Kokousasia PDF-muodossa

Virolahden kunnanhallitus
Virolahden kunnanhallitus
Virolahden kunnanhallitus
Virolahden kunnanvaltuusto
Virolahden kunnanhallitus
Virolahden kunnanvaltuusto
Virolahden kunnanhallitus
Virolahden kunnanhallitus
§ 165
§ 52
§ 100
§ 23
§ 149
§ 39
§ 206
§ 109
23.09.2013
31.03.2014
09.06.2014
16.06.2014
06.10.2014
13.10.2014
15.12.2014
08.06.2015
Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostamattajättämispäätöksen johdosta
tehdyt vaatimukset
95/44.443/2014
Kh § 165
Vaalimaa Shopping Center Oy:n mittavan kauppakeskus-, spa-hotelli- ja
kasinohankkeen käynnistyminen tuo jo ensi talvesta alkaen Virolahdelle
arviolta keskimäärin 250 rakennusaikaista työpaikkaa. Kohteen
valmistuttua kesällä 2015 uusien työpaikkojen määrä kasvaa 350-400:aan.
Myönteinen työpaikkakehitys merkitsee sitä, että haasteet vastata
nopeasti kasvavaan asuntojen kysyntään kasvavat dramaattisesti.
Virolahdella on koemarkkinointivaiheessa useampiakin kovan rahan rivi- ja
pienkerrostalokohteita. Lähitulevaisuudessa polttavin tarve on kuitenkin
uuden vuokra-asuntotuotannon puolella. Silläkin alueella yksityisten
toimijoiden kiinnostus on virinnyt, mutta toteuttamisvaiheeseen ei vielä
minkään hankkeen osalta ole toistaiseksi päästy.
Uusia vuokra-asuntoja on tietenkin mahdollista rakentaa kunnan toimesta.
Asia onkin ollut esillä useampaan otteeseen, mutta ennen muuta
Vaalimaalla virinneen toimeliaisuuden vuoksi vuokra-asuntorakentamishankkeet ovat jääneet akuutimpien kiireiden jalkoihin. Nyt
aletaan olla tilanteessa, ettei kunnan omalla vuokra-asuntotuotannolla –
kun otetaan huomioon hankkeiden suunnittelun, luvituksen ja
kilpailutuksen vaatima aika – pystytä vastaamaan riittävän nopeasti
kasvavaan vuokra-asuntojen kysyntään.
Viafori Oy on aloittanut tänä syksynä Virojoen keskustassa Sulkutie 1:ssä
21 asuntoa käsittävän, huoneistopinta-alaltaan 1007 neliömetrin suuruisen
rivitaloyhtiön rakennustyöt. Kohde valmistuu ensi kesänä. Yritys on
markkinoinut perustettavan asunto-osakeyhtiön koko osakekantaa
sijoittajille muun muassa Kauppalehdessä julkaistulla ilmoituksella.
Kunnan kannalta nopein tapa lisätä kohtuuhintaista vuokra-asuntotarjontaa on pyrkiä sopimaan Viafori Oy:n kanssa perustettavan Asunto Oy
Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta. Esisopimuksen
kautta kunta pääsi vaikuttamaan myös huoneistokokoihin,
materiaalivalintoihin yms. ratkaisuihin.
Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh. 050 389 2100 ja
tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 389 2150.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan
neuvottelemaan Viafori Oy:n kanssa esisopimuksen perustettavan Asunto
Oy Virolahden Sulkutien koko osakekannan ostamisesta.
Päätös
Kh § 52
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Syksyn ja talven aikana on käyty neuvotteluja Viafori Oy:n kanssa Asunto
Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta. 2.1.2014 Viafori
Oy:n toimitusjohtaja Esa Mässeli teki tarjouksen asunto-osakeyhtiön osakkeiden myymisestä Virolahden kunnalle. Tarjouksessa 21 rivitaloasunnon
kohteen velaton myyntihinta on 2.596.000 euroa sisältäen yhtiön 3.021 euron osakepääoman. Kohteen kerrosala on 1.199 neliömetriä ja asuntojen
pinta-ala 1007 neliömetriä.
