LUM-SANOMAT (pdf. 2,58Mt) - Lappeenrannan Urheilu

LUM-Sanomat
Keskiviikko 21.10.2015
Lappeenrannan Urheilu-Miehet ry
1906
1906
www.lum.fi
Alisa Vainio
LUM:n nuoret
maailmalla
Simo Lipsanen 16,62
Aku Partanen
2
###*L
*P
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
Kesä 2015
toi menestystä
laajalla rintamalla
Lappeenrannan Urheilu-Miesten nousu jatkui kesällä 2015. Seuraluokittelussa LUM on kauden jälkeen valtakunnan TOP-10:n joukossa, eli hienosti sijalla
9, viime vuodesta nousua tuli neljä sijaa. Seuraluokittelussa pisteille pääsi 407
seuraa. Myös SM-mitalien määrässä tapahtui reilua kasvua edellisvuodesta,
LUM:n vihreäpaidat 14-vuotiaista yleisen sarjan urheilijoihin toivat kaikkiaan
peräti 30 SM-mitalia ulkoradoilla, kun edellisvuoden vastaava mitalisaalis oli
20. Ilahduttavaa on tason laajeneminen etenkin nuorempien sarjoissa. Viime
vuonna mitalisaaliin takana oli 13 urheilijaa ja tänä vuonna heitä oli jo 21. Mitalisaaliista peräti 11 mitalia toivat 14-15 v sarjoissa kilpailleet. Tämän ikäsarjan SM-kisoissa LUM oli koko valtakunnan viidenneksi paras seura. 11-17-vuotiaiden Vattenfall-seuracupissa isompien kaupunkien sarjassa LUM:n sijoitus oli
kaikkien aikojen toiseksi paras, upeasti kuudes.
Edellä luetellut menestykset antavat vahvaa pohjaa tuleville vuosille nousta
edelleen ylöspäin valtakunnallisessa seurojen välisessä kilpailussa. Laadukas
junioritoiminta on kivijalka rakennettaessa menestyvää seuratoimintaa. Viime
kesänä tehtiin ennätys myös junioritoiminnan passien lukumäärässä. LUM:n
liikuntaleikkikouluissa ja urheilukouluissa liikkui viime kesän aikana ennätysmäärä, peräti 446 lasta ja nuorta. Tämän ikäisten passien lukumäärässä olimme koko valtakunnan yleisurheiluseuroista neljänneksi suurin. Valitettavasti
tuo lasten suuri määrä putoaa talvikaudella puoleen, sillä sisäharjoitustilojen
puute kaupungissa on iso ongelma. LUM onkin ainoa superluokan yleisurheiluseura valtakunnassa, jolta talvinen harjoitushalli puuttuu. Kaikilla muilla superluokan seuroilla halli sijaitsee paikkakunnalla tai enintään 40 km säteellä,
meillä lähin, Pajulahti-halli on 140 km päässä.
Ohjauksen ja valmennuksen haasteena on nyt hyödyntää otollinen tilanne ja
kasvattaa lapsista ja junioreista lisää menestyviä urheilijoita. Tulevien vuosien
menestymisen edellytys on laadukas iänmukainen harjoittelu urheilukouluissa ja lajiryhmään/lajiin suuntautuvan harjoittelun tehostaminen 15-18 vuoden
iässä. Ohjaajien ja valmentajien motivointi ja koulutus ovat avaintekijöitä menestykseen. Myös lasten vanhempien aktiivinen mukana olo taustalla urheilijan polun alkuvaiheessa ratkaisee paljon, mikä on tärkeää huomioida junioritoiminnassa.
Myös LUM:n kärkiryhmän muodostavat nuoret urheilijat kehittyivät ja menestyivät Kesän 2015 arvokisoissa. Kaikkiaan kahdeksan LUM:n urheilijaa puki
Suomen edustusasun viime kesänä.
Pekingin MM-kisojen raastavissa olosuhteissa kävelty 50 km osoitti Aku Partasen etenevän tasaisesti kohti kansainvälistä kärkeä sijaluvullaan 18. Loppukesän Suomen kiinnostavin yleisurheilija, 17-vuotias Alisa Vainio ehti jo ennen maratonin hämmästyttävää olympiarajan rikkomistaan juosta monta hienoa juoksua; 19-vuotiaiden EM-pronssi Eskilstunan estekisassa, oman ikäsarjan
maaotteluvoitot ja suomenmestaruudet, Kalevan kisojen kulta ja hopea sekä aikuisten Ruotsi-ottelun estekisa. Kolmiloikkaaja, 19-vuotias Simo Lipsanen otti
paikan Suomen ykköshyppääjänä kehittyen yli 16 m:n tasolle. Hyvät onnistumiset kaikissa arvokisoissa; 3. superliigan kisassa Venäjällä, 22-vuotiaiden EM-7
Tallinnassa ja Ruotsi-ottelun voitto Tukholmassa. Simon kaksoissisar, keihäänheittäjä Saara edusti myös Suomea Tallinnan EM-kisassa, sekä otti oman ikäsarjansa SM-kullan. 22-vuotiaiden SM-kullan otti myös kävelyssä Tiia Kuikka
ja oli myös 22-vuotiaiden Tallinnan EM-kisassa. 19-vuotiaiden pohjoismaisessa
nelimaaottelussa Kristiina Halonen oli 5. 400 m aitajuoksussa. Nuoret lupaukset, 16-vuotiaat Aleksandra Niiranen (400m) ja Eetu Melanen (korkeus) saivat
tuntuman kansainvälisiin kisoihin edustaen Suomea Euroopan nuorten olympiafestifaaleilla Tbilisissä, missä ensi vuonna järjestetään ensimmäiset 17-vuotiaiden EM-kisat. Aleksandra ja Eetu ottivat omissa lajeissaan ikäryhmänsä suomen mestaruudet. Kun vielä lisätään Ella Jyrkisen juoksema SE 15-vuotiaiden
1500 m esteissä, on LUM:n valtakunnallisesti näkyvin menestys pähkinänkuoressa lueteltu.
Vuosi 2016 on LUM:n 110-vuotisjuhlavuosi ja haasteellinen monella tavalla. Elokuussa seura järjestää kahdet merkittävät kisat Kimpisellä. Ennen Rion Olympialaisia pidetään 19-ja 22-vuotiaiden SM-kisat 5.-7.8 ja Olympiakisojen jälkeen
27.8 Eliittikisafinaali. Nuorten kahden ikäsarjan SM-kilpailut ovat ensi vuonna
ensimmäistä kertaa samalla paikkakunnalla, mikä tietää kolmipäiväisiin kisoihin noin 600 urheilijaa. Eliittikisat on edellisen kerran nähty Kimpisellä vuonna
2012. Kahden kisan järjestäminen on haaste toiminnallisesti ja taloudellisesti,
mutta myös mahdollisuus. Uusia toimijoita tarvitaan runsain joukoin kokeneiden rinnalle vastaamaan tapahtumien onnistuneesta läpiviennistä. Kevään ja
syksyn aikana tänä vuonna on uusia toimitsijoita koulutettu jo kohtuullisesti ja
lisää koulutusta on luvassa. Nyt on jälleen mahdollisuus kokea seuratoiminnan
kautta syntyvää yhteisöllisyyttä vapaaehtoistyössä. Isommalla joukolla toimiminen ei kuormita liikaa samoja ihmisiä.
Vuosi 2015 on ollut urheilullisesti ja toiminnallisesti hyvä. Eteenpäin voidaan katsoa toiveikkaasti. Työtä on jatkettava ja yhteistyö on seuratoiminnakin voimavara. Lopuksi kiitokset kaikille
eri tehtävissä toimineille lummilaisille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille!
Jaoston puheenjohtaja Esko Huttunen.
Aikuisurheilu nousussa
Suomen aikuisurheilu purjehtii myötätuulessa. yli 10 000 jäsentä ja yli 300 seuraa on osoitus suunnitelmallisuudesta ja
pitkäjänteisestä työstä aikuisliikunnan
hyväksi.
