Robit Oyj:n listautumisesite

4.5.2015
ROBIT OYJ
LISTAUTUMISESITE
Listautuminen First North Finland -markkinapaikalle
Listautumisanti enintään 7 657 472 Tarjottavaa Osaketta
Alustava hintaväli 5,00–6,10 euroa Osakkeelta
Listautumisannissa (”Listautumisanti”) sisältäen uusien osakkeiden osakeannin (”Osakeanti”) ja olemassa olevien
osakkeiden myynnin (”Osakemyynti”), Robit Oyj (”Robit” tai ”Yhtiö”) ja Yhtiön tietyt osakkeenomistajat (”Myyjät”)
tarjoavat merkittäväksi ja ostettavaksi alustavasti enintään 7 657 472 Yhtiön osaketta. Yhtiö tarjoaa merkittäväksi enintään
5 800 000 uutta osaketta (”Antiosakkeet”) ja Myyjät tarjoavat ostettavaksi enintään 1 857 472 osaketta
(”Myyntiosakkeet”, yhdessä Antiosakkeiden kanssa ”Tarjottavat Osakkeet”) institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja
kansainvälisesti (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) ja Yhtiön henkilöstölle
(”Henkilöstöanti”). Tarjottavien Osakkeiden osakekohtainen merkintähintaväli on alustavasti 5,00–6,10 euroa (”Alustava
Hintaväli”) jäljempänä tässä esitteessä (”Esite”) kuvatulla tavalla. Henkilöstöannissa merkintähinnan hintaväli on 10
prosenttia alhaisempi kuin Alustava Hintaväli. Listautumisannin pääjärjestäjänä toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB
(publ) Helsingin sivukonttori (”SEB” tai ”Pääjärjestäjä”).
Tietyt
kotimaiset
institutionaaliset
sijoittajat
ovat
antaneet
Listautumisantiin
liittyen
merkintäsitoumuksia
(”Ankkurisijoittajat”). Ankkurisijoittajat ovat kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan 9,0 prosenttia, 7,0 prosenttia ja 5,5 prosenttia Yhtiön Listautumisannin jälkeisestä osakemäärästä. Merkintäsitoumusten yhteismäärä on 40,5 prosenttia Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärästä sisältäen Lisäosakeoption (kuten
määritelty Esitteessä).
Tarjottavat Osakkeet tuottavat Yhtiön kaikkien osakkeiden (yhdessä Tarjottavien Osakkeiden kanssa ”Osakkeet”) kanssa
yhtäläiset oikeudet ja oikeuttavat kaikkiin tulevaisuudessa mahdollisesti jaettaviin osinkoihin. Jokainen Osake oikeuttaa yhteen
ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa.
Ennen Listautumisannin toteutusta Osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai
monenkeskisellä markkinapaikalla. Yhtiö tulee jättämään listalleottohakemuksen NASDAQ OMX Helsinki Oy:lle (”Helsingin
Pörssi”) Osakkeiden listaamiseksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle monenkeskiselle First North Finland -markkinapaikalle
(”First North”) kaupankäyntitunnuksella ROBIT. Antiosakkeet merkitään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin (”Kaupparekisteri”) arviolta 20.5.2015. Osakkeiden kaupankäynnin First Northissa odotetaan alkavan arviolta
21.5.2015. First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii SEB.
Instituutioannin merkintäaika alkaa 6.5.2015 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 20.5.2015 kello 10.00. Yleisöannin ja
Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 6.5.2015 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 18.5.2015 kello 17.00. Ohjeita merkinnän
tekemiseksi ja Listautumisannin tarkemmat ehdot on kuvattu Esitteen jaksossa ”Listautumisannin ehdot”. Osakkeiden
lopullinen merkintähinta julkistetaan yhtiötiedotteella arviolta 21.5.2015.
First North on vaihtoehtoinen markkinapaikka, jota ylläpitää Helsingin Pörssi. First North -yhtiöihin ei sovelleta samoja
sääntöjä kuin säännellyillä päämarkkinoilla. First North -yhtiöt noudattavat pienille kasvuyhtiöille sovellettuja, vaatimustasoltaan alhaisempia sääntöjä. First North -yhtiöihin sijoittaminen saattaa sisältää suuremman riskin kuin päämarkkinoiden
yhtiöihin sijoittaminen. Kaikilla First North -markkinapaikan yhtiöillä on Hyväksytty Neuvonantaja, joka valvoo, että sääntöjä
noudatetaan. Helsingin Pörssi hyväksyy hakemuksen kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta.
Esitteen jakelu saattaa olla tietyissä maissa rajoitettua. Esitettä ei saa levittää Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin,
Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. Tarjottavia Osakkeita ei tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin eikä Tarjottavia Osakkeita ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain, muutoksineen (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin ilman Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädettyä poikkeusta ja soveltuvia Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen.
Listautumisannissa Tarjottavat Osakkeet tarjotaan ja myydään ainoastaan Yhdysvaltojen ulkopuolella noudattaen Yhdysvaltain
arvopaperilain Regulation S -säännöstöä. Katso ”Tärkeitä tietoja Esitteestä”.
Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä. Katso ”Riskitekijät”.
Pääjärjestäjä
TÄRKEITÄ TIETOJA ESITTEESTÄ
Esite on laadittu arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen ”Arvopaperimarkkinalaki”), Euroopan komission
asetuksen (EY) N:o 809/2004, annettu 29.4.2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY
täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen ja
mainonnan osalta (muutoksineen, liitteet I, III ja XXII), Valtiovarainministeriön antaman asetuksen arvopaperimarkkinalain 35 luvussa tarkoitetusta esitteestä (1019/2012) sekä Finanssivalvonnan määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Esite on laadittu
suomen kielellä. Finanssivalvonta on hyväksynyt Esitteen, mutta ei vastaa siinä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.
Finanssivalvonnan hyväksymispäätöksen diaarinumero on FIVA 21/02.05.04/2015. Esitteestä on laadittu englanninkielinen
sijoitusmuistio (”Offering Memorandum -dokumentti”), joka vastaa suomenkielistä Esitettä tiettyjä, muille kuin Suomessa
toimiville sijoittajille tarkoitettuja lisätietoja lukuun ottamatta. Finanssivalvonta ei ole hyväksynyt Offering
Memorandum -dokumenttia. Mikäli suomenkielisen Esitteen ja englanninkielisen Offering Memorandum -dokumentin välillä on
eroavaisuuksia, suomenkielinen Esite on ratkaiseva.
Esite on saatavilla Listautumisannin merkintäpaikoista sekä Yhtiön toimipisteestä Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä. Esite on
lisäksi saatavilla Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta www.robit.fi/listautumisanti.
Esitteessä “Robit” ja ”Yhtiö” tarkoittavat Robit Oyj:tä ja sen tytäryhtiötä yhdessä, ellei asiayhteydestä selvästi ilmene, että
ilmaisulla tarkoitetaan vain Robit Oyj:tä, sen tytäryhtiötä tai liiketoimintaa tai joitakin näistä yhdessä. Viittauksilla Yhtiön
osakkeisiin, osakepääomaan tai Yhtiön hallintoon tarkoitetaan kuitenkin Robit Oyj:n osakkeita, osakepääomaa ja hallintoa.
Robit on Suomen lakien mukaisesti perustettu julkinen osakeyhtiö, johon sovelletaan voimassaolevaa osakeyhtiölakia
(624/2006, muutoksineen ”Osakeyhtiölaki”). ”Merkinnällä” viitataan Esitteessä sijoittajien tekemiin sijoituksiin tai antamiin
sitoumuksiin Listautumisannin yhteydessä riippumatta siitä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan
Myyntiosakkeita tai sitoutunut merkitsemään Antiosakkeita. Samoin ”merkitsijä”, ”merkintäaika”, ”merkintäpaikka”,
”merkintähinta”, ”merkintämääräys” ja ”merkintäsitoumus” (sekä muut vastaavat termit) viittaavat sekä Myyntiosakkeiden
myyntiin että Antiosakkeiden liikkeeseenlaskuun.
Yhtiö on laatinut Esitteen Listautumisannin yhteydessä mahdollistamaan Osakkeiden listaamisen ja ainoastaan siinä
tarkoituksessa, että mahdolliset sijoittajat voivat harkita Tarjottavien Osakkeiden ostamista tai merkitsemistä.
Mikään Esitteessä ei muodosta Yhtiön tai Pääjärjestäjän lupausta tai vakuutusta tulevaisuudesta eikä Esitettä tule pitää
tällaisena lupauksena tai vakuutuksena. Tehdessään sijoituspäätöstä sijoittajien tulee tutustua Esitteessä annettuihin tietoihin
ja tukeutua omaan arvioonsa Yhtiöstä ja Listautumisannin ehdoista sekä sijoituspäätöksen eduista ja riskeistä.
Pääjärjestäjä toimii Listautumisannissa ainoastaan Robitin puolesta, ja Pääjärjestäjän tarjoama suoja koskee ainoastaan
Yhtiötä. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa (riippumatta siitä, onko tämä Esitteen vastaanottaja tai ei) asiakkaanaan
Listautumisannin yhteydessä. Pääjärjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Robitille antamansa suojan
tarjoamisesta, Listautumisantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.
Ketään ei ole valtuutettu Listautumisannin yhteydessä antamaan mitään muita kuin Esitteeseen sisältyviä tietoja tai
lausuntoja. Mikäli tällaisia tietoja tai lausuntoja annetaan, niitä ei tule katsoa Yhtiön, Myyjien tai Pääjärjestäjän hyväksymiksi.
Esitteen luovuttaminen ja siihen perustuvat myynnit tai toimeksiannot eivät merkitse sitä, että Esitteessä esitetyt tiedot
pitäisivät paikkansa tulevaisuudessa tai että Yhtiön liiketoiminnassa ei olisi tapahtunut muutoksia Esitteen päivämäärän
jälkeen. Yhtiö kuitenkin oikaisee ja täydentää Esitteessä annettuja tietoja Arvopaperimarkkinalain 4 luvun 14 §:n mukaisesti.
Lukuun ottamatta niitä velvollisuuksia ja vastuita, joita Pääjärjestäjälle voi aiheutua Suomen lain tai jonkun muun sellaisen
valtion pakottavan lainsäädännön perusteella, jossa vastuun poissulkeminen olisi laitonta, pätemätöntä tai täytäntöönpanokelvotonta, Pääjärjestäjä ei vastaa Esitteen sisällöstä tai mistään väitteestä tai oletuksesta, joka on tehty tai jonka on
oletettu tehdyn Esitteen perusteella tai liittyen Yhtiöön, Myyjiin, Listautumisantiin tai Tarjottaviin Osakkeisiin. Järjestäjä
sanoutuu irti kaikista rikkomukseen, sopimukseen tai muuhun perustuvasta vahingonkorvausvastuusta (lukuun ottamatta mitä
on todettu aiemmin), joka sillä voitaisiin katsoa olevan Esitettä tai tällaista lausuntoa koskien.
Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö asettaa rajoituksia Esitteen levittämiselle ja Tarjottavien Osakkeiden tarjoamiselle tai
myymiselle. Tarjottavia Osakkeita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään, eikä niitä saa tarjota tai myydä yleisölle
Suomen ulkopuolella. Näin ollen Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt eivät välttämättä saa ottaa vastaan Esitettä tai ostaa
Tarjottavia Osakkeita. Asianmukaisten tietojen hankkiminen sanotuista rajoituksista tai rajoitusten noudattaminen eivät ole
Yhtiön, Myyjien tai Pääjärjestäjän vastuulla. Esitettä ei saa levittää tai julkaista Listautumisannin yhteydessä sellaisissa
valtioissa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa Tarjottavien Osakkeiden tarjoaminen tai myyminen olisi lainvastaista tai
edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia. Esite ei muodosta tarjousta tai tarjouspyyntöä ostaa tai merkitä
Tarjottavia Osakkeita sellaisessa valtiossa, jossa tarjous tai tarjouspyyntö olisi lainvastainen. Yhtiöllä, Myyjillä ja
Pääjärjestäjällä ja heidän edustajillaan ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta näiden rajoitusten rikkomuksista riippumatta
siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Robit pidättää itsellään
oikeuden yksinomaisen harkintansa mukaan hylätä minkä tahansa merkinnän, jonka se tai sen edustajat perustellusti
epäilevät aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen.
Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Listautumisantia koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa
Suomessa.
i
SISÄLLYSLUETTELO
TÄRKEITÄ TIETOJA ESITTEESTÄ ........................................................................................... i TIIVISTELMÄ .................................................................................................................... 1 RISKITEKIJÄT .................................................................................................................. 18 Yhtiön toimintaympäristöön liittyvät riskit ............................................................................ 18 Yhtiön liiketoimintaan liittyvät riskit..................................................................................... 20 Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyvät riskit ........................................................... 25 First Northissa listautumiseen, Osakkeisiin ja Listautumisantiin liittyviä riskejä .......................... 27 ERÄITÄ SEIKKOJA ............................................................................................................ 32 Tulevaisuutta koskevat lausumat ........................................................................................ 32 Ulkopuolisista lähteistä peräisin olevat tiedot ........................................................................ 32 Tilinpäätöstietojen ja eräiden muiden tietojen esittäminen ...................................................... 32 Esitteen saatavilla olo ....................................................................................................... 33 Verkkosivuston muut tiedot eivät kuulu Esitteeseen ............................................................... 33 VALUUTTAKURSSIT........................................................................................................... 34 LISTAUTUMISANNIN TAUSTA, SYYT JA VAROJEN KÄYTTÖ ....................................................... 35 TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ ................................................................................................... 36 LISTAUTUMISANNIN EHDOT .............................................................................................. 37 Henkilöstöantia koskevat erityiset ehdot .............................................................................. 43 MARKKINA- JA TOIMIALAKATSAUS ..................................................................................... 45 TIETOA YHTIÖSTÄ JA YHTIÖN LIIKETOIMINNASTA ................................................................ 52 Yhtiön liiketoiminnan kuvaus .............................................................................................. 52 Keskeiset vahvuudet ......................................................................................................... 56 Liiketoimintastrategia ........................................................................................................ 58 Taloudelliset tavoitteet ...................................................................................................... 59 Organisaatio ja henkilöstö.................................................................................................. 60 Oikeudellinen rakenne ja toimintahistoria ............................................................................. 60 Immateriaalioikeudet ........................................................................................................ 61 Merkittävimmät omaisuushyödykkeet ja investoinnit.............................................................. 61 Merkittävät sopimukset ..................................................................................................... 61 Ympäristö- ja muut lainsäädännölliset asiat .......................................................................... 62 Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt ................................................................................ 62 Osingot ........................................................................................................................... 62 PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS .......................................................................... 63 Käyttöpääomaa koskeva lausunto ....................................................................................... 63 ERÄITÄ TALOUDELLISIA TIETOJA ........................................................................................ 64 LIIKETOIMINNAN TULOS JA TALOUDELLINEN ASEMA ............................................................. 69 Tulokseen vaikuttavia tekijöitä ........................................................................................... 69 Edellisen tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat ............................................................ 70 Tulevaisuudennäkymät ...................................................................................................... 70 Liiketoiminnan tulos .......................................................................................................... 70 Maksuvalmius ja pääoman lähteet ...................................................................................... 75 Tasetietoja ...................................................................................................................... 77 Korolliset velat ja muut vastuusitoumukset .......................................................................... 78 Taloudellisten riskien hallinnan kuvaus ................................................................................ 79 Lähipiiriliiketoimet ............................................................................................................ 81 Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet ............................................................................ 81 YHTIÖN HALLINTO, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT................................................................. 83 Yleistä ............................................................................................................................ 83 ii
Yhtiökokous ..................................................................................................................... 83 Hallitus ja johtoryhmä ....................................................................................................... 83 Corporate Governance ...................................................................................................... 85 Tietoja hallituksen ja johtoryhmän jäsenistä ja toimitusjohtajasta ............................................ 85 Eturistiriidat..................................................................................................................... 85 Johdon omistukset ............................................................................................................ 85 Johdon palkkiot sekä kannustin- ja eläkejärjestelyt ............................................................... 86 Henkilöstö ....................................................................................................................... 87 Tilintarkastajat ................................................................................................................. 87 YHTIÖN OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA ................................................................................. 88 Yleistä ............................................................................................................................ 88 Yhtiön osakkeenomistajat .................................................................................................. 88 Hallitukselle annetut valtuutukset ....................................................................................... 88 Osakepohjaiset kannustinohjelmat ...................................................................................... 89 Osakkeenomistajien oikeudet ............................................................................................. 89 Omat osakkeet................................................................................................................. 91 Osakkeiden luovutus ......................................................................................................... 92 Lunastusvelvollisuus ......................................................................................................... 92 Valuuttakontrolli ............................................................................................................... 92 FIRST NORTH JA ARVOPAPERIMARKKINAT ........................................................................... 93 VEROTUS SUOMESSA........................................................................................................ 96 LISTAUTUMISANNIN JÄRJESTÄMINEN................................................................................ 100 NÄHTÄVILLÄ PIDETTÄVÄT ASIAKIRJAT .............................................................................. 103 LIITE 1 – MYYJÄT ............................................................................................................F-1 LIITE 2 – ROBIT OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS ............................................................................F-2 LIITE 3 – TILINTARKASTETUT TILINPÄÄTÖKSET TILIKAUSILTA 2014, 2013 ja 2012 ..................F-3 LIITE 4 – TILINTARKASTAMATTOMAT TALOUDELLISET TIEDOT 31.3.2015 PÄÄTTYNEELTÄ
KOLMEN KUUKAUDEN JAKSOLTA ..................................................................................... F-59 iii
TIIVISTELMÄ
Tiivistelmät koostuvat sääntelyn edellyttämistä tiedoista, joita kutsutaan nimellä ”osatekijät”. Nämä osatekijät on
numeroitu jaksoittain A – E (A.1 – E.7).
Tämä tiivistelmä sisältää kaikki ne osatekijät, jotka kyseessä olevasta arvopaperista ja sen liikkeeseenlaskijasta tulee
esittää. Osatekijöiden numerointi ei välttämättä ole juokseva, koska kaikkia osatekijöitä ei arvopaperin tai
liikkeeseenlaskijan luonteen vuoksi ole esitettävä tässä tiivistelmässä.
Vaikka arvopaperin tai liikkeeseenlaskijan luonne edellyttäisi jonkin osatekijän sisällyttämistä tiivistelmään, on
mahdollista, ettei kyseistä osatekijää koskevaa merkityksellistä tietoa ole lainkaan. Tällöin osatekijä kuvataan lyhyesti ja
sen yhteydessä mainitaan ”ei sovellu”.
A – Johdanto ja varoitukset
Osatekijä
A.1
Tiedonantovelvollisuus
Varoitus
A.2
Suostumus arvopapereiden
edelleenmyyntiin tai
lopulliseen sijoittamiseen,
tarjousaika ja suostumuksen
ehdot
Tiedonanto
Tätä tiivistelmää on pidettävä Esitteen johdantona. Sijoittajan tulisi
perustaa Robitin Tarjottavia Osakkeita koskeva sijoituspäätöksensä
Esitteeseen kokonaisuutena. Jos tuomioistuimessa pannaan vireille
Esitteeseen sisältyviä tietoja koskeva kanne, kantajana toimiva
sijoittaja voi jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaan joutua
ennen
oikeudenkäynnin
vireillepanoa
vastaamaan
Esitteen
käännöskustannuksista.
Siviilioikeudellista
vastuuta
sovelletaan
henkilöihin, jotka ovat laatineet tiivistelmän, sen käännös mukaan
luettuna, mutta vain, jos tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai
epäjohdonmukainen suhteessa Esitteen muihin osiin tai jos siinä ei
anneta yhdessä Esitteen muiden osien kanssa keskeisiä tietoja
sijoittajien auttamiseksi, kun he harkitsevat sijoittamista Tarjottaviin
Osakkeisiin.
Ei sovellu. Yhtiö ei ole tehnyt sopimusta Tarjottavien Osakkeiden
edelleenmyynnistä.
B – Liikkeeseenlaskija
Osatekijä
B.1
B.2
B.3
Tiedonantovelvollisuus
Liikkeeseenlaskijan
oikeudellinen ja kaupallinen
nimi
Liikkeeseenlaskijan kotipaikka
ja oikeudellinen muoto,
liikkeeseenlaskijaan
sovellettava laki ja liikkeeseenlaskijan perustamismaa
Liikkeeseenlaskijan
tämänhetkisen toiminnan
luonne ja päätoimiala
Tiedonanto
Liikkeeseenlaskijan virallinen nimi on Robit Oyj.
Yhtiön kotipaikka on Lempäälä. Yhtiö on Suomessa perustettu julkinen
osakeyhtiö ja Yhtiöön sovelletaan Suomen lakia.
Yleistä
Robit suunnittelee, valmistaa, toimittaa ja huoltaa porauksessa
käytettäviä kulutusosia tunnelinporauksen, maalämmön ja -jäähdytyksen, rakentamisen ja kaivosteollisuuden sovelluksiin. Yhtiön tuotteet
jaetaan
kallioporauksessa
käytettäviin
niin
sanottuihin
top
hammer -kulutusosiin ja maaporauksessa käytettäviin DTH kulutusosiin.
Yhtiön tarjoamat tuotteet kuluvat porausprosesseissa ja niitä pitää
uusia säännöllisin väliajoin. Tällaisia kuluvia osia ovat esimerkiksi
nastaporakruunut, niskat, poratangot ja -putket sekä maaporausjärjestelmät. Yhtiön myyntiverkostoon kuuluvat sen omat myyntiyhtiöt
Suomessa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Etelä-Afrikassa
sekä myyntitoimisto Kiinassa. Yhtiön jakeluverkosto kattaa tällä
hetkellä noin 160 jakelijaa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Etelä-Koreassa.
Keskeiset vahvuudet



Kasvavat markkina-alueet, monipuoliset kysynnän ajurit ja laaja
asiakaskunta
Tarjontaan
kuuluvat
porauksessa
käytettävät
osaamista
edellyttävät kulutusosat ovat prosessikriittisiä asiakkaille.
Pitkälle automatisoitu oma tuotantokonsepti, jota tukee tehokas
alihankkijoiden verkosto.
1

B.4a
B.5
Liikkeeseenlaskijaan ja sen
toimialaan vaikuttaneet
merkittävimmät viimeaikaiset
suuntaukset
Konsernirakenne
Vakiintunut
kansainvälinen
myyntiverkosto,
joka
tukee
tulevaisuuden kasvua

Keskittyminen porauksessa käytettäviin kulutusosiin

Näyttöä historiallisesta kasvusta ja valmis strategia seuraavaan
kasvuvaiheeseen.

Kokenut ja ammattitaitoinen johto sekä vahva yrityskulttuuri
Yhtiön johdon arvion mukaan Yhtiöön liiketoimintaan eniten vaikuttavat
tekijät ja markkinatrendit ovat seuraavat:

Kaupungistuminen ja infrastruktuurirakentaminen
Kaupungistuminen sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden tarve
luo kysyntää uusille infrastruktuurirakentamisen investoinneille.

Asiakkaiden keskittyminen ydinprosesseihinsa ja palveluiden
kysynnän lisääntyminen
Porausurakoitsijat ja kaivokset keskittyvät yhä enemmän
ydinprosesseihinsa, minkä johdosta näitä palvelevien toimittajien
ja palveluntuottajien täytyy jatkuvasti kehittää palvelujaan
ylläpitääkseen kilpailukykynsä.

Valmistuksen automatisointi ja älyn lisääminen tuotteisiin
Porausurakoitsijat ja kaivokset pyrkivät myös automatisoimaan
omia prosessejaan.

Ympäristötrendit
Valtiot, yritykset ja kuluttajat kiinnittävät entistä enemmän
huomiota ympäristönäkökohtiin, energiankulutukseen ja päästöjen
vähentämiseen. Kaivosteollisuudessa edellytetään yhä enemmän,
että valmistajat ja palveluntarjoajat ottavat ympäristöseikat
huomioon toiminnassaan niin toimitusketjun hallintaprosesseissa ja
raaka-aineissa kuin jälkimyyntipalveluissa ja kierrätyksessä.
Konsernin emoyhtiö on Robit Oyj. Seuraavassa on esitetty Robit Oyj:n
suoraan tai välillisesti omistamat tytäryhtiöt Esitteen päivämääränä
(omistusosuus 100 % ellei toisin mainittu).
* Robit Oyj:n omistus tulee vähenemään noin 70 prosenttiin Etelä-Afrikassa sovellettavan Broad-Based Black Economic
Empowerment säännöstön sekä johdon osakekannustinjärjestelyn vuoksi. Tätä koskeva prosessi on vireillä.
B.6
Suurimmat osakkeenomistajat Yhtiön
29.4.2015
päivätyn,
Euroclear
Finlandin
ylläpitämän
osakasluettelon mukaan Yhtiön osakkeenomistajat ovat seuraavat:
Osakkeenomistaja
Oy Swot Consulting Harri Sjöholm Ltd
Jussi Rautiainen
Mikko Mattila
David Delorme
Robit Oyj
Kari Juntunen
Sami Eskelin
Arander Oy**
Antti Leino
Dawie van der Walt
Oleg Ivanov
*
Osakkeiden
lukumäärä
8 970 000
435 000
264 450
135 000
99 450
45 000
45 000
45 000
15 000
15 000
15 000
Osuus osakkeista ja
äänistä %
88,95
4,31
2,62
1,34
0,99
0,45
0,45
0,45
0,15
0,15
0,15
*
Harri Sjöholmin määräysvallassa oleva yhtiö.
Jukka Luoman kokonaan omistama yhtiö.
B.7
Valikoidut historialliset keskeiset
taloudelliset tiedot
**
Seuraavissa
taulukoissa
esitetään
yhteenveto
Yhtiön
tuloslaskelmasta, taseesta ja rahavirtalaskelmasta 31.3.2015 ja
31.3.2014 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta sekä 31.12.2014,
31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta. Alla esitetyt tiedot
2
perustuvat
Yhtiön
tilintarkastamattomiin
tietoihin
31.3.2015
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sisältäen vertailutiedot
31.3.2014
päättyneeltä
jaksolta
sekä
tilintarkastettuihin
konsernitilinpäätöstietoihin 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012
päättyneiltä tilikausilta. Yhtiön tilinpäätökset on laadittu Suomen
kirjanpitolainsäädännön mukaisesti (FAS). Yhtiö tulee jatkossa
raportoimaan taloudellisen tuloksensa puolivuosittain.
KONSERNIN TULOSLASKELMA
1 000 euroa
Liikevaihto
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Materiaalit ja palvelut yhteensä
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
VOITTO (TAPPIO) ENNEN
SATUNNAISIA ERIÄ
VOITTO (TAPPIO) ENNEN
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
Tilinpäätössiirrot
Tuloverot
Laskennallisten verojen muutos
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
1.1.1.1.1.1.1.1.1.1.31.3.2015
31.3.2014
31.12.2014 31.12.2013 31.12.2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
10 681
7 965
38 272
33 971
30 706
445
560
2 468
1 318
-844
135
2
15
2
94
175
112
154
-4 222
241
-2 495
-6 476
-3 312
-103
-2 078
-5 493
690
075
132
746
-12 167*
-296
-8 767
-21 229*
-1 339
-952
-4 875
-3 930
-3 518
-197
-44
-1 580
-175
-43
-1 170
-656
-222
-5 753
-589
-172
-4 691
-544
-115
-4 176
-257
-211
-1 005
-827
-736
-1 655
1 295
-1 286
382
-5 745
3 761
-5 461*
3 193
-5 234
1 834
406
-103
303
39
-157
-118
438
-522
-84
380
-876
-496
180
-503
-323
1 598
264
3 677
2 697
1 511
1 598
264
3 677
2 697
1 511
-310
5
1 294
-70
-4
190
-760
9
2 925
-583
-9
2 105
-346
-65
1 100
-15
1
-10
-24
-9
-1
-7
-18
387
401
248
036
KONSERNIN VOITTO
1 294
190
2 925
2 105
1 100
Vuoden 2013 tuloslaskelman ryhmittelyä on korjattu vastaamaan vuoden 2012 ja 2014 kuluryhmittelyä. Lukua ei ole
tilitarkastettu.
*
KONSERNITASE
31.3.2015
1 000 euroa
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
31.3.2014
31.12.2014
(tilintarkastamaton)
73
84
742
899
Aineelliset hyödykkeet
3
132
31
262
425
31.12.2013
31.12.2012
(tilintarkastettu)
88
69
585
742
146
34
252
432
205
19
155
379
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
111
1 996
2 903
32
111
2 017
2 465
6
111
1 990
2 587
5
111
1 940
2 543
6
111
2 026
2 536
142
378
0
277
36
0
5 420
4 599
4 970
4 637
4 814
5
304
309
2
180
183
4
241
245
2
177
180
1
331
332
6 628
5 207
5 957
5 248
5 525
4 099
1 192
7 594
271
19
13 176
1 999
770
5 176
65
3
8 013
3 189
992
6 381
1 246
30
11 838
1 410
796
4 711
814
0
7 731
1 772
710
3 482
316
1 529
7 810
6
737
743
10
404
413
5
738
743
7
413
420
19
421
440
8 858
27
84
983
553
10 505
6 548
0
33
907
361
7 849
6 335
31
78
598
597
7 639
6 279
4
36
678
412
7 410
4 800
6
21
383
760
5 970
46
46
37
37
30
30
28
28
-
1 396
2 285
1 559
2 455
3 342
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
25 867
18 597
21 809
18 043
17 562
VASTAAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
27 767
23 291
23 087
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Muuntoero
Ed. tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
Oma pääoma yhteensä
705
202
599
-192
11 596
1 294
14 203
705
202
225
-108
8 548
190
9 762
705
0
202
599
15
8 530
2 925
12 976
705
0
202
225
75
6 728
2 105
10 040
705
140
202
85
84
6 062
1 100
8 377
419
419
240
240
349
349
267
267
207
207
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen yhteensä
6 327
6 327
5 787
5 787
5 207
5 207
5 750
5 750
6 098
6 098
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
3 184
170
5 703
1 849
318
4 259
3 248
289
3 984
2 311
199
3 569
3 296
210
3 722
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
Sijoitukset yhtensä
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet/tavarat
Muu vaihto-omaisuus
Ennakkomaksut
Vaihto-omaisuus yhteensä
Saamiset
Pitkäaikaiset
Siirtosaamiset
Lainasaamiset
Pitkäaikaiset yhteensä
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Laskennallinen verosaaminen
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset yhteensä
Arvopaperit
Muut arvopaperit
Yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
Pakolliset varaukset
Muut pakolliset varaukset
Pakolliset varaukset yhteensä
4
Velat saman konsernin yrityksille
Laskennallinen verovelka
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen yhteensä
9
132
849
1 500
11 547
9
98
563
918
8 015
22
131
346
1 215
9 235
11
98
161
886
7 235
73
92
1 011
8 405
Vieras pääoma yhteensä
17 873
13 802
14 442
12 985
14 503
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
27 767
23 291
23 087
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
1 000 euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut oikaisut
Rahavirta ennen käyttöpääoman
muutosta
1.1.1.1.31.3.2015
31.3.2014
(tilintarkastamaton)
1.1.31.12.2014
1.1.1.1.31.12.2013 31.12.2012
(tilintarkastettu)
1 598
201
3 677
2 697
1 511
257
-303
-148
207
118
-45
1 005
84
93
827
496
99
736*
323*
21*
1 404
481
4 858
4 118
2 590*
-2 887
-471
-232
-1 598**
-580*
-1 337
-283
-4 108
79
-283*
2 588
-232
1 214
941
1 063
-124
1 788*
1 581
2 475**
3 516*
Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista
Saadut korot liiketoiminnasta
Maksetut välittömät verot
Rahavirta ennen satunnaisia eriä
Liiketoiminnan rahavirta (A)
-103
405
-310
-240
-240
39
-157
-70
753
753
-522
-876
-503
438
-760
737
737
380**
-583
1 396**
1 396**
180
-346
2 847*
2 847*
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin
hyödykkeisiin
Myönnetyt lainat
Investoinnit muihin sijoituksiin
Pitkäaikaisten saamisten muutos
Luovutustulot muista sijoituksista
Investointien rahavirta (B)
-929
4
-925
-85
10
-75
-1 713
-713
-872*
-374
0
49
-2 038
20
-693
-394
-67
162
-1 171*
-1 165
678
-1 301
703**
1 676
-73
1 075
0
1 002
-462
37
-423
-848
374
-145
211
937
-543
-429
405
140
-985
-349
-396
-1 590
0
0
85
488
891
-328
1 136
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys
(+)/vähennys(-)
-163
-170
-896
-887
2 812
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
Taseen mukainen rahavarojen muutos
1 559
1 396
-163
2 455*
2 285
-170
2 455
1 559
-896
3 342
2 455**
-887**
530
3 342
2 812
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten
lisäys(-)/vähennys(+)
Vaihto-omaisuuden lisäys(-)
/vähennys(+)
Lyhytaikaisten korottomien velkojen
lisäys(+)/vähennys(-)
Liiketoimen rahavirta ennen veroja
Kassavirta ennen rahoitusta (A + B)
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti
Omien osakkeiden hankinta
Muuntoeron muutos
Konserniaktiivan muutos
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Pitkäaikaisten lainojen muutos
Maksetut osingot ja muu voitonjako
Rahoituksen rahavirta (C)
*
2012 rahoituslaskelmaa on korjattu havaittujen merkki- ja ryhmittelyvirheiden osalta. Korjauksella ei ole vaikutusta
vuoden 2012 kokonaistason rahavirtaan. Lukua ei ole tilitarkastettu.
**
Luku on vuoden 2014 tilitarkastetun rahoituslaskelman vertailuluku. Rahoituslaskelman ryhmittely on vaihtunut
vuosien 2013 ja 2014 välillä. Lukua ei ole tilintarkastettu.
5
B.8
B.9
B.10
B.11
Valikoidut pro forma muotoisiksi yksilöidyt taloudelliset
tiedot
Tulosennuste tai –arvio
Ei sovellu.
Kuvaus historiallisia
taloudellisia tietoja
koskevassa
tilintarkastuskertomuksessa
mahdollisesti esitettyjen
muistutusten luonteesta
Liikkeeseenlaskijan
käyttöpääoma
Ei sovellu. Tilintarkastuskertomuksiin ei sisälly muistutuksia.
Ei sovellu. Esitteeseen ei sisälly tulosennustetta tai -arviota.
Yhtiön johdon mukaan Yhtiön käyttöpääoma on riittävä kattamaan
Yhtiön nykyiset tarpeet Esitteen päivämäärää seuraavan 12 kuukauden
ajaksi.
C – Arvopaperit
Osatekijä
C.1
C.2
C.3
C.4
Tiedonantovelvollisuus
Tarjottavien ja/tai
kaupankäynnin kohteeksi
otettavien arvopapereiden
tyyppi ja laji
Liikkeeseenlaskun valuutta
Liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä /
osakekohtainen nimellisarvo
Tiedonanto
Tarjottavat Osakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia. Yhtiöllä on yksi
osakesarja, jonka ISIN-koodi on FI4000150016.
Kuvaus arvopapereihin
liittyvistä oikeuksista
Osakkeisiin liittyvät oikeudet määräytyvät kulloinkin voimassa olevan
Osakeyhtiölain ja muun Suomessa voimassa olevan lainsäädännön
mukaan.
Osakkeiden liikkeeseenlaskun valuutta on euro.
Esitteen päivämääränä Yhtiön osakepääoma oli 705 025,14 euroa.
Yhtiö oli laskenut liikkeeseen 10 083 900 täysin maksettua Osaketta.
Osakkeilla ei ole nimellisarvoa.
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeus
Osakeyhtiölain mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeenomistajilla on
etuoikeus merkitä yhtiön osakkeita osakeannissa osakeomistustensa
suhteessa, ellei antia koskevassa yhtiökokouksen päätöksessä toisin
määrätä.
Yhtiökokoukset
Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiön asioissa yhtiökokouksessa. Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeutta. Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä.
Kukin Osake tuottaa yhtiökokouksessa yhden äänen.
Yhtiökokouksessa päätökset tehdään yleensä yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Kuitenkin eräät päätökset, kuten esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muutokset, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poikkeaminen osakeannin yhteydessä ja eräissä tapauksissa päätökset
Yhtiön sulautumisesta tai purkamisesta, edellyttävät vähintään kahden
kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä sekä yhtiökokouksessa
edustetuista osakkeista. Lisäksi tietyt päätökset, kuten osakkeenomistajien omistusosuuksista poikkeava osakkeiden pakollinen lunastaminen yhtiölle, edellyttävät kaikkien osakkeenomistajien hyväksyntää.
Osingot ja muu voitonjako
Kaikki Osakkeet, mukaan lukien Listautumisannissa Tarjottavat Osakkeet, tuottavat yhtäläiset oikeudet osinkoon ja muuhun voitonjakoon
jako-osuuksiin (mukaan lukien Yhtiön varojen jako purkautumistilanteessa) sen jälkeen, kun Osakkeet on merkitty Kaupparekisteriin.
Osingonjako tai osingonjakoa koskevan valtuutuksen myöntäminen
hallitukselle edellyttää osakkeenomistajien enemmistöpäätöstä yhtiökokouksessa.
Osinko ei saa ylittää jakopäätöksen perusteena olevan yhtiön
vahvistetun tilinpäätöksen osoittamia jakokelpoisia varoja. Yhtiön
taloudellisessa asemassa edellisen tilinpäätöksen laatimisen jälkeen
tapahtuneet merkittävät muutokset on otettava huomioon osingonjaosta päätettäessä. Lisäksi osinkoa ei saa jakaa, jos jaosta päätet-
6
C.5
Arvopapereiden vapaata
luovutettavuutta koskevat
rajoitukset
Hakemus kaupankäynnin
kohteeksi ottamiseksi
C.6
C.7
Osingonjakoperiaatteet
täessä tiedetään tai pitäisi tietää, että yhtiö on maksukyvytön tai että
osingonjako aiheuttaa yhtiön maksukyvyttömyyden.
Ei sovelleta. Osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa.
Yhtiö tulee jättämään listalleottohakemuksen Helsingin Pörssiin Osakkeiden listaamiseksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle monenkeskiselle
First North Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella ROBIT.
Osakkeiden kaupankäynnin First Northissa odotetaan alkavan arviolta
21.5.2015.
Yhtiön hallitus on määrittänyt Yhtiön osinkopolitiikan. Yhtiö harjoittaa
aktiivista, kassavirtaan pohjautuvaa osinkopolitiikkaa, pyrkimyksenä
maksaa osinkoa keskimäärin 20–50 prosenttia osakekohtaisesta
tuloksesta. Yhtiö kuitenkin arvioi osingonjaon edellytykset vuosittain
siten, ettei mahdollinen osingonjako vaaranna Yhtiön strategiassa
määriteltyjä kasvutavoitteita tai muita Yhtiön taloudellisia tavoitteita.
Yhtiön maksamat osingot 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012
päättyneiltä tilikausilta on esitetty alla olevassa taulukossa oikaistuna
Esitteen päivämäärän mukaisella osakemäärällä.
1-12/2014
euroa
Osinko tilikaudelta
Osinko/osake*
*
432 659,50
0,04
1-12/2013
(tilintarkastettu)
428 993,50
0,04
1-12/2012
395 994,00
0,04
Luku on oikaistu Esitteen päivämäärän mukaisella osakemäärällä eikä lukua ole tilintarkastettu.
D – Riskit
Osatekijä
D.1
Tiedonantovelvollisuus
Keskeiset tiedot tärkeimmistä
liikkeeseenlaskijalle tai sen
toimialalle ominaisista
riskeistä
Tiedonanto
Yhtiön toimintaympäristöön liittyvät riskit:





Yhtiön tuotteita käytetään aloilla, joihin vaikuttavat
maailmanlaajuiset taloudelliset olosuhteet
Markkinat, joilla Yhtiön asiakkaat toimivat, ovat alttiita
suhdannevaihteluille ja ne voivat tulevaisuudessa kohdata
lamakausia
Yhtiö toimii toimialalla, jolla kova kilpailu on tyypillistä
Muutokset lainsäädännössä ja/tai sääntelyssä voivat vaikuttaa
haitallisesti markkinoihin, joilla Yhtiön asiakkaat toimivat
Yhtiö toimii kehittyvillä markkinoilla, joihin liittyy poliittisia,
yhteiskunnallisia ja taloudellisia riskejä
Yhtiön liiketoimintaan liittyvät riskit:









Mikäli Yhtiö ei pysty suojaamaan immateriaaliomaisuuttaan tai
Yhtiöön kohdistetaan immateriaalioikeuksien loukkauskanteita, se
voi haitata Yhtiön liiketoimintaa
Yhtiön
epäonnistuminen
uusien
tuotteiden
kehittämisessä,
markkinoille tuomisessa ja markkinoinnissa, teknologian kehitykseen vastaamisessa tai kilpailussa voisivat haitata sen liiketoimintaa ja liiketoiminnan tulosta
Yhtiö voi epäonnistua rekrytoimaan ja pitämään palveluksessaan
avainhenkilöitä
Yhtiö saattaa epäonnistua strategiansa laatimisessa tai toteuttamisessa
Yhtiön mahdollisten yritysostojen epäonnistumisella tai integraatiovaikeuksilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan
Yhtiön suurimpien asiakkaiden menettämisellä tai niiden taloudellisilla vaikeuksilla voi olla haitallinen vaikutus Yhtiöön
Yhtiön merkittävien toimittajien toiminnassa ilmenevillä laatuongelmilla, toimitusten puutteilla tai viivästyksillä, huomattavilla
hinnankorotuksilla tai merkittävien toimittajien menettämisellä
voisi olla haitallinen vaikutus Yhtiöön
Yhtiö on riippuvainen sen jakelijoiden ja myyntitoimistojen tehokkuudesta
Mikäli Yhtiön valmistustoiminta keskeytyy tai sen tuotantotilat tai
varastot vahingoittuvat, tuhoutuvat tai ne suljetaan mistä tahansa
syystä, Yhtiön mahdollisuudet jaella tuotteitaan heikentyvät
merkittävästi
7








Lakot ja muut työtaistelutoimenpiteet voivat haitata Yhtiön liiketoimintaa
Yhtiön tekemät investoinnit voivat osoittautua tappiollisiksi
Tuotteiden laatuvirheet, mahdolliset tuotteiden takaisinkutsut,
tuotevastuu tai takuuvaatimukset voivat vaikuttaa haitallisesti
Yhtiön liiketoimintaan ja liiketoiminnan tulokseen sekä maineeseen
Lainsäädäntö ja viranomaismääräykset sekä niiden muutokset
voivat aiheuttaa haasteita ja esteitä Yhtiön liiketoiminnalle ja
aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia
Vaikeudet IT-järjestelmien ylläpidossa ja päivittämisessä, ITjärjestelmien puutteet sekä tietojärjestelmiin liittyvät viat tai ulkopuoliset verkkohyökkäykset voivat vaikuttaa Yhtiön liiketoimintaan,
tulokseen ja taloudelliseen asemaan
Oikeudenkäynneillä tai oikeudellisilla vaateilla voi olla haitallinen
vaikutus Yhtiön liiketoimintaan ja ne voivat aiheuttaa odottamattomia kustannuksia
Siirtohinnoitteluun liittyvien veroriskien ja muiden veroriskien
toteutuminen voi johtaa taloudellisiin menetyksiin, joilla voi olla
haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan
Yhtiön vakuutusturva ei välttämättä kata kaikkia Yhtiön liiketoimintaan liittyviä riskejä
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyvät riskit:

D.3
Keskeiset tiedot tärkeimmistä
arvopapereille ominaisista
riskeistä
Yhtiö ei välttämättä saa rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin tai
lainkaan

Korkotason nousu saattaa nostaa Yhtiön rahoituksen kustannuksia

Luottotappioilla voi olla epäedullinen vaikutus Yhtiön liiketoiminnan
tulokseen

Valuuttakurssivaihtelut voivat aiheuttaa valuuttakurssitappioita

Tulevat tilinpäätösstandardien muutokset tai Yhtiön mahdollinen
päätös alkaa soveltaa IFRS-tilinpäätösstandardeja altistavat Yhtiön
tilinpäätöksen muutoksiin liittyville riskeille

Mikäli Yhtiö ei kykene hallitsemaan maksuvalmiusriskejä, tämä
voisi vaikeuttaa Yhtiön liiketoimien rahoitusta ja erääntyvien
velkojen takaisinmaksua

Mikäli Yhtiö ei pysty täyttämään rahoitussopimuksiin sisältyviä
kovenanttiehtoja, kyseisten kovenanttiehtojen rikkominen voi johtaa myös muiden lainasopimusten eräännyttämiseen
First Northissa listautumiseen, Osakkeisiin, ja Listautumisantiin liittyviä
riskejä:










Listautumisannin toteutumisesta ei ole varmuutta eikä voida taata,
että Yhtiön listautuminen First Northiin toteutuisi
Yhtiö voi epäonnistua First North -yhtiöltä vaadittavien toimintojen
toteuttamisessa
Osakkeet eivät ole aiemmin olleet kaupankäynnin kohteena
säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla,
Osakkeiden hinta saattaa heilahdella, aktiiviset ja likvidit
markkinat eivät välttämättä kehity, ja mahdolliset sijoittajat voivat
menettää huomattavan osan sijoituksestaan
Listautumisannin jälkeen Yhtiön suurin osakkeenomistaja säilyttää
merkittävän omistuksen ja äänivallan
Merkintäsitoumuksen antaneiden sijoittajien merkinnät eivät välttämättä toteudu eikä niitä koske osakkeiden luovutusrajoitukset
Yhtiö ei välttämättä jaa tai kykene jakamaan osinkoa tulevaisuudessa
Sijoittajat eivät voi peruuttaa sijoituspäätöstään
Tulevat osakeannit tai merkittävien osakemäärien myynnit saattavat alentaa Tarjottavien Osakkeiden arvoa
Hallintarekisteröityjen Osakkeiden haltijat eivät välttämättä kykene
käyttämään äänioikeuttaan
Ulkomaiset osakkeenomistajat eivät välttämättä pysty käyttämään
merkintäetuoikeuksiaan
E – Tarjous
Osatekijä
E.1
Tiedonantovelvollisuus
Liikkeeseenlaskun/tarjoamisen kokonaisnettotuotot ja
Tiedonanto
Yhtiön johto arvioi, että Yhtiön bruttotuotot Osakeannista ovat
yhteensä noin 321 miljoonaa euroa. Listautumisen ja osakeannin
1
Laskettuna Alustavan hintavälin keskihinnalla ja edellyttäen, että kaikki Osakeannissa alustavasti tarjottavat
Antiosakkeet merkitään täysimääräisesti.
8
arvioidut kokonaiskustannukset
yhteydessä Yhtiön maksettavaksi tulevien maksujen, palkkioiden ja
arvioitujen kulujen kokonaissumma on noin 2,4 miljoonaa euroa
(mukaan lukien harkinnanvaraiset palkkiot).
Myyjien Osakemyynnistä hankkimat bruttotuotot ovat noin 10
miljoonaa euroa. Myyjät odottavat maksavansa Osakemyynnin
yhteydessä noin 0,12 miljoonaa euroa palkkioina ja kuluina.
E.2a
Syyt tarjoamiseen, tuottojen
käyttö ja arvioidut kokonaisnettotuotot
Listautumisannin yhteydessä Yhtiön ja Myyjien maksettavaksi tulevien
maksujen, palkkioiden ja arvioitujen kulujen kokonaissumman
odotetaan olevan noin 2,4 miljoonaa euroa.
Yhtiö aikoo käyttää Osakeannissa saatavat varat sen kasvuhankkeiden
rahoittamiseen
strategiansa
mukaisesti.
Yhtiö
aikoo
käyttää
Osakeannissa saatavat varat sen nykyisen liiketoiminnan kasvun
tukemiseen, ensisijaisesti seuraavasti:




