Luentosarjan esittelyflyeri - SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Yritysyhteistyön ytimessä -luentosarja
Kepa järjestää yhdessä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestön SOSTEn kanssa neljä luentoa
yritysyhteistyöstä kiinnostuneille järjestöille. Yritysyhteistyön ytimessä -luennot 1–4 muodostavat jatkumon,
jota suositellaan etenkin yritysyhteistyötä aloitteleville tai suunnitteleville järjestöille.
Jokainen osa on kuitenkin oma kokonaisuutensa, ja yritysyhteistyötä jo toteuttavia järjestöjä
kannustetaan mukaan kasvattamaan osaamistaan ja jakamaan kokemuksiaan.
Kaikki luennot pidetään klo 13–16 Kepan Dialogi-tilassa osoitteessa Elimäenkatu 25–27, 6. krs.
18.11.2015
Yritysvastuu ja lahjoittaminen
Ensimmäisellä luennolla osallistujat kuulevat, mihin erityisesti suomalaiset yritykset yritysvastuulla pyrkivät, ja mitä
konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia uuden yritysvastuun
mallit ja toimintatavat tarjoavat yhtäältä kehitysyhteistyö- ja
toisaalta sosiaali- ja terveysalan järjestöille niin Suomessa
kuin maailmalla. Alustajana luennolla on yritysvastuun ja
-viestinnän monitaitaja Sari Kuvaja. Ensimmäisen session
toinen luento pureutuu lahjoittamisen tämänhetkisiin
virtauksiin, ottaen huomioon sekä rahan että ajan (vapaaehtoistyön) antamisen. Lahjoittamisesta järjestöjen näkökulmasta alustaa HelsinkiMission kansalaistoiminnan
johtaja ja yliopistotutkija Henrietta Grönlund.
16.12.2015
Mistä rahoitusta järjestöjen ja
yritysten yhteistyöhön?
Luennolla osallistujat kuulevat, mistä järjestöt ja
yritykset voivat hakea rahoitusta yhteishankkeille.
Luennolla käsitellään muun muassa Tekesin ja
UM:n yhteistä BEAM -innovaatio-ohjelmaa,
Finnpartnershipin liikekumppanuustukea sekä
vaikuttavuusinvestoinnin mahdollisuuksia kehitysyhteistyötä tekeville ja sosiaali- ja terveysalan
järjestöille.
13.1.2016
Järjestöjen asiantuntemuksen
tuotteistaminen
17.2.2016
Järjestöjen ja yritysten
strateginen kumppanuus
Luennolla opitaan perusasioita järjestöjen asiantuntemuksen
tuotteistamisesta. Jos olet miettinyt, miten paketoida
järjestösi rautaista asiantuntemusta helposti ymmärrettävään ja yrityksille houkuttelevaan muotoon, tämä luento on
sinulle. Sessio ei tarjoa järjestökohtaista opastusta tuotteistamisesta, mutta luennolle on esitehtävä, joka lähetetään
ilmoittautuneille viikkoa ennen luentoa.
Luennolla tarinankertoja Jari-Pekka Jouppi
markkinointiviestintäyhtiö i2:sta kertoo, kuinka
järjestöt voivat myydä tarinaansa ja miten strategista kumppanuutta yritysten kanssa kannattaa
lähteä rakentamaan.
Osoite: Kepan Dialogi-koulutustila, Elimäenkatu 25–27 (6. krs), Helsinki
Maksu: 30 € / luentosessio kaikille osallistujille
Lisätiedot: [email protected]
Ilmoittautuminen: Ilmoittautumislomakkeella Kepan nettisivuilla.
Rajoitetun osallistujamäärän takia luentoihin voi osallistua vain yksi
henkilö järjestöä kohden.
Ennen koulutusta
voi tutustua Kepan
Tehoa yritysyhteistyöhön -oppaaseen
(kepa.fi/tiedostot/julkaisut/tehoayritysyhteistyohon-2-versio.pdf)