Uutiskirje 5/2015

Uutiskirje 5/2015
22.10.2015
NÄYTTELYT
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki
Avoinna arkisin 10–18
Örs Csete: Vuoden 1956 kasvot ja kohtalot ‒ unkarilaiset ja suomalaiset 26.10.‒23.11.
Valokuvaaja Örs Csete ryhtyi järjestelmänmuutoksen jälkeen kuvaamaan vuoden 1956
kansannousuun osallistuneita henkilöitä ja nauhoitti kuvauksen aikana käydyt keskustelut
ääninauhalle. Hän tallensi kuva- ja äänimateriaalia lähes kahdestasadasta kansannousun
taistelijasta ja kuolemantuomion saaneesta. Nyt esillä olevassa näyttelyssä esitellään 15 näistä
henkilökuvista. Näiden lisäksi tutustutaan 15 suomalaisen aikalaistarinaan. Nämä henkilökuvat
perustuvat kesällä 2015 Gábor Richlyn kanssa tehtyihin haastatteluihin, jotka keskittyivät sellaisiin
suomalaisiin, jotka seisoivat noina vaikeina aikoina aktiivisesti Unkarin rinnalla.
Näyttelyn avaa Budapestin Balassi-instituutin varajohtaja Zsolt Szabó 23.10. klo 19, Örs Cseten
luento klo 17.30 Tilaisuus on kaksikielinen (suomi/unkari).
Lisätietoja: http://www.helsinki.balassiintezet.hu/fi/ors-cseten-valokuvanayttely/
Imre Makovecz Kirkot -näyttely 27.11.2015‒7.1.2016
Imre Makovecz on orgaanisen arkkitehtuurin merkittävin edustaja. Hänen suunnittelemansa
rakennukset toimivat luonnollisessa ympäristössä, ilman että rakennukset alistaisivat luonnon ja
luonnon muodot. Makoveczin yritys heijastaa ja rakentaa unkarilaisia arkkityyppejä on nähty
jatkona unkarilaisen jugendin (sesession) ja kansallisen romantiikan arkkitehtien työlle ja ideoille.
Näyttely koostuu Gábor Mátén valokuvista ja Imre Makoveczin piirustuksista.
”Valokuvien tarkoitus on kuvata Imre Makoveczin arkkitehtuurin olennaista puolta, joka on
mielestäni uskonnollisuus. Vietin kuvattavan rakennuksen läheisyydessä yön ja päivän ja tutustuin
rakennusta käyttäviin ihmisiin.” (Gábor Máté)
Avajaiset 26.11. klo 19, avajaisten yhteydessä seminaari Makoveczin arkitehtuurista klo 17.
Seminaarissa akateemikko Lőrinc Csernyus luennoi (englanniksi) Imre Makoveczin elämäntyöstä
julkisten rakennusten suunnittelussa. Arkkitehti Markku Komonen kertoo (suomeksi) Imre
Makoveczin tuotannon vastaanotosta Suomessa ja Suomen kautta saaduista kansainvälisistä
yhteyksistä.
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
NÄYTTELYT MUUALLA
Zsuzsa Demeter: Variaatioita Studio Mältinrannassa Tampereella 24.10.‒10.11.
Zsuzsa Demeterin maalauksia on esillä Studio Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere)
24.10.‒10.11. Demeter maalaa akvarelleja, pastelleja sekä akryyli- ja öljymaalauksia. Demeterin
aiheita ovat pääasiassa olleet ihmiset, maisemat ja arkkitehtuuri. Hänet tunnetaan parhaiten
muotokuvamaalarina. Muotokuvat on tehty ystävistä, kollegoista, perheenjäsenistä, naapureista,
aikalaisista ja merkkihenkilöistä. Pari vuotta sitten Demeter ihastutti pääkaupungin yleisöä Artists'
Studiossa näyttelyllä, joka kuvasi enkeleitä ja fauneja. Mältinrannan Studion näyttelyssä Demeter
on palannut rohkeasti muotokuvamaalauksen syvyyksiin.
