PERUSTURVA

JUlkinen tiedote
PERUSTURVA
asiakastiedote 1/2015
■ sosiaali- ja terveystoimi uudistuu
■ Omahoitosivusto avautui
■ apua lapsiperheen arkeen
■ hyvinvointikioski neuvoo
Asiakas
keskiössä
Sosiaali- ja terveystoimi uudistui
Sosiaali- ja terveystoimen (ent. perusturvakeskus) uusi rakenne on tullut voimaan 1.1.2015. Uudistuneeseen sosiaali- ja terveystoimeemme kuuluvat
perhe- ja sosiaalipalvelut, terveyttä ja toimintakykyä
edistävät palvelut, erikoissairaanhoito ja tukipalvelut
sekä hallintopalvelut.
Muutokset asiakkaiden ja potilaiden tarpeissa
ja toimialaamme koskevissa lainsäädännöissä edellyttävät toimintamme kehittämistä. Erityinen huolenaihe
on ollut lasten, nuorten ja perheiden kasvava pahoinvointi. Myös lisääntyvä työttömyys ja ikärakenteen
mukanaan tuoma muutos alueella heijastuvat palvelutarpeeseen. Tämän vuoksi painopisteen siirtäminen
avopalveluihin ja varhaiseen tukeen on välttämätöntä.
Uudessa mallissa yhdistämme lasten, nuorten
ja perheiden palveluita perheitä paremmin tukeviksi
kokonaisuuksiksi ja vahvistamme asiakkaiden kotiin
vietäviä palveluja. Aikuisten ja ikääntyneiden palveluissa yhdistetään voimavaroja ja luodaan uusia asiakaslähtöisiä palveluketjuja. Toimialan hallinnon uudistaminen tehostaa ja selkeyttää hallintoprosesseja.
Uskomme, että toteutetut muutokset näkyvät
kuntalaisillemme yhä parempina ja asiakaslähtöisempinä palveluina.
Hyvää uutta vuotta 2015!
Sosiaali- ja terveysjohtaja,
Johtajaylilääkäri
Pirjo Laitinen-Parkkonen
Omahoitosivustolta
avaimet
hyvään huomiseen
Omahoito-sivusto on
hyvinkääläisten hyvinvointia
edistävä verkkopalvelu.
Omahoito on luotettavaa tietoa
sisältävä sivusto, josta löydät
avaimet hyvään huomiseen.
Omahoito on omasta terveydestä ja hyvinvoinnista
huolehtimista. Siihen liittyvät terveellinen ruokavalio,
riittävä liikunta, tupakoimattomuus ja mielen hyvinvointi. Omahoito on myös sairauksien ennaltaehkäisyä
ja hoitoa. Jos jokin sairaus kuitenkin vaivaa sinua, saat
Omahoitopalvelusta viimeisimmät tiedot Hyvinkään
hoitokäytännöistä sairauksien hoitoon. Löydät tietoa
niin pitkäaikaissairauksista kuin pienistä infektioista ja
tapaturmistakin. Sivuilta löydät myös vinkkivideot ja
ohjeet mm. erilaisissa tuki- ja liikuntaelimistön ongelmissa.
Omahoidon sivuilla voit tehdä testejä, jotka
auttavat sinua arvioimaan terveyttäsi ja sairausriskejäsi
sekä pitämään huolta terveydestäsi. Löydät kattavasti
tietoa ja testejä, jotka auttavat arvioimaan terveyttä
ja sairausriskejä sekä pitämään huolta terveydestä.
Sähköinen terveystarkastus antaa tietoa terveyteesi
vaikuttavista tekijöistä. Täyttämällä elintapa- ja terveyskyselyn ohjelma antaa sinulle raportin, joka kertoo
miten henkinen hyvinvointisi ja elämäntapasi vaikuttavat
arvioituun elinikääsi ja riskiin sairastua elinikääsi
lyhentäviin ja elämänlaatua heikentäviin sairauksiin.
Raportin perusteella voit harkita elintapojen muuttamista ja uusien taitojen hankkimista ja siten lisätä
vireitä elinpäiviä.
Sähköinen terveysvalmennus tuottaa myös
valmennusohjelmia, joilla muutos terveellisempään
elämään on mahdollista. Sähköinen valmentaja antaa
sinulle neuvoja ja tukea sekä palautetta.
Klikkaa energiseen elämään! Tänään on päivä,
jolloin voit ottaa askeleen kohti terveellisempää elämää. ■
Sivusto on avattu kuntalaisten
käyttöön Hyvinkään kaupungin verkkosivuille osoitteeseen
www.hyvinkaa.fi/omahoito.