Tarjouksen tekemisen jälkeen Esa Mässelin kanssa on käyty neuvotteluja
mahdollisuudesta ostaa myös rivitalojen tontti kunnalle. Esa Mässelin omistaman tontin rakennusoikeus on 1.600 kerrosneliömetriä ja hintapyyntö
80.000 euroa. Kunnanjohtajan ja teknisen johtajan näkemyksen mukaan
tontin käyvä hinta on kuluvan vuoden ajan voimassa oleva veroetu huomioon ottaen 75.000 euroa.
Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n asuntojen hankintahinta omalla tontilla
olisi näin ollen 2.652 euroa per asuntoneliömetri eli selvästi edullisempi
kuin viime vuonna valmistuneiden vertailukelpoisten korkotukilainoitettujen
vuokra- ja asumisoikeusasuntojen keskimääräinen hankinta-arvo (asuntojen hankinta-arvo pääkaupunkiseutu poislukien 2.797 €/12 kk, 2.791 €/6 kk
ja 2.836 €/3 kk). Näin siitä huolimatta, että Asunto Oy Virolahden Sulkutien
asuntojen lämmönlähteenä on investointikustannuksiltaan kallis mutta käyttökustannuksiltaan edullinen maalämpö.
Asunto-osakeyhtiö on tarkoituksenmukaista hankkia suoraan kunnan omistukseen. Se mahdollistaa yksittäisten asunto-osakkeiden joustavan myymisen niistä mahdollisesti kiinnostuneille asukkaille. Kunta ostaa Asunto Oy
Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan sekä Asunto Oy Virolahden Sulkutie
1:n tontin kun rivitalot ovat valmiit ja niissä on tehty
hyväksytty lopputarkastus.
Hankintalain 8 §:n kohdan 1 mukaan hankintalakia ei sovelleta palveluhankintoihin jotka koskevat "maan, olemassa olevien rakennusten tai muun
kiinteän omaisuuden hankintaa tai vuokrausta millä tahansa rahoitusmuodolla taikka näihin liittyviä oikeuksia".
Liitteet tiedoksi
Viafori Oy:n myyntitarjous 2.1.2014 ja Aran Rakentamisen hinta -tilasto
12/2013
Valmistelijat: tekninen johtaja Markku Uski, p. 050 389 2150 ja
kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p. 050 389 2100.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1) osoittaa 2.596.000 euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen Viafori Oy:ltä; ja
2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin
Esa Mässeliltä ja osoittaa tarkoitukseen 75.000 euron suuruisen
määrärahan.
Asian käsittely
Käydyn keskustelun yhteydessä Sisko Ukkola-Paronen esitti asian
jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Esitystä kannattivat Leo Uski,
Juhani Kuntsi, Risto Kouki, Aira Paavola ja Marjaana Hellä
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä
varten.
Kh § 100
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian
käsittelyyn.
__________
Kunnanhallitus teki 4.4.2014 katselmuksen Sulkutie 1:ssä. Katselmuksen
yhteydessä ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa.
Asuntoasioita käsiteltiin valtuuston iltakoulussa. Jotta kunnan strategiassa
asetetu väestönkasvutavoitteet voidaan saavuttaa ja jotta Vaalimaan
hankkeisiin liittyen tarvittavan työvoiman rekrytointia voidaan edistää,
tarvitaan Virolahdelle lähivuosina satoja uusia vuokra-asuntoja.
Käytännössä pulaa erityisesti pienistä vuokra-asunnoista on jo nyt:
tällä hetkellä (2.6.2014) on vapaana vain kolme isoa kaksiota ja remonttia
odottaa yksi kolmio ja kaksi isoa kaksiota.
Vuokra-asuntotilanteen helpottamiseksi valtuuston iltakoulussa 14.4.2014
keskusteltiin Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta. Keskustelun kuluessa
tulivat esiin kaikki mahdolliset variaatiot: osakekannan ostaminen,
osakekannan ostaminen osittain ja osakkeiden ostamatta jättäminen.
