1 / 2015 - Salon Muistiyhdistys ry

1
Jäsenkirje 1/2015
Keväinen tervehdys jäsenistölle,
Olemme päässeet jo jonkin matkaa kohti kevättä, ennen kuin tämä ensimmäinen tämän
vuoden jäsenkirjeemme saapuu jäsenillemme. Alkuvuosi yhdistyksessä on ollut
uudenlaisten suunnitelmien aikaa ja meille on tulossa myös joitain muutoksia
toiminnoissamme. Olemme päättämässä suunnitellussa aikataulussa kahta projektiamme ja
aloittamassa uutta Muistisatama-toimintaa huhtikuun alusta lähtien. Muistisatamatoiminnalle saimme rahoitusta RAY:ltä ja sen turvin voimme jatkaa mm. Muistikammaritoimintaa Plazassa ja Ainot ja Reinot -ryhmätoimintaa muistisairaille, mutta myös
uudenlaista toimintaa on luvassa. Noista toiminnoista tullaan kuulemaan myöhemmin lisää.
Henkilöstömäärämme pienenee kevään kuluessa hieman, kun päiväpaikassa työskennellyt
Mari M. siirtyy opintojensa pariin. Hänen tilalleen päiväpaikan ohjaajaksi siirtyy Johanna ja
päiväpaikan vastaavana ohjaajana jatkaa Anne A. Muistisatama-toiminnassa tulee
työskentelemään Mari L. ja Sari N. ja Marika L. aloittaa osa-aikaisena yhdistyssihteerinä.
Oletteko jo kuulleet #Muisti15 kampanjasta? Muistiliitto ry:n #Muisti15 -kampanjan
tarkoituksena eduskuntavaalien alla on pyrkiä sitouttamaan kansanedustajia muistityöhön
ja rakentamaan muistiystävällistä Suomea.
Tämä tarkoittaa, että
* ehdokas: allekirjoita sitoumus ja kerro miksi välität
* äänestäjä: etsi muistiystävällinen kansanedustajaehdokas
* levitä sanaa kampanjasta ja
muistuta omaa ehdokastasi
lähtemään mukaan!
http://www.muisti15.fi/etusivu/
Kannattaa käydä tutustumassa
sivuihin!
Pirteää kevättä toivottaa, Mari
2
Tässä matkakertomus risteilyltämme 
Terveiset jäsenistön Piknikristeilyltä!
Tilausmatkojen bussi starttasi helmikuun 11. päivänä Salon torilta aamulla aikaisin. Kello 7
piti olla jo menossa kohti Turkua. Joillekin matkaanlähtijöille oli tullut kova kiire, mutta
kaikki kuitenkin olivat saapuneet ajoissa paikalle ja auto lähti ajallaan. Ilma oli tyyni ja
aurinkoinen, oikeastaan aika keväinen. Näkyvyys oli hyvä ja oli mukava istahtaa ikkunan
ääreen ja katsella maisemia. Ohjelmasta nautittiin myös. Imitaattori Jope Ruonansuu oli
huippu, joillain vain on taitoa. Tanssiorkesterit olivat hyviä mennen tullen ja tanssin
pyörteisiin pääsivät kaikki halukkaat. Menomatkan naisartistia jotkut olisivat kuunnelleet
mielellään pidempäänkin. Olipa joukossamme yksi rohkea, joka uskaltautui laulamaan
karaokea oikein useamman kappaleen verran. Ja hyvin lauloikin.
Ostoksia tehtiin, tottakai. Suklaata löytyi
useammankin matkalaisen kauppakasseista.
Kommelluksiltakaan ei vältytty, kun joillakin
retkeläisiltä olivat ostoskassit vaihtuneet.
Mutta sekin asia selvisi ja ostokset löysivät
oikeat omistajansa. Paluumatkan aluksi
päästiin syömään Buffet Auroraan. Kalaruuat
olivat hyviä, ja jälkiruuat todella hyviä. Tuli
kyllä syötyä hieman liikaa, kun runsaista
pöydistä piti kaikkea maistella. Matka oli todella onnistunut. Oli mukava jutella tuttavien
kanssa, Ihailla maisemia, tehdä ostoksia ja nauttia viihteestä. Kukaan ei joutunut tullin
haaviin ja kaikki löysivät autolle satamassa. Myös kuivanmaan matka meni oikein
mukavasti. Suuret Kiitokset kaikille matkalaisille onnistuneesta reissusta toivottavat Ainot ja
Reinot ryhmän reissaajat EMMA. A.
3
RYHMÄT JA KURSSIT:
OMAISTEN TUKIRYHMÄ
Kokoontuu joka kuukauden kolmas tiistai klo 17:00–19:00, SALON SYTY:SSÄ
(Helsingintie 6, Salo). Tervetuloa uudet sekä vanhat kävijät! Ryhmää luotsaa
Kaisa Niinistö. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. 044 7310020/Mari.