Näyttely avoinna: ma-to 12–18, pe-su 12–16
Vapaa pääsy!
Lisätietoja: http://tampereen-taiteilijaseura.fi/#1
Imre Makovecz Kirkot -näyttely Porvoossa 2.‒19.11.
Gammelbackan seurakuntakeskuksessa (Viertotie 1, Porvoo) on nähtävillä esimakua Imre
Makoveczin Kirkot-näyttelystä, joka esitellään kokonaisuudessaan galleria U:ssa 27.11.2015‒
7.1.2016 (lue lisää kohdasta näyttely galleria U:ssa).
Näyttely avoinna: ma 2.11 klo 15‒17, ti 3.11. klo 12‒15, su 8.11. klo 14‒16, ke 11.11. klo 16‒18, ma
16.11. klo 17‒20, ke 18.11. klo 16‒18, to 19.11. klo 16‒20
Vapaa pääsy!
Unkarilaiset vapaaehtoiset talvisodassa -näyttely Sotamuseossa 13.3.‒31.12.
Talvisodan aikana 350 unkarilaista vapaaehtoista lähti Suomeen taistelemaan heille vieraan maan
puolesta Neuvostoliittoa vastaan. Miksi nämä unkarilaiset sotilaat lähtivät kauas kotoaan ja miten
he kokivat aikansa Suomessa? Miten suomalaiset muistavat heitä näinä aikoina? Näyttely koostuu
valokuvista, multimediasta, päiväkirjoista, haastatteluista sekä dokumenttielokuvasta. Näyttely on
toteutettu Sotamuseon ja Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen yhteistyönä.
Sotamuseo (Liisankatu 1, Helsinki) on avoinna: ti‒to 11‒17, pe‒su 11‒16 (ma suljettu)
Liput: 5/3 €, perhelippu 12 €, ilmainen sisäänpääsy: alle kouluikäiset lapset, koululais- ja
opiskelijaryhmät opettajan johdolla, sotaveteraanit, Puolustusvoimien henkilökunta, varusmiehet
Lisätietoja: http://www.puolustusvoimat.fi ja http://www.helsinki.balassiintezet.hu/fi/nayttelytalvisodan-vapaaehtoisista/
”Pro Finlandia. Suomen tie itsenäisyyteen” -näyttelysarja Kansallisarkistossa
Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17, Helsinki) aukeaa joulukuun 10. päivä Suomen
satavuotisjuhlintaan liittyvän ”Pro Finlandia. Suomen tie itsenäisyyteen” -näyttelysarjan toinen osa.
Sarja liittyy Suomi 100 -juhlavuosihankkeeseen ja koostuu neljästä vuosittain vaihtuvasta
näyttelystä, jotka esittelevät millaisena Suomi, suomalaiset ja Suomen pyrkimykset näyttäytyivät
muiden eurooppalaisten maiden silmin Suomen itsenäistymistä edeltävinä vuosikymmeninä ja
itsenäisyyden alkuvuosina. Ensimmäinen näyttely käsitteli Ranskan ja Italian näkökulmaa, jonka
jälkeen on vuorossa Saksan, Itävalta-Unkarin ja Iso-Britannian näkökulma. Kaksi viimeistä näyttelyä
keskittyvät puolestaan Pohjoismaihin ja Venäjään. Unkarin osuus on toteutettu yhteistyössä
Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen kanssa ja se on nähtävillä juhannukseen 2016 saakka.
Näyttelyihin on vapaa pääsy.
Lisätietoja: http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/viestinta/profinlandia
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
KIRJALLISUUS JA KIRJAT
Gábor Richly: Veli veljen puolesta - Talvisota ja Unkari, Docendo
Kirjan julkistamistilaisuus 10.11. klo 18 Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu
10). Tekijä keskustelee aiheesta kustantamo Docendon edustajan ja historioitsija Martti Turtolan
kanssa. Tilaisuudessa kirja on saatavilla erikoishintaan.