Lappeenrannan Urheilu-Miesten aikuisurheilujaosto on omalta osaltaan
pyrkinyt kantamaan oman ”kortensa kekoon” urheilun ja liikunnan edistämiseksi Etelä-Karjalassa.
Jaoston toiminta koostuu kuntoilijoista aina huipulle pyrkiviin urheilijoihin
asti. Kaikilla on kirkkaana mielessä pääasia eli pitää itsensä hyvässä kunnossa.
Urheilijoille mitalit ja sijoitukset ovat lisämauste. Ei sovi unohtaa myöskään sosiaalista kanssakäymistä niin kilpailu-
PITOKOSKI
www.pitokoski.fi
P. 040 507 5698
matkoilla kuin harjoituksissa.
LUM:n aikuisurheilijat sijoittuivat aikuisurheilun malja kilpailussa viime
vuonna sijalle 9. Pisteille pääsi 286 seuraa. Tänä vuonna urheilijat saavuttivat yhden EM-hopean ja 30 SM-mitalia:
7 kultaa, 14 hopeaa ja 9 pronssia. Pidän
saavutusta erinomaisena ottaen huomioon yleisurheilun harjoitteluolosuhteet
Lappeenrannassa. Liity joukkoon et kadu, hyvässä seurassa tulee hyvää jälkeä.
Esko Huttunen
LUM:n aikuisurheilujaoston
puheenjohtaja
[email protected]
p. 0400 614 582
Destion
Oy
Imatran
Romu Ky
Makasiininkuja 6
55100 IMATRA
SITA Suomi on nyt
SUEZ Suomi
Maailmassa tuotetaan 10 miljoonaa tonnia jätettä joka
vuorokausi. Tulevaisuudessa meidän täytyy varmistaa,
että annamme niille uuden elämän.
Yhdessä asiakkaidemme kanssa luomme konkreettisia
kiertotalouden ratkaisuja. Näin voimme turvata
luonnonvarojen saatavuuden myös jatkossa.
Hyvää ja liikunnallista loppusyksyä kaikille!
Mauri Auvinen
puheenjohtaja
Lappeenrannan Urheilu-Miehet ry
on nyt
Luonnonvarojen uusiokäytön
ja saatavuuden turvaamisen
asiantuntija. www.sita.fi
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
3
”Hyvinvointia ja vetovoimaa”
Monitoimihalli vihdoinkin
Lappeenrantaan
Lappeenrantaan rakennetaan yli 40
vuotta odotettu monitoimihalli. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta yksimielisesti. Päätös oli valtuutetuille helppo,
koska hallin suuri tarve on todettu niin
monella taholla. Harvoin on valtuustosalin lehtereiltä kuultu niin mahtavia
suosionosoituksia valtuuston puheenjohtajan napautettua asiasta päätöksen.
Hallin tulevien käyttäjien palaute on
ollut kiitettävää. Erityisesti Kimpisen
koulukampuksen liikunnan opettajat
ovat tuskailleet liikuntapaikkojen puutetta. Vihdoin päästään pitämään kunnon halliliikuntatunteja.
Kimpisen koulukampuksessa on koululaisia ja opiskelijoita n. 3500. Kaupungin peruskoulun ja lukion oppilaita 1787
ja Saimaan ammattiopistolla 1800 opiskelijaa.
Myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan ammattikorkeakoulu ja
Maasotakoulu ovat tyytyväisiä parantuneisiin liikuntamahdollisuuksiin. Myös
oppilaitosten vetovoima paranee ja houkuttelee opiskelijoita Lappeenrantaan.
Monen urheiluseuran toimintamahdollisuudet paranevat ratkaisevasti.
Lappeenrannan jalkapalloseuroilla on
1700 eri-ikäistä jalkapalloilijaa vailla
kunnon talviharjoittelupaikkaa. PePon
omarahoitteinen kuplahalli ei riitä kattamaan tarvetta.
Raaka totuus on että shakkia opitaan
pelaamaan shakkilaudalla ja jalkapalloa
jalkapallokentällä.
PePon nousu ykkösdivisioonaan ja
Veikkausliigaan nopeutuu parilla vuodella!
Pesäysit rahtaa talvella joukkueitaan
Imatralle Aviasport areenalle. Yseilläkin
on yli 300 lisenssipelaajaa. Suurin osa
koulua käyviä junioreita.
LUM:n yleisurheilijoilla on käytössään
Urheilutalon lyhyt juoksusuora ja pituushyppypaikka. Monen lajin talviharjoittelu on tehtävä Pajulahdessa, Tanhuvaarassa, Luumäellä ja Imatralla. Pahinta on kun kaikkia lapsia ei voida ottaa
ryhmiin kun ei ole riittävästi harjoittelupaikkoja!
Seuralla on kaikkiaan yli 600 lasta ja
nuorta liikuntaleikkikouluissa, urheilukouluissa ja valmennusryhmissä. Moni nuori lähtee opiskelemaan muualle,
missä voi harrastaa omaa lajiaan myös
talvella.
Monitoimihalli antaisi mahdollisuuksia monenlaisille ryhmille. Lappeenrannan arvostettu entinen
sosiaalijohtaja Jaakko Tuomella oli kaupungin
350-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen ajatus rakentaa alle kouluikäisille lapsille
oma liikuntatila Kimpisen kenttää liittyen Maaherrankadun varteen. Kaupunki
päättyi kuitenkin rakentamaan Linnoi-
tukseen kuvataidekoululle tilat. Nyt olisi mahdollisuus hallin yhteyteen rakentaa päiväkotilapsille omanlaisensa liikuntatilat.
Hallin innokkaita käyttäjiä olisivat
varmasti monet kuntoilijat ja ikäihmiset, erityisesti talvella. Ensimmäiset
käyttäjät olisivat hallin oven rivassa jo
kello 6 aamulla.
Arkisin halli olisi käytössä aamu kuudesta ilta kymmeneen. Viikonloppuisin
olisi seurojen harjoituksia, erilaisia kilpailuja ja turnauksia sekä muita suuria
yleisötapahtumia.
Erityisesti matkailuun liittyvät yritykset ovat kannustaneet seuroja järjestämään talvella erilaisia turnauksia ja kilpailuja. Se nostaisi hotellien ja muiden
palveluiden käyttöastetta.
Monet tapahtumanjärjestäjät vievät
vieraansa Joensuuhun kun Lappeenrannasta puuttuu suurille tapahtumille sopivat tilat.
Jatkuvasti on sanottu, että ei ole rahaa
monitoimihallihankkeelle. Kun toimeen
tartutaan tosissaan rahatkin löytyvät.
Hyvää esimerkkiä näyttää Mikkeli.
Mikkeliin rakennetaan monitoimihalli,
joka maksaa 17 miljoonaa euroa. Mikkelin ammattikorkeakoulu maksaa 5 miljoonaa ja takaa 9 miljoonan lainan, kaupunki maksaa miljoona euroa. Opetusministeriö osallistuu myös kustannuk-
siin. Mikkelin kaupunki maksaa 15 vuoden ajan vuosittain 565 000 euroa käyttömaksua. Hanke kulkee motolla ”hyvinvointia ja vetovoimaa”
Lappeenrannan kaupungin ohella
maksajia voisivat olla myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan
ammattikorkeakoulu Saimia, Maasotakoulu, Eksote ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä.
Myös yksityisillä voi olla mielenkiintoa osallistua rahoitukseen. Etelä-Karjalan Osuuskauppa on Lappeenrannan
suurin hotelli ja ravintola-alan toimija.
Toimitusjohtaja Ahti Manninen kertoi
muutama vuosi sitten, että Osuuskaupalla olisi mielenkiintoa osallistua hallin
kustannuksiin.
Hallin luonnollisin paikka olisi Kimpisen koulukampuksen välittömässä tuntumassa. Koulut olisivat aivan vieressä.
Hotellit ovat kävelymatkan päässä.
Kaupunki on tekemässä alueelle kaavaa, kun suunniteluissa on purkaa Armilan sairaalan ja Pelastuslaitoksen tilat.
”Ammattikoulun kenttä” tai lähiympäristöstä löytyisi varmasti sopiva paikka.
Monitoimihalli rakennetaan varmasti.
Auki on enää, kuka silloin on valtuuston
puheenjohtajana ja kaupunginjohtajana
kun hanke käynnistetään.
• Pentti Viskari
4 *P
###*L
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
• Eeva-Liisa Holmström
LUM junioritoiminta
kovassa nosteessa
Kulunut kesä oli erittäin vilkas ja toiminnan täyteinen. LUM pyöritti kesäkauden toimintaa kolmessa eri paikassa:
Kimpisen yleisurheilukentällä, Lauritsalan yleisurheilukentällä sekä Skinnarilan Visma-areenalla.
Kaikkiaan LUM:n toiminnassa oli kesän aikana mukana noin viisisataa (500) lasta, mikä on aivan uskomattoman hieno määrä!
Kesäkauden ryhmätoiminta,
säpinää kolmella kentällä!
Pienimmille lapsille tarjolla oli kaksi lapsi-vanhempiryhmää, molemmat
Kimpisen kentällä, joissa liikkumisen
ilosta sai nauttia yhdessä oman aikuisen kanssa, olipa se sitten isä, äiti, isovanhempi, kummi tai joku muu lapselle
läheinen ihminen. Menoa ja meininkiä
riitti, säässä kuin säässä! Liikuntaleikkikouluja 2012-2010 syntyneille tytöille ja
pojille järjestettiin niin Kimpisessä, Lauritsalassa kuin Visma-areenallakin. Ryhmät täyttyivät ennätysvauhtia, vaikka
tarjolla oli paikka 240:lle lapselle! Tämä
kertoo siitä, että LUM on onnistunut luomaan hyvän ja luotettavan kokonaisuuden, jossa perheen pienimmätkin pääsevät ottamaan ensikontaktia ihka omaan
harrastukseen, kiitos kaikille seuramme
puolesta!
Urheilukoulutoimintaa oli tarjolla 20091998 syntyneille lapsille ja nuorille.
0809 ryhmiä pyöri niin ikään kaikissa
kolmessa toimipisteessä ja ryhmät täyt-
Nuorisopäällikkö Eeva-Liisa Holmström ja valmennuspäällikkö Tommi Viskari.
Vasemmalta Joni Loukkojärvi, Mikko Haikala, Erkko Pulli ja Konsta Uronen.
tyivät heti keväällä ilmoittautumisen
alkaessa. 2007 ja sitä vanhemmille oli
tarjolla niin harrasteryhmiä kuin kilparyhmiä. Molemmille on selvästi tilausta, mikä on hienoa. LUM:n kesäurheilukoulut toimivat monelle ns. talvilajin
harrastajalle (mm. luistelu, jääkiekko,
hiihto) erittäin hyvänä omaa päälajia tukevana harjoittelumuotona, jossa ketteryys, koordinaatio, kimmoisuus, nopeus ja kestävyys saavat sopivasti erilaista ärsykettä. Niin ikään talviurheilukouluissa on monia nuoria urheilijan
alkuja, joiden päälaji painottuu kesään
ja toiveena on treenata talvikaudella aiemmin mainitsemiani ominaisuuksia.
Monipuolisuus on rikkaus, jota kunnioitamme ja johon kannustamme lapsia ja
nuoria! Näiden kaikkien ryhmien lisäksi
kesäkauden Kuperkeikka-ryhmä treenasi sovelletusti ja monipuolisesti kaikkia
yleisurheilun lajeja. Talvikaudella ryhmä jatkaa toimintaansa uudella nimellä,
LUM:n Sisujengi!
Vasemmalta Neea Heiniluoto, Nea Pallonen, Essi Vehmaa, Juulia Piitulainen, Emma
Wekström, Noora Tiainen ja Anniina Piitulainen nuorisopäällikön kuvattavana.
Kilpailutoimintaa kattavasti niin
harrastuspohjalta piirinmestaruustasolle asti
Kesäkautta väritti voimakkaasti kilpailutoiminta. Seuran junioriurheilijat kiersivät ahkerasti kisoissa ympäri Suomea.
Keskikesää kohti mentäessä kilpailutahti alkoi olla jo kiitettävää, kevään maastojuoksut ja piirinmestaruus maantiejuoksut sen sijaan keräsivät melko niukan
osallistujajoukon. Mutta ensi keväänä sitten paremmalla tarmolla liikenteeseen!
LUM:n omia virallisia juniorikisoja edustivat kaksipäiväiset Mondo Gamesit sekä Energia Junior Games. Lisäksi seuran
järjestämät viikkokisat keräsivät hienosti
osallistujia.
Ensi kesän tavoite on saada entistä
enemmän myös pienimpiä urheilukoululaisia kisaamaan viikkokisoihin, nuorimpien kisaajien sarjahan on 7v ja nuo-
remmat. Viikkokisat sekä seuran järjestämät muut kilpailut kuuluvat kesäkauden harjoittelumaksuun, eli kynnys osallistua on hyvinkin matala.
Erityiskiitokset kesäkauden viikkokisojen järjestämisestä kuuluu urheilukoululaisten vanhemmille, jotka hoitivat jokainen ryhmä omalla vuorollaan
oman osuutensa kiitettävästi! Toivotta-
vasti jokainen mukana ollut huomasi, että kisoissa toimitsijana oleminen ei vaadi ihmeitä ja ihan jokainen osaa varmasti
:) Kesällä 2016 onkin tarjolla joka ikiselle innokkaalle puuhaa, kun seuramme
järjestää 19-22vuotiaiden SM-kisat sekä Eliittikisat, tietenkään Marskin kisoja
ja aiemmin mainitsemiani juniorikisoja
unohtamatta.
MAINOSLIITE
Pussihyppely oli osa olympialaisten ohjemaa.
Eemeli Holmström ja Samu Tuuliainen tuulettavat
palkintopallilla.
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
5
Heppu Iitiä jatkaa menestyksellä lummin aituriperinteitä.
Liikkariolympialaiset keräsivät
jälleen kentän täyteen perheitä
Liikuntaleikkikoulujen ja lapsi-vanhempiryhmien kesäkauden päättäjäiset pidettiin edellisvuoden tapaan Kimpisen
kentällä koko perheen tapahtumana. Jokainen lapsi sai passin, johon sai kerätä
suoritusmerkintöjä kentällä pystytetyistä suorituspisteistä. Rastien toiminnasta vastasivat koko kesäkauden ohjaajat,
apureinaan 0405 ja 0203 kisaryhmien innokkaat junnut. Ohjelmassa oli aitajuok-
sua, pituushyppyä, pallonheittoa, turbokeihästä, tarkkuusheittoa, temppurataa,
kuperkeikan harjoittelua ja muuta mukavaa :) Kun oli kiertänyt rastit omassa tahdissaan ja kerännyt passin täyteen suoritusmerkintöjä, pääsi lopuksi herkuttelemaan mehulla ja pullalla. Isot junnut olivat apureina myös jakamassa palkintoja,
jokainen olympialaisiin osallistuja pääsi
kipuamaan palkintopallille ja sai palkin-
noksi heijastimen. Tapahtuman perinne
tulee varmasti jatkumaan kesällä 2016,
niin kivaa meillä kaikilla oli!
Myös Kuperkeikka ryhmä järjesti omat
kesäkauden päätöskisansa. Koko kesän
harjoittelu tähtäsi tähän tärkeään päivään! Kesän ajan oli harjoiteltu eri lajeja
ja reilun pelin periaatteita, sekä tietysti
odotettu kisojen jälkeen koittavia nyyt-
tikestejä picnic-viltillä. Kisat toteutettiin
neliotteluna pitäen sisällään 60m juoksun, pituushypyn, kuulantyönnön ja keihäänheiton. Ryhmällä oli mahtava meno ja kisojen jälkeen skoolattiin samalla
uudelle ryhmän nimelle; Sisujengille! Jokainen osallistuja sai diplomin, josta kävi ilmi kunkin lajin tulos sekä pieni palkinto sai iloiset riemunkiljahdukset aikaiseksi.
