Kaikki näkemisestä

Kaikki
näkemisestä
OPTI+OPTIKOT syys2015-talvi2016
SKAGA 2577
SKAGA 2594
Näköhyvinvoinnin kotimainen asiantuntija
SILMO 2015 - Optisen alan suurmessut Pariisissa järjestettiin 25-27 syyskuuta. 892
näytteilleasettajaa tarjosi jännittävät 3 päivää 33.300 m2 kokoisella messualueella. Järjestyksessään
49. messut keräsivät paikalle lähes 34.500 innokasta optisen alan toimijaa ympäri maailmaa.
Tänäkin vuonna meille esiteltiin uusia innovatiivisiä keksintöjä, yksilöllisiä linssidesigneja ja
tuhansittain värikkäitä kehyksiä.
trendejä 2016
Suunnittelijat haastavat rohkeimmatkin
pukeutujat. Etenkin naisten kehyksissä
löytyy kokeellisia ja rohkeita malleja.
”Unisex”-mallistot tulevat myös kehyksiin.
Parisuhteen voi nyt täydentää yhteensopivin
silmälasein!
Perhosen kevyttä muotokieltä.
Luonnon inspiraatio näkyy muodoissa
ja kuoseissa.
Yllä: OPTI+ miehemme maailmalla: Kari & Kari
Black&White. Mustavalkoisten kuosien
ennustetaan nousevan uuteen suosioon
vuonna 2016.
Miesten kehyksissä ja
aurinkolaseissa korostuu
uusi, rohkea, mutta sensuelli
muoto- ja värikoodi.
URBAN SPACE 2.0
Uuteen mallistoonsa Skagan suunnittelijat
hakivat vaikutteita skadinaavisesta sisustusarkkitehtuurista. Mikä kuvaa parhaiten
modernia skandinaavista designia ja arkkitehtuuria? Usein ensimmäisenä tulevat mieleen sanat valoisa, pelkistetty ja luonnollinen. Perinteisen skandinaavisen suunnittelun ensimmäinen sääntö on, että muoto palvelee käyttötarkoitustaan. Kun Skagan suunnittelijat yhdistivät perinteen moderniin
tämän päivän muotokieleen syntyi uusi,
kokeilevampi – jopa runollinen designnäkemys.
Uusi Skaga URBAN SPACE 2.0 mallisto heijastaa pohjoismaisen sisustusdesignin parhaita
ominaisuuksia. Pehmeitä pastellisävyjä
yhdistettynä puun luonnollisiin sävyihin.
Geometrisia muotoja ja lämminsävyisiä
metallipintoja. Käyttöystävällisyyttä.
Kestävyyttä. Hinta-laatu suhdetta.
S ka g a n U R B A N S PAC E
2.0 nostaa
Skandinaavisen muotokielen rimaa korkeammalle
URBAN SPACE 2.0
kokoelmassa Skaga jatkaa
ympäristöystävällisen M49
E C O A C E TAT E
asetaatin käyttöä
kehysmateriaalina.
Kokoelmassa M49
materiaalista on kolme
uutta mallia, Jussi,
Josephine ja Poppel.
Miksi Eco-asetaatti?
M49 on valmistettu uusiutuvasta
puuvilla- ja puuselluloosasta. Se on
100% kierrätyskelpoista, luonnossa
hajoavaa eikä se sisällä flataatteja.
Silmänpohjan ikärappeumariskiä
voidaan pienentää
Suomessa yleistyvä silmänpohjan ikärappeuma voi hankaloittaa mm. lukemista ja
TV:n katselua. Tuttujen ihmisten tunnistaminenkin voi käydä vaikeaksi näön osittaisen menettämisen seurauksena. Sairauden
esiaste on lisäksi usein täysin oireeton.
IKÄRAPPEUMAA ON KAHTA MUOTOA
Kuivassa rappeumassa oireet ovat usein lievemmät ja etenemisnopeus hitaampi kuin kosteassa.
Kuivaan rappeumaan ei ole parantavaa hoitoa.
Kostean rappeuman etenemistä voidaan pyrkiä
estämään laserhoitojen tai silmän sisään annettujen lääkehoitojen avulla. Kostean rappeuman
ehkäisyssä on ensisijaisen tärkeää taudin riittävän varhainen toteaminen ja hoitojen aloittaminen riittävän ajoissa.
IKÄRAPPEUMAN RISKITEKIJÄT
Ikääntyminen lisää riskiä sairastua keskeisen
näköalueen rappeumaan. Perintötekijöillä on
myös vaikutusta. Säännölliset silmälääkärin tarkistukset ikääntymisen myötä ovat aiheellisia
erityisesti, jos lähisukulaisilla on esiintynyt ikärappeumaa. Tupakointi lisää riskiä sairastua ja
mikäli toisessa silmässä on havaittu rappeumamuutoksia, on tupakoinnin lopettaminen
ensiarvoisen tärkeää. Sydän- ja
verisuonisairaudet, ylipaino ja vähäinen hedelmien ja vihannesten saanti lisäävät riskiä.
AMD:n hoidossa korostuvat ennaltaehkäisevät
toimet.
IKÄRAPPEUMARISKIÄ VOIDAAN PIENENTÄÄ
Terveet elämäntavat ja ruokavalio joka sisältää
verkkokalvon hyvinvoinnille tärkeitä antioksidantteja, edistävät näön pysymistä normaalina.
Luteiini-, sinkki- ja Omega-3 rasvahappopitoinen ruokavalio vähentää AMD:hen sairastumisen riskiä 40 %:a
SILMÄN TARKAN NÄKEMISEN ALUE ON NIMELTÄÄN
MAKULA.
Makulassa olevien näkösolujen
pinnalla on ohut soluja suojaava pigmenttikerros , jonka
ohentuessa AMD-riski kasvaa.
Tutkimuksissa (Arch
Ophthalmology (6/2011) ”Rotterdam Study”) on havaittu, että
nauttimalla sinkkiä, Omega-3
rasvahappo DHA:ta sekä luteiinia ja ja zeaxantiini, jotka ovat
rasvaliukoisia karotenodeja, voidaan vähentää silmänpohjan ikärappeumariskiä jopa 40%.
Luontaisesti hyviä luteiinin lähteitä ovat lehtikaali, pinaatti ja
parsakaali sekä kananmunat. Kananmunissa luteiinia ei ole kovin paljon, mutta se on niissä
hyvin imeytyvässä muodossa. Lehtikaali ja
pinaatti ovat myös zeaksantiinin erinomaisia lähteitä.
SAMASSA PILLERISSÄ KAIKKI VERKKOKALVON
HYVINVOINNILLE TÄRKEÄT AINEET
Ophtamin on ravintolisä, joka saattaa lisätä pigmentaatio tiheyttä jopa 60 %:a jo puolen vuoden
käytön jälkeen. Vuorokausiannos on vain yksi
tabletti (250 mg).
Ophtamin sisältää tasapainoisena annoksena
sinkkiä, joka auttaa näön pysymistä normaalina
ja verkkokalvolle tärkeää Omega -3 rasvahappoa
DHA:ta. Makulan pigmenttitiheyttä taas lisää
Ophtaminin sisältämä luteiini ja toinen rasvaliukoinen karotenoidi, zeaxantiini taas suojataa
silmän verkkokalvoa absorboimalla sinistä valoa
ja toimimalla antioksidanttina. Lisäksi
Ophtamin sisältää vuorokausiannoksen verran
C - ja E-vitamiinia.
Kuten aikaisemmin on mainittu, silmänpohjan
ikärappeumaa ei voida estää, mutta sen riskiä
voidaan pienentää. Tärkeintä on siis ajoissa aloitettu seuranta sekä normaalia näkökyky ylläpitävät elämäntavat ja ruokavalio, jossa taas apuna
kannattaa harkita Ophtamin- ravintolisän käyttöä.
