KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 4/2015 ELINVOIMAVALIOKUNTA

KEMPELEEN KUNTA
MUISTIO
4/2015
ELINVOIMAVALIOKUNTA
Aika
torstaina 19.3.2015 klo 17- 20.13
Paikka
Kunnantalo, Asemantie 1, kokoushuone Wegelius
Paikalla
Jaakko Okkonen, pj
Jorma Kananen
Lasse Järvenpää
Tarmo Turunen
Jarkko Laava
Taavi Jarva
Pauli Määttä
Janne Halunen
Antti Ollikainen, kunnanhallituksen pj
Eija Puotiniemi, vastuuhenkilö
Päivi Sauvola, sihteeri
Miia Marjanen, elinkeinopäällikkö
Eelis Rankka, kunnallistekniikkapäällikkö, klo
18.30 saakka
Petri Joro, maankäyttöpäällikkö, klo 18.30
saakka
Käsitellyt asiat:
1. Kokouksen avaus, edellisen kokouksen muistion läpikäynti sekä tämän
kokouksen muistion tarkastajan valinta
Käytiin läpi edellisen kokouksen muistio. Muistion tarkastajiksi valittiin
puheenjohtajan lisäksi Taavi Jarva.
2. Merisaran asemakaava-alueen katujen rakentaminen
Kunnallistekniikkapäällikkö Eelis Rankka esitteli valiokunnalle ehdotusta lähteä
valmistelemaan kunnanhallitukselle päätettäväksi talousarvion 2015 muutosta
siten, että Muonamiehentien 220 metrin osuuden rakentamiseen varatut 70.000
euroa siirretään Merisaran eteläosan katurakentamiseen. Muutoksen perusteena
ovat kaavan valmistelun ja neuvottelujen yhteydessä esille tulleet yrittäjien
tarpeet.
Elinvoimavaliokunnan ohjaus
Elinvoimavaliokunnan näkemyksen mukaan on tarkoituksenmukaista
lähteä valmistelemaan kunnanhallitukselle esitystä Muonamiehentien
rakentamiseen varattujen määrärahojen siirtämisestä Merisaran eteläosan
katurakentamiseen.
3. Linnakallio/Kunnan ja Destian välisen aiesopimuksen tarkentaminen
Maankäyttöpäällikkö Petri Joro esitteli asiaa. Kempeleen kunta ja Destia ovat
tehneet sopimuksen (khall 12.12.2011 §391) alueen maisemoinnista.
Maisemoinnintavoitteena on ollut, että se palvelisi mahdollisimman hyvin alueen
tulevaa käyttöä. Sopimuksessa on mainittu mm. uimaranta, hiihtolatu, moottoritien
ali kulkeva moottorikelkkareitti ja seudullinen kevyen liikenteen verkosto. Alustavan
sopimuksen mukaan Destia on sitoutunut neuvottelemaan louhosalueen
myynnistä Kempeleen kunnalle maisemoinnin valmistuttua. Suunnitelmien
etenemiseksi on tarkoituksenmukaista tarkentaa sopimusta ja neuvotella siitä
Destian kanssa.
Elinvoimavaliokunnan ohjaus
Elinvoimavaliokunta ohjaa jatkamaan neuvotteluja Destian kanssa
sopimuksen tarkentamiseksi kokouksessa esitellyn sopimusluonnoksen
pohjalta. Maanhinnan tulee pitkälti perustua muissa kaupoissa käytettyyn
virkistysalueiden raakamaan hintaan ja alkuperäisen sopimuksen
maisemointiaikatauluun. Sopimussanktioita tulee täsmentää.
Destian omistaman maa-alueen oston lisäksi voidaan tarvittaessa selvittää
kunnan omistamien maiden vaihtomahdollisuuksia ja arvioida ko. maiden
sora-aineksen myynnin seurausvaikutuksia.
4. Tilinpäätöksen ennakkotietoja 2014 elinvoiman osalta
Kehitysjohtaja esitteli vuoden 2014 elinvoimaan liittyvien tavoitteiden ja talouden
toteutumista. Merkittiin tiedoksi.
5. Kunnan www-sivujen uudistus
Viestintäsuunnittelija Päivi Sauvola esitteli sivustouudistuksen luonnosta ja
aikataulua.
Elinvoimavaliokunnan ohjaus
Elinvoimavaliokunta ohjasi sivustouudistuksen valmistelua kommentoimalla
luonnosta ja sisältösuunnitelmaa. Valiokunnan jäsenet sekä varahenkilöt
osallistuvat testiryhmään, joka testaa sivustoa ennen julkaisua toukokuussa.
6. Jätehuollon järjestäminen Oulun ympäristökunnissa -selvityshanke
Elinkeinopäällikkö Miia Marjanen esitteli hankesuunnitelman sisältöä. Kunnanhallitus
on linjannut ajankohtaisasiana, että Kempeleen kunta hakee rahoitusta ko.
hankkeelle.
Elinvoimavaliokunnan ohjaus
Elinvoimavaliokunta ohjaa jatkamaan hankkeen valmistelua esitetyn
hankehakemusluonnoksen pohjalta. Jätehuollon selvittäminen on
tarpeellista ja selvittämisen arvoista.
7. Katsaus kehittämisalueiden tilanteeseen
Elinkeinopäällikkö Miia Marjanen esitteli kehittämisalueiden tilannetta
yritysalueittain.
Elinvoimavaliokunnan ohjaus
Elinvoimavaliokunta ohjaa, että Zatelliitin yritystontteja ei lähdetä
vuokraamaan. Paiturin tonttikyselyn osalta valiokunta ohjaa selvittämään
muita mahdollisia sopivia tontteja, esimerkiksi Riihivainion tontteja.
Jaakko Okkonen
puheenjohtaja
Päivi Sauvola
sihteeri
Taavi Jarva
muistion tarkastaja