Vattenfall seuracupin finaali
Tuusulassa 29.8.2015
Voi pojat sano tytöt, vai-miten-senyt-meni! Kisareissu takana ja raporttia pukkaa nuorisopäällikön
toimesta. LUM:n joukkue lähti finaaliin kahden ensimmäisen osakilpailun (Imatra 1.osa ja Parikkala 2.soa) perusteella neljäntenä.
Se lupaili oikein mukavasti hyvää
myös finaalia ajatellen! LUM:lta
lähti mukaan hieno 32 urheilijan
joukko. Vielä menomatkalla bussissa tehtiin kiivaasti töitä, että oltaisiin saatu koko alun perin suunniteltu 33 urheilijan joukko kasaan; puhelimet kävivät kuumina
ja ideoita lenteli, mutta loppujen
lopuksi yksi laji jäi ilman LUM:n
edustajaa. Tästä vinkki viitonen,
TYTÖT tuokaa niitä poikaystäviä
lajin pariin niin saadaan lisää poikia mukaan toimintaan ;-)
Menomatka sujui mukavasti rupa- Vattenfall finaali Tuusulassa. Sani Rantalainen kirkkaassa johdossa.
tellen ja pieni jännitys kihisi selvästi ilmassa. Päästiin lopulta perille Tuusulaan kana keli vaihteli koleasta lämpimään ja poutaisesUrheilukeskukselle ja oli aika alkaa levitellä ban- ta rankkasateeseen sekä ukkosen jyrinään. Kaikki
derolleja näkyville ja laitella sotamaalauksia, hius- ”pääsivät” kastumaan oikein toden teolla, niin urnauhoja ja vihreitä hiusvärejä avajaismarssia var- heilijat kentällä kuin huolto- ja kannustusjoukot
ten. Urheilijoiden lisäksi mukana oli oikein mainio avokatsomossa. Jos pitäisi jotenkin summata urkannattajaporukka, joka koostui lapsista, nuorista heilijoiden menestys, niin sanoisin että osa loisti
ja aikuisista! Tämä takasi että ääntä riitti! Päivän ai- tehden ennätyksen, osa teki luotettavasti omaa hy-
vää tasoaan ja osalle päivä ei ehkä ollut välttämättä ihan se paras.
Varsinkin nuorilla painoi jaloissa
ihan varmasti edellisviikonlopun
SM-kisat, joissa niittivät menestystä upeasti! Kaikkien käänteiden
jälkeen meidän Lumoava Upea
Mahtava LUM oli finaalissa sijalla 6, joka on kautta aikain toiseksi
paras sijoitus (tätä ennen vuonna
2000 sijoitus oli 5)! Eli kyllä oli päivä todella hyvä, Tommin kanssa
me ollaan niin ylpeitä teistä! Lämpimät kiitokset kaikille valmentajille, vanhemmille ja kannustajille, joita matkassa oli mukana hyvä joukko! Paluumatka meni ajoittain hyvinkin riehakkaissa tunnelmissa, mikä on tietysti parasta yhteishengen luomista ja yhteisöllisyyttä mitä voi olla. Ja taas tuli todettua että kyllä on vaan mukavaa
matkustaa tämän jengin kanssa,
hyvin käyttäytyviä ja ystävällisiä
lapsia ja nuoria meidän seura pullollaan!
P.S Kisamaskottimme Arto-nalle pääsi meille viikonlopuksi kisojen jälkeen yökylään, pääsi nukkumaan Eemeli 5v:n kanssa samaan sänkyyn, sai aamulla hammaspesut ja sitten vielä aamupalaakin.
Eli Artsikin sai levättyä kisaväsymystä kunnolla
pois :)
6 *P
###*L
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
Seuraavaksi Antti Ruuskanen haluaa riistää Tero Pitkämäeltä Kimpisen kenttäennätyksen 89,43.
Vuonna 2016 Kimpisen
mondolla Eliittikisat ja nuorten
19- ja 22-vuotiaiden SM-kisat
Lappeenrannan Urheilu-Miehillä on
ensi kesänä edessään kilpailujen järjestelyissä kova urakka.
Eliittikisat 27.8 palaa taas Kimpisen
siniselle mondo-areenalle. Toinen mittava kisa on 5.-7.8 kolmipäiväiset 19v
ja 22v nuorten SM-kisat, jotka pidetään
ensimmäisen kerran samalla paikkakunnalla.
Lappeenranta tunnetaan maailmalla hyvistä ja kovatasoisista kisoistaan.
Kimpisellä on järjestetty Kalevan kisoja,
nuorten SM-kisoja, SM-viestejä, maaotteluita, Euroopan Yleisurheiluliiton
Eurooppa cup ja kansainvälisiä eliittikisoja. Kisojen tasosta kertoo parhaiten Kimpisen kenttäennätystaulut. Suomalaiset ovat saaneet kisoissa vastaansa kansainvälisiä huippuja, mm. Kenian Daniel Komen juoksi v. 1996 kahden
mailin ME:n.
Lappeenrannan Eliittikisa 27.8. on
myös eliittikisasarjan finaali. Kisa järjestetään viikko Rion olympiakisojen jäl-
keen. Se on myös viimeinen näyttökisa
valinnalle Ruotsi-otteluun.
Antti Ruuskanen sai viime kesänä vihdoin nimiinsä Pielaveden keihäsennätyksen. Nyt Anttia kiinnostaa rikkoa Tero Pitkämäen v. 2007 Kalevan kisoissa
heittämä kenttäennätys 89,43.
Hienoa ensi kesän kisoissa on, että
LUM:n omat nuoret urheilijat hakevat
menestystä kotikentällään. Aku Partanen, Simo Lipsanen ja Alisa Vainio tunnetaan jo maailmallakin. Alisa on tällä
hetkellä kuumin suomalainen yleisurheilunimi, joka jo yksistään kerää yleisöä kauempaakin.
Nuorten SM-kisat ovat monessa lajissa Kalevan kisa tasoa. Kimpisen nopea
mondo luo erinomaiset puitteet hyville
tuloksille.
Lappeenrantaan odotetaan kisavieraina 1000 urheilijaa, valmentajaa ja huoltajaa.
• Pentti Viskari
LUM-Sanomat
Visma Solutions Oy
Visma Services Oy
Pilvipalveluiden toimittaja
SaaS Business Provider
Taloushallinnon palvelut
Business Process Outsourcing
2 / 2015
Päätoimittaja: Pentti Viskari
Taitto: Kaakon Viestintä Oy
MAUKASTA KOTIRUOKAA
Palvelemme: ma-pe 8-16,
lounas 10.30-15.00, muulloin sop. mukaan
Tilauksesta tarjottavaa arkeen ja juhlaan!
Myllymäenkatu 27, 53550 Lappeenranta
Puh. (05) 416 2201, www.rinnekulma.fi
Jakelu: Vartin liitteenä 21.10.2015
Painos: 64.500 kpl
Painopaikka: Kaakon Viestintä Oy,
Kouvolan paino
www.lum.fi
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
7
Alisa: Kun on numerolappu
rinnassa, silloin mennään ja lujaa
Alisa Vainio oli viime kesän valopilkku Suomen yleisurheilukentillä. Keväällä Alisalla oli pieniä vaikeuksia ja alkukesä oli hivenen vaisu. Onneksi toukokesäkuun vaihteessa harjoitteluun tehdyt muutokset alkoivat tuottaa tulosta
ja kunto lähti siitä hurjaan nousuun. Samalla löytyi iloisuus taas juoksuun.