SINISTÄ VALOA ON SYYTÄ VÄLTTÄÄ
Useat tutkimustulokset viime vuosilta tukevat
tietoa siitä, että altistuminen sini-violetille säteilylle voi lisätä riskiä sairastua harmaakaihiin ja
silmänpohjan ikärappeumaan. Merkittävin sinisen valon lähde on aurinko ja sen korkeaenerginen 380 – 430 nm:n säteily.
SILMÄN MEKAANINEN SUOJAAMINEN SINISELTÄ
VALOLTA ON TÄRKEÄÄ
Kotimaiset BlueStop-linssit valmistetaan uudesta, korkeataitekertoimisesta linssimateriaalista.
Koska suodatusominaisuus on linssimateriaalissa eikä pinnoitteessa, linssi on esteettisesti kaunis eikä se eroa tavallisesta silmälasilinssistä
ulkonäöllisesti.
BlueStop-linssi suojaa verkkokalvoa harmaakaihia ja silmänpohjan ikärappeumaa aiheuttavaa
lyhytaaltoista säteilyä vastaan. Suodatus on täydellinen 405 nm:iin asti, jolloin haitallisin säteily
ei pääse vahingoittamaan silmää lainkaan ja jopa
80 %:nen 430 nm:iin asti.
Sininen valo alkaa vaikuttaa silmään heti ihmisen synnyttyä, on tärkeä suojata myös lasten ja
nuorten silmät. Linssistä voi olla merkittävää
apua siniviolettia säteilevien laitteiden käyttäjille,
kaihileikkauspotilaille ja harmaakaihiriskiryh-
mään kuuluville sekä henkilöille joilla on mitattu alhainen pigmenttitiheys silmän tarkan näkemisen alueella (matala MPOD-arvo),
MAKULAN PIGMENTAATIO TIHEYS (MPOD) MITATAAN
MPS-II MITTARILLA
Mittaus on täysin optinen ja se
kestää vain muutamia
minuutteja. Mittauksen
perusteella voidaan
arvioida, riittääkö
esim. pelkkä elämäntapojen muutos makulan pigmentaatiotason
tiheyden nostoon vai
tarvitaanko
Ophtamin-ravintolisää.
Ophtaminin ohjeiden mukaisella käytöllä ei kuitenkaan ole todettu haittavaikutuksia, joten ravintolisää voi käyttää tukena
vaikka mittaustulos olisikin riskirajan ulkopuolella.
SILMÄT KANNATTAA SUOJATA ULKOISESTI JA
SISÄISESTI
Huolehtimalla silmien ulkoisesta suojaamisesta
BlueStop-linssein, sekä silmän sisäisestä, makulan näköreseptoreita suojaavan pigmenttikerroksen ravitsemisesta Opthamin –ravintolisällä ja
terveellisellä ruokavaliolla, lasketaan näköalueen
rappeumariskiä.
Kun vielä huomioidaan terveelliset elämäntavat,
voidaan
- pitää pidempään yllä silmän kykyä tarkkaan
näkemiseen, etenkin tarkentamista pieniin yksityiskohtiin kuten nuppineulan päähän sekä lukemista heikoissa valaistusolosuhteissa.
-parantaa kontrastinäkemistä, joka auttaa erottamaan kohteen taustaan, esim. golfpallon vaaleaa
taivasta vasten.
- lievittää silmien herkkyyttä kirkkaalle valolle.
- nopeuttaa näön palautumista esim. vastaantulevan auton valojen aiheuttaman häikäistymisen
jälkeen.
OPHTAMIN-RAVINTOLISÄN KOOSTUMUS
Vuorokausiannos
Rasva
- tyydyttynyt
- tyydyttämätön
Suositeltu vrk-annos
300 mg
70 mg
418 mg
Kalaöljy
500 mg
Omega-3 rasvahappo
300 mg
DHA
250 mg
EPA
30 mg
Luteiini, zeaksantiini
12 mg
C-vitamiini
80 mg
E-vitamiini
12 mg
100 %
Sinkki
15 mg
150 %
Kupari
1 mg
100 %
100 %
BlueStoplinssien ostajalle
6 kuukauden
Ophtamin-kapselit
kaupan päälle
KAKSINKERTAINEN
SUOJA VAHINGOLLISELLE
SINISELLE VALOLLE
ALENTAA RISKIÄ USEILLE
SILMÄSAIRAUKSILLE
Kun yhdistät BlueStop linssit silmien Opthaminravintolisään, varmistat silmiesi ulkoisenja sisäisen suojan korkeaenergiselle
sini-violettisäteilylle!
Silmän tarkan näkemisen alue on nimeltään
makula. Makulassa olevien näkösolujen pinnalla
on ohut soluja suojaava pigmenttikerros,
jonka ohentuessa riski sini-violetin säteilyn
näkökykyä heikentävään silmänpohja rappeumaan ja harmaakaihiin kasvaa.
Nauttimalla monipuolisen ruokavalion lisäksi
Piiloset Ophtamin-ravintolisää voit varmistaa,
että antioksidanttien suositeltava vuorokausisaanti täyttyy ja silmänpohjaasi suojaava pigmenttikerros voi hyvin.
Ophtamin saattaa lisätä makulaa suojaavan
pigmentaation tiheyttä jopa 60 %:a jo puolen vuoden käytön jälkeen.
Toinen AMD-riskiä lisäävä tekijä on sini-violetti
380 – 430 nm:n säteily. Valitsemalla silmälaseihisi BlueStop linssit, saat suojan korkeaenergistä säteilyä vastaan, joka on täydellinen 405 nm:iin asti, jolloin haitallisin
säteily ei pääse vahingoittamaan silmää
lainkaan.
BlueStop-linssi on yksilöllisesti valmistettu
lääkinnällinen tuote, joka sopii kaikille.
Opthamiinin sisältämät
Omega 3 ja luteiini
vahvistavat
silmän näköreseptoreita
suojaavaa
pigmenttikerrosta
BlueStop -linssi
pysäyttää haitallisen
sinisen valon
B
S
OPTI+ optikolta samaan hintaan
kuin tavalliset 1.6 linssit!
Kaupan päälle 6 kk ravintolisät silmiesi parhaaksi!
Aidosti kotimainen asiantuntijasi
Ophtamin-ravintolisä ja
BlueStop-linssit OPTI+ optikolta.
LISÄTIETOA AMD:stä ja
BlueStop-linsseistä
osoitteesta
www.optiplusoptikko.fi
MIKÄ ON SINUN
kehysMERKKISI?
Osallistu OPTI+ lehden äänestykseen ja voita merkkilasit!
Tutustu tässä lehdessä esillä olevaan OPTI+
optikoiden kehysmerkkivalikoimaan ja kun löydät mieleisesi, äänestä se voittoon kilpailusivustolla, jonka löydät osoitteesta:
www.optiplusoptikko.fi
Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme silmälasit, joiden merkin voittaja saa vapaasti valita
OPTI+ optikoiden valikoimasta.
OSALLISTU www.optiplusoptikko.fi
APUA MIGREENIIN
Migreenilinssi FL-41 suodattaa jopa 80 %
valoherkille silmille sopimattomasta
sini-vihreästä valosäteilystä,
vähentää jännityspäänsärkyä ja silmien väsymistä.
Värin vaikutus perustuu valon tiettyjen
aallonpituuksien leikkaamiseen.
Tutkimustulokset lupaavat migreenipotilaille
helpotusta
Tietty suodatinväri linsseissä saattaa auttaa migreenistä
kärsiviä valoherkkiä ihmisiä. Sisätiloissa on paljon
päänsärylle altistavaa välkkyvää sinistä valoa, josta
oranssin punertava FL-41 sävy suodattaa pois jopa 80
%. FL-41 -sävyn on todettu vähentävän
jännityspäänsärkyä ja silmien väsymistä.
