Kiekkovantaa.fi Ita Kausijulkaisut Kiekko Vantaa 2014 2015

Kausijulkaisu
2014-2015
Lätkää hyvässä
seurassa!
Puheenjohtaja
KIITOS JA NÄKEMIIN
Kun pikku poikana vuonna 1969 liityin vantaalaiseen
kiekkoyhteisöön, en tiennyt että reissu venähtää näin
pitkäksi! Nyt on kuitenkin aika siirtyä sivuun – ainakin
puheenjohtajan tehtävistä (toki voin yhä jatkaa esim.
Joulupukin apulaisena ;)).
Paljon on tapahtunut: isoja tapahtumia olivat kun
Tikkurilaan saatiin jäähalli 1974, Myyrmäkeen jäähalli
1981 ja itävantaalaisen kiekkoilun siirtyminen KiekkoVantaa –nimen käyttämiseen 2001. Oma polkuni on
mennyt aktiivipelaamisen kautta harrastekiekkoon.
Olin välillä Vantaan ulkopuolella sekä pelaajana että
apuvalmentajana mutta sitten takaisin ”kotiin Tikkurilaan” joukkueenjohtajaksi, hallitukseen ja lopulta
puheenjohtajaksi. Lisäksi olen toiminut Jääkiekkoliiton
luottamustehtävissä valiokunnissa, aluehallituksessa
sekä liittovaltuutettuna. Myös tuomarointi ja erotuomariorganisaatiossa toimiminen ovat laajentaneet
käsitystäni kiekkoilusta.
Kiekkomatka on antanut minulle todella paljon:
olen saanut opiskella ja oppia uusia asioista, tutustua
niin kotimaisiin että ulkomaisiin kiekko-, urheilu- ja
hallintoihmisiin, olla kehittämässä, vaikuttamassa
ja päättämässä asioita – todella hieno reissu. Olen
saanut seurata pelaajien ja valmentajien kehittymistä, vanhempien intohimoista suhtautumista lasten
harrastukseen, huoltajien ja muiden toimijoiden pyyteetöntä raatamista lasten liikunnan hyväksi sekä eri
organisaatioiden muuttumista yhä laadukkaammaksi.
Toki matkalla on välillä ollut vastatuulta ja astuttu
joidenkin varpaille mutta mieleeni on jäänyt – kuten
armeija ajoistakin – vain hyviä muistoja. Katson olleeni
etuoikeutettu saadessani olla mukana Suomikiekossa
– niin hyvässä kuin pahassakin. Lähtöjä eri tapahtumiin on ollut lukuisia mutta jokainen tapahtuma tai
tilaisuus on osaltaan rikastuttanut elämääni ja antanut minulle ajattelemisin aihetta – ja usein myös uutta
tekemistä. Olen pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan ja
vaikuttamaan enkä vain tyytynyt valittamaan. Olen
saanut toimia lukuisten hienojen ihmisten kanssa –
toiset ovat olleet isommassa roolissa kuin toiset mutta
jokaisella on ollut halu osaltaan kehittää kiekkoilua.
Seura on mielestäni hyvässä kunnossa: talous on
tasapainossa ja työntekijät ovat motivoituneita sekä
sitoutuneita ja mikä tärkeintä – lapset ja heidän van-
hempansa ovat yhä halukkaita liittymään seuraamme
ja lähtemään kiekkomatkalle, jossa matka on tärkeintä
– ei määränpää.
Itselläni on vielä paljon tekemistä loppukaudella:
isossa kuvassa tulee miettiä koko vantaalaisen kiekkoilun tulevaisuutta sekä eri toimijoiden roolia siinä.
Seuran taloushallintoa uudistetaan ja koko seuraorganisaatiota viritetään vielä laadukkaammaksi. Omalta
osaltani myös arkistointi ja materiaali- pankin päivitys
ottavat oman aikansa. Uudelle puheenjohtajalle en
halua olla tyrkyttämässä neuvoja, koska meillä on
aina ollut erinomaiset hallitukset tukemassa puheenjohtajaa ja jokainen johtaa omalla tavallaan mutta
myös jatkossa tietoni ja taitoni ovat seuran käytettävissä ja annan apuja jos se kelpaa.
