09 Sarianna Tammilehto

kentelee sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia sekä vapaaehtoistoimijoita. Ruokapalvelut ja
muut palvelut tarjoavat työpaikan
myös monelle pitkäaikaistyöttömälle henkilölle.
Työ- ja toimintakeskus Merituulessa työtehtävät ja toiminnat räätälöidään aina asiakkaan mukaan
yksilöllisesti. Tuemme asiakasta
myös heidän arjen pulmissaan ja
autamme arjesta selviytymisessä.
Toimintakeskus Merituulen kanssa saman katon alla toimii Työtoimintakeskus Pooki. Yksikkö,
jossa järjestetään työtoimintaa
ensisijaisesti sosiaalisen työtoiminnan asiakkaille. Pookissa on
myös kuntouttavan työtoiminnan
asiakkaita. Pookissa tehdään alihankintatöitä mm. yrityksille. Lisäksi tehdään erilaisia kädentaitoja vaativia töitä myyntiä varten,
sekä otetaan töitä vastaan muilta
yhteistyökumppaneilta.
Työhön
kuuluu myös ohjauksellinen yksilötyö
työtoiminta-asiakkaiden
kanssa.
pääosin sairauden ja työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin esim. työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Sosiaaliseen
työtoimintaan osallistumisella on
henkilön toimintaedellytyksiä ylläpitävä ja kuntouttava vaikutus.
Sosiaalinen työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista asiakkaan
toimintakykyä ja sitä edistävää
toimintaa työkyvyttömille henkilöille, joiden toimeentulo perustuu
Työtoimintakeskus Pookin kautta
voidaan myös järjestää sosiaalisessa työtoiminnassa oleva asiakas esim. yritykseen avustaviin
työtehtäviin avosijoituksena.
Kehitämme yhdessä hankkeen ja
työtoiminnan eli Työ – ja toimintakeskus Merituulen toimintoja
edelleen huomioiden asiakkaiden
tarpeet. Nykyiset tilat mahdollistavat myös asiakkaiden osallistumisen kaikkeen talon toimintaan
esim. asiakas voi osallistua työtoimintaan ja siirtyä sieltä johonkin ryhmään tai vaikkapa mennä
laulamaan karaokea tai viettää aikaansa muiden kävijöiden kanssa.
Toisaalta taas, jos päivätoiminnassa kävijä innostuu työtoiminnasta, hänellä on mahdollisuus
osallistua siihen. Me täällä Työ- ja
toimintakeskuksessa olemme todella innostuneita lukuisista mahdollisuuksista, joita uusi toimintamalli tuo mukanaan.
Sarianna Tammilehto, KM
Tärinävuoren sankarit ovat täällä!
kirja. Siinä on teoriaa ja käytännön vinkkejä niille, jotka
haluavat vielä vahvistaa tietämystään käytännön artikulaatio-opetuksesta,
viestipohjia
huoltajien kanssa käytävään
kirjeenvaihtoon, pieni, kuvitettu
artikulaatiotesti ja kaikkein tärkeimpänä - monistettavat artikulaatioharjoitukset R:n, S:n,
K:n ja L:n opettamiseen.
Päivää ennen tämän kevään
Educamessuja putkahti painosta Tärinävuoren sankarit -kirja.
Se on uudistettu versio 13 vuotta sitten ilmestyneestä Tärinävuoren aarteesta.
Tärinävuoren sankarit on artikulaatio-opetukseen keskittyvä
Kirjassa seikkailevat kaksi hiirtä Hekku ja Huuko, joiden toilailua seurataan kaikilla sivuilla.
Huumoria ja erikoisia tilanteita
on ripoteltu tasaisesti kaikkiin
teksteihin ja harjoituksiin. Sanastoon on pyritty löytämään
paitsi ymmärrettäviä, myös nykypäivän lasta kiinnostavia sanoja. Näistä esimerkkeinä ovat
mm. Robin, meincraft, Simpsonit ja droidi. Kirjan tiukkana
kriitikkona on toiminut 9-vuotias Sisu-poika, jonka idean poh-
MOON
MOON
jalta on syntynyt mm. R-tarina
Parta ja kosto.
Kirjan sivut on suunniteltu erityisesti kotiläksyn antamista
silmällä pitäen. Jokaiselta konWHNVWLVLYXOWD O|\W\\ llQQH WDvutasoinen, sanatasoinen ja
lausetasoinen harjoitus. Tarinoita voi käyttää myös lisälukemistona alkuopetuksessa. Äänteiden vakiinnuttamisvaiheeseen
on jokaisen äänteen loppuun
liitetty tarinoita sekä hullunkuriset kysymykset ja vastaukset. Niitä on tarkoitus pelata
artikulaatio-opetuksessa olevan
lapsen ja hänen kavereidensa
kanssa, jolloin opitun äänteen
käyttöönoton kynnys omassa
luokassa laskee.
Tärinävuoren sankareita voi tilata Early Learning oy (Elli):n
verkkokaupasta ja kuvastosta
(ISBN 978-952-67876-6-4).
17