Kuntatiedote 4/2015

1
KUNTATIEDOTE nro 4/21.4.2015
Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila, puh. (08) 8118411, fax 8121292, www.siikalatva.fi
Kohti keväisiä koitoksia
Tätä kirjoittaessani ennakkoäänestys on jo ohi, mutta varsinainen vaalipäivä oli vielä
edessä. Siikalatvan kunta tarjosi asukkailleen monipuoliset mahdollisuudet käyttää
äänioikeutensa. Siikalatvan ennakkoäänestysprosentti oli 38,5 prosenttia, mikä olikin
edellisistä vaaleista noussut noin 3 prosenttiyksikköä. Toivottavasti mahdollisimman
moni käytti arvokkaan äänioikeutensa varsinaisena vaalipäivänä.
Kaikki puolueet ovat luvanneet hoitaa Suomen uuteen nousuun ja parempaan huomiseen. Hyvinvointia on siis lupailtu elämänkaarimallin mukaisesti. Ensin on kuitenkin
muodostettava tuleva hallituspohja, joka tekee nämä odotetut muutokset. Se lienee
helppoa, kun kaikilla puolueilla on yhteinen tavoite paremman huomisen puolesta,
ainakin vaalien alla. Näin luvattiin myös neljä vuotta sitten. Miksi nämä tavoitteet
epäonnistuivat ja keskinäinen luottamus puolueiden välillä oli tipotiessään ja kaikki
suuret uudistukset kaatuivat? Näitä syitä voimme vain spekuloida. Tätä lukiessanne
vaalien tulos on jo selvillä. Toivottavasti tulevat hallitusneuvottelut etenevät ripeästi.
Vaalien tuloksesta huolimatta meillä täällä Siikalatvan kunnassa eletään omaa
haasteellista arkea, johon olennaisena osana kuuluvat viimeaikoina kuntaamme
jalkautuneet talouden tasapainottamisen selvittäjät. Selvittäjät ovat haastatelleet
ohjausryhmään kuuluvat luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat. Näiden pohjalta
tasapainotusohjelma alkaa nyt rakentumaan. Vaikka yksityiskohtiin ei ole vielä mentykään, niin luvassa on varmasti laaja paketti palveluiden uudelleen järjestelemistä,
jossa uppoudutaan syvälle rakenteisiin. Olemme suurten muutosten edessä.
Jos olisimme hoitaneet vielä tehokkaammin Siikalatvan kunnan taloutta, niin osa
tästä uudistyöstä olisi tehtykin jopa jo edellisellä valtuustokaudella. Olemme eläneet
kuitenkin lojaalisti yhdistymissopimusta kunnioittaen, mikä on inhimillistä sekin!
Tämä sopimus kuitenkin velvoittaa tarkastelemaan asioita uudelleen, mikäli talous
ei ole kunnossa. Nyt emme voi enää pidellä käsissämme pelkkää yhdistysmissopimusta ja mennä se edellä kohti kriisikuntalukuja. Siinä vaiheessa emme ole enää itse
päättämässä omien palveluiden sijainnista Siikalatvan kunnassa. Siikalatvan kunnan
nykytilaan on saatava radikaalejakin muutoksia, jotta talous saadaan tasapainoon
tulevina vuosina.
SIIKALATVAN
KIRJASTOT
K
Kirjan
ja
Ruusun
päivä
Pulkkilan kirjastossa
tiistaina 28.4. klo 18.30
MUKANA
KIRJOITUSPAJALAISET:
Mirja Farin, Timo Hakkarainen, Eila Hyytinen,
Leena Kaarlela, Elvi Nevala, Ritva Ylikoski, AnnaRiitta Koskela-Träskelin ja
Sisko Suvilehto-Pyykölä.
TERVETULOA!
Tapahtumasta saa leiman
kulttuurikorttiin!
Siikalatvan kunta kaipaa nyt kuntalaisten mielipiteitä talouden tasapainottamistyön
tueksi, joten toivon, että kuntalaiset käyttävät tämän mahdollisuuden hyväkseen
ja saisimme käyttöömme mahdollisimman paljon kuntalaisten näkemyksiä tähän
työhön. Mielipiteitä voi antaa kunnan nettisivuilla olevan linkin kautta tai kirjallisesti
kirjastoissa ja kunnan virastotaloissa. Kaikki vastaukset ovat nyt tarpeen, jotta saisimme yhteistyössä rakennettua oman näköisen kunnan.
Päivät jatkavat pitenemistään yhteisten asioiden hoidossa ja pitkiin päiviin energiaa
tuo jo pitkälle ehtinyt kevät! Joutsenia on jo voitu havaita pitkään muuallakin kuin
kokouspapereita koristavassa vaakunassa. Se varmempi kesänmerkki on kuitenkin
vanhan kansanviisauden mukaan pääsky, joita saamme vielä hetken odotella.
Toivon, että lisääntynyt valon määrä ja linnunlaulu antaisivat kaikille
sitä positiivista elämänasennetta ja energiaa.
Näitä tarvitsemme tulevia koitoksia kohdatessamme.
Kaisa Louet-Similä
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Siikalatva
”Tämä maa ei koskaan sortua saa
– eläköön Suomi”
Sotiemme veteraaneille omistettua juhlapäivää
vietetään vuosittain 27.huhtikuuta sotatoimien
päättymispäivänä. Tänä vuonna kansallista veteraanipäivää, joka on yleinen liputuspäivä, vietetään 29.
kertaa.Vuoden 2015 veteraanipäivän tunnuksena on
”Tämä maa ei koskaan sortua saa – eläköön Suomi”.
Siikalatvan kunnan alueella vietämme
veteraanipäivän juhlaa seuraavasti:
KESTILÄ: maanantaina 27.4.
klo 12.00 Hartaus Kestilän kirkossa ja seppeleen lasku
sankarihaudoille. Ruokailu ja juhla seurakuntakodilla
Ohjelmaa mm. ”Sota-ajan elämää” (peruskoulun oppilaat), Mieskuoro
PIIPPOLA: maanantaina 27.4.
klo 10.00 Seppeleenlasku sankarihaudoilla.
Mukana veteraanijärjestöt, seurakunta sekä
Pentti Haanpään koulun oppilaat.
PULKKILA: maanantaina 27.4.
klo 11.00 Hartaus kirkossa, rovasti Hannu Lauriala,
kanttorina Ulla Koskelo
Seppeleen lasku sankarihaudoilla.