Alisa nousi kansan tietoisuuteen nappaamalla heinäkuussa pronssia nuorten
EM-kisoista 3000m esteistä. Juoksussa
oli jo merkkejä Alisan todellisista vahvuuksista. Kalevan kisoissa Alisa sitten
räjäytti potin. Ensin 5000m hopea oli jo
upea juoksu mutta 10 000m osoitti että
Alisasta on kasvamassa Suomen seuraava huippukestävyysjuoksija pitkästä aikaa. Alisa otti koko Porin stadionin haltuun. Harvoin on suomalaiselle naiskestävyysjuoksijalle osoitettu suosiota seisaaltaan. Kalevan kisat oli myös hieno
osoitus Alisan tahdonvoimasta ja taktisesta pelisilmästä.
Loppukesästä Suomessa ei ollut varmaan ketään urheilun ystävää, joka ei
olisi tuntenut Alisaa. Joutsenossa juostu ensimmäinen maraton ja Rion olympiarajan alitus oli jotain aivan käsittämätöntä. Nyt Alisa oli jo kansainvälisestikin
tunnettu.
Ensi kesän tavoitteet ovat Alisalla vielä auki. Tiedossa on kuitenkin todellinen
arvokisojen kesä. Amsterdamissa on aikuisten EM-kisat heinäkuun alussa. Sinne Alisalla on rajat jo rikottu. Nuorten
MM-kisat ovat samaan aikaan Kalevan
kisojen kanssa. Loppukesästä on vielä Rion olympialaiset. Talven ja kevään
Alisa Vainion ja Rami Virlanderin ensi kesän pulma, lähteäkö samaan aikaan pidettäviin Oulun Kalevan kisoihin vai nuorten alle
20-vuotiaiden MM-kisoihin.
harjoittelun onnistuminen muokkaa Alisan tavoitteet. Alisalla ja valmentaja Rami Virlanderilla on harjoituskauden aikana tavoitteena kehittää nopeutta, mi-
kä mahdollistaa ratamatkojen ennätysparannukset. Menestystavoitteista Alisa toteaa alimaiseen tapaan, että hän ei
lähden mihinkään juoksemaan jonon jat-
koksi. Silloin kun numerolappu on rinnassa, niin silloin mennään ja kovaa.
• Tommi Viskari
16–vuotiaat Aleksandra Niiranen
ja Eetu Melanen pääsivät
edustamaan Suomea
Eetu Melanen.
Eetu Melanen asetti viime syksynä kovan tavoitteen korkeuteen, 190 cm. Hyppyharjoitukset aloitettiin vasta vähän
ennen hallikautta pienen lonkkavaivan
takia. Hallissa Eetu hyppäsi 183 mikä oli
kohtuullisen hyvä hyppyharjoitteluun
nähden. Vielä oli kuitenkin pitkä matka
190 cm:iin. Onnistunut kevään harjoittelu nosti kuitenkin Eetun hyppytasoa. Kesäkuun puolivälissä Espoossa Eetu hyppäsi 191 ja sillä tuloksella Eetu varmisti
pääsyn Euroopan Nuorten Olympia Fes-
tivaaleille Georgiaan. Georgiassa Eetu
näytti kyntensä ja hyppäsi oman ennätyksensä 192. Edustustehtävät oli korkattu hienosti. Kesän kruunasi Suomenmestaruus Kalajoella tuloksella 190.
Aleksandrasta tarkemmin valmentaja
Petri Ruotsalaisen jutussa.
LUM:n 17-sarjan kovaa kaartia Kalajoen SM-kisoissa edusti myös Emma Jyrkinen. Emma nappasi SM-pronssia 2000m
esteissä ajalla 7.50,45. Lisäksi Emma oli
mukana N19 4x400m mitalijoukkueessa
Seinäjoen SM-viesteissä.
Samu Heikkonen lähestyy ikäluokkansa Suomen kärkeä. Samu Heikkonen
nosti hienosti tasoaan viime kesänä. IsäJarin valmennus on alkanut tuottaa tulosta. SM-kisoissa Kalajoella Samu juoksi hienon oman ennätyksen 2.02,89 sijoittuen kuudenneksi. Ensi kesänä Samu
puhkaisee 2 minuutin haamurajan varmasti.
• Tommi Viskari
Tiia Kuikan kuulumiset
Viime kesänä Tiia teki uudet ennätykset
jokaisella kilpailumatkallaan. Lisäksi Tiia
saavutti Pohjoismaiden mestaruuden 10
000 metrin ratakävelyssä sekä maantiekävelyn N22-sarjan Suomen mestaruuden 20 kilometrillä. Suurin edistysaskel
tapahtui päämatkalla eli 20 kilometrillä,
jonka ennätys kohentui melkein 11 minuuttia lukemiin 1.44,00.
Kausi oli kuitenkin melko ailahtelevainen ja kauteen mahtui myös pettymyksiä.
Suurimmat pettymykset Tiia koki kauden
pääkisoissa, kuten nuorten EM-Tallinnassa sekä Kalevan Kisoissa. Pitkin kesää piinanneet alaselkäongelmat veivät rentoutta pois kävelystä ja näin ollen söivät tulosta etenkin loppukaudesta. Tiia mainitsee,
että ensi kauteen jäi kuitenkin paljon parannettavaa. Ensi kesänä Tiialla onkin ta-
voitteena hätyytellä 100minuutin ”maagista” rajaa 20 kilometrillä.
Nyt Tiialla on ollut koulussa melko kiivas opiskelutahti, mutta tarkoitus on tässä syksyn aikana keskustella opettajien
kanssa opiskelun ja urheilun yhteensovittamisesta, jotta harjoittelulle ja palautumiselle jäisi riittävästi aikaa. Viime vuosi
oli ensimmäinen opiskeluvuosi Mikkelin
Ammattikorkeakoulun jalkaterapian koulutusohjelmassa ja opiskelujen viivästyttäminen ja joustaminen ei vielä onnistunut runsaiden pakollisten ja muiden
kurssien takia. Tiia toivoo, että nyt tähänkin löytyy ratkaisu ja treenimääriä ja harjoittelun kehittävyyttä pystytään parantamaan.
• Tommi Viskari
Tiia Kuikka 22-vuotiaiden Suomen mestari edusti Suomea myös EM-kisoissa Tallinnassa.
8 *P
###*L
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
• Petri Ruotsalainen
1.
Miten innostuin
yleisurheiluun?
2.
Tavoitteeni
vuodelle 2016?
Kristiina Halonen
1.
2.
3.
Ensimmäiset kosketukseni yleisurheiluun eivät olleet kovin positiiviset.
Muistan hämärästi, kuinka itkin vuolaasti koko automatkan matkallani ensimmäisiin urheilukoulun harjoituksiin. Äitini sai käytännössä niskasta pitäen raahata minua, sillä en osannut silloin kuvitella mitään tylsempää lajia
kuin yleisurheilua. Pikku hiljaa innostavan valmentajan ja mukavien urheilukoulusta saatujen kavereiden kautta aloin näkemään yleisurheilun lajina
aivan toisesta näkökulmasta. Lopulta yleisurheilun monipuolisuus, raaka
työnteko ja kisoissa koetut tunne-elämykset hurmasivat minut silmän räpäyksessä.
Tärkeimpänä tavoitteena koen sen, että säilyn ehjänä ja terveenä koko harjoituskauden, jotta kesän kilpailukaudella olisi mahdollisuus pystyä hyviin
suorituksiin. Itse suurimmat tulostavoitteet siintävät todennäköisesti Kalevan kisoissa ja Lappeenrannassa järjestettävissä henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa. Etenkin tahto onnistua ja menestyä hyvin omalla kotikentälläni on
kova. Lisäksi erilaiset maajoukkue-edustukset kiinnostavat myös aina, mutta niiden laita selkiytyy vasta kesän edetessä.
