Vuorohoidon perusteet

Tarkoitus
Vuoropäivähoidolla tarkoitetaan illalla, yöllä ja viikonloppuina annettavaa päivähoitoa. Päivähoitolain
(16.3.1973/239,§5) mukaan kunnan on järjestettävä päivähoitoa sinä kalenterivuoden ja vuorokauden
ajankohtana kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
Aukioloaika
Päivähoitoa illalla, yöllä ja viikonloppuina järjestetään, kun lapsen molemmat huoltajat tai ainoa huoltaja
tarvitsee lapselleen hoitoa näinä aikoina työn vuoksi.
* iltahoidolla tarkoitetaan klo 18 - 22.00 välillä järjestettävää hoitoa.
* ympärivuorokautista päivähoitoa tarjotaan 2 § 3 – kohdan mukaisin poikkeuksin 24 tuntia vuorokaudessa.
Ilta- yö- ja viikonloppuhoitoa voidaan erityisin perustein järjestää tarvittaessa myös vanhemman opiskelun
vuoksi (esim. opiskeluun liittyvä työharjoittelu).
Vuoropäivähoitoa ei tarjota jouluaattona, joulupäivänä, tapaninpäivänä, pitkäperjantaina, sitä seuraavana
lauantaina, ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä, juhannusaattona, juhannuspäivänä ja sitä seuraavana
sunnuntaina
Lapsen vuorohoitoaika ja hoitoajoista ilmoittaminen
Vanhempien on toimitettava hoitoajat heti, kun hoidontarve on selvillä, mutta viimeistään kaksi viikkoa
ennen hoidon tarvetta olevana perjantaina klo 21 mennessä.
*Parillisen viikon perjantaina ilmoitetaan seuraavan parillisen viikon hoitoajat ja parittoman viikon
perjantaina seuraavan parittoman viikon hoitoajat.
Hoitoaikailmoituksessa tulee olla vanhempien työajat ja lapsen hoitoaika. Ilta-, viikonloppu- ja yöhoidon voi
varata vain todelliseen, 2 § määriteltyyn tarpeeseen.
Iltahoidossa oleva lapsi tulee noutaa klo. 22 mennessä. Jos iltavuoro päättyy myöhemmin, lapsi jää hoitoon
yöksi.
Lapsi voidaan tuoda päiväkotiin aikaisintaan klo 05.30.
Lapsi siirretään toiseen päiväkotiryhmään, jos vuorohoidon tarvetta ei ole.
Hoitopäivien määräytyminen ja hoitomaksu
Määritellään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa.