täältä - Helpeen helistäjä

HEHE
VERSO15—Helpeen helistäjän leirilehti
maanantai 27.7.
KESÄPÄIVÄ SAIMAALLA
Vai etta on ollut muka jollain tavalla huono kesa?!! No ei todellakaan tanaan!
Kukaan ei enaa muista, etta yolla satoi vetta saavista kaataen, kun koko
paiva ollaan nautittu upeasta auringonpaisteesta kimaltelevalla jarvella!
Harvassa ovat ne leirilaiset, jotka tanaan eivat olisi tavalla tai toisella
vedessa touhunneet. Olemme siis viettaneet kesapaivaa Saimaan aalloilla!
MAANANTAI 27.7.
Leirialueella vaki vaheni puoleen, kun Hurrikaani aloitti haikin.
Taifuuni puolestaan paasi nauttimaan aalloista rantapaivana.
Haikilla Hurrikaanin kanssa
Aamulla yhdeksan jalkeen leirista loytyi enaa kaksi hurrikaanilaista - leiriin
velttoilemaan jaaneet alaleirinjohtajat. (Suotakoon heillekin lepopaiva.) Muu
Hurrikaani oli herannyt, pakannut, nauttinut aamupalan ja suunnannut kohti
tuntematonta. Tooooosin… autoillahan he leirista lahtivat, joten aivan hirmuisen raskas alku ei ainakaan ollut.
Sen jalkeen haikkilaiset suuntasivat… eikun hetkinen! Eihan tata viela voikaan
kertoa! Taifuunilla on sama seikkailu edessaan keskiviikosta alkaen, joten kuvareportaasimme antaa suuntaa, mutta on kuitenkin mitaansanomaton.
Kaikille annetaan
haikilla vastuuta heidan taitojensa mukaan… Hurrikaanin
alaleiripaimen Tommi
antaa oman panoksensa.
Otos, jonka ystavamme Ajan hengesta olisivat ehka kernaasti halunneet… Leirinjohtajat haikilla.
MAANANTAI 27.7.
Leirialueella vaki vaheni puoleen, kun Hurrikaani aloitti haikin.
Taifuuni puolestaan paasi nauttimaan aalloista rantapaivana.
Biitsillä Taifuunin mukana
Kun tanaan kaveli biitsille leirialueelta, fiilis oli kuin Ibizalla! (en kylla koskaan
ole ollut Ibizalla, mutta voisin kuvitella, etta se on kutakuinkin samanlainen
kuin Hepohiekassa tanaan…)
Oli suppausta, oli surffausta, oli vesisotaa, oli rantalentista, oli Beach Cafe, oli
rantasaunat, oli kohisevat aallot, oli… Oli kaikkea!
Taifuunin suppausmestari Matias Selin perjantain finaalia
odotellessa...
AJANKOHTAISTA
Tiistai on partiolaisia taynna! Tervetuloa, uudet leirilaiset!
Tänään tiistaina...
Leirimme vakimaara tuplaantuu tiistain aikana, kun puolen paivan jalkeen leiriin saapuvat sudenpennut ja perheleirilaiset. Sudenpennut sijoittuvat kahteen
alaleiriin Viimaan ja Puuskaan, ja perheleiri Pampero muodostaa leirin suurimman alaleirin. Hurrikaanikin palaa haikilta, joten illalla on odotettavissa
mahtavat rantabileet!
Viima-sudenpentualaleirin johtajat Ulla ja Sari ovat jo olleet paikan
paalla valmistelemassa leiria tiistain tulijoille.
Tervetuloa sudenpennut ja perheet!!
Hienoa saada teidat mukaan leirille! Vaikka osa
meista on ollut paikalla jo viikon, vasta nyt pyorahtaa leiri toden teolla kayntiin! Onhan se huikeaa, kun illalla saadaan esimerkiksi huutaa leirihuutoamme koko 400 hengen voimin!
Tutustukaa naapuritelttakuntaan, leirialueeseen
ja lahtekaa rohkeasti mukaan kaikkeen jannaan
tekemiseen! Ja meilta violettihuivisilta voi aina
kysya neuvoa, jos vaikkapa joku paikka on hukassa tai joku asia huolettaa.
TIEDONJYVÄSIÄ
Tassa muutamia juttuja, jotka sudari– ja perheleiriin saapuvien
kannattaa huomioida leirille tullessa...
Leirivihko
Olet saanut leirivihkon saapuessasi leirille. Kirjoita siihen nimesi ja pida se tallessa, silla siita loytyvat esimerkiksi laulujen sanat yhteisissa tilaisuuksissa. Lisaksi vihkossa on paljon tarkeaa tietoa siita, miten me taalla yhdessa toimimme - tutustu siis siihen huolella!
