Ajankohtaista markkinoilta USA 2015-2

Ajankohtaista markkinoilta
Marraskuu 2015
Markkinointiedustaja
•Helena Niskanen
•5.11.2015
Sisältö
• Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta?
• Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi s euraavaa k autta)?
• Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille?
• Teemakysymys: Talvimatkailu
2
Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta?
Syitä ulkomaanmatkailun lisääntymiseen / vähentymiseen yleisesti?
Taloudellinen tilanne
• USA:n BKT nousi 3.9 % vuoden toisella neljänneksellä, mutta nousu on sittemmin hidastunut johtuen yksityisen sektorin sijoittamisen taantumisesta. Taloudella menee kuitenkin hyvin. Standard & Poor’s (S&P) on kuitenkin laskenut ennustettaan talouden kasvusta 2.5 % vuositasolle. Työttömyys on alhaalla 5.1 % ja inflaatio on laskenut vuositasolla 0.4 %.
• Osakemarkkinoilla menee hyvin: S&P 500 kasvu 200 %, NYSE 165 %, NASDAQ yli 260 % ja Dow Jones Industrial yli165 %. • Amerikkalaiset matkustavat ja Eurooppa on ykköskohde. 140 miljoonaa amerikkalaista (2/3 väestostä) matkustaa vuosittain lomalle eli tilanne on nyt sama kuin ennen lamaa. $3,441 on keskimääräinen summa, mitä matkaan käytetään per talous, ja suurin osa siitä menee lentomatkaan ja majoitukseen. Ns. staycations ovat vähenemässä ja 7 vrk+ matkat ovat nousussa. Matkailijoista 55 % matkustaa toisen aikuisen kanssa, mutta 27 % y-­sukupolvesta (Millennials) matkusti yksin. Trendi näyttää suosivan kaukomatkoja ja pidempiä ja useampia matkoja.
• Ykköskohteet Euroopassa ovat Brittein saaret, Ranska, Italia, Saksa ja Espanja. Skandinaviassa suurin kasvu Islannilla +31 %, Tanskalla +20 %, Norjalla +6 % ja Ruotsilla +2.4 %. Dollarin kurssi euroon nähden on suosiollinen. Muutokset loma-­ajoissa tai loman ajoituksissa
• Ei muutoksia ja tärkein loma-­ajankohta on yhä edelleen elokuu. Amerikkalaisten lomat ovat pidentyneet ja useampi nauttiikin jo 20 vrk -­ kuukauden lomasta.
Uudet kohderyhmät
• Y-­sukupolvi (Millennials, 18-­34 vuotiaat) on todennäköisin ryhmä, joka matkustaa talouden pienistä heitoista huolimatta.
3
Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta?
Syitä matkailun lisääntymiseen / vähentymiseen Suomeen?
Muut Skandinavian maat kampanjoivat ja tekevät paljon aktiviteetteja USA:n markkinoilla.
Tuotteet tai kohteet, jotka ovat menestyneet
Helsinki hyvin. Esim. luksusmatkoja järjestävän Artisans of Leisuren arkkitehtuuri & design & Sibelius -­matka. Amerikkalaisten yöpymiset Helsingissä olivat parina kuukautena lähemmäs +10 %
Muutokset kysynnässä • Varsinkin uudet matkanjärjestäjät etsivät incoming-­palveluita. Olisi hyvä saada suomalaisia incoming-­toimistoja workshoppiimme Muutokset jakeluteissä tai saavutettavuudessa
• Norja, Ruotsi ja Tanska ovat hyötyneet uusista lentoreiteistä. SAS:in uusi lento Kööpenhamina-­Boston, Norwegian
aloittaa toukokuussa 2016 lennot Kööpenhaminasta ja Oslosta Bostoniin. Lisää yhteyksiä myös länsirannikolta, kun SAS aloittaa maaliskuussa 2016 lennot Los Angelesiin ja Icelandair Portlandiin ja lisävuoroja Seattleen. Finnairin Miamin lento tulee olemaan ympärivuotinen ja Finnair lisää lentovuoroja kausiluonteiseen Chicagon reittiin. SAS aloittaa myös lennot Miamiin. Icelandair lisää lennon Montrealiin, Kanadaan toukokuussa 2016. Air Canada lentää Torontosta Kööpenhaminaan. Skandinavia on hyvin saavutettavissa. • Valitettavaa on, että yhteydet Kuusamoon ja Kilpisjärvelle ovat huonot, samoin suhteessa kalliit kotimaan lennot ja transferit esim. välillä Saariselkä-­Kemi.