Kesällä Lappeenrannassa on erinomaiset harjoitusolosuhteet. Meillä on kaksi hyvin kattavaa urheilukenttää, jonne pääsee lähes aina treenaamaan ajasta ja päivästä riippumatta. Vastaavasti talvella olosuhteet ovat hyvin paljon
suppeammat ja nihkeämmät. Urheilutalon suora on hyvin lyhyt, ahdas ja
tunkkainen, eikä mahdollista kaikkien harjoituksien toteuttamista sisätiloissa. Onneksi meiltä löytyy kuitenkin hyviä lenkkimaastoja ja pururatoja, jotka ovat etenkin tällä hetkellä kovassa käytössä syksyn harjoittelussa.
Simo Lipsanen
1.
IInnostus yleisurheiluun tuli jo nuorena. Kotona hypittiin pihamaalla ja heitettiin kiviä ja keihästä lähes päivittäin siskoni kanssa. Sen seurauksena vanhemmat veivät meidät LUM:n urheilukouluun. Myös silloinen opettaja innosti lähtemään yleisurheilun pariin.
2.
Tärkeimmät kisat ensikaudella, johon tähtään, ovat SM-kisat ja Amsterdamin EM-kilpailut heinäkuussa. Tietysti mielessäni siintävät myös oman sarjan SM-kisat kotikentällä Kimpisessä sekä aina mukava Ruotsi ottelu. Tulostavoitetta ei ole vielä ehditty miettimään, sillä kauteni loppui vasta äskettäin, mutta Amsterdamiin pääsy vaatii vähintään 16,55 tai yli tuloksen.
3.
Opiskelen ja asun tällä hetkelle Joensuussa lähellä Joensuu Areenaa, joten
harjoittelemaan pääsee erittäin hyvin ja harjoituspaikkojakin löytyy läheltä
riittävästi. Lappeenrannan niukat talviharjoitusolosuhteet saivat minut etsimään sellaisen opiskelupaikkakunnan, jossa on hyvät harjoitusolosuhteet.
Saara Lipsanen
1.
2.
3.
3.
Innostus urheiluun syntyi jo nuorempana, kun veljeni kanssa liikuimme
muutenkin aktiivisesti. Lapsuudessa juoksimme keskenämme kilpaa, heitimme kiviä ja hypimme ojien yli. Isämme osti meille myös keihään, jota saatoimme viskoa lähes joka päivä. Tämän luontaisen liikkumisen ilon pohjalta
vanhemmat veivät yleisurheilukouluun.
Ensi kaudelle tavoitteeni ovat asetettu Kalevan kisoihin sekä reilumpaan tulos parannukseen.
Muutettuani Joensuuhun opiskelemaan harjoitusolosuhteet kohentuivat
parempaan suuntaan. Joensuussa on monitoimihalli Areena, jossa on esimerkiksi mahdollista heittää keihästä syksy- ja talviaikaan, ennen kuin pääsee kesällä siirtymään ulos heittelemään. Lappeenrannan urheilutalolla ei
ole sellaista mahdollisuutta ollut.
Harjoitusolosuhteet?
Aleksandra Niiranen
1.
Yleisurheilu tuli mukaan jo pienenä, kun joka kesä marssin tien toiselle puolelle yleisurheilukouluun, äiti se taisi minut ensimmäistä kertaa kentälle kuitenkin viedä. Tällöin oli mukana vielä muitakin harrastuksia mm. taitoluistelu ja tanssi. Pienenä yleisurheilu ei ollut se ykköslajini vaan enemmänkin
kesän aktiviteetti. Myöhemmin kun muutimme Pietariin, muut harrastukset
alkoivat pikkuhiljaa väistyä ja yleisurheilusta alkoi muotoutua se minun juttuni.
2.
Ensikaudelle asettamiani tavoitteita ovat mm. omien ennätyksieni parantaminen ja urheilijana kehittyminen kaikin puolin. Suurimpana tavoitteena toki ensi kesän nuorten EM-kilpailut Tbilisissä, mutta sinne on tehtävä vielä
kovasti töitä. Kovasti kiinnostaa myös SM-viestit sekä henkilökohtaiset SMkisat unohtamatta nuorten Ruotsi-ottelua.
3.
Kesän ja syksyn harjoittelu olosuhteet ovat erinomaiset ja niistä ei voi valittaa.
Olosuhteet ovat mitä ovat ja harjoittelu täytyy mukauttaa ne huomioon ottaen. Onhan harjoittelu talvisin esimerkiksi minun lajini kannalta hieman vaikeampaa kuin muissa kaupungeissa, mutta viime kaudella kuitenkin pääsimme useampaan otteeseen harjoittelemaan Imatralla ja Pajulahdessa, joissa sitten keskityttiin juuri harjoitteisiin joita täällä ei voi suorittaa.
Aku Partanen
Akun tavoitteena Rion 50 km:n kävelyssä sijoittuminen 10:n joukkoon ja 3.45 alitus ensi vuonna.
Aku Partanen kehittyi viime kaudella 50 km:n kävelyssä neljä minuuttia ja käveli Pekingin MM-kisoissa sijaluvulle 18. Olympiavuoteen valmistava harjoittelu on jo käynnistynyt. Kyselimme miehen kuulumisia lokakuun puolivälin paikkeilla.
Miten tulit mukaan yleisurheiluun?
1.
LUM:n urheilukoulun kautta. Iso veljeni Lauri oli seuran harjoituksissa ja
hänen mukana menin urheilukouluun. Monipuolista toimintaahan se urheilukoulu oli ja useita lajeja kokeiltiin. Ensimmäinen kilpailuni oli P9-sarjassa Imatran katujuoksu, jonka voitin. Siinä joskus 11-vuotiaana osallistuin EKarjalan pm-kisoissa kävelyyn ja kävelin sarjani piirin ennätyksen, jonka jälkeen Liisa Tirkkonen pyysi minua kävelyharjoituksiin. Meitä oli vain muutama poika mukana, mutta näin sain alkuopit lajin tekniikkaan ja siitähän se
sitten alkoi nousujohteinen harjoittelu. Isä oli alkuvaiheessa valmentajani ja
myöhemmin valmentajaksi on tullut lajin v.1995 maailmanmestari Valentin
”Vallu” Kononen.
2.
Tavoitteeni on edelleen jatkaa kehitystä, tulos alle 3.45 ja sijoitus Riossa 10:n
parhaan joukkoon. Uskon että voin kehittyä edelleen, koska minulla on vielä
kehitettäviä osa-alueita. Tänä vuonna 50 km:n aikani 3.49:02 on noin 4 minuuttia viime vuotista parempi ja samanlainen kehitys on mahdollista saada
myös ensi vuodelle, sanoo tämän hetken Suomen ykköskävelijä.
3.
Ruotsi-ottelun jälkeen pidin parin viikon mittaisen ylimenokauden ja nyt
olen jo muutaman viikon harjoitellut ensi kautta ajatellen. Harjoitusvuoden
runko on aika samanlainen kuin viime vuonna, mutta voimaharjoittelua on
nyt enemmän ja sitä jatketaan pitempään. Voimaharjoittelu sisältää 2 kertaa
viikossa lihaskuntoharjoituksen ja 2 kertaa viikossa ”mäkivetoja”, jotka toteutetaan juoksumatolla kävellen niin että kaltevuutta voidaan säätää 10 %.
Jokaisen voimaharjoituksen jälkeen seuraa lajisuorituksia, joilla pyrin siirtämään voimavaikutuksen kävelyn tekniikkaan. Voimaharjoittelun avulla askeleen ponnistustehoja eteenpäin on tarkoitus parantaa napakammaksi ja
pystyä säilyttämään teho loppukesään saakka.
Harjoitusvuosi ja ulkomaan leirit on suunniteltu tavoitteena Rion olympialaisten 50 km:n kävely elokuussa. Tulosraja on tehty valintaikkunan aikana,
joten saatan tulla valituksi jo ensimmäisessä olympiavalinnassa, mutta sillä
ei ole väliä milloin minut valitaan. Joulun jälkeen ohjelmassa on kolmen viikon Espanjan leiri, sitten helmikuussa neljä viikkoa Etelä-Afrikan vuoristossa, maaliskuussa kansainvälinen 50 km kisa jälleen Slovakiassa, huhtikuussa
kolme viikkoa Sierra Nevadan vuoristossa ja jälleen heinäkuussa 2-3 viikkoa
Sierra Nevadassa, jonka jälkeen olympiamatka alkaa lähestyä.