Ruokailu peruskoululla.
Omaa luottamusta päätöksentekoon on viimeaikoina horjuttanut Rantsilan terveysaseman lääkäritilanne, joka saatiin ainakin hetkeksi korjattua niin, että se noudattaa
aikoinaan tehtyjä päätöksiä. Luottamushenkilöt tekevät päätökset ja virkamiehille jää
päätösten täytäntöönpano tehdyn päätöksen mukaisella tavalla. On erittäin tärkeää,
että keskinäinen luottamus säilyy niin päättäjien, kuin virkamiestenkin välillä.
Suuri osa Siikalatvan kunnan elinvoimasta rakentuu myös yrittäjien ympärille. Yrittäjät tuovat elinvoimaa koko Siikalatvan kuntaan ja sen ulkopuolellekin. Tehdyt päätökset koskettavat siis heitäkin. Itse pidän erittäin tärkeänä, että olemme perustaneet
kuntaamme yrittäjien ja kunnan välisen yhteistyöryhmän. Ryhmän tehokkuudesta
kertonee se, että jo parin kokoontumisen jälkeen saimme luotua päätöksenteon tueksi yritysvaikutusten arviointilomakkeen. Yritysvaikutusten arviointi on tärkeä työkalu
päätöksiä valmisteleville virkamiehille, kuin päätöksiä tekeville luottamushenkilöille.
Kansallinen
veteraanipäivä
RANTSILA: sunnuntaina 26.4.
klo 13.00 Jumalanpalvelus kirkossa.
Seppeleenlasku sankarihaudoille.
Kirkkokahvit seurakuntatalossa.
Kaikki ovat tervetulleita näihin tilaisuuksiin.
SULKAPALLON
avoimet
pitäjänmestaruuskilpailut
Rantsilan liikuntahallissa
la 2.5.2015 klo 10
Sarjat: miehet/naiset
kilpasarjoissa eri-ikäisille
sekä harrastesarja
kaikenikäisille.
Ilmoittautuminen
puh. 045-6305577
(P. Kyöstilä),
mielellään
ma 27.4. - pe 1.5.
välisenä aikana;
kilpailupäivänäkin vielä
otetaan jälki-ilmoittautumisia.
Palkinnot jaetaan
turnauksen päätyttyä.
Siikalatvan vapaa-aikaltk/
Pulkkilan Tennisseura
SIIKALATVAN KUNTA
OSOITENUMEROKYLTIT
Kiinteistökohtaisen numerokilven hankkiminen ja asettaminen on kiinteistön omistajan /haltijan tehtävä.
Onnettomuuden sattuessa on oikean kiinteistön
nopea löytäminen tärkeää. Auttajilta saattaa mennä
kallisarvoista aikaa hukkaan, mikäli kiinteistön osoitemerkinnät ovat puutteelliset.
Osoitenumerokylttejä osoitteisiin, joiden muutokset
tulivat voimaan 1.2.2013 tai 1.2.2014 on vieläkin noutamatta. Kyltit ovat noudettavissa aiemmin kirjeessä
ilmoitetusta toimistosta.
TEKNISET PALVELUT
TOUKOKUUN KUNTATIEDOTE
ti 19.5.2015.
Aineisto on toimitettava kuntatiedotevastaaville viimeistään pe 8.5.2015.
2
Siikalatva
KUNTATIEDOTE 4/2015
SIIKALATVAN KUNTA
NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT HAETTAVANA
MAASEUTUPALVELUT
NAUTAELÄINPALKKIOIDEN
OSALLISTUMISILMOITUS
Osallistumiset kansallisiin nautatukiin ja EU:n nautaeläinpalkkioihin päättyivät vuoden 2014 lopussa.
Vuonna 2015 jokaisen kansallisia nautatukia ja/tai EU:n
nautaeläinpalkkioita hakevan viljelijän on osallistuttava uudelleen nautatukien järjestelmiin sähköisesti
Vipu-palvelussa tai paperilomakkeella 184 viimeistään
12.5.2015. Vuonna 2015 palautettu osallistumisilmoitus
on voimassa toistaiseksi eli sitä ei tarvitse palauttaa
vuosittain.
ELÄINTEN HYVINVOINTITUKI
Nautatiloilla eläinlääkärin on tehtävä terveydenhuoltokäynti vähintään 1 kerran sitoumusvuodessa
(aikavälillä 1.5. - 30.4.). Kaikkien eläinten hyvinvointitukeen (vuosina 2008 - 2012) sitoutuneiden tilojen
on toimitettava sitoumusvuotta 2014 koskevat eläinlääkärin terveydenhuoltokäyntilomakkeista kopiot
yhteistoiminta-alueen maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään sitoumusvuoden päättymisen jälkeen
15.5.2015 mennessä.
TUKIHAKUMATERIAALI 2015
Vuonna 2015 tiloille ei tule hakuoppaita eikä esitäytettyjä lomakkeita postitse. Tiloille on lähetetty ilmoitus
tukihaun alkamisesta, yhteenveto maatilan esitäytetyistä tiedoista ja täydentävien ehtojen muistilista.
Hakuopas löytyy vuonna 2015 verkkoversiona ja se
julkaistaan 16.3.2015 osoitteessa mavi.fi /hakuopas.
Halutessaan viljelijät voivat noutaa painettuja tukihakuoppaita kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisilta.
Päätukihaun lomakkeet löytyvät osoitteesta suomi.fi /
lomakkeet, josta ne ovat tulostettavissa.
TUKIHAKU 2015
Tukihakuaikaa on jatkettu ja viimeinen tukihakemusten
palautuspäivä on 12.5.2015. Vuoden 2015 tukihausta
alkaen kasvulohkojen pinta-alat muodostuvat kartalle piirrettyjen rajojen mukaan. Muutos koskee vain
sellaisia peruslohkoja, joilla on enemmän kuin yksi kasvulohko. Jos peruslohkollasi on vain yksi kasvulohko,
piirrosta ei tarvita, sillä kasvulohkon rajoina käytetään
peruslohkon digitoituja rajoja.
Kasvulohkojen piirtäminen on helpointa ja nopeinta
Vipu-palvelussa. Voit tarvittaessa suurentaa karttanäkymää ja käyttää mittaustyökaluja piirroksen apuna.
Tukijärjestelmien muutoksesta johtuen on erittäin
tärkeätä käyttää kasvulohkoilla hakuoppaan liitteessä
ilmoitettuja kasvikoodeja, jotta tuet voidaan maksaa
oikein.