Lopuksi haluan kiittää teitä kaikki, joiden kanssa on
ollut tekemisissä – teitä on ollut todella paljon enkä ala
muita erittelemään paitsi yhtä henkilöä haluan erikseen muistaa:
AP Muurimäki (harva edes tietää hänen oikeaa nimeään, kun on aina ollut AP) Olemme menneet viimeiset
14 vuotta –käsi kädessä– tässä seurassa ja matkan
varrella on sattunut kaikenlaista – joskus tuntui, että
totuus on taruakin ihmeellisempää! Olet ollut mainio
pelikaveri ja ottaisit sinut milloin tahansa uudestaan
pakkiparikseni!
Toivotan kaikille kiekkoilijoille ja heidän läheisilleen
oikein onnistunutta kiekkokautta 2014-15 ja senkin
jälkeen uuden johdon kanssa elämyksellistä kiekkomatkaa!!!
Joni Lindström
puheenjohtaja
3
Valmennuspäällikkö
YKSI PELAAJAPOLKU
Yhtenä iltana menin kellariin etsimään vanhoja valokuva-albumeita lastemme synttäreistä, kun silmiin
osui monessa muutossa kolhuja saanut pahvilaatikko. Avasin sen ja sieltä löytyi minun junnu aikojen
joukkuejulkaisija, valokuvia, lehtileikkeitä ja muitakin
lätkään liittyvää tavaraa.
Aloin selata vanhoja esitteitä, D-ja C junnu ajoilta,
jolloin aloitin jääkiekon pelaamisen. Joukkuekuvista
löytyi Piisinen Jore alias remontti Reiska, Malisen
Mamba, Kurrin Jartsa, Blomqvistin Jönni, Virmasen
Masa, Melametsän Anssi, Lepistön Jussi, Ariman
Tony, Lähteenmäen Allu, Saarenojan Sarkku, Uotilan
Ilmo jne…. Monia ja monia muita kavereita, joihin olen
törmännyt vuosien varrella.
Istahdin alas ja muistot alkoivat tulvia
mieleeni.
Meillä oli hieno joukkue ja hienoja ihmisiä siinä mukana. Valmennuksesta vastasi Kataisen Kiukki. Hänen
treeneissä ei ollut epäselvää mitä piti tehdä ja miten.
Kiukki piti meidät ”herran nuhteessa”, oli kovia treenejä, niissä luisteltiin paljon ja kovaa, vihellyksen jälkeen
ei kannattanut ampua tai sählätä jotain omia juttuja,
(Mamba voisi kertoa siitä oman tarinan) vaan mennä
juomaan Kurrin Villen tarjoamista juomapulloista ja
sitten kuuntelemaan seuraavaa treeniä. Meillä oli
”raamit” missä mennään. Joukkueenjohtajana toimi
Virmasen Leksa, häneltä saimme treeni- ja otteluohjelmat, tilastot, yhteystiedot jne. kaikki konekirjoituskoneella kirjoitettuna. Me vanhemman polven
ihmiset muistamme miten työlästä sillä kirjoittaminen
oli, etenkin kirjoitusvirheiden korjaaminen. Muistan
4
kuinka meillä oli järjestetty ”kimppakyydit treeneihin”,
oliko meidän vuoro hakea pelikaverit treeneihin vai
tultiinko minua hakemaan. Peleihin yleensä tultiin
omilla autoilla, jotta vanhemmat pääsi sopimaan
sitten seuraavien viikkojen tapahtumista ja muutenkin
höpöttämään keskenään. Meillä oli turvallinen ympäristö harjoitella ja pelata ne muutamat kerrat viikossa,
kun yhteisiä tapahtumia oli.
Noista alkuvuosista alkoi meidän jokaisen oma
polkumme. Minun polkuni vei Nuorten EM-kultajoukkuuen 1976 kautta vuodeksi Kanadaan Anssi
Melametsän kanssa, josta tuomisina oli Kanadan
A-junioreiden Memorial Cup mestaruus, siitä sitten
muutaman vuoden sisällä U20 hopeakisojen kautta SM-liigaan Jokereiden rivistöön. Silloiset Jokerit
eivät pärjänneet niin hyvin kuten nykyiset KHL:ssä
pelaavat, mutta meillä oli hyvä yhtenäinen henki ja
määrätynlainen uho, että kyllä me näytetään. Kaudella 1989 pelasin viimeiset ottelut Jokereissa. Silloin
Jokereihin oli tulossa A-junioreista uusi sukupolvi
Äikään Leksan ”valmennuksesta” ja kirkkaimpana tähtenä joukkueeseen tuli nuori Teemu Selänne. Kauden
aika pelasimme muutamia otteluita samassa ketjussa
Temen kanssa ja kyllä silloinkin hänestä huokui halu
tehdä maaleja, kuten Kurrin Jarilla oli ollut jo vuosia
aikaisemmin. Loppuhan on kummallakin herran osalta
Suomalaista jääkiekko historiaa.