Leiriveikkaus
Paivittain alynystyroita vaivaava leiriveikkaus loytyy keskusaukiolta. Omat sarjansa ovat aikuisille, vartiolaisille ja sudareille - ja tiukimmat tietajat palkitaan
suuren kunnian kera iltaisin. Tule, tieda ja osallistu! (vaikket kaikkea tietaisikaan)
Saunomisesta
Rannan telttasaunat lampiavat paivittain, ja niita voi kayttaa uimisen lomassa.
Perheleirin sauna-aika rantasaunassa on paivittain klo 17-19; Pampero jakaa
tarvittaessa tuon ajan haluamallaan tavalla.
Niin Pamperon saunavuorolla kuin illan johtajasaunoissa on kaytossa yhteisvastuu. Toisin sanoen jokainen saunoja pitaa huolta siita, etta saunalla on puita, kiukaassa tuli, padassa vetta lampiamassa ja pesuhuoneessa myos kylmaa
vetta tarjolla. Pumppu on hieman takkuillut meille alkuleirin ajan, joten jos siita ei vetta (riittavasti) tule, kipitetaan kiltisti amparien kanssa hakemaan vetta
jarvesta. Sielta se ei lopu! Pidathan siis huolta, etta seuraavan saunojan on hyva tulla!
Johtajapalaverit
Paivittaiset johtajapalaverit pidetaan leirivihkon tiedoista poiketen
vasta klo 13.15 johtajakahvilan
grillikodassa. Tahan tulee jokaisesta
alaleirista ja tiimista lahettaa edustus - kaikkia johtajia ei siis tarvita,
mutta tiedon tulee kulkea!
TESTAA MAANTIETOSI
Iloksenne tarjoillaan Partiomuseon toimittama visailu vuodelta
1988.
1. Tunturi-Lapissa on
a) Yllas
b) Allas
c) keskella
9. Valtio Kauko-Idassa on
a) Sieva
b) Korea
c) Viehattava
17. Vietnamin paakaupunki on
a) Kraanoi
b) Hanoi
c) Kasisuihkui
2. Maltan paakaupunki on
a) Valetta
b) Totta
c) silta valilta
10. USA:n osavaltio on
a) Maine
b) Kunnia
c) Arvostus
18. Maakunta Turkissa on
a) Viivoja
b) Kaaria
c) Ympyroita
3. Saari Tyynessa valtameressa on
a) Retkeile
b) Samoa
c) Vaella
11. Kaupunki Etela-Ranskassa
on
a) Piu
b) Pau
c) Pou
19. Valtio Intian vieressa on
a) Sri Lanka
b) Sri Koysi
c) Sri Naru
4. Joki Norjassa on
a) Alta
b) Paalta
c) Sivulta
12. Kaupunki Englannissa on
a) Idioot
b) Mielpuol
c) Hull
5. Saari Valimeressa on
a) Emasika
b) Korsika
c) Villisika
13. Valtio Pohjois-Afrikassa on
a) Tulirokko
b) Marokko
c) Vesirokko
6. USA:n osavaltio on
a) Ylabama
b) Alabama
c) Valibama
14. Vuoristo USA:ssa on
a) Appalakit
b) Lippalakit
c) Karvalakit
7. Kaupunki Egyptissa on
a) Salora
b) Luxor
c) Philips
15. Saari Valimeressa on
a) Odota
b) Malta
c) Venttaa vahan
8. Uuden Guinean itaosa on
a) Papua
b) Hernetta
c) muita vihanneksia
16. Kaupunki Intiassa on
a) Kilkutta
b) Kalkutta
c) Kolkutta
20. Puolan paakaupunki on
a) Porsiva
b) Vasikoiva
c) Varsova
21. Kaupunki Turkissa on
a) Akainen
b) Vihainen
c) Ankara
22. Saaristo Intiassa on
a) Puolukkadiivit
b) Lakkadiivit
c) Mansikkadiivit
23. USA:n osavaltio on
a) Yhtena
b) Kahtena
c) Montana
24. Saari Polynesiassa on
a) Nuku-Hiva
b) Heraa-Hiva
c) Nouse-Hiva
Vastaukset voi kirjoittaa keskusaukion ilmoitustaululta loytyvalle paperilapulle ja
tipauttaa nimen ja alaleirin kanssa HEHE:n postilaatikkoon - oikein vastanneiden
kesken arvotaan voittopalkinto!