Talvisodan aikana koko maailman sympatiat olivat Suomen puolella, mutta vain harvalta valtiolta
saapui yhtä paljon apua kuin Unkarilta. Myös Suomi-kuva muuttui Unkarissa merkittävästi juuri
talvisodan vaikutuksesta, ja urhoolliseen pohjoiseen veljeskansaan alettiin suhtautua esimerkkinä
ja sen taisteluun lupauksena paremmasta tulevaisuudesta. Kirja esittelee yksityiskohtaisesti
unkarilaisten aktiivisuutta, Unkarin hallituksen intressejä ja Suomen Budapestissä tekemiä
sotatarvikehankintoja. Teoksessa kuvataan myös vapaaehtoispataljoonan värväystä, sen matkaa ja
oleskelua Suomessa. Aikakauden unkarilaisista julkaisuista lainatut värikkäät ja lennokkaat
kirjoitukset havainnollistavat sotavuosina muuttunutta Suomi-kuvaa.
ELOKUVA
I love Budapest Logomon Move2-salissa Turussa 24.11.
Turun elokuvakerho esittää elokuvan I Love Budapest (2001) tiistaina 24.11. Logomon Move2salissa (Köydenpunojankatu 14, Turku). Ágnes Inczen (s. 1955) ohjaamassa I love Budapestissa
tarina on toissijainen, tärkeintä ovat esiintyjät sekä pienet huomiot ja muutokset ihmisten välillä.
Elokuva kertoo kahdesta maalta Budapestiin tulleesta tytöstä ja pääkaupungin elämästä. Elokuva
sai Budapestin elokuvafestivaaleilla debyyttielokuvan jaetun palkinnon ja palkinnon kuvauksestaan.
Näytös on toteutettu yhteistyössä Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksen kanssa.
Unkarilaisen elokuvan sarja jatkuu Kino Engelissä
Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen ja Suomi-Unkari Seuran 1980-luvulla aloittama Unkarilaisen
elokuvan sarja jatkuu Kino Engelissä (Sofiankatu 4). Syksyllä 2015 nähdään kolme elokuvaa:
Lauantaina 7.11. klo 14 KÖRHINTA/Merry-Go-Round (1956)
1 t 30 min., mustavalkoinen, engl. tekstitys, K-12
Ohjaus: Zoltán Fábri
Pataki päättää erota osuuskunnasta. Mutta hänen tyttärensä Mari rakastaa Mátéta, joka on
sitoutunut osuuskuntaan, koska ei halua elää vanhanaikaisesti. Seuraa monenlaisia
edesottamuksia.
Lauantaina 14.11 klo 14 SZABADSÁG-KÜLÖNJÁRAT (2013)
55 min., väri, engl. tekstitys, K-12
ohjaus Péter Fazakas
Tositapahtumiin perustuva tv-elokuva kertoo kesästä 1956, jolloin ‒ kolme kuukautta ennen
kansannousua ‒ kolme päättäväistä unkarilaista nuorta päättää paeta Unkarista. He nousevat
Budapestissä lentokoneeseen jonka määränpäänä on Szombathely.
Lauantaina 21.11. klo 14 TULLIVAPAA AVIOLIITTO (1980)
1 t 41 min., väri, suom. tekstitys, K-12
Ohjaus: János Zsombolyai
Mari on budapestiläinen taksikuski, hänen sulhasensa Dini työskentelee Ruotsissa. Mari haluaisi
seurata miestä, mutta ei laittomasti, sillä tällöin hän ei voisi käydä Unkarissa viiteen vuoteen.
Ryhdytään juonimaan muodollista avioliittoa suomalaisen kanssa.
Elokuviin vapaa pääsy!
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
TEATTERI
Csaba Székely: Pidättekö banaanista, toverit? -lukuteatteriesitys UKTK:ssa 29.10. klo 18
European Theatre Collectiven lukuteatteriesitysten sarja jatkuu Unkarin kulttuuri- ja
tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10) lokakuussa. Nyt kuullaan Csaba Székelyn Pidättekö
banaanista, toverit?, joka on näytelmä, jonka Székely kirjoitti BBC World Servicen kansainväliseen
radiodraamakilpailuun 2009 voittaen Paras näytelmä Euroopasta -palkinnon. Näytelmä on
voittanut myös 2012 Richard Imison -palkinnon (paras uusi draamakirjailija).