Jos haet tukea paperilomakkeilla, sinun tulee piirtää
kasvulohkojen rajat paperikartalle. Paperikartalta
kuntasi maaseutuelinkeinoviranomainen siirtää kasvulohkojen rajat sähköiseen muotoon ottaen huomioon
ilmoittamasi kasvulohkojen alat. Piirroksesta muodostunutta pinta-alaa käytetään tukien maksamisen
ja valvonnan perustana. Sen vuoksi on tärkeää, että
piirrokset tehdään oikein.
http://www.mavi.fi /fi /tuet-ja-palvelut/cap2020/sivut/
kasvulohkot.aspx#sthash.oF97Bwc6.dpuf
Haku vipu-palvelun kautta
Vipu palvelussa voi jättää tukihakemuksen, antaa
uudet eläinten hyvinvointikorvaus- ja ympäristösitoumukset. Vipu-palvelun karttaliittymässä on mahdollista
muokata peruslohkotietoja, jakaa ja yhdistää peruslohkoja sekä perustaa uusia peruslohkoja. Karttaliittymän
avulla voit muodostaa peruslohkolle kasvulohkoja ja
mitata niiden pinta-aloja sekä tehdä sähköisesti korjauspyyntöjä digitoitujen peruslohkojen rajaviivoihin.
Erillistä karttaliitettä ei siten tarvitse palauttaa kuntaan.
Haku paperilomakkeella
Päätukihaun tukihakemukseen kuuluvat lomakkeet
101B ja 102B. Lisäksi ympäristösitoumusta haetaan
lomakkeella 470 sekä eläinten hyvinvointikorvaus sitoumusta lomakkeella 472. Lomake 101A pitää palauttaa, jos tilalla on siipikarjaa tai hevosia tai vuoden 2014
tietoihin on tullut muutoksia. Lomake 101D tulee pa-
ikunta*nuoret*liikunta*n
lauttaa, jos osallistietoihin on tullut muutoksia. Lomake
102A pitää toimittaa, jos peruslohkotietoihin on tullut
muutoksia (pinta-alat, uudet lohkot, poistuneet lohkot)
tai lohkolle haetaan korvauskelpoisuutta. Lomake 102C
on palautettava, jos tekee peruslohkomuutoksia (jaot,
yhdistämiset, rajakorjaukset).
TILATUKIOIKEUKSIEN SIIRROT JA TUKIOIKEUKSIEN
VARANTOHAKU
Tilatukioikeuksien siirrot tukivuodelle 2015 on ilmoitettava viimeistään 15.6.2015. Tukioikeuksien siirtoilmoitus pitää tehdä aina, kun tukioikeuksien omistaja tai
haltija vaihtuu. Tällaisia tilanteita ovat peltojen vuokraaminen, koko tilan omistuksen siirto, tilatukioikeuksien ostaminen/myynti esim. peltokaupan yhteydessä.
Tilatukioikeuksien siirtoa on haettava myös vuokrasopimuksen jatkamisen yhteydessä, koska tilatukioikeudet palaavat vuokranantajalle vuokrasopimuksen
päättyessä. Tukioikeuksia voi hakea myös kansallisesta
varannosta tietyin perustein. Haku tapahtuu lomakkeella 289 12.5.2015 mennessä. Lomake toimitetaan
Ely-keskukseen. Erillinen varantohakuopas on julkaistu
mavi.fi sivustolla.
SUOJAVYÖHYKKEET
Suojavyöhykkeet, jotka sisältyvät ympäristökorvausjärjestelmään ovat herättäneet kiinnostusta viljelijöissä.
Suojavyöhykkeiden ehdoista on kerrottu ympäristösitoumuksen sitoumusehdoissa. Luonnonhaittakorvauksen maksun osalta maa- ja metsätalousministeriön
on tarkoitus tehdä maaseutuohjelmaan muutos. Sen
mukaisesti suojavyöhyke rinnastettaisiin luonnonhaittakorvauksen maksussa kesantoihin ja luonnonhoitopeltonurmiin. Tällöin kesannon, luonnonhoitopeltonurmien ja suojavyöhykkeiden yhteenlaskettu osuus
maatilan korvauskelpoisesta peltoalasta voisi olla
enintään 25 %, jotta niille maksettaisiin myös luonnonhaittakorvaus. Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan
vuonna 2016.
YMPÄRISTÖKORVAUKSEN KÄYTTÖÖN
RAJATUT KASVIT
Ympäristökorvaukseen sitoutumaton tila ei voi tukihakemuksellaan ilmoittaa seuraavia kasveja: luonnonhoitopeltonurmi, suojavyöhykenurmi (sopimukset ennen
2015), suojavyöhyke (sitoumus alkaen 2015), suojakaista, monivuotinen ympäristönurmi, viherlannoitusnurmi, monimuotoisuuspelto riista, monimuotoisuuspelto
maisema, monimuotoisuuspelto niittykasvit ja saneerauskasvit.
Ympäristökorvaukseen sitoutunut tila voi ilmoittaa
kasvikoodeja, jotka vastaavat valittua lohkokohtaista
toimenpidettä. Esimerkiksi ympäristökorvaukseen
sitoutunut viljelijä, joka on valinnut toimenpiteen ympäristönhoitonurmet, voi valita lohkolle kasviksi luonnonhoitopelto nurmi, suojavyöhykenurmi (sopimukset
ennen 2015), suojavyöhyke (sitoumus alkaen 2015) ja
monivuotinen ympäristönurmi. Jos ko. toimenpidettä
ei ole valittu, ei edellä lueteltuja kasvikoodeja voida
käyttää.
TOIMISTOJEN AUKIOLOAJAT TUKIHAKUAIKANA
* Haapavesi ................. ma - pe
* Kestilä ........................ ma - to
* Piippola ..................... ti, to
* Pulkkila ...................... ma
* Pyhäntä ..................... ke
* Rantsila ..................... ti - pe
* Vaala ........................... ke - pe
SIIKALATVAN MAASEUTUHALLINNON
YHTEISTOIMINTA-ALUEEN HENKILÖSTÖ
Äijälä Mikko, maaseutujohtaja
044 5118 335
Alaraappana Eeva, maaseutuasiamies 044 5118 617
Galla Tuomo, maaseutuasiamies
044 5118 235
Haapala Nina, maaseutuasiamies
044 5118 611
Hyytinen Marita, maaseutuasiamies 044 5118 618
Ajankohtaiset tiedot ja tiedotteet löytyvät osoitteesta
www.siikalatva.fi/maaseutupalvelut
Siikalatvan kunta työllistää nuoria kesän
aikana kahdeksi viikoksi omiin yksiköihin
tai tukee kesätyösetelillä nuorten omatoimista työllistymistä Siikalatvan alueella
yrityksiin tai yhdistyksiin.
