Lue Säästöpaketin vakuutusehdot

VAKUUTUSEHDOT
ENERGIAKUSTANNUS TYÖTTÖMYYDEN JA TYÖKYVYTTÖMYYDEN
VARALTA
Vakuutuksen tarkoitus
Näissä vakuutusehdoissa termillä ”vakuutus” tarkoitetaan sitä
Energiakustannusvakuutusta, joka kattaa työttömyyden ja tilapäisen työkyvyttömyyden turvat sekä omavastuuvähennyksen vahinkotapauksissa, joissa vahinko on tapahtunut sähköilmiön vuoksi.
Vakuutuksen tarkoituksena on antaa turvaa vakuutusehdoissa
määriteltyjen työttömyyden ja tilapäisen työkyvyttömyyden varalta
sellaiselle henkilölle, joka on tämän vakuutuksen ottamishetkellä
Kotimaan Energia Oy:n (jäljempänä myös ”KE”) sähkönmyyntisopimus-asiakas.
Korvaus
maksetaan
ehdoissa
mainituista
työttömyydestä ja tilapäisestä työkyvyttömyydestä vakuutetulle
itselleen.
1
Kenelle vakuutus voidaan myöntää
Vakuutus voidaan myöntää yksityishenkilölle,

Jolla on vakuutuksen myöntämishetkellä kotikuntalain
mukainen kotipaikka Suomessa; ja

Joka on iältään vähintään 18- ja enintään 59-vuotias; ja

Joka on välittömästi ennen vakuutuksen ottamista keskeytyksettä tehnyt työtä työ- tai virkasuhteessa kuuden
(6) viime kuukauden ajan vähintään 22 tunnin viikkotyöajalla ja tämä jatkuu edelleen

Joka vakuutuksen ottamishetkellä on täysin työkykyinen
eikä saa sairauspäivärahaa tai muuta korvausta sairauden
tai vamman perusteella eikä ole tietoinen eikä hänen
voida kohtuudella edellyttää olevan tietoinen odotettavissa olevasta lomautuksesta tai työttömyydestä

Joka on tehnyt sähkönmyyntisopimuksen KE:n kanssa.
Vakuutus otetaan Kotimaan Energia Oy:n kautta.
2 Milloin vakuutus on voimassa
Vakuutussopimus astuu voimaan kun asiakas on maksanut Kotimaan Energia Oy:n lähettämän laskun, jossa vakuutusmaksu laskutetaan erillisellä laskurivillä. Mikäli vakuutus sisältyy erilliseen Kotimaan Energia Oy:n lisäpalveluun, vakuutus astuu voimaan
vakuutuksen sisältävän lisäpalvelun astuessa voimaan.
Vakuutuksen perusteella voidaan korvata vahinkoja näiden vakuutusehtojen mukaisesti siitälukien, kun vakuutus on astunut voimaan. Korvausta voidaan maksaa vahinkotapahtumista, jotka ovat
sattuneet sen jälkeen kun kvalifikaatioaika on kulunut. Kvalifikaatioaika on 60 päivää vakuutuksen voimaantulohetkestä. Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut sen jälkeen, kun va-
kuutussopimus on päättynyt joko irtisanomisen tai maksun laiminlyönnin seurauksena.
Vakuutus on voimassa kuukauden kerrallaan ja uusiutuu automaattisesti, ellei sitä irtisanota. Vakuutuksenottaja voi milloin tahansa
kirjallisesti tai puhelimitse irtisanoa vakuutuksen päättymään voimassaolokuukauden loppuun. Vakuutussopimuksen voimassaolo
lakkaa ilman eri ilmoitusta kun vakuutetun ja Kotimaan Energia
Oy:n välinen sähkönmyyntisopimus päättyy.
Vakuutus on voimassa 24 tuntia vuorokaudessa sekä työajalla että
vapaa-aikana.
Myönnetty vakuutus on voimassa 64 ikävuoteen saakka. Uutta
vakuutusta ei voida myöntää sen jälkeen kun vakuutuksenottaja on
täyttänyt 60 vuotta.