Näytelmä kertoo kevyellä sävyllä miten monimutkaista on olla rakastunut, kun isä on Ceaușescun
kommunistikoneiston korkean tason johtaja, äiti masentunut ja veli yrittää murhata. Näytelmä on
terävä katsaus Ceaușescun rautaesiripun taakse maustettuna Forrest Gumpin tyylisellä naiviudella.
Esitys on osa laajempaa R.E.A.D. #2 -lukudraamafestivaalia, joka esittelee uutta eurooppalaista ja
kiinalaista draamaa Helsingissä 26.-30.10. R.E.A.D. on perustettu areenaksi, joka tarjoaa
mahdollisuuden tutustua näytelmiin, joita ei ole aiemmin esitetty Suomessa.
Suomennos: Sarka Hantula
Ohjaus: David Kozma
Näyttämöllä: David Kozma
Äänisuunnittelu: Romulus Chiciuc
Esitykseen vapaa pääsy! Käsiohjelma 5 €
Lisätietoja: http://theatrecollective.com/wp/
MUSIIKKI
Vilmos Gryllus konsertoi Espoossa, Tampereella ja Oulussa 23.‒25.10.
Monien suomalaisten rakastaman Kaláka-yhtyeen perustajajäsen Vilmos Gryllus konsertoi lokakuun
lopulla Espoossa, Tampereella ja Oulussa. Hän esittää unkarilaisia lastenlauluja, runoja ja satuja
oman kitaransa säestyksellä. Ohjelmisto sopii mainiosti koko perheelle. Unkarinkielisen konsertin
kesto on noin 70 minuuttia.
Konserttiajat ja -paikat:
23.10. klo 17.00 Kellon Nuorisoseuran talo (Kellontie 272, Kello, Oulu)
24.10. klo 17.00 Saunalahden koulu (Brinkinmäentie 1, Espoo)
25.10. klo 16.00 Takahuhdin pappila (Tanhuankatu 40, Tampere)
Pääsyliput Oulussa: 5 € / hlö, 10 € / lapsiperhe
Pääsyliput Espoossa ja Tampereella: aikuiset 15 €, lapset (7-16 v.) 10 €, Suomen unkarilaisten
yhdistyksen jäsenille aikuiset 10 €, lapset (7-16 v.) 6 €
László Süle ja Rob Dominis Arabiasalissa 30.10. klo 19
Pop & Jazz Konservatorion ammatillisen koulutuksen Close Encounters -festivaali järjestetään
26.‒30.10. Tuolloin Arabiasalissa (Arabiankatu 2) soi elävä musiikki laidasta laitaan ma-to välillä
joka päivä klo 14‒16 ja 19‒21, ja perjantai-iltana kuullaan lisäksi klo 19 László Sülen (piano) ja Rob
Dominisin (kosketinsoittimet) duokonsertti. Ohjelmistossa on Sülen sävellyksiä. Unkarilainen
pianisti ja säveltäjä László Süle on julkaissut lukuisia levyjä ja esiintynyt monissa
jazzkokoonpanoissa ja klassista musiikkia soittavissa kamariorkestereissa. USA:sta kotoisin
oleva Rob Dominis keikkailee paljon niin Suomessa kuin ulkomaillakin, monilla eri
musiikkityyleillä. Hän on esiintynyt lukuisia kertoja Suomen televisiossa ja levyttänyt
useiden tunnettujen suomalaisten kokoonpanojen kanssa. Konserttiin vapaa pääsy!