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
9
Aleksandra Niiranen Suomen mestari ja Ruotsi-ottelun voittaja.
Valmentaja Petri Ruotsalainen ja Simo Lipsanen. Suomen mestari sai myös menestystä kansainvälisissä
arvokisoissa.
Kristiina Halonen SM-mitalisti sai myös kansainvälistä kokemusta
alle 20-vuotiaiden PM-kilpailuista.
Rion miehet. Savolais- ja karjalaispojat Antti ja Aku. Antilla on tavoitteena olympiakulta ja Akulla 50 km:n
kävelyssä sijoitus kymmenen parhaan joukkoon.
SIJOITA
KESKUSTAKOTIIN
Saara Lipsanen alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa.
MONIPUOLISTA
FYSIOTERAPIAA
Kielon kompaktien kotien rakentaminen
Kesämäkeen aloitetaan syksyllä. Lähes
puolet asunnoista on jo varattu – tutustu ja
valitse omasi pian! Lisätiedot ja kaikki vapaat
kodit osoitteessa lemminkainen.fi/kielo
Ota yhteyttä:
Mia Siiropää, puh. 02071 54334
[email protected]
Snellmaninkatu 5 • p. 05 6106 200
• [email protected]
• www.omt-manukatti.com
facebook.com/FysioterapiaManukatti
10 *P
###*L
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
SM-moniottelut Sastamala 6.9. Vasemmalta valmentaja Pia Bryggare, Venla Peltola, Emma Liikkanen ja Siiri
Kaijansinkko.
Kesällä T 15-sarjan
1500 m:n esteiden
SE:n juossut Ella
Jyrkinen johtaa
2000 metrin kisaa.
Antti Parkkonen.
Minttu Mattinen.
Jori Turtiainen.
LUM:n 14- ja 15-vuotiailla
menestyksekäs kesä
Lappeenrannan Urheilu-Miesten nuorilla vihreäpaidoilla on takanaan menestyksekäs ja erittäin hyviä tuloksia mukanaan
tuonut kilpailukausi kesäkaudella 2015.
LUM:n 14- ja 15- vuotiaat saavuttivat yhteensä 11 SM-mitalia, joista kuusi oli henkilöhtaisia ja kaksi viestimitalia sekä kolme joukkuemitalia. Kesän mittaan nuoret
tehtailivat paitsi tietysti lukuisia henkilökohtaisia ennätyksiä, niin myös useita
piiriennätyksiä sekä yhden Suomen ennätyksen.
SM-kisojen sarja alkoi äitienpäivänä
Imatralla ja jatkui SM-viestien merkeissä Seinäjoella heinäkuun alkupuolella.
Loppukesästä elokuun puolivälin jälkeen
olivat vuorossa 14-15 –vuotiaiden SM-kisat Oulussa sekä moniottelujen SM-kisat vuorostaan syyskuun ensimmäisenä
viikonloppuna Huittisissa ja Sastamalassa. Kaikista edellä luetelluista SM-kisoista vihreäpaitaisilla nuorilla oli kotiin tuomisina SM-mitaleja kera loistosuoritusten
sekä iso tukku hyviä sijoituksia kovilla tuloksilla. Harjoittelun ja sitä myötä tulleen
kehityksen voi siis todeta olleen nousujohteista ja onnistunutta laajalla rintamalla. Työ on toki vasta alussa, mutta alku näyttää erittäin lupaavalta ja urheilijoiden harjoitellessa edelleenkin monipuolisen nousujohteisesti sekä eritoten
terveenä pysyessä, niin erinomaisia tuloksia on lupa odottaa laajalla rintamalla
jatkossakin.
Venla Peltola on vuonna 2001 syntynyt
14-vuotias, erittäin monipuolinen urheilija, joka saavutti kaikkiaan kuusi
SM-mitalia. Venlan saavutuksiin lukeutuivat henkilökohtaisina mitaleina SMhopea moniotteluista sekä SM-pronssi seiväshypystä. Lisäksi palkintolaariin
sujahti joukkuekultaa tyttöjen 15 –sarjan SM-maastoista Ella Jyrkisen ja Siiri Kaijansinkon kanssa sekä SM-hopeaa
4 x 800 metrin viestistä Ellan sekä Elena Jyrkisen ja Rebecca Nisosen kanssa.
Ja myös joukkuekultaa seiväshypystä ja
joukkuehopeaa sm-moniotteluista yhdessä Siiri Kaijansinkon kanssa. Venlan
monipuolisuudesta hyvänä osoituksena voi todeta tytön sijoitukset seitsemän
eri lajin osalta ikäisissään viiden tilastokärkeen. Venla saavutti myös henkilökohtaiset nelossijat maastojuoksusta ja
keihäänheitosta.
Ella Jyrkinen on puolestaan vuonna
2000 syntynyt 15-vuotias, erittäin lahjakas juoksija, joka kahmi viis SM-mitalia palkintokokoelmaansa kesäkauden
aikana. Ella voitti suvereeniin tapaan
maastomestaruuden Imatralla sekä 1500
metrin esteet Oulussa. Hopeaa Ella nappasi tiukan kiritaistelun jälkeen 2000
metrillä Oulussa sekä jo edellä mainitun
viestihopean ja maastojuoksun joukkuekullan. Ellan yhtenä huippukohtana kesässä voitaneen ehdottomasti pitää
myös Mikkelissä heinäkuun alussa juostua 1500 metrin esteiden Suomen ennätystä 5:05.18 oman ikäisissään tytöissä.
Antti Parkkonen on Venlan tavoin vuonna 2001 syntynyt, 14- vuotias raamikas
urheilijan alku. Antin palkintokaappiin
napsahti erittäin kovan taistelun jälkeen
300 metrin aitojen SM-pronssia uudella
piiriennätysajalla. Antti korjaili piiriennätystä tuossa Oulun kisassa toistamiseen. Aiempi piiriennätyksen haltija oli
muuan Arto Bryggare, joka ei liene esittelyjä kaipaavan. Antti nappasi myös
upeasti SM-hopeaa 4 x 80 metrin aitajuoksuviestistä yhdessä Jori Turtiaisen,
Henri Hoskosen ja Kaapo Kummunsalon
kanssa. Antti on myös monipuolinen
urheilija, joka oli neljäs paitsi pika-aitojen SM-kisassa, niin myös neljäs moniottelujen SM-kisassa.
• Pasi Peltola
Elokuun 21.-23. päivä kisattiin siis yhtenä kauden päätapahtuman 14-15 –vuotiaiden SM-kisat Oulussa. Lappeenrannan Urheilu-Miehillä oli 12 urheilijan iskukykyinen joukkue paikan päällä. Seuraavassa on lyhyesti lueteltuna urheilijoiden edesottamukset Oulussa:
• Venla Peltola T14 seiväs pronssia, keihäs 4. ja seipään joukkuekultaa
• Ella Jyrkinen T15 1500m esteet kultaa ja 2000m hopeaa
• Antti Parkkonen P14 300m aidat pronssia ja pika-aidat 4.
• Jori Turtiainen P15 pika-aidat 4. ja 300m aidat 6.
• Henri Hoskonen P15 pika-aidat 7. ja korkeus 16. sekä
korkeuden joukkuekisa 4.
• Jere Lipiäinen P15 korkeus 17. ja korkeuden joukkuekisa 4.
• Kaapo Kummunsalo P15 800m 19. ja 300m 24.
• Minttu Mattinen T15 kolmiloikka 10. ja pika-aidat 9.