Vakuutussopimuksen ja vakuutusturvan voimassaolo edellyttää
kaikissa tapauksissa sitä, että vakuutetulla on voimassaoleva sopimus sähkön toimittamisesta Kotimaan Energia Oy:n kanssa.
3 Vakuutuksen voimassaoloalue
Vakuutus on voimassa Pohjoismaissa sekä Pohjoismaiden ulkopuolella silloin kun oleskelu Pohjoismaiden ulkopuolella ei kestä pidempään kuin 3 kuukautta. Oleskelua Pohjoismaiden ulkopuolella
ei katsota keskeytyneeksi tilapäisen Pohjoismaissa käynnin johdosta esimerkiksi lääkärissäkäynnin, sairaanhoidon, asioinnin, loman
tai muun vastaavan syyn vuoksi.
4 Mitä vakuutus korvaa ja korvauksen maksaminen
Vakuutetun vakuutusturva alkaa erillisen kvalifikaatioajan jälkeen
eli 61. päivänä vakuutuksen voimaantulopäivästä lukien.
4.1. Turva työttömyyden varalta
Työttömyys tarkoittaa vakuutetun työ- tai virkasuhteen
päättymistä seuraavista syistä:
4.1.1 työnantaja on lopettanut tai ryhtynyt lopettamaan sen toiminnan tai osan siitä, jota varten palkansaaja on palkattu, tai on
lopettanut tai ryhtynyt lopettamaan toimintansa tai osan siitä siinä
toimipisteessä, johon palkansaaja on palkattu; tai
4.1.2 sellaisen toiminnan tai sen toiminnan osan tarve, jota varten
palkansaaja on palkattu, on lakannut tai vähentynyt taloudellisista,
tuotannollisista tai vastaavista syistä, ja tämän tilanteen odotetaan
jatkuvan toistaiseksi; tai
4.1.3 työnantaja haetaan konkurssiin tai selvitystilaan tai joutuu
muiden työsopimuslaissa (26.1.2001/55) mainittujen oikeudellisten
toimenpiteiden kohteeksi.
4.2 Työttömän määritelmä
Työtön tarkoittaa, että vakuutettu on ilman omaa syytään joutunut
työttömäksi eikä ole kieltäytynyt tarjotusta työstä ja on ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
Korvausta ei makseta, mikäli työttömyys on kestänyt alle 30 päivää.
4.3. Työkyvyttömyys
Täydellä työkyvyttömyydellä tarkoitetaan tilaa,
4.3.1. jossa vakuutettu on sairauslomalla, oikeutettu Kelan, sairaus, tapaturma- tai liikennevakuutuksen perusteella maksettavaan
sairaspäivärahaan ja on lääkärintodistuksen mukaan täysin työkyvytön; ja
4.3.1 joka alkaa kvalifikaatioajan jälkeen; ja
4.3.1. joka täysin estää vakuutettua tekemästä työtään tai jotakin
muuta sellaista työtä, jota hän olisi koulutuksensa ja kokemuksena
perusteella kohtuudella kyennyt tekemään.
Työkyvyttömyys katsotaan alkaneeksi sinä päivänä, jolloin lääkäri
on kvalifikaatioajan jälkeen ensimmäisen kerran todennut vakuutetun työkyvyttömäksi.
Korvausta ei makseta, mikäli työkyvyttömyys on kestänyt alle 30
päivää.
Jos vakuutettua kohtaa kvalifikaatioajan jälkeen vähintään 30 päivän yhtäjaksoisen ajan kestävä joko kohdassa 4.3. määritellyn mukainen työkyvyttömyys tai kohdassa 4.2 määritellyn mukainen
työttömyys, maksetaan korvausta sähkösopimuksen (Kotimaan
Energia Oy) mukaisista sähkökuluista, kuitenkin enintään 300 euroa
kuukaudessa. Korvausta maksetaan enintään kuuden kuukauden
ajan. Korvauksesta tehdään mahdollinen ennakonpidätys.
