Ruka-Kuusamon latumaksukirje

<nimi/yritys>
<nimi>
<lähiosoite>
<postinumero><postitoimipaikka>
Hyvä Rukan alueen kiinteistönomistaja,
Kuusamon kaupunki on vuodesta 2009 vastannut yksin Rukan latujen hoidosta. Kaudella 2013-14
kustannukset olivat nousseet n. 160 000 euroon (sis alv 24 %). Asiakkaiden kasvaneista toiveista,
kohonneista kustannuksista ja kuntatalouden haasteista johtuen kaupunki ei voi ymmärrettävästi
jatkossa yksin maksaa latujen hoitoa. Talvelle 2014-15 määrärahoja jouduttiin jo leikkaamaan
120 000 euroon, jonka vuoksi ns. alakylän ladut pidettiin kunnossa kiinteistöjen erillisrahoituksella.
Monen aktiivisen hiihtäjän mielestä Rukan latujen hoitoon pitäisi pystyä satsaamaan vielä nykyistä
enemmän. Tämä ei ole mahdollista ilman laajempaa maksupohjaa. Useimmissa pohjoisen
kohteissa loma-asuntojen omistajilta kerätään vapaaehtoista latumaksua. Esimerkiksi Ylläksellä
loma-asunnoilta kerätään vuosittain lähes 50 % latujen hoitokustannuksista, minimimaksun ollessa
140 euroa per mökki. Rukallakin latupooli keräsi vapaaehtoisia maksuja vuoteen 2009 saakka,
jolloin ladut siirtyivät kaupungin vastuulle ja kaupunki puolestaan siirsi matkailumarkkinoinnin
vastuun kokonaisuudessaan yrityksille.
Kaupungin ja toimijoiden yhteinen haaste on siksi kerätä vähintään 50 000 euron vuosittainen
lisärahoitus latujen hoitoon ja kehittämiseen. Tällä varmistamme Rukan alueen latujen nykytason
ja myös selkeän kehittymisen.
Rukan uusi vapaaehtoinen latumaksu perustuu kiinteistön pinta-alaan ja on 0,4 € / m2:
esimerkiksi 80 m2 loma-asunnon osalta siis vain 32 euroa vuodessa. Erittäin kohtuullinen maksu
perustuu luottamukseemme siihen, että näissä talkoissa haluaa jokainen Rukan loma-asunnon
omistaja olla mukana! Alla oman kiinteistösi latumaksun maksutiedot:
Maksaja:
<maksaja>
Maksun saaja:
Kuusamon Kaupunki / Latumaksut
Tilinumero:
FI 5680 0018 0086 1016
Summa:
<summa> eur
Viesti:
Latumaksut/3390.523000.0718
Latumaksun 2015-16 peruste: <neliöt> m2 * 0,4 eur /m2 = <summa> eur.
Latumaksu on vapaaehtoinen avustus eikä sisällä arvonlisäveroa.
JATKUU >>
Yrityksen voivat vähentää maksun verotuksessa. Pyydämme suorittamaan maksun marraskuun
loppuun 2015 mennessä. Mikäli koet latumaksun kohdallasi kohtuuttoman korkeaksi, voit maksaa
myös pienemmän summan. Minimimaksuksi ehdotamme 30 euroa. Voit mielellään tukea latujen
hoitoa myös suuremmalla summalla.
Kuusamon kaupunki on valmis sitoutumaan jatkossakin 124 000 euron (sis alv) vuosittaiseen
latupanokseen, mikäli vapaaehtoista latumaksua pystytään samalla keräämään tehokkaasti.
Tämäkin on huomattavasti muita pohjoisen alueita suurempi suhteellinen panos, sillä kaupunki ei
puolestaan osallistu alueen matkailumarkkinointiin, joka on puhtaasti matkailuyritysten
hallinnoiman Ruka-Kuusamo Matkailu ry:n vastuulla. Kaupungin sinänsä suuri panos ei kuitenkaan
riitä edes nykytason säilyttämiseen, kehittämisestä puhumattakaan. Siksi Rukalla on muiden
keskusten tapaan pystyttävä keräämään maksuosuus myös latujen käyttäjiltä.
Uskomme että ymmärrät asian tärkeyden ja haluat omalta osaltasi olla varmistamassa Rukan
latujen huippukunnon.
Kaupunki hoitaa maksujen keräämisen omalla kustannuksellaan, joten jokainen maksettu euro
menee suoraan latujen parempaan ylläpitoon. Kiitos osallistumisesta Rukan latujen kehittämiseen!
Mats Lindfors
Mika Mankinen
Toimitusjohtaja
Ruka-Kuusamo Matkailu ry
Yhdyskuntajohtaja
Kuusamon Kaupunki
Lisätietoa latumaksusta antavat mielellään Mari Isojärvi, [email protected],
puh. 040 860 8700 ja Jari Karsikko, [email protected], puh. 040 860 8394.
P.S. Seuraavat kiinteistöyhtiöt ovat jo sitoutuneet mukaan maksuun, tulethan Sinäkin mukaan:
Rukakeskus Oy, KOY Keloruka, KOY Kelokaltiokylä, KOY RukaSuites, KOY RukaSuites 2, KOY
RukaVillage A, KOY RukaVillage B&C, KOY Aurinkorinne 1, KOY Aurinkorinne 2, KOY Aurinkorinne 3,
KOY MastonAitio 1, KOY MastonAitio 2, KOY RukaTonttu 1, KOY RukaTonttu 2, KOY RukaTonttu 3,
Vuosselinkelkka Oy, Hotelli RukaTonttu, Rukatörmä, Rukavillas, Tunturiputiikki Ky / Pentik Ruka,
KOY Rukan Vuosselinranta 1-2, Matkailumaja Heikkala, KOY RukaRokova, Rukan Kunnas ja NLJ
Invest Oy (Rukavuorenhuippu 23A&B
Ajantasaisen tilanteen maksajista löydät osoitteesta www.ruka.fi/ladutkuntoon jonne lisäämme
kaikkien maksun maksaneiden nimen. Mikäli et halua nimeäsi listalle, lähetä asiasta sähköposti
osoitteeseen [email protected].