Woimalan esite

Työllistymisen
monipalvelukeskus
Woimala
www.nurmijarvi.fi
1
Työllistymisen monipalvelukeskus Woimala sijaitsee Nurmijärven kirkonkylällä. Woimalan perusajatuksena on tasapuolinen
suhtautuminen eri asiakasryhmien työllisyysasioihin. Woimala
järjestää työ- ja päivätoimintaa sekä muita työllistymisen
palveluita.
Woimalassa toimii aikuisten työttömien työpaja, mielenterveyskuntoutujien työ- ja päivätoiminta sekä kehitysvammaisten työja päivätoiminta.
Kirkonkylän terveyskeskuksen kahvio on osa Woimalan
työllistämistoimintaa.
Aikuisten paja
Aikuisten pajatoiminta on tarkoitettu nurmijärveläisille pitkäaikaistyöttömille henkilöille. Pajan työtoiminta koostuu Nurmijärven kunnan tilaamista työtehtävistä kuten
muutoista ja pienistä huoltotöistä sekä kädentaitojen ryhmästä. Osana Aikuisten
pajaa toimii Veteraanien kotiapu, joka on tarkoitettu nurmijärveläisille sotaveteraaneille, heidän leskilleen sekä lotille. Kotiapu sisältää siivousta sekä tarvittaessa muita
pieniä kodin askareita.
Aikuisten pajan toimintaan ohjaudutaan TE-palveluissa laaditun suunnitelman kautta,
joka on tehty yhteistyössä asiakkaan, TE-palveluiden sekä kunnan kanssa.
Tuettu työllistyminen
Tuettu työllistyminen tarjoaa työllistymisen erityispalveluita nurmijärveläisille kehitysvammaisille sekä osatyökykyisille henkilöille. Tuetussa työssä henkilö työllistyy
palkkatyöhön avoimille työmarkkinoille. Tuetun työn tavoitteena on auttaa asiakkaitaan löytämään omat vahvuutensa työelämässä sekä tukea heitä työssään kokonaisvaltaisesti. Tuetun työn lisäksi on mahdollisuus avotyötoimintaan, jonka keskeisin
tavoite on erilaisten taitojen oppiminen ja kuntoutuminen työn avulla.
Tuetun työllistymisen palveluihin hakeudutaan yhteydenotolla työvalmentajiin.
2
Mielenterveyskuntoutujien työ- ja päivätoiminta
Mielenterveyskuntoutujien työ- ja päivätoiminta on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille ja henkilöille, jotka mielenterveydellisistä syistä eivät kykene muutoin
työllistymään ja tarvitsevat mielekästä toimintaa. Päiväohjelma muodostuu erilaisista toimintatuokioista kuten alihankintatyöt, siivous, keittiötyö, kädentaidot sekä
liikunta- ja harrasteryhmät. Toimintaan kuuluvat myös retket ja erilaiset teemapäivät. Tarkoitus on löytää jokaiselle asiakkaalle kyvyt ja toiveet huomioonottaen
sopiva päiväohjelma.
Työ- ja päivätoimintaan hakeudutaan yhteydenotolla ryhmän ohjaajiin ja tutustumiskäynnin kautta.
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta
Työtoiminnassa tuetaan monipuolisesti asiakkaan fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia
ja akateemisia taitoja, joita tarvitaan itsenäisessä elämässä. Toiminta sisältää esimerkiksi alihankintatöitä, liikuntaa ja käsitöitä.
Päivätoiminnassa asiakkaita ohjataan ja autetaan ylläpitämään päivittäisiä taitoja
sekä tarjotaan erilaista viriketoimintaa muun muassa kädentaitojen, liikunnan ja
musiikin parissa.
Työ- ja päivätoimintaan hakeudutaan kunnan kehitysvammahuollon sosiaaliohjaajan
kautta.
3
Yhteystiedot
Työllistymisen monipalvelukeskus Woimala
Kauppanummentie 1
01900 NURMIJÄRVI
Monipalvelukeskuksen johtaja
puh. 040 317 3362
Aikuisten paja
Aikuisten työpaja, puh. 040 317 4552
Veteraanisiivous, puh. 040 317 4729
Kuntouttava työtoiminta, puh. 040 317 2227
Tuettu työllistyminen
Työvalmentajat
puh. 040 317 4186,
puh. 040 317 4290
Mielenterveyskuntoutujien työ- ja päivätoiminta
puh. 040 317 4886
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta
Sosiaalityöntekijä, puh. 040 317 2271
Sosiaaliohjaaja, puh. 040 317 4097
Työtoiminta, puh. 040 317 4292
Päivätoiminta, puh. 040 317 4291
Julkaisija
4
Nurmijärven kunta, Työllisyyspalvelut 2015
www.nurmijarvi.fi