4.4 Korvauksen maksamisen edellytykset työttömyystilanteissa
Jäljempänä esitetyt korvausrajoitukset huomioon ottaen Vakuutuksen antajan maksaa työttömyystilanteessa korvauksia kohdan 4.6
mukaan, jos
4.4.1 vakuutettua kohtaa kohdassa 4.1 määritelty työttömyys ja
hän on sen seurauksena työtön kohdassa 4.2 määritellyllä tavalla;
ja
4.4.2 vakuutuksen alkamispäivästä on kulunut vähintään 60 päivää
(kvalifikaatioaika), kun vakuutettu saa tiedon työttömäksi joutumisestaan tai joutuu työttömäksi; ja
4.4.3 työttömyys on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 30 peräkkäisen
kalenteripäivän ajan
4.5 Korvauksen maksamisen edellytykset työkyvyttömyystilanteissa
Jäljempänä esitetyt korvausrajoitukset huomioon ottaen Vakuutuksen antajan maksaa työkyvyttömyystilanteessa korvauksia kohdan
4.6 mukaan, jos
4.5.1. vakuutettu tulee kohdassa 4.3. määritellyllä tavalla työkyvyttömäksi; ja
4.4.2 vakuutuksen alkamispäivästä on kulunut vähintään 60 päivää
(kvalifikaatioaika), kun vakuutetun työkyvyttömyyden aiheuttanut
tapahtuma on sattunut tai mikäli työkyvyttömyyden aiheuttanutta
tapahtumaa ei voida osoittaa, vakuutetun sairausloma on alkanut;
ja
4.5.3. työkyvyttömyys jatkuu yli 30 peräkkäisen päivän ajan.
4.6. Korvausmäärä ja sen maksaminen
Korvaus maksetaan vakuutetulle kuukausittain vakuutetun ja KE:n
välisen sähkönmyyntisopimuksen mukaisen sähkölaskun perusteella.
5 Rajoitukset
Jos työkyvyttömyys- tai työttömyysajanjaksojen välillä ei ole vähintään 90 päivän yhtäjaksoista työssäoloaikaa, katsotaan niiden kuuluvan samaan työkyvyttömyys- tai työttömyysjaksoon, elleivät ne
ole aiheutuneet täysin eri syistä. Ennen kuin korvausta voidaan
maksaa uudelleen, tulee vakuutetun olla vähintään 180 päivän
pituisen yhtäjaksoisen ajan toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa.
Korvaus on määrällisesti kaikissa tapauksissa rajoitettu vakuutetulle Kotimaan Energia Oy:n sähkönmyyntisopimuksen perusteella
lähetetyn laskun määrään, enintään 300 euroon asti kuukaudessa.
5.1 Täyden työkyvyttömyyden tilanteessa korvausta ei makseta,
jos kyse on
5.1.1 tapaturmasta tai sairaudesta, jonka vuoksi vakuutettu on
lähimmän 12 kuukauden kuluessa ennen vakuutuksen voimaantuloa hakeutunut lääkäriin tai saanut hoitoa
5.3.1 sodasta, vallankaappauksesta, kansannoususta tai vastaavasta
5.3.2 ydinonnettomuudesta tai radioaktiivisen aineen laskeumasta
5.1.2 uupumuksesta, stressistä, masennuksesta tai niihin liittyvästä
vaivasta, ellei vakuutettu ole saanut vaivaan lääkärin hoitoa
6 Toimenpiteet korvauksen hakemiseksi
5.1.3 psyykkisestä sairaudesta, psyykkisestä tai hermostollisesta
vaivasta, joka ei sisälly edellä mainittuun kohtaan 5.1.2
5.1.4 selkään tai selkärankaan liittyvästä vaivasta, jota ei voida lääketieteellisin löydöksin todentaa
5.1.5 tapaturmasta tai sairaudesta, jonka vakuutettu on tahallisesti
aiheuttanut itselleen
5.1.6 tapaturmasta tai sairaudesta, joka on seurausta vakuutetun
omasta rikollisesta teosta tai toiminnasta
5.1.7 tapaturmasta tai sairaudesta, joka on seurausta alkoholin,
huumeiden, muiden päihteiden tai unilääkkeen vaikutuksesta
5.1.8 tapaturmasta tai sairaudesta, joka on syntynyt osallistuttaessa ammattimaiseen urheilusuoritukseen tai harjoiteltaessa sitä
varten
5.2 Työttömyystilanteessa korvausta ei makseta, jos kyse on