myyntihenkilöstön määrän lisääminen Yhtiön nykyisissä ja
suunnitelmien mukaan avattavissa ulkomaisissa myyntiyhtiöissä,
varastojen kasvattaminen Yhtiön isommissa varastoissa (hubeissa)
ja muissa varastoissa, tavoitteena turvata tuotteiden saatavuus
paikallisesti,
Yhtiön tavoitteleman myynnin kasvun johdosta kasvavien
myyntisaatavien rahoittaminen, ja
investoinnit
tutkimukseen
ja
tuotekehitykseen,
immateriaalioikeuksiin sekä koneisiin ja laitteisiin, jotka mahdollistavat
Yhtiön tuotetarjonnan kehittämisen, tuotantoautomaation sekä
laadun ylläpitämisen ja parantamisen.
Yhtiön tarkoituksena on lisäksi käyttää olennainen osa Osakeannissa
saatavista varoista yritysostoihin. Yhtiö pyrkii tekemään yritysostoja,
jotka mahdollistaisivat Yhtiön tuotetarjonnan laajentamisen sekä
läsnäolon vahvistamisen nykyisillä tai uusilla markkinoilla Yhtiön
strategian mukaisesti. Yritysostojen toteutuessa varoja käytettäisiin
myös ostokohteiden integrointiin sekä niihin tehtäviin lisäinvestointeihin.
E.3
Tarjousehdot
Osakeannissa saatavat varat mahdollistavat lisäksi Yhtiön pääomarakenteen ja taloudellisen aseman vahvistamisen. Listautumisannin
avulla kasvatetaan lisäksi Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja yleisön
Yhtiötä kohtaan kokemaa kiinnostusta, parannetaan Yhtiön tunnettuutta, hankitaan Yhtiölle pääsy pääomamarkkinoille ja lisätään Osakkeiden likviditeettiä. Listautumisannin myötä Osakkeita voidaan myös
tehokkaammin käyttää mahdollisissa yritysostoissa sekä Yhtiön henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa.
Yleiskuvaus
Listautumisanti
Osakeannissa ja Osakemyynnissä (määritelty jäljempänä kohdissa ”Osakeanti” ja ”- Osakemyynti”, yhdessä ”Listautumisanti”) tarjotaan
alustavasti enintään 7 657 472 Robit Oyj:n (”Yhtiö”) Osaketta
(”Tarjottavat Osakkeet”) institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja
kansainvälisesti (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille
Suomessa (”Yleisöanti”) ja Yhtiön henkilöstölle (”Henkilöstöanti”).
Tarjottavat Osakkeet edustavat noin 75,9 prosenttia Yhtiön osakkeista
ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen Listautumisantia ja enintään
noin 48,2 prosenttia Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki
Listautumisannissa alustavasti tarjotut Tarjottavat Osakkeet merkitään
ja myydään täysimääräisesti eikä Lisäosakeoptiota käytetä.
Listautumisannin ehdot koostuvat Listautumisannin yleisten ehtojen
lisäksi Instituutioannin, Yleisöannin ja Henkilöstöannin erityisistä
ehdoista.
Osakeanti
Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päätti 27.4.2015 valtuuttaa Yhtiön
hallituksen päättämään Yhtiön osakkeiden lukumäärän korottamisesta
yhteensä 8 500 000 uudella osakkeella. Yhtiön hallitus päätti 4.5.2015
yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella alustavasti laskea
liikkeeseen enintään 5 800 000 uutta osaketta (”Antiosakkeet”)
2
Laskettuna Alustavan hintavälin keskihinnalla ja Myyntiosakkeiden enimmäismäärällä.
9
tarjoten uusia osakkeita Instituutioannissa, Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa (”Osakeanti”).
Osakemyynti
Tietyt Yhtiön osakkeenomistajat (”Myyjät”) tarjoavat ostettavaksi
alustavasti enintään 1 857 472 osaketta (”Myyntiosakkeet”) Instituutioannissa ja Yleisöannissa (”Osakemyynti”).
Lisäosakeoptio
Oy Swot Consulting Harri Sjöholm Ltd (”SWOT CHS”) antaa
Pääjärjestäjälle lisäosakeoption ostaa ylikysyntätilanteissa 30 päivän
kuluessa Osakkeiden kaupankäynnin aloittamisesta First North -listalla,
eli arviolta 21.5.2015–19.6.2015 välisenä ajanjaksona, enintään 767
747 Osaketta tai hankkia näille ostajia yksinomaan ylikysyntätilanteiden kattamiseksi (”Lisäosakeoptio”).
Stabilointi
Listautumisannin yhteydessä Pääjärjestäjä stabiloinnin järjestäjänä
saattaa, mutta ei ole velvollinen, 30 päivän kuluessa Osakkeiden
kaupankäynnin alkamisesta First Northissa, eli arviolta 21.5.2015–
19.6.2015 välisenä ajanjaksona, suorittaa toimenpiteitä, jotka
vakauttavat, ylläpitävät tai muuten saattavat vaikuttaa Osakkeiden
hintaan pitäen sen tasolla, joka ei muutoin välttämättä vallitsisi
avoimessa kaupankäynnissä (stabilointi).
Pääjärjestäjä
Listautumisannin pääjärjestäjänä toimii Skandinaviska Enskilda Banken
AB (publ) Helsingin sivukonttori (”SEB” tai ”Pääjärjestäjä”).
Listautumisannin ehdollisuus
Yhtiön hallitus ja Myyjät päättävät Listautumisannin toteuttamisesta,
Tarjottavien Osakkeiden määristä sekä lopullisesta Tarjottavien
Osakkeiden merkintähinnasta institutionaalisille sijoittajille suunnatun
tarjousmenettelyn päätyttyä, arviolta 20.5.2015. Mikäli Listautumisannissa ei saavuteta riittävää määrää Tarjottavien Osakkeiden merkintöjä, Listautumisantia ei toteuteta. Listautumisannin toteuttaminen on
ehdollinen Järjestämissopimuksen allekirjoittamiselle.
Merkintäaika
Instituutioannin merkintäaika alkaa 6.5.2015 kello 10.00 ja päättyy
viimeistään 20.5.2015 kello 10.00. Yleisöannin ja Henkilöstöannin
merkintäaika alkaa 6.5.2014 kello 10.00 ja päättyy viimeistään
18.5.2015 kello 17.00.
Yhtiöllä ja Myyjillä on ylikysyntätilanteessa oikeus Instituutio-, ja
Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin keskeyttämiseen aikaisintaan 12.5.2015
kello 17.00. Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöanti voidaan keskeyttää
toisistaan riippumatta. Instituutio-, Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin
ylikysyntätilanteen johdosta myös koko Listautumisanti voidaan
keskeyttää. Instituutio- Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin mahdollisesta
keskeyttämisestä annetaan asiaa koskeva yhtiötiedote.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Listautumisannin merkintäaikaa.
Merkintähinta
Tarjottavia Osakkeita tarjotaan merkittäväksi alustavasti vähintään
5,00 euron ja enintään 6,10 euron merkintähintaan Tarjottavalta
Osakkeelta (“Alustava Hintaväli”). Henkilöstöannissa merkintähinnan
hintaväli on 10 prosenttia alhaisempi kuin Alustava Hintaväli. Alustavaa
Hintaväliä voidaan muuttaa merkintäajan kuluessa, mistä ilmoitetaan
yhtiötiedotteella ja internetissä osoitteessa www.robit.fi/listautumisanti.
Tarjottavien
Osakkeiden
lopullinen
merkintähinta
päätetään
merkintäajan päätyttyä arviolta 20.5.2015 (“Hinnoittelu”). Lopullinen
merkintähinta ilmoitetaan yhtiötiedotteella välittömästi Hinnoittelun
jälkeen, ja se on saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana
pankkipäivänä, arviolta 21.5.2015, Listautumisannin merkintäpaikoissa
10
ja internetissä osoitteessa www.robit.fi/listautumisanti. Henkilöstöannin
lopullinen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisöannissa.
Merkintäsitoumuksen peruuttaminen
Yleisöannissa
ja
Henkilöstöannissa
annettu
merkintäsitoumus
(”Sitoumus”) on sitova ja sitä ei voi muuttaa tai peruuttaa muutoin
kuin Arvopaperimarkkinalain edellyttämissä tilanteissa.
Menettely Alustavaa Hintaväliä muutettaessa
Mikäli Alustavaa Hintaväliä muutetaan merkintäajan kuluessa, Esitettä
täydennetään, ja Esitteen täydennyksestä sekä Alustavan Hintavälin
muutoksesta ilmoitetaan yhtiötiedotteella ja internetissä osoitteessa
www.robit.fi/listautumisanti. Mikäli Alustavaa Hintaväliä muutetaan tai
mikäli Tarjottavien Osakkeiden lopullinen merkintähinta eroaa
Alustavasta Hintavälistä, Sitoumuksen ennen Alustavan Hintavälin
muuttamista
tai
Alustavasta
Hintavälistä
eroavan
lopullisen
merkintähinnan ilmoittamista Yleisöannissa tai Henkilöstöannissa
tehneet sijoittajat voivat vähintään kahden (2) seuraavan pankkipäivän
ajan uuden hintavälin tai Alustavasta Hintavälistä eroavan lopullisen
merkintähinnan julkistamisesta lukien peruuttaa aikaisemmin tehdyn
Sitoumuksensa. Sitoumuksen peruuttamiseksi merkinnän Yleisö- tai
Henkilöstöannissa tehneen sijoittajan tulee olla yhteydessä FIM
Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalveluun ([email protected], p. 09
6134 6250).
Mikäli Sitoumusta ei peruuteta, Sitoumuksestaan maksun suorittaneen
sijoittajan osakemäärä lasketaan uudelleen lopullisen merkintähinnan
mukaan.
Arvopaperimarkkinalain edellyttämä peruuttamisoikeus
Mikäli Esitettä täydennetään tai oikaistaan olennaisen virheen tai
puutteen taikka olennaisen uuden tiedon johdosta joka käy ilmi
Arvopaperimarkkinalain mukaisesti sen jälkeen, kun Finanssivalvonta
on hyväksynyt Esitteen mutta ennen tarjouksen voimassaoloajan
päättymistä, on sijoittajilla, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään
Tarjottavia Osakkeita ennen Esitteen täydentämisen tai oikaisun
julkaisua,
oikeus
Arvopaperimarkkinalain
mukaisesti
peruuttaa
Sitoumuksensa vähintään kahden (2) pankkipäivän kuluessa siitä, kun
Esitteen täydennys tai oikaisu on julkaistu. Peruuttamisoikeuden
edellytyksenä on, että täydennykseen tai oikaisuun johtanut virhe,
puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen Tarjottavien
Osakkeiden toimittamista sijoittajille.
Mahdollisen Sitoumuksen peruutuksen tulee koskea kaikkia yksittäisen
sijoittajan antamien Sitoumusten kattamaa osakemäärää kokonaisuudessaan. Mikäli Esitettä täydennetään tai oikaistaan, siitä ilmoitetaan yhtiötiedotteella. Kyseisessä yhtiötiedotteessa ilmoitetaan myös
sijoittajien Sitoumuksen peruuttamisoikeudesta. Tarjouksen voimassaoloajan katsotaan päättyvän kun Listautumisannin toteuttamisesta, ja
Tarjottavien Osakkeiden lopullisesta merkintähinnasta ja allokaatiosta
on päätetty, eli alustavasti 20.5.2015.
Menettely Sitoumusta peruutettaessa
Sitoumuksen peruuttamisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalveluun joko sähköpostitse ([email protected]) tai FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalvelun puhelimitse (p. 09 6134 6250) antamien ohjeiden mukaisesti. Mahdollinen
Sitoumuksen peruuttaminen koskee Sitoumusta kokonaisuudessaan.
Peruuttamiseen oikeuttavan ajanjakson päätyttyä peruuttamisoikeutta
ei enää ole. Mikäli Sitoumus peruutetaan, merkintäpaikka palauttaa
Tarjottavista Osakkeista maksetun määrän Sitoumuksessa ilmoitetulle
pankkitilille. Varat palautetaan mahdollisimman pian peruuttamisen
jälkeen, arviolta viiden (5) pankkipäivän sisällä merkintäpaikalle
annetusta peruuttamisilmoituksesta. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri
rahalaitoksessa kuin myyntipaikka, palautettavat varat maksetaan
suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen
aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää
myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
11
Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille
Merkintäsitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa
tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa ja hänen on ilmoitettava arvoosuustilinsä
numero
merkintäsitoumuksessaan.
Yleisöja
Henkilöstöannissa jaetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan hyväksytyn
Sitoumuksen
tehneiden
sijoittajien
arvo-osuustileille
arviolta
ensimmäisenä pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 21.5.2015.
Instituutioannissa Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettaviksi
maksua vastaan arviolta 25.5.2015 Euroclear Finland Oy:n kautta.
Omistus- ja osakasoikeudet
Omistusoikeus Myyntiosakkeisiin siirtyy, kun Tarjottavat Osakkeet on
maksettu ja kirjattu sijoittajan arvo-osuustilille. Myyntiosakkeet
tuottavat samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet ja ne tuottavat
oikeuden osinkoon ja muuhun varojen jakoon sekä muihin Yhtiön
osakkeisiin liittyviin oikeuksiin Yhtiössä omistusoikeuden siirtymisestä
lukien. Antiosakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut Yhtiön
osakkeet ja ne tuottavat oikeuden osinkoon ja muihin varojenjakoon
sekä muihin Yhtiön osakkeisiin liittyviin oikeuksiin Yhtiössä sen jälkeen,
kun Antiosakkeet on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen
ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 20.5.2015. Antiosakkeisiin
liittyviä oikeuksia voi käyttää, kun Tarjottavat Osakkeet on kirjattu
sijoittajan arvo-osuustilille.
Jokainen Osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa.
Varainsiirtovero ja toimenpidemaksut
Antiosakkeiden merkinnästä ei peritä varainsiirtoveroa. Tilinhoitajat
perivät hinnastonsa mukaisen maksun arvo-osuustilin ylläpitämisestä
ja osakkeiden säilyttämisestä.
Myyntiosakkeet myydään monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä samassa yhteydessä, kun kaupankäynti Yhtiön osakkeilla alkaa First
Northissa, eikä näistä kaupoista makseta varainsiirtoveroa. Myyjät
maksavat Osakemyynnin yhteydessä tapahtuvista Yhtiön osakkeiden
siirroista mahdollisesti perittävän varainsiirtoveron.
Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla
Yhtiö jättää listalleottohakemuksen NASDAQ OMX Helsinki Oy:lle
(”Helsingin Pörssi”) Yhtiön osakkeiden listaamiseksi Helsingin Pörssin
ylläpitämälle monenkeskiselle First North Finland-markkinapaikalle
(”First North”). Kaupankäynnin odotetaan alkavan First Northissa
arviolta 21.5.2015. Yhtiön osakkeiden kaupankäyntitunnus on ROBIT ja
ISIN-koodi FI4000150016. First North Nordic Rulebook -sääntöjen
mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana toimii SEB.
First North -kaupankäynnin alkaessa arviolta 21.5.2015, Listautumisannissa liikkeeseenlaskettuja tai myytyjä Tarjottuja Osakkeita ei
välttämättä ole kaikilta osin vielä siirretty sijoittajien arvo-osuustileille.
Kun välittäjä vastaanottaa toimeksiannon myydä Yhtiön osakkeita First
North -listalla, välittäjän tulee riittävällä huolellisuudella varmistua
siitä, että sijoittajalle on allokoitu kulloinkin kysymyksessä oleva määrä
Yhtiön osakkeita.
Oikeus peruuttaa Listautumisanti
Yhtiön hallituksella ja Myyjillä on oikeus peruuttaa Listautumisanti
koska tahansa ennen Listautumisannin toteuttamista muun muassa
markkinatilanteen tai Yhtiön taloudellisen aseman tai Yhtiön
liiketoiminnan olennaisen muutoksen johdosta.
Sovellettava laki
Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Listautumisannista mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
12
Instituutioantia koskevat erityiset ehdot
Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään 6 891 725 Tarjottavaa
Osaketta institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti
tässä määritellyin ehdoin. Tarjottavien Osakkeiden määrä voi olla
enemmän tai vähemmän kuin tässä esitetty määrä. Yhtiö ja Myyjät
voivat kysynnästä riippuen siirtää Tarjottavia Osakkeita alustavasta
osakemäärästä poiketen Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä
rajoituksetta.
Tarjottavia Osakkeita tarjotaan Instituutioannissa Yhdysvaltojen
ulkopuolella institutionaalisille sijoittajille Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain nojalla annetun Regulation S -säännöstön mukaisesti.
Tarjottavia Osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa
tarjota tai myydä Yhdysvalloissa.
Pääjärjestäjällä on oikeus hylätä Merkintätarjous osittain tai kokonaan,
ellei sitä ole tehty näiden ehtojen mukaisesti.
Osallistumisoikeus
Instituutioantiin voivat osallistua sijoittajat, joiden Merkintätarjous
käsittää vähintään 20 000 Osaketta.
Merkintäsitoumukset
Tietyt
kotimaiset
institutionaaliset
sijoittajat
ovat
antaneet
Listautumisantiin liittyen merkintäsitoumuksia (”Ankkurisijoittajat”).
Ankkurisijoittajat ovat kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään
Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan 9,0 prosenttia, 7,0
prosenttia ja 5,5 prosenttia Yhtiön Listautumisannin jälkeisestä
osakemäärästä. Ankkurisijoittajien sitoumus on ehdollinen muun
muassa sille, että (i) Yhtiön osakkeet listataan viimeistään 4.6.2015;
(ii)
lopullinen
merkintähinta
ei
ylitä
Alustavan
Hintavälin
enimmäishintaa; (iii) kyseiselle Ankkurisijoittajalle allokoidaan sen
sitoumuksen
mukainen
määrä
osakkeita;
(iv)
Yhtiön
osakkeenomistajien yhteenlaskettu omistusosuus Yhtiön osakkeista on
kaupankäynnin alkaessa vähintään 45 prosenttia (lukuun ottamatta
SWOT CHS:n omistusosuutta); ja (v) SWOT CHS:n omistusosuus
Yhtiön osakkeista Listautumisannin jälkeen on vähintään yksi
kolmasosa. Mikäli näitä ehtoja ei täytetä, Ankkurisijoittajilla ei ole
velvollisuutta merkitä Tarjottavia Osakkeita.
Ankkurisijoittajat eivät saa korvausta sitoumuksistaan ja Ankkurisijoittajien sijoitukset tullaan tekemään lopulliseen merkintähintaan.
Lisäksi Ankkurisijoittajien sitoumuksia ei ole taattu pankkitakauksella,
sulkutilillä tai vakuudella tai muulla vastaavalla järjestelyllä. Ankkurisijoittajien merkintäsitoumusten yhteismäärä on 40,5 prosenttia
Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärästä sisältäen Lisäosakeoption.
Merkintäpaikat
Institutionaalisten
sijoittajien
Listautumisannin Pääjärjestäjä.
Merkintätarjouksia
ottaa
vastaan
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Institutionaalisten sijoittajien tulee maksaa hyväksytyn Merkintätarjouksen mukaiset Tarjottavat Osakkeet Pääjärjestäjän antamien ohjeiden mukaisesti, arviolta 25.5.2015.
Merkintätarjousten hyväksyminen
Yhtiö ja Myyjät päättävät tehtyjen Merkintätarjousten hyväksymisestä
Hinnoittelun jälkeen. Ankkurisijoittajille, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa, annetaan kuitenkin
etusija muihin sijoittajiin nähden niiden sitoumusten mukaiseen määrään Tarjottavia Osakkeita.
Yleisöantia koskevat erityiset ehdot
Yleisöannissa tarjotaan alustavasti enintään 730 747 Tarjottavaa
13
Osaketta Yhtiön yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa. Yhtiö ja
Myyjät voivat kysynnästä riippuen siirtää Tarjottavia Osakkeita
alustavasta osakemäärästä poiketen Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä rajoituksetta. Yleisöannissa Tarjottavien Osakkeiden
vähimmäismäärä on kuitenkin 584 597 Osaketta tai, jos Yleisöannissa
annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän,
Yleisöannissa annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden
kokonaismäärä.
Merkintäpaikalla on oikeus hylätä Sitoumus kokonaan tai osittain, jos
se ei ole näiden ehtojen mukainen tai se on muuten puutteellinen.
Osallistumisoikeus
enimmäismäärä
sekä
Sitoumusten
vähimmäis-
ja
Yleisöantiin voivat osallistua sijoittajat, joiden kotipaikka on Suomessa
ja jotka antavat Sitoumuksensa Suomessa. Yleisöannin Sitoumuksen
tulee koskea vähintään 50 ja enintään 19 999 Tarjottavaa Osaketta.
Saman sijoittajan yhdessä tai useammassa merkintäpaikassa antamat
Sitoumukset yhdistetään yhdeksi Sitoumukseksi, johon sovelletaan
edellä mainittua enimmäismäärää. Saman merkitsijän Yleisöannissa ja
Henkilöstöannissa antamia merkintöjä ei yhdistetä.
Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen
Yleisöannin merkintäpaikkana toimii FIM Sijoituspalvelut Oy.
Yleisöantiin
osallistuvat
voivat
antaa
Sitoumuksensa
FIM
Sijoituspalvelut Oy:n verkkopalvelussa osoitteessa www.fim.com.
Erikseen sovittaessa Yleisöantiin osallistuva sijoittaja voi antaa
Sitoumuksen myös FIM Sijoituspalvelut Oy:n konttoreissa FIM
Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalvelun ([email protected], p. 09
6134 6250) antamien ohjeiden mukaisesti.
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Tarjottavista Osakkeista maksetaan Sitoumusta annettaessa Alustavan
Hintavälin enimmäishinta, 6,10 euroa Tarjottavalta Osakkeelta
kerrottuna Sitoumuksen mukaisella Tarjottavien Osakkeiden määrällä.
Mikäli Alustavaa Hintaväliä on muutettu, maksetaan Tarjottavasta
Osakkeesta Yleisöannissa tämän jälkeen Sitoumusta annettaessa
uuden hintavälin mukainen osakekohtainen enimmäishinta.
Sitoumuksen
allokaatio
hyväksyminen
ja
Tarjottavien
Osakkeiden
Yhtiö ja Myyjät päättävät Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta
sijoittajille Hinnoittelun jälkeen. Yhtiö ja Myyjät päättävät menettelystä
mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Yleisöannissa annetut Sitoumukset
voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai ne voidaan hylätä. Yhtiö ja
Myyjät pyrkivät hyväksymään Yleisöannissa annetut Sitoumukset
kokonaan 500 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja jakamalla tämän
määrän ylittävältä osalta Tarjottavia Osakkeita Yleisöannissa
annettujen Sitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä
suhteessa. Lopulliset allokaatioperiaatteet ilmoitetaan yhtiötiedotteella
välittömästi Hinnoittelun jälkeen ja ne ovat saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana pankkipäivänä, arviolta 21.5.2015, merkintäpaikoissa ja Internetissä osoitteessa www.robit.fi/listautumisanti.
Kaikille Yleisöantiin osallistuneille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje
Sitoumusten hyväksymisestä ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta
Hinnoittelun jälkeen.
Maksetun määrän palauttaminen
Mikäli Sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli
lopullinen merkintähinta on alempi kuin Sitoumuksen tekemisen
yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai sen osa palautetaan
Sitoumuksen
antajalle
hänen
Sitoumuksessaan
ilmoittamalle
suomalaiselle pankkitilille arviolta neljäntenä (4.) pankkipäivänä
Hinnoittelun jälkeen, arviolta 26.5.2015. Mikäli sijoittajan pankkitili on
eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan
suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen
aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää
14
myöhemmin. Mikäli saman sijoittajan antamia Sitoumuksia on yhdistelty, mahdollinen palautus maksetaan vain yhdelle pankkitilille.
Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Henkilöstöantia koskevat erityiset ehdot
Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti enintään 35 000 Tarjottavaa
Osaketta Yhtiön henkilöstölle. Yhtiö ja Myyjät voivat kysynnästä
riippuen siirtää Tarjottavia Osakkeita alustavasta osakemäärästä
poiketen Instituutio- Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä rajoituksetta.
Henkilöstöannissa Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on
kuitenkin 28 000 Tarjottavaa Osaketta tai, jos Henkilöstöannissa
annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän,
Henkilöstöannissa annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien
Osakkeiden kokonaismäärä. Henkilöstöannissa tarjotaan ainoastaan
Yhtiön uusia osakkeita.
Merkintäpaikalla on oikeus hylätä Sitoumus kokonaan tai osittain, jos
se ei ole näiden ehtojen mukainen tai se on muuten puutteellinen.
Osallistumisoikeus sekä Sitoumusten vähimmäis- ja enimmäismäärä
Henkilöstöantiin voivat osallistua Yhtiön hallituksen jäsenet tai henkilöt,
jotka ovat Yhtiöön nähden suorassa työ- tai toimisuhteessa merkintäajan alkaessa 6.5.2015. Listautumisannissa Myyjinä toimivat henkilöt
eivät kuitenkaan voi osallistua Henkilöstöantiin, vaikka he muutoin
täyttäisivät Henkilöstöantiin osallistumisen edellytykset. Henkilöstöannin osallistumisoikeus on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää.
Henkilöstöannin Sitoumuksen tulee koskea vähintään 50 ja enintään 19
999 Tarjottavaa Osaketta. Saman sijoittajan antamat Sitoumukset
yhdistetään yhdeksi Sitoumukseksi, johon sovelletaan edellä mainittua
enimmäismäärää. Saman merkitsijän Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa antamia merkintöjä ei yhdistetä.
Henkilöstöannin lock-up
Henkilöstöantiin osallistuvat tulevat sitoutumaan siihen, että he eivät
ilman Pääjärjestäjän etukäteen antamaa kirjallista suostumusta tarjoa,
panttaa, myy, sitoudu myymään, aseta optioita tai oikeutta ostaa, osta
optiota tai oikeutta myydä, anna optio-oikeutta tai warranttia ostaa tai
muutoin siirrä tai luovuta, suoraan tai välillisesti, Yhtiön osakkeita tai
muita Yhtiön osakkeiksi vaihdettavia, muunnettavia tai merkittävissä
olevia arvopapereita, tai tee vaihto- tai muuta sopimusta, jolla Yhtiön
osakkeiden omistukseen liittyvät taloudelliset vaikutukset siirtyvät
kokonaan tai osittain riippumatta siitä, toteutetaanko tällaiset toimenpiteet Yhtiön osakkeiden tai muiden arvopapereiden toimituksella,
käteisellä tai muutoin. Sitoumus on voimassa 360 päivää Yhtiön
osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa.
Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen
FIM Sijoituspalvelut Oy vastaanottaa Sitoumuksia Henkilöstöannissa
merkintään oikeutetuille henkilöille annettujen ohjeiden mukaisesti.
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Tarjottavista Osakkeista maksetaan Sitoumusta annettaessa 10
prosenttia Alustavan Hintavälin enimmäishintaa alhaisempi hinta, 5,49
euroa Tarjottavalta Osakkeelta kerrottuna Sitoumuksen mukaisella
Tarjottavien Osakkeiden määrällä. Mikäli Alustavaa Hintaväliä on
muutettu, maksetaan Tarjottavasta Osakkeesta Henkilöstöannissa tämän jälkeen Sitoumusta annettaessa 10 prosenttia uuden hintavälin
mukaista osakekohtaista enimmäishintaa alhaisempi hinta.
Sitoumuksen hyväksyminen ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatio
Yhtiö päättää Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Henkilöstöannin
sijoittajille Hinnoittelun jälkeen. Yhtiö päättää menettelystä mahdollisessa Henkilöstöannin ylikysyntätilanteessa. Henkilöstöannissa
annetut Sitoumukset voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai ne
voidaan hylätä. Yhtiö pyrkii hyväksymään Henkilöstöannissa annetut
15
Sitoumukset kokonaan 500 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja
jakamalla tämän määrän ylittävältä osalta Tarjottavia Osakkeita Henkilöstöannissa annettujen Sitoumusten täyttämättä olevien määrien
keskinäisessä suhteessa. Lopulliset allokaatioperiaatteet ilmoitetaan
yhtiötiedotteella välittömästi Hinnoittelun jälkeen ja ne ovat saatavilla
viimeistään Hinnoittelua seuraavana pankkipäivänä, arviolta 21.5.2015,
merkintäpaikoissa
ja
Internetissä
osoitteessa
www.robit.fi/listautumisanti. Kaikille Henkilöstöantiin osallistuneille
sijoittajille lähetetään vahvistuskirje Sitoumusten hyväksymisestä ja
Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Hinnoittelun jälkeen.
Maksetun määrän palauttaminen
E.4
Liikkeeseenlaskuun/tarjoukseen liittyvät olennaiset intressit ja eturistiriidat
Mikäli Sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli
Henkilöstöannin lopullinen merkintähinta on alempi kuin Sitoumuksen
tekemisen yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai sen osa
palautetaan
Sitoumuksen
antajalle
hänen
Sitoumuksessaan
ilmoittamalle suomalaiselle pankkitilille arviolta neljäntenä (4.) pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 26.5.2015. Mikäli sijoittajan
pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat
varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen
maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2)
pankkipäivää myöhemmin. Mikäli saman sijoittajan antamia Sitoumuksia on yhdistelty, mahdollinen palautus maksetaan vain yhdelle
pankkitilille. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Pääjärjestäjän
palkkio
on
osittain
sidottu
Listautumisannissa
hankittavien varojen määrään.
Pääjärjestäjä ja/tai niiden lähipiiriin kuuluvat tahot ovat tarjonneet ja
voivat tulevaisuudessakin tarjota neuvoa-antavia, konsultointi- ja/tai
pankkitoimintapalveluita
Yhtiölle
osana
niiden
tavanomaista
liiketoimintaa, joista ne ovat saaneet tai tulevat saamaan tavanomaiset
palkkiot ja kulukorvaukset.
E.5
Arvopapereiden myyjät ja
myyntirajoitussopimukset
Myyjät myyvät Listautumisannissa osakkeita. Myyjiin kuuluu Yhtiön
hallituksen ja johtoryhmän jäseniä sekä heidän lähipiiriään.
Listautumisannissa osakkeita myyvät Oy Swot Consulting Harri Sjöholm
Ltd., Jussi Rautiainen, Mikko Mattila ja David Delorme.
Yhtiö, Myyjät ja Yhtiön muut nykyiset osakkeenomistajat ovat sopineet
Pääjärjestäjän kanssa, ettei Yhtiö, Myyjät, Yhtiön muut nykyiset
osakkeenomistajat tai kukaan niiden lukuun toimiva henkilö, tiettyjä
poikkeuksia lukuun ottamatta, ajanjaksolla, joka alkaa 21.5.2015 ja
päättyy Yhtiön osalta 180 päivän kuluttua ja Myyjien ja Yhtiön muiden
nykyisten osakkeenomistajien osalta 360 päivän kuluttua Yhtiön
osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa, ilman Pääjärjestäjän etukäteen antamaa kirjallista suostumusta laske liikkeeseen, tarjoa, panttaa, myy, sitoudu myymään tai laskemaan
liikkeeseen, myy optio-oikeutta tai oikeutta ostaa, osta optio-oikeutta
tai oikeutta myydä, anna optio-oikeutta tai warranttia ostaa, lainaa tai
muutoin siirrä tai luovuta suoraan tai välillisesti mitään Osakkeita tai
mitään arvopapereita, jotka ovat vaihdettavissa, muunnettavissa tai
merkittävissä Osakkeiksi, tai tee mitään vaihto- tai muuta sopimusta,
jolla Osakkeiden omistuksen taloudelliset vaikutukset siirtyvät
kokonaan tai osittain riippumatta siitä, toteutetaanko tällaiset
toimenpiteet Osakkeiden tai muiden arvopapereiden toimituksella,
käteisellä tai muutoin. Osakkeiden luovutusta koskevat rajoitukset
eivät sovellu Yhtiön osalta listautumisen hetkellä olemassa olevien
Yhtiön työntekijöiden kannustinjärjestelmien tai yritysostojen yhteydessä toteutettavien osakeantien yhteydessä ja Myyjien ja Yhtiön
muiden nykyisten osakkeenomistajien osalta Yhtiöön kohdistuvan
ostotarjouksen tai kaikille osakkeenomistajille suunnatun Osakkeiden
takaisinoston yhteydessä.
Henkilöstöantiin osallistuvat tulevat sitoutumaan siihen, että he eivät
ilman Pääjärjestäjän etukäteen antamaa kirjallista suostumusta tarjoa,
panttaa, myy, sitoudu myymään, aseta optioita tai oikeutta ostaa, osta
optiota tai oikeutta myydä, anna optio-oikeutta tai warranttia ostaa tai
muutoin siirrä tai luovuta, suoraan tai välillisesti, Osakkeita tai muita
Osakkeiksi vaihdettavia, muunnettavia tai merkittävissä olevia
arvopapereita, tai tee vaihto- tai muuta sopimusta, jolla Osakkeiden
omistukseen liittyvät taloudelliset vaikutukset siirtyvät kokonaan tai
osittain riippumatta siitä, toteutetaanko tällaiset toimenpiteet Osak-
16
keiden tai muiden arvopapereiden toimituksella, käteisellä tai muutoin.
Sitoumus on voimassa 360 päivää Yhtiön osakkeiden kaupankäynnin
alkamisesta First Northissa.
E.6
Tarjoamisesta johtuvan välittömän laimentumisenaste ja
prosenttiosuus
E.7
Sijoittajilta veloitettavat kustannukset
Luovutusrajoitukset koskevat yhteensä noin 52,0 prosenttia Osakkeista
Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki alustavasti tarjotut
Tarjottavat Osakkeet myydään ja merkitään täysimääräisesti eikä
Lisäosakeoptiota käytetä.
Osakeannissa tarjottavien Antiosakkeiden enimmäismäärä vastaa noin
57,5 prosenttia Yhtiön Osakeantia edeltävästä osakemäärästä. Mikäli
Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat eivät merkitse Osakeannissa
tarjottavia Antiosakkeita, nykyisten osakkeenomistajien omistus
laimenee noin 36,5 prosenttia.
Ei sovellu. Yhtiö ei veloita sijoittajilta suoraan kuluja Listautumisantiin
liittyen.
17
RISKITEKIJÄT
Mahdollisten sijoittajien tulisi tarkastella seuraavia riskitekijöitä huolellisesti muiden Esitteessä esitettyjen
tietojen lisäksi.
Mikäli jokin jäljempänä kuvatuista riskitekijöistä toteutuu, saattaa sillä olla haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen, taloudelliseen asemaan ja/tai Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Mikäli nämä riskit johtaisivat Tarjottavien Osakkeiden markkinahinnan laskuun, Tarjottaviin Osakkeisiin
sijoittaneet voisivat menettää sijoituksensa kokonaan tai osittain. Kuvaus riskitekijöistä perustuu Esitteen
päivämääränä Yhtiön hallituksen ja johdon tiedossa olleisiin ja arvioimiin seikkoihin, minkä vuoksi kuvaus
ei ole välttämättä kattava.
Jäljempänä kuvatut riskit ja epävarmuustekijät eivät ole ainoita Yhtiön toimintaan vaikuttavia tekijöitä.
Muilla seikoilla ja epävarmuustekijöillä, joita ei tällä hetkellä tunneta tai joita ei pidetä olennaisina, voi
olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen
asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Riskitekijöiden esitysjärjestys ei kuvaa riskien toteutumisen todennäköisyyttä tai tärkeysjärjestystä.
Yhtiön toimintaympäristöön liittyvät riskit
Yhtiön tuotteita käytetään aloilla, joihin vaikuttavat maailmanlaajuiset taloudelliset olosuhteet
Maailmanlaajuiset, alueelliset ja kansalliset taloudelliset olosuhteet vaikuttavat Yhtiön tuotteiden
kysyntään. Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa Yhtiön liiketoimintaan monella tapaa, mikä tekee
vaikeaksi sen tulevan liiketoiminnan tarkan ennakoimisen ja suunnittelun. Yhtiön tuotteiden kysyntään
vaikuttavat esimerkiksi rakentamisen ja kaivostoiminnan määrä sekä mineraalien hinnat. Useat
makrotaloudelliset tekijät, kuten luottojen saatavuus, valtion menot ja muut vastaavat tekijät, voivat
saada Yhtiön asiakkaita tai jakelijoita vähentämään, lykkäämään tai peruuttamaan heidän nykyisiä tai
tulevia Yhtiön tuotteiden tilauksia. Lisäksi epäedullisella yhteiskunnallisella tai poliittisella kehityksellä,
muilla taloudellisilla tekijöillä, aseellisilla selkkauksilla, terrorismilla tai muilla konflikteilla tai
kauppasanktioilla voi olla suora tai välillinen vaikutus yleiseen taloustilanteeseen, ja ne voivat
olennaisesti vaikuttaa rakennus- ja kaivostoimintaan tai mineraalien hintaan. Vaikka Yhtiön myynti on
jakautunut maantieteellisesti ja eri teollisuudenaloille, voi yleisen taloudellisen tilanteen heikkeneminen
vaikuttaa Yhtiöön negatiivisesti.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Markkinat, joilla Yhtiön asiakkaat toimivat, ovat alttiita suhdannevaihteluille ja ne voivat
tulevaisuudessa kohdata lamakausia
Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, jotka ovat tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys,
rakentaminen ja kaivostoiminta.
Julkisen rahoituksen saatavuus, julkisten urakkatarjousten ajoitus ja muut tekijät vaikuttavat yleisesti
Yhtiön asiakkaiden tai heidän loppuasiakkaidensa ostodynamiikkaan, kun kyse on suurista
infrastruktuuriprojekteista, kuten tunneleista, valtateistä, rautateistä tai padoista. Muutokset valtioiden,
kuntien ja muun julkisen sektorin toimijoiden taloudellisessa asemassa tai tulevaisuudennäkymissä voivat
vaikuttaa niiden kyseisiä projekteja koskeviin päätöksiin, millä voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön
asiakkaisiin ja lopulta Yhtiöön. Yksityisellä sektorilla esimerkiksi rakennusten, maalämpö- ja
maaviilennysasennusten ja kaivojen rakentamiseen vaikuttavat tavallisesti yleinen taloudellinen tilanne,
energian hinta, ympäristösuuntaukset ja muut seikat.
Porauspalveluiden ja -tuotteiden kysyntä kaivostoimintasektorilla riippuu merkittävästi maailmanlaajuisesta mineraalien ja metallien kysynnästä sekä kaivosyhtiöiden ja porausurakoitsijoiden toiminnasta.
Korkotaso, inflaatiotaso, maailmanlaajuinen mineraalihyödykkeiden tarjonta, kulutustottumukset, tuotantotasot, teollinen kysyntä ja kulutuskysyntä, spekulaatiot ja valuuttakurssien vaihtelu voivat aiheuttaa
merkittäviä vaihteluita mineraalien hinnoissa. On olemassa riski siitä, että merkittävä ja jatkuva hyödykkeiden hintojen lasku voisi huomattavasti vähentää tulevaa, erityisesti poraustoimintaa koskevaa kaivostoimintaa, mikä johtaisi porauksessa käytettävien kulutusosien kysynnän laskuun. Myös nykyiset ja
tulevat hintojen laskut voisivat aiheuttaa sen, että kaupallinen tuotanto muuttuisi käytännössä mahdottomaksi.
18
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiö toimii toimialalla, jolla kova kilpailu on tyypillistä
Yhtiö toimii toimialalla, jolla kova kilpailu on tyypillistä, ja osa sen kilpailijoista on yhtiöitä, jotka ovat
huomattavasti suurempia ja joilla on suuremmat taloudelliset resurssit kuin Yhtiöllä. Yhtiön johdon
mukaan Yhtiön pääkilpailijoihin kuuluvat Atlas Copco AB ja Sandvik AB, joiden molempien pääkonttori on
Ruotsissa ja joilla molemmilla on laajaa kansainvälistä toimintaa. Porauksessa käytettävien kulutusosien
markkinoilla on myös muita maailmanlaajuisia ja paikallisia kilpailijoita. Ei ole myöskään varmuutta siitä,
ettei nykyisille markkinoille tulisi uusia kilpailijoita tai että Yhtiö kykenisi kilpailemaan menestyksekkäästi
nykyisten tai uusien kilpailijoidensa kanssa. Ei voi olla varmuutta siitä, etteivät Yhtiön kilpailijat tai
mahdolliset uudet kilpailijat tuo markkinoille parempia tuotteita tai parempaa palvelutarjontaa. Tällaisilla
kilpailijoilla voi olla Yhtiötä suuremmat kehitys-, markkinointi-, henkilöstö- ja taloudelliset resurssit.
Tällaisilla kilpailijoilla voi myös olla resursseja myydä tuotteita ja palveluita markkinoilla halvemmilla hinnoilla.
Mikäli nykyiset tai mahdolliset uudet kilpailijat päättäisivät ryhtyä hintakilpailuun Yhtiön toimintamarkkinoilla tarjoten samalla vastaavia tai parempilaatuisia tuotteita, voi tällä olla olennaisen haitallinen
vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien
Osakkeiden arvoon.
Muutokset lainsäädännössä ja/tai sääntelyssä voivat vaikuttaa haitallisesti markkinoihin,
joilla Yhtiön asiakkaat toimivat
Toimialat, joilla Yhtiön asiakkaat tai loppuasiakkaat toimivat, ovat laajasti säänneltyjä muun muassa
kaivostoimintaa ja luonnonvarojen käyttöä, rakentamista ja rakennusturvallisuutta, ympäristöä, julkisia
hankintoja sekä terveyttä ja turvallisuutta koskevan sääntelyn osalta. Muutokset lainsäädännössä,
muussa sääntelyssä ja viranomaisten toiminnassa niissä valtioissa, joissa Yhtiö toimii, voivat vaikuttaa
Yhtiön asiakkaiden tai niiden loppuasiakkaiden liiketoimintaan tai niiden edellytyksiin harjoittaa
liiketoimintaa. Lisäksi Yhtiön asiakkailta tai niiden loppuasiakkailta voidaan vaatia hyväksyntöjä,
lisenssejä ja lupia liiketoiminnan harjoittamista varten, muun muassa rakennus- tai infrastruktuuriprojekteihin tai kaivostoimintaan. Ei voi olla varmuutta siitä, että tällaisten lisenssien, hyväksyntöjen ja
lupien myöntämisestä vastuussa olevat eri valtioiden viranomaiset myöntävät niitä tai että jo myönnettyjä lisenssejä, hyväksyntöjä ja lupia ei peruuteta. Tällaisten lisenssien, hyväksyntöjen ja lupien puuttuminen voisi viivästyttää asiakkaiden liiketoiminnan tai suunniteltujen projektien aloittamista tai kieltää
sen, joka puolestaan voi vaikuttaa Yhtiön tuotteiden kysyntään. Suuriin infrastruktuuriprojekteihin tai
kaivostoimintaan voi myös kohdistua negatiivista julkisuutta, mikä voi vaikuttaa valtiollisten tai paikallisten viranomaisten hyväksyntöjä, lisenssejä tai lupia koskevaan arviointiin.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiö toimii kehittyvillä markkinoilla, joihin liittyy poliittisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia
riskejä
Yhtiöllä on laajaa toimintaa kehittyvillä markkinoilla, kuten tietyissä maissa Etelä-Amerikassa, Afrikassa
ja Aasiassa sekä Venäjällä. Näissä maissa sen liiketoimintaan voi kohdistua erinäisiä poliittisia, oikeudellisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia riskejä, joihin kuuluu varojen kansallistaminen, yhteiskunnallinen,
poliittinen tai taloudellinen epätasapaino, valuuttakurssien tai bruttokansantuotteen vaihtelut, rajoitukset
voittojen kotiuttamisessa ja rahavarojen siirrossa, odottamattomat muutokset sääntelyssä, ja oikeusvaltion luhistuminen, joilla kaikilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. Toiminta kehittyvillä markkinoilla voi aiheuttaa
riskejä, joita ei kohdata vakiintuneen taloudellisen ja poliittisen järjestelmän omaavissa maissa. Tämän
vuoksi Yhtiön voi olla näillä markkinoilla vaikea ennustaa tulevaisuuden liiketoimintaa koskevia
olosuhteita. Katso myös " – Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyvät riskit - Valuuttakurssivaihtelut voivat aiheuttaa valuuttakurssitappioita".
Yhtiön liiketoiminnan tuloksellisuuteen voivat vaikuttaa mahdolliset uudet kaupan rajoitukset tai ankarammat Euroopan Unionin ulkopuolisten maiden asettamat tullivaatimukset nykyisten jo olemassa olevien
rajoitusten ja tullivaatimusten lisäksi. Kaupan rajoitukset, kuten tullitariffit, tuonti- ja vientimaksut,
kauppasaarrot sekä tuonti- ja vientikiintiöt, voivat nostaa Yhtiön ostamien tuotteiden hintaa, rajoittaa
niiden saatavuutta tai vaikuttaa muutoin haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja
toiminnan tuloksellisuuteen.
19
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiön liiketoimintaan liittyvät riskit
Mikäli Yhtiö ei pysty suojaamaan immateriaaliomaisuuttaan tai Yhtiöön
immateriaalioikeuksien loukkauskanteita, se voi haitata Yhtiön liiketoimintaa
kohdistetaan
Yhtiön immateriaalioikeudet ovat tärkeä osa sen liiketoimintaa, erityisesti tuotenimet ja patentit, jotka
ovat olennainen osa Yhtiön strategiaa. Vaikka Yhtiö on pyrkinyt suojaamaan sen tavaramerkkejä
rekisteröimällä ne jokaisessa maassa, jossa se on kokenut rekisteröinnin kaupallisista syistä
tarpeelliseksi, ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiön toimenpiteet sen immateriaaliomaisuuden suojaamiseksi ovat tai tulevat olemaan riittävät. Yhtiön patentit voidaan mitätöidä tai niitä voidaan kiertää, tai
Yhtiö voi joutua teollisuusvakoilun kohteeksi. Lisäksi muut yhtiöt voivat kehittää merkittävästi vastaavaa
tai korvaavaa patentoitua teknologiaa tai kilpailijat voivat tarjota samankaltaisia kilpailevia tuotteita,
mikä vähentää merkittävästi Yhtiön immateriaalioikeuksien arvoa. Yhtiö harjoittaa liiketoimintaa myös
sellaisissa maissa, joissa lait tarjoavat vain rajallista suojaa sen immateriaalioikeuksia kohtaan, jos
lainkaan. Yhtiön tekemät toimenpiteet immateriaaliomaisuutensa suojaamiseksi eivät välttämättä ole riittäviä väärinkäytön estämiseksi.
Yhtiöön voidaan myös kohdistaa immateriaalioikeuksien loukkauskanteita. Yhtiö ei voi varmistaa sitä,
että mahdolliset kanteet eivät menestyisi. Loukkauskanteeseen vastaaminen voisi aiheuttaa Yhtiölle merkittäviä kustannuksia, vaikka kanne todettaisiinkin myöhemmin mitättömäksi, ja se voisi viedä resursseja
muulta liiketoiminnalta. Loukkauskannetta koskevassa oikeudenkäynnissä annettava Yhtiölle epäedullinen
tuomio voisi aiheuttaa mittavia vahingonkorvauksia ja sisältää kieltotuomion tai muun tuomioistuimen
määräämään rajoituksen, joka voisi estää Yhtiötä tarjoamasta tiettyjä tuotteita.
Mikäli Yhtiö ei pysty suojaamaan immateriaaliomaisuuttaan tai mikäli Yhtiö joutuu immateriaalioikeuksien
loukkauskanteiden kohteeksi, saattaa näillä olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiön epäonnistuminen uusien tuotteiden kehittämisessä, markkinoille tuomisessa ja
markkinoinnissa, teknologian kehitykseen vastaamisessa tai kilpailussa voisivat haitata sen
liiketoimintaa ja liiketoiminnan tulosta
Yhtiön pitkäaikainen kasvu ja kannattavuus on riippuvainen sen kyvystä kehittää, tuoda markkinoille ja
markkinoida uusia tuotteita. Mikäli Yhtiö ei kykene tuomaan uusia tuotteita markkinoille onnistuneesti
oikeaan aikaan tai jos sen kilpailijat tuovat markkinoille uusia tai paranneltuja tuotteita tai palveluja, joita
sen asiakkaat pitävät kehittyneempinä ja/tai sopivampina heidän tarpeisiinsa, Yhtiön liiketoiminnan tulos
ja markkinaosuus voivat kärsiä. Mikäli Yhtiö ei kykene pysymään maailmanlaajuisen tuotekehityksen ja
teknologisen kehityksen tahdissa, mukaan lukien teknologiset muutokset sen toimintamarkkinoilla, tai
vastaamaan asiakkaiden vaatimuksiin, tällä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan.
Yhtiön toimintamarkkinat ovat erittäin kilpaillut hinnoittelun, tuotesuunnittelun ja palvelun laadun, tuotekehityksen ja uusien tuotteiden markkinoille tuomisen ajoittamisen, asiakaspalvelun ja rahoituksen ehtojen osalta. Yhtiö joutuu kohtaamaan voimakasta kilpailua merkittäviltä maailmanlaajuisilta kilpailijoilta
ja vähemmässä määrin pieniltä alueellisilta yhtiöiltä.
Mikäli Yhtiö epäonnistuu uusien tuotteiden kehittämisessä, markkinoille tuomisessa ja markkinoinnissa,
vastaamisessa teknologian kehitykseen tai kilpailussa, näillä saattaa olla olennaisen haitallinen vaikutus
Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiö voi epäonnistua rekrytoimaan ja pitämään palveluksessaan avainhenkilöitä
Yhtiön liiketoiminnan menestys riippuu siitä, kuinka hyvin Yhtiö pystyy hankkimaan, motivoimaan ja
pitämään palveluksessaan ammattitaitoista henkilöstöä organisaation joka tasolla sekä ylläpitämään
näiden henkilöiden ammattitaitoa. Jos Yhtiö menettää yhden tai useamman avainhenkilön palveluksestaan tai Yhtiö epäonnistuu pätevien ja ammattitaitoisten työntekijöiden rekrytoinnissa, kouluttamisessa ja heidän pitämisessä Yhtiön palveluksessa erityisesti myyntitehtävissä, tämä voisi johtaa asiakkaiden menettämiseen tai muutoin estää Yhtiötä toimimasta, kehittymästä ja kasvattamasta toimintaansa menestyksekkäästi.
20
Jos Yhtiö epäonnistuu avainhenkilöiden ja työntekijöiden rekrytoinnissa, ammattitaidon ylläpitämisessä ja
henkilöiden pitämisessä Yhtiön palveluksessa, saattaa tällä olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden
arvoon.
Yhtiö saattaa epäonnistua strategiansa laatimisessa tai toteuttamisessa
Yhtiö pyrkii olemaan kansainvälisesti suurin, yksinomaan top hammer- ja down-the-hole ("DTH")porauksessa käytettäviin kulutusosiin keskittyvä yhtiö. Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, joita ovat tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys, rakentaminen ja kaivosteollisuus, ja pyrkii
edelleen korostamaan kasvua yhtenä tärkeimmistä liiketoiminnallisista tavoitteistaan. Yhtiön strategiaa
on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Tietoa Yhtiöstä ja Yhtiön Liiketoiminnasta - Liiketoimintastrategia".
On mahdollista, että Yhtiö epäonnistuu strategian toteuttamisessa, strategiaan liittyvien taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa tai strategisten riskien hallinnassa.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiön mahdollisten yritysostojen epäonnistumisella tai integraatiovaikeuksilla voi olla
olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan
Sen lisäksi, että Yhtiö pyrkii orgaanisesti kasvattamaan sen liiketoimintaa, Yhtiö saattaa ajoittain arvioida
mahdollisia yritysostoja laajentaakseen Yhtiön olemassa olevaa tuoteportfoliota, tai päästäkseen uusille
markkinoille. Ei voi kuitenkaan olla varmuutta siitä, että Yhtiö onnistuisi ostokohteiden löytämisessä tai
kykenisi toteuttamaan yritysostoja ehdoilla, jotka ovat Yhtiölle hyväksyttäviä. Ostokohteisiin voi myös
sisältyä ennalta tuntemattomia riskejä tai vastuita.
Yhtiön toteuttaessa yritysostoja, sen tulee integroida ostokohteen liiketoiminnot, järjestelmät, tuotetarjonta, asiakaskunta ja henkilöstö omiin toimintoihinsa, mitkä voi vaatia merkittäviä liikkeenjohdollisia
sekä taloudellisia resursseja. Lisäksi integraatioprosessi voi aiheuttaa liiketoimintojen keskeytyksiä tai
liiketoimintamahdollisuuksien menetyksiä ja on myös mahdollista, että Yhtiö epäonnistuu ostokohteiden
integroinnissa.
Päättäessään uusien liiketoimintojen ostamisesta Yhtiö tekee muun muassa tiettyjä olettamuksia ja
määrittelyjä tulevasta myynnistä ja investointien tarpeesta, jotka pohjautuvat sen tutkimukseen kyseisestä liiketoiminnasta ja muuhun sinä hetkenä saatavilla olevaan tietoon. Vaikka Yhtiö uskoo, että se
kykenee arvioimaan näihin hankintoihin liittyviä mahdollisuuksia ja riskejä, ei voi olla varmuutta siitä,
että sen olettamukset ja määrittelyt osoittautuvat oikeiksi. Edellä mainittujen riskien toteutumisella ja
velkojen, vastuusitoumusten tai tappioiden toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden
arvoon.
Yhtiön suurimpien asiakkaiden menettämisellä tai niiden taloudellisilla vaikeuksilla voi olla
haitallinen vaikutus Yhtiöön
Yhtiöllä on yli 500 asiakasta (jakelijat mukaan lukien) ja sen tuotteita viedään yli 100 maahan. Vuonna
2014 Yhtiön liikevaihdosta noin 23 prosenttia tuli kuitenkin Yhtiön viideltä suurimmalta asiakkaalta, ja
suurimmalta asiakkaalta tuli noin 8 prosenttia liikevaihdosta. Mikäli nämä asiakkaat tulevaisuudessa
epäonnistuvat sopimuksenmukaisten sitoumuksiensa täyttämisessä, päättävät olla ostamatta Yhtiön
tuotteita tai päättävät ostaa vähemmän tuotteita, sillä voisi olla merkittävä vaikutus Yhtiön liiketoiminnan
tulokseen ja se voisi vaatia Yhtiöltä aikaa sekä ponnistuksia uusien asiakassuhteiden kehittämiseen.
Asiakkaiden menetys voi johtua esimerkiksi kilpailun lisääntymisestä, asiakkaan markkina-aseman
heikkenemisestä tai toiminnan lopettamisesta, asiakkaiden kanssa tehtyjen sopimusten tulkintaa koskevista erimielisyyksistä, asiakkaan taloudellisista tai liiketoiminnallisista vaikeuksista tai sen toimialalla
tapahtuvista rakenteellisista muutoksista tai siitä, että Yhtiö ei kykene vastaamaan asiakkaiden tai
loppuasiakkaiden toimitusten laatua, oikea-aikaisuutta tai kustannustasoa koskeviin vaatimuksiin. Vaikka
Yhtiö voisikin löytää uusia asiakkaita, ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiö saisi saman hinnan sen
tuotteista.
Yhden tai useamman suuren asiakkaan ostojen vähenemisellä, suurien asiakkaiden menettämisellä tai
niiden taloudellisilla tai liiketoiminnallisilla vaikeuksilla voi siten olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
21
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden
arvoon.
Yhtiön merkittävien toimittajien toiminnassa ilmenevillä laatuongelmilla, toimitusten
puutteilla tai viivästyksillä, palvelujen huomattavilla hinnankorotuksilla tai merkittävien
toimittajien menettämisellä voisi olla haitallinen vaikutus Yhtiöön
Yhtiö ostaa aliurakointipalveluita ja raaka-aineita rajoitetulta määrältä avaintoimittajia ja -kumppaneita.
Yhtiön toimittajilla voi olla laatuongelmia, rajoituksia tai viivästyksiä toimituksissa tai ne voivat korottaa
hintojaan merkittävästi. Jos palveluiden tai materiaalien osalta ilmenisi merkittäviä laatuongelmia tai
puutteita tai jos toimittajien toimitukset muusta syystä viivästyisivät, Yhtiö saattaisi joutua lykkäämään
toimituksia tai maksamaan lisähintaa hankkiakseen korvaavia palveluita tai tuotteita, mikä voisi vaikuttaa
haitallisesti Yhtiön liiketoiminnan tulokseen. Joissain tapauksissa varsinkin kriittisten materiaalien puute
voisi merkittävästi vähentää niiden tuotteiden tuotantoa, joihin kyseisiä materiaaleja käytetään. Yhtiö
voisi joutua myös vaihtamaan toimittajaa, mikä voi vaatia merkittäviä taloudellisia ja muita ponnisteluja
Yhtiöltä.
Yhtiö altistuu lisäksi raaka-aineiden, kuten teräksen ja kovametallin, markkinahintojen muutoksille.
Raaka-aineiden hinnat voivat vaihdella merkittävästi vuoden aikana ja ne vaikuttavat myös Yhtiön
hankkimien muiden materiaalien ja tarvikkeiden hintoihin. Yhtiö ei välttämättä voi siirtää raaka-aineiden,
materiaalien tai tarvikkeiden hinnankorotuksia asiakkailleen haluamanaan aikana tai ollenkaan, jolloin
toimittajien hinnankorotuksilla voi olla haitallinen vaikutus Yhtiöön.
Yhteistyö olennaisten toimittajien kanssa voi myös päättyä johtuen muun muassa toimittajan toiminnan
lopettamisesta, toimittajan taloudellisista tai liiketoiminnallisista vaikeuksista, toimittajan kanssa tehtyjen
sopimusten tulkintaa koskevista erimielisyyksistä, toimittajan toimialalla tapahtuvista rakenteellisista
muutoksista taikka siitä, että toimittaja ei kykene vastaamaan Yhtiön tai Yhtiön loppuasiakkaiden
toimitusten laatua, oikea-aikaisuutta tai kustannustasoa koskeviin vaatimuksiin.
Komponenttien tai materiaalien vajeella, laatuongelmilla, hinnankorotuksilla tai toimittajien menetyksillä
voi siten olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiö on riippuvainen sen jakelijoiden ja myyntitoimistojen tehokkuudesta
Yhtiöllä on laaja, noin 160 jakelijan jakeluverkosto. Vaikka suurin osa Yhtiön myynnistä tapahtuu
ulkopuolisten jakelijoiden kautta, noin 40 prosenttia myynnistä on Yhtiön omien myyntiyhtiöiden
suoramyyntiä. Suomen ja Etelä-Korean lisäksi Yhtiöllä on myyntiyhtiöt Yhdysvalloissa, Venäjällä, EteläAfrikassa sekä myyntitoimisto Kiinassa.
Mikäli Yhtiön jakelijat epäonnistuvat sopimuksenmukaisten velvoitteidensa täyttämisessä, päättävät olla
ostamatta Yhtiön tuotteita tai päättävät ostaa vähemmän tuotteita, sillä voisi olla olennaisen haitallinen
vaikutus Yhtiön liiketoiminnan tulokseen sekä se voisi vaatia Yhtiöltä aikaa ja ponnistuksia suhteiden
kehittämiseksi uusien jakelijoiden kanssa. Tämä voi johtua esimerkiksi lisääntyneestä kilpailusta,
jakelijan markkina-aseman heikkenemisestä tai toiminnan lopettamisesta, jakelijan taloudellisista tai
liiketoiminnallisista vaikeuksista tai sen toimialalla tapahtuvista rakenteellisista muutoksista tai siitä, että
Yhtiö ei kykene vastaamaan jakelijoiden tai loppuasiakkaiden toimitusten laatua, oikea-aikaisuutta tai
kustannustasoa koskeviin vaatimuksiin. Vaikka Yhtiö löytäisikin vaihtoehtoiset jakelijat kyseisellä
maantieteellisellä alueella, ei voi olla varmuutta siitä, että uusi jakelija kykenisi myymään Yhtiön tuotteita
riittäviä määriä.
Mikäli Yhtiön jakelijoiden tai myyntiyhtiöiden tai -toimistojen toimintaan kohdistuu häiriöitä, se voi
vaikuttaa Yhtiön myyntiin, millä puolestaan voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
22
Mikäli Yhtiön valmistustoiminta keskeytyy tai sen tuotantotilat tai varastot vahingoittuvat,
tuhoutuvat tai ne suljetaan mistä tahansa syystä, Yhtiön mahdollisuudet jaella tuotteitaan
heikentyvät merkittävästi
Yhtiön pääkonttori, päätuotantotilat ja tutkimus- ja kehittämistoiminnot sijaitsevat Lempäälässä. Yhtiön
Etelä-Korean tytäryhtiöllä Robit Korea Ltd:llä on tuotantotilat Donghaen vapaakauppa-alueella EteläKoreassa. Yhtiön tavoitteena on pitää yllä hyvä varastotaso sen isommissa varastoissa (hubeissa)
Suomessa, Etelä-Koreassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa ja palvella sen suurimpia asiakkaita
asiakkaan omissa kohteissa olevia varastoja hyödyntäen. Tästä johtuen Yhtiöllä on merkittävä määrä
vaihto-omaisuutta. Mikäli yksikin yllä mainituista tiloista tuhoutuisi tai suljettaisiin mistä tahansa syystä,
tilojen laitteisto vaurioituisi vakavasti tai mikäli Yhtiön tuotannossa olisi merkittäviä häiriöitä tulipalojen,
tapaturmien, luonnonmullistusten, aseellisten selkkausten, terrorismin, pandemioiden tai muiden
vastaavien Yhtiön kontrollin ulkopuolisten tapahtumien johdosta, Yhtiö ei välttämättä kykene täyttämään
sen velvoitteita asiakkaitaan tai jakelijoitaan kohtaan. Mikäli Yhtiön ei olisi mahdollista löytää
vaihtoehtoisia tuotantotiloja tai siirtää valmistusta toisiin Yhtiön tiloihin tai korjata vaurioituneita tiloja tai
laitteistoja ajoissa ja kustannustehokkaasti, tällaisilla olosuhteilla voisi olla olennaisen haitallinen vaikutus
Yhtiön liiketoimintaan. Lisäksi valmistuskomponenttien saatavuus on riippuvainen Yhtiön toimittajista, ja
jos niiden toiminnassa ilmenee häiriöitä tai niillä ei ole riittävää kapasiteettia, tällä voi olla haitallinen
vaikutus Yhtiön liiketoimintaan. Vaikka Yhtiöllä on omaisuus- ja liiketoiminnan keskeytysvakuutuksia siinä
määrin kuin Yhtiö katsoo tarpeelliseksi, ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiö pystyy saamaan takaisin
vahinkojen aiheuttamia tappioita tai että saadut korvaukset ovat riittäviä vahinkojen kattamiseen.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Lakot ja muut työtaistelutoimenpiteet voivat haitata Yhtiön liiketoimintaa
Yhtiöön voidaan kohdistaa lakkoja ja muita työtaistelutoimenpiteitä, jotka voivat aiheuttaa liiketoiminnan
keskeytyksiä ja joilla siten voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan. Osa Yhtiön
henkilöstöstä kuuluu ammattiliittoihin, joiden kanssa on tehty työehtosopimuksia. Kaikki ammattiliittoihin
kuuluvat Yhtiön työntekijät eivät kuitenkaan kuulu voimassa olevien työehtosopimusten piiriin. Yhtiötä ja
muita työnantajia edustavat työnantajajärjestöt eivät välttämättä pysty neuvottelemaan uusia
tyydyttäviä työehtosopimuksia, kun aikaisempien työehtosopimusten voimassaolo päättyy. Yhtiötä koskevat nykyiset työehtosopimukset eivät myöskään välttämättä estä lakkoja tai työnseisauksia. Myös
työselkkauksilla Yhtiön asiakkaiden toimialoilla tai muutoin Yhtiön liiketoimintaan liittyvillä aloilla, kuten
rakennus-, kaivos- tai kuljetus- ja logistiikka-aloilla, voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiön tekemät investoinnit voivat osoittautua tappiollisiksi
Yhtiö on panostanut huomattavasti moderniin automatisoituun tuotantoteknologiaan, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä myyntiyhtiöihin. Yhtiön investoinnit tuotantotiloihin, laitteistoihin tai tutkimus- ja
kehitystoimintaan sekä myyntiyhtiöihin voivat osoittautua tappiollisiksi. On mahdollista, että Yhtiön kannattavuuslaskelmien pohjana käytetyt myynti-, kustannus- ja muut ennusteet osoittautuvat liian
optimistisiksi eikä Yhtiö tule saavuttamaan asettamiaan tavoitteita. Yhtiön tulee investointeja valmistellessaan ja toteuttaessaan arvioida investoinnin vaikutusta liiketoimintaan ja kannattavuuteen sekä muita
investointeihin liittyviä seikkoja perustuen muuttuviin ja epätäydellisiin tietoihin sekä olettamuksiin, jotka
voivat osoittautua vääriksi.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Tuotteiden laatuvirheet, mahdolliset tuotteiden takaisinkutsut, tuotevastuu tai takuuvaatimukset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan ja liiketoiminnan tulokseen sekä
maineeseen
Yhtiön tuotteiden suorituskyky, laatu ja turvallisuus ovat ratkaisevia tekijöitä sen liiketoiminnan menestyksen kannalta. Vaikka Yhtiöllä on käytössään useita laadunvalvontatoimenpiteitä, ei ole varmuutta siitä,
että kyseiset toimenpiteet olisivat riittäviä tulevaisuudessa. Sisäisesti havaitut laatuongelmat voivat
vaatia huomattavan määrän johdon resursseja ja niistä aiheutuu tavallisesti kustannuksia, jotka voivat
olla merkittäviä. Epäonnistuminen Yhtiön laadunvalvonnassa voi myös johtaa viallisten tuotteiden
toimittamiseen Yhtiön asiakkaille. Tällaiset tapahtumat voivat myös johtaa tuotteiden takaisinkutsuun,
23
tuotevastuu- tai takuuvaatimuksiin sekä sopimusvastuisiin Yhtiön jakelijoita ja/tai asiakkaita kohtaan tai
kolmansien osapuolten esittämiin vaateisiin. Mikäli Yhtiön toimittajat ovat valmistaneet tai toimittaneet
viallisia tuotteita tai materiaaleja, Yhtiö ei välttämättä pysty siirtämään taloudellisia tappioita kyseisille
toimittajille tai toimittajien vastuu voi olla rajoitettu. Tuotteiden laatuongelmat tai tuotteiden takaisinkutsut voivat myös aiheuttaa Yhtiölle mainehaittaa ja johtaa asiakkaiden menetyksiin.
Yhtiö luottaa siihen, että sen asiakkaat ja muut kolmannet osapuolet käyttävät sen tuotteita niiden
käyttötarkoituksen mukaisesti. Vaikka Yhtiön johdon mukaan on epätodennäköistä, että Yhtiötä pidettäisiin vastuussa vahingoista, jotka kolmas osapuoli aiheuttaisi tuotteiden väärinkäytöllä, sen tuotenimi ja
imago voisivat vahingoittua tällaisen väärinkäytöstä aiheutuvan vahinkotapahtuman johdosta.
Vaikka Yhtiö uskoo, että sen tuotteiden laatuongelmiin ja tuotevastuuvaateisiin liittyvä vakuutusturva on
riittävä, ei voi olla varmuutta siitä, että vakuutusmäärä tulee tulevaisuudessa kattamaan Yhtiötä kohtaan
mahdollisesti esitettävät vaateet. Tuotevastuu tai takuuvaatimukset voisivat johtaa merkittäviin
oikeudenkäyntikuluihin, vahingonkorvauksiin ja kasvaneisiin vakuutuskuluihin, ja Yhtiön vakuutusturvan
ylittävällä Yhtiötä vastaan nostetulla kanteella tai kanteella, josta seuraa merkittävää haitallista julkisuutta, voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai
taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Lainsäädäntö ja viranomaismääräykset sekä niiden muutokset voivat aiheuttaa haasteita ja
esteitä Yhtiön liiketoiminnalle ja aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia
Yhtiön täytyy noudattaa sen toimintaa koskevia lakeja ja sääntelyä muun muassa terveyteen,
turvallisuuteen, ympäristöön, työsuhteisiin, kilpailuun, yhtiöoikeuteen, kansainväliseen kauppaan, verotukseen ja arvopaperimarkkinoihin liittyen niin Suomessa kuin muissa maissa, joissa Yhtiö harjoittaa
liiketoimintaa. Ei ole myöskään mahdollista sulkea pois sitä, että Yhtiö on tulkinnut väärin tai ei ole
noudattanut Yhtiöön tai sen toimintaan sovellettavia lakeja, määräyksiä tai muuta sääntelyä. Mikäli Yhtiö
ei kykene noudattamaan sen toimintaan soveltuvia lakeja ja säännöksiä, voi tämä aiheuttaa Yhtiölle
taloudellisia tappioita, merkittävästi heikentää Yhtiön liiketoimintamahdollisuuksia ja vahingoittaa Yhtiön
mainetta.
Yhtiön kontrollin ulkopuolella olevia olosuhteita ovat Yhtiön kannalta merkityksellisen lainsäädännön ja
muun sääntelyn muutokset, viranomaisten toimenpiteet ja asettamat vaatimukset, samoin kuin tapa,
jolla näitä lakeja, säännöksiä ja toimenpiteitä pannaan toimeen ja tulkitaan. Lisäksi uuden lainsäädännön
laatimiseen voi liittyä merkittäviä epävarmuuksia sääntelyn lopulliseen muotoon ja/tai sen tulkintaan
liittyen. Vaikka Yhtiö seuraa ja arvioi lainsäädännön ja viranomaismääräysten muutoksia, on mahdotonta
ennustaa näiden tekijöiden vaikutuksia. Yhtiön toimintaan suoraan vaikuttavan sääntelyn lisäksi
lainsäädännön ja muun sääntelyn muutokset sekä viranomaisten toimenpiteet voivat vaikuttaa Yhtiön
asiakkaiden tai päämiesten liiketoimintaan tai liiketoiminnan edellytyksiin.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Vaikeudet IT-järjestelmien ylläpidossa ja päivittämisessä, IT-järjestelmien puutteet sekä
tietojärjestelmiin liittyvät viat ja ulkopuoliset verkkohyökkäykset voivat vaikuttaa Yhtiön
liiketoimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan
IT-järjestelmillä on huomattava merkitys Yhtiön liiketoiminnalle. Yhtiö turvautuu laajasti IT-järjestelmiin
ollakseen yhteydessä työntekijöidensä ja asiakkaidensa kanssa sekä Yhtiön valmistuksen hallinnoinnissa,
tutkimus- ja kehitystoiminnassa ja liiketoiminnan tehokkaassa toteuttamisessa. IT-järjestelmiä tarvitaan
materiaalien tilaamiseen, hallintaan sekä valmistukseen liittyviin prosesseihin, tuotteiden toimittamiseen
asiakkaille, transaktioiden käsittelyyn, yhteenvetoon ja toiminnan tuloksen raportointiin, hallinnollisten,
oikeudellisten ja verotukseen liittyvien vaatimusten noudattamiseen ja muihin Yhtiön liiketoiminnan
hallintaan liittyviin tarpeellisiin prosesseihin. Yhtiön tietojärjestelmät voivat vahingoittua tai ne voivat
lakata toimimasta lukuisista syistä johtuen, kuten esimerkiksi käynnissä olevien IT-järjestelmien ja
palveluntarjonnan kehittämisprojektien, kolmansien palveluntuottajien häiriöiden, katastrofaalisten
tapahtumien, sähkökatkosten, tietoturvaloukkausten tai suuronnettomuuksien, kuten tulipalojen ja
luonnonmullistusten, sekä Yhtiön omien työntekijöiden tekemien virheiden vuoksi. Tietojärjestelmien
toiminnan olennaiset keskeytymiset tai vakavat virheet voivat haitata ja heikentää Yhtiön liiketoimintaa.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
24
Oikeudenkäynneillä tai oikeudellisilla vaateilla voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan ja ne voivat aiheuttaa odottamattomia kustannuksia
Yhtiö voi joutua osapuoleksi tai kohteeksi oikeudenkäynneissä taikka välimies-, hallinto-, viranomais- tai
muissa vastaavissa menettelyissä. Yhtiö toimii myös kehittyvillä markkinoilla, mikä on omiaan lisäämään
edellä mainittujen prosessien tai menettelyiden todennäköisyyttä ja monimutkaisuutta. Edellä mainitut
prosessit ja menettelyt tai niiden riski voivat aiheuttaa kustannuksia ja vastuita, vaatia Yhtiön johdon
resursseja, aiheuttaa epätietoisuutta Yhtiön liiketoimintaan liittyen, sekä muutoin vaikuttaa Yhtiön
liiketoimintaan haitallisesti.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Siirtohinnoitteluun liittyvien veroriskien ja muiden veroriskien toteutuminen voi johtaa
taloudellisiin menetyksiin, joilla voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan
Yhtiö harjoittaa liiketoimintaa useassa maassa ja siten siihen sovelletaan eri valtioiden verolakeja ja
määräyksiä, mukaan lukien tuloverotusta, arvonlisäverotusta, kiinteän toimipaikan määrittelyä ja
siirtohinnoitteluun sovellettavia säännöksiä. Siirtohinnoittelua koskevien säännösten mukaan yritysten
tulee suorittaa mahdolliset konserniyritysten väliset liiketoimet markkinaehtoisesti ja ne tulee myös
dokumentoida riittävällä tavalla kunkin maan säännösten mukaisesti. Yhtiön eri maissa toimivien ja
sijaitsevien yksiköiden välillä on paljon konsernin sisäisiä liiketoimia, minkä takia Yhtiö on erityisen altis
siirtohinnoitteluun liittyville riskeille. Robit tulee ottamaan käyttöönsä konsernitason siirtohinnoittelupolitiikan vuoden 2015 aikana, mutta ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että veroviranomaiset
voivat kyseenalaistaa Yhtiön kyvyn noudattaa sovellettavia siirtohinnoittelusääntöjä ja -käytäntöjä.
Lisäksi Yhtiö saattaa joutua paikallisten veroviranomaisten suorittaman verotarkastuksen kohteeksi, ja
Yhtiön verovelvollisuutta voidaan tarkistaa toimivaltaisten viranomaisten suorittaman katselmuksen tai
tarkastuksen mukaisesti. Tuloverojen kokonaismäärän arvioiminen koko Yhtiön tasolla edellyttää
huolellista harkintaa, ja lopullisen veron määrä voi olla tulkinnanvarainen. Veroriskit liittyvät myös
verokantojen tai verolainsäädännön muutoksiin tai virheellisiin tulkintoihin. Mahdollisten tulevien
verotarkastusten tai muiden veroviranomaisten suorittamien tarkastustoimenpiteiden seurauksena
voidaan määrätä lisäveroja (mukaan lukien tuloveroja, lähdeveroja, kiinteistöveroja, varallisuusveroja,
leimaveroja ja arvonlisäveroja) tai oikaisuja, jotka voivat johtaa Yhtiön verovelkojen kasvuun sekä
vaikuttaa negatiivisesti Yhtiön liiketoimintaan joko siten, että kyseinen vero määrätään suoraan Yhtiön
maksettavaksi, tai siten, että Yhtiö joutuu vastuuseen toissijaisena velallisena. Riskin toteutuminen
saattaisi johtaa veronkorotuksiin tai muihin veroviranomaisten määräämiin sanktioihin, jotka puolestaan
voivat johtaa taloudellisiin menetyksiin.
Vaikka Yhtiö hyödyntää ulkopuolisia resursseja veroriskien hallinnassa, ei kuitenkaan ole varmuutta siitä,
että kaikki veroriskit ovat havaittavissa tai vältettävissä. Kunkin edellä mainitun riskin toteutumisella voi
olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen
asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Yhtiön vakuutusturva ei välttämättä kata kaikkia Yhtiön liiketoimintaan liittyviä riskejä
Yhtiöllä on tavanomaiset vakuutukset koskien omaisuus-, liiketoiminta-, tuotevastuu- ja muita riskejä.
Vaikka Yhtiöllä on Yhtiön johdon käsityksen mukaan asianmukainen ja riittävä vakuutusturva, ei voi olla
varmuutta siitä, että Yhtiö saa sille aiheutuneet tappiot takaisin täysimääräisenä tai että vakuutuksesta
saatavat varat riittävät kattamaan Yhtiön tappiot.
Vakuuttamattomien menetysten tai vahinkojen maksaminen tai vakuutusmaksujen korotukset voivat
aiheuttaa Yhtiölle maksuvelvollisuuksia, joilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyvät riskit
Yhtiö ei välttämättä saa rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin tai lainkaan
Yhtiö rahoittaa liiketoimintaansa ja investointejaan operatiivisilla rahavirroilla sekä velkarahoituksella.
Yhtiön liiketoiminta sekä velanmaksukyvyn ylläpitäminen edellyttävät riittävää kassavirtaa. Yhtiö ei
välttämättä kykene tuottamaan liiketoiminnallaan riittäviä kassavirtoja Yhtiön kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, Yhtiön rahoituksen varmistamiseksi ja Yhtiön velkojen lyhentämiseksi. Lisäksi ei ole varmuutta
siitä, että Yhtiö pystyy turvaamaan rahoituksen riittävässä määrin ja kilpailukykyisin sopimusehdoin
liiketoimintansa ja investointiensa rahoittamiseksi.
25
Muutokset makrotaloudellisessa ympäristössä tai rahoitusmarkkinoiden yleisessä tilanteessa voivat
vaikuttaa negatiivisesti rahoituksen saatavuuteen, hintaan ja muihin ehtoihin. Oman ja vieraan
pääomanehtoisen rahoituksen saatavuudessa ja tarjolla olevan rahoituksen ehdoissa tapahtuvat
muutokset voivat vaikuttaa Yhtiön mahdollisuuksiin investoida sen liiketoiminnan kehittämiseen ja
kasvattamiseen tulevaisuudessa.
Mikäli Yhtiö ei saa rahoitusta kilpailukyisin ehdoin tai lainkaan, voisi tällä olla olennaisen haitallinen
vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien
Osakkeiden arvoon.
Korkotason nousu saattaa nostaa Yhtiön rahoituksen kustannuksia
Korkotason nousulla voisi olla olennainen suora vaikutus saatavilla olevan rahoituksen kustannuksiin ja
Yhtiön olemassa oleviin rahoituskustannuksiin. Vaikka Yhtiön nykyiset rahoituskustannukset ovat
suhteellisen alhaiset, korkotason nousu voisi vaikuttaa Yhtiön vieraan pääomanehtoisen rahoituksen kustannuksiin. Yhtiö on suojautunut korkomuutosten varalta vain hyvin vähäisessä määrin.
Korkotason nousulla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan
tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Luottotappioilla voi olla epäedullinen vaikutus Yhtiön liiketoiminnan tulokseen
Yhtiöllä on yli 500 asiakasta (jakelijat mukaan lukien) ja sen tuotteita viedään yli 100 maahan. Vuoden
2014 liikevaihdosta noin 23 prosenttia tuli kuitenkin Yhtiön viideltä suurimmalta asiakkaalta, joista
suurimman osuus liikevaihdosta oli noin 8 prosenttia. Vaikka Yhtiö pitää luottoriskiään alhaisena,
luottotappioita ja Yhtiön asiakkaiden maksuvaikeuksia ei voida sulkea pois. Vaikka Yhtiön tietämyksen
mukaan sen asiakkailla ei ole merkittäviä maksuvaikeuksia, on olemassa mahdollinen riski siitä, että sen
asiakkaat eivät kykenisi suorittamaan velkojaan, ja myyntitulot voisivat näin viivästyä tai jäädä kokonaan
saamatta.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Valuuttakurssivaihtelut voivat aiheuttaa valuuttakurssitappioita
Yhtiö käy ulkomaankauppaa ja näin ollen Yhtiö on altistunut transaktio- ja translaatioriskeille.
Transaktioriskit aiheutuvat siitä, että tuotteita ja tavaroita ostetaan ja myydään eri valuutoissa kuin mikä
Yhtiön ja tämän tytäryhtiöiden käyttämä kotimainen valuutta on. Translaatioriskit aiheutuvat, kun
tytäryhtiöiden eri rahayksiköissä olevat pääomat muutetaan emoyhtiön toimintavaluutaksi eli euroksi.
Yhtiö käy kauppaa eri valuutoissa, joista tärkeimmät ovat euro, Yhdysvaltojen dollari (USD) sekä EteläKorean won. Yhtiö ei ole tällä hetkellä suojautunut valuuttakurssivaihteluiden aiheuttamilta riskeiltä.
Katso lisätietoja taloudellisten riskien hallinnoinnista ”Liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema –
Taloudellisten riskien hallinnan kuvaus”.
Valuuttakurssivaihteluilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan
tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Tulevat tilinpäätösstandardien muutokset tai Yhtiön mahdollinen päätös alkaa soveltaa IFRStilinpäätösstandardeja altistavat Yhtiön tilinpäätöksen muutoksiin liittyville riskeille
Yhtiö laatii tilinpäätöksensä paikallisten vaatimusten ja Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti
(Finnish Accounting Standards, ”FAS”). Mahdolliset tulevat muutokset sovellettavissa tilinpäätösstandardeissa tai Yhtiön päätös alkaa soveltaa kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (International
Financial Reporting Standards, IFRS) altistavat Yhtiön tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden, tilinpäätösstandardien ja kirjanpitomenetelmien muutoksiin liittyville riskeille, joilla voi olla vaikutus raportoituihin
lukuihin ja jotka voivat esimerkiksi johtaa Yhtiön raportoidun velkaantumisasteen nousuun. Kyseiset
vaikutukset Yhtiön raportoimiin lukuihin saattavat heikentää Yhtiön kykyä noudattaa luottojärjestelyidensä taloudellisia kovenantteja, millä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Yhtiö ei ole tehnyt päätöstä kansainvälisten tilinpäätösstandardien
soveltamisen aloittamisesta.
26
Mikäli Yhtiö ei kykene hallitsemaan maksuvalmiusriskejä, tämä voisi vaikeuttaa Yhtiön
liiketoimien rahoitusta ja erääntyvien velkojen takaisinmaksua
Yhtiö pyrkii jatkuvasti ennakoimaan ja seuraamaan liiketoimintansa rahoituksen tarvetta, jotta Yhtiöllä
olisi riittävästi likvidejä varoja toimintansa rahoittamiseksi sekä erääntyneiden lainojen takaisinmaksuun.
Yhtiön lainojen takaisinmaksu voisi aiheuttaa mittavamman rasituksen kuin mitä Yhtiön kassavirrassa on
ennakoitu, mikäli Yhtiön liiketoiminta ja tulos kehittyy odotettua huonommin. On mahdollista, ettei Yhtiö
kykenisi ylläpitämään maksuvalmiuttaan. Tällä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Mikäli Yhtiö ei pysty täyttämään rahoitussopimuksiin sisältyviä kovenanttiehtoja, kyseisten
kovenanttiehtojen rikkominen voi johtaa myös muiden lainasopimusten eräännyttämiseen
Ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiö pystyy tulevaisuudessa toimimaan siten, että sen rahoitussopimuksiin sisältyviä kovenantti- ja muita ehtoja ei rikottaisi eikä siitä, että Yhtiön rahoittajat suostuvat mahdollisten tulevien sopimusrikkomusten yhteydessä neuvottelemaan rahoituksen ehtoja uudelleen vaatimatta
lainojen takaisinmaksua. Ei myöskään ole takeita siitä, että Yhtiö tällaisessa tilanteessa pystyisi järjestämään uutta rahoitusta vastaavilla ehdoilla taloudellisesti järkevään hintaan tai lainkaan. Rahoitussopimusten kovenanttiehtojen rikkominen ja muiden sopimusvelvoitteiden täyttämättä jättäminen voisi
siten nostaa rahoituksen kustannuksia merkittävästi ja jopa vaarantaa Yhtiön rahoituksen jatkumisen.
Kovenanttiehtojen rikkomisella voisi olla negatiivinen vaikutus Yhtiön maineeseen tai Yhtiön muiden
lainasopimusten erääntymiseen. Mikäli uutta rahoitusta ei pystytä järjestämään lainkaan, voivat Yhtiön
mahdollisuudet jatkaa liiketoimintaa heikentyä ja Yhtiön toiminnan jatkuvuus voi vaarantua.
First Northissa listautumiseen, Osakkeisiin ja Listautumisantiin liittyviä riskejä
Listautumisannin toteutumisesta ei ole varmuutta eikä voida taata, että Yhtiön listautuminen
First Northiin toteutuisi
Vaikka Yhtiö katsoo täyttävänsä kaikki listautumisen edellytykset, jos Listautumisanti päätetään toteuttaa, ei ole takeita siitä, ettei listautuminen viivästyisi tai toteutuisi lainkaan esimerkiksi viranomaisten tai
First Northin asettamien vaatimusten vuoksi.
Yhtiö voi epäonnistua First North -yhtiöltä vaadittavien toimintojen toteuttamisessa
Yhtiö on luonut Listautumisannin valmisteluvaiheessa tarpeellisia toimenpiteitä ja prosesseja, jotka
mahdollistavat hallinnollisten ja taloudellisten tehtävien, raportoinnin sekä riskien hallinnan ja sisäisen
tarkastuksen suorittamisen ja täten mahdollistavat Yhtiön toimimisen itsenäisenä First Northiin listattuna
yhtiönä. On kuitenkin mahdollista, että kyseisten toimintojen ja prosessien toteuttaminen ja
henkilökunnan sopeuttaminen vie enemmän resursseja kuin on suunniteltu, eikä kyseisiä tehtäviä kyetä
toteuttamaan samanlaatuisina kuin aiemmin tai kyseiset toiminnot keskeytyvät. On myös mahdollista,
että Yhtiö epäonnistuu First North -yhtiöltä vaadittavien toimintojen toteuttamisessa ja järjestämisessä
sekä näiden toimintojen ylläpitämisessä kokonaan tai osittain, tai että näiden toteuttamiseen ja
järjestämiseen liittyy lisäkustannuksia, joita ei kyetä ottamaan huomioon tällä hetkellä.
Tiukat tiedotusaikataulut ja riippuvaisuus tietojärjestelmistä ja avaintyöntekijöistä voivat asettaa
haasteita taloudellisen ja muun tiedon oikeellisuuden sekä kyseisten tietojen oikea-aikaisen julkaisemisen
osalta. Mikäli Yhtiön julkaisemat tiedot osoittautuvat virheellisiksi, harhaanjohtaviksi tai muutoin
sovellettavien lakien, sääntöjen ja määräysten vastaisiksi, Yhtiö voi menettää sijoittajiensa ja muiden
sidosryhmiensä luottamuksen ja Yhtiölle saattaa aiheutua seuraamuksia kyseisten tekojen osalta.
Edellä mainittujen riskien toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Tarjottavien Osakkeiden arvoon.
Osakkeet eivät ole aiemmin olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai
monenkeskisellä markkinapaikalla, Osakkeiden hinta saattaa heilahdella, aktiiviset ja likvidit
markkinat eivät välttämättä kehity, ja mahdolliset sijoittajat voivat menettää huomattavan
osan sijoituksestaan
Osakkeilla ei ole ennen niiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi käyty kauppaa millään säännellyllä
markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla, eikä ole mitään varmuutta siitä, että Listautumisannin
jälkeen Osakkeille syntyy aktiiviset ja likvidit markkinat. Siksi Osakkeiden likviditeetti on epävarmaa.
First Northissa listattujen yritysten osakkeisiin sijoittamisessa on yleisesti katsottu olevan suurempi riski
kuin sijoituksissa Helsingin Pörssin päälistalla olevien yhtiöiden osakkeisiin, sillä markkinapaikka on pieni
27
ja toimijoita vähemmän. First Northissa listattujen yhtiöiden osakkeiden likviditeetti ja myyntimahdollisuudet voivat olla huonot. Lisäksi Tarjottavat Osakkeet eivät ole julkisen tai monenkeskisen
kaupankäynnin kohteena merkintäaikana, eikä Listautumisannissa merkittyjä Tarjottavia Osakkeita voi
myydä ennen merkintäajan päättymistä ja kaupankäynnin alkamista First Northissa.
Osakkeiden listaamisen jälkeinen markkinahinta saattaa vaihdella merkittävästikin johtuen erilaisista
tekijöistä, kuten esimerkiksi Yhtiön kyvystä saavuttaa liiketoimintatavoitteensa. Yhtiö ei pysty ennakoimaan tai arvioimaan hintavaihtelua. Lisäksi kansainväliset osakemarkkinat ovat ajoittain kohdanneet
merkittäviä hinta- ja volyymivaihteluita yksittäisten yritysten liiketoiminnan kehityksestä tai tulevaisuudennäkymistä riippumatta. Myös yleisen markkinatilanteen heikkenemisellä tai samantyyppisten arvopapereiden markkinoiden heikkenemisellä voi olla olennaisen epäedullinen vaikutus Osakkeiden arvoon,
markkinoihin ja likviditeettiin. Osakkeiden hinta ja likviditeetti osakemarkkinoilla saattavat ajoittain
vaihdella huomattavasti Yhtiön liiketoiminnan kehityksestä tai tulevaisuuden näkymistä riippumatta.
Lisäksi Yhtiön liiketoiminnan tulos ja tulevaisuudennäkymät voivat joskus alittaa osakemarkkinoiden,
markkina-analyytikkojen ja sijoittajien odotukset. Yhtiö ei pysty ennakoimaan tai arvioimaan mainittua
hintavaihtelua, ja Tarjottavien Osakkeiden markkinahinta voi nousta yli tai laskea alle Listautumisannin
Merkintähinnan. Minkä tahansa mainitun tekijän toteutumisella voi olla olennaisen haitallinen vaikutus
Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan sekä Osakkeiden arvoon.
Listautumisannin jälkeen Yhtiön suurin osakkeenomistaja säilyttää merkittävän omistuksen ja
äänivallan
Oy Swot Consulting Harri Sjöholm Ltd. (”SWOT CHS”) on ennen Listautumisannin toteuttamista Yhtiön
suurin osakkeenomistaja omistaen noin 89,0 prosenttia Yhtiön olemassa olevista osakkeista ja äänistä.
Mikäli Listautumisanti toteutetaan täysimääräisesti, SWOT CHS:n osuus Osakkeista ja äänistä laskee noin
45,2 prosenttiin tai noin 40,3 prosenttiin mikäli Lisäosakeoption kattamat Osakkeet myydään täysimääräisesti. Yhtiön suurin osakkeenomistaja pystyy yksin vaikuttamaan merkittävällä tavalla osakkeenomistajien päätettäväksi saatettaviin seikkoihin, esimerkiksi tilinpäätöksen hyväksymiseen, osingonjaosta
päättämiseen, osakeanteihin, yhtiöjärjestyksen muuttamiseen sekä hallituksen jäsenten valintaan ja
erottamiseen. Ei ole takeita siitä, että SWOT CHS:n toiminta ja tavoitteet ovat kaikissa tilanteissa linjassa
muiden osakkeenomistajien tavoitteiden kanssa. Keskittynyt osakeomistus voi lisäksi antaa merkittävän
määräysvallan SWOT CHS:lle, mikä voi olla omiaan heikentämään Osakkeiden likviditeettiä ja hinnanmuodostusta First Northissa. SWOT CHS on hallituksen puheenjohtaja Harri Sjöholmin määräysvallassa.
Merkintäsitoumuksen antaneiden sijoittajien merkinnät eivät välttämättä toteudu eikä heitä
koske osakkeiden luovutusrajoitukset
Tietyt kotimaiset institutionaaliset sijoittajat ovat antaneet Listautumisantiin liittyen merkintäsitoumuksia
(”Ankkurisijoittajat”). Ankkurisijoittajat ovat kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan 9,0 prosenttia, 7,0 prosenttia ja 5,5 prosenttia Yhtiön Listautumisannin
jälkeisestä osakemäärästä. Ankkurisijoittajien sitoumus on ehdollinen muun muassa sille, että (i) Yhtiön
osakkeet listataan viimeistään 4.6.2015; (ii) lopullinen merkintähinta ei ylitä Alustavan Hintavälin
enimmäishintaa; (iii) kyseiselle Ankkurisijoittajalle allokoidaan sen sitoumuksen mukainen määrä
osakkeita; (iv) Yhtiön osakkeenomistajien yhteenlaskettu omistusosuus Yhtiön osakkeista on kaupankäynnin alkaessa vähintään 45 prosenttia (lukuun ottamatta SWOT CHS:n omistusosuutta); ja (v) SWOT
CHS:n omistusosuus Yhtiön osakkeista Listautumisannin jälkeen on vähintään yksi kolmasosa. Mikäli
näitä ehtoja ei täytetä, Ankkurisijoittajilla ei ole velvollisuutta merkitä Tarjottavia Osakkeita.
Ankkurisijoittajien merkintäsitoumusten yhteismäärä on 40,5 prosenttia Tarjottavien Osakkeiden
kokonaismäärästä sisältäen Lisäosakeoption. Katso ”Listautumisannin järjestäminen - Merkintäsitoumukset”.
Ankkurisijoittajien sitoumuksia ei ole taattu pankkitakauksella, sulkutilillä, vakuudella tai muulla
vastaavalla järjestelyllä. Näin ollen on olemassa riski siitä, että merkintähinnan maksu ja siten Tarjottavien Osakkeiden allokointi Ankkurisijoittajille ei tapahdu oletetun mukaisesti Listautumisannin päättymisessä, millä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Listautumisannin toteuttamiseen. Lisäksi Ankkurisijoittajien osakkeita ei koske osakkeiden luovutusrajoitukset, minkä vuoksi on mahdollista, että Ankkurisijoittaja myy osan tai kaikki osakkeensa heti listautumisen toteuduttua. Mikä tahansa merkittävä Yhtiön
osakemäärien myynti voi johtaa Yhtiön osakkeiden markkinahinnan laskuun.
28
Yhtiö ei välttämättä jaa tai kykene jakamaan osinkoa tulevaisuudessa
Ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiö maksaa tulevaisuudessa osinkoa Yhtiön liikkeeseen laskemille Osakkeille. Mahdollisesti maksettavan osingon määrää ei myöskään voida taata. Mahdollisen tulevaisuudessa
jaettavan osingon määrä riippuu Yhtiön tulevasta tuloksesta, taloudellisesta asemasta, kassavirrasta,
pääomavaatimuksista, investointitarpeista ja muista tekijöistä. Yhtiön osinkopolitiikkaa on kuvattu
tarkemmin kohdassa ”Tietoa Yhtiöstä ja Yhtiön liiketoiminta - Osingot”.
Osakeyhtiölain ja Suomessa vallitsevan käytännön mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeille maksetaan
osinkoa yleensä vain kerran vuodessa yhtiökokouksen hyväksyttyä yhtiön tilinpäätöksen ja päätettyä
mahdollisesta osingonjaosta yhtiön hallituksen osingonjakoehdotuksen perusteella.
Sijoittajat eivät voi peruuttaa sijoituspäätöstään
Listautumisannissa tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi peruuttaa, mitätöidä tai muuttaa paitsi
kohdassa ”Listautumisannin ehdot” mainituissa poikkeustapauksissa. Tarjottavat Osakkeet maksetaan
merkinnän yhteydessä, ellei Listautumisannin ehdoista muuta johdu. Näin ollen sijoittajien on tehtävä
sijoituspäätöksensä ennen kuin Listautumisannin lopullinen tulos on tiedossa. Lisäksi on huomioitava, että Tarjottavat Osakkeet siirretään sijoittajille vasta sen jälkeen, kun merkintäaika on päättynyt. Tarjottavista Osakkeista ei välttämättä voi luopua ennen kuin ne on kirjattu merkitsijän arvo-osuustilille.
Tulevat osakeannit tai merkittävien osakemäärien myynnit saattavat alentaa Tarjottavien
Osakkeiden arvoa
Yhtiön merkittävä uusien Osakkeiden liikkeeseenlasku tai sen osakkeenomistajien merkittävä Osakkeiden
myynti taikka käsitys siitä, että tällaisia liikkeeseenlaskuja tai myyntejä saattaa tapahtua tulevaisuudessa, voivat vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkina-arvoon ja Yhtiön kykyyn hankkia
tulevaisuudessa varoja osakeantien avulla. Ankkurisijoittajia ei sido luovutusrajoitukset, joten ne voivat
halutessaan luopua osakkeistaan heti listautumisen toteuduttua. Lisäksi, jos osakkeenomistajat päättävät
olla käyttämättä merkintäoikeuksiaan mahdollisissa tulevissa merkintäoikeusanneissa, tai mikäli Yhtiö
toteuttaa suunnattuja osakeanteja, osakkeenomistajien suhteellinen omistus ja Osakkeisiin liittyvien
äänioikeuksien kokonaisosuus voi laimentua.
Hallintarekisteröityjen Osakkeiden haltijat eivät välttämättä kykene käyttämään äänioikeuttaan
Hallintarekisteröityjen Osakkeiden haltijat eivät välttämättä voi käyttää äänioikeuttaan, ellei heidän
omistustaan ole väliaikaisesti rekisteröity heidän nimiinsä Euroclear Finland Oy:ssä (”Euroclear
Finland”) ennen Yhtiön yhtiökokousta. Yhtiö ei voi taata, että sen hallintarekisteröityjen Osakkeiden
haltijat vastaanottavat yhtiökokouskutsun ajoissa ohjeistaakseen heidän tilinhoitajiansa joko väliaikaisesti
rekisteröimään heidän Osakkeensa tai muutoin käyttämään heidän äänioikeuttaan omistajien haluamalla
tavalla. Katso “First North ja arvopaperimarkkinat – Arvo-osuusjärjestelmä”.
Ulkomaiset osakkeenomistajat eivät välttämättä pysty käyttämään merkintäetuoikeuksiaan
Suomen lainsäädännön mukaan osakkeenomistajilla on heidän omistuksensa suhteessa tiettyjä merkintäetuoikeuksia laskettaessa liikkeeseen uusia osakkeita tai uusien osakkeiden merkintään oikeuttavia
arvopapereita. Ulkomaiset osakkeenomistajat eivät kuitenkaan välttämättä voi käyttää merkintäetuoikeuksiaan kotimaassaan voimassa olevien lakien ja määräysten vuoksi. Tämä voi laimentaa näiden
osakkeenomistajien omistusosuutta Yhtiössä.
29
ESITTEESSÄ ANNETUISTA TIEDOISTA VASTUULLISET TAHOT
Yhtiö
Robit Oyj
Vikkiniityntie 9
33880 Lempäälä
03 31403400
Myyjät
Katso Liite 1 (Myyjät)
Vakuutus Esitteessä annetuista tiedoista
Yhtiö vastaa Esitteeseen sisältyvistä tiedoista. Yhtiö ja sen hallitus vakuuttavat varmistaneensa riittävän
huolellisesti, että sen parhaan ymmärryksensä mukaan Esitteessä esitetyt tiedot vastaavat tosiseikkoja
eikä tiedoista ole jätetty pois mitään asiaan todennäköisesti vaikuttavaa.
Myyjät vastaavat Esitteeseen sisältyvistä Myyjiä ja heidän osakkeenomistusta koskevista tiedoista.
Myyjät vakuuttavat varmistaneensa riittävän huolellisesti, että heidän parhaan ymmärryksensä mukaan
Esitteen Myyjiä koskevat tiedot vastaavat tosiseikkoja eikä tiedoista ole jätetty pois mitään asiaan todennäköisesti vaikuttavaa.
30
HALLITUS, TILINTARKASTAJAT JA NEUVONTANTAJAT
Robitin hallituksen jäsenet
Nimi
Harri Sjöholm
Tapio Hintikka
Pekka Pohjoismäki
Matti Kotola
Kalle Reponen
Asema
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
puheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
Hallituksen jäsenten työosoite on Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä.
Pääjärjestäjä
Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ)
Helsingin sivukonttori
Unioninkatu 30
00100 Helsinki
Yhtiön oikeudellinen neuvonantaja
Asianajotoimisto Borenius Oy
Eteläesplanadi 2
00130 Helsinki
Pääjärjestäjän oikeudellinen neuvonantaja
Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy
Eteläesplanadi 20
00130 Helsinki
Yhtiön tilintarkastaja tilikausina 2013-2015
Ernst & Young Oy
Alvar Aallon katu 5 C
00100 Helsinki
Yhtiön tilintarkastaja tilikautena 2012
Idman Vilén Grant Thornton Oy
Hatanpään valtatie 26 C 4
33100 Tampere
31
ERÄITÄ SEIKKOJA
Tulevaisuutta koskevat lausumat
Esitteessä esitetään tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka kuvaavat muun muassa Yhtiön johdon nykyisiä näkemyksiä ja odotuksia Yhtiön tuloksesta, taloudellisesta asemasta, liiketoimintastrategiasta sekä
tulevaa toimintaa ja päämääriä koskevista suunnitelmista ja tavoitteista. Tällaisia lausumia on esitetty
Esitteen jaksoissa ”Tiivistelmä”, ”Riskitekijät”, ”Tietoa Yhtiöstä ja Yhtiön liiketoiminnasta”, ”Liiketoiminnan
tulos ja taloudellinen asema” sekä muualla Esitteessä.
Tulevaisuutta koskevat lausumat liittyvät sekä Yhtiöön, kuten eräät Yhtiön itselleen asettamat
taloudelliset tavoitteet, että niihin sektoreihin ja toimialoihin, joilla se toimii. Lausumat, joissa käytetään
ilmauksia ”pyrkiä”, ”ennakoida”, ”olettaa”, ”uskoa” ”tulla”, ”jatkua”, ”voida”, ”arvioida”, ”odottaa”
”aikoa”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”ennustaa”, ”tavoitella”, ”tähdätä”, ”tahtoa”, tai muita vastaavia ilmaisuja ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia.
Kaikkiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy riskejä ja epävarmuutta, joiden seurauksena Yhtiön
todellinen tulos tai liiketoiminnan tulokset voivat poiketa huomattavasti tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä. Tällaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä on kuvattu muun muassa kohdassa ”Riskitekijät”, joka tulee lukea yhdessä muiden tämän Esitteen sisältämien varoittavien lausumien kanssa.
Lisäksi vaikka Yhtiön liiketoiminnan tulos, taloudellinen tilanne ja maksuvalmius sekä kehitys niillä toimialoilla, joilla Robit toimii, olisivat yhdenmukaiset tämän Esitteen tulevaisuutta koskevien lausumien kanssa, mainitut tulokset tai kehitys eivät välttämättä anna viitteitä tulevien kausien tuloksista tai
kehityksestä.
Kaikki Esitteessä olevat tulevaisuutta koskevat lausumat kuvastavat Robitin johdon nykyisiä näkemyksiä
tulevista tapahtumista, ja niihin liittyy Esitteessä mainittuja, mukaan lukien jaksossa ”Riskitekijät” olevia,
ja muita riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, jotka koskevat Yhtiön liiketoimintaa, liiketoiminnan
tulosta, taloudellista asemaa, kasvustrategiaa ja maksuvalmiutta. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat
koskevat ainoastaan Esitteen päiväyksen mukaista tilannetta ja Yhtiön todellinen liiketoiminta,
liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja maksuvalmius voivat poiketa olennaisesti siitä, mitä on
kuvattu tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Ellei sovellettavien säännösten (mukaan lukien
Arvopaperimarkkinalaki) asettamista velvollisuuksista muuta johdu, Yhtiö ei tule päivittämään tai
arvioimaan Esitteeseen sisältyviä tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tietojen, tulevaisuuden
tapahtumien tai muiden seikkojen perusteella. Tässä kappaleessa esitetyt huomiot koskevat kaikkia
myöhempiä Robitin tai Robitin puolesta toimiviin henkilöihin liittyviä kirjallisia ja suullisia tulevaisuutta
koskevia lausumia kokonaisuudessaan. Sijoitusta harkitsevien sijoittajien tulee ennen sijoituspäätöksen
tekemistä ottaa erityisesti huomioon Esitteessä mainitut tekijät, joiden johdosta Yhtiön todellinen
liiketoiminta, liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja maksuvalmius voivat poiketa ennakoidusta.
Ulkopuolisista lähteistä peräisin olevat tiedot
Mikäli Esitteen sisältämä tieto on peräisin ulkopuolisesta lähteestä, kyseinen lähde on yksilöity. Tällaiset
Esitteeseen sisältyvät ulkopuolisista lähteistä tuotetut tiedot on toistettu Esitteessä asianmukaisesti, ja
siltä osin kuin Yhtiö tietää ja on pystynyt kyseisen kolmannen julkistamien tietojen perusteella varmistamaan, tiedoista ei ole jätetty pois seikkoja, jotka tekisivät toistetuista tiedoista harhaanjohtavia tai epätarkkoja.
Mikäli erikseen ei ole toisin mainittu, Esitteessä esitetyt luvut Osakkeiden lukumäärästä ja niiden tuottamasta äänimäärästä sekä osakepääomasta on laskettu Kaupparekisteriin Esitteen päivämäärään mennessä Yhtiöstä rekisteröityjen tietojen perusteella.
Tilinpäätöstietojen ja eräiden muiden tietojen esittäminen
Yhtiön tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
mukaan lukien tilintarkastamattomat vertailutiedot 31.3.2014 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
sekä tilintarkastetut tilinpäätökset 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta on
laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti (FAS). Yhtiöllä ei ole IFRS-muotoisia
tilinpäätöstietoja. Yhtiön tilinpäätökset tilikausilta 2014 ja 2013 on tilintarkastanut KHT-yhteisö Ernst &
Young Oy, joka on nimennyt KHT Mikko Järventaustan päävastuulliseksi tilintarkastajaksi. Yhtiön
tilinpäätöksen tilikaudelta 2012 on tilintarkastanut KHT-yhteistö Idman Vilén Grant Thornton Oy, joka on
nimennyt KHT Tero Lindellin päävastuulliseksi tilintarkastajaksi. Yhtiö tulee jatkossa raportoimaan
