syyslomaviikon jooga+rentoutusloma

SYYSLOMAVIIKON JOOGA+RENTOUTUSLOMA FUENGIROLASSA
12.10. – 18.10.2015
Syyslomaviikon jooga –ja rentoutusloma koko perheelle Espanjan aurinkorannikolla!
Tule Studio MindBodyn joogalomalle Liisan ja Karoliinan kanssa Fuengirolaan Espanjaan.
Irtaudu arjen kiireestä, rentoudu ja hoida kehoa sekä mieltä täysipainoisesti viikon
harjoittelun ja lämpimän rantalomailun avulla.
Jokaisen päivän aikana tarjoamme kaksi tai kolme erilaista joogaharjoitusta: aamulla vahvempi
aamuharjoitus, päivän vaihtelevat harjoitukset niistä kiinnostuneille ja alkuillan harjoitus ennen
illallisaikaa. Kouluikäiset tai sitä vanhemmat lapset voi ottaa mukaan rauhallisiin harjoituksiin.
Joogaamme myös rannalla koko perheen kanssa ja innokkaat voivat sauvakävellä rantahiekalla vaikka
joka päivä. Mahdollisuus myös pelata golfia tai tennistä ja järjestämme myös ihania ratsastusretkiä
jotka sopivat myös ensikertalaisille!
Aikaisempaa kokemusta joogasta ei vaadita, mutta osa harjoituksista (aikuisille) on rankempia ja
vaatii kohtuullista peruskuntoa. Kaikissa harjoituksissa on henkilökohtaista ja huomioivaa ohjausta.
Viikon aikana on mahdollisuus yksityisohjaukseen ja keskusteluihin niin terveellisestä ravinnosta kuin
kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Fuengirolassa on upea, kilometrejä pitkä hiekkaranta, ja joogastudio sekä kaikki hotellimme sijaitsevat
aivan rannan vieressä. Lokakuu on yleensä miellyttävän lämmin +22-26. Pääset halutessasi uimaan
niin paljon kuin haluat. Rantakatu ja keskustan pienet kadut ovat täynnä viehättäviä ja edullisia
ruokapaikkoja, mukavia kahviloita ja pieniä kauppoja.
Viikon lomaan sisältyy myös hemmotteluhieronta yhdelle henkilölle, sekä koko perheen opastettu
päivän retki Gibraltarille pe 16.10. jossa näemme apinoita ja tutustumme mm. upeaan
tippukiviluolaan.
Jos tuotte pienet lapset mukaan lomalle, voimme sovittaessa järjestää pienellä lisäkorvauksella parin
joogatunnin ajaksi sekä yhdeksi illaksi lastenhoidon. Varattaessa lomaa kertokaa lastenhoidon tarve.
Joogaa ja liikuu sydämesi kyllyydestä, nauti auringosta, paikallisista herkuista ja vietä
ihana, rento ja unohtumaton loma mukavien ihmisten parissa.
Matkan hintavaihtoehdot ovat alla.
Hinta on per henkilö ja sisältää:
1. Kaikki joogaharjoitukset ja opetuksen MindBodyn studiolla ja rannalla tai ulkona.
2. Viikon hotellin aamiaisineen. Hotelli on korkeatasoinen huoneistohotelli. Hotellissa on ilmainen wifi ja uima-allas, rantaan 60m.
3. Gibraltarin päiväretken.
4. Ilmaisen hemmotteluhieronnan yhdelle.
5. Lentokenttäkuljetukset kaikille lennoille Malagan kentältä ja takaisin.
HUOM: voitte saapua joko su 11.10. (pieni maksu lisäyöstä) tai ma 12.10.
Lennot tulee jokaisen järjestää ja maksaa itse.
Alla on lista suorista lennoista, joita suosittelemme. Järjestämme kuitenkin kuljetukset kaikilta
lennoilta. Malagan lentokentältä on myös erittäin helppo saapua itse junalla, ilman vaihtoja, hotellin
läheisyyteen (500m juna-asemalta). Juna maksaa vain parisen euroa, kulkee tiheästi ja on siisti ja
mukava. Junamatka kentältä Fuengirolaan on noin 35min. Taksi maksaa noin 30-50 euroa riippuen
vuorokauden ajasta.
Kaksi aikuista, kahden hengen huoneessa, koko ylläoleva paketti:
Hinta ajalle ma 12.10. – su 18.10: 760 eur / henk.
Hinta ajalle su 11.10. – su 18.10: 790 eur / henk.
Yksi aikuinen, oma huone, koko ylläoleva paketti:
Hinta ajalle ma 12.10. – su 18.10: 860 eur / henk.
Hinta ajalle su 11.10. – su 18.10: 890 eur / henk.
Kaksi aikuista, kahden hengen huone + vuodesohva (mahtuu 1-2 pientä lasta), koko paketti:
Hinta ajalle ma 12.10. – su 18.10: 860 eur / aikuinen, alle 7v lapsista ei lisämaksua. Kysy lisätiedot lapsista.
Hinta ajalle su 11.10. – su 18.10: 890 eur / aikuinen, alle 7v lapsista ei lisämaksua. Kysy lisätiedot lapsista.
-Lastenhoito 15€/h, sovi erikseen.
Suositellut lennot:
Tulolennot:
-FINNAIR AY735 su 11.10. klo 20:20 Helsingistä. Saapuu 23:55 Malagaan.
-NORWEGIAN DY5854 ma 12.10. klo 06:05 Helsingistä. Saapuu 09:50 Malagaan.
Paluulennot:
-FINNAIR AY736 su 18.10. klo 00:55 Malagasta (huomaa, että koneen lähtö on sunnuntain puolella, vaikka
lähtö hotellilta on lauantai-iltana.) Saapuu 06:30 Helsinkiin sunnuntai-aamuna.
-FINNAIR AY736 ma 19.10. klo 00:55 Malagasta (huomaa, että koneen lähtö on maanantain puolella, vaikka
lähtö hotellilta on sunnuntai-iltana). Saapuu 06:30 Helsinkiin maanantai-aamuna.
-NORWEGIAN DY5855 su 18.10. klo 10:35. Saapuu 16:10 Helsinkiin.
LOMAVARAUKSET pe 14.8.2015 MENNESSÄ.
LISÄTIEDOT, VARAUKSET JA KYSELYT:
email: [email protected]
www.studiomindbody.com
puh: 040 587 0947 (Liisa)
Tervetuloa aurinkoiselle joogalomalle!