Sävy joka näyttää samalta kuin FL-41 ei välttämättä ole
oikea, ei toimi halutulla tavalla.
Pelkkä erikoissävy ei tuo apua, vaan on ensiarvoisen
tärkeää, että myös silmien taittovirhe on oikein korjattu.
Migreenilinssillä ei ole haittavaikutuksia kuten joillakin
lääkeaineilla.
”FL-41 -linsseillä valot tuntuvat lempeämmiltä ja
päätetyöskentely on helpompaa. Näillä linsseillä
valo tuntuu mukavan pehmeältä ilman normaalien
aurinkolasien voimakkaasti pimentävää vaikutusta.
Ja kaiken kaikkiaan valo ei rasita edes kirkkaina
kevätpäivinä silmiä ollenkaan niin paljon kuin
aiemmin. Enkä ole kurtistellut kulmia tai siristellyt
silmiäkään enää!”
Minna 35 v., sairaanhoitaja
Tule ja kysy lisää OPTI+ optikoltasi!
KOKEILE RISKITTÄ!
FL-41 linssillä on tyytyväisyystakuu. Mikäli et ole jostain
syystä tyytyväinen migreenilinsseihisi, saat veloituksetta
tilalle uudet vastaavan hintatason linssit kirkkaina.
KANGASNIEMI
HÄMEENLINNA
OPTIKKOLIIKE MAMAS & PAPASiin
on huolella koottu valikoima alan parhaita kehyksiä naisille ja miehille.
Toimitusjohtaja Marja-Leena Valkonen
kertoo, että käytämme vain luotettavien
toimittajien parhaita kehyksiä ja linssejä, lisäksi käymme vuosittain kansainvälisillä optisen alan messuilla, josta poimimme trendikkäät kehysuutuudet.
Hinta ei ole silmälasien valinnassa enää
ainoa valintaperuste, tänä päivänä asiakkaat haluavat panostaa entistä enemmän
näkemisen mukavuuteen ja tyyliin.
Erityisesti monitehosilmälasiasiakkaat
haluavat investoida laadukkaisiin linsseihin ja kehyksiin. Silmälaseja vaihdellaan nykyisin useammin, samoin kuin
muitakin asusteita ja asuja.
Tunnelmallisessa Optikkoliike Mamas
& Papasissa optikko Harri
Tarpeenniemi tekee vankalla kokemuksella näöntutkimukset ja puoliso MarjaLeena Valkonen valitsee asiakkaan tyyliin-, toiveisiin- ja kukkarolle sopivat
kehykset ja linssit.
PUULAN OPTIIKKA JA KELLO on kohta 20 vuotta
Kangasniemellä toiminut optisen sekä kello- ja kultaalan perheyritys. Palveluihimme kuuluvat optikon ja
silmälääkärin palvelut. Kello- ja koruvalikoimastamme
löydät tunnettuja suomalaisia brändejä mm. Kalevala
Koru, Lumoava, Leijona ja Citizen.
Laaja ammattilaisten verkosto sekä optikoiden ja silmälääkäreiden yhteistyö mahdollistaa kattavat silmien terveydenhuollon tutkimukset kuten näöntutkimukset,
piilolasien sovitukset, kuivasilmäisyyskontrollit, silmänpaineenmittaukset, ajokorttitarkastukset, silmänpohjatutkimukset ja silmäleikkausten jälkitarkastukset.
Silmälääkärimme kautta pääsee myös jatkotutkimuksiin
sekä mm. kaihileikkauksiin.
Kello- ja koruvalikoimastamme löydät tunnettuja suomalaisia brändejä mm. Kalevala Koru, Lumoava, Leijona
ja Citizen. Kello- ja kultaseppämme huoltavat ja korjaavat kaikenlaiset kellot, korut ja jalometallituotteet.
Ostamme myös romukultaa päivän hintaan.
PIEKSÄMÄKI
OPTIKKO JA KELLO SEPPÄNEN on yli
70 vuotta Pieksämäellä toiminut optisen
sekä kello- ja kulta-alan perheyritys.
Meillä on vankka ammattitaito jo kolmannessa sukupolvessa. Panostamme
laajaan tuotevalikoimaan sekä erinomaiseen palveluun. Laadukkaiden tuotteiden
joukosta löytyy pienten valmistajien yksilöllisiä tuotteita kuin myös maailman tunnetuimpia brändejä. Vierailemme joka
vuosi Pariisin ja Milanon messuilla joista
löydämme aina uusia tuulahduksia
mukaan tuotavaksi. Yksityisenä yrityksenä valitsemme itse kehyksemme ja voimme näin ollen vastata asiakkaidemme toi-
veisiin. Oman maahantuontitoiminnan
ansiosta saamme hyllyymme myös yksinmyyntimallistoja ilahduttamaan asiakkaitamme
Tällä hetkellä meillä työskentelee kaksi
optikkoa ja kaksi silmälääkäriä. Laaja
ammattilaisten verkosto sekä optikoiden ja
silmälääkäreiden yhteistyö mahdollistaa
talossamme kattavat silmien terveydenhuollon tutkimukset kuten näöntutkimukset, piilolasien sovitukset, kuivasilmäisyyskontrollit, silmänpaineenmittaukset, ajokorttitarkastukset, silmänpohjatutkimukset ja silmäleikkausten jälkitarkastukset.
Silmälääkärimme kautta pääsee myös jatko-
tutkimuksiin sekä mm. kaihileikkauksiin.
Käytämme silmälasien valmistukseen maailman suurimpien linssivalmistajien huipputuotteita sekä myös
kotimaisia laatulinssejä. Pidämme perinteistä käsityötaitoa tärkeänä ja valmistammekin silmälasit omassa työpajassa. Teemme myös silmälasien korjauksia ja huoltoja
nopealla toimituksella. Huolto ja korjaus tapahtuu odotellessa ja silmälasit voit saada jopa samana päivänä.
Tervetuloa pajaamme ihastelemaan käsityötä ja vaikka
omien silmälasiesi valmistusta.
Kello- ja kultaseppämme huoltavat ja korjaavat kaikenlaiset kellot, korut ja jalometallituotteet. Meiltä saat
myös korujen suunnittelu- ja valmistuspalvelut.
HELSINKI
OGELIN OPTIIKASSA sinua palvelevat kokeneet alansa
ammattilaiset, Päivi ja Ulla. Yhteensä optisen alan vuosia heillä on kasassa jo useampi kymmen. Molemmat
ovat erikoiskoulutettuja optikoita. ”Näin sama henkilö
voi palvella sinua meillä koko asiointikaaren ajan; aina
näöntutkimuksesta kehysvalinnan kautta valmiiden lasien luovutukseen saakka”, kertoo Ulla.
Piilolasivalikoimamme käsittää kaikki vaihtoehdot, kertakäyttöisistä yön yli pidettäviin jatkuvakäyttöisiin linsseihin sekä yksitehoista monitehoihin.
Todelliseksi menestykseksi osoittautuivat pari vuotta
sitten markkinoille tulleet hengittävät kertakäyttöiset
monitehopiilolinssit. ”Niiden ansiosta moni jo nuoruusiän piilarikäytön lopettamaan joutunut on voinut
aloittaa piilolasien käytön vuosien tauon jälkeen uudelleen”, iloitsee Ulla.
Ogelin Optiikka on täyden palvelun optikkoliike.
Kattavien optikkopalveluidemme lisäksi saat meiltä
myös silmälääkäreiden palvelut.
Myös käsityökulttuuri on arvossaan. Palveluihimme
kuuluvat mm. monipuoliset silmälasien korjauspalvelut
sekä silmälasihiomo, jolla takaamme markkinaalueemme nopeimmat toimitusajat.