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
Mónika Lakaros Etnosoi!-festivaaleilla 7.11. klo 19
Mónika Lakatos ja Camerata Flamenco Project & Anette esiintyvät Etnosoi!-festivaaleilla Vuotalolla
(Mosaiikkitori 2, Helsinki) la 7.11.2015 klo 19.00. Camerata Flamenco Project & Anette on uusi
flamencoa ja Suomen romanien lauluperinnettä yhdistävä kokoonpano, jossa madridilaisen
flamencotrion musiikki kohtaa Anette Åkerlundin lauluäänen. Illan erikoisvieras on Etnosoi!:ssa
vuonna 2009 esiintyneen Romengo-yhtyeen laulaja Mónika Lakatos Unkarista. Lakatosin lahjakkuus
ja vangitseva ääni ovat herättäneet niin maallikoissa kuin alan ammattilaisissakin vilpitöntä
innostusta sekä Unkarissa että ulkomailla. Hän on julkaissut useita levyjä, ja vuonna 2013 hänelle
myönnettiin Parallel Cultural Award. Esityksen lisäksi Mónika Lakatos pitää yleisöluennon Kirjasto
10:ssä (Elielinaukio 2 G) 5.11. klo 17.
Liput: 9/13 €, http://www.lippupalvelu.fi/event/etnosoi-camerata-flamenco-project-anettelippuja/159821
Schema-kvartetin konsertti Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa 27.11. klo 18
Jean Sibeliuksen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 150 vuotta ja Béla Bartókin
kuolemasta 70 vuotta. Schema-kvartetti esittää Sibeliuksen ja Bartókin juhlavuosien kunniaksi
näiden Suomen ja Unkarin kuuluisimpien säveltäjien teoksia 27.11. Unkarin kulttuuri- ja
tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10. Kvartetissa soittavat Helmi Horttana (viulu), Elisa RusiMatero (viulu), Matleena Vehmaa (alttoviulu) ja Csilla Szilvay (sello). Schema-kvartetin jäsenistä
Helmi Horttana ja Elisa Rusi-Matero soittavat Radion Sinfoniaorkesterissa. Matleena Vehmaa toimii
opettajana Riihimäen musiikkiopistossa ja Csilla Szilvay Itä-Helsingin musiikkiopistossa.
Konserttiin vapaa pääsy!
Réka Szilvay Musiikkitalon Camerata-salissa 18.12. klo 19
Viulisti Réka Szilvay esiintyy Sibelius-salonki 2 -konsertissa Musiikkitalon Camerata-salissa
(Mannerheimintie 13, Helsinki) pianisti Tuija Hakkilan ja baritoni Petteri Salomaan kanssa. Mukana
on myös pianomusiikin aineryhmän opiskelijoita. Konserttisarjassa kurkistetaan Sibeliuksen
salonkiin: luvassa on modernia runoutta, tunnelmakuvia ja tunnustuksia.
Konsertit ovat osa Sibelius 150 -juhlavuoden ohjelmaa.
Liput: 17,50/11,50/6,50 € (Lippupalvelu), 15/10/5 € (Musiikkitalo)
TANSSI
4 for Dance -tanssiryhmä Joensuussa 23.10. klo 18
4 for Dance -tanssiryhmä esiintyy Unkarin kansallispäivän juhlatilaisuudessa Joensuun
Normaalikoulun juhlasalissa (Tulliportinkatu 1) 23.10. klo 18. Suomen kiertueensa aikana ryhmä on
esiintynyt suurella menestyksellä jo Tampereella, Helsingissä ja Lahdessa. 4 for Dance on
perustettu vuonna 2004. Ryhmän jäsenet arvostavat suuresti autenttista unkarilaista
kansantanssikulttuuria, jota he haluavat tuoda lähemmäs ihmisiä. He pyrkivät tekemään siitä
entistäkin jännittävämpää leikkimällä rytmin kanssa virtuoosisesti ja luomaan aivan omanlaisensa
tyylin, jossa huumorillakin on tärkeä osa.
Liput: 32,50 € (sisältää unkarilaisen illallisen)
Lisätietoja: http://4fordance.hu
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
Unkarilainen ilta Hollo ja Martta -festivaaleilla 27.10. klo 18
24.10.‒1.11. Hollolassa järjestettäville XI Hollo & Martta -festivaaleille saapuu unkarilaisia vieraita.