5.2.1 osa-aikaisesta työttömyydestä, työttömyydestä määräaikaisen työsopimuksen päättymisen jälkeen tai kausityöttömyydestä
5.2.2 irtisanomisesta tai lomautuksesta, joka oli tiedossa vakuutussopimusta tehtäessä tai jonka vakuutetun olisi pitänyt tietää vakuutussopimusta tehtäessä
5.2.3 vapaaehtoisesta työttömyydestä
5.2.4 työttömyydestä, jollei vakuutettu ole ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimatoimistoon
5.2.5 työttömyydestä vakuutetun oman irtisanoutumisen johdosta
tai kun vakuutettu on tullut irtisanotuksi vakuutetun puolella olevasta syystä esimerkiksi sopimattoman käytöksen tai rikollisen toiminnan johdosta
5.2.6 irtisanomisesta, joka on tapahtunut tai työttömyydestä, joka
on alkanut ennen kuin 61 päivää on kulunut vakuutuksen voimaantulosta
5.2.7 työttömyydestä, joka on seurausta työsuhteen päättymisestä
vakuutetun saavutettua eläkeiän
5.2.8 työttömyydestä, joka johtuu lakosta tai vakuutetun lainvastaisesta menettelystä
5.3 Yleiset rajoitukset
Korvausta ei makseta, jos työkyvyttömyys tai työttömyys on seurausta
Korvaushakemus tulee toimittaa Crawford & Company (Sweden)
Ab:lle (jäljempänä Crawford), osoite Rantatie Business Park, Hermannin rantatie 8, 00580 Helsinki, sähköposti [email protected].
Korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää vakuutuksen
voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta
aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka
tapauksessa esitettävä kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei ole esitetty edellä mainitussa ajassa, vakuutettu menettää oikeuden korvaukseen.
6.1 Työkyvyttömyys
Haettaessa korvausta täyden työkyvyttömyyden perusteella, korvaushakemuksen liitteenä tulee toimittaa seuraavat asiakirjat
Crawfordille



kopio vakuutustodistuksesta
lääkärintodistus, josta ilmenee työkyvyttömyyden syy
Kelan, sairaus-, tapaturma- tai liikennevakuutusyhtiön
päätös sairauspäivärahasta tai eläkkeestä
Vakuutetun tulee toimittaa vakuutusyhtiölle tai sen edustajalle
(Crawfordille) myös muut sen pyytämät selvitykset, joilla saattaa
olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun selvittämisessä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus vaatia lääkärintarkastusta osoittamassaan
hoitolaitoksessa. Tästä aiheutuneet kulut korvataan vakuutetulle.
6.2 Työttömyys
Haettaessa korvausta työttömyyden perusteella, korvaushakemuksen liitteenä tulee toimittaa seuraavat asiakirjat Crawfordille


kopio vakuutustodistuksesta
Työvoimatoimiston todistus työnhakijaksi ilmoittautumisesta

Viimeisimmän työnantajan antama todistus, josta käy ilmi
irtisanomisen peruste ja työsuhteen pituus
Vakuutetun tulee toimittaa vakuutusyhtiölle tai sen edustajalle
(Crawfordille) myös muut sen pyytämät selvitykset, joilla saattaa
olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun selvittämisessä.
OMAVASTUUVÄHENNYS VAHINKOTAPAUKSISSA, JOISSA VAHINKO ON TAPAHTUNUT SÄHKÖILMIÖN VUOKSI
Vakuutus korvaa vakuutuskauden aikana tapahtuneet omaisuusvahingot, jotka ovat sähköilmiön aiheuttamia (kts. Kohta 1 ” kenelle
vakuutus voidaan myöntää”). Edellytyksenä on, että vahinko kuuluu kotivakuutuksesi piiriin ja että olet saanut siitä korvauksen,
josta on vähennetty omavastuu. Korvauksen vastaanottaminen on
vahvistettava kotivakuutuksen myöntäjältä saadulla maksutositteella.