MAANANTAIN MUISTINVIRKISTYSRYHMÄ kokoontuu Salon SYTY:n tiloissa
(Helsingintie 6) joka maanantai 12:30–14:00. Ohjaajana vapaaehtoinen Timo
Luhtavaara. Ryhmässä tehdään muistia haastavia tehtäviä sekä kysymysvisailuja.
Lisätiedot p. 044 7310020 /Mari.
SALOHALLIN KUNTOSALIVUORO
Muistiyhdistyksen oma kuntosalivuoro keskiviikkoisin klo 14:00-15:00. Ohjaaja
on paikalla aina kun aikatauluihimme vain sopii. Vaikka emme aina pääsekään
paikalle, on kuntosalilla aina aktiivikävijöitä, jotka osaavat opastaa uusia
tulokkaita. Lisätiedot p.044 333 7853 Marika.
MUSTAKUULA- peliä pelataan SALON SYTY:ssä (Helsingintie 6), joka
kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 12:00-14:00. Mukaan voi tulla KAIKKI
kyseisestä pelistä ja pelaamisesta kiinnostuneet. Peliä ohjaavat vapaaehtoiset
Raija ja Tuula. TERVETULOA TUTUSTUMAAN PELIIN!
4
YHDESSÄ ETEENPÄIN -ryhmä, toimintaa pariskunnille
Ryhmä on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella on muistisairaus. Ryhmän
tavoitteena on löytää uusia mielekkäitä toimintatapoja ylläpitää toimintakykyä,
tarjota mahdollisuus vertaistukeen ja mukavaan yhdessäoloon kahvittelua
unohtamatta. Ryhmä kokoontuu Salon keskustassa, SYTY:ssä (Helsingintie 6) to
5.2., to 5.3., to 2.4. ja to 7.5. klo 13:00 -15:00 Tervetuloa mukaan! Ryhmää
ohjaavat yhdistyksen työntekijät. Lisätietoja ja ilmoittautumiset! p. 044 774
4507/Johanna.
AINOT JA REINOT –muistiryhmä muistisairautta sairastaville
Ryhmässä keskustellaan ja vaihdetaan kuulumisia, kahvitellaan ja aktivoidaan
aivoja jollakin toiminnallisella tai luovalla menetelmällä. Ryhmään ovat
tervetulleita naiset ja miehet, jotka kaipaavat vertaistukea ja mielekästä sisältöä
omaan arkeensa. Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet ryhmäläiset! Ryhmä
kokoontuu Moision Päiväpaikassa (Pensalantie 3, Halikko) to 12.3., to 26.3., to
9.4., to 23.4., ke 6.5. ja to 21.5. klo 13-15.30. Ryhmää ohjaavat yhdistyksen
työntekijät. Lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 044 333 7853/ Marika.
5
AIVOVIIKKOA VIETETÄÄN VIIKOLLA 11
AVOIN YLEISÖLUENTO SALOSSA
Maanantaina 9.3.2015 klo 18-19:30
Turun AMK/ Ylhäistentie 2, 24130 Salo.
VANHENE ONNELLISENA
– mitä tapahtuu kun vanhenemme, miten vanhenemiseen voi varautua ja
sopeutua.
Luennoitsijana geriatri Maaria Seppälä
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille!
TERVETULOA!

SALOSSA
MUISTI-INFO-piste
Tiistaina 10.3. klo 9-14 Yliopiston apteekissa, Vilhonkatu 14.
Paikalla yhdistyksen työntekijä sekä materiaalia.

AIVOTERVEYSPÄIVÄ SOMEROLLA
Keskiviikkona 11.3. klo 11.30-13.00 Someron kirjastolla
Kulttuuri ja aivoterveys
Kirjaston muistitehtäväryhmä
Tarinoita Somerolta
6
Jäsenistölle tiedoksi!
Salon Muistiyhdistys ry:n hallituksen kokoonpano v. 2015
Tuula Suominen, puheenjohtaja
Kaisa Niinistö, varapuheenjohtaja
Mirja Jyläntö
Seija Koskinen
Pirkko Holmström
Sari Kallio-Kökkö
Harriet Corin
HUOM! Jäsenkirjeen voit saada
myös sähköisenä versiona
ottamalla yhteyttä
[email protected] !!
MUISTATTEHAN, ETTÄ NETTISIVUILTAMME LÖYTYY
KYSYMYSPALSTA /www.alzsalo.fi
Jos muisti- ja aivoterveysasioiden tiimoilta heräsi kysymyksiä,
niin voit laittaa niitä sähköisessä muodossa yhdistyksen
nettisivujen ”Kysy aivoterveyden edistämisestä” -välilehden
kautta.