Vähänkin pidemmällä aikavälillä on ilman muuta tavoiteltavaa, että kuntaan
syntyy nykyistä laajemmin yksityistä vuokra-asuntotarjontaa. Akuutissa
tilanteessa on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että asukasvalinnat uusiin
vuokra-asuntoihin pysyvät kunnan kontrollissa. Muutoin on ilmeinen uhka,
että uustuotanto palvelisi uusien asukkaiden hankkimisen sijasta
ensisijaisesti kunnan sisäistä muuttoliikettä.
Vaihtoehto, jossa kunta ostaisi osan Sulkutie 1:n osakekannasta, on
problemaattinen sekä yrittäjän että kunnan kannalta. Niin vuokratason
määrittelyyn kuin asukasvalintoihinkin liittyvien erilaisten intressien vuoksi
osaratkaisu ei ole käytännössä realistinen vaihtoehto.
Sulkutie 1:n osakkeiden ostaminan on tällä hetkellä ainoa nopea
mahdollisuus lisätä kunnan vuokra-asuntotarjontaa. Virojoen
rivitalotonteista ainoastaan Lapinvuoren rivitalotontti on otettavissa
käyttöön heti. Lapinvuoren rivitalokohteen kilpailuttaminen käynnistetään
niin, että rakennustyöt kohteessa voivat alkaa ensi syksynä, jolloin kohde
on valmis ensi kesänä. Taajaman kaikilla muilla rivitalotonteilla
rakentaminen voi kaavoitustilanteesta ja/tai puuttuvasta
kunnallistekniikasta johtuen käynnistyä ilman kunnan mittavia investointeja
aikaisintaan syksyllä 2015.
Rakennusvalvonta tekee Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:ssä
käyttöönottotarkastuksen 6.6.2014.
Liitteet tiedoksi
Viafori Oy:n myyntitarjous, Aran Rakentamisen hinta -tilasto 12/2013,
Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n yhtiöjärjestys, Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n rakennustapaseloste, Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n
4.4.2014 pidetyn työmaakokouksen pöytäkirja, Virojoen rivitalotonttien
kaavatilanne ja kunnallistekniikka
Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p. 050 389 2100, tekninen
johtaja Markku Uski, p. 050 389 2150 ja isännöitsijä Outi Rahkonen, p. 050
389 2153.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1) osoittaa 2.596.000 euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja
2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja
osoittaa tarkoitukseen 75.000 euron suuruisen määrärahan.
Asian käsittely
Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan
seuraavasti:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1) se osoittaa 2.596.000 euron suuruisen määrärahan Asunto Oy
Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja
2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja
osoittaa tarkoitukseen 75.000 euron suuruisen määrärahan; ja edelleen
että
3) kohteessa tehdään mittaus ja mikäli asunnoissa ilmenee
kosteusongelmia kauppa raukeaa.
Leo Uski esitti Sisko Ukkola-Parosen kannattamana pohjaehdotuksesta
poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutien
osakkeita eikä sen tonttia.
Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Leo Uskin esitystä kannattivat Sisko
Ukkola-Paronen ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Aira
Paavola, Juhani Kuntsi, Risto Kouki ja Jukka Lappi.
Päätös
Kunnanjohtajan ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3.
Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät
kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 4 mukaisen eriävän
mielipiteen.
Liite 4
Eriävä mielipide.
Kv § 23
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut tämän asian
käsittelyyn.
____________
Liite 10
Viafori Oy:n tarjous ja hallituksen liitteen 4 mukainen eriävä mielipide.
Ehdotus
Valtuusto päättää
1) osoittaa 2.596.000 euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja
2) valtuuttaa kunnan ostamaan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja
osoittaa tarkoitukseen 75.000 euron suuruisen määrärahan sekä
3) teettää kohteessa mittauksen, ja mikäli asunnoissa ilmenee
kosteusongelmia päättää, että kauppa raukeaa.