Vakuutuksen myöntäjä korvaa omavastuuta vastaavan summan,
kuitenkin korkeintaan 200 €:n asti. Omavastuuvähennys on mahdollista saada yhden kerran 12 kuukauden mittaisen vakuutuskauden aikana.
7 Yleisiä säännöksiä
7.1 Vakuutusmaksu
Vakuutuksen voimaantulo edellyttää, että vakuutusmaksu maksetaan viimeistään eräpäivänä.
Vakuutusmaksua kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta ei laskuteta
ja sen jälkeen vakuutusmaksu peritään sähkölaskun yhteydessä
kuukausittain tai kerran vuodessa valitun laskutusjaksotuksen mukaan.
Jos vakuutuksenottaja ei maksa vakuutusmaksua eräpäivään mennessä, on vakuutuksenantajalla oikeus irtisanoa vakuutus, mikäli
myöhästymisellä ei ole vain vähäistä merkitystä. Irtisanomisilmoitus lähetetään vakuutetulle ja vakuutus päättyy 14 päivän kuluttua
irtisanomisilmoituksen lähettämisestä, mikäli vakuutusmaksua ei
tänä aikana makseta. Jos vakuutuksenottaja maksaa erääntyneen
vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutus ei
kuitenkaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Vakuutusyhtiön on ilmoitettava tästä irtisanomista koskevassa ilmoituksessa, muuten
ilmoitus on mitätön.
Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai
muun erityisen syyn vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua
esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava mahdollisimman pian maksuvaikeudestaan kirjallisesti vakuutusyhtiölle.
Jos vakuutus on päättynyt muun kuin ensimmäisen vakuutusmaksun maksamatta jättämisen vuoksi, vakuutus tulee uudelleen voimaan, jos vakuutuksenottaja maksaa suorittamatta jätetyn vakuutusmaksun
kuuden
kuukauden
kuluessa
vakuutuksen
päättymisestä. Vakuutusyhtiön vastuu alkaa maksun maksamista
seuraavasta päivästä.
Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuutusmaksun sen jälkeen,
kun vakuutus on päättynyt, vakuutusyhtiön vastuu alkaa maksun
suorittamista seuraavasta päivästä. Vakuutus on tällöin voimassa
alun perin sovitun vakuutuskauden loppuun siitä lukien, kun vakuutus
tuli
uudelleen
voimaan.
Jos vakuutusyhtiö ei kuitenkaan halua saattaa päättynyttä vakuutusta uudelleen voimaan, vakuutusyhtiö ilmoittaa 14 päivän kuluessa vakuutusmaksun suorittamisesta lukien vakuutuksenottajalle,
ettei se suostu ottamaan maksua vastaan.
7.2 Vakuutussopimuksen muuttaminen
Vakuutuskauden vaihtuessa vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja.
Vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutusmaksua koskevan
laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu ja muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa on mainittava, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
Muutos tulee voimaan sen vakuutuskauden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenantaja on
lähettänyt vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimusehtojen muuttumisesta.
7.3 Vakuutuksen irtisanominen ja päättyminen
Vakuutetulla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään ilman irtisanomisaikaa välittömästi.
Vakuutuksenantaja voi irtisanoa vakuutuksen päättymään vakuutuskauden vaihtuessa noudattaen 30 päivän irtisanomisaikaa.
Jos vakuutusmaksu maksetaan kuukausittain, vakuutettu ei ole
velvollinen maksamaan vakuutusmaksuja irtisanomisen jälkeiseltä
ajanjaksolta. Jos vakuutusmaksu maksetaan vuosittain, palautetaan
vakuutusmaksusta se osuus, joka kohdistuu vakuutuksen päättymisen jälkeiseen ajanjaksoon. Vakuutusmaksun palautus lasketaan
1/365 osina.
Vakuutussopimus päättyy, jos vakuutettu ei maksa vakuutusmaksua vakuutussopimuksen mukaisesti
(katso edellä).
Vakuutussopimus päättyy, jos vakuutuksenottaja kuolee.
Vakuutus päättyy sen vakuutuskauden loppuessa, jonka aikana
vakuutettu täyttää 65 vuotta.