Tiistaina 27.10. klo 18 Hämeenkosken Seuralassa (Asikkalantie 1) vietetään unkarilaista iltaa, jossa
nähdään unkarilainen kansantanssi- ja musiikkiryhmä Tápiómente Táncegyüttes ‒ Tápiómente
Dance Ensemble. Illan ohjelmaan kuuluu kevyt illallinen unkarilaiseen tapaan, illallisen valmistaa
Hämeenkosken Maa- ja kotitalousnaiset. Perinteikäs, vuonna 1968 perustettu Tápiómente
Táncegyüttes on kotoisin Nagykátan pikkukaupungista, joka sijaitsee Budapestin ja Szolnokin
puolivälissä. Ryhmän taiteellisena johtajana toimii László Vámos. Toimintaan osallistuu tällä
hetkellä yli 100 tanssijaa, ja heillä on oma musiikkiryhmä.
Liput: aikuiset 14 €, opiskelijat ja lapset alle 16 v. 8 €
Tiedustelu ja lipunmyynti: Hollolan Nuorisoseura ry 050 541 5572 tai 040 558 9755 (ma‒pe 8‒16)
Lisätietoja: www.hollojamartta.fi
MUUTA
Opettajaseminaari Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa 13.–14.11.
Suomen unkarinopettajien seminaari
järjestetään 13.–14.11. Unkarin kulttuuri- ja
tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10). Seminaarin järjestäjinä toimivat Unkarin kulttuuri- ja
tiedekeskuksen lisäksi Suomi-Unkari Seura, Budapestin Balassi-instituutti sekä Suomen
unkarilaisten yhdistys. Toivotamme kaikki Suomessa toimivat unkarinopettajat tervetulleiksi!
Seminaari on maksuton ja siihen voi ilmoittautua 26.10. mennessä osoitteeseen:
[email protected]
Perinteiset unkarilaiset joulumyyjäiset Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa 22.11.
Helsingin Suomi-Unkari Seura järjestää perinteiset unkarilaiset joulumyyjäiset Unkarin kulttuuri- ja
tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10) 22.11. klo 11‒15. Myynnissä on mm. unkarilaisia
elintarvikkeita, mausteita, kosmetiikkaa ja lisäksi kirpputorilla kirjoja, taidetta, astioita, käsitöitä ja
monenmoista muuta Unkarista. Päivän aikana järjestetään arpajaiset ja kahvilasta saa suussa
sulavia leivonnaisia sekä Sami Garamin katukeittiön herkkuja. Tervetuloa tekemään löytöjä,
jouluostoksille ja herkuttelemaan!
Suomessa asuvien unkarilaistutkijoiden luentosarja UKTK:ssa
Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa (Kaisaniemenkatu 10) järjestetään unkarinkielinen
luentosarja, jonka päämääränä on tutustua Suomessa asuvien unkarilaistutkijoiden ja yliopistoopettajien työhön. Ensimmäisen luennon pitää 4.12. klo 18 András Rácz aiheesta ”Krimin
niemimaalta Donin laaksoon, missä Ukrainan sotaa käydään?” (A Krím-félszigettől a Donmedencéig, avagy merre tart az ukrajnai háború?). András Rácz on historioitsija ja politiikan tutkija
erikoisalueenaan Venäjä. Hän toimii Venäjään ja entisen Neuvostoliiton alueeseen erikoistuneen
tutkimusohjelman vetäjänä Ulkopoliittisessa instituutissa.
E. W. Ponkalan Säätiön tunnustuspalkinnot
Kahdelle Suomessa asuvalle unkarilaistaustaiselle taiteilijalle Hilda Kozárille ja Sándor Válylle on
myönnetty E.W. Ponkalan Säätiön vuoden 2015 tunnustuspalkinto. Edellisten lisäksi palkinnon sai
myös Suomen kirjallisuuden virontaja Kadri Jaanits. Sekä Kozári että Vály tunnetaan uusia uria
aukovina kokeilijoina ja kuvataidekenttämme rikastajina. Hilda Kozárin installaatiot ovat aivan
uudella tavalla moniaistisia, hän käyttää teoksissaan muun muassa tuoksuja. Vály puolestaan
assosioituu surrealistis-dadaistiseen taidesuuntaan ja on dokumentoinut fiktiivisen mytologian
kansalliseepoksineen. E. W. Ponkalan Säätiö on perustettu vuonna 1924. Se edistää säädekirjansa
mukaisesti Suomen ja sen sukukansojen keskinäisiä kulttuurisuhteita. Onnittelumme!