Kesätyöpaikkoja on haettava 24.4.2015
klo 14.00 mennessä.
Kesätyöpaikat on tarkoitettu siikalatvalaisille nuorille,
joilta edellytetään vähintään peruskoulun päättämistä.
Työsuhteen kesto on 10 päivää ja 6 h/päivä.
Palkka on noin 300 euroa.
Kesätyöntekijöitä haetaan mm. seuraaviin tehtäviin
ja kohteisiin:
- maisemanhoitoon (ruohonleikkaus, puutarhatyöt,
yleisten alueiden siivous) - metsänistutukseen Kurulle
- kirjastoon - päivähoitoon - Koivulehtoon, Vaarintalolle,
Pihlajistoon ja Pohjantähteen - Pulkkilan Koivulehdon
pesulaan - Gananderin talolle - Kestilän, Piippolan ja
Pulkkilan museolle - siivoustehtäviin
Rantsilan maauimalan kioskin ylläpitämiseen haetaan
peruskoulun päättänyttä 15 - 28-vuotiasta nuorta/
nuorten ryhmää, jotka ovat kiinnostuneita kokeilemaan
pienimuotoista yrittäjyyttä 4H-järjestön kehittämän
toimintamallin mukaan. Lisätietoa ja apua 4H-yrityksen
perustamiseen saat Siikalatvan 4H-toiminnanjohtajalta
Kaarina Männiköltä p. 040 5200065 tai sähköpostin
kautta [email protected] tai facebookin kautta.
Ruohonleikkuutöissä vaaditaan ajettavan leikkurin kuljettajalta 16 vuoden ikä.
Kesätyöpaikkaa haetaan kunnantoimistoilta ja kunnan nettisivuilta saatavalla lomakkeella, joka tulee
palauttaa Siikalatvan kunnan Kestilän, Piippolan,
Pulkkilan tai Rantsilan toimistoon 24.4.2015 klo
14.00 mennessä. Työhön valituille ilmoitetaan työn
alkamisesta kirjallisesti.
Toisena vaihtoehtona siikalatvalaisilla nuorilla on
hakea itselleen kesätyöpaikka kesätyösetelin avulla.
Kesätyösetelin saaja etsii työpaikkansa itse. Kesätyösetelin arvo on 200 euroa ja niitä jaetaan 20 kpl.
Seteleitä saa 1 kpl/hlö. Työpaikka voi olla yritys tai
yhdistys. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityishenkilö. Yritystä tai yhdistystä kohden
annetaan yksi seteli.
Työnantaja tekee kirjallisen sopimuksen nuoren kanssa
ja kesätyöstä on maksettava ko. alan työehtosopimuksen mukainen palkka. Työsuhteen kesto on vähintään 6
h/pvä ja 10 työpäivää. Kunta maksaa kesätyöllistämisestä työnantajalle 200 euroa kesätyöseteliä vastaan.
Kesätyösetelihakemuksen nuori palauttaa täytettynä
viimeistään 24.4.2015 klo 14 mennessä Siikalatvan
kunnan Kestilän, Piippolan, Pulkkilan tai Rantsilan
toimistoon.
Kulttuuritoimi
Oulun Kameraseura, OKS, etsii Siikalatvan alueelta
vanhoja, hylättyjä autiotaloja pihapiireineen kuvauskohteiksi noin vuoden kestävään harrastajakuvaajien
toteuttamaan kuvausprojektiin, arvostaen niissä asuneita perheitä, perinteitä ja kulttuurimaisemaa.
Kuvista kootaan kiertonäyttely ja kirja on myös suunnitteilla.
Kuvaamiseen tarvitaan luvat, joten, jos tiedät sopivia taloja
ja niiden omistajia niin ota yhteyttä
040 5439 481/Tarja Paldanius
Tarkoituksena on myös tehdä yhteistyötä paikallisten
harrastajien, seurojen, ja yhdistysten kanssa. Jos kiinnostuit, soita Tarjalle tai laita sähköpostia oulunkameraseura@
gmail.com
LAULUJA ELÄMÄSTÄ - konsertti
torstaina 23.4. klo 19.00 -20.00
Piippolan ammatti- ja kulttuuriopiston auditoriossa.
Paikallisten lauluntekijöiden musiikkia
viisihenkisen yhtyeen esittämänä.
Konsertissa musisoivat:
Irene Entchev - laulu ja kitara
Jani Vääräniemi - basso ja laulu
Jenni Myllylä - viulu
Sanna Nikula - piano ja laulu
Petri Ikola - percussiot
juonto & runot: Virpi Marjomaa-Rajamäki
Vapaa pääsy!
Tapahtumasta saa leiman kulttuurikorttiin!
Siikalatva
3
KUNTATIEDOTE 4/2015
JÄRJESTÖT TOIMIVAT
Rantsilan maa- ja kotitalousseura
järjestää tehdasvierailun Ouluun
Stora Enson tehtaalle ti 28.4.2015.
Retki on osa Metsästä Voimaa –
kampanjaa ja se on avoin kaikille. Seuran jäsenille matka on ilmainen ja ei-jäsenille 10€, jolla voi samalla liittyä
yhdistyksen jäseneksi. Bussikuljetus lähtee Rantsilan
kirkonkylältä klo 10.30 ja paluu klo 15. ILMOITTAUTUMISET VIIMEISTÄÄN 22.4. p. 040 827 4530. Retkelle mahtuu
50 henkeä!
Mankilan kyläseuran toimintaa
keväällä 2015:
Maanantaisin nuortenilta yläkouluikäisille klo 17 alk.
Tiistaisin kirjastokahvila klo 18 – 20
Torstaisin lastenkerho klo 18–19
Lauantaisin kahvakuulatunti klo 11 – 12
Kylätiedote jaetaan postilaatikoihin huhtikuun aikana!
HOX! Tulossa nuortendisco perjantaina 8.5. Maksuton
kuljetus kirkolta!
Seuratkaa ilmoittelua netistä www.mankila.com,
Facebookista ja kylätalon ilmoitustaululta!