Vuosien varrella hyvä sana on kulkenut ystävien kesken
ja asiakaskuntamme on laajentunut Oulunkylästä sen
lähialueille, Käpylään ja Koskelaan, Pakilaan ja
Paloheinään. ”Se on paras kiitos hyvin tehdystä työstä,
että asiakkaamme ovat suositelleet meitä ystävilleen”,
iloitsee Päivi. Ketjuliikkeistä poiketen valitsemme itse
joka ikisen meille myyntiin tulevan kehysmallin. Näin
varmistamme myymiemme tuotteiden laadun ja yksilöllisyyden. Linsseinä käytämme maailmankuuluja
Varilux -tuotteita. ”Niiden lisäksi voimme nyt tarjota
myös kotimaisia Piiloset -linssejä”, lisää Ulla.
Käytössämme on alan viimeisintä tekniikkaa, mm.
Visioffice –tarkkuusmitoituslaitteisto, jolla markkinoiden kaikkein yksilöllisimmätkin moniteholinssit voidaan asiakkaalle mitoittaa. Näitä laitteita on vain murtoosassa Suomen optikkoliikkeistä.
JOENSUU
”Miten mie voin olla avuksi?”
Lennähtää ilmoille, kun asiakas astuu
sisään OPTI+ OPTIKKO JOENSUUn
myymälään. Liike sijaitsee aivan
Joensuun ydinkeskustassa kauppakeskus IsoMyyssä. Henkilökuntamme ja
liikkeemme ovat saaneet tunnustusta
asiantuntevasta ja yksilöllisestä palvelusta sekä asiakkailta, että Opti+ ketjulta. Meidät valittiin vuoden Opti+
-liikkeeksi vuonna 2011. Hyvä palvelu,
nopea toimitus ja laadukkaat kotimaiset
tuotteet ovat liikkeemme valtteja.
Meillä on laaja ja tyytyväinen kantaasiakaskunta. Saimmekin vuonna 2014
todistetusti tyytyväisimmät asiakkaat sertifikaatin.
Asiantunteva henkilökuntamme kouluttautuu jatkuvasti, jotta voimme tarjota parasta ja ajankohtaisinta tietämystä
niin näöntutkimus-, silmälasi- kuin
piilolinssiasioissa.
Autamme sinua mielellämme löytämään kasvoillesi juuri sopivat silmälasikehykset laajasta valikoimastamme.
Yksityisenä liikkeenä meillä on mahdollisuus valita itse kehysmallistomme
vastaamaan juuri sinun toiveitasi ja
tarpeitasi. Meiltä löydät kotimaista suunnittelua olevat RistoMatti Ratia- ja
Lumoa -kehykset, sekä maailman kuuluja merkkejäolle sopivat kehykset ja
linssit.
TUTUSTU MYÖS MUIHIN
OPTI+ LIIKKEISIIN
KAUTTA SUOMEN
OSOITTEESSA
www.optiplusoptikko.fi
TUOTTEET
Tutkittua laatua edullisesti!
HELLÄVARAINEN PIILOLINSSIEN HOITONESTE
OPTI+ Bion erinomainen desinfiointiteho perustuu desinfiointiaineen ja ainutlaatuisen biologisen puhdistusaineen yhteisvaikutukseen. OPTI+ Bio sopii kaikkien pehmeiden
piilolinssien huuhteluun.
LINSSIEN PUHDISTUSSETTI
OPTI+ Lens Clean puhdistaa linssit hellävaraisesti pinnoitteita
turmelematta Prosben esikostutettu liina silmälasilinssien, suojalasien- ja maskien, kameroiden linssien sekä näyttöjen puhdistukseen ja huurteenestoon. Sopii myös heijastuksenestopinnoitetuille
linsseille. Jättää linssin pinnalle 24 tunniksi antiseptisen huurteen
muodostumista ehkäisevän anti-fog suoja.
SILMÄLASIEN HOITOSETTI
8€
Sisältää pullon OPTI+ Lens Clean puhdistusainetta, mikrokuituliinan sekä kätevän avaimenperäruuvimeisselin kehyksen saranaruuvien kiristämistä varten.
8€
PÄIVÄ- JA KUUKAUSIPIILOLINSSIT
Pehmeät OPTI+ 1Day ja Monthly -piilolinssit
ovat erittäin ohuet ja hyvin happea läpäisevät.
Päivälinssit ovat vaivattomat käyttää - laitat silmiisi aina puhtaat linssit. Mikäli käytät usein piilolinssejä, kuukausilinssit ovat hyvä ratkaisu.
!
oituksetta
taa vel
Tule ja tes
MEILLÄ VOIT MAKSAA OSTOKSESI ERISSÄ, KULUTONTA JA KOROTONTA MAKSUAIKAA JOPA 6 KK!
Piiloset MultiFit
auttaa harrastamaan
kaikissa
valaistusolosuhteissa
Ÿ Parantaa kontrastia utuisella säällä.
Ÿ On polarisoiva ja poistaa heijastumat.
Ÿ Tummentuu kirkkaassa auringonvalossa jopa 80% ja
suojaa täydellisesti UV-säteilyltä.
Ÿ Tummentuu myös sisällä autossa tai veneessä.
Piiloset MultiFit on DriveWear -materiaalista valmistettu erikoislinssi. Ainutlaatuinen materiaali
mukautuu vallitseviin valaistusolosuhteisiin reagoimalla sekä auringon valoon että UV-säteilyyn.
Silmät väsymät vähemmän, kun kontrasti paranee
ja märän tien, veden ja lumen aiheuttamat heijastumat poistuvat. MultiFit linssit soveltuvat erinomaisesti vaativaan
ammatti- ja harrastuskäyttöön veneilijöille, golfareille, laskettelijoille tai
autoilijoille.
Parempi kontrasti ilman epämiellyttäviä heijastumia
Utuisella säällä MultiFit linssi parantaa kontrastia ja valon lisääntyessä
sen tummuusaste kasvaa. Kirkkaassa auringonvalossa linssi on jopa 80 %
tumma eli se suojaa silmiä täydellisesti auringonvalolta. Linssi tummuu
sekä valon että UV-säteilyn vaikutuksesta myös sisällä autossa tai
veneessä.
Piiloset MultiFit on
vaaleana kellertävän ruskea
ja tummana kuparin ruskea.
Saatavana yksi- ja monitehoina.
Puolipilvisellä säällä vihreä-keltainen
sävy parantaa kontrastia
Kuparinruskea linssi toimii
päivänvalossa ajaessa
Kirkkaissa valaistusolosuhteissa
tumma linssi toimi aurinkolasina
danish design
Danish Design, on takuu laadukkaasta suunnittelusta. Sky Vintage -kehyksissä yhdistyvät käyttömukavuus, laatu ja muodikkaat yksityiskohdat. Skandinaavisiin väreihimme hyvin istuvia,
kevyitä kehyksiä arkeen ja juhlaan.
B Mary
Etelän syvät värit leikkivät välimerellisestä elämäntyylistä syntyvissä
kehyksissä. Kehysten mattamainen pinta antaa ilmeeseen miellyttävää pehmeyttä. Jiscot tuovat
arkeesi iloa!
Cava
Björn Borg -kehysten muotoilu ja toiminnallisuus on viimeiseen piirtoon asti mietitty.
Suunniteltu urheilullisille nuorille ja nuorille
aikuisille. Käy sovittamassa niin ilahdut!
Reggi
Tanner P6
Rento mallisto sporttisille nuorille ja nuorille aikuisille
urheilulliseen elämäntyyliin.
RAVINNOLLA
voidaan vaikuttaa
ikääntyvän
silmän terveyteen
”Kuivasilmäisyys on monitekijäinen
kyynelfilmin ja silmän pinnan sairaus,
ja sen oireita ovat epämukavuus, näön
häiriöt ja kyynelfilmin epävakaus,
joka voi johtaa silmän pinnan vahingoittumiseen. Kuivasilmäisyyteen liittyy kyynelfilmin lisääntynyt osmolariteetti ja silmän pinnan tulehdus.”