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu
Kansallispäivän kunniamerkki Markku Niemelle
Unkarin presidentti János Áder myönsi Unkarin 1956 kansannousun ja vapaustaistelun
muistopäivänä Unkarin kultaisen ansioristin Markku Niemelle. Markku Antero Niemi kuuluu niihin
Unkarin ystäviin, jotka ovat vuosikymmenten ajan pyyteettömästi rakentaneet Suomen ja Unkarin
välisiä suhteita. Finnairilla johtoasemassa toimiessaan hän teki aloitteen yhteistyöstä Malévin
kanssa, jonka lisäksi hän yksityishenkilönä edesauttoi aktiivisesti sisarseurakuntien ja
siviilidiplomaattisten suhteiden kehittämistä.
Niemi liittyi 1970 Unkarin ystäväin kerhoon, jonka puheenjohtajana hän toimi 1986‒1998. Nyt
annettu kunniamerkki on samalla tunnustus tämän 1937 perustetun yhdistyksen tekemälle työlle.
Unkarin ystäväin kerho edisti kuudenkymmenen vuoden ajan monella eri tavalla Unkaritietoisuutta Suomessa ja kehitti Suomen ja Unkarin välisiä suhteita entistä tiiviimmiksi. Kerho
järjesti alusta lähtien unkarin kielen kursseja ja harrastuskerhoja. Myöhemmin, Suomi-Unkari
Seuran perustamisen jälkeen 50-luvulla Unkarin ystäväin kerhon pääasialliseksi tehtäväksi jäi
järjestää säännöllisiä Unkari-iltoja. Näissä tilaisuuksissa yhdistyksen lähes 200 jäsentä yhdessä
muiden kiinnostuneiden kanssa saattoivat tutustua unkarilaiseen kulttuuriin erilaisten esitelmien ja
konserttien kautta.
Kunniamerkit luovutti suurlähettiläs Kristóf Forrai kansallispäivän juhlatilaisuudessa Helsingin
Unkarin suurlähetystössä. Onnittelumme!
Suomi-Unkari Seura täyttää 65 vuotta
Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista, Suomi-Unkari Seura
paikallisyhdistyksineen juhlii syksyllä 65-vuotispäiväänsä. Onnittelumme! Aleksis Kiven päivänä
vuonna 1950 Helsingissä perustetusta yhdistyksestä on kehittynyt noin 50 paikkakunnalla toimivien
jäsenyhdistysten valtakunnallinen seura, joka yhdistää tällä hetkellä noin 3300 aktiivista Unkarinystävää. Paikallisyhdistykset järjestävät Unkari-tapahtumia eri puolilla Suomea. Suomi-Unkari Seura
toivottaa kaikki Unkarin ystävät mukaan juhlimaan!
Lisätietoja: www.suomiunkari.fi
Otamme mielellämme vastaan vinkkejä Suomessa järjestettävistä Unkarin kulttuuriin liittyvistä
tapahtumista. Jos haluat tilata uutiskirjeemme tai peruuttaa sen, kirjoita osoitteeseen:
[email protected]
Tuoreimmat tapahtumatiedot kotisivuillamme: http://www.helsinki.balassiintezet.hu/fi/
ja Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/Unkarin-kulttuuri-ja-tiedekeskus-MagyarKultur%C3%A1lis-%C3%A9s-Tudom%C3%A1nyos-K%C3%B6zpont/288232061849
Kaisaniemenkatu 10, 00100 Helsinki, puh: +358 (0)9 6229 460
[email protected], www.helsinki.balassiintezet.hu