Rantsilan Raikkaan
Kevätkokous pidetään Raikkaan
talolla 26.4.2015 klo 12
Esillä ovat sääntömääräiset asiat ja lisäksi päätetään Raikkaan talon myyntiin tai kylmilleen laittamisesta. Tervetuloa!
RANTSILAN PALVELUKOTIYHDISTYS RY:N
Sääntömääräinen vuosikokous
Rauhalassa, os. Keinontie 10, 92500 Rantsila,
ke 29.4.2015 kello 15.00. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Rantsilan palvelukotiyhdistys ry hallitus
PIIPPOLAN ILTAVIRKKU RY
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
keskiviikkona 29.4.2015 klo 17.30
VÄINÖLÄN KERHOTILAT, Pappilankuja 2, PIIPPOLA
Kahvitarjoilu.
Piippolan Iltavirkku ry, hallitus
KESTILÄN SORAVETERAANIT RY:N
jäsenmaksun voi maksaa pankkitilille
FI 1651380840001246, jäsenmaksu on 5 €
ilman lehteä ja lehden kanssa 10 €.
Hallitus
VASTAISKU VAIVOILLE- LUENTO
ke 6.5.2015 klo 18 Siikalatvan kunnan Kestilän toimistolla, Hallintotie 5, 92700 Kestilä. Luennolle mahdollista
yhteiskyyditys, sitovat ilmoittautumiset 25.4. mennessä
sähköpostiin:
[email protected] Tai tekstiviestillä
0407417940. Tervetuloa!
Siika- Pyhä- Kalajokilaakson selkäyhdistys ry
RANTALAKEUDEN REUMA - JA TULES RY
Rantalakeuden reuma- ja tules ry:n yleinen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 25.4.2015 poikkeuksellisesti puheenjohtajan Tuula Kärjen kotona Ruukissa
Kiiskenkuja 3, 25.4.2015 klo 14.00 alkaen. Kaikki vanhat
ja uudet jäsenet Tervetuloa.
REUMAYHDISTYKSEN KEVÄTKAUDEN AVAJAISET
Pe 22.5.2015 klo 10.00 alkaen Laakson Vesalla (Mankilan kylätalo, Mankilantie 841)Paikan päällä ruokailua,
kahvia, arvontaa, makkaran paistoa ja mukavaa yhdessäoloa.Maksut jäseniltä 15 €/hlö ja Ei-jäseniltä 20 €/hlö.
Sisältää ruokailun, kahvin ja kasvohoidon.
Muut hoidot omakustanteisesti, mutta edullisesti.
Tervetuloa mukaan!
Hallitus
Keskusta
SUOMEN KESKUSTA
Rantsilan paikallisyhdistyksen vuosikokous ke
6.5. klo 19 Tietopaluksella. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet!
Verenluovutustilaisuus
Pulkkilan srk-talolla to 30.4. klo 13- 17.
Tervetuloa! SPR:n Siikalatvan osasto
Kiitos kaikille pääsiäistapahtumaan osallistuneille!
Erityis kiitokset Kotieläinpiha Saparolle Marski-minipossun lainasta, sekä Rantsilan K-Marketille ja Salelle
arpajaispalkinnoista.
Jäsenmaksun voi suorittaa seuran tilille OP Siikalatva
FI1153840040007002 5 € henkilö tai 10 € perhejäs.
Talkoot tulossa kesällä, seuraa ilmoittelua kuntatiedote, ilmoitustaulut ja Facebook!
Lisät. yhdistyksen toiminnasta pj. Tanja p.040 7650 337
Terveisin Kerälän Raittiusyhdistys ry
ELÄKELIITON KESTILÄN YHDISTYS
Teemme
T
retken Kiteen ja Punkaharjun maisemiin 13.-16.8. (3 vrk. ph.) Retken hinta EL:n
Kestilän yhdistyksen jäseniltä 170 €. Mukaan mahtuu
myös Ei jäseniä, heiltä hinta on 200 €. Majoitumme
Pajarinhoviin Kiteelle, josta teemme retken tai retkiä
lähiseudulle. Ilm. Onnille viim. 5.7. Tervetuloa mukaan
myös naapurikyliltä!
EL:n PULKKILAN YHDISTYS
* Viikolla 18 kerho poikkeuksellisesti tiistaina
Pulkkila-salissa klo 13 alk. Vieraana asianajaja,
varatuomari Outi Miettinen; aihe: testamentti ja
edunvalvonta. Lopuksi arvontaa!
**Hyvinvointiviikolla vk.19 ulkoilutamme Koivulehdon
asukkaita ma 4.5. n. klo 12.30 alk. Säävaraus, sateella emme
ulkoiluta.
***Ma 11.5. kokoonnumme klo 12.30 Museolle, jossa vietämme yhdessä ulkoilupäivää eskarilaisten kanssa. Siivoamme museon ympäristöäkin, joten haravat mukaan. Matti
ja Unto paistavat muurikkalättyjä. Säävaraus! Mikäli sataa,
kokoonnumme normaaliin aikaan kahvikerhona klo 13
Hiihtomajalle. Lopuksi arvontaa!
**** Kevätkausi päätetään perinteisesti yhteisellä lounaalla.
Nyt kokoonnumme Pulkkilan ABC:llä ma 25.5. klo 12.30 alk.
Ilm. kerhossa tai puh. 044 5465 575.
Ruokailun omavastuu on 5 e/jäsen. Ei arvontaa!
- Olet lämpimästi tervetullut kaikkiin tapahtumiin!
- Seuraa tiedotuksia Siikajokilaakson muistilistalta!
PIIPPOLAN MAA- JA KOTITALOUSSEURAN
Yleinen vuosikokous
Siikalatvan kunnan Piippolan toimistolla ke 22.4.
klo 19. Esillä sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Tervetuloa !
PULKKILAN OP:N ELOHOPEAKERHON
AHVENANMAAN MATKA 28.6.-1.7.2015
Lähtö: Sunnuntaina 28.6. klo 7.00 Pulkkilan OP:n edestä.
Matkareitti: Pulkkila-Jyväskylä-Tampere-Turku-Maarianhamina-Brandön saari-Kustavi-Pori-Pulkkila
Yöpymiset: Turussa Hotelli Cumulus, Maarianhaminassa Hotelli
Cikada ja Brandön saarella Hotelli Gullvivan.