Viimeiset vuodet pelaajana vietin Vantaalla VHT
joukkueessa, oli nousua sarjaportaalta toiselle ja olipa
se lähellä, ettei VHT päässyt liiga karsintoihin Kiekko
Espoon tilalle. Aktiivisen pelaajauran lopetin vuonna
1993 vähän alle 300 SM-liiga ottelua ja reilut 200
divariottelua pelanneena.
Minun pelaajapolkuun on suuresti vaikuttanut
vanhempieni suhtautuminen harrastukseeni. Ei silloin
isäni tai äitini varmaan tietoisesti ymmärtänyt, mitä
3K:ta tarkoitti. Vanhemmat vaan sopivat kuljetuksista,
kustansivat harrastuksen, pelimatkat (esim. kävimme
junnuina Kanadassa ja USA:ssa) ja sitten tulivat muiden vanhempien kanssa joukolla kannustamaan kun
pääsimme esim. pelaamaan SM mitaleista.
Koska jääkiekko on ollut aina lähellä sydäntäni,
polkuni jatkui valmentajana. Kausien 1994 – 2000
aikana toimin Vantaalla valmentajana eri joukkueissa
ja huipentumana voisi pitää, kun vuonna 2000 yh-
dessä Jalosen Jallen kanssa seurasimme penkin takaa,
edustusjoukkueemme nousua Mestikseen.
Seuraavat haasteet tulivat junioreiden valmentamisen kautta ja Jokereissa. Silloin ymmärsin että
pelkällä pelaajataustalla ei voi jatkaa valmentamista
ja hakeuduin SJL järjestämiin valmennuskoulutuksiin
ja sain suoritettua ammatti valmentajatutkinnon sekä
liikunnan ammatti tutkinnon erityisalana valmennuspäällikön työ.
Juniorivalmentajana olen saanut valmentaa Niemen Ändiä, Koiviston Jullea, Pulkkisen Temeä, Kivistön Tommia, Maneliuksen Nicoa, Mannisen Oskaria,
Rekosen Allua ja monia muuta loistavia persoonia ja
pelaajia. Aika valmentajana on ollut hauskaa, vaikka
joskus hyvinkin yksinäistä, etenkin silloin kun homma
”ei pelitä”.
Mitä kaikkea sitten on matkan varrella jäänyt
käteen. Olen miettinyt mitä yhteisiä tekijöitä on ollut
näillä pelaajilla ja tässä muutamia poimintoja
– Halu tehdä asioita, oppia ja olla omatoiminen
– Liikunnallisuus, pihapelit, muiden lajien
harrastaminen, halua pärjätä jääkiekossa
– Opettele luistelemaan jo nuorena, niin lätkää
on hauskempi pelata myöhemmin
– Taitavat kädet tulevat omalla ajalla ja pihalla
– Ampumaan kovaa oppii ampumalla kovaa
joka kerralla
– Huomioi myös muut jengikaverit, ole kohtelias
ja noudata joukkueensääntöjä
Miltä maailma nyt näyttää nuorten ja meidän
vanhempien silmien edessä. Meillä on kännykät,
tietsikat, pleikkarit Twitterit, Instagrammit, WhatsAppit jne. Lapsilla menee koulussa monta tuntia ja siellä
pitää pärjätä, on kotiläksyjä ja kokeisiin pitää lukea,
on treenejä useasti ja ne kestävät 2-4 tuntia, riittävä
ravinnon saanti, että jaksaa liikkua, ei ehdi kavereiden
kanssa olla ulkona, riittävä lepo jotta kehittyisimme
ja sitten me vanhemmat annamme helposti ”omat
mausteemme” lastemme urheiluun ja sitä kautta ehkä
lisäämme paineita heille.
Me seuran edustajina olemme tiedostaneet kyseiset aiheet ja alkaneet miettiä, kuinka voisimme auttaa
omalta osamme teidän lapsia ja teitä vanhempia. Pyrimme valistamaan teitä terveellisistä elämäntavoista,
liikunnan merkityksestä, ravinnon/levon merkityksestä osana nuoren kehityksessä, jotta se helpottaisi teidän arkea lastenne kanssa, koska kuitenkin te vietätte
suurimman osan vuorokaudesta heidän kanssa.
