Eläkeikäisten kerhotoiminta käynnistyy

12.
Kirkkonummen Sanomat
N:o 60 20.8.2015
Eläkeikäisten kerhotoiminta käynnistyy
Seurakunnan diakoniatyön eläkeikäisten kerhot aloittavat kokoontumisensa syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Kerhoissa keskustellaan ajankohtaisista ja ajattomista
aiheista, kahvitellaan ja virkistytään hyvässä seurassa.
Mukaan mahtuvat sekä uudet että kerhoissa aiemmin
käyneet kerholaiset.
Ohjelmassa on jälleen monenlaista mukavaa maan ja taivaan
väliltä. Keskustan kerho Iltarusko, Masalan Varttuneiden kerho,
Kantvikin Iltapäivän pohdiskelijat sekä Veikkolan Virkistyskerho kokoontuvat kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena tiistaina klo 12.30–14.15.
Lisäksi keskustan seurakuntatalolla kokoontuu Päiväpiiri joka torstai klo 12.30. Päiväpiirissä on ohjelmassa joka kerralle jo-
Puistojumalanpalvelus Navalan puistossa
Navalan puisto
Su 23.8. klo 11
”Käteeni tartu, on tiemme yhteinen”
Kaikenikäisten puistojumalanpalveluksen toimittaa Johanna Siltala, musiikista vastaa lasten Jippii-kuoro sekä Johanna Salmela
ja bändi. Menossa mukana karhut Walde ja Remu.
Messun jälkeen puffetti. Varaa mukaan pikkurahaa ja halutessasi oma kahvimuki.
Sateen sattuessa tapahtuma pidetään Navalan ladossa.
Puisto sijaitsee Haapajärven rannalla puolen kilometrin päässä
Haapajärven kirkolta.
Yhteistyökumppanit: Veikkolan 10-kioski, Veikkolan kyläyhdistys sekä Eläköön Veikkola.
Kirkkonummi-päivillä kantelemessu
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko
Su 30.8. klo 10
Kantelemessun musiikista vastaa
pop-jazz-kantelisti Ida Elina.
Afroamerikkalaisesta musiikista
ammentava Ida Elina on uraauurtava taiteilija sekä laulajalauluntekijä. Musiikillaan hän
rikkoo rohkeasti rajoja, luo uutta ja vie rytmikkäällä soitollaan
kantelemusiikin täysin uudelle tasolle.
Messu on osa Kirkkonummi-päivien ohjelmaa.
Gospel-lattarit™ jatkuvat syksyllä
Maanantaisin, Keskusta ja Veikkola
Syksyllä on taas mahdollisuus tanssia joka toinen maanantai
keskustan seurakuntatalolla ja Veikkolan seurakuntakodilla. Ensimmäinen kerta keskustassa ma 7.9. klo 18 ja Veikkolassa ma
31.8. klo 18.
Gospel-lattareissa™ tanssitreeniin yhdistetään rukous sekä kristillinen latinalaismusiikki. Yhdessä tanssiessa itsetunto vahvistuu,
koemme iloa kehostamme ja liikumme tehokkaasti.
Tanssia ohjaa koulutettu Gospel-lattariohjaaja™ Anna Aalto.
Osallistumismaksu 5 € / kerta.
Äiti-seminaari Räfsössä
Räfsön leirisaari
11.–12.9.
Seminaarin aiheena on Ikuinen äitiys. Vuorokausi sisältää keskustelua, hartauksia, yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja saunomista.
Seminaari on tarkoitettu äideille. Vain rintaruokinnassa olevat
lapset voivat tulla mukaan.
Räfsön leirisaareen, Motaleffin rantaan, lähdetään keskustan seurakuntatalolta, Seurakunnantie 1, pe 11.9. klo 18 omilla autoilla.
Paluu takaisin lauantaina 12.9. klo 18.30.
Mukana lastenohjaajat Milla Seire-Salminen ja Teija Salovaara sekä lapsityön pastori Leena Salmensaari.
Osallistumismaksu 40 € maksetaan paikan päällä.
Mukaan mahtuu 20 osallistujaa. Annamme etusijan ensikertalaisille.
Ilmoittautuminen nettilomakkeella 24.8.–31.8. osoitteessa
www.kirkkonummenseurakunta.fi
Tiedustelut: Leena Salmensaari, puh 050 321 6442 tai
leena.salmensaari@evl.fi
Lasten ja perheiden syyskausi alkaa
Lasten oma päiväkerho 3–5-vuotiaille
Päiväkerhossa tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua. Lapsiryh-
tain käsillä tekemistä hyväntekeväisyyskohteiden tukemiseksi.
Päiväpiiri alkaa muista poiketen vasta seuraavalla viikolla 10.9.
seurakuntatalolla järjestettävien kutsuntojen vuoksi.
Iltaruskolla ja Veikkolan Virkistyskerholla on takanaan historiaa ja perinteitä jo neljänkymmenen vuoden ajalta ja suosio jatkuu edelleen näkyen runsaina kävijämäärinä.
Lisätietoja alueen diakoniatyöntekijöiltä
• Keskustan alue: Helvi Vuolasmaa, puh 050 567 8623, Niina Paronen, puh. 050 353 032, ja Mika Siltala, puh. 0500 443 063.
• Masala ja Kantvik: Irja Kekkonen, puh. 0400 815 483, ja Inkeri Saksa, puh. 050 325 0627.
• Veikkola: Kaarina Tynkkynen, puh. 050 541 8333.
mät ovat pieniä ja lastenohjaajilla on aikaa kohdata lapsi myös
yksilöllisesti. Jokaisella kerhokerralla on vapaata leikkiä ja hartaushetki. Kerhoissa tehdään kädentöitä ja taidetta, liikutaan, musisoidaan, satuillaan ja ulkoillaan.