Hintaan 340 € sisältyy
- bussikuljetus ohjelman mukaan - majoitus puolihoidolla kahden hengen huoneessa - matkalounas meno- ja paluupäivänä
- laivamatka Turku-Maarianhamina M/S Silja Galaxylla - saaristolauttaliput - opastettu kierros Maarianhamina & maaseutu
- Ahvenanmaan pannukakku & kahvit Jan Karlsgårdenissa - vierailu Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa Turussa
Sitova ilmoittautuminen ja retken maksaminen Pulkkilan
Op:iin 27.4.2015 mennessä.
Liity nyt HYVÖLÄNRANNAN NUORISOSEURA ry:n
jäseneksi! Nuorisoseura on vuonna 1926 perustettu
edelleenkin vireä yhdistys. Vuodelle 2015 on luvassa
ainakin äitienpäivät, näytelmä ”Aino oon veljeä toivonu”
pikkujoulut ja askartelua. Ilmoitamme ajankohtaisista
tapahtumista Facebookissa ja Kuntatiedotteessa.
Tue sinäkin toimintaamme liittymällä jäseneksi!
Vuoden 2015 jäsenmaksut ovat seuraavat: yksityishenkilö 10 €, perhe 20 €, kannatusjäsen esim. yritys 50 €
Maksa tilille FI 04 5138 0840 0027 23 valitsemasi summa ja merkitse lisätiedot kenttään, kuka liittyy. Mikäli
liittyjänä on perhe, merkitse lisätiedot kentässä kaikkien
perheenjäsenten nimet.
KIITOS JA TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN!
RANTSILAN MLL järjestää
VAPPUNAAMIAIS -DISCOn
to 30.4.2015 Rantsilan Raikkaalla; lapset
ja perheet vauvasta vaariin klo 18-20.30;
nuoret klo 21-23. Paras asu palkitaan!
Kannattaa tulla kauempaakin :) Liput 2 € lapsi/nuori *Kahvio
MLL
HELP – AIUTO – APUA – AYUDA – HJÄLPA
Allekirjoittanut ohjaa Leskelään, Kepityksen kesäteatteriin,
Pentti Haanpään kirjoittamaa näytelmää Pulaa ja Kapinaa.
Näytelmä on samalla Pentti Haanpään syntymän 110v.
Juhlanäytelmä. Harjoitukset ovat jo alkaneet, mutta kärsimme huomattavaa näyttelijäpulaa. Kapinointiin emme ole vielä
ryhtyneet, mutta sekin aika koittanee, ellemme saa tarpeellista
näyttelijäporukkaa kasaan.
Näytelmässä tarvitsemme monenlaisia henkilöitä. Puherooleihin
yli 10 miesnäyttelijää (naisia on tarpeellinen määrä). Ja sitten
tarvitsemme n. 40 avustajaa, jotka ovat ns. pula- ja kapinakansaa. Ilman tätä suurta porukkaa, emme saa vastavoimaa
poliiseille, jotka tulevat pidättämään kapinoivaa pulaväkeä. Ja
vielä tarvitsemme poliiseja, ja ratsuhevosia ja ratsupoliiseja
kaksi kappaletta. (Kaikenikäiset miehet, naiset ja lapset ovat
tervetulleita. Ihanne olisi saada näyttämölle 50 – 60 näyttelijää ja kaksi hevosta.) Huomaatte, ettei avunhuutomme ole
turha. Puuttuvia rooleja on liikaa, jotta saisimme juhlavuoden
kunniaksi tarkoitetun näytelmän kasaan.
Kepityksen teatterihan esittää joka viides vuosi Haanpään
teksteihin perustuvan näytelmän, ja tämä ko. näytelmä löytyi
arkistojen kätköistä. Osa näytelmästä on julkaistu aikaisemminkin, mutta näytelmän loppu, epilogi, on ennen julkaisematon.
Teksti löytyi käsinkirjoitetusta ruutuvihkosta ja se piti ensin
poimia ylös sana sanalta ennen kuin siitä voi ruveta dramatisoimaan näytelmää. Se työ on kuitenkin jo tehty, ainoastaan
näyttelijöitä puuttuu. Siksi katsoin tarpeelliseksi kääntyä
suuren yleisön puoleen, että saisimme näyttelijät näytelmään ja
saisimme myös tehtyä tämän kunnianosoituksen yhdelle kirjallisuutemme suurhenkilöistä, joihin Haanpään katson kuuluvan.
Yhteyshenkilöitä, joihin voitte ottaa yhteyttä:
Johanna Juntunen, tuottaja
046 6551 446
[email protected]
Heli Otra-aho, puh.joht.
044 9499 778
Mikko Kauranen, ohjaaja
040 5314 774
Voi tulla myös suoraan harjoituspaikalle,
Kairanmaa-talo, Leskelä.
Olisimme onnellisia, jos ilmoittautuisitte heti myös avustajan
tehtäviin, vaikka teitä ei tarvita paikan päällä ennen kuin kesäkuun alussa, että tietäisimme miten suuren pulajoukon saamme
kasaan. TERVETULOA!
Mikko Kauranen
Pentti Haanpään siskon poika, Pulaa ja Kapinaa ohjaaja
Piippolan Nuorisoseura esittää stand uppia:
pp
pe 1.5.2015 klo 20
Mukana Naurun tasapainosta tuttu Tomi Haustola,
sekä tulevan kauden tasapainottelijat Matti Patronen
ja Petri Hankonen. Illan päätteeksi livemusiikkia ja pubi
auki. Liput 15€ HUOM! Liput ovat jo myynnissä Piippolan Shellillä ilman ennakkovarauksia.
Tiedustelut: [email protected] tai
tekstiviestitse 044 5311 081/Ansku
Piippolan Kyläyhdistys:
Pentti Haanpään 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kirjailijan
pula-ajasta kertovista teksteistä koottu KUTEITA JA LOIMIA
Vanhustentalon kerhohuone Väinölä la 16.5. klo 12
Esittäjänä Teatteriryhmä Hehku Kärsämäki/Piippola
Ei sisäänpääsymaksua!
Sinä nuori tai muori,
ota tilaisuudesta vaarin!
Tartu kynään tai läppäriin ja ota haaste vastaan!