-määritelmä Dry Eye Workshop (DEWS)
2007
Kuivasilmäisyys ilmenee kolmella eri tavalla: kyynelerityksen määrän vähenemisenä,
kyynelfilmin laadun muutoksina määrän
ollessa riittävä tai kyynelnestekierron toimintahäiriöinä. Kyseessä voi olla myös näiden erilaiset yhdistelmät.
DEWS 2007 -työryhmän julkaisun
mukaan kuivasilmäisyyden syyt jaetaan kahteen osaan: 1) vesimäisen kyyneleen eritykseen liittyvään kuivasilmäisyyteen ja 2)
liialliseen haihtumiseen liittyvään kuivasilmäisyyteen.
Kyynelnesteen kostuttaessa silmän pintaa
liian vähän tuntoherkkä sarveiskalvo
ärsyyntyy. Sarveiskalvolla on hermosoluja
enemmän kuin muualla ihmisen kehossa.
Esimerkiksi verrattuna ihmisen sormenpäähän sarveiskalvolla hermojen tiheys on
300–400 kertaa suurempi.
Kuivasilmäisyydessä on yleistä, että kyynelneste on hyperosmolaarinen eli liikaväkevä. Liuoksen osmolaarisuus tarkoittaa siihen
liuenneiden partikkeleiden kokonaispitoisuutta.
Kyynelnesteen hyperosmolaarisuus tarkoittaa siis partikkeleiden (esimerkiksi suolojen) korkeaa pitoisuutta kyynelnesteessä.
Sekä kyynelnesteen vähäinen vesimäärä
että liiallinen haihtuminen johtavat kyynelten hyperosmolaarisuuteen. Tällöin kyyneltuotannon ja kyynelnesteen haihtumisen välillä vallitsee epäsuhta. Toisaalta hyperosmolaarisuus aiheuttaa pikarisolujen ja
musiinin vähenemistä, joka puolestaan saa
aikaan epävakaan kyynelfilmin.
Kyynelnesteen liikaväkevyys voi vaurioittaa
sarveiskalvon epiteeliä ja aiheuttaa tulehduksia.
Silmää sarveiskalvon ja sidekalvon päällä
suojaava kyynelneste koostuu kolmesta kerroksesta: limakerroksesta, kyynelrauhasten
erittämästä vesipitoisesta kerroksesta sekä
ulommaisena meibomin rauhasten erittämästä lipidikerroksesta.
Kyynelrauhanen
Kyynefilmin rakenne
Limakerros
Kyynelrauhasten
erittämä vesikerros
Lipidikerros
Meibomin
rauhaset
Pikarisolujen ja
mysiinin eritys
Kuivasilmäisyydessä kyynelnesteen vesikerroksen erittyminen kyynelrauhasista on
puutteellista, tai kyynelnesteen uloin lipidikerros on riittämätön, jolloin kyynelnesteen haihtuminen on liiallista. Kumpi
tahansa mekanismi on kyseessä, tämä johtaa kyynelnesteen osmolaarisuuden kohoamiseen, mikä aktivoi tulehdusreaktion ja
vahingoittaa silmän pintaa.
Tyrniöljyllä on edullisia vaikutuksia
kuivasilmäisyyden oireisiin ja kyynelnesteen osmolaarisuuteen
Kuivasilmäisyyttä hoidetaan tavallisimmin
kosteuttavilla silmätipoilla. Ne lievittävät
oireita, mutta eivät poista kuivasilmäisyyttä
ylläpitävää tulehdusta. Turun yliopiston
biokemian ja elintarvikekemian laitoksen
sekä kliinisen laitoksen tutkimuksessa
havaittiin tyrniöljyn syömisellä edullisia
vaikutuksia kuivasilmäisyyden oireisiin
sekä kuivasilmäisyyden keskeiseen kliiniseen mittariin, kyynelnesteen osmolaarisuuteen.
Rinnakkaiseen satunnaistettuun, lumekontrolloituun kaksoissokkotutkimukseen osallistui sata kuivasilmäisyyden oireita kokevaa naista ja miestä, joista puolet oli piilolinssien käyttäjiä. He söivät kolmen kuukauden ajan päivittäin 2 g
tyrniöljyä tai lumeöljyä kapseleina.
Tutkimushenkilöille tehtiin kokeen alussa,
kuluessa ja lopussa kliiniset kuivasilmäi-
syystestit ja oirekyselyt. Lisäksi osallistujat
pitivät kokeen ajan päivittäin oirepäiväkirjaa kokemistaan kuivasilmäisyyden oireista.
Kyynelnesteen osmolaarisuus nousi
kokeen aikana molemmissa ryhmissä.
Tämä johtui koejakson ajoittumisesta syksystä talveen, jolloin ilmankosteus on
alhainen. Osmolaarisuuden nousu oli kuitenkin merkitsevästi (P=0,04) lievempää
tyrniryhmässä (+8 mOsm/L) verrattuna
lumeryhmään (+12 mOsm/L). Myös koetut silmien polttelun ja punoituksen oireet
olivat tyrniryhmässä lumeryhmään verrattuna lievempiä.
Tutkimuksessa käytetty tyrniöljy oli ylikriittisellä hiilidioksidiuutolla valmistettu
vakioitu seos tyrnin pehmeän osan öljyä ja
tyrnin siemenöljyä (SBA24®-tyrniöljy,
Aromtech Oy). Tyrnimarjan pehmeiden
osien öljy sisältää erityisen paljon karotenoideja, mukaan lukien A-vitamiinin esiasteena toimivaa β-karoteenia sekä n-7 ja
n-9-rasvahappoja. Tyrnin siemenen öljy
taas sisältää runsaasti välttämättömiä n-3 ja
n-6-rasvahappoja. Sekä pehmeän osan
öljyssä että siemenöljyssä on runsaasti tokoferoleita ja tokotrienoleita (Evitamiiniyhdisteitä) ja kasvisteroleita.
On todennäköistä että useat tyrniöljyn
komponentit yhdessä vaikuttivat kuivasilmäisyyden lievenemiseen tutkimuksessa.
Kuivasilmäisten henkilöiden kyynelnesteen lipidikerroksen on havaittu olevan
ohuempi ja sisältävän vähemmän karotenoideja kuin terveillä. Karotenoideilla,
tokoferoleilla ja tokotrienoleilla on näytetty tulehdusta lievittävää vaikutusta.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä n-3-rasvahappojen edullisista vaikutuksista kuivasilmäisyyteen. Elimistö pystyy muodostamaan välttämättömistä rasvahapoista pidempiketjuisia ja tyydyttymättömämpiä rasvahappoja, jotka ovat tulehdusta säätelevien eikosanoidien esiasteita.
Useat n-3-rasvahapoista muodostuvat
eikosanoidit ovat vaikutuksiltaan tulehdusta lieventäviä.
Hapettumisvauriot edistävät silmänpohjan ikärappeuman syntymistä
Silmänpohjan ikärappeuma on länsimaissa
yleisin näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus yli 65-vuotialla. Taudin varhaista
muotoa esiintyy tutkimusten mukaan noin
15 %:lla 65 - 74-vuotiaista. 75-vuotialla ja
vanhemmilla varhaisen muodon sairastavuus on noin 25-30 %. Silmänpohjan ikärappeumassa verkkokalvon tarkan näkemisen alue, makula, vahingoittuu.
Silmänpohjan ikärappeuma on monitekijäinen sairaus, jonka mekanismeja ei vielä
täysin tunneta. Nykyisen käsityksen
mukaan keskeinen tekijä on oksidatiivinen
stressi ja siitä seuraavat hapettumisen aiheuttamat muutokset verkkokalvon raken-
teissa. Mm. kohonnut verenpaine ja tupakointi lisäävät silmänpohjan ikärappeuman
riskiä.