taloudelliset tietonsa puolivuosittain.
32
Esitteessä esitetyt luvut, mukaan lukien taloudelliset tiedot, on pyöristetty. Siten Esitteen taulukoiden
sarakkeiden tai rivien lukujen summa ei aina vastaa tarkalleen sarakkeen tai rivin loppusummana esitettyä lukua. Lisäksi tietyt prosenttiluvut on laskettu tarkoilla luvuilla ennen pyöristyksiä, eivätkä ne siten
välttämättä vastaa prosenttilukuja, joihin olisi päästy, mikäli lukujen laskenta olisi perustunut pyöristettyihin lukuihin.
Esitteen saatavilla olo
Esite on saatavilla sähköisenä Yhtiön internet-osoitteesta www.robit.fi/listautumisanti sekä Pääjärjestäjän
internet-osoitteesta www.seb.fi 5.5.2015 alkaen ja painettuna versiona 6.5.2015 alkaen normaalina
toimistoaikana Yhtiön toimipisteestä Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä, Pääjärjestäjän toimipisteestä
Unioninkatu 30, 00100 Helsinki sekä Helsingin Pörssin vastaanotosta, osoitteesta Fabianinkatu 14, 00100
Helsinki.
Verkkosivuston muut tiedot eivät kuulu Esitteeseen
Esite, ja siihen mahdollisesti tehtävät täydennykset, jotka tulevat osaksi Esitettä, julkistetaan Yhtiön
verkkosivustolla. Muut Yhtiön verkkosivustolla tai millä tahansa muulla sivustolla esitetyt tiedot eivät ole
osa Esitettä eikä sijoitusta Tarjottaviin Osakkeisiin harkitsevien tule perustaa päätöstään arvopapereihin
sijoittamisesta tällaisiin tietoihin.
33
VALUUTTAKURSSIT
Seuraavissa taulukoissa esitetään Euroopan keskuspankin julkaisema euron (EUR) keskimääräinen, ylin,
alin ja jakson lopun noteeraus Yhdysvaltain dollariin (USD) ja Etelä-Korean woniin (KRW) nähden
mainittuina päivinä ja ajanjaksoina.
2012
2013
2014
31.3.2015
Viitteelliset valuuttakurssit EUR/USD
Ylin
Alin
Päätöskurssi
Keskikurssi
1,2848
1,3454
1,2089
1,3194
1,3281
1,3814
1,2768
1,3791
1,3285
1,3953
1,2141
1,2141
1,1261
1,2043
1,0557
1,0759
2012
2013
2014
31.3.2015
Viitteelliset valuuttakurssit EUR/KRW
Ylin
Alin
Päätöskurssi
Keskikurssi
1447,69
1514,05
1380,85
1406,23
1453,91
1523,98
1384,67
1450,93
1398,14
1489,35
1324,8
1324,80
1240,16
1332,24
1188,78
1192,58
Edellä esitetyt valuuttakurssit esitetään ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa, eivätkä ne välttämättä vastaa Yhtiön tilinpäätösten tai taloudellisen informaation laatimisessa käytettyjä valuuttakursseja.
Ei ole takeita siitä, että euroja olisi voitu vaihtaa Yhdysvaltain dollariin tai Etelä-Korean woniin edellä
esitetyillä valuuttakursseilla tai muilla kursseilla kyseisinä päivinä tai ajanjaksoina.
34
LISTAUTUMISANNIN TAUSTA, SYYT JA VAROJEN KÄYTTÖ
Yhtiö aikoo käyttää Osakeannissa saatavat varat sen kasvuhankkeiden rahoittamiseen strategiansa
mukaisesti.
Yhtiö aikoo käyttää Osakeannissa saatavat varat sen nykyisen liiketoiminnan kasvun tukemiseen, ensisijaisesti seuraavasti:
myyntihenkilöstön määrän lisääminen Yhtiön nykyisissä ja suunnitelmien mukaan avattavissa
ulkomaisissa myyntiyhtiöissä,
varastojen kasvattaminen Yhtiön isommissa varastoissa (hubeissa) ja muissa varastoissa,
tavoitteena turvata tuotteiden saatavuus paikallisesti,
Yhtiön tavoitteleman myynnin kasvun johdosta kasvavien myyntisaatavien rahoittaminen, ja
investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen, immateriaalioikeuksiin sekä koneisiin ja laitteisiin,
jotka mahdollistavat Yhtiön tuotetarjonnan kehittämisen, tuotantoautomaation sekä laadun
ylläpitämisen ja parantamisen.
Yhtiön tarkoituksena on lisäksi käyttää olennainen osa Osakeannissa saatavista varoista yritysostoihin.
Yhtiö pyrkii tekemään yritysostoja, jotka mahdollistaisivat Yhtiön tuotetarjonnan laajentamisen sekä
läsnäolon vahvistamisen nykyisillä tai uusilla markkinoilla Yhtiön strategian mukaisesti. Yritysostojen
toteutuessa varoja käytettäisiin myös ostokohteiden integrointiin sekä niihin tehtäviin lisäinvestointeihin.
Yhtiö ei kuitenkaan voi taata, että se kykenisi toteuttamaan yritysostoja ehdoilla, jotka ovat Yhtiölle
hyväksyttäviä.
Osakeannissa saatavat varat mahdollistavat lisäksi Yhtiön pääomarakenteen ja taloudellisen aseman
vahvistamisen. Listautumisannin avulla kasvatetaan lisäksi Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja yleisön
Yhtiötä kohtaan kokemaa kiinnostusta, parannetaan Yhtiön tunnettuutta, hankitaan Yhtiölle pääsy
pääomamarkkinoille ja lisätään Osakkeiden likviditeettiä. Listautumisannin myötä Osakkeita voidaan
myös tehokkaammin käyttää mahdollisissa yritysostoissa sekä Yhtiön henkilöstön ja avainhenkilöiden
palkitsemisessa.
Yhtiön johto arvioi, että Yhtiön bruttotuotot Osakeannista ovat yhteensä noin 32 miljoonaa euroa.
Listautumisen ja Osakeannin yhteydessä Yhtiön maksettavaksi tulevien maksujen, palkkioiden ja
arvioitujen kulujen kokonaissumma on noin 2,4 miljoonaa euroa (mukaan lukien harkinnanvaraiset
palkkiot).3
Myyjien Osakemyynnistä hankkimat bruttotuotot ovat noin 10 miljoonaa euroa. Myyjät odottavat
maksavansa Osakemyynnin yhteydessä noin 0,1 miljoonaa euroa palkkioina ja kuluina.4
Listautumisannin yhteydessä Yhtiön ja Myyjien maksettavaksi tulevien maksujen, palkkioiden ja
arvioitujen kulujen kokonaissumman odotetaan olevan noin 2,4 miljoonaa euroa.
3
Laskettuna Alustavan hintavälin keskihinnalla ja edellyttäen, että kaikki Osakeannissa alustavasti tarjottavat
Antiosakkeet merkitään täysimääräisesti.
4
Laskettuna Alustavan hintavälin keskihinnalla ja Myyntiosakkeiden enimmäismäärällä.
35
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ
Esite saatavilla
Merkintäaika alkaa
Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan
Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy
Instituutioannin merkintäaika päättyy
Lopullisen tuloksen julkistaminen (viimeistään)
Antiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille (arvio)
Kaupankäynti Osakkeilla alkaa (arvio)
Myyntiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille (arvio)
36
5.5.2015
6.5.2015 klo 10.00
12.5.2015 klo 17.00
18.5.2015 klo 17.00
20.5.2015 klo 10.00
21.5.2015
21.5.2015
21.5.2015
25.5.2015
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
Jäljempänä termillä ”merkintä” tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta
listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan olemassa
olevia osakkeita tai merkitsemään uusia osakkeita. Vastaavasti termit ”merkitsijä”, ”merkintäaika”,
”merkintäpaikka”, ”merkintähinta”, ”merkintätarjous” ja ”merkintäsitoumus” (ja muut vastaavat termit)
viittaavat sekä Osakeantiin että Osakemyyntiin.
Yleiskuvaus
Listautumisanti
Osakeannissa ja Osakemyynnissä (määritelty jäljempänä kohdissa ”- Osakeanti” ja ”- Osakemyynti”,
yhdessä ”Listautumisanti”) tarjotaan alustavasti enintään 7 657 472 Robit Oyj:n (”Yhtiö”) osaketta
(”Tarjottavat
Osakkeet”)
institutionaalisille
sijoittajille
Suomessa
ja
kansainvälisesti
(”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) ja Yhtiön henkilöstölle
(”Henkilöstöanti”). Tarjottavat Osakkeet edustavat noin 75,9 prosenttia Yhtiön osakkeista ja niiden
tuottamasta äänimäärästä ennen Listautumisantia ja enintään noin 48,2 prosenttia Listautumisannin
jälkeen edellyttäen, että kaikki Listautumisannissa alustavasti tarjotut Tarjottavat Osakkeet merkitään ja
myydään täysimääräisesti eikä Lisäosakeoptiota (kuten määritelty alla) käytetä.
Listautumisannin ehdot koostuvat tässä esitettyjen Listautumisannin yleisten ehtojen lisäksi Instituutioannin, Yleisöannin ja Henkilöstöannin erityisistä ehdoista.
Osakeanti
Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päätti 27.4.2015 valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään Yhtiön
osakkeiden lukumäärän korottamisesta yhteensä 8 500 000 uudella osakkeella. Yhtiön hallitus päätti
4.5.2015 yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella alustavasti laskea liikkeeseen enintään 5 800
000 uutta osaketta (”Antiosakkeet”) tarjoten uusia osakkeita Instituutioannissa, Yleisöannissa ja
Henkilöstöannissa (”Osakeanti”). Antiosakkeet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen Yhtiön osakkeiden saattamiseksi monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi First Northiin
(määritelty jäljempänä kohdassa ”- Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla”). Hyväksytystä Antiosakkeen
merkinnästä Yhtiölle suoritettu maksu merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastoon. Tämän johdosta Yhtiön osakepääoma ei nouse Osakeannin yhteydessä. Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta enintään 15 883 900 osakkeeseen. Osakeannissa
liikkeeseen laskettavat Antiosakkeet edustavat noin 57,5 prosenttia Yhtiön osakkeista ja niiden
tuottamasta äänimäärästä ennen Listautumisantia ja noin 36,5 prosenttia Listautumisannin jälkeen
edellyttäen, että kaikki Listautumisannissa alustavasti tarjotut Antiosakkeet merkitään ja myydään
täysimääräisesti.
Osakemyynti
Liitteessä 1 luetellut Yhtiön osakkeenomistajat (”Myyjät”) tarjoavat ostettavaksi alustavasti enintään 1
857 472 osaketta (”Myyntiosakkeet”) Instituutioannissa ja Yleisöannissa (”Osakemyynti”).
Myyntiosakkeet vastaavat noin 18,4 prosenttia Yhtiön osakkeista ja kaikkien osakkeiden tuottamasta
äänimäärästä ennen Listautumisantia ja noin 11,7 prosenttia Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että
kaikki Listautumisannissa alustavasti tarjotut Tarjottavat Osakkeet merkitään ja myydään täysimääräisesti eikä Lisäosakeoptiota käytetä. Mikäli Listautumisanti ei tulisi kokonaan merkityksi, ja
Listautumisanti siitä huolimatta toteutettaisiin, vähennettäisiin Myyntiosakkeiden määrää vastaamaan
tehtyjä merkintöjä. Myyntiosakkeiden määrää vähennettäessä ensisijaisesti vähennettäisiin Oy Swot
Consulting Harri Sjöholm Ltd:n (”SWOT CHS”) myymien osakkeiden määrää. Lisätietoja Myyjistä on
Esitteen jaksossa ”Liite 1 – Myyjät”.
Lisäosakeoptio
SWOT CHS antaa Pääjärjestäjälle (kuten määritelty alla) lisäosakeoption ostaa ylikysyntätilanteissa 30
päivän kuluessa Osakkeiden kaupankäynnin aloittamisesta First North -listalla, eli arviolta 21.5.2015–
19.6.2015 välisenä ajanjaksona, enintään 767 747 Osaketta tai hankkia näille ostajia yksinomaan ylikysyntätilanteiden kattamiseksi (”Lisäosakeoptio”). Ellei muuta erikseen mainita tai asiayhteydestä muuta
selvästi ilmene, Tarjottavia Osakkeita koskevat tiedot koskevat myös mahdollisen Lisäosakeoption nojalla
myytäviä osakkeita. Lisäosakeoption perusteella ostettavat osakkeet edustavat enintään noin 7,6
prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä ennen Listautumisantia ja enintään
37
noin 4,8 prosenttia Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään ja
myydään täysimääräisesti ja että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan.
Stabilointi
Listautumisannin yhteydessä Pääjärjestäjä stabiloinnin järjestäjänä saattaa, mutta ei ole velvollinen, 30
päivän kuluessa Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa, eli arviolta 21.5.2015–19.6.2015
välisenä ajanjaksona, suorittaa toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten saattavat
vaikuttaa Osakkeiden hintaan pitäen sen tasolla, joka ei muutoin välttämättä vallitsisi avoimessa
kaupankäynnissä (stabilointi). Tällaisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa First Northissa tai muutoin. Nämä
toimenpiteet saattavat nostaa tai ylläpitää Osakkeiden markkinahintaa markkinoilla itsenäisesti
määräytyviin tasoihin nähden tai estää tai viivyttää Osakkeiden markkinahinnan laskua. Stabilointitoimenpiteitä ei kuitenkaan voida toteuttaa korkeampaan hintaan kuin Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan. Pääjärjestäjällä ei ole velvoitetta suorittaa näitä toimenpiteitä ja se voi keskeyttää nämä
toimenpiteet milloin tahansa. Stabilointijakson päätyttyä Pääjärjestäjä tai Yhtiö Pääjärjestäjän puolesta
julkistaa lainsäädännön tai muiden sovellettavien säännösten edellyttämät tiedot stabiloinnista.
Stabiloinnissa noudatetaan komission asetusta (EY) N:o 2273/2003 Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja rahoitusvälineiden vakauttamiselle
myönnettävien poikkeuksien osalta.
Pääjärjestäjä tulee solmimaan selvitykseen ja stabilointiin liittyvän osakelainaussopimuksen SWOT CHS:n
kanssa. Osakelainaussopimuksen mukaan Pääjärjestäjä voi ottaa Osakkeita lainaksi Lisäosakeoptiota
vastaavan määrän, joilla katetaan Listautumisannin yhteydessä mahdollisesti tehdyt yliallokoinnit. Mikäli
Pääjärjestäjä lainaa Osakkeita tällä tavalla, sen on palautettava yhtä suuri määrä Yhtiön osakkeita tai
tätä vastaavat oikeudet SWOT CHS:lle.
Pääjärjestäjä
Listautumisannin pääjärjestäjänä toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori
(”SEB” tai ”Pääjärjestäjä”).
Merkintätakaus
Yhtiö, Myyjät ja Pääjärjestäjä tulevat solmimaan arviolta 20.5.2015 järjestämissopimuksen ("Järjestämissopimus"). Järjestämissopimus sisältää SEB:n merkintätakauksen koko Listautumisannin (sisältäen sekä Osakeannin että Osakemyynnin) osalta ja se on ehdollinen tietyille tavanomaisille ehdoille.
Mikäli Listautumisannissa ei saavuteta riittävää määrää Tarjottavien Osakkeiden merkintöjä,
Listautumisantia ei toteuteta eikä Järjestämissopimusta solmita.
Listautumisannin ehdollisuus
Yhtiön hallitus ja Myyjät päättävät Listautumisannin toteuttamisesta, Tarjottavien Osakkeiden määristä
sekä lopullisesta Tarjottavien Osakkeiden merkintähinnasta institutionaalisille sijoittajille suunnatun
tarjousmenettelyn päätyttyä, arviolta 20.5.2015. Mikäli Listautumisannissa ei saavuteta riittävää määrää
Tarjottavien Osakkeiden merkintöjä, Listautumisantia ei toteuteta. Listautumisannin toteuttaminen on
ehdollinen Järjestämissopimuksen allekirjoittamiselle.
Merkintäaika
Instituutioannin merkintäaika alkaa 6.5.2015 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 20.5.2015 kello 10.00.
Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 6.5.2014 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 18.5.2015
kello 17.00.
Yhtiöllä ja Myyjillä on ylikysyntätilanteessa oikeus Instituutio- Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin
keskeyttämiseen aikaisintaan 12.5.2015 kello 17.00. Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöanti voidaan
keskeyttää toisistaan riippumatta. Instituutio-, Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin ylikysyntätilanteen johdosta
myös koko Listautumisanti voidaan keskeyttää. Instituutio-, Yleisö- ja/tai Henkilöstöannin mahdollisesta
keskeyttämisestä annetaan asiaa koskeva yhtiötiedote.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Listautumisannin merkintäaikaa. Mahdollinen merkintäajan
pidennys julkistetaan yhtiötiedotteella, josta ilmenee Listautumisannin merkintäajan uusi päättymisajankohta. Listautumisannin merkintäaika päättyy kuitenkin viimeistään 2.6.2015 kello 17.00. Yhtiön
hallitus voi pidentää tai olla pidentämättä Instituutio-, Yleisö- tai Henkilöstöannin merkintäaikoja
toisistaan riippumatta. Listautumisannin merkintäajan pidentämistä koskeva yhtiötiedote on annettava
38
viimeistään Instituutio- tai Yleisö ja Henkilöstöannin merkintäajan yllä esitettynä arvioituna päättymispäivänä.
Merkintähinta
Tarjottavia Osakkeita tarjotaan merkittäväksi alustavasti vähintään 5,00 euron ja enintään 6,10 euron
merkintähintaan Tarjottavalta Osakkeelta (“Alustava Hintaväli”). Henkilöstöannissa merkintähinnan
hintaväli on 10 prosenttia alhaisempi kuin Alustava Hintaväli. Alustavaa Hintaväliä voidaan muuttaa
merkintäajan
kuluessa,
mistä
ilmoitetaan
yhtiötiedotteella
ja
internetissä
osoitteessa
www.robit.fi/listautumisanti. Tarjottavien Osakkeiden lopullinen merkintähinta voi olla Alustavan
Hintavälin ylä- tai alapuolella. Katso jäljempänä kohta “ – Merkintäsitoumuksen peruuttaminen – Menettely Alustavaa Hintaväliä muutettaessa”. Tarjottavien Osakkeiden lopullinen merkintähinta päätetään
institutionaalisten sijoittajien antamien merkintätarjousten (”Merkintätarjous”) perusteella Yhtiön,
Myyjien ja Pääjärjestäjän välisissä neuvotteluissa merkintäajan päätyttyä arviolta 20.5.2015
(“Hinnoittelu”). Lopullinen merkintähinta ilmoitetaan yhtiötiedotteella välittömästi Hinnoittelun jälkeen,
ja se on saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana pankkipäivänä, arviolta 21.5.2015, Listautumisannin merkintäpaikoissa ja internetissä osoitteessa www.robit.fi/listautumisanti. Henkilöstöannin lopullinen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisöannissa.
Merkintäsitoumuksen peruuttaminen
Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa annettu merkintäsitoumus (”Sitoumus”) on sitova ja sitä ei voi
muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin Arvopaperimarkkinalain edellyttämissä tilanteissa.
Menettely Alustavaa Hintaväliä muutettaessa
Mikäli Alustavaa Hintaväliä muutetaan merkintäajan kuluessa, Esitettä täydennetään, ja Esitteen täydennyksestä sekä Alustavan Hintavälin muutoksesta ilmoitetaan yhtiötiedotteella ja internetissä osoitteessa
www.robit.fi/listautumisanti. Mikäli Alustavaa Hintaväliä muutetaan tai mikäli Tarjottavien Osakkeiden
lopullinen merkintähinta eroaa Alustavasta Hintavälistä, Sitoumuksen ennen Alustavan Hintavälin
muuttamista tai Alustavasta Hintavälistä eroavan lopullisen merkintähinnan ilmoittamista Yleisö- tai
Henkilöstöannissa tehneet sijoittajat voivat vähintään kahden (2) seuraavan pankkipäivän ajan uuden
hintavälin tai Alustavasta Hintavälistä eroavan lopullisen merkintähinnan julkistamisesta lukien peruuttaa
aikaisemmin tehdyn Sitoumuksensa. Sitoumuksen peruuttamiseksi merkinnän Yleisö- tai Henkilöstöannissa tehneen sijoittajan tulee olla yhteydessä FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalveluun
([email protected], p. 09 6134 6250).
Mikäli Sitoumusta ei peruuteta, Sitoumuksestaan maksun suorittaneen sijoittajan osakemäärä lasketaan
uudelleen lopullisen merkintähinnan mukaan.
Arvopaperimarkkinalain edellyttämä peruuttamisoikeus
Mikäli Esitettä täydennetään tai oikaistaan olennaisen virheen tai puutteen taikka olennaisen uuden
tiedon johdosta joka käy ilmi Arvopaperimarkkinalain mukaisesti sen jälkeen, kun Finanssivalvonta on
hyväksynyt Esitteen mutta ennen tarjouksen voimassaoloajan päättymistä, on sijoittajilla, jotka ovat
sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia Osakkeita ennen Esitteen täydentämisen tai oikaisun julkaisua,
oikeus Arvopaperimarkkinalain mukaisesti peruuttaa Sitoumuksensa vähintään kahden (2) pankkipäivän
kuluessa siitä, kun Esitteen täydennys tai oikaisu on julkaistu. Peruuttamisoikeuden edellytyksenä on,
että täydennykseen tai oikaisuun johtanut virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen
Tarjottavien Osakkeiden toimittamista sijoittajille.
Mahdollisen Sitoumuksen peruutuksen tulee koskea kaikkia yksittäisen sijoittajan antamien Sitoumusten
kattamaa osakemäärää kokonaisuudessaan. Mikäli Esitettä täydennetään tai oikaistaan, siitä ilmoitetaan
yhtiötiedotteella. Kyseisessä yhtiötiedotteessa ilmoitetaan myös sijoittajien Sitoumuksen peruuttamisoikeudesta. Tarjouksen voimassaoloajan katsotaan päättyvän kun Listautumisannin toteuttamisesta, ja
Tarjottavien Osakkeiden lopullisesta merkintähinnasta ja allokaatiosta on päätetty, eli alustavasti
20.5.2015.
Menettely Sitoumusta peruutettaessa
Sitoumuksen peruuttamisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalveluun joko
sähköpostitse ([email protected]) tai FIM Sijoituspalvelut Oy:n asiakaspalvelun puhelimitse (p. 09
6134 6250) antamien ohjeiden mukaisesti. Mahdollinen Sitoumuksen peruuttaminen koskee Sitoumusta
kokonaisuudessaan. Peruuttamiseen oikeuttavan ajanjakson päätyttyä peruuttamisoikeutta ei enää ole.
39
Mikäli Sitoumus peruutetaan, merkintäpaikka palauttaa Tarjottavista Osakkeista maksetun määrän
Sitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille. Varat palautetaan mahdollisimman pian peruuttamisen jälkeen,
arviolta viiden (5) pankkipäivän sisällä merkintäpaikalle annetusta peruuttamisilmoituksesta. Mikäli
sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin myyntipaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi
(2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille
Merkintäsitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa ja hänen on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero merkintäsitoumuksessaan. Yleisö- ja Henkilöstöannissa jaetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan hyväksytyn Sitoumuksen tehneiden sijoittajien arvoosuustileille arviolta ensimmäisenä pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 21.5.2015. Instituutioannissa Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettaviksi maksua vastaan arviolta 25.5.2015
Euroclear Finland Oy:n kautta.
Omistus- ja osakasoikeudet
Omistusoikeus Myyntiosakkeisiin siirtyy, kun Tarjottavat Osakkeet on maksettu ja kirjattu sijoittajan
arvo-osuustilille. Myyntiosakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet ja ne tuottavat
oikeuden osinkoon ja muuhun varojen jakoon sekä muihin Yhtiön osakkeisiin liittyviin oikeuksiin Yhtiössä
omistusoikeuden siirtymisestä lukien. Antiosakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet
ja ne tuottavat oikeuden osinkoon ja muihin varojenjakoon sekä muihin Yhtiön osakkeisiin liittyviin
oikeuksiin Yhtiössä sen jälkeen, kun Antiosakkeet on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen
ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 20.5.2015. Antiosakkeisiin liittyviä oikeuksia voi käyttää, kun
Tarjottavat Osakkeet on kirjattu sijoittajan arvo-osuustilille.
Jokainen Yhtiön osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa.
Varainsiirtovero ja toimenpidemaksut
Antiosakkeiden merkinnästä ei peritä varainsiirtoveroa. Tilinhoitajat perivät hinnastonsa mukaisen
maksun arvo-osuustilin ylläpitämisestä ja osakkeiden säilyttämisestä.
Myyntiosakkeet myydään monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä samassa yhteydessä, kun kaupankäynti Osakkeilla alkaa First Northissa, eikä näistä kaupoista makseta varainsiirtoveroa. Myyjät
maksavat Osakemyynnin yhteydessä tapahtuvista Yhtiön osakkeiden siirroista mahdollisesti perittävän
varainsiirtoveron.
Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla
Yhtiö jättää listalleottohakemuksen NASDAQ OMX Helsinki Oy:lle (”Helsingin Pörssi”) Osakkeiden
listaamiseksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle monenkeskiselle First North Finland-markkinapaikalle (”First
North”). Kaupankäynnin odotetaan alkavan First Northissa arviolta 21.5.2015. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on ROBIT ja ISIN-koodi FI4000150016. First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena
hyväksyttynä neuvonantajana toimii SEB.
First North -kaupankäynnin alkaessa arviolta 21.5.2015, Listautumisannissa liikkeeseenlaskettuja tai
myytyjä Tarjottuja Osakkeita ei välttämättä ole kaikilta osin vielä siirretty sijoittajien arvo-osuustileille.
Kun välittäjä vastaanottaa toimeksiannon myydä Yhtiön osakkeita First North -listalla, välittäjän tulee
riittävällä huolellisuudella varmistua siitä, että sijoittajalle on allokoitu kulloinkin kysymyksessä oleva
määrä Yhtiön osakkeita.
40
Oikeus peruuttaa Listautumisanti
Yhtiön hallituksella ja Myyjillä on oikeus peruuttaa Listautumisanti koska tahansa ennen Listautumisannin
toteuttamista muun muassa markkinatilanteen tai Yhtiön taloudellisen aseman tai Yhtiön liiketoiminnan
olennaisen muutoksen johdosta. Mikäli hallitus päättää peruuttaa Listautumisannin, maksettu merkintähinta palautetaan merkitsijöille arviolta kolmen (3) pankkipäivän kuluttua hallituksen päätöksestä.
Mikäli merkitsijän pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan
suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Muut seikat
Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja käytännön toimenpiteistä päättää Yhtiön hallitus.
Osakemyyntiin liittyvistä muista seikoista ja käytännön toimenpiteistä päättävät Myyjät.
Saatavilla olevat asiakirjat
Yhtiön viimeisin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä muut osakeyhtiölain
(624/2006) 5 luvun 21 §:n mukaiset asiakirjat ovat merkintäajan saatavilla Yhtiön pääkonttorissa
Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä.
Sovellettava laki
Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Listautumisannista mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet
ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
Instituutioantia koskevat erityiset ehdot
Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään 6 891 725 Tarjottavaa Osaketta institutionaalisille
sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti tässä määritellyin ehdoin. Tarjottavien Osakkeiden määrä voi
olla enemmän tai vähemmän kuin tässä esitetty määrä. Yhtiö ja Myyjät voivat kysynnästä riippuen siirtää
Tarjottavia Osakkeita alustavasta osakemäärästä poiketen Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä
rajoituksetta. Yleisöannissa Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 584 597 Tarjottavaa
Osaketta tai, jos Yleisöannissa annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän,
Yleisöannissa annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä. Henkilöstöannissa Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 28 000 Tarjottavaa Osaketta tai, jos
Henkilöstöannissa annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän, Henkilöstöannissa
annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä.
Tarjottavia Osakkeita tarjotaan Instituutioannissa Yhdysvaltojen ulkopuolella institutionaalisille sijoittajille
Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain nojalla annetun Regulation S -säännöstön mukaisesti.
Tarjottavia Osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa. Lisätietoja Tarjottavien
Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on kohdassa "Tärkeitä tietoja Esitteestä".
Pääjärjestäjällä on oikeus hylätä Merkintätarjous osittain tai kokonaan, ellei sitä ole tehty näiden ehtojen
mukaisesti.
Osallistumisoikeus
Instituutioantiin voivat osallistua sijoittajat, joiden Merkintätarjous käsittää vähintään 20 000 Tarjottavaa
Osaketta.
Merkintäsitoumukset
Tietyt kotimaiset institutionaaliset sijoittajat ovat antaneet Listautumisantiin liittyen merkintäsitoumuksia
(”Ankkurisijoittajat”).
Ankkurisijoittajat
ovat
kukin
erikseen
sitoutuneet
merkitsemään
Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan 9,0 prosenttia, 7,0 prosenttia ja 5,5 prosenttia Yhtiön
Listautumisannin jälkeisestä osakemäärästä. Ankkurisijoittajien sitoumus on ehdollinen muun muassa
sille, että (i) Yhtiön osakkeet listataan viimeistään 4.6.2015; (ii) lopullinen merkintähinta ei ylitä
Alustavan Hintavälin enimmäishintaa; (iii) kyseiselle Ankkurisijoittajalle allokoidaan sen sitoumuksen
mukainen määrä osakkeita; (iv) Yhtiön osakkeenomistajien yhteenlaskettu omistusosuus Yhtiön
osakkeista on kaupankäynnin alkaessa vähintään 45 prosenttia (lukuun ottamatta SWOT CHS:n
41
omistusosuutta); ja (v) SWOT CHS:n omistusosuus Yhtiön osakkeista Listautumisannin jälkeen on
vähintään yksi kolmasosa. Mikäli näitä ehtoja ei täytetä, Ankkurisijoittajilla ei ole velvollisuutta merkitä
Tarjottavia Osakkeita.
Ankkurisijoittajat eivät saa korvausta sitoumuksistaan ja Ankkurisijoittajien sijoitukset tullaan tekemään
lopulliseen merkintähintaan. Lisäksi Ankkurisijoittajien sitoumuksia ei ole taattu pankkitakauksella,
sulkutilillä, vakuudella tai muulla vastaavalla järjestelyllä. Ankkurisijoittajien merkintäsitoumusten
yhteismäärä on 40,5 prosenttia Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärästä sisältäen Lisäosakeoption.
Katso ”Listautumisannin järjestäminen - Merkintäsitoumukset”.
Merkintäpaikat
Institutionaalisten sijoittajien Merkintätarjouksia ottaa vastaan Listautumisannin Pääjärjestäjä.
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Institutionaalisten sijoittajien tulee maksaa hyväksytyn Merkintätarjouksen mukaiset Tarjottavat
Osakkeet Pääjärjestäjän antamien ohjeiden mukaisesti, arviolta 25.5.2015. Pääjärjestäjällä on
arvopaperinvälittäjän huolellisuusvelvollisuuden mukainen oikeus tarvittaessa vaatia Merkintätarjouksen
saadessaan tai ennen Merkintätarjouksen hyväksymistä Merkintätarjouksen antajalta selvitystä tämän
kyvystä maksaa Merkintätarjousta vastaavat Tarjottavat Osakkeet tai vaatia Merkintätarjousta vastaavaa
määrää suoritettavaksi etukäteen. Maksettava määrä on tällöin Alustavan Hintavälin 6,10 euron
enimmäishinta kerrottuna Merkintätarjouksen mukaisella osakemäärällä. Mikäli Alustavaa Hintaväliä
korotetaan, sovelletaan tämän jälkeen annettuihin Merkintätarjouksiin uuden hintavälin mukaista
osakekohtaista enimmäishintaa. Mahdolliset maksujen palautukset tapahtuvat arviolta neljäntenä (4.)
pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 26.5.2015. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Merkintätarjousten hyväksyminen
Yhtiö ja Myyjät päättävät tehtyjen Merkintätarjousten hyväksymisestä Hinnoittelun jälkeen. Ankkurisijoittajille, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa, annetaan kuitenkin etusija muihin sijoittajiin nähden niiden sitoumusten mukaiseen määrään Tarjottavia Osakkeita.
Instituutioannissa hyväksytyistä Merkintätarjouksista toimitetaan vahvistusilmoitus niin pian kuin
käytännössä on mahdollista Tarjottavien Osakkeiden allokoinnin jälkeen. Yhtiö ja Myyjät päättävät
menettelystä mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Merkintätarjoukset voidaan hyväksyä kokonaan tai
osittain tai ne voidaan hylätä.
Yleisöantia koskevat erityiset ehdot
Yleisöannissa tarjotaan alustavasti enintään 730 747 Tarjottavaa Osaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille
Suomessa tässä määritellyin ehdoin. Yhtiö ja Myyjät voivat kysynnästä riippuen siirtää Tarjottavia
Osakkeita alustavasta osakemäärästä poiketen Instituutio- Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä rajoituksetta.
Yleisöannissa Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 584 597 Tarjottavaa Osaketta tai,
jos Yleisöannissa annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän, Yleisöannissa
annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä.
Merkintäpaikalla on oikeus hylätä Sitoumus kokonaan tai osittain, jos se ei ole näiden ehtojen mukainen
tai se on muuten puutteellinen.
Osallistumisoikeus sekä Sitoumusten vähimmäis- ja enimmäismäärä
Yleisöantiin voivat osallistua sijoittajat, joiden kotipaikka on Suomessa ja jotka antavat Sitoumuksensa
Suomessa. Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on kohdassa "Tärkeitä
tietoja Esitteestä". Yleisöannin Sitoumuksen tulee koskea vähintään 50 ja enintään 19 999 Tarjottavaa
Osaketta. Saman sijoittajan yhdessä tai useammassa merkintäpaikassa antamat Sitoumukset yhdistetään yhdeksi Sitoumukseksi, johon sovelletaan edellä mainittua enimmäismäärää. Saman merkitsijän
Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa antamia merkintöjä ei yhdistetä.
Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen
Yleisöannin merkintäpaikkana toimii FIM Sijoituspalvelut Oy.
Yleisöantiin osallistuvat voivat antaa Sitoumuksensa FIM Sijoituspalvelut Oy:n verkkopalvelussa
osoitteessa www.fim.com. Erikseen sovittaessa Yleisöantiin osallistuva sijoittaja voi antaa Sitoumuksen
42
myös
FIM
Sijoituspalvelut
Oy:n
konttoreissa
FIM
Sijoituspalvelut
([email protected], p. 09 6134 6250) antamien ohjeiden mukaisesti.
Oy:n
asiakaspalvelun
Sitoumus katsotaan annetuksi, kun sijoittaja on jättänyt merkintäpaikkaan allekirjoitetun sitoumuslomakkeen merkintäpaikan ohjeiden mukaisesti tai vahvistanut Sitoumuksensa pankkitunnuksillaan ja
maksanut kyseisen Sitoumuksen mukaisen merkinnän. Sitoumusta tehtäessä on otettava huomioon
mahdolliset merkintäpaikan antamat tarkemmat ohjeet. Yleisöannissa annettu Sitoumus on sitova eikä
sitä voi muuttaa, ja sen peruuttaminen on mahdollista vain edellä kohdassa” – Merkintäsitoumuksen
peruuttaminen” mainituissa tilanteissa ja yksilöidyllä tavalla.
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Tarjottavista Osakkeista maksetaan Sitoumusta annettaessa Alustavan Hintavälin enimmäishinta, 6,10
euroa Tarjottavalta Osakkeelta kerrottuna Sitoumuksen mukaisella Tarjottavien Osakkeiden määrällä.
Mikäli Alustavaa Hintaväliä on muutettu, maksetaan Tarjottavasta Osakkeesta Yleisöannissa tämän
jälkeen Sitoumusta annettaessa uuden hintavälin mukainen osakekohtainen enimmäishinta.
Sitoumuksen hyväksyminen ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatio
Yhtiö ja Myyjät päättävät Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta sijoittajille Hinnoittelun jälkeen. Yhtiö ja
Myyjät päättävät menettelystä mahdollisessa ylikysyntätilanteessa. Yleisöannissa annetut Sitoumukset
voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai ne voidaan hylätä. Yhtiö ja Myyjät pyrkivät hyväksymään
Yleisöannissa annetut Sitoumukset kokonaan 500 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja jakamalla tämän
määrän ylittävältä osalta Tarjottavia Osakkeita Yleisöannissa annettujen Sitoumusten täyttämättä olevien
määrien keskinäisessä suhteessa. Lopulliset allokaatioperiaatteet ilmoitetaan yhtiötiedotteella välittömästi
Hinnoittelun jälkeen ja ne ovat saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana pankkipäivänä, arviolta
21.5.2015, merkintäpaikoissa ja Internetissä osoitteessa www.robit.fi/listautumisanti. Kaikille Yleisöantiin
osallistuneille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje Sitoumusten hyväksymisestä ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Hinnoittelun jälkeen.
Maksetun määrän palauttaminen
Mikäli Sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli lopullinen merkintähinta on alempi
kuin Sitoumuksen tekemisen yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai sen osa palautetaan
Sitoumuksen antajalle hänen Sitoumuksessaan ilmoittamalle suomalaiselle pankkitilille arviolta neljäntenä
(4.) pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 26.5.2015. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten
välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin.
Mikäli saman sijoittajan antamia Sitoumuksia on yhdistelty, mahdollinen palautus maksetaan vain yhdelle
pankkitilille. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Katso myös “ – Merkintäsitoumuksen peruuttaminen – Menettely Alustavaa Hintaväliä muutettaessa”.
Henkilöstöantia koskevat erityiset ehdot
Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti enintään 35 000 Tarjottavaa Osaketta Yhtiön henkilöstölle tässä
määritellyin ehdoin. Yhtiö ja Myyjät voivat kysynnästä riippuen siirtää Tarjottavia Osakkeita alustavasta
osakemäärästä poiketen Instituutio- Yleisö- ja Henkilöstöannin välillä rajoituksetta. Henkilöstöannissa
Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 28 000 Tarjottavaa Osaketta tai, jos Henkilöstöannissa annettujen Sitoumusten kattama osakemäärä on tätä vähemmän, Henkilöstöannissa
annettujen Sitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä. Henkilöstöannissa tarjotaan
ainoastaan Yhtiön uusia osakkeita.
Merkintäpaikalla on oikeus hylätä Sitoumus kokonaan tai osittain, jos se ei ole näiden ehtojen mukainen
tai se on muuten puutteellinen.
Osallistumisoikeus sekä Sitoumusten vähimmäis- ja enimmäismäärä
Henkilöstöantiin voivat osallistua Yhtiön hallituksen jäsenet tai henkilöt, jotka ovat Yhtiöön nähden
suorassa työ- tai toimisuhteessa merkintäajan alkaessa 6.5.2015. Listautumisannissa Myyjinä toimivat
henkilöt eivät kuitenkaan voi osallistua Henkilöstöantiin, vaikka he muutoin täyttäisivät Henkilöstöantiin
osallistumisen edellytykset. Henkilöstöannin osallistumisoikeus on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää.
Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on kohdassa "Tärkeitä tietoja
Esitteestä". Henkilöstöannin Sitoumuksen tulee koskea vähintään 50 ja enintään 19 999 Tarjottavaa
Osaketta. Saman sijoittajan antamat Sitoumukset yhdistetään yhdeksi Sitoumukseksi, johon sovelletaan
43
edellä mainittua enimmäismäärää. Saman merkitsijän Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa antamia
merkintöjä ei yhdistetä.
Henkilöstöannin lock-up
Henkilöstöantiin osallistuvat tulevat sitoutumaan siihen, että he eivät ilman Pääjärjestäjän etukäteen
antamaa kirjallista suostumusta tarjoa, panttaa, myy, sitoudu myymään, aseta optioita tai oikeutta
ostaa, osta optiota tai oikeutta myydä, anna optio-oikeutta tai warranttia ostaa tai muutoin siirrä tai
luovuta, suoraan tai välillisesti, Yhtiön osakkeita tai muita Yhtiön osakkeiksi vaihdettavia, muunnettavia
tai merkittävissä olevia arvopapereita, tai tee vaihto- tai muuta sopimusta, jolla Yhtiön osakkeiden
omistukseen liittyvät taloudelliset vaikutukset siirtyvät kokonaan tai osittain riippumatta siitä,
toteutetaanko tällaiset toimenpiteet Yhtiön osakkeiden tai muiden arvopapereiden toimituksella,
käteisellä tai muutoin. Sitoumus on voimassa 360 päivää Yhtiön osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta
First Northissa.
Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen
FIM Sijoituspalvelut Oy vastaanottaa Sitoumuksia Henkilöstöannissa merkintään oikeutetuille henkilöille
annettujen ohjeiden mukaisesti.
Sitoumus katsotaan annetuksi, kun merkintäpaikka on vastaanottanut sijoittajalta allekirjoitetun
sitoumuslomakkeen merkintäpaikan ohjeiden mukaisesti ja maksanut kyseisen Sitoumuksen mukaisen
merkinnän. Sitoumusta tehtäessä on otettava huomioon mahdolliset merkintäpaikan antamat tarkemmat
ohjeet. Henkilöstöannissa annettu Sitoumus on sitova eikä sitä voi muuttaa, ja sen peruuttaminen on
mahdollista vain edellä kohdassa” – Merkintäsitoumuksen peruuttaminen” mainituissa tilanteissa ja
yksilöidyllä tavalla.
Tarjottavien Osakkeiden maksu
Tarjottavista Osakkeista maksetaan Sitoumusta annettaessa 10 prosenttia Alustavan Hintavälin
enimmäishintaa alhaisempi hinta, 5,49 euroa Tarjottavalta Osakkeelta kerrottuna Sitoumuksen
mukaisella Tarjottavien Osakkeiden määrällä. Mikäli Alustavaa Hintaväliä on muutettu, maksetaan
Tarjottavasta Osakkeesta Henkilöstöannissa tämän jälkeen Sitoumusta annettaessa 10 prosenttia uuden
hintavälin mukaista osakekohtaista enimmäishintaa alhaisempi hinta.
Sitoumuksen hyväksyminen ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatio
Yhtiö päättää Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Henkilöstöannin sijoittajille Hinnoittelun jälkeen. Yhtiö
päättää menettelystä mahdollisessa Henkilöstöannin ylikysyntätilanteessa. Henkilöstöannissa annetut
Sitoumukset voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai ne voidaan hylätä. Yhtiö pyrkii hyväksymään
Henkilöstöannissa annetut Sitoumukset kokonaan 500 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja jakamalla
tämän määrän ylittävältä osalta Tarjottavia Osakkeita Henkilöstöannissa annettujen Sitoumusten
täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa. Lopulliset allokaatioperiaatteet ilmoitetaan yhtiötiedotteella välittömästi Hinnoittelun jälkeen ja ne ovat saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana
pankkipäivänä,
arviolta
21.5.2015,
merkintäpaikoissa
ja
Internetissä
osoitteessa
www.robit.fi/listautumisanti. Kaikille Henkilöstöantiin osallistuneille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje
Sitoumusten hyväksymisestä ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Hinnoittelun jälkeen.
Maksetun määrän palauttaminen
Mikäli Sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli Henkilöstöannin lopullinen
merkintähinta on alempi kuin Sitoumuksen tekemisen yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai
sen osa palautetaan Sitoumuksen antajalle hänen Sitoumuksessaan ilmoittamalle suomalaiselle
pankkitilille arviolta neljäntenä (4.) pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen, arviolta 26.5.2015. Mikäli
sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan
suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Mikäli saman sijoittajan antamia Sitoumuksia on yhdistelty,
mahdollinen palautus maksetaan vain yhdelle pankkitilille. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Katso myös “ – Merkintäsitoumuksen peruuttaminen – Menettely Alustavaa Hintaväliä muutettaessa”.
44
MARKKINA- JA TOIMIALAKATSAUS
Jäljempänä esitetty kuvaus sisältää markkina- ja toimialatietoa, joka perustuu ulkopuolisista lähteistä
saatuun tietoon ja Yhtiön johdon arvioihin. Mikäli kyseinen tieto on peräisin ulkopuolisesta lähteestä,
kyseinen lähde on yksilöity. Jäljempänä esitetty kuvaus sisältää myös arvioita Yhtiön markkina-asemasta,
joita ei saa julkisista lähteistä. Nämä arviot perustuvat Yhtiön saatavilla oleviin ei-julkisiin lähteisiin ja
johdon tietämykseen kyseessä olevista toimialoista ja markkinoista. Lisätietoja markkina- ja
toimialatietojen lähteistä, katso "Eräitä seikkoja - Ulkopuolisista lähteistä peräisin olevat tiedot".
Yleistä
Robit suunnittelee, valmistaa, toimittaa ja huoltaa porauksessa käytettäviä kulutusosia tunnelinporauksen, maalämmön ja -jäähdytyksen, rakentamisen ja kaivosteollisuuden sovelluksiin. Yhtiön tuotteet jaetaan kallioporauksessa käytettäviin niin sanottuihin top hammer -kulutusosiin ja maaporauksessa
käytettäviin DTH -kulutusosiin.
Yhtiön tarjoamat tuotteet kuluvat porausprosesseissa ja niitä pitää uusia säännöllisin väliajoin. Tällaisia
kuluvia osia ovat esimerkiksi nastaporakruunut, niskat, poratangot ja -putket sekä maaporausjärjestelmät. Yhtiön myyntiverkostoon kuuluvat sen omat myyntiyhtiöt Suomessa, Etelä-Koreassa,
Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Etelä-Afrikassa sekä myyntitoimisto Kiinassa. Yhtiön jakeluverkosto kattaa
tällä hetkellä noin 160 jakelijaa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Etelä-Koreassa.
Porauksessa käytettävät kulutusosat
Porauksessa käytettävillä kulutusosilla on tärkeä rooli tehokkaan ja keskeytyksettömän poraustuloksen
saavuttamisessa. Keskeytykset porausprosessissa johtavat yleensä huomattaviin lisäkustannuksiin
asiakkaalle. Tuotteiden kuluvan luonteen vuoksi poraukseen liittyvien kulutusosien kysyntä on
riippuvainen tuotantomääristä eikä niinkään porauslaitteiden kysyntään voimakkaasti vaikuttavista
taloudellisista sykleistä. Suurin osa loppuasiakkaista luokittelee poraukseen liittyvien kulutusosien
kustannukset käyttökustannuksiksi.
Porauksessa kuluvia osia ovat esimerkiksi nastaporakruunut, niskat, poratangot ja -putket sekä
maaporausjärjestelmät, jotka tulee uusia säännöllisin väliajoin.
Poraukseen liittyvien kulutusosien liitännät ovat hyvin pitkälti standardoituja varsinkin top hammer -poraussovellusten osalta, joten niitä voidaan käyttää useiden eri laitevalmistajien porauslaitteiden kanssa.
Yhtiön johdon arvion mukaan suurimpia porauslaitteiden valmistajia ovat Atlas Copco ja Sandvik.
Yhtiön johto arvioi, että porauksessa käytettävien koneiden ja laitteiden (sisältäen varaosat ja
kulutusosat) markkinoiden kokonaisarvo on noin 12 miljardia euroa. Yhtiön johto arvioi, että top hammer
-porauksessa käytettävien koneiden ja -laitteiden markkinoiden kokonaisarvo on tästä noin 5 miljardia
euroa ja DTH porauksessa käytettävien koneiden ja laitteiden arvo on noin 4 miljardia euroa (top
hammer- ja DTH -koneet ja laitteet yhdessä noin 9 miljardia euroa). Porauksessa käytettävät kulutusosat
muodostavat arviolta noin 20–30 prosenttia porauksessa käytettävien koneiden ja laitteiden
markkinoiden kokonaisarvosta.
Porausmenetelmien esittely
Poraus on työstömenetelmä, jossa kiinteisiin materiaaleihin porataan porakruunulla pyöreitä reikiä.
Porakruunu on iskevän porauksen kulutusosa. Kun se painetaan materiaalia vasten, kruunu iskee sitä
tuhansia kertoja minuutissa. Porakoneen iskutoiminnon avulla porakruunu painuu materiaaliin ja irrottaa
materiaalin palasia, jotka huuhdellaan pois reiästä, kun sitä porataan. Pääasialliset porausmenetelmät
ovat:
1.
2.
3.
Top hammer -poraus
DTH-poraus
Rotary-poraus (kiertoporaus)
Yhtiön valmistamia porauksessa käytettäviä kulutusosia käytetään top hammer- ja DTH-porakalustoissa.
Yhtiö on keskittynyt ainoastaan iskuporauksessa käytettäviin kulutusosiin eikä se tällä hetkellä valmista
tuotteita rotary-porauksessa käytettäviin laitteisiin.
45
Top hammer -poraus
Top hammer -pora on hydraulinen kallio- tai maapora, jossa iskun tuottava "porakone tai vasara" on
syöttölaitteen päällä. Vasara tuottaa iskuvoimaa poratankoihin tai -putkiin, joka siirtyy porakruunuun.
Syöttölaite on tyypillisesti liitetty kääntyvällä puomilla liikutettavaan yksikköön. Iskujärjestelmä iskee
poratankoon esimerkiksi 2000–5000 kertaa minuutissa ja kierrosnopeus voi olla esimerkiksi 60–200
kierrosta minuutissa. Nämä tekijät yhdessä mahdollistavat reikien poraamisen kallioon. Ylijäävä
materiaali (porasoija) huuhdotaan reiän pohjalta ylös paineilman tai veden avulla.
Top hammer -poria käytetään ensisijaisesti kaivostoiminnassa, rakentamisessa sekä kiviaineksen
louhinnassa. Top hammer -porauksen ja räjäytys-louhinta -menetelmän yhdistelmällä louhintaprosessista
saadaan erittäin tehokas.
DTH-poraus
DTH on pääosin paineilmalla toimiva kallio- tai maapora, jossa iskuvasara sijaitsee heti porakruunun
takana ja sen vuoksi iskumekanismi liikkuu kruunun mukana porattuun reikään. Poraputket siirtävät
tarvittavan syöttövoiman ja pyörityksen DTH-vasaraan ja kruunuun sekä paineilman DTH-vasaraan. Ilma
huuhtelee porasoijan ylös reiän pohjalta. Poraputket lisätään porakaluston yläpäähän, kun reikä syvenee.
Mäntä iskee suoraan kruunun iskupintaan ja vasaran suojavaippa ohjaa porakruunua. Nopea vasaran isku
murtaa kovan kallion pieniksi palasiksi, jotka DTH-vasaran poistoilma puhaltaa ylös.
46
DTH-porausta käytetään pääasiassa rakennusteollisuudessa, paalutuksessa sekä vesikaivojen ja
maalämpöpumppujen reikien poraamisessa. Sitä käytetään myös tuotantoporauksessa maanpäällisessä
ja maanalaisessa kaivostoiminnassa. DTH-porauksen suurin etu on yksinkertainen tekninen sovellus, jota
käyttäviä laitteita on markkinoilla runsaasti.
Yhtiöön vaikuttavat keskeisimmät tekijät ja markkinatrendit
Yhtiön johdon arvion mukaan Yhtiöön liiketoimintaan eniten vaikuttavat tekijät ja markkinatrendit ovat
seuraavat:
Kaupungistuminen ja infrastruktuurirakentaminen
Kaupungistuminen jatkaa voimakasta kasvuaan. Vuonna 2014 noin 54 prosenttia maailman väestöstä
asui kaupunkialueilla. Vuoteen 2050 mennessä luvun odotetaan nousevan 66 prosenttiin maailman
väestöstä. Kaupungistuminen on nopeinta Afrikassa ja Aasiassa, joissa kaupunkiväestön osuuden
odotetaan olevan 56 prosenttia (Afrikka) ja 64 prosenttia (Aasia). Vuonna 2014 vastaavat
kaupunkiväestön prosenttiosuudet olivat 40 (Afrikka) ja 48 (Aasia). Maailman kaupungistuneimmat
alueet vuonna 2014 olivat Pohjois-Amerikka (82 prosenttia), Latinalainen Amerikka ja Karibia (80
prosenttia) ja Eurooppa (73 prosenttia). Kaupungistumisen odotetaan jatkuvan ympäri maailman tulevina
vuosikymmeninä.5
Kaupungistuminen sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden tarve luo kysyntää uusille infrastruktuurirakentamisen investoinneille, kuten maanteille ja metroille, erityisesti kehittyvillä markkinoilla, joilla
kaupungistuminen ja väestönkasvu on voimakkainta. Kehittyneissä maissa ja kehittyneillä alueilla
infrastruktuurirakentamiseen investoidaan myös olemassa olevan infrastruktuurin kunnostamiseksi ja
modernisoimiseksi. Ihmisten keskittyminen kaupunkialueille ja maan hinnan nousu lisäävät tarvetta
vaativan rakentamisen ja tunnelinporauksen sovelluksille, joita ovat esimerkiksi tunnelit ja sillat,
maanalaiset pysäköintihallit tai maanalaiset kunnalliset vedenkäsittelylaitokset ja öljyvarastot, mitkä
vaativat erityistä kallionlouhintaa ja maaperän vakauttamista esimerkiksi paaluttamalla, ankkuroimalla
tai vaakaporaustekniikalla. Rakennus- ja infrastruktuuri-investoinnit kasvattavat myös mineraalien ja
kiviaineksen kysyntää.
5
YK: World Urbanization Prospects, 2014 Revision
47
Asiakkaiden keskittyminen ydinprosesseihinsa ja palveluiden kysynnän lisääntyminen
Porauksessa käytettävillä kulutusosilla on tärkeä rooli tehokkaan ja keskeytyksettömän poraustuloksen
saavuttamisessa, ja keskeytykset porausprosessissa johtavat yleensä huomattaviin lisäkustannuksiin
asiakkaalle. Poraukseen liittyvät kulutusosat muodostavat kuitenkin melko pienen osan loppuasiakkaiden
kokonaiskäyttökustannuksista ja näin ollen porausurakoitsijat ja kaivokset pitävät tärkeinä ostokriteereinä kulutusosien turvattua saatavuutta ja tasaista korkeaa laatua.
Porausurakoitsijat ja kaivokset keskittyvät yhä enemmän ydinprosesseihinsa, minkä johdosta näitä
palvelevien toimittajien ja palveluntuottajien täytyy jatkuvasti kehittää palvelujaan ylläpitääkseen kilpailukykynsä. Porauksessa käytettävien kulutusosien ostamisessa käytetään yhä enemmän vaihtoehtoisia
hinnoittelumalleja, kuten porausmääriin perustuvaa hinnoittelua tai palvelusopimusmalleja.
Kaivosteollisuudessa malmioiden keskimääräiset pitoisuudet (grade) ovat vähenemässä, mikä johtaa
suurempien ainesmäärien prosessointiin ja kaivannaisjätteen määrän lisääntymiseen. Koska malmipitoisuudet vähenevät vakiintuneilla alueilla, kaivosyhtiöiden on toimittava vaativammissa olosuhteissa,
kuten syvemmissä kaivoksissa, ja etsittävä malmioita uusilta alueilta, joiden sijainnit ovat usein haastavia, syrjäisiä ja epätavanomaisia. Kyseisissä olosuhteissa joudutaan tavallisesti poraamaan suurempia
määriä jotta päästään tyydyttäviin metallien tuotantomääriin. Tämä johtaa porauksessa käytettävien
kulutusosien kysynnän lisääntymiseen, minkä lisäksi haastavimmissa porausolosuhteissa käytettyjen
tekniikoiden ja ratkaisujen laatu ja kestävyys korostuu. Lisäksi kaivostoiminnan lisääntyessä uusilla,
haastavammilla ja syrjäisemmillä alueilla kasvaa myös tarve infrastruktuurin rakentamiselle näihin
kohteisiin.
Valmistuksen automatisointi ja älyn lisääminen tuotteisiin
Automatisointi lisääntyy teollisessa valmistuksessa ja jalostusteollisuudessa. Automatisoitu valmistus ja
automatisoidut prosessit ovat hyödyllisiä ja tehokkaita, koska ne mahdollistavat esimerkiksi tasaisen
tuotelaadun, tehokkaat prosessit ja valmistettujen tuotteiden, kuten poraukseen liittyvien kulutusosien,
korkeat tuotantomäärät. Porausalalla laitteiden ja kulutusosien laatu merkitsee myös tehokkuutta ja on
olennainen tekijä työturvallisuudessa.
Porausurakoitsijat ja kaivokset pyrkivät myös automatisoimaan omia prosessejaan. Meneillään on
esimerkiksi automaattiseen kaivostoimintaan ja kauko-ohjattuun sekä täysin automatisoituun poraustekniikkaan tähtääviä projekteja. Porauslaitteiden ja kulutusosien digitalisointi edistää poraustulosten
seurantaa ja mittausta.
Immateriaalioikeuksien merkitys porausalalla on myös kasvussa ja uudet tekniikat voivat myös tuoda
uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Ympäristötrendit
Valtiot, yritykset ja kuluttajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota ympäristönäkökohtiin, energiankulutukseen ja päästöjen vähentämiseen. Kaivosteollisuudessa edellytetään yhä enemmän, että
valmistajat ja palveluntarjoajat ottavat ympäristöseikat huomioon toiminnassaan niin toimitusketjun
hallintaprosesseissa ja raaka-aineissa kuin jälkimyyntipalveluissa ja kierrätyksessä. Porausta koskevien
kulutusosien osalta ympäristönäkökohdat liittyvät muun muassa raaka-aineiden käyttöön sekä käytettyjen kulutusosien kierrätykseen.
Sähköntarpeen ennustetaan kasvavan maailmanlaajuisesti yli 80 prosenttia tarkastelujakson 2012–2040
aikana6. Yhtiön johdon käsityksen mukaan lisääntynyt energiankulutus, valtioiden päästöjen vähentämiseen tähtäävät aloitteet ja ympäristöpolitiikka yhdistettynä herkästi vaihteleviin energiakustannuksiin
lisää vaihtoehtoisten, uusiutuvien ja ympäristöystävällisimpien energiaratkaisujen, kuten maalämmityksen ja -jäähdytyksen, kysyntää.
Kilpailullinen markkinatilanne
Top hammer -porauksessa käytettävien kulutusosien markkinat ovat suhteellisen konsolidoituneet. Yhtiön
johto arvioi, että markkinoiden johtavat top hammer -poraukseen liittyvien kulutusosien valmistajat ovat
Atlas Copco ja Sandvik, vaikka kyseisten yhtiöiden tarjonta onkin laajempi kaivos- ja rakennuslaitteiden
kuin kulutusosien osalta. Yhtiön johdon mukaan myös Boart Longyear, Brunner & Lay, Furukawa, LHS
6
IEA World Energy Outlook Factsheet
48
Rock Tools, Mitsubishi Materials Corporation (MMC) ja Rockmore International (aakkosjärjestyksessä)
ovat tunnettuja top hammer -poraussovelluksissa käytettävien kulutusosien toimittajia.
DTH-poraukseen liittyvien kulutusosien markkinat ovat taas enemmän pirstoutuneemmat kuin yllä
kuvatut top hammer -porauksessa käytettävien kulutusosien markkinat. Yhtiön johto arvioi, että Atlas
Copco ja Sandvik ovat suurimmat valmistajat myös DTH-poraukseen liittyvien kulutusosien osalta.
Näiden yhtiöiden lisäksi Bulroc, Holte, Mincon International, Mitsubishi Materials Corporation (MMC),
Numa ja Rockmore (aakkosjärjestyksessä) ovat tunnettuja DTH-porauksessa käytettävien kulutusosien
toimittajia.
Markkinakatsaus
Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, jotka ovat tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys,
rakentaminen ja kaivostoiminta. Tässä osiossa on yleinen kuvaus kyseisistä markkina-alueista Yhtiön
liiketoiminnan kannalta olennaisilta osin (katso ”Tietoa Yhtiöstä ja Yhtiön liiketoiminnasta - Yhtiön liiketoiminnan kuvaus - Markkina-alueet”), ja Yhtiön johdon arvio markkinoihin vaikuttavista trendeistä sekä
arvioita markkinoiden koosta.
Tunnelinporaus
Yleistä
Läpimitaltaan erikokoisia tunneleita voidaan rakentaa kallioon ja pehmeään maahan käyttökohteiden eri
vaatimukset huomioiden. Tunneleita rakennetaan muun muassa teiden, rautateiden tai kunnallistekniikan
(esimerkiksi vesihuolto ja sähkökaapelit) tarpeisiin tiheään asutuilla alueilla tai tapauksissa, joissa
joudutaan alittamaan vesistöjä, kuten jokia, kanavia ja satama-altaita, tai vuoria. Louhintaan perustuvia
tunnelinrakennustekniikoita ovat vaiheittain toteutettava poraus-räjäytys -menetelmä sekä jatkuvatoimisilla tunnelinlouhintakoneilla (tunnel boring machines ja rock headers) toteutettava louhinta. Cut
and cover menetelmässä maahan kaivetaan leikkaus, jonka seinät tuetaan ja jonka katto katetaan
tunnelin muotoon.
Maanalaisessa rakennustoiminnassa porausta tarvitaan sekä louhintaan että kallion ja maaperän
tukemiseen. Sovelluksia voidaan käyttää muun muassa seuraavilla alueilla: peränporaus, pulttaus ja
tunnelin katon tuenta esimerkiksi forepoling-menetelmällä. Peränporauksella tarkoitetaan porausta
(esimerkiksi räjäytysreikien poraaminen) ja tunnelin louhintaa. Forepoling taas on tunnelin katon vahvistamiseen tarkoitettu menetelmä, jota käytetään, mikäli maa-aines on pehmeää ja irtonaista.
Forepoling -porauksessa käytetään porausputkia, jotka porataan epästabiilin pehmeämmän kiviaineksen
läpi ja täytetään sementillä.
Yhtiön valmistamia kulutusosia käytetään tunnelinrakentamisessa sekä top hammer- ja DTH-porauksessa.
Markkinatrendit ja markkinakatsaus
Yhtiön johdon näkemyksen mukaan tunneliporauksen markkinaan vaikuttaa eniten kaupungistuminen ja
infrastruktuurirakentaminen. Erityisesti kehittyvissä maissa kaupungistuminen ja sen edellyttämä rakentaminen sekä varsinaisten rakennusten että yleisen infrastruktuurin osalta lisää porauksen kulutusosien
kysyntää. Teollisissa maissa etenkin infrastruktuurirakentaminen vaatii kehittyneempiä menetelmiä, kun
lisärakentamista tehdään muun muassa jo olemassa olevissa kaupungeissa. Esimerkkinä teollisissa
maissa tehtävistä vaativista tunnelinporauksen käyttökohteista on metroverkoston laajentaminen.
Tunnelinporaus- ja porauslaitteiden markkinoiden on ennustettu kasvavan vuositasolla keskimäärin 5,6
prosenttia vuosien 2014–2018 aikana7.
Maalämpö ja -jäähdytys
Yleistä
Maalämpöjärjestelmän (maalämpöpumppujen) avulla maaperästä tai vedestä saatua lämpöenergiaa
käytetään rakennusten lämmittämiseen tai jäähdytykseen. Maalämpöpumput ovat energiatehokkaita ja
niitä voidaan hyödyntää kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön tarkoitetuissa sovelluksissa. Vesikaivot
porataan maaperään tai kallioon, jotta päästään käsiksi pohjaveteen, jota voidaan käyttää moniin eri
7
Timetric: The Global Tunneling and Drilling Equipment Market – Key Trends and Opportunities to 2018, julkaistu
13.1.2015
49
käyttötarkoituksiin, kuten esimerkiksi juomavetenä. Porattujen kaivojen syvyys vaihtelee sen mukaan,
mitkä maaperän ominaisuudet ovat ja kuinka syvällä vesisuonet sijaitsevat.
Maalämpö ja -jäähdytyssovellutusten sekä vesikaivojen porauksessa käytetään pääasiassa putkiporausta,
joka toteutetaan DTH-poraustuotteilla.
Markkinatrendit ja markkinakatsaus
Yhtiön johdon näkemyksen mukaan maalämmön ja -jäähdytyksen kysyntää ohjaa eniten tarve uusiutuville ja ympäristöystävällisille energianlähteille energiankulutuksen kasvaessa. Uusiutuvien energianlähteiden tarve pohjautuu laajaan kansainväliseen pyrkimykseen lisätä uusiutuvien energianlähteiden
käyttöä muun muassa ympäristönsuojelun sekä fossiilisten polttoaineiden suurten hintavaihteluiden takia.
Yhtiön johto arvioi lisäksi, että maalämpöön yhdistetty mahdollisuus tilojen viilentämiseen avaa uusia
markkinoita myös Yhtiön tuotteille.
Asennettujen maalämpöpumppujen kapasiteetin arvioidaan kasvavan vuositasolla keskimäärin 12,8
prosenttia vuosien 2014–2020 aikana8.
Rakentaminen
Yleistä
Rakentamisen markkinat kattavat laajasti erilaiset rakennusprojektit ja tekniset projektit, kuten
maantiet, rautatiet, lentokentät, satamat ja yhdyskuntatekniikan tilat, teollisuusrakennukset,
pilvenpiirtäjät ja voimalaitokset. Rakennusprojektit voivat koskea kokonaan uusia kohteita tai ne voivat
olla lisä- tai muutostöitä tai huoltoprojekteja. Yhtiön markkina-alueiden jaottelun mukaisesti tunnelinporaus on erotettu omaksi erityisalakseen eikä täten sisälly rakennusmarkkinoihin.
Rakentamisessa käytettäviä porausmenetelmiä ovat paalutus, mikropaalutus ja kellaripaalutus, joita
käytetään pehmeiden maa-ainesten tukemiseen ennen varsinaisen rakentamisen aloittamista tai estetään
olemassa olevien rakennusten vajoaminen. Lisäksi rakentamisen toimialalla porausta käytetään ns.
ankkurointiin, jossa pehmeämpää maa-ainesta kiinnitetään peruskallioon, vaakaporauksessa erilaisten
kaapeleiden ja vesijohtojen saamiseksi teiden ja muiden rakennusten alle rikkomatta pintaa sekä
näytteidenottoporaukseen maaperän aineksen selvittämiseksi. Poraus- ja räjäytysmenetelmää käytetään
myös betonin ja asfaltin valmistuksessa tarvittavan kiviaineksen tuotannossa.
Yhtiön valmistamia kulutusosia käytetään rakentamisessa sekä top hammer ja DTH-porauksessa.
Markkinatrendit ja markkinakatsaus
Rakentamisen markkinoita ohjaa Yhtiön johdon näkemyksen mukaan eniten kaupungistuminen ja
infrastruktuurirakentaminen erityisesti kehittyvillä markkinoilla, jossa kaupungistuminen ja siihen
liittyvän infrastruktuurin tarve on kasvussa. Teollistuneilla markkinoilla rakentaminen edellyttää vaativampia tekniikoita muun muassa metro- ja tieverkoston laajentamisessa.
Kansainvälisten rakennusteollisuudessa käytettävien koneiden ja laitteiden markkinoiden on arvioitu
kasvavan vuositasolla keskimäärin 4,3 prosenttia vuosien 2014–2019 välisenä aikana9.
Kaivostoiminta
Yleistä
Kaivostoiminnaksi katsotaan louhintatyöt, jotka liittyvät luonnossa esiintyvien kiinteiden aineiden, kuten
malmin tuotantoon. Kaivostoimintaan kuuluu muun muassa maanalainen louhinta ja avolouhinta sekä
hyötykiven louhinta. Kaivostoimintaan kuuluu myös tutkimuspalvelut, kuten kairausnäytteiden otto ja
geologisten havaintojen teko mahdollisilla kaivauspaikoilla.
Kaivostoiminnassa porausta käytetään varsinaisen kaivostoiminnan eli avo- ja maanalaisen louhinnan
lisäksi kaivostoimintaa tukevissa toiminnoissa, kuten kaivoskäytävien rakentamisessa varsinaiselle
malmiolle, kaivostunneleiden tukemisessa sekä kaivospaikoille tarvittavien teiden ja muun infrastruk-
8
http://www.transparencymarketresearch.com/pressrelease/geothermal-heat-pumps-market.htm (17.3.2015)
http://www.marketsandmarkets.com/Market-Reports/construction-mining-equipment-market-179948937.html
(17.3.2015)
9
50
tuurin rakentamisessa. Yhtiön valmistamia kulutusosia käytetään kaivostoiminnassa top hammer -porauksessa.
Markkinatrendit ja markkinakatsaus
Yhtiön johdon näkemyksen mukaan kaivostoiminnan markkinoita ohjaa kaupungistuminen ja
infrastruktuurirakentaminen, sillä louhittavien raaka-aineiden kysyntä kasvaa rakennustoiminnan sekä
yleisen hyvinvoinnin kasvun myötä. Lisäksi malmioiden vähentyvä mineraalipitoisuus edellyttää kaivostoimintaa syvemmissä kaivoksissa ja vaativimmissa olosuhteissa. Uusien kehittyneiden tutkimusmenetelmien myötä löydetään myös uusia malmioita.
Kaivosteollisuudessa käytettävien koneiden ja laitteiden markkinoiden on arvioitu kasvavan vuositasolla
keskimäärin 8,4 prosenttia vuosien 2014–2019 välisenä aikana10.
10
http://www.marketsandmarkets.com/Market-Reports/construction-mining-equipment-market-179948937.html
(17.3.2015)
51
TIETOA YHTIÖSTÄ JA YHTIÖN LIIKETOIMINNASTA
Yhtiön liiketoiminnan kuvaus
Yleistä
Robit suunnittelee, valmistaa, toimittaa ja huoltaa porauksessa käytettäviä kulutusosia tunnelinporauksen, maalämmityksen ja -jäähdytyksen, rakentamisen ja kaivosteollisuuden sovelluksiin. Yhtiön
tuotteet jaetaan kallioporauksessa käytettäviin top hammer -kulutusosiin ja maaporauksessa käytettäviin
DTH-kulutusosiin.
Yhtiön tarjoamat tuotteet kuluvat porausprosesseissa ja niitä pitää uusia säännöllisin väliajoin. Tällaisia
kuluvia osia ovat esimerkiksi nastaporakruunut, niskat, poratangot ja -putket sekä maaporausjärjestelmät, joiden kysyntä on riippuvainen porausmääristä, eikä niinkään porauslaitteiden kysyntään
voimakkaasti vaikuttavista taloudellisista sykleistä.
Yhtiöllä on myyntiyhtiöt Suomessa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Etelä-Afrikassa sekä
myyntitoimisto Kiinassa. Yhtiö suunnittelee lisäksi avaavansa uuden myyntiyhtiön Peruun vuoden 2015
aikana. Yhtiön jakeluverkosto kattaa tällä hetkellä noin 160 jakelijaa.
Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Etelä-Koreassa. Yhtiön palveluksessa oli 31.12.2014
yhteensä 109 kokoaikaista työntekijää, joista 54 työskenteli tuotannossa, 10 tutkimus- ja
tuotekehitystyössä, 41 myynnissä ja myynnin tukitoiminnoissa sekä 4 hallinnossa.
Yhtiön tuotevalikoima jakaantuu seuraaviin tuotekategorioihin, joista osa on kolmansien valmistamia
tuotteita, joiden jälleenmyyjinä Yhtiö toimii eli niin sanottuja välitystuotteita:
Top hammer -porauskalusto
-
Nastaporakruunut
Poratangot
Niskat ja holkit
Kartiokruunut
RoX top hammer casing -järjestelmät
Kuva: Robitin valmistamia nastaporakruunuja
DTH-porauskalustot
-
RoX DTH casing -järjestelmät
Muut DTH casing -järjestelmät
DTH-kruunut (välitystuote)
DTH-putket (välitystuote)
DTH-vasarat (välitystuote)
52
Kuva: Robitin valmistama DTH- maaporausjärjestelmä (DTH-ROX+)
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön taloudellisia tunnuslukuja taulukossa mainittuina ajanjaksoina.
Taulukko: Taloudelliset tunnusluvut (FAS)
1 000 euroa
Liikevaihto
Käyttökate (tilintarkastamaton)
Liikevoitto
1.1. 1.1. 1.1. 1.1. 1.1. 31.3.2015 31.3.2014 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
10 681
7 965
38 272
33 971
30 706
1 553
593
4 765
4 020
2 570
1 295
382
3 761
3 193
1 834
Markkina-alueet
Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, joita ovat tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys,
rakentaminen ja kaivosteollisuus. Yhtiön vuosittainen liikevaihto raportoidaan kuitenkin yhtenä segmenttinä. Yhtiön johdon mukaan liikevaihto jakaantuu melko tasaisesti kyseisten markkina-alueiden
kesken.
Tunnelinporaus
Yhtiön tuotteita käytetään räjäytys-louhinta sekä cut and cover -menetelmillä valmistettujen tunneleiden
rakentamisessa. Tunnelinporauksessa käytetään Yhtiön tuotetarjonnasta sekä top hammer- että DTHkulutusosia. Yhtiön tuotteiden käyttökohteita ovat tunnelinporauksen sovellukset, kuten peränporaus,
tunnelin tuentaporaus, pultitus ja katon vahvistaminen.
Yhtiön loppuasiakkaisiin tunnelinporaus-markkina-alueella kuuluu muun muassa suuria kansainvälisiä
infrastruktuurirakentamiseen erikoistuneita yhtiöitä sekä pienempiä alueellisia rakennusyhtiöitä,
aliurakoitsijoita ja porausyrittäjiä.
Yhtiön viimeaikaisia julkisia referenssikohteita ovat vuoden 2018 talviolympialaisiin liittyvät tunnelityömaat, Stuttgart S21 -junaprojektiin kuuluva Imberg-tunneli Saksassa, Barcelonan metrotyömaa
Espanjassa sekä Delhin metrotyömaa Intiassa.
Maalämpö ja -jäähdytys
Maalämpö ja -jäähdytys -markkina-alueen loppuasiakkaat käyttävät Yhtiön tuotteita lämpö- ja vesikaivojen poraamisessa. Kaivojen poraamisessa Yhtiön tuotetarjonnasta käytetään pääasiassa DTH-kulutusosia. Putkiporausta käytetään erityisesti lämpö- ja vesikaivojen poraamiseen maaperän ollessa rikkonaista, ja poraamisen jälkeen putki jätetään maahan lämpö- tai vesikaivon suojaksi.
Yhtiön tuotteita käytetään sekä yksittäisten kaivojen poraamiseen että useiden lämpökaivojen poraamiseen esimerkiksi varastoissa, tehdasrakennuksissa tai kauppakeskuksissa. Yhtiö toimittaa tuotteita
myös suurempiin maalämpö ja -jäähdytysprojekteihin, mutta ei voimalaitosprojekteihin, joissa
reikäsyvyys saattaa olla kilometri tai enemmän. Yhtiön asiakkaat ovat tyypillisesti porausurakoitsijoita,
joille henkilökohtaiset kontaktit ja palvelu ovat tärkeitä ostopäätöstä tehtäessä.
53
Yhtiön viimeaikaisia julkisia referenssikohteita ovat Tukon logistiikkakeskus Suomessa ja Lundin yliopisto
Ruotsissa. Lisäksi esimerkiksi vuonna 2014 Yhtiö on toimittanut tuotteita yli 20 000 kaivon poraamiseen
Pohjoismaissa.
Rakentaminen
Rakennusteollisuudessa Yhtiön loppuasiakkaat käyttävät Yhtiön tuotteita erilaisissa projekteissa, kuten
maanteiden, rautateiden, lentokenttien, satamien, voimalaitosten sekä teollisuus- ja asuinrakennusten
rakentamisessa sekä kiviaineksen tuotannossa. Rakennusteollisuudessa käytetään Yhtiön tuotetarjonnasta sekä top hammer- että DTH-kulutusosia. Yhtiön tuotteiden käyttökohteita ovat sekä maanalaisen että maanpäällisen rakentamisen sovellukset, kuten paalutus, perustusten valmistus ja
vaakaporaus.
Yhtiön loppuasiakkaisiin rakentamisen markkina-alueella kuuluu muun muassa suuria kansainvälisiä
infrastruktuurirakentamiseen erikoistuneita yhtiöitä sekä pienempiä alueellisia rakennusyhtiöitä,
aliurakoitsijoita ja porausyrittäjiä.
Yhtiön viimeaikaisia julkisia referenssikohteita ovat Paldiskin satama Virossa, Sea to Sky -valtatie
Kanadassa sekä Yhdysvaltojen Norjan suurlähetystö.
Kaivosteollisuus
Kaivosteollisuudessa Yhtiön tuotteita käytetään malmin louhintaan muun muassa erilaisissa
maanpäällisissä porauksissa ja maanalaisissa kaivoksissa (tunnelinporaus, pultitus ja katon
vahvistaminen sekä tuotantoporaus). Kaivosteollisuudessa Yhtiön tuotetarjonnasta käytetään pääasiassa
top hammer -kulutusosia. Yhtiö tarjoaa muun muassa useita erilaisia nastakruunuja, kierretyyppejä ja
eripituisia porakankia asiakkaiden erilaisten kohteiden poraamiseen. Avolouhokset ja maanalaiset kaivokset ovat näiden penger-, perän- ja tuotantoporauksen tavallisimpia käyttökohteita.
Yhtiön asiakkaisiin kaivosteollisuudessa kuuluu maailman suurimpia kansainvälisiä kaivosyhtiöitä mutta
myös paikallisia kaivoksia, aliurakoitsijoita ja porausyrittäjiä.
Yhtiön viimeaikaisia referenssikohteita ovat Pinos Altos -kaivos Meksikossa ja Samancor Doornbosch kaivos Etelä-Afrikassa sekä referenssiasiakkaita Eagle Mine (Yhdysvallat) sekä Norilsk Nickel (Venäjä).
Myynti ja markkinointi
Yhtiö palvelee asiakkaitaan laajan myyntiverkoston kautta, johon kuuluu sekä suoramyyntiä että noin
160 jakelijaa. Vuonna 2014 noin 40 prosenttia Yhtiön tuotteiden myynnistä tapahtui suoraan loppuasiakkaille sen omien myyntiyhtiöiden kautta ja noin 60 prosenttia jakelijoiden kautta. Yhtiön myynti
tietyllä maantieteellisellä alueella voi koostua joko ainoastaan omasta myynnistä, jakelijoiden myynnistä
tai näiden myyntikanavien yhdistelmästä. Suoramyynti keskittyy pääasiassa kansainvälisiin porausurakoitsijoihin, kaivosurakoitsijoihin sekä valittuihin paikallisiin porausurakoitsijoihin ja kaivoksiin. Jakelijoiden kautta tapahtuva myynti on suunnattu pääosin alueellisille poraus- ja kaivosurakoitsijoille, sekä
paikallisiin kaivoksiin ja rakennuskohteisiin. Yhtiön johdon kokemuksen perusteella on yleistä, että poraajat ja aliurakoitsijat vaikuttavat merkittävästi asiakkaan kulutusosien ostopäätökseen toisin kuin porauslaitteiden hankintoihin.
Yhtiön mielestä on tärkeää ymmärtää asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti, minkä vuoksi Yhtiö on
pyrkinyt lisäämään paikallista näkyvyyttä ja luomaan tiiviitä asiakassuhteita perustamalla paikallisia
myyntiyhtiöitä, joiden tehtävänä on alueellisten asiakassuhteiden ylläpitäminen ja asiakkaiden tarpeiden
kehityksen ja muutosten seuraaminen. Myyntiyhtiöt, joissa työskentelee Yhtiön omaa myyntihenkilöstöä,
on perustettu seuraavasti: Moskova, Venäjä vuonna 2007; Chicago, Yhdysvallat vuonna 2013 ja
Johannesburg, Etelä-Afrikka vuonna 2014. Yhtiö laajeni Etelä-Koreaan vuonna 2011, kun se osti
eteläkorealaisen YoungPoong CND -yhtiön enemmistön. Myyntiyhtiöillä on myös tärkeä rooli näillä alueilla
sijaitsevien Yhtiön tuotteiden jakelijoiden tukemisessa. Yhtiö suunnittelee avaavansa vuonna 2015 uuden
myyntiyhtiön Peruun, jossa olisi sen omaa myyntihenkilöstöä. Yhtiöllä on myös vuonna 2012 perustettu
myyntitoimisto Hangzhoussa, Kiinassa.
Yhtiöllä on yli 500 asiakasta (mukaan lukien jakelijat) ja sen tuotteita viedään yli 100 maahan. Vuoden
2014 liikevaihdosta noin 23 prosenttia tuli Yhtiön viideltä suurimmalta asiakkaalta, joista suurimman
osuus oli noin 8 prosenttia.
54
Yhtiö toimii myös valikoitujen kolmansien osapuolien valmistamien tuotteiden, kuten DTH-vasaroiden -putkien ja -kruunujen, jakelijana tarjotakseen kattavamman tuotetarjonnan loppuasiakkailleen.
Välitystuotteiden osuus Yhtiön 2014 liikevaihdosta oli noin 16 prosenttia.
Osana kattavampaa tuotetarjontaa asiakkailleen Yhtiö aloitti maaliskuussa 2015 DTH-tuotteiden vuokraustoiminnan, jota tarjotaan pääasiallisesti urakoitsijoille, jotka tarvitsevat isokokoisia teriä vain
muutamien reikien poraamiseen. Vuokrattavat tuotteet voidaan vuokra-ajan jälkeen joko myydä tai
vuokrata uudelleen. Vuokra perustuu arvioon porattavien reikien määrästä sekä poratusta metrimäärästä.
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön liikevaihdon maantieteellinen jakautuminen.
Taulukko: Liikevaihdon maantieteellinen jakautuminen 31.3.2015–2012*
Miljoonaa euroa
Pohjois- ja Etelä-Amerikka
Afrikka
Eurooppa ja Lähi-itä
Venäjä ja IVY-maat
Aasia, Australia ja Uusi-Seelanti
Yhteensä
*
1.1.–31.3.2015
2,3
21 %
1,1
10 %
4,5
42 %
1,1
10 %
1,7
16 %
10,7
2014
5,8
3,2
18,8
3,2
7,3
38,3
15 %
8%
49 %
8%
19 %
2013
3,5
2,6
18,3
2,7
6,8
34,0
10 %
8%
54 %
8%
20 %
2012
4,2
1,1
16,5
2,6
6,3
30,7
14 %
4%
54 %
8%
21 %
Luvut ovat tilintarkastamattomia lukuun ottamatta yhteismäärää 2014–2012.
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön liikevaihdon jakautuminen tuotekategorioittain.
Taulukko: Liikevaihdon jakautuminen tuotekategorioittain 31.3.2015–2012*
Miljoonaa euroa
Top hammer –porauskalustot
DTH-porauskalustot
Yhteensä
*
1.1.–
31.3.2015
6,6
4,1
2014
21,9
16,3
2013
19,8
14,2
2012
18,1
12,6
10,7
38,3
34,0
30,7
Luvut ovat tilintarkastamattomia lukuun ottamatta yhteismäärää 2014–2012.
Porausurakoitsijoille ja kaivoksille kulutusosien turvattu saatavuus on tärkeä kriteeri kyseisten tuotteiden
toimittajaa valittaessa. Yhtiö pyrkii ennestään parantamaan ja varmistamaan porauksessa käytettävien
kulutusosien maailmanlaajuista saatavuutta loppuasiakkailleen. Yhtiön tavoitteena on pitää hyvä
varastotaso sen isommissa varastoissa (hubeissa) Suomessa, Etelä-Koreassa, Etelä-Afrikassa ja
Yhdysvalloissa ja tarjota vaihtoehto palvella sen suurimpia asiakkaita asiakkaan omissa kohteissa olevia
varastoja hyödyntäen.
Yhtiö hinnoittelee tuotteensa tuote-, laatikko- tai sarjakohtaisesti, tai vaihtoehtona Yhtiö voi käyttää
paalukohtaista tai porattujen metrien mukaan määräytyvää hintaa, sekä myynti-takaisinostomallia tai
erilaisia palvelusopimusmalleja. Palvelusopimusmalli voi sisältää muun muassa nastaporakruunujen
teroituksen tai uusien nastaporakruunujen toimituksen työkohteeseen.
Yhtiöllä oli 31.12.2014 41 työntekijää myynnissä ja myynnin tukitoiminnoissa, mikä vastaa noin 38
prosenttia Yhtiön koko henkilöstöstä. Yhtiön keskeisimpiin markkinointitoimiin kuuluu aktiivinen yhteydenpito, ennakoivat asiakas- ja loppuasiakaskäynnit sekä osallistuminen alan messuille ja seminaareihin.
Tuotanto
Yhtiön pääkonttori, keskeisimmät tuotantotilat ja tutkimus- ja kehitystoiminnot sijaitsevat Lempäälässä.
Yhtiön eteläkorealaisella tytäryhtiöllä Robit Korea Ltd:llä on tuotantoa Etelä-Koreassa Donghaen
vapaakauppa-alueella. Etelä-Korean toiminnot hankittiin toukokuussa 2011. Yhtiön tuotetarjontaan
kuuluu yli 200 valmista tuotetta top hammer - ja DTH-sovellusten tarpeisiin. Yhtiö valmistaa lisäksi myös
erikoistilauksesta tehtyjä tuotteita asiakkaiden erityistarpeisiin. Etelä-Korean tuotannon osuus Yhtiön
liikevaihdosta vuonna 2014 oli noin 30 prosenttia.
Yhtiön oma valmistustoiminta Suomessa kattaa ainoastaan valmistusprosessin ratkaisevat ja erityistä
tietämystä vaativat vaiheet, kuten nastaporakruunujen poraamisen ja nastoituksen, kun taas EteläKoreassa oman tuotannon osuus on korkeampi. Yhtiö ostaa raaka-aineita ja alihankintapalveluita
rajatulta määrältä avaintoimittajia ja yhteistyökumppaneita. Yhtiö ei ole riippuvainen yksittäisestä toimit55
tajasta, sillä yksittäisen isoimman toimittajan osuus vuoden 2014 ostoista oli alle 15 prosenttia. Yhtiö
pyrkii jatkuvasti pitämään vähintään kahta toimittajaa tärkeimmille sen käyttämille raaka-aineille ja
komponenteille varmistaakseen kilpailukykyiset hinnat, oikea-aikaiset toimitukset sekä laadukkaat
tuotteet. Yhtiö tutkii jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa toimittaja- ja alihankintaketjuaan parantaakseen nykyisiä prosessejaan ja sitä kautta tehostaakseen toimintaansa.
Yhtiö on tehnyt olennaisia investointeja automatisoituun tuotantoteknologiaan, kuten robotisoituihin
tuotantosoluihin, automatisoituihin poranastojen kiinnityslaitteistoihin ja automatisoituihin maalauslinjoihin. Yhtiön johto uskoo, että automaation korkea taso parantaa tuottavuutta, nopeuttaa tuotantotehoa ja varmistaa jatkuvan korkean laadun. Automatisoitu tuotanto pienentää myös käyttökustannuksia.
Yhtiön johtamisjärjestelmälle on myönnetty ISO 9001:2008 -sertifikaatti Suomessa ja Etelä-Koreassa.
Tutkimus- ja kehitystyö
Yhtiön keskittyessä ainoastaan porauksessa käytettäviin kulutusosiin Yhtiöllä on laaja osaaminen
porausmenetelmistä ja -keinoista (sovelluksiin liittyvä tietotaito), metallurgiasta ja tuoteteknologiasta.
Oman tutkimus- ja tuotekehitystyön lisäksi Yhtiö osallistuu yliopistojen, tutkimuslaitosten ja teknologiayhtiöiden projekteihin. Yhtiön johto uskoo, että Yhtiön keskittyminen ainoastaan vaativiin porauksessa
käytettäviin kulutusosiin on mahdollistanut sen, että Yhtiö voi käynnistää erinäisiä kyseisiin kulutusosiin
liittyviä tutkimus- ja tuotekehitysprojekteja aina metallurgiasta ja tuotantoprosesseista uusien kulutusosien ominaisuuksiin ja tarjontaan. Yhtiö on muun muassa kehittänyt poraustulosten seurantaan ja
mittaamiseen suunnitellun Robit Sense Systems -teknologian, jolle on saatu kotimaassa patentti ja jolle
Yhtiö hakee laajaa kansainvälistä patenttisuojaa.
Yhtiön tutkimus- ja kehitystoiminto on vastuussa uusien teknologioiden, tuotteiden ja valmistusmenetelmien tutkimuksesta ja kehittämisestä. Yhtiö on kasvattanut voimakkaasti tutkimus- ja tuotekehitystoiminnon henkilöstön määrää viimeisen kolmen vuoden aikana. Yhtiön tutkimus- ja tuotekehitystoiminta työllisti 10 henkilöä 31.12.2014.
Aina vuoteen 2014 asti Yhtiön käytäntönä oli ollut kirjata kaikki tutkimus- ja tuotekehityskulut kuluiksi
niiden syntyessä. Vuonna 2014 tutkimus- ja kehityskuluja aktivoitiin yhteensä 494 tuhatta euroa. Yhtiön
tutkimus- ja tuotekehityskulut 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sekä 31.12.2014,
31.12.2013, ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta on esitetty alla.
Taulukko: Tutkimus- ja tuotekehityskulut 31.3.2015–2012*
Prosenttia liikevaihdosta
Tutkimus- ja tuotekehityskulut yhteensä (%)
*
1.1.–31.3.2015
2,7
2014
2,1
2013
1,5
2012
1,3
Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Yhtiöllä on patenttisalkku, joka pohjautuu kahteen olennaisimpaan sen tuotteita koskevaan patenttiin.
Yhtiö jatkaa myös olemassa olevan patentti- ja immateriaalioikeuksien portfolionsa vahvistamista
hankkimalla ja lisensoimalla strategisia patentteja, muita immateriaalioikeuksia ja teknologioita. Yhtiö
myös pyrkii puolustamaan immateriaalioikeuksiaan loukkauksilta maailmanlaajuisesti.
Keskeiset vahvuudet
Kasvavat markkina-alueet, monipuoliset kysynnän ajurit ja laaja asiakaskunta
Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, joita ovat tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys,
rakentaminen ja kaivosteollisuus, jotka Yhtiön johdon käsityksen mukaan tulevat kasvamaan pitkällä
aikavälillä. Yhtiön johdon mukaan liikevaihto jakaantuu melko tasaisesti kyseisten markkina-alueiden
kesken. Edellä mainituilla markkina-alueilla markkinasyklit ja -dynamiikka ovat erilaisia, mikä
tasapainottaa Yhtiön tuotteiden kysyntää. Yhtiön asiakaskunta on kansainvälinen, sillä Yhtiö vie
kulutusosiaan ja sovelluksiaan yli 100 maahan, eikä yhdenkään yksittäisen maan myyntiosuus ylitä 20
prosenttia Yhtiön kokonaismyynnistä. Lisäksi yhdenkään yksittäisen asiakkaan myyntiosuus ei ylittänyt 8
prosenttia Yhtiön kokonaismyynnistä vuonna 2014.
56
Tarjontaan kuuluvat porauksessa
prosessikriittisiä asiakkaille
käytettävät
osaamista
edellyttävät
kulutusosat
ovat
Yhtiön liiketoiminta on keskittynyt ainoastaan osaamista edellyttäviin poraukseen liittyviin kulutusosiin.
Osat ovat kulutustavaraa ja ne tulee vaihtaa tasaisin väliajoin. Poraukseen liittyvien kulutusosien kysyntä
on täten riippuvainen porausmääristä, eikä niinkään porauslaitteiden kysyntään voimakkaasti
vaikuttavista taloudellisista sykleistä. Suurin osa loppuasiakkaista luokittelee poraukseen liittyvien
kulutusosien kustannukset käyttökustannuksiksi.
Poraukseen liittyvät kulutusosat ovat tärkeä osa asiakkaiden työprosesseja, koska niiden avulla on
mahdollista suorittaa prosessit tehokkaasti ja keskeytyksettä, jolloin asiakkaille ei aiheudu lisäkustannuksia. Poraukseen liittyvät kulutusosat muodostavat kuitenkin melko pienen osan loppuasiakkaiden
kokonaiskäyttökustannuksista ja näin ollen porausurakoitsijat ja kaivokset pitävät tärkeinä
ostokriteereinä kulutusosien turvattua saatavuutta ja tasaista korkeaa laatua.
Pitkälle automatisoitu oma tuotantokonsepti, jota tukee tehokas alihankkijoiden verkosto
Yhtiö on panostanut huomattavasti moderniin automatisoituun tuotantoteknologiaan, koska Yhtiön johto
uskoo sen parantavan tuottavuutta, varmistavan jatkuvan korkean laadun ja lisäävän kustannuskilpailukykyä. Yhtiö käyttää muun muassa robotisoituja tuotantosoluja, automatisoituja poranastojen
kiinnityslaitteistoja ja automatisoituja maalauslinjoja, jotka vähentävät ihmistyön tarvetta ja laadun
vaihtelua. Yhtiön oma valmistustoiminta pyrkii kattamaan ainoastaan valmistusprosessin kriittiset ja
erityistä tietämystä vaativat vaiheet, kuten nastaporakruunujen poraaminen ja nastoittaminen, kun taas
alihankintapalveluita ja raaka-aineita ostetaan rajatulta määrältä avaintoimittajia ja yhteistyökumppaneita. Kuitenkin Etelä-Koreassa, jossa kokonaistuotantokustannukset ovat alhaisemmat, Yhtiön oman
tuotannon osuus on korkeampi.
Yllä kuvattu tuotantokonsepti mahdollistaa joustavuuden tuotannossa ja pitää käyttökustannukset pienempinä. Yhtiön johto arvioi, että Yhtiön on helppo luoda uutta tuotantokapasiteettia olemassa oleville tai
uusille maantieteellisille alueille kustannustehokkaasti ja nopealla aikataululla, sillä Yhtiön tuotantokonsepti on monistettavissa kohtuullisilla investoinneilla. Yhtiön johdon mukaan nykyistä tuotantokapasiteettia ei ole vielä täysin hyödynnetty ja Yhtiön tuotantomääriä voidaan lisätä ilman merkittäviä lisäinvestointeja.
Vakiintunut kansainvälinen myyntiverkosto, joka tukee tulevaisuuden kasvua
Yhtiö on rakentanut myyntiorganisaation, jossa yhdistyy sen omat myyntiyhtiöt ja kattava
jakeluverkosto. Yhtiö pyrkii vahvistamaan olemassa olevia paikallisia organisaatioitaan ja perustamaan
paikallisia myyntitoimistoja tai -yhtiöitä sellaisille markkinoille, joissa suoramyynti ja paikallisten asiakkaiden ja jakelijoiden tukeminen on Yhtiön näkemyksen mukaan erityisen tärkeää. Yhtiön jakeluverkostoon kuuluu tällä hetkellä noin 160 jakelijaa. Edellisen 20 vuoden aikana Yhtiö on luonut pitkäaikaisia
suhteita asiakkaisiin ja Yhtiön johto uskoo tämän lisäävän Yhtiön ymmärrystä sen markkinoista ja
asiakkaista.
Keskittyminen porauksessa käytettäviin kulutusosiin
Yhtiö keskittyy ainoastaan porauksessa käytettäviin kulutusosiin. Tämä erottaa Yhtiön tietyistä suurimmista kilpailijoistaan, joiden tarjonta on laajempi ja kattaa muun muassa porauskoneet ja muut laitteet
tai jopa poraukseen liittyvät alihankintatyöt. Keskittyminen ainoastaan porauksessa käytettäviin kulutusosiin mahdollistaa sen, että Yhtiö voi suunnata kaiken tutkimus- ja tuotekehitystyön, tuotannon sekä
myynti- ja asiakaspalvelun pelkästään kyseisiin kulutusosiin. Yhtiön johto uskoo, että tämä mahdollistaa
paremmin asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisen ja näin ollen asiakkaiden entistä paremman palvelun ja
uusien innovatiivisten tuotteiden tuonnin markkinoille.
Yhtiön johto uskoo, että ”White bit” -brändi on laajalti tunnettu toimialan globaaleilla markkinoilla. Tämä
johtuu 20 vuoden intensiivisestä markkinointityöstä kansainvälisillä messuilla, ilmoittelusta alan lehdissä,
sekä aktiivisesta jalkatyöstä. ”White bit” -brändi tunnetaan laatutuotteena, johtuen siitä, että tuote on
valmistettu runsasseoksisesta Skandinaavisesta teräksestä sekä siitä, että porakruunu on kehitetty
toimimaan Skandinaavisissa kovissa kiviolosuhteissa, jolloin toimivuus on taattu kaikissa olosuhteissa.
Yhtiöllä on kokemusta korkeatasoisten kulutusosien kehitykseen tarvittavasta metalliteknologista. Turvatakseen kilpailukykyisen ja innovatiivisen tarjontansa Yhtiö jatkaa investointeja omiin, yksinomaan
poraukseen liittyvien kulutusosien tuotekehityshankkeisiin ja osallistuu myös teollisuuden yhteisiin
tuotekehityshankkeisiin. Yhtiö jatkaa myös olemassa olevan patentti- ja immateriaalioikeusportfolionsa
57
vahvistamista hankkimalla ja lisensoimalla strategisia patentteja, muita immateriaalioikeuksia ja
teknologioita. Yhtiö myös pyrkii puolustamaan maailmanlaajuisesti immateriaalioikeuksiaan loukkauksilta.
Näyttöä historiallisesta kasvusta ja valmis strategia seuraavaan kasvuvaiheeseen
Yhtiöllä on vahva kasvutarina, sillä Yhtiön liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu on ollut 23 prosenttia
vuosina 2004–2014. Yhtiön johto uskoo, että kasvu on ollut seurausta Yhtiön suunnitelmallisesta panostuksesta tutkimus- ja tuotekehitystyöhön, tuotantokapasiteettiin, myyntiverkostoon sekä henkilöstöön, ja
Yhtiö aikoo kasvaa myös tulevaisuudessa. Lisäksi Yhtiö edistää liiketoiminta- ja kasvupainotteista
yrityskulttuuria muun muassa houkuttelevien kannustinjärjestelmien avulla.
Taulukko: Yhtiön liikevaihto vuosina 2004–2014 (1 000 euroa)*
2004
4 881
2005
6 344
2006
9 063
2007
13 232
2008
16 272
2009
14 242
2010
18 899
2011
27 087
2012
30 706
2013
33 971
2014
38 272
* Luvut perustuvat Yhtiön tilitarkastettuihin tilinpäätöksiin vuosilta 2004–2014.
Yhtiön johto uskoo, että valikoidut strategiset yritysostot ovat Yhtiön kasvustrategian keskiössä.
Yritysostoilla tavoitellaan etenkin tuotetarjonnan laajentamista porauksessa käytettävien kulutusosien
toimialalla sekä läsnäolon vahvistamista nykyisillä tai uusilla markkinoilla. Suunnitteilla oleva Osakeanti
antaa Yhtiön käyttöön enemmän varoja, joita voidaan käyttää yritysostoihin, ja Osakkeita voidaan myös
käyttää tehokkaammin mahdollisissa yritysostoissa.
Kokenut ja ammattitaitoinen johto sekä vahva yrityskulttuuri
Yhtiön johdolla on kokemusta vahvasta kasvusta sekä vankkaa operatiivista kokemusta Yhtiön
ydinliiketoiminnan laajentamisesta, Yhtiön tarjonnan ja tuotteiden kehittämisestä sekä uusien tuotteiden
ja palveluiden tuomisesta markkinoille. Yhtiön johdolla on lisäksi kokemusta liiketoiminnan
harjoittamisesta Yhtiön keskeisimmillä maantieteellisillä alueilla ja markkinoilla.
Yhtiön ylimmän johdon avainhenkilöt ovat olleet Yhtiön palveluksessa useita vuosia. Harri Sjöholm tuli
mukaan Yhtiön toimintaan vuonna 1989 ja tällä hetkellä hän toimii päätoimisena hallituksen
puheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Muut Yhtiön johtoryhmän jäsenet ovat työskennelleet
Yhtiössä eri työtehtävissä kuudesta neljääntoista vuotta. Yhtiön laajennetun johtoryhmän jäsenet,
yhteensä viisi aluejohtajaa, ovat työskennelleet Yhtiössä kuudesta yhteentoista vuotta. Yhtiön
toimintamalliin kuuluu henkilöstön sijoittaminen eri toimipisteisiin sekä aktiivinen työ asiakasrajapinnassa
valituilla markkina-alueilla. Yhtiö arvioi, että Yhtiön johdolla ja hallituksella on huomattavaa kokemusta ja
ammattitaitoa liittyen yrityskauppojen toteuttamiseen ja ostettujen liiketoimintojen haltuunottoon ja
integroimiseen. Yrityksen johto arvioi, että vuonna 2011 toteutettu yritysosto Etelä-Koreassa, ostetun
liiketoiminnan integraatio Yhtiön muuhun liiketoimintaan ja yritysoston tukema kasvu ovat osaltaan
lisänneet Yhtiön kykyä identifioida yritysostokohteita sekä toteuttaa yritysostoja.
Liiketoimintastrategia
Yhtiö pyrkii olemaan kansainvälisesti suurin, yksinomaan top hammer- ja DTH-porauksessa käytettäviin
kulutusosiin keskittyvä yhtiö. Yhtiö palvelee asiakkaita neljällä markkina-alueella, joita ovat
tunnelinporaus, maalämpö ja -jäähdytys, rakentaminen ja kaivosteollisuus, ja pyrkii edelleen
korostamaan kasvua yhtenä tärkeimmistä liiketoiminnallisista tavoitteistaan. Yhtiö pyrkii toteuttamaan
toimintasuunnitelmansa seuraavien toimenpiteiden avulla:
Markkinointi- ja myyntitoiminnan lisääminen
Yhtiön tuotteet myydään kattavan jakeluverkon ja suoramyynnin kautta. Yhtiö jatkaa jakeluverkkonsa
tukemista, mutta pyrkii myös lisäämään suoramyyntiä tietyillä alueilla ja valikoiduille asiakkaille. Yritys
pyrkii myös vahvistamaan paikallisia organisaatioitaan ja perustamaan paikallisia myyntitoimistoja ja yhtiöitä sellaisille markkinoille, jotka se kokee liiketoiminnassaan tärkeimmiksi. Yhtiön johto uskoo myös,
että suunnitteilla oleva Osakeanti lisää entisestään Robit-tuotemerkin tunnettavuutta ja yleistä
kiinnostusta Yhtiötä kohtaan.
Strategiset yritysostot
Yhtiö analysoi jatkuvasti mahdollisia yritysostokohteita, jotka mahdollistaisivat Yhtiön tuotetarjonnan
laajentamisen sekä läsnäolon vahvistamisen nykyisillä tai uusilla markkinoilla. Ostokohteiden analyysin
perusteella Yhtiö on identifioinut useita edellä mainitut kriteerit täyttäviä ostokohteita eri maan58
tieteellisillä markkinoilla. Kyseisten mahdollisten ostokohteiden liikevaihto vaihtelee noin 5-35 miljoonan
euron välillä. Mahdollisesti toteutettavien yritysostojen määrä riippuu muun muassa yritysostojen koosta
sekä ostokohteiden integraation vaativuudesta. Yhtiö ei kuitenkaan voi taata, että se kykenisi toteuttamaan yritysostoja ehdoilla, jotka ovat Yhtiölle hyväksyttäviä.
Vuonna 2011 hankitun Robit Korea Ltd:n (Etelä-Korea) myötä Yhtiön johto uskoo, että se pystyy onnistuneesti integroimaan Yhtiöön uusia mahdollisia yritysostokohteita. Yhtiön Etelä-Korean yhtiön liikevaihto
on lähes kolminkertaistunut sen haltuunoton jälkeen. Lisäksi Yhtiön johto uskoo, että sen vuonna 2011
toteuttama yritysosto on lisännyt Yhtiön yrityskauppaosaamista liittyen muun muassa yritysostokohteiden tunnistamiseen, järjestelyjen toteuttamiseen sekä integrointiin.
Taattu saatavuus ja laajennettu palvelumalli
Porausurakoitsijat ja kaivokset vaativat keskeytyksettömiä prosesseja, joten Yhtiö pyrkii ennestään
kehittämään ja turvaamaan porauksessa käytettävien kulutusosien saatavuutta loppuasiakkailleen muun
muassa ylläpitämällä hyvää varastotasoa sen isommissa varastoissa (hubeissa) Suomessa, EteläKoreassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa ja palvelemalla sen suurimpia asiakkaita asiakkaan omissa
kohteissa olevia varastoja hyödyntäen. Yhtiö pyrkii myös käyttämään vaihtoehtoisia hinnoittelumalleja,
kuten paalukohtaista tai porattujen metrien mukaan määräytyvää hintaa, sekä myynti-takaisinostomallia
tai erilaisia palvelusopimusmalleja. Yhtiö korostaa hyvää asiakaspalvelua, uusien asiakkaiden hankkimista
edellä mainittujen uusien toimenpiteiden avulla sekä nykyisten asiakkaiden tilausten kasvattamista
parannetun asiakaspalvelun avulla.
Joustava, kehityksen huippua edustava tuotantokonsepti
Yhtiö jatkaa investointeja nykyaikaiseen automatisoituun tuotantoteknologiaan, sillä Yhtiön johto uskoo,
että automatisointi parantaa tuottavuutta, nopeuttaa tuotantotehoa ja varmistaa yhtenäisen korkean
laadun. Yhtiön oma valmistustoiminta kattaa ainoastaan valmistusprosessin ratkaisevat ja erityistä
tietämystä vaativat vaiheet, kuten nastaporakruunujen poraaminen ja nastoittaminen, kun taas
alihankintapalveluita ja raaka-aineita ostetaan rajatulta määrältä avaintoimittajia ja yhteistyökumppaneita. Yhtiön näkemyksen mukaan yllä kuvattu tuotantokonsepti mahdollistaa joustavat
tuotantomäärät, alemmat toimintakustannukset sekä tuotantokonseptin tai sen osien tehokkaan monistamisen nykyisillä tai uusilla maantieteellisillä alueilla. Yhtiön tuotantokonseptin avulla on myös
mahdollista valmistaa tilaustyönä tehtyjä tuotteita asiakkaiden tarpeisiin tehokkaasti ja oikea-aikaisesti.
Henkilöstöresurssit
Yhtiön johto uskoo, että ammattitaitoinen henkilöstö tukee ja mahdollistaa Yhtiön kasvua. Yhtiö on
pitkällä aikavälillä investoinut jatkuvasti työntekijöihinsä keskittyen erityisesti myyntihenkilöstöönsä,
jonka osuus Yhtiön henkilöstöstä vuoden 2014 lopussa oli noin 38 prosenttia. Yhtiö jatkaa uusien kykyjen
rekrytoimista toteuttaakseen kasvusuunnitelmansa. Lisäksi Yhtiö edistää liiketoiminta- ja kasvupainotteista yrityskulttuuria muun muassa houkuttelevien kannustinjärjestelmien avulla.
Immateriaalioikeudet sekä tutkimus ja tuotekehitys
Yhtiön johto uskoo, että immateriaalioikeuksilla on kasvava merkitys Yhtiön liiketoiminnalle.
Turvatakseen kilpailukykyisen ja innovatiivisen tarjonnan Yhtiö jatkaa investointeja omiin ja teollisuuden
yhteisiin tuotekehittelyhankkeisiin, jotka keskittyvät yksinomaan poraukseen liittyviin kulutusosiin. Yhtiö
on muun muassa kehittänyt poraustulosten seurantaan ja mittaamiseen suunnitellun Robit Sense
Systems -teknologian, jolle on saatu kotimaassa patentti ja jolle Yhtiö hakee laajaa kansainvälistä
patenttisuojaa. Yhtiö jatkaa myös olemassa olevan patentti- ja immateriaalioikeusportfolionsa vahvistamista hankkimalla ja lisensoimalla strategisia patentteja, muita immateriaalioikeuksia ja teknologioita.
Yhtiö myös pyrkii puolustamaan maailmanlaajuisesti immateriaalioikeuksiaan loukkauksilta.
Taloudelliset tavoitteet
Yhtiö on asettanut seuraavat pitkän aikavälin tavoitteet, pois lukien mahdollisten yritysostojen vaikutus:

kasvattaa liikevaihtoaan keskimäärin vähintään 15 prosenttia vuodessa (CAGR)

saavuttaa 13–15 prosentin EBITA-marginaali.
Yhtiö pyrkii saavuttamaan tavoitteeksi asetetun liikevaihdon kasvun kohdassa ”- Liiketoimintastrategia”
kuvattuja toimenpiteitä toteuttamalla.
59
Yhtiö pyrkii saavuttamaan tavoitteeksi asetetun EBITA-marginaalin tason ensisijaisesti kasvattamalla
liikevaihtoaan kokonaiskustannustasoa nopeammin. Yhtiö pyrkii myös hyödyntämään kasvavien palveluja materiaaliostojen mahdollisesti tuomaa kustannusetua. Lisäksi Yhtiön johto uskoo kustannusten
tehostuneen seurannan, tuotannon jatkuvan tehostamisen tuomien etujen ja tuotevalikoiman sekä tuoteja palvelutarjonnan kehittämisen parantavan Yhtiön liiketoiminnan kannattavuutta.
Ei voi olla varmuutta siitä, että Yhtiö pystyy saavuttamaan kyseiset taloudelliset tavoitteensa tai ylläpitämään niitä sen jälkeen, kun ne on saavutettu. Lisätietoja Yhtiön mahdollisuuksista saavuttaa kyseiset
taloudelliset tavoitteet on esitetty Esitteen kohdissa “Eräitä seikkoja – Tulevaisuutta koskevat lausumat”
ja "Riskitekijät – Yhtiön liiketoimintaan liittyvät riskit".
Organisaatio ja henkilöstö
Yhtiön palveluksessa oli 31.12.2014 yhteensä 109 kokoaikaista työntekijää, joista 61 työskenteli
Suomessa, 40 Etelä-Koreassa, 2 Yhdysvalloissa, 3 Etelä-Afrikassa, 2 Venäjällä ja 1 Kiinassa. Yhtiön
henkilöstömäärä Esitteessä käsiteltyjen tilikausien aikana on esitetty Esitteen kohdassa “Yhtiön hallinto,
johto ja tilintarkastajat – Henkilöstö”.
Oikeudellinen rakenne ja toimintahistoria
Yleisiä tietoja
Yhtiön nimi on Robit Oyj ja sen kotipaikka on Lempäälä, Suomi. Yhtiö on Suomen lainsäädännön
mukaisesti toimiva julkinen osakeyhtiö. Yhtiön käyntiosoite on Vikkiniityntie 9, FI-33880, Lempäälä ja
puhelinnumero on +358 3 3140 3400. Yhtiön y-tunnus on 0825627-0. Yhtiö on rekisteröity 26.9.1990.
Yhtiöjärjestyksen 2 §:n mukaan Yhtiön toimialana on ensisijaisesti kaivosteollisuuden käyttämien
koneiden ja laitteiden tuonti, vienti, valmistus ja markkinointi sekä metalli- ja sähköteollisuuden alaan
liittyvän tuotanto-, kulutus- ja sijoitustuotteiden tuonti, vienti sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Lisäksi
Yhtiön toimialana on omistaa toisten osakeyhtiöiden osakkeita sekä muita arvopapereita ja kiinteistöjä
sekä kaupankäynti arvopapereilla ja kiinteistöillä.
Oikeudellinen rakenne
Konsernin emoyhtiö on Robit Oyj. Seuraavassa on esitetty Robit Oyj:n suoraan tai välillisesti omistamat
tytäryhtiöt Esitteen päivämääränä (omistusosuus 100 % ellei toisin mainittu).
*Robit Oyj:n omistus tulee vähenemään noin 70 prosenttiin Etelä-Afrikassa sovellettavan Broad-Based Black Economic
Empowerment säännöstön sekä johdon osakekannustinjärjestelyn vuoksi. Tätä koskeva prosessi on vireillä.
Toimintahistoria
Robitin toiminta alkoi vuonna 1985, kun Vesa ja Jorma Järvelä perustivat Robit Oy:n kehittämään ja
valmistamaan top hammer -porauksessa käytettäviä porakruunuja. Ensimmäisen kerran yhtiön valmistamia porakruunuja käytettiin laajemmin Suomen Kansallisoopperan rakennustyömaan louhintatöissä
Helsingissä 1996–1997. Yhtiön vientitoiminta alkoi nopeasti ja nykyinen Yhtiö perustettiin vuonna 1990
nimellä Robit Rocktools. Alkuperäinen Robit Oy vastasi porakruunujen valmistuksesta ja kotimaan
myynnistä, kun taas Robit Rocktoolsin vastuulla oli kruunujen vientitoiminta. Vuonna 1992 vientimaita oli
jo kymmenkunta, pohjoismaiden lisäksi Australia, Saudi-Arabia, Chile, Länsi-Saksa, Kreikka, Turkki, Italia
ja Etelä-Afrikka. Vuonna 1996 Robit Oy sulautui nykyiseen Yhtiöön.
60
Yhtiön nykyiset toimisto- ja tuotantotilat Lempäälässä avattiin vuonna 2001. Yhtiön vähemmistöomistajaksi 1998 tullut Eqvitec pääomasijoitusyhtiö (entinen Sitra Technology Ky) irtautui Yhtiöstä
vuonna 2002 ja vuonna 2003 Harri Sjöholmista tuli Yhtiön ainoa osakkeenomistaja. Samalla aloitettiin
Yhtiön myynnin ja markkinoinnin kehittäminen ja Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Jussi Rautiainen aloitti
Yhtiön palveluksessa 2004. Tehtyjen toimenpiteiden seurauksena Yhtiön liikevaihto nousi vuoden 2004
4,9 miljoonasta eurosta vuoden 2008 16,1 miljoonaan euroon. Suoran myynnin tehostamiseksi ja
paikallisten jakelijoiden tukemiseksi Yhtiö on perustanut paikallisia myyntiyhtiöitä seuraavasti: Moskova,
Venäjä vuonna 2007; Chicago, Yhdysvallat vuonna 2013 ja Johannesburg, Etelä-Afrikka vuonna 2014.
Lisäksi Yhtiö on perustanut myyntitoimiston Kiinan Hangzhouhun vuonna 2012. Yhtiö osti
eteläkorealaisen YoungPoong CND -yhtiön enemmistön toukokuussa 2011 ja lunasti kyseisen yhtiön loput
osakkeet vuonna 2012.
Immateriaalioikeudet
Yhtiöllä on patenttisalkku, joka pohjautuu kahteen olennaisimpaan sen tuotteita koskevaan patenttiin.
Patentit kattavat Yhtiön keskeiset markkina-alueet. Yhtiö pyrkii myös suojaamaan liiketoiminta- ja
tuotanto-osaamisensa ja tietämyksensä salassapitosopimuksin ja muiden järjestelyiden avulla. Yhtiö on
myös suojannut Robit-tavaramerkin tavaramerkkirekisteröinnillä ja hankkimalla siihen liittyvät verkkotunnukset.
Merkittävimmät omaisuushyödykkeet ja investoinnit
Yhtiön merkittävimmät käyttöomaisuushyödykkeet käsittävät Yhtiön omistuksessa olevat toimisto- ja
tuotantotilat Suomessa, vuokratut toimisto- ja tuotantotilat Etelä-Koreassa sekä käyttöomaisuuden.
Käyttöomaisuus sisältää koneet ja laitteet, kuten poraus-, nastoitus-, maalaus- ja lämpökäsittelylaitteet
Yhtiön tuotantolaitoksissa Suomessa ja Etelä-Koreassa. Käyttöomaisuuden arvo 31.12.2014 oli noin 5
miljoonaa euroa.
Vaihto-omaisuus käsittää valmiit tuotteet, kuten nastaporakruunut, poratangot
järjestelmät. Vaihto-omaisuuden määrä 31.12.2014 oli noin 11,8 miljoonaa euroa.
ja
maaporaus-
Yhtiön aineelliseen käyttöomaisuuteen tehtävät investoinnit olivat 31.3.2015 päättyneellä kolmen
kuukauden jaksolla yhteensä 387 tuhatta euroa, verrattuna 85 tuhanteen euroon 31.3.2014 päättyneellä
kolmen kuukauden jaksolla. Yhtiön aineelliseen käyttöomaisuuteen tehtävät investoinnit olivat
31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta yhteensä 1 180 tuhatta euroa, 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta
yhteensä 622 tuhatta euroa, ja 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta yhteensä 691 tuhatta euroa.
Aineelliseen käyttöomaisuuteen tehdyt investoinnit liittyivät lähinnä tuotannollisten koneiden ja kaluston
investointeihin, tuotannollisten koneiden ja kaluston keskeneräisiin investointeihin sekä tuotantotilojen
remonttiin ja toimistokalusteinvestointeihin.
Yhtiön aineettomaan käyttöomaisuuteen tehtävät investoinnit olivat 31.3.2015 päättyneellä kolmen
kuukauden jaksolla yhteensä 242 tuhatta euroa, verrattuna 0 tuhanteen euroon 31.3.2014 päättyneellä
kolmen kuukauden jaksolla. Yhtiön aineettomaan käyttöomaisuuteen tehtävät investoinnit olivat
31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta yhteensä 550 tuhatta euroa, 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta
yhteensä 91 tuhatta euroa, ja 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta yhteensä 181 tuhatta euroa. Aineettomaan käyttöomaisuuteen tehdyt investoinnit liittyivät Yhtiön tuotekehitysprojektin taseaktivointiin,
ostettuihin patentteihin ja patentin lisenssimaksuihin sekä Etelä-Korean yhtiön tuotantotilojen parannukseen.
Yhtiö on tehnyt päätöksen sen Lempäälässä sijaitsevan toimipisteen naapurikiinteistön hankinnasta.
Kaupan arvo on arviolta 1,2 miljoonaa euroa, jonka Yhtiö rahoittaa pankkilainalla. Yhtiön tavanomaiset
investoinnit koneisiin ja laitteisiin vuodelle 2015 ovat arviolta 1,4 miljoonaa euroa.
Merkittävät sopimukset
Yhtiö ei ole solminut olennaisia tavanomaiseen liiketoimintaansa kuulumattomia sopimuksia Esitteen
julkistamista edeltävien kolmen tilikauden tai vuoden 2015 aikana taikka tavanomaiseen liiketoimintaansa kuulumattomia sopimuksia, joiden perusteella Yhtiöllä olisi merkittäviä velvoitteita tai oikeuksia
Esitteen päivämääränä.
Yhtiöllä on yli 500 asiakasta (jakelijat mukaan lukien) ja sen tuotteita viedään yli 100 maahan. Vuonna
2014 Yhtiön liikevaihdosta noin 23 prosenttia tuli Yhtiön viideltä suurimmalta asiakkaalta, ja suurimmalta
asiakkaalta tuli noin 8 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiö ostaa raaka-aineita ja alihankintapalveluita raja-
61
tulta määrältä avaintoimittajia ja yhteistyökumppaneita. Yhtiö ei ole riippuvainen yksittäisestä toimittajasta, sillä yksittäisen isoimman toimittajan osuus vuoden 2014 ostoista oli alle 15 prosenttia.
Yhtiöllä on lukuisia rahoitussopimuksia, jotka on kuvattu kohdassa ”Liiketoiminnan tulos ja taloudellinen
asema – Korolliset velat ja muut vastuusitoumukset”.
Ympäristö- ja muut lainsäädännölliset asiat
Yhtiöllä on liiketoimintansa harjoittamiseen tarvittavat ympäristöluvat ja se noudattaa ympäristölainsäädäntöä ja -määräyksiä. Yhtiö kiinnittää huomiota myös raaka-aineiden laatuun ja turvallisuuteen sekä
toimintansa ympäristövaikutuksiin. Kaikki Yhtiön porakruunut on esimerkiksi valmistettu 100 prosenttisesti kierrätettävästä Scandinavian Green Steel -teräksestä.
Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt
Yhtiö ei ole Esitteen päiväystä edeltävien 12 kuukauden aikana ollut osallisena oikeudenkäynneissä, välimiesmenettelyissä tai hallintomenettelyissä, joilla voi olla merkittävä vaikutus Yhtiön tai sen tytäryhtiöiden taloudelliseen asemaan tai kannattavuuteen, eikä Yhtiö ole tietoinen tällaisten menettelyjen
vireillä olosta tai alkamisen uhasta.
Osingot
Yhtiön hallitus on määrittänyt Yhtiön osinkopolitiikan. Yhtiö harjoittaa aktiivista, kassavirtaan pohjautuvaa osinkopolitiikkaa, pyrkimyksenä maksaa osinkoa keskimäärin 20–50 prosenttia osakekohtaisesta
tuloksesta. Yhtiö kuitenkin arvioi osingonjaon edellytykset vuosittain siten, ettei mahdollinen osingonjako
vaaranna Yhtiön strategiassa määriteltyjä kasvutavoitteita tai muita Yhtiön taloudellisia tavoitteita.
Yhtiön maksamat osingot 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta on esitetty alla
olevassa taulukossa oikaistuna Esitteen päivämäärän mukaisella osakemäärällä.
1-12/2014
euroa
Osinko tilikaudelta
Osinko/osake*
*
432 659,50
0,04
1-12/2013
(tilintarkastettu)
428 993,50
0,04
1-12/2012
395 994,00
0,04
Luku on oikaistu Esitteen päivämäärän mukaisella osakemäärällä eikä lukua ole tilintarkastettu.
62
PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS
Seuraavassa taulukossa on esitetty 1) Yhtiön toteutunut pääomarakenne ja velkaantuneisuus, joka
perustuu Yhtiön FAS:n mukaisesti laadittuihin tilintarkastamattomiin taloudellisiin tietoihin 31.3.2015
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sekä 2) Yhtiön muokattu pääomarakenne ja velkaantuneisuus
Listautumisannin jälkeen, ottaen huomioon Yhtiön Listautumisannissa saamien nettovarojen määrän
olettaen, että Listautumisannissa lasketaan liikkeelle ja merkitään kaikki merkittäväksi tarjottavat 5 800
000 uutta Antiosaketta. Yhtiön Listautumisannissa saamien varojen nettomäärä on noin 29,8 miljoonaa
euroa. Yhtiön Listautumisannissa saamien varojen määrä voi poiketa alla käytetyistä arvoista, mikäli
Osakkeiden lopullinen merkintähinta eroaa laskelmassa käytetystä Alustavan Hintavälin keskihinnasta tai
mikäli Antiosakkeita ei merkitä täysimääräisesti ja Listautumisanti päätetään toteuttaa siitä huolimatta.
Taulukkoa lukiessa tulee huomioida, ettei Listautumisannin toteutuminen ole varmaa. Taulukkoa tulee
lukea yhdessä Esitteen kohtien ”Eräitä taloudellisia tietoja”, ”Liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema”
sekä Yhtiön tilintarkastettujen tilinpäätösten ja niiden liitetietojen kanssa.
PÄÄOMARAKENNE
31.3.2015, FAS
Muokattu
Toteutunut
1 000 euroa
(tilintarkastamaton)
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudellinen
Yhteensä
3 184
3 184
3 184
3 184
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudellinen
Yhteensä
6 327
6 327
6 327
6 327
Korollinen vieras pääoma
9 511
9 511
705
599
202
-192
12 889
14 203
705
32 769
202
-192
12 889
44 007
Likviditeetti (A)
Rahat ja pankkisaamiset (B)
Rahoitusarvopaperit (C)
1 442
1 396
46
31 247
31 201
46
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma (D)
Lainat rahoituslaitoksilta (E)
3 184
3 184
3 184
3 184
1 742
-28 062
6 327
6 327
6 327
6 327
Oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Muut rahastot
Muuntoerot
Kertyneet voittovarat
Yhteensä
Nettovelkaantuneisuus
1 000 euroa
Lyhytaikainen nettovelkaantuneisuus yhteensä (F=D-A)
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma (G)
Lainat rahoituslaitoksilta (H)
Nettovelkaantuneisuus (G+F)
8 069
-21 736
Taseen ulkopuoliset vastuut on kuvattu kohdassa ”Liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema – Korolliset
velat ja muut vastuusitoumukset - Taseen ulkopuoliset vastuusitoumukset”.
Käyttöpääomaa koskeva lausunto
Yhtiön johdon mukaan Yhtiön käyttöpääoma on riittävä kattamaan Yhtiön nykyiset tarpeet Esitteen
päivämäärää seuraavan 12 kuukauden ajaksi.
63
ERÄITÄ TALOUDELLISIA TIETOJA
Seuraavissa taulukoissa esitetään yhteenveto Yhtiön tuloslaskelmasta, taseesta, rahavirtalaskelmasta ja
tunnusluvuista 31.3.2015 ja 31.3.2014 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta sekä 31.12.2014,
31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta. Alla esitetyt tiedot perustuvat Yhtiön tilintarkastamattomiin tietoihin 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sisältäen vertailutiedot 31.3.2014
päättyneeltä jaksolta sekä tilintarkastettuihin konsernitilinpäätöstietoihin 31.12.2014, 31.12.2013 ja
31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta. Yhtiön tilinpäätökset on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön
mukaisesti (FAS). Yhtiö tulee jatkossa raportoimaan taloudellisen tuloksensa puolivuosittain.
Tätä yhteenvetoa tulisi tarkastella yhdessä kappaleen ”Liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema” sekä
Esitteeseen sisällytettyjen Yhtiön tilintarkastamattomien kolmen kuukauden jakson taloudellisten tietojen
sekä tilintarkastettujen konsernitilinpäätösten kanssa.
KONSERNIN TULOSLASKELMA
1 000 euroa
Liikevaihto
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Materiaalit ja palvelut yhteensä
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
VOITTO (TAPPIO) ENNEN
SATUNNAISIA ERIÄ
VOITTO (TAPPIO) ENNEN
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
Tilinpäätössiirrot
Tuloverot
Laskennallisten verojen muutos
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
1.1.1.1.1.1.1.1.1.1.31.3.2015
31.3.2014
31.12.2014 31.12.2013 31.12.2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
10 681
7 965
38 272
33 971
30 706
445
560
2 468
1 318
-844
135
2
15
2
94
175
112
154
-4 222
241
-2 495
-6 476
-3 312
-103
-2 078
-5 493
690
075
132
746
-12 167*
-296
-8 767
-21 229*
-1 339
-952
-4 875
-3 930
-3 518
-197
-44
-1 580
-175
-43
-1 170
-656
-222
-5 753
-589
-172
-4 691
-544
-115
-4 176
-257
-211
-1 005
-827
-736
-1 655
1 295
-1 286
382
-5 745
3 761
-5 461*
3 193
-5 234
1 834
406
-103
303
39
-157
-118
438
-522
-84
380
-876
-496
180
-503
-323
1 598
264
3 677
2 697
1 511
1 598
264
3 677
2 697
1 511
-310
5
1 294
-70
-4
190
-760
9
2 925
-583
-9
2 105
-346
-65
1 100
-15
1
-10
-24
-9
-1
-7
-18
387
401
248
036
KONSERNIN VOITTO
1 294
190
2 925
2 105
1 100
*
Vuoden 2013 tuloslaskelman ryhmittelyä on korjattu vastaamaan vuoden 2012 ja 2014 kuluryhmittelyä. Lukua ei ole
tilitarkastettu.
KONSERNITASE
31.3.2015 31.3.2014 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2012
1 000 euroa
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
(tilintarkastamaton)
64
(tilintarkastettu)
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
73
84
742
899
132
31
262
425
88
69
585
742
146
34
252
432
205
19
155
379
111
1 996
2 903
32
378
5 420
111
2 017
2 465
6
0
4 599
111
1 990
2 587
5
277
4 970
111
1 940
2 543
6
36
4 637
111
2 026
2 536
142
0
4 814
5
304
309
2
180
183
4
241
245
2
177
180
1
331
332
6 628
5 207
5 957
5 248
5 525
4 099
1 192
7 594
271
19
13 176
1 999
770
5 176
65
3
8 013
3 189
992
6 381
1 246
30
11 838
1 410
796
4 711
814
0
7 731
1 772
710
3 482
316
1 529
7 810
6
737
743
10
404
413
5
738
743
7
413
420
19
421
440
8 858
27
84
983
553
10 505
6 548
0
33
907
361
7 849
6 335
31
78
598
597
7 639
6 279
4
36
678
412
7 410
4 800
6
21
383
760
5 970
46
46
37
37
30
30
28
28
-
1 396
2 285
1 559
2 455
3 342
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
25 867
18 597
21 809
18 043
17 562
VASTAAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
27 767
23 291
23 087
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Muuntoero
Ed. tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
Oma pääoma yhteensä
705
202
599
-192
11 596
1 294
14 203
705
202
225
-108
8 548
190
9 762
705
202
599
15
8 530
2 925
12 976
705
202
225
75
6 728
2 105
10 040
705
140
202
85
84
6 062
1 100
8 377
419
419
240
240
349
349
267
267
207
207
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
Sijoitukset yhtensä
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet/tavarat
Muu vaihto-omaisuus
Ennakkomaksut
Vaihto-omaisuus yhteensä
Saamiset
Pitkäaikaiset
Siirtosaamiset
Lainasaamiset
Pitkäaikaiset yhteensä
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Laskennallinen verosaaminen
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset yhteensä
Arvopaperit
Muut arvopaperit
Yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
Pakolliset varaukset
Muut pakolliset varaukset
Pakolliset varaukset yhteensä
65
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen yhteensä
6 327
6 327
5 787
5 787
5 207
5 207
5 750
5 750
6 098
6 098
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Velat saman konsernin yrityksille
Laskennallinen verovelka
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen yhteensä
3 184
170
5 703
9
132
849
1 500
11 547
1 849
318
4 259
9
98
563
918
8 015
3 248
289
3 984
22
131
346
1 215
9 235
2 311
199
3 569
11
98
161
886
7 235
3 296
210
3 722
73
92
1 011
8 405
Vieras pääoma yhteensä
17 873
13 802
14 442
12 985
14 503
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
27 767
23 291
23 087
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
1 000 euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut oikaisut
Rahavirta ennen käyttöpääoman
muutosta
1.1.1.1.31.3.2015
31.3.2014
(tilintarkastamaton)
1.1.31.12.2014
1.1.1.1.31.12.2013 31.12.2012
(tilintarkastettu)
1 598
201
3 677
2 697
1 511
257
-303
-148
207
118
-45
1 005
84
93
827
496
99
736*
323*
21*
1 404
481
4 858
4 118
2 590*
-2 887
-1 337
-471
-283
-232
-1 598**
-580*
-4 108
79
-283*
2 588
-232
1 214
941
1 063
-124
1 788*
1 581
2 475**
3 516*
Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista
Saadut korot liiketoiminnasta
Maksetut välittömät verot
Rahavirta ennen satunnaisia eriä
Liiketoiminnan rahavirta (A)
-103
405
-310
-240
-240
39
-157
-70
753
753
-522
-876
-503
438
-760
737
737
380**
-583
1 396**
1 396**
180
-346
2 847*
2 847*
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin
hyödykkeisiin
Myönnetyt lainat
Investoinnit muihin sijoituksiin
Pitkäaikaisten saamisten muutos
Luovutustulot muista sijoituksista
Investointien rahavirta (B)
-929
4
-925
-85
10
-75
-1 713
-713
-872*
-374
0
49
-2 038
20
-693
-394
-67
162
-1 171*
-1 165
678
-1 301
703**
1 676
-73
1 075
0
-462
37
-423
374
-145
211
937
-543
-429
140
-985
-349
-396
0
0
85
488
891
-328
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten
lisäys(-)/vähennys(+)
Vaihto-omaisuuden lisäys(-)/vähennys(+)
Lyhytaikaisten korottomien velkojen
lisäys(+)/vähennys(-)
Liiketoimen rahavirta ennen veroja
Kassavirta ennen rahoitusta (A + B)
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti
Omien osakkeiden hankinta
Muuntoeron muutos
Konserniaktiivan muutos
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Pitkäaikaisten lainojen muutos
Maksetut osingot ja muu voitonjako
66
Rahoituksen rahavirta (C)
1 002
-848
405
-1 590
1 136
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys
(+)/vähennys(-)
-163
-170
-896
-887
2 812
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
Taseen mukainen rahavarojen muutos
1 559
1 396
-163
2 455*
2 285
-170
2 455
1 559
-896
3 342
2 455**
-887**
530
3 342
2 812
*
2012 rahoituslaskelmaa on korjattu havaittujen merkki- ja ryhmittelyvirheiden osalta. Korjauksella ei ole vaikutusta
vuoden 2012 kokonaistason rahavirtaan. Lukua ei ole tilitarkastettu.
**
Luku on vuoden 2014 tilitarkastetun rahoituslaskelman vertailuluku. Rahoituslaskelman ryhmittely on vaihtunut
vuosien 2013 ja 2014 välillä. Lukua ei ole tilintarkastettu.
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
1.1.–31.3.
1.1.–31.3.
2015
2014
(tilintarkastamaton)
Liikevaihto, 1 000 euroa
Liikevaihdon kasvu, %
Käyttökate, 1 000 euroa
Käyttökate, osuus liikevaihdosta, %
EBITA, 1 000 euroa
EBITA, osuus liikevaihdosta, %
Liikevoitto, 1 000 euroa
Liikevoitto, osuus liikevaihdosta, %
Katsauskauden tulos, 1 000 euroa
Katsauskauden tulos, osuus liikevaihdosta, %
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa
Oman pääoman tuotto, %
Sijoitetun pääoman tuottoprosentti (ROCE), %
Korolliset nettovelat, 1 000 euroa
Omavaraisuusaste, %
Nettovelkaantumisaste, %
Bruttoinvestoinnit, 1 000 euroa
Bruttoinvestoinnit, osuus liikevaihdosta, %
Tutkimus- ja tuotekehityskulut,
osuus liikevaihdosta, %
Henkilöstö katsauskauden lopussa
*
1.1.–31.12. 1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
2014
2013
2012
(tilintarkastamaton)
10 681
34,1
1 553
14,5
1 310
12,3
1 295
12,1
1 294
12,1
8 069
43,9
56,8
929
8,7
7 965
593
7,4
397
5,0
382
4,8
190
2,4
5 314
41,6
54,4
85
1,1
38 272*
12,7
4 765
12,5
3 819
10,0
3 761*
9,8*
2 925*
7,6
0,29
25,4*
21,2
6 866
47,4*
52,9
1 731
4,5
33 971*
10,6
4 020
11,8
3 251
9,6
3 193*
9,4*
2 105*
6,2
0,21
22,9*
19,9
5 578
43,5*
55,6
848
2,5
30 706*
13,4
2 570
8,4
1 892
6,2
1 834*
6,0*
1 100*
3,6
0,11
14,4*
12,0
6 053
36,8*
72,2
879
2,9
2,7
2,4
2,1
1,5
1,3
120
100
109
94
87
Tilintarkastettu
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Käyttökate
=
Liikevoitto + Poistot ja arvonalentumiset
EBITA
=
Liikevoitto + Konserniliikearvon poistot
Osakekohtainen tulos (EPS),
euroa
=
Oman pääoman tuotto, %
=
Tilikauden voitto (tappio)
Osakeantioikaistu osakkeiden lukumäärä (keskimäärin tilikauden aikana)
Tilikauden voitto (tappio)
Oma pääoma (keskimäärin tilikauden aikana)
67
x 100
Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja + Korkokulut ja muut rahoituskulut
Sijoitetun pääoman tuotto
(ROCE), %
=
Korolliset nettovelat
=
Omavaraisuusaste, %
=
Nettovelkaantumisaste, %
=
Oma pääoma (keskimäärin tilikauden aikana) + Korolliset rahoitusvelat
(pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta, keskimäärin
tilikauden aikana)
x 100
Lyhytaikaiset ja pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta - Rahat ja pankkisaamiset
- Lyhytaikaiset rahoitusarvopaperit
Oma pääoma
Taseen loppusumma – Saadut ennakot
Korolliset nettovelat
Oma pääoma
68
x 100
x 100
LIIKETOIMINNAN TULOS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Seuraava katsaus tulisi lukea yhdessä muualla Esitteessä esitettyjen taloudellisten tietojen kanssa. Yhtiön
tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta mukaan
lukien tilintarkastamattomat vertailutiedot 31.3.2014 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sekä
tilintarkastetut tilinpäätökset 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta on laadittu
Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti (FAS). Yhtiö tulee jatkossa raportoimaan taloudelliset
tietonsa puolivuosittain.
Tämä katsaus sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin väistämättä liittyy riskejä ja epävarmuutta.
Toteutuvat tulokset voivat poiketa olennaisesti näissä tulevaisuutta koskevissa lausunnoissa esitetystä.
Katso ”Riskitekijät” ja ”Eräitä seikkoja - Tulevaisuutta koskevat lausumat”.
Tulokseen vaikuttavia tekijöitä
Makrotaloudellinen kehitys: Yleinen maailmanlaajuinen taloudellinen kehitys ja Yhtiön taloudellinen
asema, luottamus liiketoimintaan sekä rahoituksen saatavuus voivat vaikuttaa Yhtiön myyntivolyymeihin
ja sitä kautta Yhtiön tulokseen. Taloudellinen kehitys voi myös lykätä asiakkaiden uusia projekteja ja sitä
kautta viivästyttää Yhtiön tuotteiden tilauksia ja näin ollen vaikuttaa Yhtiön tulokseen.
Robitin tuotteiden kysyntä: Yhtiön tuotteiden ja palvelujen kysyntään vaikuttavat muutokset sen
toimintamarkkinoiden aktiivisuudessa, johon puolestaan vaikuttavat yleinen taloudellinen tilanne,
muutokset loppuasiakkaiden käyttäytymisessä ja teknologinen kehitys. Toimintamarkkinoiden keskeisiä
suuntauksia, joiden Yhtiön johto uskoo vaikuttavan Robitin asiakkaisiin, on kuvattu kohdassa ”Markkinaja toimialakatsaus – Yhtiöön vaikuttavat keskeisimmät tekijät ja markkinatrendit”.
Yhtiön toimintamarkkinoiden kasvu: Yhtiön toimintamarkkinoiden kasvu vaikuttaa Yhtiön myyntivolyymeihin ja sitä kautta Yhtiön tulokseen. Yhtiön tulos on erityisesti riippuvainen top hammer- ja DTHporausta suorittavien Yhtiön asiakkaiden tuotantomääristä.
Jakeluverkoston tehokkuus: Yhtiöllä on myyntiyhtiöt Suomessa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä
ja Etelä-Afrikassa sekä myyntitoimisto Hangzhoussa, Kiinassa. Yhtiön jakeluverkosto kattaa tällä hetkellä
noin 160 jakelijaa. Robit jatkaa jakelijaverkostonsa tukemista ja tähtää tulevaisuudessa myös
suoramyynnin kasvattamiseen valikoiduille alueille ja asiakkaille. Lisätäkseen yhä jakelijaverkostonsa
tehokkuutta, Robit seuraa aktiivisesti jakelijaverkostonsa rakennetta ja toimintaa.
Kilpailu: Yhtiö toimii erittäin kilpailluilla markkinoilla. Kilpailun johdosta Yhtiön kilpailijat nopeuttavat
liiketoiminnan kehitystään ja arvioivat liiketoimintaansa uudelleen. Kilpailutilanteessa tapahtuvilla
muutoksilla voi olla olennainen vaikutus Yhtiön kasvumahdollisuuksiin ja sitä kautta Yhtiön tulokseen.
Katso ”Markkina- ja toimialakatsaus – Kilpailullinen markkinatilanne”.
Tuotteiden elinkaari: Yhtiö valmistaa porauksessa käytettäviä kulutusosia tunnelinporauksen,
maalämmityksen ja -jäähdytyksen, rakentamisen ja kaivosteollisuuden sovelluksiin. Yhtiön tuotteiden
keskimääräinen elinkaari on pitkä ja tuotemallisto pysyy stabiilina.
Raaka-aineiden ja tarvikkeiden hinnat: Robitin liiketoiminnan tulokseen vaikuttavat vaihtelut raakaaineiden ja tarvikkeiden hinnoissa. Yhtiön tuotteissa käytetty pääasiallinen raaka-aine on teräs. Sen
lisäksi tuotteissa käytetään kovametallinastoja. Edellä mainittujen aineiden hinta ja saatavuus voivat
vaihdella muun muassa tarjonnasta ja kysynnästä, tuottajien kapasiteetista ja ympäristölainsäädännön
asettamista vaatimuksista ja rajoituksista riippuen ja näin ollen vaikuttaa Yhtiön liiketoiminnan tulokseen.
Raaka-aineiden ja komponenttien hintojen muutokset voivat myös vaikuttaa varastojen arvoon.
Johto ja henkilöstö: Yhtiön menestys riippuu olennaisesti Yhtiön johdon ja henkilöstön ammattitaidosta
sekä siitä, kuinka hyvin Yhtiö pystyy hankkimaan, motivoimaan ja pitämään palveluksessaan
ammattitaitoista henkilöstöä organisaation joka tasolla sekä ylläpitämään henkilöstön ammattitaitoa. Jos
Yhtiö epäonnistuu avainhenkilöiden ja työntekijöiden rekrytoinnissa, ammattitaidon ylläpitämisessä ja
henkilöiden pitämisessä Yhtiön palveluksessa, saattaa näillä olla olennainen haitallinen vaikutus Yhtiön
kilpailuasemaan ja kannattavuuteen ja sitä kautta Yhtiön tulokseen.
Valuuttakurssien vaihtelut: Yhtiöön kohdistuu valuuttakurssiriski useissa valuutoissa. 31.3.2015
päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla noin 74 prosenttia Robitin liikevaihdosta tuli yhtiöistä euroalueen
ulkopuolelta. Robitin liikevaihdon päävaluutat ovat euro, Yhdysvaltojen dollari ja Etelä-Korean won.
Samalla jaksolla noin 34 prosenttia Robitin kuluista oli muissa valuutoissa kuin euroissa. Robitin kulujen
päävaluutat ovat euro, Yhdysvaltojen dollari ja Etelä-Korean won.
69
Yhtiön johdon mukaan Yhtiön tulokseen vaikuttavat myös tietyt, pääasiassa luonteeltaan sisäiset tekijät,
joista tärkeimpiä ovat seuraavat:










Yhtiön kyky neuvotella kilpailukykyiset ehdot toimittajiensa, asiakkaidensa ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa;
Yhtiön menestyminen tuotteiden hinnoittelussa, etenkin kilpailijoihin verrattuna;
Yhtiön teknologiavalinnat ja kyky kaupallistaa teknologiat kilpailukykyisiksi tuotteiksi ja siirtää ne
menestyksellisesti tuotantoon;
Yhtiön menestyminen hankinnoissa, esimerkiksi oikeat materiaalivalinnat ja -määrät sekä
toimitusketjun ja logistiikan hallinta;
Muutokset toimittajissa ja Yhtiön kyky hallita toimitusketjua;
Yhtiön toiminnan kustannustehokkuus ja Yhtiön kyky kasvattaa sen myyntivolyymeja;
Yhtiön menestyminen sen tekemissä investoinneissa, etenkin kustannusten, aikataulujen ja
tuottavuuden osalta;
Yhtiön kyky tuottaa jatkuvasti korkealaatuisia tuotteita;
Yhtiön menestyminen tuotekehityksessä sekä tuotteiden modifikaatiossa;
Mahdolliset keskeytykset tuotannossa voivat aiheuttaa viivästyksiä tuotteiden toimituksissa.
Edellisen tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
Yhtiön taloudellisessa tai liiketoiminnallisessa asemassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden
2014 tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Alla kuvataan Yhtiön tilikauden 2014 jälkeisiä tapahtumia.
Yhtiö aloitti alkuvuodesta 2015 Listautumisantia koskevat selvitykset yhdessä neuvonantajiensa kanssa.
Osakkeet liitettiin arvo-osuusjärjestelmään 29.4.2015. Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous 27.4.2015 päätti
Yhtiön yhtiömuodon muuttamisesta julkiseksi osakeyhtiöksi, Yhtiön toiminimen muuttamisesta Robit
Oyj:ksi ja Yhtiön osakkeiden jakamisesta suhteessa 1:150, minkä johdosta Yhtiön osakkeiden lukumäärä
nousi 67 226 osakkeesta 10 083 900 osakkeeseen. Ylimääräinen yhtiökokous päätti myös hallitukselle
annetusta osakeantivaltuutuksesta, jonka nojalla voidaan laskea liikkeelle 8 500 000 Yhtiön uutta osaketta. Yhtiön hallitus päätti 4.5.2015 yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla alustavasti enintään
5 800 000 antiosaketta käsittävästä Osakeannista, jossa poiketaan osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta Yhtiön omistuspohjan laajentamiseksi sekä pääomarakenteen vahvistamiseksi.
Yhtiö aloitti maaliskuussa 2015 DTH-tuotteiden vuokraustoiminnan, jota tarjotaan pääasiallisesti urakoitsijoille, jotka tarvitsevat isokokoisia teriä vain muutamien reikien poraamiseen. Vuokrattavat tuotteet voidaan vuokra-ajan jälkeen joko myydä tai vuokrata uudelleen. Vuokraperusteena on arvioitu porattavien
reikien määrä sekä porattu metrimäärä.
Yhtiö on 29.4.2015 nostanut Pohjola Pankki Oyj:n myöntämän määräaikaislainan nostovaran noin 435
tuhatta euroa, josta noin 65 tuhatta euroa käytetään laiteinvestoinnin maksamiseen sekä loput noin 370
tuhatta euroa käytössä olevan luottolimiitin takaisinmaksuun.
Tulevaisuudennäkymät
Vuonna 2015 Yhtiön liikevaihdon odotetaan jatkavan kasvuaan. Yhtiön näkemyksen mukaan sen liiketoimintaympäristössä on nähtävissä merkkejä kysynnän piristymisestä ja vastaperustettujen myyntiyhtiöiden ja suunnitellun uuden myyntiyhtiön uskotaan parantavan Yhtiön asemaa markkinoilla. Robit Korea
Ltd.:n tuotteiden jatkuva integrointi mahdollistaa laajemman tuotetarjonnan suurille asiakkuuksille.
Liiketoiminnan tulos
Seuraavassa katsauksessa on kuvattu Yhtiön liiketoiminnan tulosta 31.3.2015 ja 31.3.2014 päättyneiltä
kolmen kuukauden jaksoilta sekä 31.12.2014, 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta.
Liiketoiminnan tuloksen kuvauksessa keskitytään seuraaviin tuloslaskelman eriin: liikevaihto, valmiiden ja
keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos, liiketoiminnan muut tuotot, materiaalit ja palvelut,
henkilöstökulut, poistot ja arvonalentumiset, liiketoiminnan muut kulut, liikevoitto tai -tappio,
rahoitustuotot ja -kulut, verot ja katsaus- tai tilikauden voitto. Yhtiötä koskevat tiedot on esitetty yhtenä
raportointisegmenttinä. Yhtiö tulee jatkossa raportoimaan taloudellisen tuloksensa puolivuosittain.
70
31.3.2015 päättynyt kolmen kuukauden jakso verrattuna 31.3.2014 päättyneeseen kolmen
kuukauden jaksoon
Liikevaihto
Yhtiön liikevaihto 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 10 681 tuhatta euroa ja se
kasvoi 2 716 tuhatta euroa eli 34,1 prosenttia verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden
jakson liikevaihtoon, joka oli 7 965 tuhatta euroa. Kasvu johtui orgaanisesta kasvusta, joka on
perustunut vuoden 2014 aikana hankituille uusille asiakkaille tapahtuneesta myynnistä sekä tasaisena
jatkuneesta myynnistä olemassa oleville asiakkaille. Lisäksi Yhtiön tytäryhtiön Robit Inc.:n (Yhdysvallat)
myyntitoiminta alkoi tuottaa liikevaihtoa varsinaisesti huhtikuusta 2014 ja Robit SA (Etelä-Afrikka)
perustettiin huhtikuussa 2014 eli näiden yhtiöiden tuottama lisäys liikevaihtoon ei näy vielä 31.3.2014
päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla.
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos
Yhtiön valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 31.3.2015 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta oli 445 tuhatta euroa ja ne laskivat 115 tuhatta euroa eli 20,5 prosenttia verrattuna
31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen
muutokseen, joka oli 560 tuhatta euroa. Vuonna 2014 Yhtiö teki päätöksen kasvattaa varastoja
tuotteiden saatavuuden ja toimituksen luotettavuuden parantamiseksi, jolloin varaston tasoa ei ollut
31.3.2015 päättyneellä jaksolla tarpeen kasvattaa enempää, kuin mitä liikevaihdon kasvu edellytti.
Valmistus omaan käyttöön
Yhtiö on 31.3.2015 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla valmistanut tuotteita omaan käyttöön 135
tuhatta euroa. Valmistus omaan käyttöön liittyy Yhtiön aloittamaan DTH-tuotteiden vuokraukseen, katso
”– Edellisen tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat”. 31.3.2014 päättyneellä kolmen kuukauden
jaksolla valmistus omaan käyttöön liittyi Robit Sense Systems -tuotekehityskulujen aktivointiin.
Liiketoiminnan muut tuotot
Yhtiön liiketoiminnan muut tuotot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat 2 tuhatta
euroa eli sama kuin 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson liiketoiminnan muut tuotot. Yhtiön
31.3.2015 päättyneen kolmen kuukauden jakson liiketoiminnan muut tuotot koostuivat lähinnä
romuteräksen myynnistä.
Kulut
Materiaalit ja palvelut
Yhtiön materiaaleihin ja palveluihin liittyvät kulut 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
olivat -6 476 tuhatta euroa verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson materiaaleihin ja
palveluihin liittyviin kuluihin, jotka olivat -5 493 tuhatta euroa. Materiaaleihin ja palveluihin liittyvät kulut
ovat kasvaneet lähes samassa suhteessa liikevaihdon kanssa.
Henkilöstökulut
Yhtiön henkilöstökulut 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat -1 580 tuhatta euroa
verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson henkilöstökuluihin, jotka olivat -1 170
tuhatta euroa. Vuoden 2015 ja 2014 aikana Yhtiöön on palkattu lisää henkilöstöä, mikä nostaa
henkilöstökuluja vertailujakson kuluihin nähden.
Poistot ja arvonalentumiset
Yhtiön poistot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat 257 tuhatta euroa verrattuna
31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson poistoihin, joka olivat 211 tuhatta euroa. Kasvu johtui
pääasiassa Robit Sense Systems -tuotekehityskulujen aktivoinnista. Kasvuun vaikutti myös käyttöomaisuuden lisäys, joka laajensi poistopohjaa.
71
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat -1 655 tuhatta
euroa verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson liiketoiminnan muihin kuluihin, jotka
olivat -1 286 tuhatta euroa. Kasvu perustui liikevaihdon kasvuun.
Liikevoitto
Yhtiön liikevoitto 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 1 295 tuhatta euroa (12,1
prosenttia liikevaihdosta) ja se kasvoi 913 tuhatta euroa eli 239,0 prosenttia verrattuna 31.3.2014
päättyneen kolmen kuukauden jakson liikevoittoon, joka oli 382 tuhatta euroa (4,8 prosenttia
liikevaihdosta). Kasvu johtui sekä liikevaihdon kasvusta että euron heikkenemisestä etenkin suhteessa
Yhdysvaltain dollariin.
Rahoitustuotot ja -kulut
Yhtiön nettorahoitustuotot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat 303 tuhatta euroa
verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson nettorahoituskuluihin, jotka olivat 118
tuhatta euroa. Muutos johtui valuuttakurssien positiivisesta muutoksesta. Lisäksi Etelä-Korean yhtiöllä on
Robitilta saatu euromääräinen laina, joka euron heikentymisestä myös suhteessa woniin on Etelä-Korean
yhtiölle aiempaa edullisempi ja tuottaa täten konsernille rahoitustuottoja.
Tuloverot
Yhtiön tuloverot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta olivat 310 euroa ja ne kasvoivat 240
tuhatta euroa verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson tuloveroihin, jotka olivat 70
tuhatta euroa. Yhtiön efektiivinen veroaste oli 19 prosenttia 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta.
Katsauskauden voitto
Yhtiön katsauskauden voitto 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 1 294 tuhatta euroa
ja se kasvoi 1 104 tuhatta euroa verrattuna 31.3.2014 päättyneen kolmen kuukauden jakson voittoon,
joka oli 190 tuhatta euroa. Kasvu johtui liikevaihdon ja liikevoiton kasvusta sekä valuuttakurssien
tuottamasta voitosta.
31.12.2014 päättynyt tilikausi verrattuna 31.12.2013 päättyneeseen tilikauteen
Liikevaihto
Yhtiön liikevaihto 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta oli 38 272 tuhatta euroa ja se kasvoi 4 301 tuhatta
euroa eli 12,7 prosenttia verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden liikevaihtoon, joka oli 33 971
tuhatta euroa. Kasvu johtui pääosin myyntimaiden määrän lisäyksestä sekä olemassa olevien
asiakkuuksien myyntivolyymien kasvusta. Lisäksi alueellisten myyntiyhtiöiden liikevaihto kehittyi
positiivisesti 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella, koska Robit Inc.:n (Yhdysvallat) myyntitoiminta alkoi
varsinaisesti vuonna 2014 ja Robit SA (Etelä-Afrikka) perustettiin huhtikuussa 2014. Näin ollen
liikevaihdon kasvu perustui orgaaniseen kasvuun.
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos
Yhtiön valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta oli
2 468 tuhatta euroa ja se kasvoi 1 150 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden
valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutokseen, joka oli 1 318 tuhatta euroa. Kasvu
johtui lähinnä päätöksestä kasvattaa varastoja tuotteiden saatavuuden ja toimituksen luotettavuuden
parantamiseksi. Varastojen kasvu on lähinnä keskittynyt Etelä-Koreaan ja Etelä-Afrikkaan, jossa
perustettiin myyntiyhtiö vuonna 2014. Näiden maiden yhteenlaskettu varastojen kasvu muodostaa yli
puolet valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen kokonaiskasvusta.
Liiketoiminnan muut tuotot
Yhtiön liiketoiminnan muut tuotot 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 175 tuhatta ja se kasvoi 63
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden liiketoiminnan muihin tuottoihin, jotka olivat
112 tuhatta euroa. Kasvu johtui lähinnä vanhojen käyttöomaisuuskoneiden myynnistä saaduista
tuotoista.
72
Kulut
Materiaalit ja palvelut
Yhtiön materiaali- ja palveluhankinnat koostuvat teräksestä, kovametallinastoista ja muista kolmansien
osapuolien tuoteostoista sekä alihankinnan koneistuspalveluista. Yhtiön materiaaleihin ja palveluihin
liittyvät kulut 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 24 746 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013
päättyneen tilikauden materiaaleihin ja palveluihin liittyviin kuluihin, jotka olivat 21 229 tuhatta euroa.
Kasvu johtui lähinnä liikevaihdon kasvusta.
Henkilöstökulut
Yhtiön henkilöstökulut 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 5 753 tuhatta euroa verrattuna
31.12.2013 päättyneen tilikauden henkilöstökuluihin, jotka olivat 4 691 tuhatta euroa. Kasvu johtui
lähinnä myynti-, asiakaspalvelu- ja tuotekehitystoimintojen vahvistamiseksi tehdyistä rekrytoinneista.
Poistot ja arvonalentumiset
Yhtiön suunnitelman mukaiset poistot 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 1 005 tuhatta euroa
verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden suunnitelman mukaisiin poistoihin, joka olivat 827 tuhatta
euroa. Kasvu johtui lähinnä aktivoitujen tutkimus- ja tuotekehityskulujen poistoista vuonna 2014 sekä
kasvaneesta poistopohjasta.
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 5 745 tuhatta euroa verrattuna
31.12.2013 päättyneen tilikauden liiketoiminnan muihin kuluihin, jotka olivat 5 461 tuhatta euroa.
Kulujen kasvu johtui myyntivolyymien ja työntekijöiden määrän kasvusta sekä aktiivisesta
myyntitoiminnasta uusissa myyntiyhtiöissä Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Kulut ovat kuitenkin
kasvaneet suhteellisesti vähemmän kuin Yhtiön toiminnan volyymi johtuen Yhtiön tehokkaasta kulujen
seurannasta.
Liikevoitto
Yhtiön liikevoitto 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta oli 3 761 tuhatta euroa (9,8 prosenttia
liikevaihdosta) ja se kasvoi 568 tuhatta euroa eli 18 prosenttia verrattuna 31.12.2013 päättyneen
tilikauden liikevoittoon, joka oli 3 193 tuhatta euroa (9,4 prosenttia liikevaihdosta). Kasvu johtui lähinnä
liikevaihdon kasvusta ja muiden liiketoiminnan kulujen maltillisesta kasvusta.
Rahoitustuotot ja -kulut
Yhtiön nettorahoituskulut 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 84 tuhatta euroa ja ne laskivat 412
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden nettorahoituskuluihin, jotka olivat 496
tuhatta euroa. Laskuun vaikuttivat muun muassa Etelä-Korean tytäryhtiön velkojen rahoittaminen
edullisimmilla rahoitusjärjestelyillä, mikä johti korkomenojen laskuun. Lisäksi rahoituskuluihin vaikuttivat
myös valuuttakurssien positiiviset muutokset.
Tuloverot
Yhtiön tuloverot 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta olivat 760 tuhatta euroa ja ne kasvoivat 177
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden tuloveroihin, jotka olivat 583 tuhatta euroa.
Yhtiön efektiivinen veroaste oli 20,68 prosenttia 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella.
Tilikauden voitto
Yhtiön tilikauden voitto 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta oli 2 925 tuhatta euroa ja se kasvoi 820
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden voittoon, joka oli 2 105 tuhatta euroa. Kasvu
johtui lähinnä liikevaihdon kasvusta.
73
31.12.2013 päättynyt tilikausi verrattuna 31.12.2012 päättyneeseen tilikauteen
Liikevaihto
Yhtiön liikevaihto 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 33 971 tuhatta euroa ja se kasvoi 3 266 tuhatta
euroa eli 10,6 prosenttia verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden liikevaihtoon, joka oli 30 706
tuhatta euroa. Kasvu johtui lähinnä aktiivisen myyntityön tuomasta myyntimaiden määrän kasvusta ja
Etelä-Korean tuotteiden integraatiosta jakelija- ja välittäjäverkostoon ja näin ollen tuotteiden tuomisesta
olemassa olevien ja uusien asiakkaiden saataville.
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos
Yhtiön valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli
1 318 tuhatta euroa ja se kasvoi 2 162 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden
valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutokseen, joka oli -844 tuhatta euroa. Kasvu johtui
lähinnä tietoisesta prosessien muutoksesta, jossa luovuttiin varastojen tarkoituksellisesta vähentämisestä
ennen vuoden loppua. Toimenpiteellä pyrittiin parantamaan tuotteiden saatavuutta.
Liiketoiminnan muut tuotot
Yhtiön liiketoiminnan muut tuotot 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 112 tuhatta euroa ja ne
laskivat 43 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden liiketoiminnan muihin tuottoihin,
jotka olivat 154 tuhatta euroa. Muut tuotot 31.12.2012 päättyneellä tilikaudella koostuivat lähinnä
tutkimus- ja kehittämisavustuksista Tekesiltä ja yhtiön kehittämisavustuksesta ELY-keskukselta.
Kulut
Materiaalit ja palvelut
Yhtiön materiaali- ja palveluhankinnat koostuvat teräksestä ja kovametallinastoista ja muista kolmansien
osapuolien tuotteista sekä koneistuspalveluista. Yhtiön materiaaleihin ja palveluihin liittyvät kulut
31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 21 229 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen
tilikauden materiaaleihin ja palveluihin liittyviin kuluihin, jotka olivat 18 036 tuhatta euroa. Kasvu johtui
pääosin liikevaihdon kasvusta, sillä materiaalien ja palveluiden suhteellinen osuus liikevaihdosta
yhdistettynä valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutokseen on pysynyt lähes samalla
tasolla.
Henkilöstökulut
Yhtiön henkilöstökulut 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 4 691 tuhatta euroa verrattuna
31.12.2012 päättyneen tilikauden henkilöstökuluihin, jotka olivat 4 176 tuhatta euroa. Yhtiö on vuonna
2013 palkannut uusia työntekijöitä kasvun mahdollistamiseksi.
Poistot ja arvonalentumiset
Yhtiön suunnitelman mukaiset poistot 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 827 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden suunnitelman mukaisiin poistoihin, joka olivat 736 tuhatta
euroa. Kasvu johtui lähinnä vuoden 2013 aikana tehdyistä investoinneista kiinteään omaisuuteen.
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 5 461 tuhatta euroa verrattuna
31.12.2012 päättyneen tilikauden liiketoiminnan muihin kuluihin, jotka olivat 5 234 tuhatta euroa. Kasvu
johtui lähinnä myyntivolyymien mukanaan tuomasta kasvusta liittyen muun muassa kasvaneisiin
pakkaus- ja rahtikustannuksiin, sähkö- sekä matkustus- ja markkinointikulujen kasvusta.
Liikevoitto
Yhtiön liikevoitto 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 3 193 tuhatta euroa (9,4 prosenttia
liikevaihdosta) ja se kasvoi 1 359 tuhatta euroa eli 74,1 prosenttia verrattuna 31.12.2012 päättyneen
tilikauden liikevoittoon, joka oli 1 834 tuhatta euroa (6,0 prosenttia liikevaihdosta). Kasvu johtui lähinnä
kiinteiden kulujen laskusta Suomessa. Vuonna 2012 tulokseen vaikuttivat negatiivisesti Etelä-Korean
tytäryhtiön liiketoiminnan integrointiin liittyneet kulut.
74
Rahoitustuotot ja -kulut
Yhtiön nettorahoituskulut 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 496 tuhatta euroa ja ne kasvoivat
173 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden nettorahoituskuluihin, jotka olivat 323
tuhatta euroa. Rahoituskulujen kasvu johtui pääosin valuuttakurssien muutoksiin liittyneistä
kurssitappioista.
Tuloverot
Yhtiön tuloverot 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta olivat 583 tuhatta euroa ja ne kasvoivat 237
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden tuloveroihin, jotka olivat 346 tuhatta euroa.
Yhtiön efektiivinen veroaste oli 21,62 prosenttia 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella.
Tilikauden voitto
Yhtiön tilikauden voitto 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 2 105 tuhatta euroa ja se kasvoi 1 005
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden voittoon, joka oli 1 100 tuhatta euroa. Kasvu
johtui lähinnä liikevaihdon kasvusta.
Maksuvalmius ja pääoman lähteet
Yleiskatsaus
Yhtiö rahoittaa liiketoimintaansa pääasiallisesti liiketoiminnasta saatavan rahavirran avulla. Yhtiöllä on
lisäksi kahden miljoonan euron luottolimiitti nettokäyttöpääoman ja investointien rahoitustarpeiden
tasapainottamiseksi. Yhtiöllä oli 31.3.2015 käytössään tästä luottolimiitistä 1 847 tuhatta euroa.
Yhtiön rahoitusjärjestelyt muodostuvat määräaikaislainoista rahoitusyhtiöltä, yhteensä 6 781 tuhatta
euroa 31.3.2015. Lisäksi Yhtiöllä on osamaksuluottoja yhteensä 901 tuhatta euroa 31.3.2015. Esitteen
päivämääränä luottojen ja lainojen maturiteetti on 3-8 vuotta lainatyypistä riippuen. Katso ” – Korolliset
velat ja muut vastuusitoumukset”.
Yhtiön rahavarat 31.3.2015 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla olivat 1 396 tuhatta euroa ja
nettovelkaantumisaste 56,8 prosenttia.
Osana Listautumisantia Yhtiö järjestää Osakeannin, josta saatavien nettotuottojen arvioidaan olevan yhteensä noin 29,811 miljoonaa euroa olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti, lisätietoja
esitetään kohdassa ”Listautumisannin tausta, syyt ja varojen käyttö”.
Konsernin rahavirtalaskelma
1.1.-31.3.2015
1 000 euroa
1.1.-31.3.2014
(tilintarkastamaton)
Liiketoiminnan nettorahavirrat
Investointien nettorahavirrat
Rahoituksen nettorahavirrat
Rahavarojen muutos
1.1.31.12.2014
1.1.31.12.2013
1.1.31.122012
(tilintarkastettu)
-240
-925
1 002
753
-75
-848
-163
-170
737
-2 038
405
-896
1 396**
-693
-1 590
-887**
2 847*
-1 171*
1 136
2 812
*
2012 rahoituslaskelmaa on korjattu havaittujen merkki- ja ryhmittelyvirheiden osalta. Korjauksella ei ole vaikutusta
vuoden 2012 kokonaistason rahavirtaan. Lukua ei ole tilitarkastettu.
**
Luku on vuoden 2014 tilitarkastetun rahoituslaskelman vertailuluku. Rahoituslaskelman ryhmittely on vaihtunut
vuosien 2013 ja 2014 välillä. Lukua ei ole tilintarkastettu.
Rahavarojen muutos
Rahavarojen muutos 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolla oli -163 tuhatta euroa ja
31.3.2014 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolla -170 tuhatta euroa. Rahavarojen muutos 31.12.2014
päättyneellä tilikaudella oli -896 tuhatta euroa. Rahavarojen muutos 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella
oli -887 tuhatta euroa. Rahavarojen muutos 31.12.2012 päättyneellä tilikaudella oli 2 812 tuhatta euroa.
11
Laskettu Alustavan Hintavälin keskihinnalla.
75
Liiketoiminnan nettorahavirta
Liiketoiminnan nettorahavirta 31.3.2015 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla oli -240 tuhatta euroa,
ja se laski 993 tuhatta euroa verrattuna 31.3.2014 päätyneen kolmen kuukauden jakson liiketoiminnan
nettorahavirtaan, joka oli 753 tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä myyntisaamisten ja vaihtoomaisuuden lisäyksestä varaston kasvun johdosta.
Liiketoiminnan nettorahavirta 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella oli 737 tuhatta euroa, ja se laski 659
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päätyneen tilikauden liiketoiminnan nettorahavirtaan, joka oli 1 396
tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä kasvaneesta voitosta ennen satunnaisia eriä sekä vaihtoomaisuuden olennaisesta lisäyksestä vuonna 2014. Rahoituslaskelman erä ”Voitto (tappio) ennen
satunnaisia eriä” on kasvanut konsernitasolla johtuen pääasiassa Yhtiön kasvaneesta liikevaihdosta. Yhtiö
on onnistunut hallitsemaan kulujen kasvua, mikä on johtanut myös parannukseen yhtiön
kannattavuudessa. Myös Yhdysvaltain dollarin kurssin myönteinen kehitys suhteessa euroon on
kasvattanut osaltaan kyseistä erää.
Liiketoiminnan nettorahavirta 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli 1 396 tuhatta euroa ja se laski
1 451 tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päätyneen tilikauden liiketoiminnan nettorahavirtaan, joka oli
2 847 tuhatta euroa. Muutos johtui pääosin kasvaneesta voitosta ennen satunnaisia eriä sekä
lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäyksestä vuonna 2013. Rahoituslaskelman erä ”Voitto
(tappio) ennen satunnaisia eriä” on kasvanut konsernitasolla johtuen pääasiassa yhtiön kasvaneesta
liikevaihdosta. Yhtiö on onnistunut hallitsemaan kulujen kasvua, mikä on johtanut myös parannukseen
yhtiön kannattavuudessa.
Investointien nettorahavirta
Investointien nettorahavirta 31.3.2015 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla oli -925 tuhatta euroa, ja
investoinnit kasvoivat 850 tuhannella eurolla verrattuna 31.3.2014 päätyneen kolmen kuukauden jakson
investointien nettorahavirtaan, joka oli -75 tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä Robit Sense Systems -kehityskulujen aktivoinnista sekä käyttöomaisuuteen tehdyistä investoinneista, katso ” –
Tasetietoja – Vastaavaa - Pysyvät vastaavat”.
Investointien nettorahavirta 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella oli -2 038 tuhatta euroa ja investoinnit
kasvoivat 1 345 tuhannella eurolla verrattuna 31.12.2013 päätyneen tilikauden investointien nettorahavirtaan, joka oli -693 tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä investoinneista aineettomiin ja aineellisiin
hyödykkeisiin vuonna 2014, jossa keskeisiä tekijöitä olivat vuonna 2014 tehty tutkimus- ja
tuotekehityskulujen aktivointi muihin pitkävaikutteisiin menoihin ja Etelä-Koreassa tehty investointi
tuotantolinjoihin.
Investointien nettorahavirta 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli -693 tuhatta euroa ja investoinnit
vähenivät 478 tuhannella eurolla verrattuna 31.12.2012 päätyneen tilikauden investointien
nettorahavirtaan, joka oli -1 171 tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä Etelä-Korean tytäryhtiön loppujen
osakkeiden hankinnasta vuonna 2012, jonka seurauksena Etelä-Korean tytäryhtiön omistusosuus nousi
100 prosenttiin aiemmasta 70 prosentista.
Rahoituksen nettorahavirta
Rahoituksen nettorahavirta 31.3.2015 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla oli 1 002 tuhatta euroa, ja
se kasvoi 1 850 tuhatta euroa verrattuna 31.3.2014 päätyneen kolmen kuukauden jakson rahoituksen
nettorahavirtaan, joka oli -848 tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä luottolimiitin lisäyksestä.
Rahoituksen nettorahavirta 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella oli 405 tuhatta euroa ja se kasvoi 1 995
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2013 päättyneen tilikauden rahoituksen nettorahavirtaan, joka oli -1 590
tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä lyhytaikaisten lainojen lisäyksestä Etelä-Koreassa vuonna 2014.
Rahoituksen nettorahavirta 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli -1 590 tuhatta euroa ja se laski 2 726
tuhatta euroa verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden rahoituksen nettorahavirtaan, joka oli 1 136
tuhatta euroa. Muutos johtui lähinnä pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksuista ja lyhytaikaisten
lainojen konvertoinneista pitkäaikaisiksi lainoiksi vuonna 2013.
76
Tasetietoja
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Pysyvät vastaavat koostuvat aineettomista hyödykkeistä, kuten Robit Korea Ltd:n (aiemmin YP Robit
Ltd.) yritysostoon liittyvästä konserniliikearvosta, aineettomista oikeuksista ja muista pitkävaikutteisista
menoista, sekä aineellisista hyödykkeistä, kuten maa- ja vesialueista, rakennuksista ja rakennelmista,
koneista ja kalustosta, muista aineellisista hyödykkeistä sekä ennakkomaksuista ja keskeneräisistä
hankinnoista sekä sijoituksista muihin osakkeisiin ja osuuksiin sekä muista saamisista.
Pysyvät vastaavat olivat 6 628 tuhatta euroa 31.3.2015 ja ne kasvoivat 1 421 tuhatta euroa verrattuna 5
207 tuhanteen euroon 31.3.2014. Muutos johtui käyttöomaisuuden lisäyksestä kalustehankinnoilla,
keskeneräisillä konehankinnoilla sekä Suomessa että Etelä-Koreassa sekä vuokraustoiminnan
aloittamisen perusteella tehdystä vuokraustoimintaan liittyvien tuotteiden siirrosta vaihto-omaisuudesta
käyttöomaisuuteen.
Pysyvät vastaavat olivat 5 957 tuhatta euroa 31.12.2014 ja ne kasvoivat 709 tuhatta euroa verrattuna 5
248 tuhanteen euroon 31.12.2013. Muutos johtui lähinnä vuonna 2014 tehdystä tutkimus- ja
tuotekehityskulujen aktivoinnista muihin pitkävaikutteisiin menoihin ja Etelä-Koreassa tehdystä investoinnista tuotantolinjoihin.
Pysyvät vastaavat olivat 5 248 tuhatta euroa 31.12.2013 ja ne laskivat 277 tuhatta euroa verrattuna 5
525 tuhanteen euroon 31.12.2012. Muutos johtui lähinnä konserniliikearvon ja käyttöomaisuuden poistoista.
Vaihtuvat vastaavat
Yhtiön vaihtuvat vastaavat koostuvat vaihto-omaisuudesta, kuten aineista ja tarvikkeista, keskeneräisistä
tuotteista, valmiista tavaroista, muusta vaihto-omaisuudesta sekä ennakkomaksuista, pitkäaikaisista ja
lyhytaikaisista saamisista kuten siirtosaamisista ja lainasaamisista, myyntisaamisista, laskennallisesta
verosaamisesta ja muista saamisista sekä rahoitusarvopapereista, rahasta ja pankkisaamisista.
Vaihtuvat vastaavat olivat 25 867 tuhatta euroa 31.3.2015 ja ne kasvoivat 7 270 tuhatta euroa
verrattuna 18 597 tuhanteen euroon 31.3.2014. Muutos johtui Yhtiön vuonna 2014 tekemästä päätöksestä kasvattaa varastoja, mikä lisäsi Yhtiön vaihto-omaisuuden suhdetta liikevaihtoon vertailujaksoon
nähden.
Vaihtuvat vastaavat olivat 21 809 tuhatta euroa 31.12.2014 ja ne kasvoivat 3 766 tuhatta euroa
verrattuna 18 043 tuhanteen euroon 31.12.2013. Muutos johtui lähinnä vuonna 2014 tehdystä tietoisesta
päätöksestä kasvattaa kaikkia varastoja tuotteiden saatavuuden parantamiseksi.
Vaihtuvat vastaavat olivat 18 043 tuhatta euroa 31.12.2013 ja ne kasvoivat 481 tuhatta euroa verrattuna
17 562 tuhanteen euroon 31.12.2012. Muutos johtui lähinnä lyhytaikaisten saatavien kasvusta, erityisesti
myyntisaamisten osalta, mikä oli seurausta liikevaihdon kasvusta vuonna 2013.
Vieras pääoma
Pitkäaikaiset velat
Pitkäaikaiset velat koostuvat lainoista rahoituslaitoksilta sekä luottolimiitin käytössä olevasta määrästä.
Pitkäaikaiset velat olivat 6 327 tuhatta euroa 31.3.2015 ja ne kasvoivat 540 tuhatta euroa verrattuna 5
787 tuhanteen euroon 31.3.2014. Muutos johtui lähinnä luottolimiitin lisäyksestä.
Pitkäaikaiset velat olivat 5 207 tuhatta euroa 31.12.2014 ja ne laskivat 543 tuhatta euroa verrattuna 5
750 tuhanteen euroon 31.12.2013. Muutos johtui pääasiassa pitkäaikaisten velkojen takaisinmaksusta
vuonna 2014.
Pitkäaikaiset velat olivat 5 750 tuhatta euroa 31.12.2013 ja ne laskivat 348 tuhatta euroa verrattuna 6
098 tuhanteen euroon 31.12.2012. Muutos johtui lähinnä vuonna 2013 aloitetusta intensiivisestä lainojen
takaisinmaksuohjelmasta.
77
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat koostuvat lainoista rahoituslaitoksilta, saaduista ennakoista, ostoveloista, veloista
saman konsernin yrityksille, laskennallisesta verovelasta, muista veloista ja siirtoveloista.
Lyhytaikaiset velat olivat 11 546 tuhatta euroa 31.3.2015 ja ne kasvoivat 3 531 tuhatta euroa verrattuna
8 015 tuhanteen euroon 31.3.2014. Kasvuun vaikutti etenkin Etelä-Korean yhtiön ottama
kertalyhenteinen laina sekä lainanlyhennykset ja ostovelkojen kasvu samassa suhteessa liikevaihdon
kasvun kanssa.
Lyhytaikaiset velat olivat 9 235 tuhatta euroa 31.12.2014 ja ne kasvoivat 2 000 tuhatta euroa verrattuna
7 235 tuhanteen euroon 31.12.2013. Muutos johtui pääasiassa eteläkorealaisten rahoituslaitosten
myöntämien lainojen kasvusta vuonna 2014. Lainat ovat tyypiltään luottolimiittilainasopimuksia, ja ne on
myönnetty eteläkorealaiselle tytäryhtiölle.
Lyhytaikaiset velat olivat 7 235 tuhatta euroa 31.12.2013 ja ne laskivat 1 170 tuhatta euroa verrattuna 8
405 tuhanteen euroon 31.12.2012. Muutos johtui lähinnä Etelä-Korean yhtiön lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksusta Yhtiöltä saadulla pitkäaikaisella lainalla sekä ostovelkojen ja siirtovelkojen
pienenemisellä vuonna 2013.
Korolliset velat ja muut vastuusitoumukset
Korolliset velat
Määräaikaiset lainat: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan kaksi pääomaltaan yhteensä 291 tuhannen euron
määräaikaislainaa Keskinäiseltä Työeläkevakuutusyhtiö Elolta. Toinen näistä lainoista on TyEL-takaisinlainaus. Lainojen laina-aika on kahdeksan vuotta ja molemmissa lainoissa on täysi pankkitakaus. Korkoa
maksetaan joko puoli- tai neljännesvuosittain.
Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan kolme pääomaltaan yhteensä 747 tuhannen euron määräaikaislainaa
Finnvera Oyj:ltä. Lainojen korkoa maksetaan neljännesvuosittain ja lainan pääoma kiinteinä
lyhennyksinä.
Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan neljä pääomiltaan yhteensä 3 503 tuhannen euron määräaikaislainaa
Pohjola Pankki Oyj:ltä. Lainat on nostettu käyttöpääomatarpeisiin, Danske Bank Oyj:n myöntämien
määräaikaislainojen konvertointiin, Robit Korea Ltd:n lyhytaikaisten luottolimiittilainasopimusten
konvertointiin pitkäaikaisiksi lainoiksi ja Nordea Pankki Suomi Oyj:n määräaikaislainojen konvertointiin
sekä Yhtiön tekemiin pieniin investointeihin. Lainoja lyhennetään neljännesvuosittain tai puolivuosittain
kiinteinä lyhennyksinä ja laina-aika on 5-6 vuotta. Yhdessä lainassa viimeinen lyhennys erääntyy 16.
toukokuuta 2016.
Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan Valtiokonttorin myöntämä Tekesin tuotekehityslaina yhteismäärältään
243 tuhatta euroa. Laina-aika on seitsemän vuotta, joista kolme ensimmäistä vuotta on lyhennysvapaita.
Tämän jälkeen lainaa ja korkoa lyhennetään vuosittain.
Etelä-Korean tytäryhtiön RCF -lainat: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan yhteensä 1 996 tuhannen euron
revolving credit -lainat eteläkorealaisilta rahoituslaitoksilta. Lainat liittyvät Etelä-Korean tytäryhtiön koneinvestointeihin ja käyttöpääoman rahoitukseen. Laina-aika on kaikissa lainoissa 12 kuukautta ja korot
maksetaan kuukausittain.
Luottolimiitti: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan Pohjola Pankki Oyj:n kanssa sovittu yhteismäärältään
2 000 tuhannen euron luottolimiitti. Luottolimiitistä oli nostettuna 1 847 tuhatta euroa 31.3.2015.
Osamaksulainat: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan kaksi pääomiltaan yhteensä 666 tuhannen euron
osamaksulainaa Danske Bank Oyj:ltä. Osamaksusopimus on tehty Yhtiön ja Fastems Oy Ab:n välillä ja se
liittyy Fastems Oy Ab:n Yhtiölle myymiin tuotteisiin. Korkoa maksetaan kuukausittain tuotteiden toimitusten ajan ja neljännesvuosittain varsinaisena laina-aikana. Lainojen viimeiset lyhennykset erääntyvät 30.
joulukuuta 2018 ja 2. helmikuuta 2019.
Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan kolme pääomiltaan yhteensä 180 tuhannen euron osamaksulainaa
Nordea Pankki Suomi Oyj:ltä. Osamaksusopimus on tehty Yhtiön, Fastems Oy Ab:n ja Kesmac Oy:n
välillä ja sopimus liittyy Fastems Oy Ab:n ja Kesmac Oy:n Yhtiölle myymiin tuotteisiin. Lainan korkoa
maksetaan kuukausittain ja laina-ajat ovat viisi ja seitsemän vuotta.
78
Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan pääomaltaan yhteensä 54 tuhannen euron osamaksulaina Pohjola
Pankki Oyj:ltä. Osamaksusopimus on tehty Yhtiön ja Koskiprässi Oy:n välillä liittyen Koskiprässi Oy:n
Yhtiölle myymiin tuotteisiin. Lainan korkoa maksetaan kuukausittain ja viimeinen lyhennys erääntyy 8.
lokakuuta 2019.
Etelä-Korean tytäryhtiön leasingsopimukset: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan pääomailtaan yhteensä
152 tuhannen euron leasingsopimukset, jotka liittyivät Etelä-Korean tytäryhtiön tuotannon käyttöomaisuushyödykkeisiin. Leasingsopimuksista kaksi on tehty Hyundai Commercialin kanssa ja yksi Citi
Capitalin kanssa. Leasingsopimukset ovat kestoltaan 36 kuukautta kerrallaan.
Konsernin sisäiset lainat: Yhtiöllä oli 31.3.2015 taseessaan pääomiltaan yhteensä 2 942 tuhannen euron
lainoja Robit Korea Ltd:lle, Robit SA (Pty) Ltd:lle, Robit Inc.:lle ja Robit OOO:lle. Lainat maksetaan
Yhdysvaltain dollareissa, lukuun ottamatta Robit OOO:lle annettua lainaa joka maksetaan euroissa.
Lainojen korot maksetaan vuosittain ja pääoma on maksettava viimeistään 28. helmikuuta 2018 ja 6.
maaliskuuta 2018. Etelä-Korean yhtiölle myönnetyn lainan perusteena oli paikallisilta rahoituslaitoksilta
otettujen korkeakorkoisten lainojen konvertointi konsernin sisäisiin lainoihin. Lisäksi muille tytäryhtiöille
myönnettiin ns. start-up lainaa toiminnan käynnistämiseen ja alkuvaiheen pyörittämiseen.
Korollinen vieras pääoma 31.3.2015
1 000 euroa
Määräaikaislainat (sis. limiitti)
Osamaksulainat (sis. Koskiprässi)
Robit Korea Ltd:n leasingsopimukset
Konsernin sisäiset lainat
Yhteensä
Lyhytaikainen
2 941 261
152
270
3 624
Pitkäaikainen
5 687
640
0
2 672
8 999
Taseen ulkopuoliset vastuusitoumukset
1 000 euroa
Yritys- ja kiinteistökiinnitykset
Leasingvastuut
Takaussitoumukset
Vakuustalletukset
Muut takausvastuut
Yhteensä
*
31.3.2015
8 925
252
1 842
43
38
11 100
31.12.2014
8 925*
330
1 842
43
7
11 147
31.12.2013
8 631*
577
1 842
11
11 061
Tilinpäätöksen liitetiedoissa oli vuoden 2014 -2013 osalta virhe yritys- ja kiinteistökiinnityksissä.
31.12.2012
4 889
471
1 842
7 202
Yritys- ja kiinteistökiinnitykset: Yhtiön yritys- ja kiinteistökiinnitykset koostuvat yrityskiinnityksistä, joita
on annettu määräaikais- ja osamaksulainojen vakuudeksi 5 012 tuhatta euroa Pohjola Pankki Oyj:lle,
1 100 tuhatta euroa Finnvera Oyj:lle, Danske Bank Oyj:lle 57 tuhatta euroa ja kiinteistökiinnityksistä,
joista 1 756 tuhatta euroa on annettu Pohjola Pankki Oyj:lle ja 1 000 tuhatta euroa Finnvera Oyj:lle
lainojen vakuudeksi.
Leasingvastuut: Yhtiöllä on pääsääntöisesti 36 kuukauden kerrallaan voimassa olevia työsuhdeautojen
huoltoleasingsopimuksia Secto Automotive Oy:n, Käyttöauto Oy:n ja ALD Automotiven kanssa ja 36–60
kuukauden kerrallaan voimassa olevia trukkien leasingsopimuksia Berner Oy:n ja Senikin kanssa.
Takaussitoumukset: Yhtiö on antanut vastatakauksen Robit Korea Ltd:n toimitusjohtajan antamalle
takaukselle, joka on annettu Robit Korea Ltd:n ottamaa lainaa vastaan. Vastatakauksen määrä 25.3.2015
on 800 000 tuhatta KRW eli noin 662 tuhatta euroa.
Vakuustalletukset: Yhtiö on tehnyt Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vakuustalletuksen, joilla on mahdollistettu yritys- ja kiinteistökiinnitysten siirto Pohjola Pankki Oyj:lle. Yhtiöllä on yhä koronvaihtosopimuksia Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa.
Muut takausvastuut: Muut takausvastuut liittyvät Yhtiön myyntihenkilöstön käytössä oleviin Nordea
Rahoitus Suomi Oy:n myöntämiin luottokortteihin, joista Yhtiö on yhteisvastuussa.
Taloudellisten riskien hallinnan kuvaus
Yhtiön hallitus päättää Yhtiön riskienhallintapolitiikasta ja määrittelee suuntaviivat Yhtiön riskienhallinnan
tasolle. Yhtiön operatiivisen johdon tehtävänä on vastata riskienhallinnan käytännön toimenpiteistä
riskienhallintapolitiikan puitteissa.
79
Rahoitusriskien hallinnan tehtävänä on liiketoiminnan katteen ja kassavirtojen suojaaminen sekä varainhankinnan ja likviditeetin tehokas hallinta. Yhtiön pyrkimyksenä on kehittää tuloksen ja tulevien kassavirtojen sekä pääomarakenteen ennakoitavuutta, ja sopeuttaa liiketoimintoja toimintaympäristössä
jatkuvasti tapahtuviin muutoksiin.
Yhtiö kohtaa liiketoiminnassaan tiettyjä yleisiä rahoitusriskejä. Tällaisia riskejä ovat muun muassa
valuuttakurssiriski, korkoriski, maksuvalmiusriski, jälleenrahoitusriski ja vastapuoliriski (luottoriski). Alla
on kuvattu Yhtiön merkittävimpiä rahoitusriskejä sekä keskeisimpiä keinoja, joilla riskejä pyritään
hallitsemaan.
Valuuttakurssiriski: Yhtiö kohtaa liiketoiminnassaan valuuttakurssivaihteluihin liittyviä rahoitusriskejä,
sillä osa Yhtiön liiketoimista tehdään muussa valuutassa kuin euroissa. Yhtiö laatii konsernitilinpäätöksensä euroina, ja euron ja muiden valuuttojen väliset kurssivaihtelut vaikuttavat Yhtiön raportoimaan taloudelliseen tilanteeseen ja kehitykseen. Yhtiön hallitus on analysoinut näitä vaikutuksia ja
päättänyt, että Yhtiö ei käytä johdannaisinstrumentteja valuuttakurssiriskin hallitsemiseen. Valuuttojen
kurssivaihteluiden vaikutuksilta liiketoiminnassa on kuitenkin suojauduttu niiltä osin kuin liikevaihto ja
kulut ovat samassa valuutassa. Esimerkiksi Yhtiön Yhdysvaltain dollarin määräisistä myynneistä saatavat
varat säilytetään pääosin Yhdysvaltain dollarin määräisellä tilillä, jolla olevia varoja käytetään
Yhdysvaltain dollarin määräisten ostojen maksuun. Valuuttakurssiriskejä analysoidaan määräajoin, jotta
voidaan varmistua aiemmin hyväksytyn politiikan ajantasaisuudesta. Muun valuutan määräiset tapahtumat muunnetaan euroiksi tasaisin väliajoin, millä tasoitetaan tilikauden aikaisia valuuttakurssivaihteluita.
Korkoriski: Korkoriski aiheutuu markkinakorkojen muutoksista Yhtiön korollisten lainojen korkotason
ollessa suurelta osin sidottuja vaihtuviin markkinakorkoihin. Yhtiön nykyisellä lainamäärillä ja
korkotasoilla korkoriski on Yhtiön johdon näkemyksen mukaan pieni. Yhtiö käyttää vähäisessä määrin
johdannaisinstrumentteja korkoriskien hallitsemiseen.
Maksuvalmiusriski: Maksuvalmiusriski liittyy siihen, että Yhtiön likvidit varat eivät olisi liiketoiminnan tarpeisiin nähden riittäviä tai eivät esimerkiksi riittäisi liiketoiminnan tai investointien rahoittamiseksi tai
lainojen takaisinmaksamiseksi. Yhtiö rahoittaa toimintaansa pääasiallisesti liiketoiminnasta saatavan
rahavirran avulla. Yhtiö hallitsee maksuvalmiusriskiään pitämällä käytössä riittäviä luottolimiittejä,
hallinnoimalla korollisten velkojen maksuaikatauluja, aktiivisesti seuraamalla Yhtiön likviditeettitilanteen
kehittymistä ja laatimalla rahavirtaennusteita varmistaakseen, että Yhtiön maksukyky on hyvällä tasolla.
Yhtiö seuraa lisäksi myyntisaataviensa määrää voidakseen tarvittaessa ryhtyä saatavien perintään.
Jälleenrahoitusriski: Yhtiön rahoituksen saatavuuteen liittyviä riskejä hallitaan ennakoimalla Yhtiön
rahoitustarpeita, pitämällä käytössä riittäviä luottolimiittejä, pitämällä yllä riittävän laajaa rahoituspohjaa,
hallinnoimalla velkojen maksuaikatauluja sekä pidentämällä lainojen ja limiittien keskimääräistä
maturiteettia ja ylläpitämällä Yhtiön mainetta luotettavana velallisena. Osassa Yhtiön rahoitussopimuksista on asetettu tavanomaisia Yhtiön toimintaa, taloudellisia tunnuslukuja ja vakuuksien käyttöä
koskevia kovenantteja. Kovenanteista tärkeimmät käsittelevät velkaantumisastetta ja omavaraisuusastetta.
Luottoriski: Luottoriskit voidaan jakaa maariskiin ja vastapuoliriskiin. Maariskit muodostuvat poliittisista
riskeistä, kuten poliittisesta epävakaudesta. Vastapuoliriskit johtuvat pääasiassa vastapuolen mahdollisista maksu- tai toimitusvelvoitteidensa laiminlyönneistä. Riskin suuruus riippuu riskiaseman määrästä
ja luonteesta sekä vastapuolen luottokelpoisuudesta. Yhtiö ja sen myyntiyhtiöt ovat vastuussa asiakassaatavien hallinnasta, ja ne seuraavat yhdessä Yhtiön rahoitustoiminnon kanssa Yhtiön kokonaisriskiasemaa asiakkaiden maksujen laiminlyöntien varalta. Luottoriskiä voidaan tapauskohtaisesti suojata
tai lieventää esimerkiksi pankkitakausten tai muiden takuiden avulla. Lisäksi Yhtiö käyttää aktiivisia
tapoja periäkseen erääntyneitä saamisiaan keskeyttämällä asiakkaan toimitukset ja muuttamalla
asiakkaan maksuehtoja. Yhtiö ottaa uusien jälleenmyyjien kanssa ainoastaan rajoitetun luottoriskin
käyttämällä koejaksoa, jonka aikana varmistetaan jälleenmyyjien maksukäyttäytyminen.
80
Lähipiiriliiketoimet
Osapuolten katsotaan kuuluvan toistensa lähipiiriin, jos toinen osapuoli pystyy käyttämään toiseen
nähden määräysvaltaa tai huomattavaa vaikutusvaltaa tai yhteistä määräysvaltaa sen taloutta ja
liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa. Yhtiön lähipiiriin kuuluvat Yhtiön tytär- ja osakkuusyritykset.
Yhtiön lähipiiriin kuuluvat myös Yhtiön hallitus, johtoryhmä, toimitusjohtaja sekä henkilöt, jotka käyttävät
Yhtiössä huomattavaa vaikutusvaltaa tai joilla on määräysvalta Yhtiössä, sekä edellä mainittujen
henkilöiden perheenjäsenet. Lisäksi Yhtiön lähipiiriin kuuluvat sellaiset yritykset, joihin edellä mainituilla
henkilöillä on määräysvalta, yhteinen määräysvalta tai huomattava vaikutusvalta.
Yhtiö on myöntänyt lähipiirilainoja sen johtoryhmän jäsenille osana kannustinjärjestelmää. Lähipiirilainoja
on käytetty 5 788 Yhtiön Osakkeen merkitsemiseen ja näiden merkittyjen Osakkeiden osuus Yhtiön
äänistä on 8,6 prosenttia. Merkityt osakkeet ovat lähipiirilainojen vakuutena. Lähipiirilainoista viiden
vuoden laina-ajalla olevat lainat ovat kertalyhyenteisiä ja 14 vuoden laina-ajalla olevia lainoja
lyhennetään puolivuosittain. Lähipiirilainojen korko on Valtiovarainministeriön vahvistama peruskorko ja
korkoa maksetaan puolivuosittain.
1 000 euroa
Lähipiirilainat
31.3.2015
(tilintarkastamaton)
764
31.12.2014
766
31.12.2013
(tilintarkastettu)
413
31.12.2012
421
Johtoon kuuluvien avainhenkilöiden työsuhde-etuudet
1 000 euroa
Palkat ja muut lyhytaikaiset etuudet
Palkkiot ja muut muuttuvat etuudet
Yhteensä
1.1.–
31.3.2015
106
0,9
106
1.1.–
31.12.2014
412
145
557
1.1.–
31.12.2013
210
81
291
1.1.–
31.12.2012
146
37
184
Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Robit Oyj kuuluu konserniin, jonka emoyhtiö on Oy Swot Consulting Harri Sjöholm Ltd. Emoyhtiön
omistus Robit Oyj:stä on 89,8 prosenttia Yhtiön ulkona olevista osakkeista.
Robit Oyj on puolestaan alakonsernin emoyhtiö. Alakonserniin kuuluvat emoyhtiö Robit Oyj:n lisäksi
konsernitilinpäätökseen yhdistetyt tytäryhtiöt: Robit Rocktools Sweden Ab (omistus 100 %), Robit Korea
Ltd (ent. YP Robit Ltd), Etelä-Korea (omistus 100 %), Robit OOO, Venäjä (omistus 100 %) sekä Robit
Inc. USA (omistus 100 %), Robit SA, Etelä-Afrikka (omistus 100 %) ja Robit Africa Holdings (Pty) Ltd,
Etelä-Afrikka (omistus 100 %).
Konsernitilinpäätöksen jäljennös on saatavissa Robit Oyj:n osoitteesta: Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä.
Keskinäisten liiketapahtumien eliminointi
Konsernin sisäinen voitonjako, sisäiset liiketapahtumat, sisäiset saamiset ja velat on eliminoitu.
Vähemmistöosuuden hankinnasta muodostuneella konsernireservillä on oikaistu tytäryhtiön hankinnan
yhteydessä syntynyttä konserniaktiivaa. Vastaavasti konserniaktiivan poistoa on oikaistu.
Muuntoerot
Ulkomaisen tytäryhtiön tuloslaskelma on muutettu tilikauden keskikurssiin ja tase on muutettu Suomen
rahan määräiseksi tilinpäätöspäivän kurssiin. Hankintamenomenetelmän soveltamisesta aiheutuneet
valuuttakurssien muutoksesta johtuvat muuntoerot on kirjattu konsernin omaan pääomaan.
Keskikurssiero tilikauden tuloslaskelman ja taseen tilikauden tuloksesta on kirjattu omaan pääomaan.
Pysyvien vastaavien arvostusperiaatteet
Pysyvien vastaavien hankintamenoon on luettu hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksessa aiheutuneet
muuttuvat menot. Pysyvät vastaavat poistetaan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan.
Edellisellä tilikaudella siirryttiin rakennusten ja irtaimen käyttöomaisuuden osalta suunnitelman mukaisiin
poistoihin. Rakennukset ja irtain käyttöomaisuus poistetaan taloudellisena käyttöaikanaan.
81
Poistoajat
Muut pitkävaikutteiset menot
5-7 v.
Tasapoisto
Konserniliikearvo
5 v.
Tasapoisto
Rakennukset
30 v.
Tasapoisto
Rakennusten koneet ja laitteet
15 v.
Tasapoisto
Rakennelmat
10 v.
Tasapoisto
Koneet ja kalusto
5-10 v.
Tasapoisto
Muut aineelliset hyödykkeet
5-10 v.
Tasapoisto
Sijoitukset
Sijoitukset on arvostettu hankintahintaisina.
Vaihto-omaisuuden arvostus
Vaihto-omaisuus esitetään muuttuvaan hankintamenon tai sitä alemman todennäköisen myyntihinnan
määräisenä.
Vaihtuvien vastaavien saamiset
Vaihto-omaisuuden hankintamenoon on luettu muuttuvat menot sekä kiinteät menot. Vaihto-omaisuus
on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen myyntihintaan.
Valuuttamääräiset erät
Ulkomaanrahan
päätöskurssiin.
määräiset
saamiset
ja
velat
on
82
muutettu
Suomen
rahaksi
tilinpäätöspäivän
YHTIÖN HALLINTO, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT
Yleistä
Osakeyhtiölain ja Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiön hallinto ja valvonta on jaettu
osakkeenomistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Yhtiön yhtiöjärjestys Esitteen päivämääränä
on Esitteen Liitteessä 2.
Yhtiökokous
Osakkeenomistajat osallistuvat Yhtiön hallintoon ja johtamiseen yhtiökokouksissa tehtävien päätösten
kautta. Yleensä yhtiökokouksen kutsuu koolle hallitus. Lisäksi yhtiökokous on Osakeyhtiölain mukaan
pidettävä, mikäli Yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista Osakkeista, kirjallisesti vaativat yhtiökokouksen koollekutsumista tietyn asian käsittelemistä varten.
Yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan työosoite on Vikkiniityntie 9, 33880 Lempäälä.
Hallitus ja johtoryhmä
Hallitus
Hallituksella on yleinen vastuu Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus
on vahvistanut itselleen kirjallisen työjärjestyksen, jossa märitellään hallituksen käsiteltäväksi kuuluvat
asiat. Hallitus vahvistaa Yhtiön strategiaa, organisaatiota, kirjanpitoa ja varainhoidon valvontaa koskevat
periaatteet sekä nimittää Yhtiön toimitusjohtajan. Toimitusjohtaja vastaa Yhtiön strategian
toteuttamisesta ja juoksevien asioiden hoitamisesta hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.
Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään kuusi varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenet
valitaan toimikaudelle, joka päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus
valitsee keskuudestaan puheenjohtajan vuodeksi kerrallaan.
Hallituksella oli vuoden 2014 aikana 7 kokousta, joista yksi oli puhelinkokous. Kokouksiin osallistumisprosentti oli noin 86.
Hallituksessa on Esitteen päivämääränä viisi jäsentä. Hallitukseen kuuluvat Esitteen päivämääränä seuraavat henkilöt:
Nimi
Harri Sjöholm
Tapio Hintikka
Pekka Pohjoismäki
Matti Kotola
Kalle Reponen
Syntymävuosi
1954
1942
1960
1950
1965
Asema
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
puheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
Hallituksessa vuodesta
1998
2006
2011
2015
2012
Harri Sjöholm on toiminut Yhtiön hallituksen päätoimisena puheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä
vuodesta 1998 lähtien. Hän on lisäksi osallistunut Yhtiön operatiiviseen toimintaan vuodesta 1989 alkaen.
Harri Sjöholm on toiminut liikkeenjohdon konsulttina perustamassaan SWOT CHS:ssä vuosina 1988–2002
sekä Oy Swot Consulting Finland Ltd:ssä vuodesta 2002 lähtien. Oy Swot Consulting Finland Ltd on
SWOT CHS:n tytäryhtiö. Hän on lisäksi ollut toimitusjohtajana vuosina 2000–2005 ja hallituksen
puheenjohtajana vuosina 1993–1999 Fast Henkilöstöpalvelut Oy:ssä. Harri Sjöholm on toiminut Tamrock
Oy:ssä myynnin ja markkinoinnin johtajana vuosina 1985–1987, Business Development -yksikössä
vuonna 1984 ja Area Sales Managerina vuosina 1980–1983. Harri Sjöholm on toiminut Kehitysyhtiö
Tulevaisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2008–2012 ja hallituksen puheenjohtajana Oy
Winrock Technology Ltd:ssä vuosina 1992–2001 sekä Tasowheel Oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta
2015. Harri Sjöholm on koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Tapio Hintikka on toiminut Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2006 lähtien. Tapio Hintikka on
hallitusammattilainen. Hän on aiemmin toiminut toimitusjohtajana Hackman Oyj:llä vuosina 1997–2002.
Lisäksi hän on toiminut Oy Nokia Ab:llä vuosina 1990–1996 johtokunnan jäsenenä sekä muun muassa
General Communication Products -yksikön johtajana sekä muissa johtotehtävissä Rauma-Repola Oy:llä
vuosina 1982–1990. Tapio Hintikka on toiminut hallituksen puheenjohtajana Emtele Oy:llä vuosina 2006–
83
2011 ja vuodesta 2015 lähtien, Aina Group Oy:llä vuosina 2009–2012, Teleste Oyj:llä vuosina 2003–
2009, TeliaSonera Ab:llä vuosina 2002–2004 ja Sonera Oyj:llä vuosina 2001–2002. Lisäksi hän on
toiminut varapuheenjohtajana Teleste Oyj:llä vuosina 2001–2002. Tapio Hintikka on toiminut hallituksen
jäsenenä muun muassa Aspocomp Group Oyj:llä vuonna 2007, Teleste Oyj:llä vuosina 2001–2003,
Onninen Oy:llä vuosina 2000–2005 ja Evli Pankki Oyj:llä vuosina 2003–2010. Tapio Hintikka on
koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Pekka Pohjoismäki on toiminut Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2011 lähtien. Pekka Pohjoismäki
on toiminut Metso Minerals Oy:llä Euroopan markkina-alueen johtajana vuodesta 2014 lähtien ja muissa
johtotehtävissä vuosina 2004–2012 sekä Metso Oyj:n kaivos- ja maarakennusyksikössä murskaus- ja
seulontalaitteet -liiketoimintalinjan johtajana vuodesta 2012 lähtien. Lisäksi Pekka Pohjoismäki on
toiminut toimitusjohtajana Galvanoimis Oy:llä vuosina 2001–2004, toimitusjohtajana Tampereen Messut
Oy:llä vuosina 1998–2001 ja johtotehtävissä Nordberg Groupissa vuosina 1990–1998. Hän on lisäksi
työskennellyt Oy Tampella Ab Tamrockissa vuosina 1980–1990 muun muassa aluemyyntipäällikkönä.
Pekka Pohjoismäki toimi myynnin, markkinoinnin ja kansainvälistymisen tuntiopettajana Tampereen
Ammattikorkeakoulussa vuosina 1992–1998. Hän on aiemmin toiminut hallituksen jäsenenä
Kauppahuone Harju Oy:ssä vuosina 2008–2011, Ravalik Oy:ssä vuosina 2005–2008, Oy Robit Rocktools
Ltd:ssä vuonna 2003, Tampereen Messut Oy:ssä vuosina 2001–2011 sekä Expotec Oy:ssä vuosina 1999–
2001. Pekka Pohjoismäki on koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Matti Kotola on toiminut Yhtiön hallituksen jäsenenä helmikuusta 2015 lähtien. Matti Kotolalla on pitkä
kaivos- ja rakennusalan kokemus. Aiemmin hän on toiminut johtotehtävissä Sandvik AB:ssa vuosina
1998–2012 ja Tamrock Oy:ssä vuosina 1979–1997. Matti Kotolalla ei ole hallitusjäsenyyksiä Esitteen
julkaisupäivää edeltäneeltä viiden vuoden ajalta. Matti Kotola on koulutukseltaan diplomi-insinööri.
Kalle Reponen on toiminut Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2012 lähtien. Kalle Reponen on
nykyään hallitusammattilainen ja itsenäinen konsultti. Kalle Reponen on aiemmin toiminut konsernin
strategiajohtajana Metso Oyj:llä vuosina 2006–2013 sekä partnerina MCF Corporate Finance -yhtiössä
vuosina 2003–2006, Nordea Pankki Suomi Oyj:n Corporate Finance -yksikössä vuosina 2000–2003 ja
Metra Oy:ssä vuosina 1988–2000. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä Glaston Oyj:ssä vuodesta 2014,
Koskisen-konsernissa vuodesta 2014, Premix Oy:ssä vuodesta 2014 ja Marketing Clinic Oy:ssä vuodesta
2014 lähtien. Kalle Reponen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Johtoryhmä
Yhtiön johtoryhmään kuuluvat Esitteen päivämääränä seuraavat henkilöt:
Nimi
Jussi Rautiainen
Mikko Mattila
Jukka Luoma
Harri Sjöholm
Syntymävuosi
1964
1977
1974
1954
Asema
Toimitusjohtaja
Group Executive VP
Talousjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja
Jussi Rautiainen on toiminut Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2005 lähtien. Jussi Rautiainen on
aiemmin toiminut kansainvälisissä johtotehtävissä Huhtamäki Oyj:ssä vuosina 1999–2003 sekä UPM
Kymmene Oyj:ssä vuosina 1988–1998. Jussi Rautiainen on koulutukseltaan ekonomi (B.A.) ja hänellä on
lisäksi Executive Master of Business Administration -tutkinto (eMBA).
Mikko Mattila on toiminut Yhtiön Group Executive VP -tehtävässä vuodesta 2014 lähtien. Mikko Mattila
on työskennellyt Yhtiössä lukuisissa myyntiin ja markkinointiin liittyvissä työtehtävissä vuodesta 2001
lähtien. Hän on toiminut Robit Korea Ltd:n toimitusjohtajana vuosina 2011–2013 ja Robit Finland Oy
Ltd:n toimitusjohtajana alkuvuodesta 2015 lähtien. Hän on lisäksi toiminut VP Ground Drilling tehtävässä vuosina 2010–2011, Yhtiön markkinointijohtajana ja tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen
johtajana vuonna 2009 ja myynnin ja markkinoinnin apulaisjohtajana vuosina 2005–2008. Mikko Mattila
on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hänellä on lisäksi Executive Master of Business Administration tutkinto (eMBA).
Jukka Luoma on hoitanut Yhtiön talousjohtajan tehtäviä vuodesta 2009 ensin ulkopuolisena konsulttina
ja vuodesta 2011 lähtien Yhtiön palveluksessa sekä Yhtiön Aasian toimintojen Vice President -tehtävässä
sekä Robit Korea Ltd:n toimitusjohtajana 1.9.2013 lähtien. Aiemmin Jukka Luoma on toiminut
tilintarkastajana Ernst & Young Oy:llä vuosina 1999–2009. Jukka Luoma on toiminut hallituksen
puheenjohtajana Arander Oy:ssä vuodesta 2010 ja Mericator LTD Oy:ssä vuodesta 2000 lähtien sekä
hallituksen jäsenenä Polewood Ltd Oy:ssä vuodesta 2013, Prodinc Oy:ssä vuodesta 2010 ja Stryni Oy:ssä
vuodesta 2009 lähtien. Jukka Luoma on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
84
Harri Sjöholm. Katso “- Hallitus” edellä.
Toimitusjohtaja
Yhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Jussi Rautiainen vuodesta
2005 lähtien. Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää Yhtiön liiketoimintaa ja vastaa operatiivisesta hallinnosta
hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Hän esittelee ja raportoi hallitukselle. Toimitusjohtaja hoitaa
Yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien määräysten mukaisesti ja vastaa siitä, että Yhtiön
kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Corporate Governance
Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Osakeyhtiölakia, Yhtiön yhtiöjärjestystä, First North
Nordic Rulebook -sääntöjä, arvopaperimarkkinalainsäädäntöä sekä muita Yhtiöön soveltuvia säännöksiä.
Yhtiön hakiessa Osakkeiden listausta First North -markkinapaikalle se ei noudata arvopaperimarkkinayhdistyksen antamaa, 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia
(corporate governance), jota sovelletaan Helsingin Pörssin pörssilistalle listattuihin yhtiöihin.
Tietoja hallituksen ja johtoryhmän jäsenistä ja toimitusjohtajasta
Esitteen päivämääränä kukaan Yhtiön hallituksen tai johtoryhmän jäsenistä tai toimitusjohtaja ei ole
Euroopan komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 liitteen I kohdan 14.1 mukaisesti Esitteen
julkistamista edeltävän viiden vuoden aikana:



saanut tuomiota petoksellisesta rikoksesta tai rikkomuksesta,
toiminut johtavassa asemassa, kuten hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenenä tai kuulunut
johtoon sellaisessa yhtiössä tai toiminut kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä
sellaisessa yhtiössä, joka on haettu konkurssiin, selvitystilaan tai saneeraukseen (lukuun
ottamatta sellaisia vapaaehtoisia selvitystiloja, joihin on hakeuduttu yhtiön Osakeyhtiölain
mukaiseksi lakkauttamiseksi Suomessa), tai
ollut oikeus- tai valvontaviranomaisen (mukaan lukien ammattialajärjestöt) syytteen tai
seuraamuksen kohteena, eikä tuomioistuin ole todennut, ettei kyseinen henkilö saa toimia
minkään yhtiön hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenenä tai kieltänyt toimimasta minkään
yhtiön johdossa tai hoitamasta minkään yhtiön liiketoimintaa.
Yllä mainittujen henkilöiden välillä ei ole perhesuhteita.
Eturistiriidat
Suomalaisten yhtiöiden johtoa koskevista eturistiriidoista on säädetty Osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiölain 6
luvun 4 §:n mukaan hallituksen jäsen ei saa osallistua hänen ja yhtiön välistä sopimusta koskevan asian
käsittelyyn. Hän ei myöskään saa ottaa osaa yhtiön ja kolmannen henkilön välistä sopimusta koskevan
asian käsittelyyn, mikäli hänellä on siitä odotettavissa olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa
yhtiön edun kanssa. Edellä mainittua säännöstä on vastaavasti sovellettava muuhun oikeustoimeen sekä
oikeudenkäyntiin ja muuhun puhevallan käyttämiseen. Toimitusjohtajaan sovelletaan samoja säännöksiä.
Yhtiön hallituksen jäsenillä, johtoryhmän jäsenillä tai toimitusjohtajalla ei ole eturistiriitoja heidän Yhtiöön
liittyvien tehtäviensä ja heidän yksityisten etujensa tai muiden tehtäviensä välillä.
Riippumattomuusarvioinnin perusteella Yhtiöstä riippumattomia hallituksen jäseniä ovat Harri Sjöholm,
Tapio Hintikka, Pekka Pohjoismäki, Kalle Reponen ja Matti Kotola. Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia hallituksen jäseniä ovat Tapio Hintikka, Pekka Pohjoismäki, Kalle Reponen ja
Matti Kotola.
Johdon omistukset
Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä toimitusjohtajan osakeomistukset Yhtiössä Esitteen
päivämääränä on esitetty seuraavassa taulukossa:
85
Nimi
Harri Sjöholm
Jussi Rautianen
Mikko Mattila
Jukka Luoma
*
Osakkeet
Asema
Hallituksen puheenjohtaja
Toimitusjohtaja
Group Executive VP
Talousjohtaja
8 970 000*
435 000
264 450
45 000**
Osuus osakkeista
ja äänistä, %
88,95
4,31
2,62
0,45
Harri Sjöholmin omistukseen sisältyy 8 970 000 Osaketta, jotka omistaa hänen määräysvallassa oleva SWOT CHS.
Jukka Luoman omistukseen sisältyy 45 000 Osaketta, jotka omistaa hänen omistamansa Arander Oy.
**
Johdon palkkiot sekä kannustin- ja eläkejärjestelyt
Hallitus
Yhtiöjärjestyksen mukaisesti Yhtiön hallituksen jäsenten palkkioista päättävät osakkeenomistajat varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiö on maksanut hallituksen jäsenille palkkioita 31.12.2014 päättyneen
tilikauden aikana seuraavasti: ulkopuolisille hallituksen jäsenille 1 500 euroa ja Yhtiön palveluksessa
oleville henkilöille 1 000 euroa kokoukselta. Harri Sjöholmilla on lisäksi käytössään autoetu.
Hallituksen jäseninä vuonna 2014 toimineiden henkilöiden palkkiot henkilötasolla kyseisenä vuonna olivat
seuraavat:
Nimi
Harri Sjöholm
Tapio Hintikka
Pekka Pohjoismäki
Jussi Rautiainen
Kalle Reponen
*
Asema
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Hallituksen
Palkkio (euroa)
puheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
7 000*
15 300
7 500
7 000*
13 500
Laskettu vain hallituksen jäsenyyden perusteella saadut palkkiot.
Yhtiö ei ole antanut takauksia tai muita vastuusitoumuksia hallituksen jäsenten puolesta.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti 18.2.2015 Yhtiön hallituksen jäsenten valinnasta sekä palkkioista
seuraavasti:





Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 35 000 euroa, joka maksetaan 40 % Osakkeina ja
loput 60 % on ennakkoveroa, jonka Yhtiö pidättää ja maksaa verottajalle. Kokouspalkkio lisäksi
500 euroa per kokous. Palkkio on korvaus per kokous, joihin on osallistunut. Lisäksi korvataan
matka-, yöpymis- ja muut kulut.
Hallituksen jäsenen vuosipalkkio on 20 000 euroa, joka maksetaan 40 % Osakkeina ja loput 60
% on ennakkoveroa, jonka Yhtiö pidättää ja maksaa verottajalle. Kokouspalkkio lisäksi 500 euroa
per kokous. Palkkio on korvaus per kokous, joihin on osallistunut. Lisäksi korvataan matka-,
yöpymis- ja muut kulut.
Hallituksen työvaliokunnan jäsenelle, kun hänet on valittu työvaliokuntaan, maksetaan edellisten
palkkioiden lisäksi rahallinen korvaus 750 euroa/kk. Hallituksen puheenjohtajalle ei makseta näitä
työvaliokunnan korvauksia, vaan tämä korvaus sisältyy hänen edellä mainittuun palkkioonsa.
Hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen koko toimikauden vuosipalkkio maksetaan
joulukuussa 2015. Palkkion osakeosuuden maksaminen voi tapahtua antamalla uusia Yhtiön
osakkeita tai hankkimalla Osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antamien valtuutuksien nojalla.
Ensisijaisesti palkkion osakeosuus maksetaan hankkimalla omia osakkeita julkisessa
kaupankäynnissä. Maksettavasta varainsiirtoverosta vastaa palkkion saaja.
Jos hallituksen jäsenen toimikausi päättyy ennen kuukausipalkkioiden maksuajankohtaa, kertynyt
palkkio maksetaan käteisellä jäsenyyden päättymistä seuraavan kuukauden aikana.
Toimitusjohtaja ja muu johtoryhmä
Yhtiön toimitusjohtajalle vuonna 2014 maksetut palkat ja palkkiot sisältäen luontoisedut olivat yhteensä
184 174,85 euroa. Yhtiön toimitusjohtajan palvelusuhteessa noudatettava irtisanomisaika on 3
kuukautta.
Yhtiön johtoryhmään kuuluville henkilöille vuonna 2014 maksetut palkat ja palkkiot sisältäen
luontoisedut, lukuun ottamatta toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan palkkaa ja palkkioita,
olivat yhteensä 309 842,05 euroa. Yhtiön johtoryhmän eläkevastuut on järjestetty lakisääteisin eläkevakuutuksin. Toimitusjohtajalla on lakisääteisen eläkevakuutuksen lisäksi Yhtiön hankkima vapaaehtoinen
eläkevakuutus.
86
Yhtiö on antanut vastatakauksen Robit Korea Ltd:n toimitusjohtajan Jukka Luoman antamalle
takaukselle, joka on annettu Robit Korea Ltd:n ottamaa lainaa vastaan. Vastatakauksen määrä 25.3.2015
on 800 000 tuhatta KRW eli noin 662 tuhatta euroa.
Johtoryhmään kuuluvat henkilöt kuuluvat henkilöstön bonusjärjestelmän piiriin.
Henkilöstö
Yhtiön henkilöstön määrä Yhtiön historiallisten taloudellisten tietojen kattamina jaksoina on esitetty
seuraavassa taulukossa:
Henkilöstö katsauskauden lopussa
toimihenkilöt
tuotannon työntekijät
Yhteensä
31.3.2015
31.12.2014
31.12.2013
31.12.2012
67
53
120
63
46
109
50
44
94
42
45
87
Esitteen päivämääränä Yhtiön palveluksessa oli 67 toimihenkilöä ja 53 tuotannon työntekijää.
Suurin osa Yhtiön henkilöstöstä, mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet, kuuluvat
Yhtiön bonusohjelmaan. Maksettavan bonuksen enimmäismäärä vastaa enimmillään viiden kuukauden
palkkaa.
Tilintarkastajat
Yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiön Yhtiökokous valitsee Yhtiön hallintoa ja tilejä tarkastamaan yhden
tilintarkastajan, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan
toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Esitteen päivämääränä Yhtiön tilintarkastaja on Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Mikko
Järventausta.
87
YHTIÖN OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yleistä
Esitteen päivämääränä Yhtiön osakepääoma oli 705 025,14 euroa. Yhtiö oli laskenut liikkeeseen 10 083
900 täysin maksettua Osaketta. Jokaisella Osakkeella on yksi ääni Yhtiön yhtiökokouksessa. Osakkeilla ei
ole nimellisarvoa.
Yhtiöllä on yksi osakesarja. Osakkeet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään 29.4.2015 alkaen (ISIN-koodi
FI4000150016).
Yhtiön tilikauden 1.1.2012 alussa osakepääoma oli 705 025,14 euroa ja Osakkeiden lukumäärä oli 67 226
kappaletta. Yhtiö ei ole laskenut liikkeelle uusia osakkeita vuosina 2012–2014. Yhtiön ylimääräinen
yhtiökokous päätti 27.4.2015 maksuttomasta osakeannista, jossa osakkeenomistajille annettiin maksutta
uusia osakkeita omistusten mukaisessa suhteessa siten, että kutakin osaketta kohti annettiin 150 uutta
osaketta. Päätöksen seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi 67 226 osakkeesta 10 083 900
osakkeeseen. Yhtiöllä on hallussaan 99 450 kappaletta omia osakkeita.
Yhtiön osakkeenomistajat
Yhtiön 29.4.2015 päivätyn, Euroclear
osakkeenomistajat ovat seuraavat:
Osakkeenomistaja
SWOT CHS *
Jussi Rautiainen
Mikko Mattila
David Delorme
Robit Oyj
Kari Juntunen
Sami Eskelin
Arander Oy**
Antti Leino
Dawie van der Walt
Oleg Ivanov
*
Finlandin
ylläpitämän
Osakkeiden
lukumäärä
8 970 000
435 000
264 450
135 000
99 450
45 000
45 000
45 000
15 000
15 000
15 000
osakasluettelon
mukaan
Yhtiön
Osuus osakkeista ja
äänistä %
88,95
4,31
2,62
1,34
0,99
0,45
0,45
0,45
0,15
0,15
0,15
Harri Sjöholmin määräysvallassa oleva yhtiö.
Jukka Luoman kokonaan omistama yhtiö.
**
Hallitukselle annetut valtuutukset
Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päätti 27.4.2015 valtuuttaa hallituksen päättämään lisäksi uusien
Osakkeiden antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa uusia Osakkeita yhteensä enintään 8 500
000 kappaletta. Valtuutuksen mukaan uudet Osakkeet voidaan tarjota merkittäviksi Osakeyhtiölain 9
luvun 4 §:n mukaisesta osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poiketen. Valtuutus on voimassa viisi
vuotta päätöksestä. Hallitus on oikeutettu päättämään osakeannin ehdoista, mukaan lukien annettavien
Osakkeiden merkintähinnan määrittelyperusteista ja lopullisesta merkintähinnasta, sekä osakemerkintöjen hyväksymisestä, liikkeeseenlaskettavien uusien Osakkeiden allokoinnista sekä liikkeeseenlaskettavien Osakkeiden lopullisesta määrästä. Osakeantivaltuutus annettiin hallitukselle Listautumisannin
toteuttamiseksi.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti 18.2.2015 valtuuttaa hallituksen päättämään lisäksi uusien
Osakkeiden antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa uusia Osakkeita yhteensä enintään 99 450
kappaletta (määrä on täsmennetty ylimääräisen yhtiökokouksen 27.4.2015 tekemän maksutonta
osakeantia koskevan päätöksen johdosta). Valtuutuksen mukaan uudet Osakkeet voidaan tarjota
merkittäviksi Osakeyhtiölain 9 luvun 4 §:n mukaisesta osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta
poiketen. Valtuutus on voimassa viisi vuotta päätöksestä. Valtuutus sisältää myös oikeuden antaa
Osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua
vastaan Yhtiön uusia Osakkeita tai Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita joko siten, että Osakkeiden
merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan
kuittaamiseen. Hallitus on oikeutettu päättämään osakeannin ehdoista, mukaan lukien annettavien
Osakkeiden merkintähinnan määrittelyperusteista ja lopullisesta merkintähinnasta, sekä osakemerkintöjen hyväksymisestä, liikkeeseenlaskettavien uusien Osakkeiden allokoinnista sekä liikkeeseen88
laskettavien Osakkeiden lopullisesta määrästä. Valtuutus sisältää oikeuden antaa uusia osakkeita vastikkeetta. Osakeantivaltuutus annettiin hallitukselle suunnitellun osakekannustinjärjestelmän toteuttamiseksi.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti 18.2.2015 valtuuttaa hallituksen päättämään omien Osakkeiden
hankkimisesta. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 99 450 kappaleen
(määrä on täsmennetty ylimääräisen yhtiökokouksen 27.4.2015 tekemän maksutonta osakeantia koskevan päätöksen johdosta) Yhtiön oman Osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Osakkeiden hankintahinta on vähintään Osakkeesta hankintahetkellä säännellyllä markkinalla tapahtuvassa kaupankäynnissä maksettu alin hinta ja enintään hankintahetkellä säännellyllä markkinalla
tapahtuvassa kaupankäynnissä maksettu korkein hinta. Valtuutus on voimassa kahdeksantoista (18)
kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Osakeantivaltuutus annettiin hallitukselle suunnitellun
osakekannustinjärjestelmän toteuttamiseksi.
Osakepohjaiset kannustinohjelmat
Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti 18.2.2015 Yhtiön hallituksen jäsenten valinnasta sekä palkkioista.
Hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vuosipalkkioista maksetaan 40 prosenttia Yhtiön
osakkeina ja loput 60 prosenttia on ennakkoveroa, jonka Yhtiö pidättää ja maksaa verottajalle. Palkkioohjelman tarkempi kuvaus on edellä kohdassa ”Yhtiön hallinto, johto ja tilintarkastajat - Johdon palkkiot
sekä kannustin- ja eläkejärjestelyt – Hallitus”.
Esitteen päivämääränä Yhtiöllä ei ole muita osake- tai optiopohjaisia kannustinohjelmia johdolle tai
henkilöstölle.
Osakkeenomistajien oikeudet
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeus
Osakeyhtiölain mukaan suomalaisten yhtiöiden olemassa olevilla osakkeenomistajilla on etuoikeus
merkitä yhtiön osakkeita osakeomistustensa suhteessa, ellei antia koskevassa yhtiökokouksen päätöksessä toisin määrätä. Osakeyhtiölain mukaan päätös, jolla poiketaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta, on pätevä vain, mikäli osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa
yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista, ovat sitä kannattaneet. Osakkeenomistajalle kuuluvasta merkintäetuoikeudesta voidaan poiketa, jos siihen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Suunnattu anti voidaan toteuttaa myös vastikkeettomana osakeantina, mikäli tähän on
yhtiön ja osakkeenomistajien puolesta erityisen painavat taloudelliset syyt.
Tietyt osakkeenomistajat, jotka asuvat tai joiden rekisteröity osoite on muussa maassa kuin Suomessa,
eivät välttämättä voi käyttää osakeomistukseensa perustuvaa merkintäetuoikeuttaan, paitsi jos Osakkeet
ja niihin liittyvät merkintäoikeudet on rekisteröity kyseisen valtion arvopaperilainsäädännön mukaisesti
tai jos käytettävissä on poikkeus rekisteröinti- tai muista vastaavista vaatimuksista.
Listautumisannissa uusia Osakkeita tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.
Yhtiökokoukset
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat käyttävät yhtiökokouksissa päätösvaltaansa Yhtiön asioissa.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä lukien.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja hallituksen lausunto
tilintarkastajien mahdollisista huomautuksista.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä:
1) tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman ja taseen; ja
2) tilintarkastuskertomus
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on myös päätettävä:
1) tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta;
2) toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta;
3) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle;
89
4) hallituksen jäsenten lukumäärästä ja palkkioista; ja
5) tilintarkastajien palkkioista;
Edelleen yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on valittava:
1) hallituksen jäsenet; ja
2) tilintarkastaja tai tilintarkastajat ja varatilintarkastaja.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa osakkeenomistajat käsittelevät myös muut kokouskutsussa mainitut
asiat.
Varsinaisen yhtiökokouksen lisäksi voidaan tarvittaessa pitää myös ylimääräisiä yhtiökokouksia. Päätettävästä asiasta riippuen voidaan soveltaa määräenemmistösäännöksiä Osakeyhtiölain mukaisesti.
Osakeyhtiölain mukaan määräenemmistöä edellyttävään päätökseen tarvitaan kahden kolmasosan
enemmistö annetuista äänistä ja yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista. Muun muassa yhtiöjärjestyksen muuttamista, Yhtiön omien osakkeiden lunastusta ja ostamista sekä sulautumista ja
jakautumista koskevat päätökset edellyttävät määräenemmistöä. Yhtiökokouksen päätösvaltaisuuden
edellytykseksi ei Osakeyhtiölaissa tai Yhtiön yhtiöjärjestyksessä ole asetettu tiettyä osallistujamäärää.
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle Osakeyhtiölain nojalla
kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin,
että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Jos osakkeenomistaja tai osakkeenomistajat, joilla on
vähintään 10 prosenttia Osakkeista, tai Yhtiön tilintarkastaja vaativat tietyn asian käsittelemistä
yhtiökokouksessa, on hallituksen kutsuttava viipymättä yhtiökokous koolle.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan Yhtiön verkkosivuilla aikaisintaan
kaksi kuukautta ja viimeistään 21 päivää ennen kokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää
ennen Osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on viimeistään kahdeksan arkipäivää
ennen yhtiökokousta (yhtiökokouksen täsmäytyspäivä) merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön
osakasluetteloon ja joka on ilmoittautunut yhtiökokoukseen viimeistään yhtiökokouskutsussa mainittuna
päivänä, tai hallintarekisteröidyllä osakkeenomistajalla, joka on merkitty tilapäisesti Yhtiön osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten. Tilapäistä merkintää koskeva ilmoitus on tehtävä
viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettavana ajankohtana, jonka on oltava yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen. Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan katsotaan ilmoittautuneen yhtiökokoukseen
osallistumista varten, jos hänet on ilmoitettu tilapäisesti merkittäväksi osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä.
Osakkeenomistajalla voi olla useita asiamiehiä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä
olevilla osakkeilla. Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä,
ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava Osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muu asianmukainen todiste valtuutuksesta. Lisäksi
osakkeenomistaja tai asiamies voi käyttää yhtiökokouksessa avustajaa.
Äänioikeus
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan joko henkilökohtaisesti
tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Jos hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja haluaa
osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeuttaan, hänen tulee rekisteröidä osakkeet tilapäisesti omiin
nimiinsä Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon. Tilapäistä merkintää koskeva ilmoitus
on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettuna ajankohtana, jonka on oltava yhtiökokouksen
täsmäytyspäivän jälkeen. Yhtiökokouksen päätösvaltaisuuden edellytykseksi ei Osakeyhtiölaissa tai
Yhtiön yhtiöjärjestyksessä ole asetettu tiettyä osallistujamäärää.
Yhtiökokouksessa päätökset tehdään yleensä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Kuitenkin eräät
päätökset, kuten esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muutokset, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poikkeaminen osakeannin yhteydessä ja eräissä tapauksissa päätökset Yhtiön sulautumisesta tai purkamisesta, edellyttävät vähintään kahden kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä sekä yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista. Lisäksi tietyt päätökset, kuten osakkeenomistajien omistusosuuksista
poikkeava osakkeiden pakollinen lunastaminen yhtiölle, edellyttävät kaikkien osakkeenomistajien hyväksyntää.
90
Osingot ja muu voitonjako
Suomessa vallitsevan käytännön mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeille maksetaan osinkoja
pääsääntöisesti vain kerran vuodessa ja osinkoa voidaan maksaa vasta yhtiökokouksen vahvistettua
yhtiön tilinpäätöksen ja päätettyä osingonjaosta yhtiön hallituksen osingonjakoehdotuksen perusteella.
Osakeyhtiölain mukaan osingonjako voi kuitenkin perustua myös kesken tilikauden tätä tarkoitusta
varten laadittuun hyväksyttyyn tilinpäätökseen. Yhtiökokous voi myös valtuuttaa hallituksen päättämään
osingonjaosta. Päätös on voimassa enintään seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti.
Osingonjako tai valtuutuksen myöntäminen hallitukselle edellyttää osakkeenomistajien enemmistöpäätöstä yhtiökokouksessa.
Yhtiökokouksen päättämän osingon määrä ei saa ylittää hallituksen osingonjakoehdotuksessa
mainitsemaa määrää. Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat, jotka omistavat vähintään kymmenen
prosenttia yhtiön osakkeista, voivat kuitenkin varsinaisessa yhtiökokouksessa osingonjakoehdotuksesta
huolimatta vaatia, että määriteltyjen jakokelpoisten varojen rajoissa osinkona on jaettava vähintään
puolet edellisen tilikauden voitosta, josta vähennetään yhtiöjärjestyksen mahdollisen määräyksen mukainen jakamatta jätettävä määrä. Osakkeenomistajat voivat kuitenkin vaatia osinkoina enintään kahdeksan
prosenttia yhtiön omasta pääomasta.
Osakeyhtiölain mukaan oma pääoma jaetaan sidottuun ja vapaaseen omaan pääomaan. Jaolla on
merkitystä määritettäessä jakokelpoisten varojen määrää. Sidottu oma pääoma koostuu osakepääomasta, arvonkorotusrahastosta, käyvän arvon rahastosta ja uudelleenarvostusrahastosta. Myös
ylikurssirahasto ja vararahasto kuuluvat sidottuun omaan pääomaan. Muut oman pääoman rahastot
kuuluvat vapaaseen pääomaan. Osinko ei saa ylittää jakopäätöksen perusteena olevan yhtiön vahvistetun
tilinpäätöksen osoittamia jakokelpoisia varoja, joista on vähennetty yhtiöjärjestyksen mahdollisen
määräyksen mukainen jakamatta jätettävä määrä. Aiempien tilikausien tappiot ja aiemmin samalla
tilikaudella jaetut osingot vähentävät jakokelpoisten varojen määrää. Yhtiön taloudellisessa asemassa
edellisen tilinpäätöksen laatimisen jälkeen tapahtuneet merkittävät muutokset on otettava huomioon
osingonjaosta päätettäessä. Jaettavan osingon määrä riippuu aina yhtiön maksukykyisyyden säilymisestä
osingonjaon jälkeen. Osinkoa ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää, että yhtiö
on maksukyvytön tai että osingonjako aiheuttaa yhtiön maksukyvyttömyyden.
Osingot ja muut jako-osuudet maksetaan niille osakkeenomistajille tai heidän nimeämilleen henkilöille,
jotka on merkitty osakasluetteloon osingonmaksun täsmäytyspäivänä. Osakasluetteloa ylläpitää Euroclear
Finland asianomaisen tilinhoitajayhteisön välityksellä. Arvo-osuusjärjestelmässä osingot maksetaan osakkeenomistajille tilisiirtoina rekisteriin ilmoitetuille tileille. Kaikki osakkeet tuottavat yhtäläiset oikeudet
osinkoon ja muihin jako-osuuksiin (mukaan lukien Yhtiön varojen jako purkautumistilanteessa).
Omat osakkeet
Osakeyhtiölain mukaan yhtiö voi hankkia omia osakkeitaan. Omien osakkeiden hankkimisesta päättää
yhtiökokous. Yhtiökokous voi myös määräajaksi, enintään 18 kuukaudeksi yhtiökokouksen päätöksestä,
valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta vapaalla omalla pääomalla.
Yhtiökokous voi päättää yhtiön omien osakkeiden suunnatusta hankinnasta, jolloin osakkeita ei hankita
osakkeenomistajilta heidän osakeomistuksensa suhteessa. Suunnattuun hankintaan on oltava yhtiön
osalta painavat taloudelliset syyt. Julkinen osakeyhtiö saa omistaa enintään 10 prosenttia omista
osakkeistaan suoraan tai tytäryhtiöidensä kautta. Omat osakkeet eivät anna yhtiölle osakkeisiin
perustuvia osinko- tai muita oikeuksia.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous päätti 18.2.2015 valtuuttaa hallituksen päättämään omien Osakkeiden
hankkimisesta. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 99 450 kappaleen
(määrä on täsmennetty ylimääräisen yhtiökokouksen 27.4.2015 tekemän maksutonta osakeantia
koskevan päätöksen johdosta) Yhtiön oman Osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Osakkeiden hankintahinta on vähintään Osakkeesta hankintahetkellä säännellyllä markkinalla
tapahtuvassa kaupankäynnissä maksettu alin hinta ja enintään hankintahetkellä säännellyllä markkinalla
tapahtuvassa kaupankäynnissä maksettu korkein hinta. Valtuutus on voimassa kahdeksantoista (18)
kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Osakeantivaltuutus annettiin hallitukselle suunnitellun
osakekannustinjärjestelmän toteuttamiseksi.
Esitteen päivämääränä Yhtiö omisti 99 450 Yhtiön omaa Osaketta.
91
Osakkeiden luovutus
Myytäessä arvo-osuusjärjestelmässä olevia osakkeita kyseiset osakkeet siirretään tilisiirtona myyjän
arvo-osuustililtä ostajan arvo-osuustilille. Myynti rekisteröidään ennakkokirjauksena siihen saakka,
kunnes kauppa on selvitetty ja osakkeet maksettu, minkä jälkeen ostaja merkitään automaattisesti
yhtiön osakasluetteloon. Jos osakkeet ovat hallintarekisteröityjä, osakkeiden myynnistä ei tarvitse tehdä
merkintää arvo-osuusjärjestelmään, ellei osakkeiden hallintarekisteröinnin hoitaja vaihdu myynnin
seurauksena.
Lunastusvelvollisuus
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja, jonka omistusoikeus ylittää 90 prosenttia yhtiön osakkeista ja
äänistä, on oikeutettu lunastamaan yhtiön jäljellä olevat osakkeet muilta osakkeenomistajilta käypään
hintaan. Osakeyhtiölaissa on annettu yksityiskohtaisia säädöksiä yllä mainittujen osake- ja äänimäärien
laskemista koskien. Lisäksi osakkeenomistaja, jonka osakkeet voidaan edellä mainitulla tavalla lunastaa,
on oikeutettu vaatimaan lunastamiseen oikeutetulta osakkeenomistajalta osakkeidensa lunastamista. Jos
osakeomistus muodostaa lunastusoikeuden ja -velvollisuuden, yhtiön tulee välittömästi merkitä tämä
Kaupparekisteriin. Keskuskauppakamarin lunastuslautakunta nimeää tarvittavan määrän välimiehiä
ratkaisemaan lunastusta ja lunastushintaa koskevat kiistat. Lunastushinta määritellään välimiesmenettelyn aloittamista edeltävän käyvän markkinahinnan mukaan.
Valuuttakontrolli
Ulkomaalaiset voivat hankkia suomalaisen osakeyhtiön osakkeita ilman erityistä valuuttakontrollilupaa.
Ulkomaalaiset voivat myös vastaanottaa osinkoja ilman erityistä valuuttakontrollilupaa, mutta osinkoa
jakava yhtiö joutuu pidättämään lähdeveron Suomesta siirrettävistä varoista, ellei soveltuvasta verosopimuksesta muuta johdu. Ulkomaalaiset, jotka ovat hankkineet suomalaisen osakeyhtiön osakkeita, voivat
saada osakkeita rahastoannin yhteydessä tai osallistua uusmerkintään ilman erityistä valuuttakontrollilupaa. Ulkomaalaiset voivat myydä suomalaisen yhtiön osakkeita Suomessa, ja tällaisesta
myynnistä saadut varat voidaan siirtää pois Suomesta missä tahansa vaihdettavassa valuutassa.
Suomessa ei ole voimassa valuuttakontrollisäännöksiä, jotka rajoittaisivat suomalaisen yhtiön osakkeiden
myymistä toiselle ulkomaalaiselle.
92
FIRST NORTH JA ARVOPAPERIMARKKINAT
Alla oleva yleisluonteinen kuvaus First Northin sovellettavista arvopaperimarkkinaoikeudellisista
säännöksistä perustuu Esitteen päivämääränä Suomessa voimassaolevaan lainsäädäntöön. Kuvauksessa
ei esitetä tyhjentävästi kaikkia First North -markkinapaikkaan mahdollisesti soveltuvia säännöksiä ja
määräyksiä.
Kaupankäynti ja selvitys First Northissa
First North on pohjoismainen vaihtoehtoinen markkinapaikka osakekaupankäynnille. First Northia
ylläpitää Helsingin Pörssi. Muita pohjoismaisia First North -markkinapaikkoja ylläpitävät NASDAQ OMX:n
pörssit Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Islannissa. First North hyödyntää samaa NASDAQ OMX:n
pohjoismaisten pörssien käyttämää jakeluverkostoa ja infrastruktuuria. Kaupankäynnin perusta on
määritelty First North Nordicin säännöissä, joiden mukaan kaupankäyntiin First Northissa sovelletaan
NASDAQ OMX Member Rules-sääntöjä ja Helsingin Pörssin arvopaperien kaupankäyntisääntöjä First
Northin Säännöissä tarkemmin esitetyn mukaisesti.
Kaupankäyntiin osakemarkkinoilla Helsingin Pörssi ja siten myös First North käyttävät INET
Nordic -kaupankäyntijärjestelmää. Kaupankäynti koostuu kaupankäyntiä edeltävästä jaksosta, jatkuvasta
kaupankäynnistä sekä kaupankäynnin jälkeisestä jaksosta. Helsingin Pörssin kaupankäyntivaiheet ja
aukioloajat käyvät ilmi kulloinkin voimassa olevista aikatauluista, jotka ovat saatavissa NASDAQ OMX
Nordic-pörssien verkkosivuilta (www.nasdaqomxnordic.com/kaupankayntiajat).
Helsingin Pörssissä ja siten myös First North kaupankäynti ja kauppojen selvitys tapahtuu euroissa, ja
pienin mahdollinen hinnanmuutos (tikkiväli, tick size) on 0,0001 euroa.
Yhtiön osakkeet on laskettu liikkeeseen ja rekisteröity arvo-osuusjärjestelmässä, jota ylläpitää Euroclear
Finland. First Northilla listatulla arvopaperilla tehdyt kaupat selvitetään Euroclear Finlandin HEXClearselvitysjärjestelmässä kahdenkeskisesti. Näin selvitettävät kaupat toteutetaan toisena arkipäivänä
kaupasta lukien, ellei osapuolten välillä muuta sovita (T+2).
Arvopaperimarkkinoiden sääntely monenkeskisessä kaupankäynnissä
Finanssivalvonta valvoo arvopaperimarkkinoiden toimintaa Suomessa. Keskeisin arvopaperimarkkinoita
koskeva laki on Arvopaperimarkkinalaki, joka sääntelee muun muassa arvopapereiden liikkeeseenlaskua
ja kaupankäyntiä, sisäpiirintietoa ja julkisia ostotarjouksia. Finanssivalvonta valvoo Arvopaperimarkkinalain, sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaismääräysten noudattamista.
Arvopaperimarkkinalaissa säännellylle markkinapaikalle asetetut vaatimukset kuten esimerkiksi
säännökset liputusvelvollisuudesta eivät koske First Northissa monenkeskisen kaupankäynnin kohteena
olevia arvopapereita. Tietyt Arvopaperimarkkinalain säännökset kuitenkin koskevat myös monenkeskisen
kaupankäynnin kohteena olevia arvopapereita, kuten markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset ja
tietyt julkisia ostotarjouksia koskevat säännöt. Lisäksi First Northin Säännöt asettavat velvoitteita First
Northilla kaupankäynnin kohteena oleville yhtiöille.
Arvopaperimarkkinalain yleisen tiedonantovelvollisuuden mukaan se, joka tarjoaa arvopapereita tai hakee
arvopaperien ottamista monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi, on velvollinen pitämään sijoittajien
saatavilla tasapuolisesti riittävät tiedot arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista.
Monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijalla on lisäksi velvollisuus
ilman aiheetonta viivytystä julkistaa kaikki päätöksensä sekä sellaiset itseään ja toimintaansa koskevat
seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. First Northin Säännöt sisältävät
myös velvollisuuden säännöllisesti julkistaa taloudellisesta tietoa yhtiöstä sekä muita jatkuvaa
tiedonantovelvollisuutta koskevia määräyksiä, joiden tarkemmasta sisällöstä on määrätty First Northin
Säännöissä. Julkistettu tieto on pidettävä yleisön saatavilla.
Arvopaperimarkkinalaissa säädetään julkisen kaupankäynnin kohteeksi otettuja osakkeita tai osakkeisiin
oikeuttavia arvopapereita koskevasta julkisesta ostotarjouksesta. Joka tarjoutuu julkisesti ostamaan
monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä arvopaperin liikkeeseenlaskijan hakemuksesta kaupankäynnin kohteeksi otettuja osakkeita tai osakkeisiin oikeuttavia arvopapereita, ei saa asettaa ostotarjouksen kohteena olevien arvopaperien haltijoita eriarvoiseen asemaan. Ostotarjouksen tekijän on
annettava kohdeyhtiön arvopaperien haltijoille olennaiset ja riittävät tiedot, joiden perusteella arvopaperin haltijat voivat tehdä perustellun arvion ostotarjouksesta. Ostotarjous on julkistettava sekä toimitettava tiedoksi arvopaperien haltijoille, monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjälle ja Finanssivalvonnalle. Ennen tarjouksen julkistamista ostotarjouksen tekijän tulee varmistua siitä, että se voi suorittaa
93
täysimääräisesti mahdollisesti tarjottavan rahavastikkeen ja toteuttaa kaikki kohtuudella vaadittavat
toimenpiteet varmistaakseen muuntyyppisen vastikkeen suorittamisen. Lisäksi julkisen ostotarjouksen
kohteena olevia osakkeita koskevat tarjousvastikkeen ja tarjousaikana ja sen jälkeen tehtyjen
hankintojen osalta annetut säännöt soveltuvat osittain monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevista
osakkeista tehtyyn julkiseen ostotarjoukseen. Lisäksi Osakeyhtiölain vähemmistöosakkeiden lunastamista
koskevat säännökset tulevat sovellettaviksi monenkeskisen kaupankäynnin kohteena oleviin arvopapereihin. Näin ollen se, jolla on enemmän kuin yhdeksän kymmenesosaa yhtiön kaikista osakkeista ja
äänistä, on oikeutettu käyvästä hinnasta lunastamaan muiden osakkeenomistajien osakkeet. Vähemmistöosakkeenomistajalla on vastaavasti oikeus vaatia osakkeidensa lunastamista.
Arvopaperimarkkinoiden väärinkäytökset kuten sisäpiirintiedon väärinkäyttö sekä kurssin vääristäminen
ovat rikoslain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi Finanssivalvonnalla on oikeus määrätä hallinnollisia
seuraamuksia finanssimarkkinoiden säännösten rikkomisesta, kuten esimerkiksi rikemaksu, julkisen
varoitus tai seuraamusmaksu markkinoiden väärinkäyttöä koskevien säännösten laiminlyönnistä tai rikkomisesta.
Arvo-osuusjärjestelmä
Yleistä
Arvo-osuusjärjestelmään liittyminen on pakollista kaikille yhtiöille, joiden osakkeet ovat julkisen
kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena First Northilla.
Arvo-osuusjärjestelmän tehtävät on keskitetty Euroclear Finlandille, joka tarjoaa arvopapereiden selvitysja rekisteröintipalveluja Suomessa. Euroclear Finland ylläpitää arvo-osuusrekisteriä sekä oman pääoman
että vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista. Euroclear Finlandin rekisteröity osoite on Urho Kekkosen
katu 5 C, 00100 Helsinki.
Euroclear Finland pitää yhtiökohtaisia osakasluetteloita arvo-osuusjärjestelmään liittyneiden yhtiöiden
osakkeenomistajista sekä tarjoaa arvo-osuustilipalveluita osakkeenomistajille, jotka eivät halua käyttää
tilinhoitajien tarjoamia kaupallisia palveluja. Arvo-osuustilien pitämisestä johtuvista Euroclear Finlandin
perussäilytyskuluista vastaavat pääasiassa arvo-osuusjärjestelmään liittyneet yhtiöt ja tilinhoitajat.
Tilinhoitajat, jollaisina toimivat muun muassa pankit, sijoituspalveluyritykset ja Euroclear Finlandin
valtuuttamat selvitysosapuolet, hallinnoivat arvo-osuustilejä sekä tekevät kirjauksia niille.
Rekisteröintimenettely
Kaikkien arvo-osuusjärjestelmään liittyneiden yhtiöiden osakkeenomistajien on avattava arvo-osuustili
Euroclear Finlandissa tai jollakin tilinhoitajalla taikka hallintarekisteröitävä osakkeensa tilikirjausten
toteuttamiseksi.
Suomalaisella
osakkeenomistajalla
ei
ole
oikeutta
säilyttää
osakkeitaan
hallintarekisteröidyllä tilillä. Kaikki arvo-osuusjärjestelmään rekisteröityjen arvopapereiden siirrot
toteutetaan tilisiirtoina tietojärjestelmässä. Tilinhoitaja vahvistaa kirjaukset toimittamalla tilinhaltijalle tiliilmoituksen kalkista arvo-osuustileille tehdyistä kirjauksista. Arvo-osuustilien haltijat saavat myös vuosiilmoituksen omistuksistaan kalenterivuoden päättyessä.
Jokaiselle arvo-osuustilille on merkittävä tiedot tilinhaltijasta ja muista tilille kirjattuihin arvo-osuuksiin
kohdistuvien oikeuksien haltijoista tai hallintarekisteröinnin hoitajasta, joka hallinnoi hallintarekisteröidyn
tilin varoja, sekä tieto tilinhoitajasta, jonka hoidossa tili on. Vaadittavat tiedot sisältävät tilille kirjattujen
arvo-osuuksien lajin ja lukumäärän sekä tiliin ja sille kirjattuihin arvo-osuuksiin kohdistuvat oikeudet ja
rajoitukset. Mahdollisesta hallintarekisteröidystä tilistä tehdään kirjattaessa merkintä. Euroclear Finland
ja kaikki tilinhoitajat ovat velvollisia pitämään saamansa tiedot luottamuksellisina. Euroclear Finlandin ja
Yhtiön tulee kuitenkin julkistaa eräät omistajarekisteriin liittyvät tiedot (kuten tilinomistajan nimi,
kansalaisuus ja osoite) hallintarekisteröintitilanteita lukuun ottamatta. Finanssivalvonnalla on oikeus
pyynnöstä saada määrättyjä tietoja hallintarekisteröidyistä arvopaperiomistajista.
Kukin tilinhoitaja on vastuussa hallinnoimassaan arvo-osuusrekisterissä mahdollisesti esiintyvistä
virheistä ja laiminlyönneistä sekä tietosuojan rikkomisesta. Mikäli tilinomistajalle on aiheutunut vahinkoa
johtuen väärästä kirjauksesta tai kirjattuihin arvopapereihin liittyvien oikeuksien muutoksesta tai niiden
poistosta ja mikäli asianomainen tilinhoitaja ei pysty korvaamaan tällaista vahinkoa, on tilinomistaja
oikeutettu saamaan korvauksen Euroclear Finlandin lakisääteisestä kirjausrahastosta. Kirjausrahaston
pääoman vähimmäismäärän on oltava 0,0048 prosenttia arvo-osuusjärjestelmässä viiden viimeksi
kuluneen kalenterivuoden aikana säilytettävinä olleiden arvo-osuuksien yhteenlasketun markkina-arvon
keskiarvosta, kuitenkin vähintään 20 miljoonaa euroa. Samalle vahingonkärsijälle maksetaan kirjausrahaston varoista korvauksena vahingonkärsijän samalta tilinhoitajalta olevan korvaussaamisen määrä,
94
kuitenkin enintään 25 000 euroa. Kirjausrahasto on velvollinen korvaamaan samaan vahinkotapahtumaan
liittyviä vahinkoja enintään 10 miljoonaa euroa.
Arvopapereiden säilyttäminen ja hallintarekisteröinti
Muu kuin suomalainen osakkeenomistaja voi valtuuttaa tilinhoitajan (tai Euroclear Finlandin hyväksymän
ulkomaisen yhteisön) toimimaan osakkeenomistajan puolesta hallintarekisteröinnin hoitajana.
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja ei voi käyttää muita omistajalle liikkeeseenlaskijaa kohtaan
arvo-osuuden omistajana kuuluvia oikeuksia kuin oikeutta nostaa varoja, muuntaa tai vaihtaa arvo-osuus
ja osallistua osake- tai muuhun arvo-osuusantiin. Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan, joka haluaa
osallistua yhtiökokoukseen, tulee hakea tilapäistä rekisteröintiä osakasluetteloon. Tilapäistä rekisteröintiä
koskeva ilmoitus on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettavana ajankohtana, joka on
yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen. Hallintarekisteröityjen osakkeiden hoitajaksi valtuutettu
omaisuudenhoitaja on pyydettäessä velvollinen ilmoittamaan Finanssivalvonnalle sekä asianomaiselle
yhtiölle todellisen osakkeenomistajan henkilöllisyyden, mikäli se on tiedossa, sekä tämän omistamien
osakkeiden määrän. Mikäli todellisen osakkeenomistajan nimi ei ole tiedossa, on hallintarekisteröinnin
hoitajaksi valtuutetun omaisuudenhoitajan ilmoitettava vastaavat tiedot todellisen osakkeenomistajan
edustajana toimivasta tahosta ja toimitettava kirjallinen vakuutus siitä, ettei todellinen osakkeenomistaja
ole suomalainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö.
Osakkeenomistajan, joka haluaa pitää osakkeitaan arvo-osuusjärjestelmässä omissa nimissään mutta
jolla ei ole arvo-osuustiliä Suomessa, tulee avata arvo-osuustili joko Euroclear Finlandissa tai jonkin
tilinhoitajan kautta sekä euromääräinen pankkitili Suomessa.
Sijoittajien korvausjärjestelmä
Luottolaitosten ja sijoituspalveluyrityksen on kuuluttava sijoittajien korvausrahastoon. Vaatimus jäsenyydestä ei koske sellaista sijoituspalveluyritystä, joka tarjoaa sijoituspalveluna yksinomaan toimeksiantojen
välittämistä tai sijoitusneuvontaa tai monenkeskisen kaupankäynnin järjestämistä ja jolla ei ole
hallussaan tai hallinnoitavana asiakasvaroja. Korvausrahaston suojan piirissä ovat ainoastaan eiammattimaiset asiakkaat. Korvausrahasto turvaa sijoittajan saatavat, jos korvausrahastoon kuuluva
sijoituspalvelun tarjoaja ei pysty maksamaan sijoittajan saamisia sopimuksen mukaisesti tilanteessa,
jossa saamisen suorittamatta jääminen on johtunut sijoituspalveluyrityksen asettamisesta konkurssiin tai
yrityssaneerausmenettelyyn
taikka
sijoituspalveluyrityksen
muusta
kuin
tilapäisestä
maksukyvyttömyydestä. Samalle sijoittajalle maksettavan korvauksen määrä on yhdeksän
kymmenesosaa sijoittajan samalta sijoituspalveluyritykseltä olevan saamisen määrästä, kuitenkin
enintään 20 000 euroa. Korvausrahasto ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi kurssimuutoksista tai
virheellisiksi osoittautuneista sijoituspäätöksistä johtuvia tappioita, vaan sijoittaja vastaa aina omien
sijoituspäätöstensä seurauksista.
Talletuspankkien on kuuluttava talletussuojarahastoon, jonka tarkoituksena on turvata tallettajan
saatavat talletuspankin mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa. Talletussuojarahaston varoista
korvataan talletuspankissa tilillä olevat ja tilille vielä kirjautumattomat maksujenvälityksessä olevat
tallettajan samassa talletuspankissa olevat saamiset, kuitenkin enintään 100 000 euron määrään asti.
Talletukset korvataan joko talletussuojarahastosta tai sijoittajien korvausrahastosta.
95
VEROTUS SUOMESSA
Alla oleva yhteenveto perustuu Esitteen päivämääränä Suomessa voimassa olevaan verolainsäädäntöön
ja vallitsevaan oikeus- ja verotuskäytäntöön. Muutokset verolainsäädännössä ja sen tulkinnassa saattavat
vaikuttaa verotukseen ja näillä muutoksissa voi olla myös takautuva vaikutus. Alla oleva yhteenveto ei
ole tyhjentävä eikä siinä oteta huomioon minkään muun maan kuin Suomen verolainsäädäntöä.
Tarjottavien Osakkeiden merkitsemistä harkitsevien sijoittajien tulee kääntyä veroasiantuntijan puoleen
saadakseen tietoja Listautumisantiin ja Tarjottavien Osakkeiden merkitsemiseen, omistamiseen ja
luovuttamiseen liittyvistä veroseuraamuksista Suomessa. Sijoittajien, joiden verotukseen saattaa
vaikuttaa myös muiden maiden kuin Suomen lainsäädäntö, tulee kääntyä veroasiantuntijan puoleen
heidän yksilöllisiin olosuhteisiinsa soveltuvien veroseuraamusten osalta.
Yhteenvedossa käsitellään vain olennaisimpia Tarjottavien Osakkeiden merkitsemiseen, ostamiseen,
omistamiseen ja luovuttamiseen liittyviä Suomen tulovero- ja varainsiirtoveroseuraamuksia, joilla saattaa
olla merkitystä Listautumisannin kannalta. Yhteenvedossa ei käsitellä veroseuraamuksia, jotka
kohdistuvat vain sellaisiin Yhtiön osakkeiden omistajiin, joihin sovelletaan erityisiä säännöksiä
(esimerkiksi tuloverosta vapaat yhteisöt, avoimet ja kommandiittiyhtiöt, ulkomaiset väliyhteisöt ja niiden
Suomessa yleisesti verovelvolliset osakkaat). Yhteenvedossa ei myöskään käsitellä Suomen perintö- ja
lahjaveroseuraamuksia. Osinkoja koskevien tuloverovaikutusten osalta yhteenvedossa käsitellään vain
osingonjakoja, kun osingosta on päätetty Tarjottavien Osakkeiden tultua kaupankäynnin kohteeksi First
Northissa.
Yleistä
Suomessa yleisesti verovelvollisia ja rajoitetusti verovelvollisia kohdellaan Suomen verotuksessa eri
tavoin. Yleisesti verovelvolliset ovat Suomessa verovelvollisia maailmanlaajuisista tuloistaan. Rajoitetusti
verovelvollisia verotetaan vain Suomesta saaduista tuloista sekä rajoitetusti verovelvollisen Suomessa
sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan liittyvistä tuloista. Verosopimukset voivat kuitenkin rajoittaa Suomen
sisäisen verolainsäädännön soveltamista ja rajoitetusti verovelvollisen saaman tulon verottamista
Suomessa.
Luonnollisen henkilön katsotaan olevan Suomessa yleisesti verovelvollinen silloin, kun hän jatkuvasti
oleskelee täällä yli kuuden (6) kuukauden ajan tai hänellä on täällä vakituinen asunto ja koti. Myös
ulkomaille muuttanutta Suomen kansalaista pidetään Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden
ja kolmen (3) seuraavan vuoden ajan, ellei hän näytä, ettei hänellä ole verovuonna ollut olennaisia siteitä
Suomeen. Suomen lain mukaisesti perustetut yhtiöt ovat Suomessa yleisesti verovelvollisia.
Luonnollisten henkilöiden ansiotuloa verotetaan progressiivisen verokannan mukaan. Verovuona enintään
30 000 euron suuruista pääomatuloa puolestaan verotetaan 30 prosentin verokannan mukaan ja yli 30
000 euron suuruista pääomatuloa verotetaan 33 prosentin verokannan mukaan.
Yhteisöverokanta on Suomessa tällä hetkellä 20 prosenttia. Suomalaisen yhteisön verotettava tulo määritetään erikseen elinkeinotoiminnan, muun toiminnan ja maatalouden tulolähteiden osalta (joista
viimeisintä ei käsitellä lainkaan tässä yhteenvedossa). Rajanvetoa omaisuuden ja tulon kuulumiselle
elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan tulolähteisiin ei käsitellä tässä yhteydessä. Elinkeinotoiminnan ja
muun toiminnan tulo verotetaan kumpikin yhteisöverokannan mukaan.
Suomalaisten yhteisöjen verotus
Luovutusvoitot ja -tappiot
Muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvien Tarjottavien Osakkeiden luovutuksesta saadun voiton (tai
tappion) määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon
poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä. Muun toiminnan
tulolähteeseen kuuluvat luovutustappiot ovat vähennettävissä vain samaan tulolähteeseen kuuluvista
luovutusvoitoista tappiovuonna tai sitä seuraavien viiden vuoden aikana.
Elinkeinotoimintaan kuuluvien Tarjottavien Osakkeiden myyntihinta lasketaan lähtökohtaisesti osaksi elinkeinotoiminnan tuloa. Vastaavasti osakkeiden poistamaton hankintahinta sekä muut luovutukseen
liittyvät vähennyskelpoiset menot ovat lähtökohtaisesti elinkeinotoiminnan tuloista vähennyskelpoista
menoa luovutuksen yhteydessä. Elinkeinotoiminnan tulolähteen vahvistetut tappiot voidaan vähentää
tappiovuotta seuraavien kymmenen vuoden aikana elinkeinotoiminnan tulolähteen verotettavasta tulosta.
96
Yllä mainitusta poiketen yhteisön saamat luovutushinnat sellaisista elinkeinotoimintaan kuuluvista käyttöomaisuusosakkeista, jotka yhteisö on omistanut vähintään vuoden ajan ja jotka oikeuttavat vähintään 10
prosenttiin yhtiön osakepääomasta, voivat tietyillä edellytyksillä olla verovapaita. Luovutustappiot
tällaisista osakkeista ovat vastaavasti verotuksessa vähennyskelvottomia. Käyttöomaisuuteen kuuluvien
muiden
kuin
verovapaasti
luovutettavien
osakkeiden
luovutuksesta
syntynyt
tappio
on
vähennyskelpoinen vain käyttöomaisuuteen kuuluvien osakkeiden luovutuksista saaduista veronalaisista
voitoista verovuonna ja viitenä seuraavana vuonna.
Osingot
First Northissa listattu yhtiö katsotaan Suomen osinkoverotuksen kannalta julkisesti noteeratuksi
yhtiöksi.
Julkisesti noteeratun yhtiön saamat osingot toisesta julkisesti noteeratusta yhtiöstä ovat pääsääntöisesti
verovapaita. Jos kyse on kuitenkin osingonsaajan sijoitusomaisuuteen kuuluvista suomalaisen yhtiön
osakkeista, saadusta osingosta 75 prosenttia on (yhteisöverokannan mukaan) veronalaista tuloa ja 25
prosenttia verovapaata tuloa. Sijoitusomaisuutta voi olla vain raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla.
Jos osingonsaaja on muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö, sen julkisesti noteeratusta yhtiöstä saamat
osingot ovat veronalaista tuloa, jos osingonsaaja ei omista suoraan vähintään 10 prosenttia osinkoa
jakavan yhtiön osakepääomasta. Jos suora omistus on osinkoa jaettaessa vähintään 10 prosenttia, osinko
on verovapaata tuloa. Mikäli kuitenkin kyse on osingonsaajan sijoitusomaisuuteen kuuluvista suomalaisen
yhtiön osakkeista, saadusta osingosta 75 prosenttia on (yhteisöverokannan mukaan) veronalaista tuloa
ja 25 prosenttia verovapaata tuloa omistusosuudesta riippumatta.
Suomessa yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden verotus
Luovutusvoitot ja -tappiot
Muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvien osakkeiden myynnistä saatua luovutusvoittoa verotetaan lähtökohtaisesti henkilön pääomatulona. Luovutuksesta aiheutuneet voitot eivät ole kuitenkaan veronalaisia,
mikäli henkilön omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ovat verovuonna enintään 1 000 euroa.
Henkilöiden elinkeinotoimintaan kuulumattomien osakkeiden myynnistä aiheutuvat luovutustappiot
voidaan vähentää vain omaisuuden luovutusvoitoista samana ja viitenä luovutusta seuraavana vuotena
eikä niitä oteta huomioon pääomatulojen alijäämää vahvistettaessa. Luovutuksesta aiheutuneet tappiot
eivät ole kuitenkaan vähennyskelpoisia, mikäli henkilön myymän omaisuuden yhteenlasketut
hankintamenot ovat verovuonna enintään 1 000 euroa ja kyseisenä vuonna luovutetun omaisuuden
yhteenlasketut luovutushinnat ovat verovuonna enintään 1 000 euroa. Luovutusvoitto ja -tappio
lasketaan vähentämällä luovutushinnasta hankintahinnan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen
(esimerkiksi myyntikustannusten) yhteismäärä. Vaihtoehtoisesti luonnolliset henkilöt voivat käyttää
muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvien osakkeiden osalta todellisen hankintamenon sijasta ns.
hankintameno-olettamaa. Hankintameno-olettamaa käytettäessä luovutusvoitto lasketaan siten, että
luovutushinnasta vähennetään 20 prosenttia (tai 40 prosenttia, mikäli henkilö on omistanut osakkeet
vähintään kymmenen vuoden ajan). Hankintameno-olettamaa sovellettaessa voiton hankkimisesta
aiheutuneiden kustannusten katsotaan sisältyvän hankintameno-olettamaan, eikä niitä voi vähentää
erikseen.
Elinkeinotoimintaan kuuluvien osakkeiden myynnistä saatu luovutushinta katsotaan myyjän elinkeinotuloksi (ja vastaavasti poistamaton hankintahinta sekä luovutukseen liittyvät vähennyskelpoiset
menot ovat lähtökohtaisesti elinkeinotoiminnan tuloista vähennyskelpoista menoa luovutuksen yhteydessä). Luonnollisen henkilön elinkeinotoiminnan tulo jaetaan tuloverolain mukaisesti pääomatuloksi ja
ansiotuloksi. Elinkeinotoiminnan tulolähteen vahvistetut tappiot voidaan vähentää tappiovuotta
seuraavien kymmenen vuoden aikana elinkeinotoiminnan tulolähteen verotettavasta tulosta.
Suomessa yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden on lisättävä esitäytettyyn veroilmoitukseensa tiedot muun muassa verovuonna tapahtuneista osakkeiden luovutuksista.
Osingot
Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön julkisesti noteeratusta yhtiöstä saamista muun
toiminnan tulolähteeseen kuuluvista osingoista 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15
prosenttia on verovapaata tuloa.
97
Elinkeinotoimintaan kuuluvista osingoista 85 prosenttia on veronalaista tuloa ja 15 prosenttia
verovapaata tuloa. Luonnollisen henkilön elinkeinotoiminnan tulo jaetaan tuloverolain mukaisesti
pääomatuloksi ja ansiotuloksi.
Kun julkisesti noteerattu yhtiö jakaa osinkoa henkilölle, sen on tehtävä jakamastaan osingosta ennakonpidätys (tällä hetkellä määrältään 25,5 prosenttia). Yhtiön pidättämä vero luetaan osingonsaajan hyväksi
verovuoden lopullisessa verotuksessa. Henkilöiden on tarkistettava esitäytetystä veroilmoituksesta
verovuonna saamansa osinkotulot ja tarvittaessa korjattava osinkotulojen ja ennakonpidätysten oikeat
määrät veroviranomaiselle. Osingon ollessa enintään 20 euroa ei suoriteta ennakonpidätystä. Jos
ennakonpidätys ei kata osingosta suoritettavan veron määrää, luonnollinen henkilö voi välttyä
jäännösveron korolta maksamalla ennakon täydennysmaksua osingon maksuvuotta seuraavan vuoden
tammikuun loppuen mennessä.
Rajoitetusti verovelvollisten sijoittajien verotus
Luovutusvoitot ja -tappiot
Rajoitetusti verovelvolliset sijoittajat eivät ole Suomessa verovelvollisia osakkeiden luovutuksesta
saadusta luovutusvoitosta, jos osakkeiden luovutus ei liity elinkeinotoiminnan harjoittamiseen Suomessa
olevan kiinteän toimipaikan kautta eikä luovutuksen kohteena olevan yhtiön kokonaisvaroista enemmän
kuin 50 prosenttia muodostu yhdestä tai useammasta Suomessa sijaitsevasta kiinteistöstä.
Osingot
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle sijoittajalle maksamasta osingosta on suomalainen
osingonmaksaja velvollinen perimään soveltuvan lähdeveron osingon maksamisen yhteydessä.
Suomessa rajoitetusti verovelvollisille luonnollisille henkilöille maksettujen osinkojen lähdeveroprosentti
on tällä hetkellä 30 prosenttia ja Suomessa rajoitetusti verovelvollisille yhteisöille maksettujen osinkojen
lähdeveroprosentti on 20 prosenttia alla kuvatuin poikkeuksin. Lähdevero voi alentua tai poistua
verosopimuksen nojalla.
Lähdeveroa ei peritä lainkaan osingoista, joiden saaja on niin sanotun emo-tytäryhtiödirektiivin
(2011/96/EU, muutettuna direktiivillä 2013/13/EU) 2 artiklassa tarkoitettu EU:n jäsenvaltiossa asuva
yhteisö, joka välittömästi omistaa vähintään 10 prosenttia osinkoa jakavan suomalaisen yhtiön
pääomasta.
Lähdeveroa ei myöskään peritä osingosta, joka maksetaan Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6a §:ssä tarkoitettua
yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko
maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Verovapauden edellytyksenä on, että yhteisön kotipaikka on
Euroopan talousalueella ja että ns. virka-apudirektiivi (2011/16/EU) tai jokin sopimus virka-avusta ja
tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota. Lisäksi
edellytyksenä on, että lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida
kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä
tehdyn verosopimuksen perusteella.
Edellä mainitun rajoittamatta osingosta peritään lähdeveroa tällä hetkellä 15 prosenttia, jos osinkoa
jakavan
yhteisön
osakkeet
kuuluvat
Euroopan
talousalueella
sijaitsevan
osingonsaajan
sijoitusomaisuuteen eikä osingonsaaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa
osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön
osakepääomasta, ja ns. virka-apudirektiivi (2011/16/EU) tai jokin sopimus virka-avusta ja
tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota.
Hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetusta osingosta peritään kuitenkin lähdeveroa aina vähintään 15
prosenttia tai kussakin tilanteessa verosopimuksen edellyttämä tätä suurempi määrä, edellyttäen muun
muassa, että maksajan laissa määritellyllä tavalla riittävän huolellisesti varmistaman tiedon mukaan
osingon saajaan voidaan soveltaa verosopimuksen osinkoa koskevia määräyksiä. Osingonsaaja voi myös
ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle laissa määritellyn selvityksen kotipaikastaan ja muista
verosopimuksen soveltamisen edellytyksistä, jolloin hän voi saada osingon sovellettavan verosopimuksen
mukaisella (hallintarekisteröityä osaketta alhaisemmalla) lähdeveroprosentilla.
Mikäli osingonsaajana on Euroopan talousalueella asuva rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö,
hän voi tietyin edellytyksin vaatia, että suomalaisen yhteisön maksamien osinkojen verotus toimitetaan
98
lähdeverotuksen sijasta verotusmenettelystä annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Edellytyksenä on,
että ns. virka-apudirektiivi (2011/16/EU) tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa
Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota ja että lähdeveroa ei tosiasiassa voida
kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä
tehdyn verosopimuksen perusteella.
Varainsiirtovero
Uusien osakkeiden liikkeeseenlaskemisesta ja merkitsemisestä ei makseta varainsiirtoveroa.
Suomessa ei peritä varainsiirtoveroa suomalaisen yhtiön osakkeiden luovutuksista, kun kohteena olevat
osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena yleisölle avoimessa säännöllisesti toimivassa kaupankäynnissä.
Tällaiseksi katsotaan muun muassa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitettu
monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä (ja sääntöjensä mukaan First North on kyseisenlainen monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä) edellyttäen, että yhtiön liikkeeseen laskemat arvopaperit on liitetty
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitettuun arvo-osuusjärjestelmään.
Verovapaus edellyttää lisäksi, että osakkeet vaihdetaan kiinteää rahavastiketta vastaan, ja että välittäjä
tai muu kaupan osapuoli on sijoituspalvelulaissa tarkoitettu sijoituspalveluyritys, ulkomainen
sijoituspalveluyritys tai muu sijoituspalvelun tarjoaja tai että luovutuksensaaja on hyväksytty kaupan
osapuoleksi markkinalla, jossa kauppa toteutetaan. Jos välittäjä tai muu kaupan osapuoli ei ole
varainsiirtoverolaissa määritelty arvopaperikauppias (toisin sanoen välittäjä on ulkomainen
arvopaperikauppias, jolla ei ole sivuliikettä tai -konttoria Suomessa), verottomuuden edellytyksenä on,
että luovutuksensaaja ilmoittaa luovutuksesta Suomen veroviranomaisille kahden kuukauden kuluessa
luovutuksesta tai että välittäjä tekee vuosi-ilmoituksen veroviranomaisille verotusmenettelyä koskevan
lain mukaisesti.
Luovutusten edellä kuvatusta verovapaudesta on kuitenkin poikkeuksia, kuten luovutus, jossa vastike
muodostuu kokonaan tai osittain työpanoksesta. Verovapaus ei koske myöskään luovutusta, joka
perustuu tarjoukseen, joka on tehty ennen kuin julkinen kaupankäynti osakkeilla on alkanut, paitsi kun
kyse on listautumisen yhteydessä toteutettavaan osakeantiin välittömästi liittyvästä, yhdistettyyn osto- ja
merkintätarjoukseen perustuvasta yhtiön osakkeiden myynnistä, jossa luovutuksen kohteena olevat
osakkeet yksilöidään vasta kaupankäynnin alkamisen jälkeen ja kauppahinta vastaa uusista osakkeista
suoritettavaa hintaa. Listautumisannin yhteydessä toteutettava Osakemyynti on tällainen listautumisen
yhteydessä toteutettavaan osakeantiin välittömästi liittyvä varainsiirtoverovapauden piirissä oleva
osakkeiden myynti.
Mikäli osakkeiden luovutus tehdään muulla tavalla kuin varainsiirtoverovapauden piirissä olevana
kauppana ja joko myyjä tai ostaja tai molemmat ovat Suomessa yleisesti verovelvollisia, ostajan on
maksettava varainsiirtoveroa 1,6 prosenttia luovutushinnasta. Alle 10 euron suuruista varainsiirtoveroa ei
kuitenkaan ole suoritettava. Jos ostaja ei ole Suomessa yleisesti verovelvollinen tai ulkomaisen
luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tai rahastoyhtiön suomalainen sivuliike tai -konttori, on myyjän
perittävä vero ostajalta.
Mikäli kumpikaan kaupan osapuolista ei ole Suomessa yleisesti verovelvollinen taikka ulkomaisen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tai rahastoyhtiön Suomessa oleva sivuliike tai -konttori, ei
luovutuksesta pääsääntöisesti peritä varainsiirtoveroa.
Mikäli kaupan osapuolena tai välittäjänä on suomalainen sijoituspalveluyritys tai luottolaitos tai
ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tai ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivuliike tai -konttori,
se on velvollinen perimään luovutussopimuksen yhteydessä varainsiirtoveron ostajalta ja tilittämään sen
valtiolle.
99
LISTAUTUMISANNIN JÄRJESTÄMINEN
Järjestämissopimus
Yhtiön, Myyjien ja Pääjärjestäjän odotetaan solmivan arviolta 20.5.2015 järjestämissopimuksen, jonka
mukaan Yhtiö laskee liikkeeseen ja Myyjät sitoutuvat myymään Tarjottavat Osakkeet ja Pääjärjestäjä
sitoutuu hankkimaan Tarjottaville Osakkeille merkitsijöitä ja myymään tai muussa tapauksessa merkitsemään tai ostamaan itse Tarjottavia Osakkeita merkintähintaan. Järjestämissopimus sisältää Pääjärjestäjän merkintätakauksen koko Listautumisannin osalta. Listautumisannin toteuttaminen on ehdollinen
järjestämissopimuksen allekirjoittamiselle.
Pääjärjestäjän sopimuksen mukaiset velvollisuudet ovat ehdollisia tiettyjen tällaiselle sopimukselle tavanomaisten ehtojen toteutumiselle. Tällaisiin ehtoihin kuuluu muun muassa se, että järjestämissopimukseen sisältyvät vakuutukset pitävät paikkansa ja että listalleottohakemus koskien Osakkeiden
listaamista First North -markkinapaikalle on hyväksytty Listautumisannin toteutumispäivänä tai ennen
toteutumispäivää. Yhtiö ja Myyjät ovat kukin erikseen antaneet tavanomaisia vakuutuksia Pääjärjestäjälle
liittyen muun muassa Yhtiön liiketoimintaan ja lakien noudattamiseen, Osakkeisiin sekä tämän Esitteen
sisältöön. Tämän lisäksi Yhtiö ja Myyjät ovat sitoutuneet Pääjärjestäjään nähden vahingonkorvausvastuuseen eräistä vastuista Listautumisannin yhteydessä.
Järjestämissopimus sisältää tavanomaisia ehtoja, joiden mukaan Pääjärjestäjällä on oikeus tietyissä
tilanteissa purkaa sopimus. Ehtoihin kuuluvat se, että tapahtumalla tai tapahtumilla on joko itsenäisesti
tai yhdessä merkittävä haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, taloudellisiin tai muihin olosuhteisiin,
liiketoiminnan tulokseen tai Listautumisannin onnistumiseen, sekä eräät muutokset muun muassa
kansallisilla tai kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla tai poliittisissa tai taloudellisissa olosuhteissa.
Lisäosakeoptio
Myyjät antavat järjestämissopimuksessa Pääjärjestäjälle lisäosakeoption ostaa 30 päivän kuluessa
Osakkeiden kaupankäynnin aloittamisesta First North -listalla, eli arviolta 21.5.2015–19.6.2015 välisenä
ajanjaksona, enintään 767 747 Osaketta tai hankkia näille ostajia yksinomaan ylikysyntätilanteiden
kattamiseksi (”Lisäosakeoptio”). Lisäosakeoption osakkeet vastaavat enintään noin 7,6 prosenttia
Osakkeista ja Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä ennen Osakeantia ja noin 4,8 prosenttia Osakeannin
jälkeen edellyttäen, että kaikki tarjotut Antiosakkeet merkitään.
Vakauttamistoimenpiteet
Listautumisannin yhteydessä Pääjärjestäjä saattaa 30 päivän kuluessa Osakkeiden kaupankäynnin
alkamisesta First North -listalla, eli arviolta 21.5.2015–19.6.2015 välisenä ajanjaksona, suorittaa
toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten vaikuttavat Osakkeiden hintaan. Pääjärjestäjä voi
allokoida Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärää suuremman määrän Osakkeita, jolloin syntyy lyhyt
positio. Lyhyt positio on katettu, mikäli lyhyeksi myynti ei ylitä Osakkeiden määrää, jonka Pääjärjestäjä
voi hankkia Lisäosakeoptiolla. Pääjärjestäjä voi sulkea katetun lyhyeksi myynnin Lisäosakeoptiolla tai
ostamalla Osakkeita markkinoilta. Määritettäessä Osakkeiden hankintatapaa katetun lyhyeksi myynnin
sulkemiseksi Pääjärjestäjä ottaa huomioon muun muassa Osakkeiden markkinahinnan verrattuna
Lisäosakeoption mukaiseen hintaan. Listautumisannin jälkeen Pääjärjestäjä voi myös ostaa Osakkeita
markkinoilta tai tehdä niitä koskevia ostotarjouksia Osakkeiden hinnan vakauttamiseksi. Nämä
toimenpiteet saattavat nostaa tai ylläpitää Osakkeiden markkinahintaa markkinoilla itsenäisesti
määräytyviin tasoihin nähden tai estää tai viivyttää Osakkeiden markkinahinnan laskua. Vakauttamistoimenpiteitä ei kuitenkaan voida toteuttaa korkeampaan hintaan kuin Listautumisannin lopulliseen
merkintähintaan. Pääjärjestäjällä ei ole velvollisuutta suorittaa näitä toimenpiteitä ja Pääjärjestäjä voi
keskeyttää nämä toimenpiteet milloin tahansa.
Vakauttamistoimenpiteissä noudatetaan komission asetusta (EY) N:o 2273/2003 Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja rahoitusvälineiden vakauttamiselle myönnettävien poikkeuksien osalta.
Pääjärjestäjä tulee solmimaan Lisäosakeoptioon ja vakauttamiseen liittyvän osakelainaussopimuksen
Myyjien kanssa. Osakelainaussopimuksen mukaan Pääjärjestäjä voi ottaa Osakkeita lainaksi Lisäosakeoptiota vastaavan määrän, jolla katetaan Listautumisannin yhteydessä mahdollisesti tehdyt yliallokoinnit.
Pääjärjestäjän on palautettava osakelainaussopimuksen perusteella lainaamansa määrä Osakkeita
Myyjille.
100
Osakkeiden luovutusta koskeva rajoitus (Lock-up)
Yhtiö, Myyjät ja Yhtiön muut nykyiset osakkeenomistajat ovat sopineet Pääjärjestäjän kanssa, ettei Yhtiö,
Myyjät, Yhtiön muut nykyiset osakkeenomistajat tai kukaan niiden lukuun toimiva henkilö, tiettyjä
poikkeuksia lukuun ottamatta, ajanjaksolla, joka alkaa 21.5.2015 ja päättyy Yhtiön osalta 180 päivän
kuluttua ja Myyjien ja Yhtiön muiden nykyisten osakkeenomistajien osalta 360 päivän kuluttua Yhtiön
osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa, ilman Pääjärjestäjän etukäteen antamaa
kirjallista suostumusta laske liikkeeseen, tarjoa, panttaa, myy, sitoudu myymään tai laskemaan
liikkeeseen, myy optio-oikeutta tai oikeutta ostaa, osta optio-oikeutta tai oikeutta myydä, anna optiooikeutta tai warranttia ostaa, lainaa tai muutoin siirrä tai luovuta suoraan tai välillisesti mitään Osakkeita
tai mitään arvopapereita, jotka ovat vaihdettavissa, muunnettavissa tai merkittävissä Osakkeiksi, tai tee
mitään vaihto- tai muuta sopimusta, jolla Osakkeiden omistuksen taloudelliset vaikutukset siirtyvät
kokonaan tai osittain riippumatta siitä, toteutetaanko tällaiset toimenpiteet Osakkeiden tai muiden
arvopapereiden toimituksella, käteisellä tai muutoin. Osakkeiden luovutusta koskevat rajoitukset eivät
sovellu Yhtiön osalta listautumisen hetkellä olemassa olevien Yhtiön työntekijöiden kannustinjärjestelmien tai yritysostojen yhteydessä toteutettavien osakeantien yhteydessä ja Myyjien ja Yhtiön muiden
nykyisten osakkeenomistajien osalta Yhtiöön kohdistuvan ostotarjouksen tai kaikille osakkeenomistajille
suunnatun Osakkeiden takaisinoston yhteydessä.
Henkilöstöantiin osallistuvat tulevat sitoutumaan siihen, että he eivät ilman Pääjärjestäjän etukäteen
antamaa kirjallista suostumusta tarjoa, panttaa, myy, sitoudu myymään, aseta optioita tai oikeutta
ostaa, osta optiota tai oikeutta myydä, anna optio-oikeutta tai warranttia ostaa tai muutoin siirrä tai
luovuta, suoraan tai välillisesti, Osakkeita tai muita Osakkeiksi vaihdettavia, muunnettavia tai
merkittävissä olevia arvopapereita, tai tee vaihto- tai muuta sopimusta, jolla Osakkeiden omistukseen
liittyvät taloudelliset vaikutukset siirtyvät kokonaan tai osittain riippumatta siitä, toteutetaanko tällaiset
toimenpiteet Osakkeiden tai muiden arvopapereiden toimituksella, käteisellä tai muutoin. Sitoumus on
voimassa 360 päivää Yhtiön osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First Northissa.
Luovutusrajoitukset koskevat yhteensä noin 52,0 prosenttia Osakkeista Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki alustavasti tarjotut Tarjottavat Osakkeet myydään ja merkitään täysimääräisesti eikä
Lisäosakeoptiota käytetä.
Palkkiot ja kulut
Yhtiö maksaa Pääjärjestäjälle peruspalkkion, joka määritellään Listautumisannissa saatujen bruttovarojen
mukaan, sisältäen mahdollisten ylimääräisten Osakkeiden myynnin Lisäosakeoption mukaisesti. Lisäksi
Yhtiö ja Myyjät maksavat Pääjärjestäjälle myyntipalkkion, joka määritellään Yhtiön osalta Antiosakkeista
ja Myyjien osalta Myyntiosakkeista (mukaan lukien mahdollisten ylimääräisten Osakkeiden myynnin
Lisäosakeoption mukaisesti) saatujen bruttovarojen mukaan. Tämän lisäksi Yhtiö voi oman täyden
harkintavaltansa nojalla maksaa Pääjärjestäjälle kannustuspalkkion, joka määritellään Listautumisannista
hankittavien bruttovarojen mukaan, sisältäen mahdollisten ylimääräisten Osakkeiden myynnin
Lisäosakeoption mukaisesti. Lisäksi Yhtiö on sitoutunut korvaamaan Pääjärjestäjälle tiettyjä kuluja. Yhtiö
odottaa maksavansa Listautumisannin yhteydessä noin 2,4 miljoonaa euroa palkkioina ja kuluina
(mukaan lukien harkinnanvaraiset palkkiot).
Listautumisantiin liittyvät intressit
Pääjärjestäjän palkkiot on osittain sidottu Listautumisannista saatavien varojen määrään.
Pääjärjestäjä ja/tai niiden lähipiiriin kuuluvat tahot ovat tarjonneet ja voivat tulevaisuudessakin tarjota
neuvoa-antavia, konsultointi- ja/tai pankkitoimintapalveluita Yhtiölle osana niiden tavanomaista
liiketoimintaa, joista ne ovat saaneet tai tulevat saamaan tavanomaiset palkkiot ja kulukorvaukset.
Myyjät myyvät Osakemyynnissä Myyntiosakkeita. Lisätietoja Myyjistä Esitteen liitteessä 1.
Omistuksen laimentuminen
Osakeannissa tarjottavien Antiosakkeiden enimmäismäärä vastaa 57,5 prosenttia Yhtiön Osakeantia
edeltävästä osakemäärästä. Yhtiön nykyisten osakkeenomistajan omistus laimenee 36,5 prosenttia,
mikäli kaikki tarjotut Antiosakkeet merkitään täysimääräisesti.
101
Merkintäsitoumukset
Ankkurisijoittajat ovat antaneet Listautumisantiin liittyen merkintäsitoumuksia. Ankkurisijoittajat ovat
kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään Listautumisannin lopulliseen merkintähintaan 9,0 prosenttia,
7,0 prosenttia ja 5,5 prosenttia Yhtiön Listautumisannin jälkeisestä osakemäärästä. Ankkurisijoittajien
sitoumus on ehdollinen muun muassa sille, että (i) Yhtiön osakkeet listataan viimeistään 4.6.2015; (ii)
lopullinen merkintähinta ei ylitä Alustavan Hintavälin enimmäishintaa; (iii) kyseiselle Pääsijoittajalle
allokoidaan sen sitoumuksen mukainen määrä osakkeita; (iv) Yhtiön osakkeenomistajien yhteenlaskettu
omistusosuus Yhtiön osakkeista on kaupankäynnin alkaessa vähintään 45 prosenttia (lukuun ottamatta
SWOT CHS:n omistusosuutta); ja (v) SWOT CHS:n omistusosuus Yhtiön osakkeista Listautumisannin
jälkeen on vähintään yksi kolmasosa. Mikäli näitä ehtoja ei täytetä, Ankkurisijoittajilla ei ole velvollisuutta
merkitä Tarjottavia Osakkeita.
Ankkurisijoittajat eivät saa korvausta sitoumuksistaan ja Ankkurisijoittajien sijoitukset tullaan tekemään
lopulliseen merkintähintaan. Lisäksi Ankkurisijoittajien sitoumuksia ei ole taattu pankkitakauksella, sulkutilillä, vakuudella tai muulla vastaavalla järjestelyllä.
Ankkurisijoittajat ovat (i) tietyt OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot (9,0 prosenttia), (ii) Aktia
Varainhoito Oy hoitamiensa rahastojen lukuun (7,0 prosenttia) ja (iii) SP-Rahastoyhtiö Oy (5,5
prosenttia). Ankkurisijoittajien merkintäsitoumusten yhteismäärä on 40,5 prosenttia Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärästä sisältäen Lisäosakeoption.
102
NÄHTÄVILLÄ PIDETTÄVÄT ASIAKIRJAT
Seuraavien asiakirjojen jäljennökset ovat nähtävillä Esitteen voimassaoloaikana Yhtiön internetsivuilla
www.robit.fi/listautumisanti sekä työaikana 9.00–16.00 Yhtiön toimipisteessä osoitteessa Vikkiniityntie 9,
33880 Lempäälä.