Asian käsittely
Charles Nyberg ehdotti, ettei esitettyjä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston
tule myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan
ja sen tontin ostamiseen. Ehdotusta kannattivat Tuomo Peltola, Arto
Peltola, Sisko Ukkola-Paronen, Jari Harju ja Leo Uski.
Jari Harju ehdotti, että mikäli kunnanhallituksen ehdotus hyväksytään, tulee
kohtaa 3 täydentää hyväksyttävällä ilmatiiveysmittauksella ja
kuntotarkastuksella. Ehdotusta kannattivat Risto Kouki ja Juhani Kuntsi.
Puheenjohtaja ehdotti, että pohjaehdotuksen kohtaa 3 täydennetään
seuraavasti: 3) teettää kohteessa kosteus- ja ilmatiiveysmittauksen sekä
kuntotarkastuksen ja, mikäli asunnoissa ilmenee ongelmia, päättää, että
kauppa raukeaa.
Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Käydyn keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn
kuluessa Charles Nyberg teki Tuomo Peltolan, Arto Peltolan, Sisko
Ukkola-Parosen, Jari Harjun ja Leo Uskin kannattamana kunnanhallituksen
täydennetystä ehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, ettei
kunnanhallituksen esittämiä kauppoja tule tehdä eikä valtuuston tule
myöntää määrärahaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ja
sen tontin ostamiseen. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti
nimenhuutoäänestystä siten että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen
täydennettyä pohjaehtotusta vastaavat "jaa" ja ne, jotka kannattavat
Charles Nybergin tekemää ehdotusta vastaavat "ei".
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 ei -ääntä (Marika Ahlberg, Jari
Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu Kuokka,
Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola, Sisko
Ukkola-Paronen ja Leo Uski) ja 9 jaa -ääntä (Risto Kouki, Juhani Kuntsi,
Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo
Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki).
Päätös
Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on tullut äänin 12-9
tullut kunnanvaltuuston päätökseksi.
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.
Kh § 149
6.10.2014
Puhetta asiakohdassa 24 valtuustossa johti valtuuston ensimmäinen
varapuheenjohtaja Seppo Pirttimäki.
_______________
Viafori Oy on tehnyt Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista uuden
tarjouksen. Yritys tarjoaa kunnalle asunto-osakeyhtiöstä 2/3:n osuutta
1.820.000 euron hinnalla.
Osakkeet oikeuttaisivat kohteen kahdessa rivitalossa sijaitsevien 14
asunnon hallintaan. Kunta voi valita, minkä talojen hallintaan oikeuttavat
osakkeet se ostaa.
Osaratkaisusta johtuen Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1 olisi
vuokratontilla. Tonttivuokra on 0,75 €/km2/kk.
Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p. 050 389 2100.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa 1.820.000 euron
suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa 2/3:aa Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n osakekannasta edellyttäen, etteivät kohteessa tehtävät
mittaukset paljasta kosteusongelmia.
Asian käsittely
Asiasta käydyn keskustelun päätteeksi kunnanjohtaja muutti ehdotustaan
seuraavasti:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osoittaa 2.595.000 euron
suuruisen määrärahan, jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n
tontin ja yhtiön koko osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa
tehdään kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa.
Sisko Ukkola-Paronen esitti Leo Uskin kannattamana pohjaehdotuksesta
poiketen, ettei kunnan tule ostaa Asunto Oy Sulkutie 1:n osakkeita eikä
sen tonttia.
Asiasta järjestetyssä äänestyksessä Sisko Ukkola-Parosen esitystä
kannattivat Leo Uski ja Marjaana Hellä ja kunnanjohtajan ehdotusta Risto
Kouki, Aira Paavola, Juhani Kuntsi ja Jukka Lappi.
Päätös
Kunnanjohtajan ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3.
Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät
kunnanhallituksen päätöksestä kirjallisena liitteen 3 mukaisen eriävän
mielipiteen.
Liite 3
Eriävä mielipide
Kv § 39
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallitunut tämän asian
käsittelyyn.
________________
Liite tiedoksi
Eriävä mielipide.