Näkövauriot välittyvät verkkokalvon pigmenttiepiteelisolujen (retinal pigment epithelial cells, RPE-solut) kautta. RPE-solut
ovat tärkeitä valoaistinsolujen toiminnalle,
ne mm. välittävät niille happea ja ravintoaineita ja ottavat suonikalvostolta Avitamiinia valonaistinsolujen käyttöön.
RPE-solut puhdistavat verkkokalvolta
valonaistinsolujen tuottamia hajoamistuotteita. Iän myötä tämä puhdistuskyky heikkenee. Silmänpohjan ikärappeumassa
RPE-soluihin ja niiden ulkopuolelle kertyy
lipidi- ja proteiinikertymiä, lipofuskiinia ja
druseneita, jotka haittaavat RPE-solujen
toimintaa ja siten välillisesti vahingoittavat
myös valonaistinsoluja. Silmänpohjan ikärappeuman ns. kosteassa muodossa tulehduksen aiheuttamat vauriot johtavat lisäksi
suonikalvon uudisverisuonten hallitsemattomaan kasvuun.
Luteiini suodattaa sinistä valoa ja ylläpitää silmänpohjan terveyttä
Luteiini ja tseaksantiini ovat happea sisältäviä ksantofylli-karotenoideja, joita elimistössä rikastuu silmän verkkokalvon tarkan
näkemisen alueelle sekä linssiin. Uusien
tutkimusten mukaan luteiinia kertyy myös
aivojen tietyille alueille. Luteiini ja tseaksantiini ovat tehokkaita korkeaenergisen
sinisen valon absorboijia, ja niiden tehtävä
verkkokalvolla ja linssissä onkin suojata silmää hapettumisvaurioilta. Elimistö ei itse
pysty valmistamaan luteiinia ja tseaksantiinia vaan ne on saatava ravinnosta.
Luteiinin ja tseaksantiinin määrää ja kykyä
suodattaa sinistä valoa silmässä mitataan
ns. makulan pigmenttien optisena tiheytenä (macular pigment optical density,
MPOD).
Runsas luteiinin ja/tai tseaksantiinin saanti
ja niiden korkea seerumipitoisuus ovat tutkimusten mukaan yhteydessä alhaisempaan silmänpohjan ikärappeuman riskiin.
Makulan pigmenttien optisen tiheyden
(MPOD) on havaittu olevan silmänpohjan
ikärappeumaa sairastavilla muita alhaisempi. Interventiotutkimukset tukevat epidemiologisten kokeiden löydöksiä: luteiinia
ja/tai tseaksantiinia sisältävien ruokaaineiden ja ravintolisien on näytetty nostavan MPOD-arvoa ja vaikuttavan edullisesti näön komponentteihin. Vaikutus makulan pigmenttitiheyteen on kliinisissä
kokeissa havaittu sekä terveillä henkilöillä
että henkilöillä, joilla on jo silmänpohjan
muutoksia. Vaikutukset mm. näön tarkkuuteen ja häikäisystä toipumiseen on
havaittu henkilöillä, joilla on jo merkkejä
silmänpohjan vaurioista.
Keskeinen luteiinin vaikutuksia selvittävä
koe on Chicagossa tehty LAST-tutkimus.
Vuoden kestävään satunnaistettuun lume-
kontrolloituun kaksoissokkotutkimukseen
osallistui 90 henkilöä, joilla oli todettu silmänpohjan ikärappeuman kuiva muoto.
Osallistujat söivät vuoden ajan päivittäin
10 mg luteiinia, luteiini-antioksidanttiyhdistelmää tai lumevalmistetta.
Tutkimuksessa luteiini-lisä yksin tai
antioksidanttien kanssa paransi tutkimushenkilöiden MPOD-arvoja merkitsevästi: MPOD-arvo nousi kokeen aikana
luteiini-ryhmässä 36 %. Myös näöntarkkuus, kontrastiherkkyys ja silmänpohjan
ikärappeumaa kuvaavan Amsler ruudukkokokeen arvot paranivat luteiini-ryhmässä.
Luteiini ja tseaksantiini olivat mukana
Yhdysvaltain terveysviraston AREDS2tutkimuksessa, jossa selvitettiin ravinteiden
vaikutusta ikääntymiseen liittyviin silmäsairauksiin. Tutkimukseen osallistui viiden vuoden ajan yli 4000 henkilöä, joilla
oli kohonnut riski sairastua silmänpohjan
ikärappeumaan. Tutkimuksessa havaittiin
että erityisesti henkilöt, jotka saivat ravinnosta vain vähän luteiinia ja tseaksantiinia
hyötyivät näiden karotenoidien lisäämisestä aikaisemmassa AREDS-kokeessa käytettyyn antioksidantti-valmisteeseen: näiden
henkilöiden joukossa myös luteiinia ja
tseaksantiinia saavilla oli merkitsevästi pienempi todennäköisyys sairastua edenneeseen silmänpohjan ikärappeumaan verrattuna henkilöihin jotka söivät AREDSvalmistetta ilman luteiinia ja tseaksantiinia.
Ravinnolla tukea ikääntyvän silmän
terveyteen
Keskimääräinen luteiinin ja tseaksantiinin
saanti on USA:ssa tehtyjen tutkimusten
mukaan noin 1,7-2,3 mg/vrk.
Toistettavimmin kliinisissä kokeissa on
nähty edullisia vaikutuksia makulan pigmenttitiheyteen ja näön mittareihin noin
10 mg päivittäisillä luteiini- ja/tai tseaksantiini-annoksilla. Hyviä luteiinin ja tseaksantiinin lähteitä ovat erityisesti vihreät lehtivihannekset kuten pinaatti ja kaali. Myös
tyrnimarjat sisältävät luontaisesti luteiinia
ja tseaksantiinia, mutta niiden määrät vaihtelevat marjan geneettisen taustan ja kasvupaikan mukaan.
Nauttimalla monipuolisen ruokavalion
lisäksi Piiloset Ophtamin-ravintolisää voit
varmistaa, että antioksidanttien suositeltava
vuorokausisaanti täyttyy ja silmänpohjaasi
suojaava pigmenttikerros voi hyvin.
Ophtamin saattaa lisätä makulaa suojaavan
pigmentaation tiheyttä jopa 60 %:a jo puolen vuoden käytön jälkeen.
Lähteet
FT Petra Larmo Aromtech Oy
Sini Haavisto, Ulla Kivikanto, Emilia Koivula, opinnäytetyö, Optometristi (AMK)
Katariina Kortesalmi & Veera Raudaskoski, opinnäytetyö , Optometristi (AMK)
LM 3162
LM 3107
La Matta – malliston ikoniset eläinkuviot ja
kaksiväriset kehykset saavat syyssesongilla uutta
luksusta Haute Joaillerie kristallikoristeista. Värit
ovat entistä syvempiä ja juhlavampia – kultaa, täyteläisiä rosé-sävyjä, materiaaleissa on kristallien tuoman
timanttiloisteen lisäksi nahkakoristeita ja kehysten
asetaattista on loihdittu jopa riikinkukon sulkien veroisia
heijaste-efektejä.
La Matta –kehyksissä tiivistyy
naisellinen eleganssi ja arjen luksus,
joka tuo varmuutta ja tyyliä jokaiseen
päivään.
La Matta ja KAOS -mallistot suunnitellaan Italiassa, AREA98-yrityksen päämajassa, 1700-luvulta
peräisin olevassa Villa Caisellissa. Kaiken takana on AREA98:n pääsuunnittelija, Elisio Tessaro.