Yhtiöjärjestys
Yhtiön tilinpäätökset 31.12.2012, 31.12.2013 ja 31.12.2014 päättyneitä tilikausilta sisältäen
tilintarkastuskertomukset
Yhtiön tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot 31.3.2015 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta
Esite
Finanssivalvonnan päätös koskien Esitettä
103
LIITE 1 – MYYJÄT
Myytävien
Osakkeiden
määrä
Osakeomistuksen määrä
Listautumisannin
jälkeen (%)*
Myyjän nimi
Työosoite/
kotipaikka
Suhde Yhtiöön
Oy Swot Consulting
Harri Sjöholm Ltd.
Klingendahl C
33200 Tampere
Yhtiön emoyhtiö
ennen
Listautumisantia
2 561 747**
40,3
Jussi Rautiainen
Robit Oyj,
Vikkiniityntie 9,
33880 Lempäälä
Toimitusjohtaja
43 500
2,5
Mikko Mattila
Robit Oyj,
Vikkiniityntie 9,
33880 Lempäälä
Group Executive VP
13 222
1,6
David Delorme
Robit Inc.
639 W. Diversey
Pkwy
Ste 217
Chicago, IL 60614
United States
VP Americas
President, Robit Inc.
6 750
0,8
* Olettaen, että Listautumisannissa Tarjotut Osakkeet merkitään täysimääräisesti.
** Olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti.
F-1
LIITE 2 – ROBIT OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS
Robit Oyj:n yhtiöjärjestys
1 § Yhtiön toiminimi on Robit Oyj, englanniksi Robit Plc. Yhtiön kotipaikka on Lempäälä.
2 § Yhtiön toimialana on ensisijaisesti kaivosteollisuuden käyttämien koneiden ja laitteiden tuonti, vienti, valmistus ja
markkinointi sekä metalli- ja sähköteollisuuden alaan liittyvän tuotanto-, kulutus- ja sijoitustuotteiden tuonti, vienti sekä
tukku- ja vähittäiskauppa. Lisäksi yhtiön toimialana on omistaa toisten osakeyhtiöiden osakkeita sekä muita
arvopapereita ja kiinteistöjä sekä kaupankäynti arvopapereilla ja kiinteistöillä.
3 § Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu 3-6 varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
4 § Yhtiöllä on hallituksen valitsema toimitusjohtaja.
5 § Yhtiökokous valitsee yhtiön hallintoa ja tilejä tarkastamaan yhden tilintarkastajan, jonka tulee olla
Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
6 § Yhtiön tilikausi on 01.01. - 31.12. välinen aika.
7 § Yhtiötä edustavat hallituksen puheenjohtaja sekä toimitusjohtaja, molemmat yksin, sekä hallituksen jäsenet kaksi
yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä muun hallituksen nimeämän henkilön kanssa. Hallitus voi antaa oikeuden yhtiön
edustamiseen muille nimetyille henkilöille siten, että he edustavat yhtiötä kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä
hallituksen jonkun jäsenen kanssa. Prokuroiden antamisesta päättää hallitus.
8 § Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan yhtiön verkkosivuilla aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään 21 päivää ennen
kokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiökokouksen
täsmäytyspäivää.
Osakkeenomistajan on voidakseen käyttää puhe- ja äänestysvaltaansa yhtiökokouksessa ilmoittauduttava
kokouskutsussa ilmoitetulla tavalla ja viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan
kymmenen (10) päivää ennen kokousta.
Yhtiökokoukset voidaan pitää yhtiön kotipaikan lisäksi Tampereella tai Helsingissä.
9 § Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden (6) kuukauden kuluessa
tilikauden päättymisestä lukien.
Yhtiökokouksessa on:
esitettävä
1. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman ja taseen;
2. tilintarkastuskertomus;
päätettävä
3. tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta;
4. toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta;
5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle;
6. hallituksen jäsenten lukumäärästä ja palkkioista;
7. tilintarkastajien palkkioista;
valittava
8. hallituksen jäsenet;
9. tilintarkastaja.
10 § Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään hallituksen päättämän ilmoittautumisajan jälkeen.
F-2
LIITE 3 - TILINTARKASTETUT TILINPÄÄTÖKSET TILIKAUSILTA 2014, 2013 JA 2012
F-3
F-4
F-5
F-6
F-7
F-8
F-9
F-10
F-11
F-12
F-13
F-14
F-15
F-16
F-17
F-18
F-19
F-20
F-21
F-22
F-23
F-24
F-25
F-26
F-27
F-28
F-29
F-30
F-31
F-32
F-33
F-34
F-35
F-36
F-37
F-38
F-39
F-40
F-41
F-42
F-43
F-44
F-45
F-46
F-47
F-48
F-49
F-50
F-51
F-52
F-53
F-54
F-55
F-56
F-57
F-58
LIITE 4 – TILINTARKASTAMATTOMAT TALOUDELLISET TIEDOT 31.3.2015 PÄÄTTYNEELTÄ
KOLMEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
KONSERNIN TULOSLASKELMA
1.1.–31.3.2015
1.1.–31.3.2014
(tilintarkastamaton)
10 681
7 965
445
560
135
15
2
2
1 000 euroa
Liikevaihto
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Materiaalit ja palvelut yhteensä
-4 222
241
-2 495
-6 476
-3 312
-103
-2 078
-5 493
-1 339
-952
-197
-44
-1 580
-175
-43
-1 170
-257
-211
-1 655
1 295
-1 286
382
406
-103
303
39
-157
-118
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
1 598
1 598
264
264
Tilinpäätössiirrot
Tuloverot
Laskennallisten verojen muutos
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
-310
5
1 294
-70
-4
190
KONSERNIN VOITTO
1 294
190
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
F-59
KONSERNITASE
31.3.2015
31.3.2014
(tilintarkastamaton)
1 000 euroa
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
73
84
742
899
132
31
262
425
111
1 996
2 903
32
378
5 420
111
2 017
2 465
6
0
4 599
5
304
309
2
180
183
6 628
5 207
4 099
1 192
7 594
271
19
13 176
1 999
770
5 176
65
3
8 013
6
737
743
10
404
413
8 858
27
84
983
553
10 505
6 548
0
33
907
361
7 849
46
46
37
37
1 396
2 285
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
25 867
18 597
VASTAAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
Sijoitukset yhtensä
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet/tavarat
Muu vaihto-omaisuus
Ennakkomaksut
Vaihto-omaisuus yhteensä
Saamiset
Pitkäaikaiset
Siirtosaamiset
Lainasaamiset
Pitkäaikaiset yhteensä
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Laskennallinen verosaaminen
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset yhteensä
Arvopaperit
Muut arvopaperit
Yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
F-60
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Muuntoero
Ed. tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
Oma pääoma yhteensä
705
202
599
-192
11 596
1 294
14 203
705
202
225
-108
8 548
190
9 762
419
419
240
240
6 327
6 327
5 787
5 787
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Velat saman konsernin yrityksille
Laskennallinen verovelka
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen yhteensä
3 184
170
5 703
9
132
849
1 500
11 547
1 849
318
4 259
9
98
563
918
8 015
Vieras pääoma yhteensä
17 873
13 802
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
32 495
23 804
Pakolliset varaukset
Muut pakolliset varaukset
Pakolliset varaukset yhteensä
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen yhteensä
F-61
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
1.1.–31.3.2015
1.1.–31.3.2014
(tilintarkastamaton)
1 000 euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut oikaisut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
1 598
201
257
-303
-148
1 404
207
118
-45
481
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys(-)/vähennys(+)
Vaihto-omaisuuden lisäys(-)/vähennys(+)
Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys(+)/vähennys(-)
Liiketoimen rahavirta ennen veroja
-2 887
-1 337
2 588
-232
-471
-283
1 214
941
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista
Saadut korot liiketoiminnasta
Maksetut välittömät verot
Rahavirta ennen satunnaisia eriä
Liiketoiminnan rahavirta (A)
-103
405
-310
-240
-240
39
-157
-70
753
753
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Myönnetyt lainat
Investoinnit muihin sijoituksiin
Pitkäaikaisten saamisten muutos
Luovutustulot muista sijoituksista
Investointien rahavirta (B)
-929
4
-925
-85
10
-75
-1 165
678
-73
1 075
0
1 002
-462
37
-423
-848
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+)/vähennys(-)
-163
-170
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
Taseen mukainen rahavarojen muutos
1 559
1 396
-163
2 455*
2 285
-170
Kassavirta ennen rahoitusta (A + B)
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti
Omien osakkeiden hankinta
Muuntoeron muutos
Konserniaktiivan muutos
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Pitkäaikaisten lainojen muutos
Maksetut osingot ja muu voitonjako
Rahoituksen rahavirta (C)
* 2012 rahoituslaskelmaa on korjattu havaittujen merkki- ja ryhmittelyvirheiden osalta. Korjauksella ei ole vaikutusta
vuoden 2012 kokonaistason rahavirtaan. Lukua ei ole tilitarkastettu.
** Luku on vuoden 2014 tilitarkastetun rahoituslaskelman vertailuluku. Rahoituslaskelman ryhmittely on vaihtunut
vuosien 2013 ja 2014 välillä. Lukua ei ole tilintarkastettu.
F-62
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
1.1.–31.3. 2015
1.1.–31.3. 2014
(tilintarkastamaton)
Liikevaihto, 1 000 euroa
Liikevaihdon kasvu, %
Käyttökate, 1 000 euroa
Käyttökate, osuus liikevaihdosta, %
EBITA, 1 000 euroa
EBITA, osuus liikevaihdosta, %
Liikevoitto, 1 000 euroa
Liikevoitto, osuus liikevaihdosta, %
Katsauskauden tulos, 1 000 euroa
Katsauskauden tulos, osuus liikevaihdosta, %
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa
Oman pääoman tuotto, %
Sijoitetun pääoman tuottoprosentti (ROCE), %
Korolliset nettovelat, 1 000 euroa
Omavaraisuusaste, %
Nettovelkaantumisaste, %
Bruttoinvestoinnit, 1 000 euroa
Bruttoinvestoinnit, osuus liikevaihdosta, %
Tutkimus- ja tuotekehityskulut,
osuus liikevaihdosta, %
Henkilöstö katsauskauden lopussa
*
Tilintarkastettu
F-63
10 681
34,1
1 553
14,5
1 310
12,3
1 295
12,1
1 294
12,1
8 069
43,9
56,8
929
8,7
7 965
593
7,4
397
5,0
382
4,8
190
2,4
5 314
41,6
54,4
85
1,1
2,7
2,4
120
100
YHTIÖ
Robit Oyj
Vikkiniityntie 9
33880 Lempäälä
PÄÄJÄRJESTÄJÄ
Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ)
Helsingin sivukonttori
Unioninkatu 30
00100 Helsinki
YHTIÖN OIKEUDELLINEN NEUVONANTAJA
Asianajotoimisto Borenius Oy
Eteläesplanadi 2
00130 Helsinki
PÄÄJÄRJESTÄJÄN OIKEUDELLINEN NEUVONANTAJA
Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy
Eteläesplanadi 20
00130 Helsinki
YHTIÖN TILINTARKASTAJA
Ernst & Young Oy
Alvar Aallon katu 5 C
00100 Helsinki