4
Mitkä ovat näkymät tulevalle talvelle ja kesälle (kaksi seuraavaa kautta)?
Yleiset näkymät Suomeen matkustamisessa tulevalle talvelle ja kesälle?
Lisäys/vähennys
• Esim. Tauck Tours lisää uuden tuotteen Helsinkiin, koska kysyntää on.
Uudet tuotteet / näkymät
• Talvi, revontulet, erilaiset lumi-­ ja lasi-­iglumajoitus, ruoka, soft adventure. Wilderness Travel aloittaa Suomi tarjonnan 12 vrk soft adventure tuotteella. Tälle kesälle tuli myös pari luksustuotetta Helsinkiin. Markkinoinnin mahdollisuuksia
Matkanjärjestäjäyhteistyö
• New Yorkissa ei ole montaa matkanjärjestäjää, joilla on Suomi tarjonnassaan. Niitä löytyy, kun lähdetään pohjoiseen ja sitten taas Chicagoon, Minnesotaan, ja runsaasti länsirannikolla. Olisi hyvä päästä joskus käymään itse myyntikäynneillä ja se olisi myös tärkeää suhteiden ylläpidolle. Vuosittain tapaan isompia operaattoreita USTOA konferenssissa. Sen lisäksi teemme jonkin verran yhteisiä myyntikäyntejä Skandinavian partneruusohjelmassa ja esittelemme partnerituotteita.
Tapahtumat
• Scandinavian Tourist Boards workshop lokakuussa. VF mukana European Travel Commissionin kampanjoissa kevät/kesä aikaan. Tänä vuonna kyseessä oli digitaalinen kuluttajakampanja ja myyntitapahtuma matkatoimistoagenteille. Vuonna 2016 teemme digitaalisen kampanjan.
PR – säännöllinen kommunikointi ja tiedottaminen Pohjois-­Amerikan median kanssa, mediamatkat
Sosiaalinen media hoituu Helsingistä. Sen lisäksi yhteiset skandinaaviset somekanavat käytössa
5
Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille?
Uudet jakelukanavat
Näkemyksesi siitä, kuinka toimintaa voisi kehittää niiden kanssa, mitä pitäisi tehdä?
• Ehkäpä voisi katsoa Suomi promootiota vähän laajemmalla skaalalla ja ottaa huomioon Suomen maineen musiikki-­ ja pelimaailmassa. Voisi olla hyva osallistua South by Southwest tapahtumaan Austin Teksasissa maaliskuussa ja sitoa matkailukomponentti mukaan tähän mammuttitapahtumaan. Finpro/Team Finland yhteistyö voisi tulla kysymykseen.
Online-­kanavat
Kanavat, joissa Visit Finlandin pitäisi olla esillä
• TripAdvisor, Google ja sen lisäksi kampanjointia yhteistyössä elinkeinon kanssa, online-­matkatoimistojen kanssa
Expedia, Travelocity. Yhteistyö AFAR matkailulehden kanssa. Facebook, Twitter,Linkedin ja/tai Pinterest. Ehdotus, kuinka se pitäisi tehdä
• Somekanavissa (fb tai Pinterest) targetoitu kampanja esim. soft adventure tuotteella Kaliforniassa • AFAR matkailulehden ”Travel Ambassadors” projekti olisi varteenotettava
6
Muita tärkeitä huomioon otettavia asioita / viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille?