7
Joko olet käynyt MUISTIKAMMARILLA?
Muistikammari on auki toistaiseksi maanantaisin klo 10:00-12:00
ja perjantaisin klo 11:00-14:00. MUISTIKAMMARI löytyy
Kauppakeskus Plazasta 3 krs. uusi puoli.
TERVETULOA!
SOMERON MUISTIKAMMARI
Someron kirjastolla pidettävä Muistikammari jatkuu kirjaston
omana muistitehtäväryhmänä. Ryhmä kokoontuu parillisen viikon
tiistaisin klo 12:00 -13:30. Ryhmässä tehdään aivoja aktivoivia
tehtäviä ja kysymysvisailuja. Lisätietoja saa Someron kirjastosta.
8
AIVOPÄHKINÖITÄ
Sudoku: Täytä sudokuruudukko siten, että numerot 1-9 löytyvät
jokaisesta pienestä (3 x 3) ruudukosta ja ison (9 x 9) ruudukon vaaka- ja
pystyriviltä vain kerran.
9
8
4
5
2
9
1
2
3
6
1
4
2
2
5
8
7
9
5
7
9
6
1
1
4
6
4
2
3
7
9
4
5
1
8
9
Edellisen jäsenkirjeen arvoitusten vastaukset:
1. yhdestä säkistä yksi rasia, toisesta kaksi, kolmannesta kolme jne. Jos punnitus on 10 g
kevyempi, ensimmäinen säkki oli Toopen, jos se oli 20 g kevyempi, toinen säkki oli Toopen jne
2.
Asunto 1
kilttejä
Pukki käy asunnoissa 1, 6 ja 7.
Asunto 2
tuhmia
joulumielen kuvia
koe lenkille
ulkona kattilat
sujui koulu
nätti kyl
jokukin luku
pukki parka
elinan pipo
Asunto 3
Ei lapsia
Asunto 4
tuhmia
jouluevankeliumi
enkelikello
lanttulaatikko
joulukuusi
kynttilä
joulukinkku
piparkakku
loppiainen
Asunto 5
tuhmia
Asunto 6
kilttejä
Asunto 7
kilttejä
Asunto8.
tuhmia
9
VIRKISTYSLOMA MUISTISAIRASTA KOTONA
HOITAVILLE/OMAISHOITAJILLE SEKÄ SAIRASTUNEILLE
Lomapaikka ja –aika:
Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala, 7.-12.9.2015
Loman sisältö:
● Majoitus kahden hengen huoneissa
● Täysihoito
● Lomapaikan allasosaston ja kuntosalin vapaa käyttö
● Yleinen vapaa-ajan ohjelma
● Oman ryhmän ohjelma
● Mukavaa yhdessäoloa
Omavastuu osallistujalle on 20 €/vrk, yhteensä 100€.
Lomatukea haetaan Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon hakemuslomakkeella, jota
on saatavana lomajärjestelyissä mukana olevien Muistiyhdistysten toimistosta sekä
MTLH nettisivuilta. Yksi hakemus/ pariskunta.
Hakemuksessa on tärkeä olla tarkasti henkilötiedot, henkilötunnus täydellisenä, sekä
molempien puolisoiden tulotiedot ja lomatuen tarpeen perustelut ovat välttämättömät.
Tärkeää on kuvata muistiasiakkaan avun tarve tarkasti hakuhetkellä.
Lisätietoja tarvittaessa p. 040-673 3831
Hakemus palautetaan 2.3.-25.5.2015 välisenä aikana osoitteeseen:
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry/Muistiluotsi
Varusmestarintie 15, 20360 Turku
Virkistysloman järjestävät MTLH, RAY ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan
Muistiluotsi yhteistyössä Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Kankaanpään seudun
Muistiyhdistys, Porin Muistiyhdistys, Rauman Muistiyhdistys ja Salon Muistiyhdistys.
10
Salon Muistiyhdistys ry
Pensalantie 3 A 2, 24800 Halikko
p. 02 7319872 sähköposti: [email protected]
www.alzsalo.fi
MOISION PÄIVÄPAIKKA
Pensalantie 3, 24800 Halikko,
p. 044 031 9872
[email protected]
vastaava ohjaaja:
ohjaaja:
Anne Alanko
Mari Metso
p. 044 731 0021
KULTTUURIN KEINOIN MUISTISAIRAUDEN
HAASTEITA PÄIN -PROJEKTI (2012–2014)
projektityöntekijät:
Marika Lindholm
Johanna Vuorikoski
p. 044 333 7853
p. 044 774 4507
[email protected]
[email protected]
KÄYTÄ PÄÄOMAASI –PROJEKTI (2012-2014)
projektityöntekijät:
Mari Luonsinen
Sari Nyrhinen
p. 044 7310020
p. 044 333 7854
[email protected]
[email protected]