskanavat
Suosituimmat tiedonvälityskanavat
Kyläyhdistyksen kotisivuilta / internetistä
Kylän ilmoitustaululta
Sähköpostitse
Kotiin jaettavalla tiedotteella
Jollain muulla tavalla, miten*
Tekstiviestillä
0
*kylälehti
5
10
15
20
25
30
35
Vahvuudet
• Rikas luonnonympäristö – erikoisia eläimiä ja kasveja - monipuolinen maasto
• Päijänteen läheisyys, rannat
• Kauniit maisemat, kulttuurimaisema, kyläraitti
• Hyvät tieyhteydet - sijainti suhteessa kaupungin keskustaan ja muihin keskuksiin
• Paljon loma-asutusta ja mökkiläisiä
• Kyläkauppa
• Ihmiset, tiivis yhteisö ja kyläläisten yhteishenki
• Maaseudun rauha ja vapaus
• Rakentamiseen soveltuvat monet paikat
• Hyvä tunnettavuus
• Puitteet järjestää pienimuotoisia tapahtumia ja toimintaa (kylätalo, seurantalo, luonto)
• Upeat Päijänteen selkien alueet
Kehitystoiveet & mahdollisuudet
•
Asukas- ja kesäasukasväen kasvu – toiset toivovat voimakasta kasvua toiset maltillista
•
Palvelujen kasvu asukasluvun kasvun myötä esim. kyläkaupan kehittyminen, pankki- ja postipalvelut,
joukkoliikenne, kansalaisopistotoiminta
•
Uusi rakentamista ohjaava kaava, vähemmän esimerkiksi piharakennusten säätelyä
•
Uutta yritystoimintaa ja uusia elinkeinoja, kaupungin täytyy tämä mahdollistaa
•
Veneilyn edistäminen: vesireitti Putkilahteen kuntoon ja veneilykeskuksen kehittäminen
•
Liittyminen Luhangan kuntaan
•
Tuetaan mahdollisuuksia asua, perustaa liiketoimintaa ja järjestää tapahtumia ja ohjelmaa
•
Keskusta-alueelle kevyenliikenteen väylä, hidastetöyssyt tielle, 50 nopeusrajoitus alueelle
•
Valokuitukaapeli, esimerkiksi etätyön tekemiseen.
•
Yhdistykset ja kyläaktiivit roolissa kylän kehittäjinä – enemmän yhteistapahtumia
•
Kylätalo aktiivisempaan käyttöön
•
Omakotirakentamisen kasvaminen + nuorta väkeä kylälle
”Elävä vireä, viihtyisä asuin/työpaikkana maaseutuympäristöä rakastaville ihmisille.”
”Toimiva maaseutu kylä, jossa on sekä paikallisia yrittäjiä että kaupungissa käyviä,
tilavammassa ympäristössä asuvia perheitä.”
Heikkoudet
• Palveluiden puutteet, erityisesti julkiset palvelut
• Yhteistyön puuttuminen asukkaiden ja seurojen kesken, yhdistystoimintaan ei saada uutta verta
• Joukkoliikenteen puuttuminen
• Työpaikkojen puute ja vähäinen yrittäjyys
• Ikääntyminen ja väestön väheneminen
• Rantayleiskaavan rajoitteet
• Pitkät liikenneyhteydet ja etäisyyden keskustaan.
• Hitaat tietoliikenneyhteydet
• Liika sääntely asumisen suhteen
• Alueen hiljentyminen talvikaudella.
• Rakennuspaikkojen puute, perikuntien omistuksessa olevat tilat ja muut rakentamisen haasteet
• Pitkän koulumatkat lapsilla
• Talous- ja jätevesijärjestelmien puute
• Vespuolentien turvattomuus ja kevyen liikenteen väylän puute
Uhat
•
Asukaskato ja asukkaiden ikääntyminen
•
Palveluiden väheneminen ja etäisyys palveluihin
•
Linja-auto liikenteen puuttuminen, oman auton käyttö on tarpeen
•
Maatalouden heikko kannattavuus ja maatalouden väheneminen
•
Työpaikkojen vähentyminen/etäisyys, poismuutto työn perässä
•
Ikäranne: ikääntyminen ja nuorten muutto opiskeluiden perässä
•
Kaupungin virkamiesten ja päättäjien asenne reuna-alueita ja kyliä kohtaan, kunnan ja valtion rahapula,
liiallinen sääntely
•
Kevyen liikenteen väylän puute
•
Tietoliikenneyhteyksien hitaus
•
Liika rakentaminen, erityisesti rannoilla luonnonrauha kärsii.
•
Maatalouden aiheuttama rehevöityminen
•
Perikunnat, jotka eivät luovu tiloistaan
•
Väen väheneminen yhdistyksissä
•
Pusikoituminen valtaa luonnonkauniit maisemat ja tieverkosto rapistuu, jos ei ole asukkaita
•
Alueen museoiminen, ei ole luonut työllistymismahdollisuuksia
Muita kommentteja
•
Kaavoituksen voisi hoitaa kevyellä menettelyllä tupailloissa ja pyytämällä kommentteja.
•
Hyvä että tehdään selvitys ja kysytään mielipiteitä.
•
Kaavoitusta tulisi tehdä vielä enemmän ymmärrettäväksi.
•
Kevyen liikenteen järjestämisen voisi tehdä kevyellä tavalla.
•
Kaupan rooli tärkeä kylässä, muutakin kuin kauppa. Voisi yhdistää vielä lisää palveluita
esimerkiksi julkiset palvelut.
•
Lääkäripalvelut voisi toimia myös kirjastoauton tapaan esim. kerran viikossa kylällä.
•
Nuorisoseura, kyläseura ja urheiluseura tärkeitä kylän piristäjiä, jotka tarvitsevat tukea toimintaan.
•
Paranisiko kylän voimavarat, jos eri yhdistyksiä yhdistettäisiin?
•
Nuoria mukaan yhdistyksiin tuomaan uusia ideoita.
•
Putkilahden urheilukenttä tarvitsisi ehostusta.
•
Rakennusvalvonnassa pitää huomioida maaseudun tarpeet.
•
Putkilahden aluetta tulisi kehittää kokonaisuutena, ei pelkästään tien reunoilla kyläraittia.
•
Toivottavasti kyläkyselyn palaute otetaan tosissaan ja selvitys johtaa muutokseen.
•
Vapaa-ajan asunnon pitäisi pystyä muuttamaan vakituisen asumisen käyttöön.
•
Valokuitu saatava alueelle pikaisesti, tärkeä etätyön tekemiselle.