P.s. Myös äijillä osallistumislupa
Pentti Haanpään juhlavuotena haastamme sinut kirjoittamaan
ihmiselon kirjosta - ilosta ja surusta - ympäröivän luonnon
keskellä otsikolla Ihmiselon karvas ihanuus
(P. Haanpään novellikokoelman mukaan)
Anna ajatustesi muotoutua runoiksi, sananparsiksi, jutuiksi…
(enimmäispituus n. 3000 merkkiä)
Lähetä 31.5.2015 mennessä:
sähköpostilla os. [email protected]
tai kirjeenä, muistitikulla, levykkeellä
Piippolan kirjastoon, os. Keskustie 29, 92620 Piippola
Voit myös viedä kirjoitelmasi kirjekuoressa mihin tahansa
Siikalatvan kirjastoon tunnuksella
”Ihmiselon karvas ihanuus”.
Muista yhteystiedot ja nimimerkki, mikäli et halua nimeäsi
julkisuuteen.
Kirjoituksia julkistetaan ja valikoituja otoksia luetaan Piippolapäivillä Wanhan Myllyn markkinoilla la 11.7.2015. Ne ovat
luettavissa myös Pentti Haanpään festivaaleilla 7.-9.8.2015.
Lisätietoja: [email protected]
4
Siikalatva
KUNTATIEDOTE 4/2015
Siikalatvan
hyvinvointiviikko
4. -10.5.2015
SIIKALATVAN KUNTA
KUULUTUS
Ilmoitamme Pulkkilan kirkonkylän osayleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta
MRL 65 § ja MRA 27 §:n mukaisesti.
Ma 4.5. Kahvakuulajumppaa Penƫ Haanpään koulun salissa klo 17-18.
Ohjaajana Sanna Toppinen.
Ti 5.5. K-market Rantsila tarjoaa aamupalan klo 9.00 – 11.00
Ti 5.5. Kahvakuulajumppaa Rantsilan liikuntahallilla klo 18.30 -19.30.
Ohjaajana OuƟ Korkala.
Ti 5.5. klo 18.00 Siikalatvan SPR järjestää makkaranpaisto ja kahviƩeluillan KesƟlän kisapirƟllä. Tervetuloa tutustumaan SPR:n toimintaan.
Ke 6.5. Eläkeliiton KesƟlän yhdistys järjestää uinƟretken Rokualle. Lähtö KesƟlän Salen parkkipaikalta
klo 9.30. LisäƟetoja saa Anni Määtältä.
Ke 6.5. 18 - 19.30 LIIKUN LUONNOSSA - RAKKAUDESTA LIIKUNTAAN JA LUONTOON
Haapaveden Opisto, ReijoWaara-Sali
Mikko Peltsi Peltola ToimiƩajana ja juontajana tunnetuksi tullut kansallispuistokummi Peltsi liikkuu mielellään luonnossa ja on innokas kalamies. Hän toimii muun muassa Erätulilla ja Peltsin Lappi -televisioohjelmien juontajana ja hän on julkaissut kirjan "Peltsin kala-apajat". AkƟivisena pyöräilijänä tunneƩu
Peltsi on valiƩu vuoden pyöräilijäksi. Tervetuloa! Järjestäjänä Jokihelmen opisto.
Ke 6.5. klo 18.30-19.30 KOHTAUSPAIKKANA ULJUA pyöräilytapahtuma
• Lähtö Rantsilan Torilta klo 17.00 (reiƫ: Rantsila-JylhärannanƟe-Sipola-Uljua)
• Lähtö Piippolan kirjastolta klo 17.00 (reiƫ: Piippola-Pihkala-Vorna-Uljua TAI Piippola-Pulkkila-Uljua)
• Lähtö KesƟlän keskuskoulun pihalta klo 17.00 (reiƫ: KesƟlä-Pihkala-Vorna-Uljua)
• Lähtö Pulkkilan kunnantalon pihalta klo 16.30 (reiƫ: Pulkkila-Piippola-Pihkala- Vorna-Uljua)
TAI klo 18.00 (reiƫ: Pulkkila-Uljua)
Tapahtumaan osallistuneille kahvi- ja mehutarjoilu Uljualla klo 18.30 – 19.30.
Ke 6.5 PYÖRÄILYTAPAHTUMAN YHTEYDESSÄ Uljuan pysäköinƟpaikalla, Liikenneturvasta kouluƩaja
Jaakko Savilampi havainnollistaa törmäyspainovaakalla turvavöiden merkitystä sekä törmäyspainon
kasvua 50 km/h nopeudessa. Mukana Jaakolla pyöräilyn sääntöihin liiƩyvää aineistoa ja sääntövisa.
Vastanneiden kesken arvotaan palkintoja. Järjestelyistä vastaa EHKÄPÄ-ryhmä.
To 7.5. K-market Eväsreppu KesƟlässä tarjolla Smoothie Bar klo 10 -12
To 7.5. Kahvakuulajumppaa KesƟlän salissa klo 17 – 18. Ohjaajana Sanna Toppinen
To 7.5. Rantsilan iltarasƟt. Lähtö klo 18-20 Savalojan laavu.
• Kaksi eritasoista reiƫä. Järj. Mankilan kyläseura
To 7.5. Kuntokävely sauvojen kanssa tai ilman KesƟlän Maksinharjulla klo 18.30.
• Mehutarjoilu. Järjestäjänä KKV.
To 7.5. Klo 18 - 19 SYÖ HYVÄÄ HYVILLÄ VALINNOILLA Gananderin koululla.
Luennolla tutustutaan suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ja saadaan vinkkejä oman ruokavalion koostamiseen. Esillä myös havainnollistava sokeripalanäyƩely. Luennoitsijana elintarvikeasiantunƟja Maija
Ojalehto.
Pe 8.5. Klo 18 - 19 SYÖ HYVÄÄ HYVILLÄ VALINNOILLA luento/ esitys
KesƟlän valtuustosalissa. Kts. yllä.
Pe 8.5. Pe 8.5. K-market Kasari Pulkkilassa tarjoaa aamupalan klo 9- 12
Pe 8.5. K-market Vaarintori Piippolassa tarjoaa aamupalan klo 9 - 11
Pe 8.5. klo 18.00 – 19.00 KAHVAKUULAJUMPPAA Pulkkilan keskuskoulun pesis-kentällä. Ohjaajana
Teija Aho.
Pe 8.5. Nuorten disko Mankilassa Laakson Vesalla klo 18.30 -22. Bussikuljetus Rantsilasta, lähtö torilta
klo 18.10. Järj. Mankilan kyläseura.
Pe 8.5. Pulkkilan uudet NuorisoƟlat ( ent. kunnantalo) avautuu klo 18.00.