■ palvelua ja neuvontaa
NOPSA – apua
lapsiperheiden arkeen
NOPSA tarjoaa sinulle ja perheellesi tukea arjen
haasteisiin. Meiltä saat neuvontaa, tukea ja apua
joustavasti ja nopeasti, mahdollisimman pian yhteydenottosi jälkeen. Arkea kuormittavia haasteita voivat
esimerkiksi olla perheenjäsenen vamma, sairaus,
uupumus, vanhempien parisuhdeongelmat, avioero,
lapsen kasvatuspulmat tai muu kuormittava elämäntilanne.
Kartoitamme perheellesi sopivan palvelun tarjoajan
ja avun. Lapsiperheiden palveluita antavat sosiaalija terveystoimessa mm. perheneuvola, nuorisoasema,
perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu. Tuen muoto voi
olla esimerkiksi kotiin annettavaa lapsiperheiden kotipalvelua, perheohjausta tai muuta sosiaali- ja terveystoimen tuottamaa lapsiperheiden palvelua. Ota rohkeasti yhteyttä varhaisessa vaiheessa, kun tuntuu,
ettet selviä omin avuin!
Yhteydenotot:
Hyvinkään kaupungin perhepalvelut
NOPSA
ma–pe 9–15
p. 040 704 3728
Hyvinvointikioskista
ohjausta ja neuvontaa
Hyvinvointikioski tarjoaa ohjausta ja neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista. Saat palvelua nopeasti, ilman ajanvarausta neuvontapisteistä. Avustamme mm. palveluihin hakeutumisessa, ohjaamme lomakkeiden täyttämisessä ja vaikkapa yhteystietojen löytymisessä. Palvelumme on
matalankynnyksen lähipalvelua, joka on tarkoitettu kaikille hyvinkääläisille, mutta erityisesti palvelusta hyötyvät ikääntyneet ja heidän läheisensä.
Hyvinvointikioskissamme työskentelee sosiaaliohjaaja, palveluohjaaja, sairaanhoitaja ja geronomi.
Neuvontapisteet:
LEPOVILLA
Torikatu 10, avoinna ma klo 8–10, to klo 9–18
PAAVOLAN TERVEYSASEMA
Jussilankatu 6
Avoinna klo 12–15; 14.1., 11.2, 11.3., 15.4., 20.5.
Tervetuloa!
PALVELUNUMEROmme
Omalääkärin ja -hoitajan ajanvaraus ma–pe klo 8–10.
Ajanvarausnumerosi määräytyy katuosoitteesi mukaan. Numeroissa on käytössä takaisinsoittopalvelu.
Ajanvarausnumerot: www.hyvinkaa.fi/ajanvaraushaku tai soittamalla piiriin:
Eteläinen piiri 1 019 459 3601
Eteläinen piiri 2 019 459 3602
Hakala-Hyvinkäänkylän piiri 1 019 459 3603
Hakala-Hyvinkäänkylän piiri 2 019 459 3604
Itäinen piiri 1 019 459 3605
Itäinen piiri 2 019 459 3606
Itäinen piiri 3 019 459 3607
Läntinen piiri 1 019 459 3608
Läntinen piiri 2 019 459 3609
Läntinen piiri 3 019 459 3611
Paavolan piiri 1 019 459 3612
Paavolan piiri 2 019 459 3613
Paavolan piiri 3 019 459 3610
Yleislääkärin PÄIVYSTYS 24 tuntia/vrk JA Sairaanhoitajan päivystys joka päivä klo 8–16
019 458 5700
Hammashuollon ajanvaraus arkisin klo 8–15 019 459 4760
Hammashuollon särkypäivystys arkisin klo 8–10
Virka-ajan ulkopuolinen hammaslääkäripäivystys:
Oma hammaslääkärisi, Helsinki
ma–pe klo 16–21, ajanvaraus klo 15–21
la–su ja arkipyhinä klo 9–21, ajanvaraus klo 8–21
019 459 4760
Aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen asiakasneuvonta ma klo 9–17.30, ti–to klo 8–15.30 ja pe klo 8–13
Lastensuojeluasioiden sosiaalipäivystys
kiireellisissä asioissa ma–to klo 8–15 ja pe 8–13 Virka-ajan ulkopuolella yleinen hätänumero 112
010 273 8005
019 459 3020
040 056 3842
TUKEA LAPSIPERHEILLE / NOPSA ma–pe 9–15, Oikokuja 2 040 704 3728
Ikääntyneiden palvelut varmimmin klo 9–11.30 019 459 4930
Vammaisten palvelut 019 459 4986 / 019 459 4985
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI, PL 46, 05801 Hyvinkää, p. 459 11, [email protected]