ks. tiedote - Delipap Oy

Teollisuustie 19, FI-02880 VEIKKOLA
Delipap Oy:lle uusi toimitusjohtaja 1.10.2015 alkaen
Tekemämme suunnitelman mukaan, perheyhtiömme nykyinen
toimitusjohtaja Oskari Nuortie siirtyy yhtiön hallitukseen ja hänen
paikalleen Delipapin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Sanna
Karhu. Sanna on Oskarin nuorempi sisar ja hän on toiminut
varatoimitusjohtajana 14 vuotta sekä yhtiön hallituksessa 7 vuotta.
Kolmas omistajasisaruksista, Riikka Nuortie, toimii Veikkolan
tehtaan tuotantopäällikkönä ja hallituksen jäsenenä.
Oskari Nuortie on toimitusjohtajana vienyt Delipapin kehitystä
eteenpäin jo 14 vuotta. Useita merkittäviä virstanpylväitä on
saavutettu, niistä uusimpana uuden teippivaippakoneen hankinta ja
käyttöönotto Tammisaaren tehtaalla. Perheyrityksessä hän on vienyt
menestyksekkäästi eteenpäin suomalaista työtä ja yrittäjyyttä.
Sanna Karhu jatkaa yritysarvojen vaalimista ja vastuullista työtä kohti vahvaa brändien kehitystä. ”Omistajien
halu on jatkossakin pysyä perheyhtiönä. Haluan nöyrin mielin johtaa sitä vieläkin paremmin ja antaa sen
edelleen perintönä tuleville sukupolville elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.”
Delipap Oy on Suomen ainoa kertakäyttöisten terveyssiteiden ja vaippojen valmistaja. Yrityksen tärkeimpiä
arvoja ovat suomalaisuus, ympäristövastuu, ihoystävällisyys ja korkea laatu. Delipapin yritysidea sai alkunsa,
kun paperiteollisuuden palveluksessa työskennellyt isämme Raimo Nuortie hoiti pientä poikaansa, jonka iho ei
kestänyt sen ajan sideharsovaippoja. Tästä alkoi uudenlaisen lastenvaipan rakenteen kehittely, jonka ideana oli
käyttää vaipan raaka-aineena puhdasta uutta paperia. Murskattu paperimassa, ns. pehmolevyrakenne, levitti
kosteuden tasaisesti vaipan sisään. Nuortie sai ideaansa patentin ja ryhtyi vaipanvalmistajaksi vuonna 1978.
Delipapin ensimmäisistä vaipoista kehittyi pikkuhiljaa nykypäivän Muumivaipat. Yrityksen toiminta laajeni
pian myös naisten terveyssiteisiin ja Vuokkoset-sarjaan.
Veikkolassa 28.9.2015
Oskari Nuortie, Sanna Karhu ja Riikka Nuortie
Yhteydenotot:
[email protected]
040 707 0040
___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Konttori  Office
Delipap Oy
Teollisuustie 19
FI-02880 VEIKKOLA
Puhelin
(0)9 260 620
Telephone int.
+ 358 9 260 620
Telefax
(0)9 2606 2231
Fax int.
+ 358 9 2606 2231
Nordea
229538-3265
IBAN FI56 2295 3800 003265
Swift code (BIC) NDEAFIHH
Alv nro/VAT no.
FI02513256
Rek.nro/Reg.no.
273.141 Kirkkonummi