Lisätietoja ja haku päiväkerhoihin:
www.kirkkonummenseurakunnat.fi/paivakerho
Avoin kerhopesä 2–6-vuotiaille
Kerhopesä on lasten oma, avoin päiväkerho. Kerhopesässä askarrellaan ja luetaan satuja, pelataan ja leikitään, kokoonnutaan hartauteen ja vietetään yhteinen eväshetki. Kerhopesää ohjaavat lastenohjaajat. Toiminta on maksutonta. Kerhopesät kokoontuvat
Kantvikissa, keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen:
www.kirkkonummenseurakunnat.fi/kerhopesa
Kokoperheiden perhekerhot ja perhetuvat
Perhekerho ja perhetupa ovat kohtaamispaikkoja kotona lapsiaan hoitaville aikuisille ja heidän lapsilleen.
Perhetuvat ovat avoimia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen perhekerhoihin:
www.kirkkonummenseurakunnat.fi/perhekerho
Diakonian ruokailut ja kohtaamispaikat
Syyskuun alussa käynnistyy jälleen diakoniatyön matalan kynnyksen ruokailut ja kohtaamispaikat.
• Aamupala käynnistyy Veikkolassa ja Masalassa pe 4.9. klo 9–10
ja Kantvikissa to 10.9. klo 9–10. Aamupalan hinta on 0,50 €.
• Masalan Ystävän kammari avaa ovensa kahvittelulle ti 1.9.
klo 9–11. Kahvi ja voileipä 0,20 €.
• Diakoniaruokailu alkaa Veikkolassa to 3.9. klo 12–13, keskustassa ma 7.9. klo 11.30–12.30 ja Masalassa ke 9.9. klo 12–
13. Ruokailun hinta on 2,50 €.
• Gesterbyn kirpputori aukeaa ke 2.9. klo 15–17 ja on auki
joka keskiviikko.
• Miestenkerho kokoontuu Kantvikin Ristikalliontiellä joka to
klo 17.30. Kahvi ja voileipä 0,20 €.
Päivystykset ja ruoanjaot aloitetaan syyskuun alussa. Tämän
seurakuntasivun ilmoituksista voit katsoa alueesi tarkat ajankohdat.
Su 23.8. klo 10 Messu. Jeesus parantajamme.
Toimittaa Juhani Nurminen; kanttoreina
Tarja Viitanen ja Mari Sirén.
Ma 24.8. klo 7.30 Aamurukouspiiri. Käynti
sakastin ovesta.
To 20.8. klo 14 Kesäpiiri. Kiitollinen mieli.
Alustaa Juhani Nurminen.
Su 23.8. Ei messua. Puistojumalanpalvelus
Navalan puistossa klo 11. Ks. erillinen
ilmoitus.
KASTETUT
Alma Emelie Grahn
Jordan Hokkanen
Savannah Isabella Demin Kuivaniemi
Eeli Benjamin Nolvi
Neea Ada Emilia Puustinen
VIHITYT
Jari Henrik Julkunen ja
Heidi Eveliina Rajaniemi
Lauri Pekka Olavi Karhunen ja
Tia Marika Onerva Flink
Ilkka Johannes Nolvi ja
Tia Tuulikki Kolehmainen
John Oskar Alexander Sjövall ja
Reetta Marjatta Wilén
KUOLLEET
Ritva Kaarina Kuvaja, 55 vuotta
Harry Valdemar Lindh, 70 vuotta
Merituuli hakee uusia laulajia
Keskustan seurakuntatalo
Ti 25.8. ja 1.9. klo 15–16.30
Nuorisokuoro Merituulen kaksi koelaulutilaisuutta pidetään seurakuntatalolla. Pääsykokeessa esitetään oma vapaavalintainen laulu sekä testataan mm. äänialaa ja rytmitajua.
Kaikki tänä vuonna vähintään 12 vuotta täyttävät, nuotinlukutaitoiset ja musikaaliset nuoret voivat osallistua.
Uusilla kuorolaisilla harjoitukset alkavat heti 25.8. klo 16.30–
18.30.
Tiedustelut: kuoronjohtaja, kanttori Tarja Viitanen, puh. 0500
728 393 tai tarja.viitanen@evl.fi
Kuorojen yö
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko
Pe 28.8. klo 21–22
Iltatunnelmia Suomen saloilta ja Afrikan savanneilta.
• Nuorisokuoro Merituuli, johtajan Tarja Viitanen
• Laulu- ja soitinyhtye, johtajana Ilona Nyman
• Mari Sirén, piano ja urut
Käsiohjelma 10 € kuorotoiminnan hyväksi.
Konsertti on osa Kirkkonummi-päivien ohjelmaa.
Kirkkoherranvirasto avoinna kesä-,
heinä- ja elokuussa ma–to klo 9–11.30 ja
12.30–15. Perjantaisin suljettu.
Kirkkonummen suomalainen seurakunta Facebookissa:
www.facebook.com
Haluatko keskustella papin kanssa?
Seurakunnan pappien kanssa voit keskustella sinua painavista tai sinulle muuten tärkeistä aiheista.
Arkipäivisin on päivystävä pappi tavattavissa ilman ajanvarausta. Päivystävän papin tavoitat ma–pe klo 9–11.30 kirkkoherranviraston puhelinnumerosta (09) 8050 8201.
KIRKKONUMMEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA vaihde (09) 8050 8200, internet: www.kirkkonummenseurakunta.fi, sähköposti: [email protected]