Kilometrikorvaus - Ohje hakijalle

TAMPERE
Varhaiskasvatus ja perusopetus
1 (2)
20.8.2015
Ohje hakijalle
KILOMETRIKORVAUS TAKSIKULJETUKSEN VAIHTOEHTONA.
Koulukuljetusperusteiden mukaisesti, tarkista koulukuljetusperusteista taksikuljetuksen kriteerit.
Rahakorvaus
Jos huoltaja hoitaa taksimatkaan oikeutetun oppilaan kuljetuksen itse, voidaan kuljetuskustannuksia korvata verohallinnon vuosittain vahvistamien
verottomien kilometrikorvausten mukaan matkan myöntäjän päätöksellä.
Erityisopetuksen koulukuljetukset
Hakijan tulee täyttää erityisopetuksen koulukuljetushakemus, jossa valitaan kuljetustapa -kohdassa milloin kuljetetaan itse. Valinta on koko lukuvuodeksi sitova. Ratkaisua, jossa yhtenä päivänä kuljetaan taksilla ja toisena päivänä itse, ei
hyväksytä.
Samassa yhteydessä hakijan tulee ilmoittaa tilinumero (IBAN -muoto) maksatusta varten.
Maksatus
Maksatus tapahtuu 2-3 kertaa vuodessa.
Jos hakijan tilanne muuttuu siten, että hän ei voi enää kuljettaa itse, on mahdollista hakea uudelleen taksikuljetusetua. Järjestelyaika on noin 2 viikkoa. Hakeminen tapahtuu ottamalla yhteyttä kuljetussihteeriin perusopetuksen hallinnossa.
(Yhteystiedot ks. sivu 2.)
Jos hakija ei tilapäisesti pysty hoitamaan kuljetusta, niin hän on velvollinen itse
hankkimaan korvaavan kuljetuksen. Tilapäisiä taksikuljetuksia ei järjestetä.
Kilometrikorvauksia varten ei tarvita enää erillistä laskua. Tilinumero ilmoitetaan
varsinaisessa hakemuksessa. Poissaolopäiviltä ei makseta korvausta, maksatuksen valmistelija ja koulu huolehtivat poissaolotietojen kirjaamisesta maksatuksen perusteisiin.
Tampereen kaupunki
PL 487
33101 TAMPERE
Käyntiosoite
Puhelin
Faksi
Keskustori 4
03 565 611
03 5656 5664
[email protected]
www.tampere.fi
Y-tunnus 0211675-2
TAMPERE
Varhaiskasvatus ja perusopetus
2 (2)
20.8.2015
Tilapäinen taksikuljetus
Oppilaalla on oikeus saada kuljetus kouluun esim. loukkaantumisen tai vakavan
sairauden johdosta. Vaihtoehtoisesti huoltaja voi hoitaa itse lapsensa kuljetuksen
ja hänelle korvataan kilometrikorvaus kulloinkin voimassa olevan verottoman kilometritaksan mukaan.
Mikäli hakija haluaa taksikuljetuksen asemesta kuljettaa oppilaan itse, tulee hänen ottaa yhteyttä perusopetuksen hallinnon kuljetussihteeriin.
Yhteystiedot
Toimistosihteeri
Ritva Palander
Puhelin: 040 143 4653
Sähköpostiosoite: [email protected]
Tampereen kaupunki
PL 487
33101 TAMPERE
Käyntiosoite
Puhelin
Faksi
Keskustori 4
03 565 611
03 5656 5664
[email protected]
www.tampere.fi
Y-tunnus 0211675-2