”Mallistomme eivät kilpaile main stream-merkkien kanssa, vaan keskitymme artisaanitaitoja ja
persoonallisuutta arvostaviin asiakkaisiimme. Emme tavoittele pikavoittoja, vaan keskitymme
designiin ja laadukkasiin materiaaleihin. Jos et investoi tuotekehitykseen, tuotteellasi ei ole
tulevaisuutta”, summaa Tessaro.
Elisio Tessaro
Sk5135
Ainutlaatuiset Swarovski-kristallit antavat Böömiläisen jalokivisepän, Daniel Swarovskin, kehysmallistolle
exclusiivisen leiman. Swarovski-kehyksissä Silmäsi loistavat timanttien lailla!
Jc0693
Roberto Cavalli loi Just Cavalli mallistonsa vuonna 2000 ennakoimaan uuden sukupolven muuttunutta
makua muodin suhteen. Just Cavalli kehyksien yllättävät materiaalit ja kokeilevat kuosit ovat kuin polttoainetta oman tyylinsä etsijöille.
Ga3056
GANT on klassinen amerikkalaista elämäntyyliä heijasteleva mallisto eurooppalaisella twistillä.
GANT-kehykset viilentävät tyyliäsi kuin Atlantilta puhaltava tuuli, ovathan merkin juuret peräisin USAn
länsirannikolta.
Tb1314
Timberland® filosofia "doing well and doing good" heijastaa merkin sitoutumista ympäristöä huomioiviin
tuotantomenetelmiin. Laadukkaat materiaalit ja muodot, joissa ilmenee yhteys luontoon, ovat leimallista
koko Timberland® -mallistolle.
Kehysmuodin
kiintotähdet,
Xenith ja
Le Tanneur
Xenith 6035 3A
Mielikuvituksellinen, värikäs ja dynaaminen ovat
sanoja, jotka kuvaavat naisellista Xenith-mallistoa.
Xenith kehysissä on runsaasti jännittäviä
yksityiskohtia, joihin suunnittelijat ovat saaneet
inspiraationsa niin muodin maailmasta kuin
jokapäiväisestä elämästä. Xenith-mallisto tuo
käyttäjilleen iloa jokaiseen päivään!
Xenith 6075 12B
LeTanneur 645 9V
LeTanneur 725 12
Kun on puhe muodin klassikoista, ei Le
Tanneur muotitalon nahkaluomuksia voi
ohittaa. Jo vuodesta 1898 ovat Le Tanneurin
laukut ja muut muodikkaat käsityötaidon
näytteet kuuluneet muotinäytösten
vakioasusteisiin. Nyt voit nauttia Le Tanneurin
mielikuvituksellisista nahkakuoseista myös
silmälasikehyksissä!
Puhutteleeko
sinua
ranskalainen
muotokieli?
TILT1 05 NOIR/TURQUOISE
TILT2 14 VIOLET/ROSE
FIZ7 63 BLEU
FIZ3 21 NOIR
Ranskalainen Oxibis henkii harmoniaa, värit
ovat kirkaat, puhtaat ja helposti asusteisiin
sointuvat.
Mallisto kattaa kehykselliset, siimakiinnitteiset ja hengettömät monen kokoisina vaihtoehtoina. Oxibis-mallistosta sinun on helppo löytää sinulle sopivat kehykset.
Suomalaista
kehysdesignia
Ristomatti Ratia tunnetuimpia tavaramerkkejä ovat hänen
käyttämänsä pyöreäsankaiset silmälasit. Ratia on suunnitellut omaa
nimeään kantavan silmä- ja aurinkolasimalliston. Kehysmallisto
sisältää mm. nämä Ratian tavaramerkiksi muodostuneet pyöreät
kehykset useassa eri värissä. Optiplus-liikkeissä myytävät silmä- ja
aurinkolasit edustavat Ratian taattua tyylikästä, ajatonta ja
toiminnallista linjaa.
Ratia-mallisto on valmistettu laadukkaista materiaaleista.
Metallikehykset ovat titaniumia ja muovikehykset selluloosaasetaattia. Molemmat materiaalit ovat allergisoimattomia ja kestävät
hyvin taivuttelua, jonka optikko tekee kehyksille miellyttävän
istuvuuden takaamiseksi.
KEHYKSET JA
AURINKOLASIT
Kuva: Eeva Backman
HUOLEHDI
silmiesi
kosteudesta
vista silmäsairauksista tai yleisterveydellisistä
ongelmista. Näiden ongelmien parantaminen
saattaa edistää kuivasilmäisyyden oireiden lievittämistä. Silmä- tai omalääkärisi voi auttaa diagnosoimaan nämä sairaudet ja löytämään sopivat
hoitovaihtoehdot. Jos tiedät taustalla olevista
sairauksista, kerro niistä hyvissä ajoin optikollesi
tai lääkärillesi.
Kerro optikollesi ja lääkärillesi myös muista
käyttämistäsi resepti- ja käsikauppalääkkeistä.
Monet lääkkeet vaikuttavat kyynelnesteen rakenteeseen ja optikon on hyvä tietää lääkkeiden
käyttö.
Kerro optikollesi, jos käytät piilolinssejä, sillä
hän saattaa ehdottaa toisen tyyppisten piilolinssien käyttöä ja muutoksella voidaan helpottaa
oireita.
Kannattaa syödä kalaa
Kuivat silmät ?
Kuivasilmäisyys on yleinen ongelma, josta jopa
40% ihmisistä kärsii jossakin elämänsä vaiheessa.
Silmien kuivumista aiheuttavat useat tekijät,
kuten kuiva huoneilma, keskuslämmitys tai
ilmastointi, työskentely tietokoneella tai television katselu. Myös ikääntyminen ja hormonaaliset
muutokset vaihdevuosien aikana ja jälkeen sekä
monet lääkkeet voivat aiheuttaa silmien kuivumista.
Kuivasilmäisyyden oireita ovat hiekantunne
silmässä, silmien vetistely, punoitus ja kuivuuden
tunne. Kuivat silmät rasittuvat helposti ja myös
näkö voi sumentua silmien kuivuessa. Vaiva on
useimmiten lievä, mutta kiusallinen. Joskus
kuivuminen aiheuttaa sarveiskalvon pinnalle
haavaumia, jotka heikentävät näkemistä ja ovat
erittäin kivuliaita. Hoitoon kannattaa hakeutua
ennekuin vaiva pahenee.
Joka kerta, kun räpäytät silmiäsi, muodostuu
silmän pinnalle suojaava kyynelkalvo. Tällä
kalvolla on silmässä useita tehtäviä. Se muodostaa optisesti toiminnallisen pinnan, suojaa infektioilta, toimii voiteluaineena, estää kyynelnesteen
haihtumista ja pitää silmän kosteana.
mäisyystutkimus. Sen jälkeen tehdään hoitosuunnitelma oikeanlaisilla toimenpiteillä ja
oikeanlaisilla hoitotuotteilla.
Käytännön vinkkejä kuivien silmien
rauhoittamiseen
Kuivasilmäisyyteen ei ole parannuskeinoa, mutta
voit lievittää sen oireita ja suojata silmiäsi usein
eri tavoin. Kuivien silmien oireita voidaan lievittää huolehtimalla riittävästä nesteytyksestä sisäisesti sekä muuttamalla ruokavaliota ja elinympäristön tekijöitä. Myös voitelevien silmätippojen
kaltaisten keinokyynelten käytöstä voi olla apua.
Oikeat hoitotuotesuositukset saat optikoltasi,
joka on kouluttautunut kuivasilmäisyyden tutkimiseen.