• Siiri Kaijansinkko T14 seiväs 10., 1500m esteet 6. ja seipään joukkuekultaa
• Riina Heikkonen T14 kolmiloikka 9., pituus 22. ja
kolmiloikan joukkuekisa 4.
• Emma Liikkanen T14 kolmiloikka 22., pituus
• Sofia Tirkkonen T15 kuula 13
MAINOSLIITE
11
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
Kun on lappu rinnassa, silloin mennään lujaa.
Liikunnan riemua
Kimpisen koulukisoissa
• Pentti Viskari
Lappeenrannan Urheilu-Miehet on jo
pitkään järjestänyt kesän päätteeksi Lappeenrannan alakoulujen kisat.
Pitkään on suunniteltu myös ruotsinkielisten koulujen olympiastadionilla
järjestämän Stafettkarnevalen tapaista
Etelä-Karjalan koulujen viestiriehaa. Se
on kariutunut aina siihen, kuka maksaa
joukkueiden kuljetuskustannukset. Nyt
apuun tuli Suomenkielisen Kouluviesti-
Kutsuvieraina kisoissa kaupunginvaltuutettu Tuula Partanen, kaupunginvaltuuston
pj. Heikki Järvenpää, perusopetusjohtaja Mari Routti ja Suomenkielisen
Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiön pj. Håkan Nordman.
karnevaalin Tukisäätiö, joka maksoi seitsemällä paikkakunnalla kisoihin osallistuvien koulujen kuljetusmaksuja.
LUM järjesti Lappeenrannan alakoulujen kisat 23.9. ja Etelä-Karjalan koulujen
viestikisat 30.9. yhdessä Etelä-Karjalan
Liikunnan ja Urheilun kanssa.
Harvoin on Kimpisellä ollut samanlaista kannustusta ja liikunnan riemua kuin
koulukisoissa.
60 m:n pikakisan viimemetrit.
ETELÄ-KARJALAN
LIIKUNTA JA URHEILU ry:n
TAPAHTUMIA
LAPPEENRANNASSA:
Kauppakeskus IsoKristiina
ENSILUOKKAISTA
KAHVIA VIIHTYISÄSSÄ
YMPÄRISTÖSSÄ
roberts_coffee_lappeenranta
Robert’s Coffee Lappeenranta
• 3.11.
• 3.-4.11.
• 9.11.
• 10.11.
• 14.11.
• 24.11.
Urheilun johtaminen
hyvässä seurassa
Kestävyyskunto ja lihashuolto
Kannustava ohjaaja ja valmentaja
Urheiluseurojen verkkoviestintä
Valmentajaklinikka:
Liikkeenhallinta ja suorituskyky
EKLU:n syyskokous
• 29.1.2016 ETELÄ-KARJALAN
URHEILUGAALA IMATRALLA
Lisää koulutuksia ja tietoja toiminnasta
www.eklu.fi
ILMOITTAUDU MUKAAN!
12 *P
###*L
MAINOSLIITE
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
LUM:n
PALKITSEMISGAALA
29.11.2015
LUM järjestää vuoden 2015
palkitsemisgaalan sunnuntaina 29.11.
klo 16 alkaen
Tirilän työväentalolla.
Tähän tilaisuuteen ovat tervetulleita
kaikki seuran jäsenet
(toimijat, urheilijat, ohjaajat, valmentajat).
LUM haluaa palkita yhteisessä tilaisuudessa
menestyneet urheilijat ja valmentajat
sekä myös seuratoiminnassa
ansioituneita toimijoita.
Palkitsemisten lisäksi luvassa on pientä ohjelmaa
ja illallinen sekä vapaata seurustelua.
Pääsymaksua ei ole, mutta ennakkoilmoittautuminen
tulee tehdä 20.11. mennessä.
Ilmoittaudu LUM:n
palkitsemisgaalailtaan 20.11. mennessä
sähköpostilla; [email protected]
tai puh. 05-4150 606
Alan ammattitaitoista
palvelua
O
Kauppakatu 41
Saimaantie 6
53100 LAPPEENRANTA
54100 JOUTSENO
Puh. (05) 451 3449
Puh. (05) 453 4200
www.nybergoy.fi
TANHUVAARAN
joulu 23.–26.12.2015
Tanhuvaaran Joulussa nautit luonnon rauhasta, kiireettömästä
ajasta ja hyvästä ruoasta perheen tai ystävien kanssa.
HINNAT 23. – 26.12.2015 (3 vrk)
345 €/aikuinen • 258,75 €/11 – 16 v. • 172,50 € /5 – 10 v. • 315 €/seniori
Tutustu tarkemmin: www.tanhuvaara.fi
Ilmoittautumiset 7.12.2015 mennessä: [email protected]/015 582 0000
AD-Autokorjaamo PAMEX
RÄ!
E
TTU
ITE
O
RAJ
TRANSIT. ISOJEN KULJETUSTEN AMMATTILAINEN.
AD-Erämaksu mahdollistaa kuluttaja-asiakkaalle turvallisen
ja joustavan vaihtoehdon autohuoltojen tai varaosien
rahoittamiseen yhdessä tai useammassa erässä.
Voimassa 14.9.-14.11. tehtyihin AD-Erämaksusopimuksiin.
Edellyttää myönteistä luottopäätöstä.
Palvelun tuottaa Lindorff Invest Oy.
Lisätietoja www.lindortt.fi
NYT MYYNNISSÄ ERIKOISVARUSTELLUT JUHLAMALLIT
– TRANSIT CUSTOM LIMITED 50 JA TRANSIT TREND 50
Transit täyttää 50 vuotta. Sen kunniaksi saimme myyntiin
rajoitetun erän 50 v -juhlamalleja voimakkailla 2.2 TDCi 155
hv (385 Nm) -moottoreilla.
PIKAHUOLLON LAUANTAIPÄIVYSTYS
044 783 5413
OHJAUSKULMIEN
TARKASTUS
00 (säätö lisätyönä)
30
VIKADIAGNOOSIT
00
30
vikakoodin
luku + poisto
PAMEX Ajurinkatu 4, Lappeenranta  Korjaamo p. 044 783 5017
Avoinna ark. 8–17  www.pamex.fi  [email protected]
Erinomaisen kattava vakiovarustelu:
• Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kauko-ohjauksella
• 16” Kevytmetallivanteet
• Peruutuskamera
• Parkkitutka (anturit edessä ja takana)
• Lämmitettävä tuulilasi
• Lämmitettävät takalasit
• Tavaratilan LED-valot
• Transit Custom Limited 50 -malleissa lisäksi
istuinten osittainen nahkaverhoilu
TRANSIT CUSTOM
310 2.2TDCi 155 hv L2H1
Limited 50 alkaen
39.87672 €* (sis. toim.kulut 600 €)
Etu n. 3.100 €
TRANSIT
350 2.2 TDCi 155 hv L3H2
Trend 50 alkaen
39.88602 €** (sis. toim.kulut 600 €)
Etu n. 2.500 €
Lue lisää: ford.fi
*Ford Transit Custom 310 2.2TDCi 155 hv L2H1 Limited 50 alkaen 39.876,72€. Autoveroton suositushinta 34.300€ + arvioitu autovero CO2-päästöllä
183 g/km 4.976,72€ + toimituskulut 600 €. CO2-päästöt 166–189 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 6,9 l/100 km. Asiakasetu on noin 3.114 €
verrattuna vastaavaan Limited-malliin. **Transit 350 2.2 TDCi 155 hv L3H2 Trend 50 alkaen 39.886,02 €. Autoveroton suositushinta 34.570
€ + arvioitu autovero CO2-päästöllä 196 g/km 4.716,02 € + toimituskulut 600 €. CO2-päästöt 179–255 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 7,4 l/100
km. Asiakasetu on 2.517 € verrattuna vastaavaan Trend-malliin. Kuvan autot erikoisvarustein.
TULLITIE 3
LAPPEENRANTA
MA-PE 9-18
LA 10-14
AUTOMYYNTI VARAA HUOLTO
020 1545 840 020 1545 802