La 9.5. klo 11.00 Yhteislenkki hölkäten, omaan tahƟin. ”Mankilan kolmio” Rantsilassa. Lähtö liikuntahallin pihalta. Lenkillä pituuƩa n. 21,3 eli puolikkaan maratonin verran. Juomahuollosta vastaa puolen
matkan krouvissa Mankilan kyläseura.
Muuta:
• Siikalatvan kirjastoissa esillä viikon aikana hyvinvoinƟin liiƩyvää aineistoa.
• Eläkeliiton Pulkkilan yhdistys ulkoiluƩaa vanhuksia maanantaina 4.5. tai
keskiviikkona 6.5. säävarauksella.
TERVETULOA MUKAAN TAPAHTUMIIN!
KOULUTUS YHDISTYS- JA SEURATYÖNANTAJILLE
YHDISTYS TYÖNANTAJANA -AJANKOHTAISTA
PALKKATUKITYÖLLISTÄMISESSÄ
Aika: Perjantaina 24.4.2015 klo 13.00.
Paikka: Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila-sali, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
Koulutuksen tavoitteena on perehtyä vuoden 2015 alussa uudistuneeseen prosenttiperustaiseen palkkatukijärjestelmään. Mitkä ovat palkkatuen myöntämisen
perusteet? Paljonko palkkatukea voi saada? Mitä tietoja palkkatukihakemukseen
tarvitaan?
Tule kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan!
OHJELMA:
•
Yhdistys työllistäjänä
•
Palkkatukiuudistus – mitä se pitää sisällään?
•
Käytännön apua palkkatukien hakemiseen
Työllistämisvastaava Helena Repo, Siikalatvan kunta
Ilmoittautumiset (ja tieto erityisruokavaliosta) 22.4.2015 mennessä
Helena Revolle p. 044-5118 407, [email protected]
LÖYTÖELÄINTEN
VASTAANOTTO
SIIKALATVALLA
Siikalatvan alueen
löytöeläimet
vastaanottaa
Pulkkilan koirahoitola/
löytöeläinkoti
os. Raahentie 812,
92600 Pulkkila,
puh. 040 522 2185.
Osayleiskaavaehdotuksen suunnittelualue käsittää
Pulkkilan keskusta-alueen lisäksi Lamujokivarren
Koskenrantaan asti ja Iisalmentien varren Öykkyrinkankaalle asti. Pohjoisosalla suunnittelualue käsittää
Haapavuoren alueen ja Uljuan tekojärven länsialueen
sekä Lamujoen ranta-alueet. Suunnittelualue on noin
3 700 ha suuruinen.
Kaavaehdotus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä Siikalatvan kunnantalolla Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila sekä Rantsilan toimistolla
Rantsilanraitti 19, 92500 Rantsila 13.4.-15.5.2015
välisenä aikana ja kunnan internetsivuilla www.
siikalatva.fi sekä kunnan facebook- sivuilla.
Kunnanhallitukselle osoitetut kirjalliset muistutukset
kaavaehdotuksesta tulee jättää nähtävilläoloaikana
osoitteeseen Siikalatvan kunta/Rantsilan toimisto,
kehitys- ja tekninen johtaja Aimo Lehmikangas,
Rantsilanraitti 19, PL 41, 92501 Rantsila tai sähköposti [email protected]
Lisätietoja antaa kaavan laatija FCG Suunnittelu ja
tekniikka Oy: Jaakko Isoherranen, suunn.päällikkö
puh. 050 592 1948, sähköposti: [email protected], osoite: Hallituskatu 13 – 17 D, 7. krs
90100 Oulu
Kunnanhallitus
TUKEA & TOIMINTAA
OMAISTAAN HOITAVILLEJA HEIDÄN LÄHEISILLEEN
Linkki-auto kierroksella 22.4.-28.4. Siikalatvan suunnilla.
Teemana päänhieronta ja verenpaineen mittaus.
Tervetuloa käymään!
Kylä
Pysähdyspaikka Pv
Pvm. Klo
Laakkola
Kylätalon pihalla Ke
22.4. 9.30-10.30
Pulkkila
Tori
11.00-12.00
Piippola
Tori
13.00-14.00
Leskelä
Kairanmaatalo
14.30-15.30
Leiviskä
Entinen koulu
To
23.04. 10.00-11.00
Mäläskä
Neittävänjoen ja
Vaalantien risteys
12.00-13.00
Kestilä
Salea vastapäätä
13.30-14.30
Sipola
Uusi pyrintö
Pe
24.04. 10.00-11.00
Rantsila
Salen piha
12.00-13.00
Mankila
Huom! Aikaisemmasta tiedosta
poiketen kokoonnummekin uuden
alkavan ryhmän merkeissä kodalla
osoitteessa: Mankilantie 757 13.30-14.30
Järvikylä
Mulkuanerän talon piha Ti 28.4. 10.30-11.30
Hyvölänranta ent.koulun lähellä bussipysäkki 12.30-13.30
Huom! Mikäli meitä ei näy pysäkillä, soittele meille,
aikataulut saattaa joskus pettää esim. keliolosuhteiden
takia. Mikäli et pääse tulemaan pysäkille, voimme tulla
käymään autolla myös kotipihassasi, soittele meille, niin
sovitaan ajankohta.
Pe 24.4.2015 Klo 13.30-14.30 Mankilassa ryhmätoimintaa entisille ja nykyisille omaishoitajille. Istumme
kodalla makkaran paistossa ja suunnittelemme tulevaa
toimintaa. osoitteessa: Mankilantie 757
5.-7.6.2015 olevaan Itä-Suomen reissuun vielä muutamia paikkoja auki, varaa pian, jotta mahdut mukaan.
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat
ja Läheiset ry/LINKKI-projekti
Pappilantie 2 A 1 86600 Haapavesi
Puh. 044-2991868/Aira
Puh. 044-2991385/Mimmi
[email protected] [email protected]
SEURAAVA KUNTATIEDOTE ILMESTYY
TIISTAINA 19.5.2015.
Järjestöt ja yleishyödylliset yhteisöt, toimittakaa ilmoitukset yhdelle Kuntatiedotevastaavista sitä mukaa, kun
asioita tulee, kuitenkin viimeistään 8.5.2015. Huolehdittehan ilmoituksiinne ajantasalla olevat yhteystiedot.
Kuntatiedotevastaavat:
taina.paakkonen@siikalatva.fi
puh. 044 5118 205
anna-liisa.kivimaa@siikalatva.fi
puh. 044 5118 603
Kuntatiedote luettavissa myös:
www.siikalatva.fi Ajankohtaista/kuntatiedotteet