Silmien räpytteleminen useammin
Keskittyessään lukemiseen, ajamiseen tai tietokoneella työskentelyyn, ihmiset yleensä räpyttelevät silmiään normaalia huomattavasti harvemmin, jolloin silmien kyynelfilmi ei uusiudu
riittävän usein. Silmien räpytteleminen tietoisesti
useammin, voi auttaa lievittämään kuivasilmäisyyden oireita jonkin verran. Myös lyhyen tauon
pitäminen ja silmien lepuuttaminen saattaa rauhoittaa kuivasilmäisyyden oireita. Silmien sulkeminen muutamaksi minuutiksi tai lämpöhauteen
käyttö ovat pieniä asioita, joista voi olla suurta
hyötyä. Älä kuitenkaan hiero silmiäsi, sillä se voi
pahentaa oireita.
Kyynelkalvo muodostuu kolmesta kerroksesta:
musiini-, vesi- ja lipidikerroksesta. Kyynelkalvon
uloin kerros, lipidikerros, estää kosteuden haihtumisen silmästä. Jos lipidikerros ei toimi kunnolla, silmä kuivuu. Kyynelkalvon lipidikerroksen toiminta on häiriintynyt lähes 80%:lla kuivisTaustalla olevien sairauksien hoito
ta silmistä kärsivistä. Jos sinulla voi mielestäsi
olla kuivat silmät, keskustele optikkosi tai silmä- Kuivasilmäisyys voi johtua muista taustalla olelääkärisi kanssa ja pyydä häntä tekemään kuivasil-
Tutkimukset ovat osoittaneet, että omega-3rasvahappojen säännöllinen nauttiminen voi
auttaa vähentämään kuivasilmäisyyttä. Omega-3rasvahappojen paras lähde on rasvainen kala,
kuten lohi, silli, makrilli, anjovis, sardiini ja
tonnikala. Jos et pidä kalasta, myös pellavaöljy
sisältää runsaasti näitä rasvahappoja. Viimeisimmät tutkimustulokset tyrnin hyvästä vaikutuksesta kuivien silmien hoidossa puoltavat tyrniravintolisän käyttöä.
Elinympäristön vaikutukset
Aurinko, tuuli, kuumuus, pöly, savu ja kuiva
ilmasto voivat pahentaa kuivasilmäisyyden oireita. Ulkoillessasi aurinkolasien käyttö auttaa
estämään näiden tekijöiden vaikutusta ja suojaamaan silmiäsi ärsytykseltä. Sisätiloissa ilmansuodatin voi poistaa ilmasta pölyä ja muita ärsyttäviä aineita, ja ilmankostutin kostuttaa liian
kuivaa ilmaa. Näin voit ehkäistä kyynelnesteen
liian nopeaa haihtumista silmistäsi. Vältä tuulettimien ja hiustenkuivainten käyttöä sekä tupakointia, mikäli mahdollista.
Huolehdi nesteytyksestä
Nestevajaus voi lisätä silmien kuivumista, sillä
elimistössäsi ei ole riittävästi kosteutta kyynelnesteen tuottamiseen. Veden juominen
auttaa palauttamaan tätä kosteutta, joten kuivasilmäisyyden yllättäessä, kannattaa varata juomapullo työpisteen ääreen.
Ällistyttävän
MONIPUOLINEN
TYRNI
Ophtamin® Dry Eye
on kuivasilmäisyyden oireisiin kehitetty
kotimainen täystyrni-öljykapseli, joka
sisältää sekä tyrnin siemenestä että
hedelmälihasta uutettua ainutlaatuista
SBA24®-öljyä.
Koska siemenen ja hedelmälihan öljyjen
rasvahappokoostumukset ovat erilaiset,
SBA24 ® -täystyrniöljyssä yhdistyvät
kaikki arvokkaat Omega-rasvahapot
tasapainoisessa koostumuksessa. Silmän
terveydelle tärkeiden Omega-3, -6, -7 ja
-9 rasvahappojen lisäksi Ophtamin®
Dry Eye sisältää myös E-vitamiinia ja Avitamiinia betakaroteenista.
Tutkittua apua kuivasilmäisyyteen
Ophtamin ® Dry Eye -ravintolisän
sisältämällä täystyrniöljyllä tehdyt
tutkimukset vahvistavat, että sisäisesti
nautittuna täystyrniöljyllä on edullisia
vaikutuksia kuivasilmäisyyden oireisiin:
Ÿ Silmien punoitus, kirvely ja
polttelun tunne vähenevät
Ÿ Kyynelnesteen osmolaarisuuden
nousu on merkittävästi vähäisempää
Ÿ Täystyrniöljyn bioaktiivisilla
aineosilla on tulehdusta hillitseviä
ominaisuuksia, jotka vaikuttavat
positiivisesti kuivasilmäisyyden
oireisiin.
Suomen silmälääkäriyhdistys ry. toteaa
sivuillaan, että tyrniöljykapseleiden
syömisestä on tieteellistä näyttöä ja että
ne auttavat silmien, limakalvojen ja ihon
kuivuuteen.
Ophtamin® Dry Eye sopii kaikille
Ophtamin ® Dry Eye -ravintolisää
voidaan suositella kaikille, myös lapsille,
jotka kärsivät kuivasilmäisyyden
oireista. Kapselit ovat 100 %:sti
kasviperäisiä eivätkä ne sisällä
keinotekoisia väriaineita, sokeria,
laktoosia, hiivaa eikä gluteenia.
Ophtamin® Dry Eye on vaihtoehto
kala-allergisille ja vegetaristeille.
Ophtamin ® Dry Eye -ravintolisää
voidaan käyttää yhdessä muiden
rasvahappovalmisteiden ja lääkkeiden
kanssa. Ravintolisää voi käyttää myös
raskauden aikana.
Käyttö
Aluksi 2 x 2 kapselia vuorokaudessa
aterian yhteydessä kuukauden ajan,
sitten oireiden mukaan 2 x 1 kapselia.
Mikäli käytetään lisäksi muita vitamiinitai öljylisiä, annostus on 2 x 1 kapselia
vuorokaudessa.
Pakkaus:
60 kapselia / laatikko
Säilyvyys 48 kuukautta
Ÿ
TUTKITUSTI ERINOMAINEN
PIILOLINSSIEN KÄYTTÄJILLE
Ÿ
KAIKKI OMEGAT SEKÄ
E- JA A-VITAMIINI YHDESSÄ
KAPSELISSA
Ÿ
TÄYSTYRNIÖLJY AUTTAA
KUIVASILMÄISYYDEN OIREISIIN
LÄHTEET
Larmo P, Järvinen R, Setälä N, Yang B, Viitanen M,
Engblom J, Tahvonen R, Kallio H.
Oral sea buckthorn oil attenuates tear film osmolarity
and symptoms in individuals with dry eye. Journal of
Nutrition 2010, 140(8):1462-8.
www.silmalaakariyhdistys.fi
Oma tyyli kuuluu
kaiken ikäisille
Etelä-Ruotsista, Malmöstä, ponnistavan
KunoQvistin tunnuslause ”Dare to be different”
kertoo, että vain rajoja rikkomalla voi erottua
massasta.
Kehysten muotoilussa leikitellään materiaalien ja värien
yhdistelmillä, kehyksen sisä- ja ulkopuolen väri- ja materiaalivalinnoilla sekä mittasuhteilla.
Muita saman suunnittelutiimin merkkejä ovat KQyoung
nuorille edelläkävijöille, Qvist mukavan ja kevyen muotoilun ystäville sekä luxusmerkki Kunoqvist Trofé , jonka
valmistuksessa on käytetty ylellisiä materiaaleja kuten
puhvelin sarvea ja jalopuuta.
Kunoqvist Vepa ANDOR
Valikoimat voivat vaihdella myymälöittäin.
LUMOA
danish design
Meiltä saat mitä tilaat. Opti+ Ostoturva antaa sinulle 100%
tyytytyväisyystakuun näkemiseesi. Jos kadotat silmälasisi tai ne
särkyvät korjauskelvottomiksi saat Ostoturvan ansiosta tilalle uudet
samanlaiset puoleen hintaan. Ostoturva on voimassa vuoden ajan
ostopäivästä lukien.