Vakuutusmaksu voi sisältyä myös KE:n tarjoamaan lisäpalveluun.
Mitä vakuutusmaksusta on edellä esitetty, sovelletaan soveltuvin
osin myös lisäpalvelun maksamiseen.Sovellettava lainsäädäntö
Vakuutukseen sovelletaan vakuutussopimuslakia ja Suomen lainsäädäntöä.
8 Vakuutusedustaja
Kotimaan Energia Oy, 1951171-6, Energiakuja 3, 00180 Helsinki,
puh. 09-424 504 31, sähköposti: [email protected].
Kotimaan Energia Oy toimii yhteistyössä Gjensidige Försäkring vakuutusyhtiön kanssa. Vakuutusedustajana Kotimaan Energia Oy
avustaa vakuutuksen myynnissä ja sen hallinnoinnista ja Gjensidige
Försäkring -vakuutusyhtiö vastaa Kotimaan Energia Oy:n toiminnasta vakuutusedustajana. Jos et ole tyytyväinen tai haluat antaa palautetta Kotimaan Energia Oy:n vakuutuskäsittelystä, ota yhteyttä
asiakaspalveluun puhelimitse puh 09-424 504 31.
9 Vakuutuksenantaja
12 Henkilötietojen käsittely
Vakuutuksenantaja on Gjensidige Försäkring -vakuutusyhtiö edustajanaan Brim Ab.
Vakuutuksenantaja ja sen lukuun toimivat tahot käsittelevät asiakkaiden henkilötietoja ja muita käsittelyn yhteydessä saatuja tietoja
henkilötietolain ja vakuutuslainsäädännön sekä vakuutusalan ohjeiden mukaisesti. Käsittelyssä tarvittavia tietoja voidaan pyytää
asiakkaalta itseltään, hänen valtuuttamiltaan tahoilta ja viranomaisten julkisista rekistereistä. Tietoja ei luovuteta sivulliselle
ilman asianomaisen suostumusta, ellei tietojen luovuttaminen perustu lakiin.
Asiakasrekisteriä voidaan käyttää myös jo asiakkaana oleville henkilöille suunnattuun markkinointiin.
Henkilötietolain mukaan jokaisella henkilöllä on tarkastusoikeus,
henkilötiedon korjaamisvaatimuksen esittämisoikeus sekä kieltooikeus. Tarkastusoikeuden perusteella jokaisella on oikeus saada
tietää, onko rekisterissä tietoja hänestä ja, jos hänestä on tallennettu tietoja, mitä ne ovat. Tietojen tarkistusta voi pyytää ottamalla yhteyttä vakuutuksenantajaan tai sen edustajaan.
Vakuutetulla on oikeus vaatia oikaistavaksi, poistettavaksi tai täydennettäväksi asiakasrekisterissä oleva tieto. Markkinoinnin voi
halutessaan kieltää ilmoittamalla siitä kirjallisesti.
Gjensidige Försäkring, Gjensidige Forsikring ASA, Norja - sivuliike, Ytunnus 516407-0384, osoite Box 3031,
103 61 Stockholm.
Brim Ab, edustajana Gjensidige Försäkring -vakuutusyhtiölle, Ytunnus 556391-5049, osoite Box 19572, 10432 Stockholm.
10 Jos Sinulla on kysyttävää
Jos sinulla on kysyttävää vakuutuksesta tai Kotimaan Energia Oy:n
toiminnasta vakuutusedustajana, voit soittaa Kotimaan Energia
Oy:n asiakaspalveluun, puh. 09 315 81 632.
Vahinkoasioissa ota yhteyttä Crawford & Company (Sweden) Ab,
Rantatie Business Park, Hermannin rantatie 8, 00580 Helsinki, sähköposti [email protected].
11 Muutoksenhaku
13 Määritelmiä
Lisäselvitystä päätöksen perusteista ja asiaan vaikuttavista seikoista
saa ottamalla yhteyttä päätöksen tehneeseen korvauskäsittelijään,
jonka nimi ja puhelinnumero ovat korvauspäätöksessä. Voitte myös
toimittaa lisäselvityksiä ja pyytää asian uudelleen käsittelyä.