Kilpailijoiden toimenpiteet
Mitkä kilpailijamaamme ovat olleet aktiivisia?
• Norja, Ruotsi ja Tanska k ampanjoivat keskenään kuluttajamarkkinoilla Icelandairin ja Norwegianin kanssa, ja myös yhdessä Virtuoso agenttien kanssa. Ruotsi ja Tanska y hdessä SAS:in kanssa s ekä k uluttajamarkkinoilla että Signature
konsortion kanssa. Ruotsi kampanjoi yhdessa Volvon kanssa. Kaikki he tekevät myös y hteismarkkinointia matkatoimistokonsortioiden ja matkanjärjestäjien kanssa. Islanti markkinoi itseään Icelandairin kanssa Bostonista, ja aktiivisesti Kaliforniassa filmi-­ ja musiikkiteollisuuden parissa. Missä olet nähnyt niiden markkinointitoimenpiteitä? Mikä oli niiden pääsanoma tai –sisältö? • Seka printti että digitaalista mainontaa. Ruotsilla myös y hdessä Volvon kanssa TV-­mainoksia. Ruotsalainen TV-­
komediasarja NBC kanavalla ”Welcome to Sweden’ pyörii kesäkauden, ja kuvaa ihanalla tavalla Ruotsi-­brändia.. • Norja revontulet ja vuonot. Hurtigruten takaa revontulet ja jollei niitä näy heidän risteilyllään lokakuun 2015 -­ helmikuun 2016 välisenä aikana seuraava matka on ilmainen. Oslossa arkkitehtuuri ja design ja ruoka. Tanska on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, esim. heidän #share kampanjointinsa. Tosi mielenkiintoinen. Teemna Kööpenhamina, linnat, ruoka, design, pyöräily ja kulttuuri. Usein palkintoina matkoja Kilpailijamaiden uudet t uotteet t ai toimenpiteet matkanjärjestäjillä/myyntikanavissa
• Norja nostaa esiin enemmän myös designteemaa
Vapaa sana
Mitä pinnalla/mikä puhututtaa nyt kunkin maan matkailualalla (BtoB t ai BtoC)? • Kilpailu on kovaa ja tarjontaa on enemmän kuin koskaan. Kuinka pysyä mukana ja pienellä budjetilla?
Muita viestejä Suomen matkailualan ammattilaisille tai Visit Finlandille
• Enemmän operaattoriyhteistyötä ja valmiita tuotepaketteja, joita pystyisi tarjoamaan USA:n ja Kanadan operaattoreille. Odotan tietoa, milloin stopover-­tuotteita voi ruveta mainostamaan myös näillä markkinoilla.
7
Teemakysymys: Talvimatkailu
Millä painotuksella (teema, viesti) k ilpailijamme (Ruotsi, Norja, Itävalta, Saksa, Sveitsi, Kanada) markkinoivat talvisesonkia 2015/2016?
•
•
•
Ruotsi Ice hotel, Norja r evontulet, v uonot ja Saamikylä vierailu, Itävalta k ulttuurimatkat Salzburg ja Wien, joulu ja uusi v uosi, Absolutely Alps, ’Top of the World experiences” Kanada outdoors, v illiluonto, k arhut, beluga v alaat, huskyt, r evontulet, v uoret, laskettelu, Q uebec, Montreal, Toronto Onko tulevalle talvikaudelle nähtävissä uusia talvituotteita/-­paketteja (Suomi vs. k ilpailijat)?
•
•
•
Wilderness Travel 12 v rk matka Rovaniemi-­Kemi-­Pyhä-­Luosto-­Tankavaara-­Saariselkä-­Inari
CharmingAsiaTours Kaliforniasta järjestää r yhmämatkoja Rovaniemi, Sinetta, Saariselkä, Inari, Porvoo ja Helsinki
Unique World Travel Kanadasta aloittaa myos tuotantoa 8