Ehdotus
Valtuusto päättää, että se osoittaa 2.595.000 euron suuruisen määrärahan,
jolla kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko
osakekannan. Ennen kaupan tekemistä kohteessa tehdään
kosteusmittaus. Mikäli kosteusongelmia ilmenee, kauppa raukeaa.
Asian käsittely
Carles Nyberg esitti Tuomo Peltolan kannattamana pohjaehdotuksesta
poiketen, ettei valtuuston tule osoittaa määrärahaa Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan ostamiseen.
Jari Harju esitti Kaarlo Makkosen ja Risto Koukin kannattamana, että mikäli
kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksytään, tulee sitä täydentää niin että
ennen kaupan tekemistä kohteessa tulee tehdä kosteusmittauksen lisäksi
ilmatiiveysmittaus ja kuntotarkastus ja mikäli ongelmia ilmenee kauppa
raukeaa.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 12 ei-ääntä (Marika
Ahlberg, Jari Harju, Elina Heinonen, Marjaana Hellä, Reetta Husu, Vappu
Kuokka, Charles Nyberg, Arto Peltola, Tuomo Peltola, Marika Rikkola,
Sisko Ukkola-Pareonen ja Leo Uski) ja 9 jaa-ääntä (Risto Kouki, Juhani
Kuntsi, Ilkka Kurkela, Jukka Lappi, Kaarlo Makkonen, Aira Paavola, Seppo
Pirttimäki, Virpi Rökman-Pakkanen ja Mikko Vilkki).
Päätös
Puheenjohtaja totesi, että Charles Nybergin ehdotus on äänin 12-9 tullut
kunnanvaltuuston päätökseksi.
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.
Kh § 206
Puhetta asiakohdassa 39 johti valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja
Seppo Pirttimäki.
______________
Viafori Oy:n toimitusjohtaja Esa Mässeli on jättänyt kunnalle 23.11.2014
vaatimuksen, jossa Viafori Oy laskuttaa Virolahden kuntaa 13,55 €/hm2/kk
vuokrana 1.7.2014 alkaen. Vuokralasku on jätetty ajalle 1.7. - 31.12.2014
ja sen kokonaissumma on tältä ajalta 81 869,10 €.
Vuokran vaatimuksen perusteena esitetään, että
- kunta on neuvotellut As. Oy Virolahden Sulkutie 1 koko osakekannan ostamisesta esisopimuksen ja
- rakennusvalvonta on suorittanut kiinteistöllä hyväksytyn lopputarkastuksen 6.6.2014.
Vaatimukseen Viafori Oy odottaa kirjeen mukaan kunnan vastausta
1.12.2014 mennessä. Suullisesti vastauksenantoaikaa on saatu 8.12.2014
olevaan hallituksen kokouspäivään saakka. Ellei Viafori Oy saa vastausta
vaateeseen määräaikaan mennessä, yhtiö hakee vahvistusta neuvotellulle
esisopimukselle Kymenlaakson käräjäoikeudelta.
Liite 1
Viafori Oy:n kirje 23.11.2014
3.12.2014 toimitusjohtaja Esa Mässeli on täydentänyt vaatimusta siten, että asuntojen vuokrien lisäksi kunnan tulisi maksaa Viafori Oy:lle vahingonkorvauksena 315.000 euroa (15.000 €/per asunto).
Maanantaina 8.12.2014 iltapäivällä Esa Mässeli esitti tilanteen ratkaisemiseksi kannaltaan kolme vaihtoehtoa:
1) kunta ostaa Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan Viafori Oy:n alkuperäisen myyntitarjouksen mukaisesti,
2) esisopimus perutaan ja kunta maksaa Viafori Oy:lle kertakaikkisen
756.000 euron suuruisen vahingonkorvauksen (alv 0), minkä jälkeen kummallakaan osapuolella ei ole vaateita toistaan kohtaan tai
3) Viafori Oy riitauttaa asian ja vaatii käräjäoikeudessa Virolahden kunnalta
1.150.000 euron kertakaikkista vahingonkorvausta.
Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja neuvottelivat kunnanhallituksen
23.9.2013 tekemän päätöksen (§ 165) mukaisesti Viafori Oy:n kanssa esisopimuksesta perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ostamisesta. Neuvottelut eivät johtaneet esisopimukseen, mutta
2.1.2014 Viafori Oy teki tarjouksen osakkeiden myymisestä Virolahden
kunnalle. 16.6.204 Virolahden kunnanvaltuusto päätti hylätä Viafori Oy:n
tekemän tarjouksen.
Syyskuussa 2014 Viafori Oy teki Virolahden kunnalle Asunto Oy
Virolahden Sulkutie 1:stä uuden tarjouksen. 13.10.2014 kunnanvaltuusto
päätti (§ 39) hylätä sen.
Viafori Oy:n ja Virolahden kunnan välillä ei siis ole tehty esisopimusta tai
sopimusta Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista, joten Viafori
Oy:n esittämillä korvausvaateilla ei ole perustetta. Näkemystä tukee myös
markinaoikeuden 10.9.2014 antama päätös (Nro 623/14, Dnro 2014/618).
Sen mukaan Virolahden kunta ei ole Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n
osakekauppaa käsitellessään tehnyt hankintalaissa tarkoitettua hankintaa.
Liitteet tiedoksi
Aiemman käsittelyn liiteaineisto ja markkinaoikeuden ratkaisu aiemmin
asiassa tehtyyn valitukseen julkisen hankinnan osalta.
Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh. 050 389 2100.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus päättää hylätä kaikki Viafori Oy:n Asunto Oy Virolahden
Sulkutie 1:n osakekauppaa koskevat vaatimukset aiheettomina.
Päätös
Kh § 109
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________________
Viafori Oy on jättänyt 13.4.2015 Kymenlaakson käräjäoikeudelle
haastehakemuksen koskien Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n
osakekauppaa koskevaa riita-asiaa. Kantaja vaatii, että:
1) Käräjäoikeus vahvistaa, että kantajan ja Virolahden kunnan välille on
syntynyt molempia osapuolia velvoittava ja sitova esisopimus
Asunto-osakeyhtiö Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan ostamisesta
kunnalle.
2) Käräjäoikeus velvoittaa Virolahden kunnan allekirjoittamaan kohdassa 1
mainittua osakekantaa koskevan kauppakirjan sekä velvoittaa kunnan
maksamaan kantajalle kauppahinnan laillisine viivästyskorkoineen
6.6.2014 lukien. Kantaja vaatii myös, että kunta velvoitetaan suorittamaan
kantajalle viivästyneen kaupan johdosta kiinteistönhoitokustannukset
7.6.2014 lukien sekä kantajan ko. kohteen lainoitukseen liittyvien
pankkivelkojen korot, molemmat laillisine viivästyskorkoineen.
3) Käräjäoikeus velvoittaa Virolahden kunnan korvaamaan asiassa
syntyneet oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen kuukauden
kuluttua ratkaisupäivästä lukien.
Kymenlaakson käräjäoikeus pyytää 4.5.2015 päivätyllä kirjeellä Virolahden
kuntaa vastaamaan haastehakemukseen 60 päivän kuluessa haasteen
tiedoksiannosta. Käräjäoikeudelta on pyydetty ja saatu jatkoaikaa
vastauksen antamiseen 28.8.2015 asti.
Oikeusprosessin laajuus ja monimutkaisuus huomioon ottaen kunnan on
aiheellista hankkia asian käsittelyssä tarvittavaa yksityisoikeudellista
asiantuntemusta. Kunnanjohtaja on keskustellut asiasta alustavasti
Asianajotoimisto Kantola & Tyni Ky:n asianajaja Raimo E.J. Kantolan
kanssa.
Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh. 050 389 2100.
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään Virolahden kunnan
puolesta sopimuksen Asianajotoimisto Kantola & Tyni Ky:n kanssa
tarvittavien juridisten asiantuntijapalvelujen ostamisesta, jotta
Asunto-osakeyhtiö Virolahden Sulkutie 1:n osakekauppaa koskeva
riita-asia saadaan kunnan kannalta myönteiseen päätökseen.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.