Nuorten henkilövahingot tieliikenteessä

22.12.2015
Nuorten henkilövahingot tieliikenteessä
Nuorten (15-24-vuotiaiden) liikennekuolemien määrä on laskenut kolmanneksella ja
loukkaantumisten määrä on laskenut yli neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Loukkaantuneiden määrä on laskenut kolmanneksella 18–24-vuotiaiden ryhmässä.
Joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori
Viimeisen kolmen vuoden aikana kuoli keskimäärin 50 ja loukkaantui 2 200 nuorta vuosittain.
Vuoden 2014 tietojen mukaan 145 nuorta loukkaantui vakavasti. Menehtyneistä neljä viidestä oli
miehiä. Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä nuoria oli viidennes ja loukkaantuneista kolmasosa.
Neljä viidestä menehtyi ja lähes puolet loukkaantui liikkuessaan taajamien ulkopuolella. Kuvassa 1
näkyvät suuret henkilövahinkokasaumat 18-vuotiaiden henkilöautoilijoiden ja 15-vuotiaiden
mopoilijoiden ryhmissä. Henkilövahinkoja tapahtuu 15-vuotiaille mopoilijoille enemmän kuin
henkilöautossa matkustaville 18-vuotiaille.
Kaksi kolmesta menehtyy henkilöautossa
Kaksi kolmesta nuoresta kuoli ja lähes puolet loukkaantui henkilöautossa. Jalan ja polkupyörällä
liikkuessaan nuoret pärjäävät suhteellisen hyvin. Jalankulkijoita menehtyneistä oli viisi prosenttia ja
pyöräilijöitä prosentti. Joka seitsemäs menehtyi moottoripyörällä matkustaessaan ja kuusi
prosenttia menehtyi mopoilijana. Loukkaantuneista nuorista joka neljäs oli mopoilija. Nuorten
mopovahingot keskittyivät taajamiin. Kolme neljästä henkilövahingosta tapahtui taajama-alueella.
Nuorten mopoilijoiden kaikista henkilövahingoista yli puolet tapahtui risteyksissä. Tieliikenteessä
vahingoittuneista mopoilijoista neljä viidestä oli nuoria.
Nuorilla kuljettajilla on korkea onnettomuusriski – kunnes ajokokemus karttuu
Nuorten kuljettajien väestöön suhteutettu kuolemanriski on yli kaksinkertainen koko väestöön
verrattuna (kuva 6). Vaikka nuorten kuljettajien kuolemanriski on korkea, valtaosa nuorista ei kuulu
siihen riskiryhmään, jonka ajotyyli on riskihakuinen ja siten altistaa onnettomuuksille. Kesä saa
nuoret liikkeelle. Tämä näkyy myös onnettomuustilastoissa. Kuolemantapauksista 39 prosenttia
tapahtui kesä-elokuun aikana. Viikonloput – etenkin kesälauantait - ovat tilastojen mukaan nuorten
onnettomuuksien tyypillistä aikaa. Koko vuoden kuolemantapauksista yli puolet sattui perjantain ja
sunnuntain välisenä aikana. Nuoret ajavat yöllä paljon. Kuolemantapauksista autossa 40 prosenttia
tapahtui yöaikaan (klo 0 - 7 välisenä aikana).
Nuorten kuljettajien onnettomuusriski laskee ajokokemuksen karttuessa. Ensimmäistä vuottaan
ajavien liikennevahinkomäärä suhteutettuna ajokorttien määriin on vakuutustilastojen(1 mukaan yli
kolminkertainen verrattaessa jo kolme vuotta ajaneisiin.
Suistumisonnettomuudet ovat tyypillisiä – rattijuopoista kolmannes on nuoria
Nuorille on tyypillistä omien ajotaitojen yliarviointi ja tavallista suurempi riskinotto. Sitä kuvaavat
suistumisonnettomuudet, joissa menehtyi yli 40 prosenttia uhreista. Kohtaamisonnettomuuksissa
menehtyi
joka
kolmas
uhreista.
Loukkaantumisista
kolmannes
tapahtui
suistumisonnettomuuksissa. Henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa osallisista
rattijuopoista nuoria kuljettajia oli kolmannes.
Postiosoite
PL 29
00421 Helsinki
Osoite
Sitratie 7
00420 Helsinki
Puhelin
020 7282 300
Internet
www.liikenneturva.fi
350
Ikä 15, mopoilija, 292 henkilövahinkoa
Henkilövahingot
300
Ikä 18, henkilöautossa, 236 henkilövahinkoa
250
200
Mopo
Henkilöautossa
150
100
50
0
5
0
10
15
20
25
30
35
40
45
50
55
60
65
70
75
80
85
90-
Ikä
Kuva 1. Henkilöautoilijoiden ja mopoilijoiden henkilövahingot iän mukaan vuonna 2014.
3500
Kuolleet
100
93
90
76
80
70
3000
88
61
28982869
30223021
2755
2833
22842234
65
2173
2000
55
48
50
2986
,joista vakavasti
2500
74
69
60
Loukkaantuneet
44
1500
40
1000
30
20
500
10
145
0
0
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Kuva 2. Tieliikenteessä kuolleet nuoret vuosina
2005-2014.
Postiosoite
PL 29
00421 Helsinki
Osoite
Sitratie 7
00420 Helsinki
Kuva 3. Tieliikenteessä loukkaantuneet nuoret
vuosina 2005-2014.
Puhelin
020 7282 300
Internet
www.liikenneturva.fi
Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin
Kuolleet onnettomuustyypeittäin
25
25
20
20
15
15
10
10
5
5
0
0
Kuva 4. Kuolleet nuoret tienkäyttäjäryhmittäin
vuosina 2012-2014 (keskiarvo).
0
1
2
3
4
5
6
Kuva 5. Kuolleet nuoret onnettomuustyypeittäin
vuosina 2012-2014 (keskiarvo).
7
18-20
21-24
25-34
35-44
45-54
55-64
65-74
75Kaikki
Kuva 6. Kuolleet henkilöauton kuljettajat
ikäryhmän 100 000 asukasta kohden vuonna
2014.
Tämä tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen
tilastoimiin,
poliisin
tietoon
tulleisiin
tieliikenneonnettomuuksiin vuosina 2012 - 2014.
(Nuorten ryhmällä käsitetään 15-24-vuotiaita).
Lähde: 1 Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilasto
2013 (VALT)
Postiosoite
PL 29
00421 Helsinki
Osoite
Sitratie 7
00420 Helsinki
Puhelin
020 7282 300
Internet
www.liikenneturva.fi