Korvauksenhakijalla on oikeus pyytää lausuntoa joko Vakuutuslautakunnalta tai Kuluttajariitalautakunnalta. Lautakunnat antavat
ratkaisusuosituksia. Lausuntoa voi pyytää vapaamuotoisella kirjeellä. Kuluttajariitalautakunta antaa lausuntoja vain kuluttajille, ei
kuitenkaan ilman painavaa syytä, jos viimeisestä yhteenotosta vakuutusyhtiöön on kulunut yli kuusi (6) kuukautta.
Lautakuntien osoitteet ovat:
Vakuutuslautakunta
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki
Puh. (09) 685 0120
Kuluttajariitalautakunta
Hämeentie 3
00531 Helsinki
Puh. 0100 86 330
Päätökseen tyytymätön vakuutuksenottaja, vakuutettu tai edunsaaja voi saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi riippumatta
siitä, onko hän pyytänyt edellä mainitun lautakunnan ratkaisusuositusta vai ei.
Kanne käräjäoikeudessa pitää nostaa kolmen vuoden kuluessa siitä,
kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä ja sanotusta määräajasta. Kanne voidaan nostaa myös
kantajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Lautakuntakäsittely ei pidennä kolmen vuoden määräaikaa.
13.1Tapaturma
Tapaturmalla tarkoitetaan vakuutuskauden aikana sattunutta äkillistä, ruumiinvamman aiheuttavaa odottamatonta tapahtumaa,
joka sattuu vakuutetun tahtomatta ja ulkoisen tekijän vaikutuksesta ja jonka seurauksena vakuutettu on täysin työkyvytön.
13.2 Sairaus
Sairaudella tarkoitetaan vakuutuskauden aikana todettua sairautta,
johon vakuutettu ei ole 12 kuukauden kuluessa ennen vakuutuksen
voimaantuloa saanut hoitoa tai hakeutunut lääkäriin ja jonka seurauksena vakuutettu on täysin työkyvytön.
13.3 Täysi työkyvyttömyys
Täydellä työkyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että vakuutettu on
sairauslomalla, oikeutettu Kelan, sairaus-, tapaturma- tai liikennevakuutuksen perusteella maksettavaan sairaspäivärahaan ja on
lääkärintodistuksen mukaan täysin työkyvytön.
13.4 Työttömyys
Työttömyydellä tarkoitetaan sitä, että vakuutettu on ilman omaa
syytään joutunut työttömäksi eikä ole kieltäytynyt tarjotusta työstä
ja on ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
13.5 Korvaus
Korvaus maksetaan kuukausittain sähkösopimuksen mukaan. Korvaus on maksimissaan 300 € kuukaudessa 6 kuukauden ajanjaksolta.
13.6Vakuutuskausi ja enimmäiskorvausajanjakso
Vakuutus uudistuu kuukausittain. Korvausta maksetaan maksimissaan 6 kuukauden ajalta.
13.7 Kvalifikaatioaika
Vakuutuksen voimaantulohetkestä alkava 60 päivän pituinen ajanjakso, jonka jälkeen sattuneista vahingoista vakuutettu on oikeutettu korvaukseen näiden vakuutusehtojen mukaisesti työttömyyden
tai täyden työkyvyttömyyden tilanteissa.
13.8 Karenssiaika (omavastuuaika)
Omavastuuaika on 30 päivää. Korvausta voidaan maksaa näiden
vakuutusehtojen mukaisesti, kun työkyvyttömyys tai työttömyys on
kestänyt yhtäjaksoisesti yli 30 päivää.
13.9 Vakuutusmaksukausi
Vakuutusmaksun veloitus tapahtuu kuukausittain tai vuosittain.
Valitun vakuutuskauden pituus käy ilmi vakuutustodistuksesta ja
laskutus tapahtuu sen mukaisesti.
Vakuutusmaksuvero
Vakuutusmaksuvero on 24 %.
Ennakonpidätys
Vakuutuksen perusteella maksettavasta korvauksesta vähennetään
tarvittaessa ennakonpidätys, jonka Crawford tilittää verottajalle.