Kuuttiset torstai lehti2

Kuuttiset
Torstai
Taipalsaari 28.6.-3.7.2015
KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Heipsansaa leiri !
Leiri on mennyt jo yhdessä hujauksessa ja nyt vietetään jo viimeistä kokonaista leiripäivää!
Tätä päivää moni on varmaan jo odottanutkin, sillä illalla meitä odottaa mahtava leiridisco!
Eilen aamusta sade meitä hieman pääsi kastelemaan, mutta onneksi vierailupäivänä
muuten säilyimme kastumatta (lukuun ottamatta allakin nähtävän kuvan tapahtumaa).
Vierailupäivänä ohjelmassa oli kurssiesittelyitä sekä sankoruiskukisa! Ja tietysti
päivällisenä tarjolla oli perinteinen hernekeitto.
Kurssiesittelyissä Taku1 näytti taitojaan
sankoruiskun käytössä. Yleisökin sai siitä
oman osansa, nimittäin vettä niskaansa.
Ryhmänjohtajakurssilaisilla oli perinteisesti
taas hieman erikoisempi esitys. Tänä
vuonna siihen kuului erikoinen tanssi.
Sankoruiskukisat kovassa
vauhdissa. Tässä kuvassa
silmät sidottuna ruiskutetaan
sankoruiskulla pölkkyjä nurin.
Vierailupäivänä vieraita vilisi
leirialueella. Toimistossakin Kuuttileiripaidat kävivät hyvin kaupaksi.
Kanttiinissa oli jatkuvasti jonoa,
kun vierailijat kävivät
nautiskelemassa kanttiinin
antimista.
Alokasoppilaatkin olivat
unohtaneet morsiammensa
lukitsematta ja ilman vahtia
ruokailun ajaksi telineeseen.
Sen seurauksena teline oli
mennyt lukkoon. Lukon
avaimesta oli sellainen
vinkki, että avain löytyisi
läheisestä ”turveojasta”.
Leirilehti kävi myös kysymässä päivän kysymyksen leiriläisiltä. Tämän päivän kysymys on:
Mikä on paras leiripuuha?
Kysymykseemme vastasi Jenni Sahlberg 11v Anjalan
VPK:sta.
-
Olla kavereitten kaa, koska silloin on jotain
tekemistä ja niillä on hyvät jutut.
Toinen vastaaja oli Matias Virolainen 9v Kouvolan
VPK:sta.
-Paras leiripuuha on mielestäni koulutus. Siellä kaikki on
kivaa ja se on ihan parasta.
Leiriltä bongattua
Leirillä oli myös tarkkasilmäisiä päivystämässä rannalla, sillä siellä bongattiin
uiskentelemassa rantakäärme! Käärme luikahti hyvin äkkiä veneen alle piiloon, mutta siitä
huolimatta näppärä kuvaaja Mika Sahlberg pääsi nappaamaan siitä kuvan.
Onnittelut leirin syntymäpäiväsankareille:
Alisa Raatikainen Elimäen VPK
Reijo Vainikka Lauritsalan VPK
Leirihoroskooppi
Oinas: Erityisen tuntuinen ihminen saa sinut ymmärtämään, että
ennakkoluulot vievät harhaan.
Härkä: Opetat eräälle, ettei ole mitään syytä olla taustajoukoissa, sillä
hän osaa niin paljon.
Kaksoset: Tanssiaskeleet olisivat lähinnä se asia, jonka haluaisit melkein
tehdä.
Rapu: Sinulla on tarve lomailla ja lekotella mahdollisimman paljon.
Leijona: On kuin olisit koulupulpetissa. Eräs testaa, mihin sinusta
on.
Neitsyt: Et hae helppoa tietä, mutta toki toivot, ettet joudu pistämään
kaikkeasi peliin.
Vaaka: Yrität olla olla viisaampi kuin haluaisit olla. Se ei näytä
onnistuvan, sillä toinen puoli sinusta haraa vastaan.
Skorpioni: On kuin olisit nähnyt erään jo aikaisemmin. Hän muistuttaa
niin paljon tuttavaasi. Ainakin tiedät, että pidät hänestä jo heti
ensisilmäyksellä.
Jousimies: Kesäpää on alkanut toimia. Olet iloinen siitä etkä viisveisaa.
Kauris: Muistosi viime kesästä nousee mieleen kesken päivän. Löydät pian
yhteyden.
Vesimies: Erään tapa olla läsnä ansaitsee kiitoksen. Hänenlaisensa
ihminen on arvokas myös sinulle.
Kalat: Olet korvat höröllään kun eräs alkaa kertoa tarinaansa, sillä siinä on
olemassa viisauden siemen.