Suomen Mensa ry - Lehdistötiedote

Suomen Mensa ry
Lehdistötiedote 28.9.2015
Julkaisuvapaa heti
Uskallatko ÄO-testiin? Mensa testaa suurena testipäivänä 18 kaupungissa
Lokakuun alussa vietetään kansainvälistä älykkyyspäivää, johon Suomen Mensa osallistuu järjestämällä
lauantaina 3. lokakuuta älykkyystestejä eri puolilla Suomea. Testejä järjestetään Hämeenlinnassa,
Helsingissä, Iisalmessa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kemissä, Kuopiossa, Lahdessa, Mäntsälässä, Mikkelissä,
Oulussa, Porissa, Porvoossa, Rovaniemellä, Tampereella, Torniossa, Turussa ja Vaasassa. Testitilaisuus on
avoin kaikille 16 vuotta täyttäneille ja kestää kokonaisuudessaan noin tunnin.
Mensan perustamisen vuosipäivään sijoittuvan älykkyspäivän tarkoituksena on tuoda esille tieteellisten
älykkyystestien merkitystä älykkyyden tunnistamisessa ja kannustaa älykkyydestään kiinnostuneita testiin.
Suomessa suurta testipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003 ja vuodesta 2011 alkaen päivä on
järjestetty vuosittain.
Tapahtuma puolustaa edelleen paikkaansa:
- Älykkyys ja ihmisten väliset erot tuntuvat edelleen vaikeilta aiheilta suomalaisessa keskustelussa.
Älykkyystesti saattaa kuitenkin paljastaa uusia puolia omasta potentiaalista ja oman älykkyyden
tunnistaminen on hyödyllistä itsetuntemuksenkin kannalta. Älykkyystestiä ei kannata ajatella niinkään
Mensan pääsykokeena, vaan mahdollisuutena oppia lisää omista aivoistaan ja niiden suorituskyvystä, kertoo
Suomen Mensan testivastaava Juho Kilkku ja jatkaa:
- Oman numeerisen älykkyysosamääränsä selvittäminen saattaa pelottaa ja moni miettii pitkään, uskaltaako
osallistua älykkyystestiin. Tieto omasta älykkyystasosta voi tarjota myös positiivisen yllätyksen.
Mensa tukee älykkyystestauksella yhtä toimintansa tärkeimmistä tavoitteista eli älykkyyden tunnistamista.
Suomalaisia älykkyys vaikuttaa kiinnostavan, mistä kertoo myös yhdistyksen koko. Suomen Mensa on maan
väkilukuun suhteutettuna maailman toiseksi suurin kansallinen Mensa.
- Suurena testipäivänä haluamme tarjota kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua älykkyystestiin eri puolilla
maata. Suomessa on satatuhatta potentiaalista Mensan jäsentä, joten tiedostamatonta älykkyttä on
maassamme paljon. Nyt on hyvä aika osallistua testiin senkin takia, että Suomen Mensa täyttää ensi vuonna
50 vuotta ja yhdistyksellämme on luvassa jäsenilleen juhlava vuosi, kannustaa Suomen Mensan
puheenjohtaja Tiina Tolonen.
Lisätiedot:
Juho Kilkku, Suomen Mensa ry:n testivastaava, [email protected], puh. 040 350 0905
Tiina Tolonen, Suomen Mensa ry:n puheenjohtaja, [email protected], puh. 040 529 2905
Haluatko haastatella oman paikkakuntasi mensalaisia? Ota yhteyttä yhdistyksemme tiedottajaan, välitämme
haastattelupyynnöt eteenpäin paikallisosastojemme edustajille.
Jenni Karttunen, Suomen Mensa ry:n tiedottaja, [email protected], 040 411 4675
Suuren testipäivän 3.10.2015 testit:
Hämeenlinna , klo 12.00, Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Musiikkisali, Lukiokatu 2
Helsinki, klo 13.00, Helsingin Saksalainen koulu, Malminkatu 14
Helsinki (in English), klo 14.00, Helsingin Saksalainen koulu, Malminkatu 14
Iisalmi, klo 16.00, Iisalmen lyseo, Haukiniemenkatu 12
Joensuu, klo 11.15, Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus, Agora-rakennus sali AG104, Yliopistokatu 4
Jyväskylä,klo 13.00, Jyväskylän kaupunginkirjasto, kerhohuone 1, Vapaudenkatu 39-41
Kemi, klo 11.00, Kemin kaupunginkirjasto, Maria Takalon katu 3
Kuopio, klo 12.00, Kuopion lyseon lukio (käynti sisäpihalta), Puijonkatu 18
Lahti, klo 14.00 Lahti, Ravintola Wanha Herra, Paavola-kabinetti, Laaksokatu 17
Mäntsälä, klo 10.00, Kerhohuone sopu, Veteraanitie 7
Mikkeli, klo 13.00, Etelä-Savon Ammattiopisto, Luokka 104, Otavankatu 4
Oulu, klo 14.00, Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3
Pori, klo 12.00, Porin Lyseo, ruokalarakennus, Luokka 201, Annankatu 5
Porvoo, klo 13.00, Porvoon Paahtimo, 2. kerros, takakabinetti, Mannerheiminkatu 2
Rovaniemi, klo 12.00, Lyseonpuiston lukio, Ruokasenkatu 18
Tampere, klo 14.00, Pääkirjasto Metso, Martikainen-sali, Pirkankatu 2
Tornio, klo 13.00, Maakuntamuseo, Torikatu
Turku, klo 13.00, Park hotelli, Rauhankatu 1
Vaasa, klo 12.00, Vaasan ammattikorkeakoulu, Huone A2034, Wolffintie 30
Tarkemmat testitiedot: http://www.mensa.fi/testikalenteri
Mensa lyhyesti
Mensa on kansainvälinen järjestö, jonka tärkeimmät tavoitteet ovat älykkyyden tunnistaminen ja sen
hyödyntämiseen liittyvän tiedon edistäminen esimerkiksi tukemalla älykkyystutkimusta. Maailmanlaajuisesti
järjestössä on noin 125 000 jäsentä. Suomen Mensa ry on perustettu vuonna 1966. Tänään Suomessa
mensalaisia on noin 2 800, joista miehiä on 70% ja naisia 30%. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa, joka
saavuttaa Mensan järjestämässä älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98 % väestöstä. Mensa tarjoaa
jäsenilleen älyllisen ja sosiaalisen ympäristön sekä aktiivista toimintaa ympäri maata. Lisätietoa:
www.mensa.fi ja www.facebook.com/Mensantestit