Lopuksi haluaisin toivottaa kaikille kiekkoperheille
hyvää alkanutta kautta, olkaamme lapsille hyvänä
esimerkkinä ja antakaamme lasten urheilla heidän
ehdoilla
Terveisin
Vellu Kinnunen
Valmennuspäällikkö
SSA.
OIKEASSA PAIKA
Aktiassa
Tervetuloa palvelevaan
paikalliseen ja suomalaiseen
pankkiin - Aktiaan!
.
PÅ RÄTT STÄLLE
Kerromme
mielellämme lisää
talletustarjouksistamme
ja muista
palveluistamme.
Varaa aika
puh. 0800 0 2470.
Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen.
5
Seurakoordinaattori
”PURJEHTIMASSA”…
Tervehdys kiekkoväki,
taas on veneemme irronnut laiturista, kohtalaisen
myötätuulen avustama matkaa on menty jo vauhdilla,
toki onhan muutama vastainenkin meidät jo kohdannut, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen, sitten
luovitaan.
Miehistö sitten viime kauden on hieman vaihtunut,
ex-valmennuspäällikkö Esa Viitanen siirtyi takaisin
opettajan virkaan ja urheilupuolen ”ruoriin” tarttui
pitkän linjan kiekkomies Veli-Pekka ”Vellu” Kinnunen. Myös hallituksen miehistöön tuli muutoksia, kun
pitkään Vantaalaisessa kiekossa mukana ollut talouspäällikkömme Taisto Lännenmäki jäi pois seuramme
hallituksesta. Taiston yli 20-vuoden kokemus joukkueja seuratoiminnasta sekä seuran talousvastaavana
jättävät suuret saappaat täytettäväksi.
Haluan vielä kiittää Esaa ja Taistoa menneistä vuosista, molempien herrojen kanssa oli erittäin mukavaa
kehittää Vantaalaista juniorikiekkoa.
6
Tietynlaisen opettelun ja tutustumisen vuosi on
myös käyty taitovalmentajamme Kari ”Kapa” Miettisen kanssa, positiivisessa ilmapiirissä on jo nyt saatu
hyviä asioita aikaan. Toki tekemistä vielä riittää eikä
koskaan olla valmiita mutta Kapan ”lehmän” hermot ja
kova ”draivi” takaavat takuulla hyvän tuloksen.
Jokainen veneen kippari tekee omat navigointinsa,
niin myös Vellu. Tämä vielä lyhyt, muutaman kuukauden mittainen yhteinen retkemme on sen jo osoittanut. Vellu on jo nyt saanut paljon hyvää aikaiseksi
tarttumalla ”härkää” sarvista, ja lisää on varmasti
tulossa.
Myös oma haluni kehittää seuraa ja omaa ammattitaitoa paremmaksi, yhdistettynä urheilupuolen kavereiden osaamiseen ja kokemukseen, haastamme myös
teidät vanhemmat ja pelaajat talkoisiin tekemään
matkastamme vieläkin paremman.
ME (pelaajat, toimihenkilöt, vanhemmat, hallitus &
henkilökunta) kaikki kun kuitenkin purjehdimme tässä
samassa veneessä, on matka ja sen teko huomattavasti hauskempaa, kun yhteen puhaltaminen ja päämäärä ovat kaikille selvää, toivon mukaan me kaikki
teemme tätä lasten takia.
Myötäistä kiekkokautta meille kaikille,
A-P Muurimäki
Seurakoordinaattori
TAITOA ILON KAUTTA
Suomen Jääkiekkoliitto rekrytoi jääkiekon 2012 MM-kotikisojen tuotoista yhdessä seurojen kanssa 25 päätoimista taitovalmentajaa tukemaan lasten jääkiekkoilua
ympäri Suomen. Työ on määritelty ajankäytöltään 80
prosenttisesti käytännön valmennus- ja urheilutoiminnan tukemiseen, eli tehtävänä on olla pääasiassa ”arjen” harjoittelussa ja peleissä apuna. Kaikkien taitovalmentajien työympäristöihin on liitetty seurayhteistyön
muodossa useampi juniorijääkiekkoseura. K-Vantaan
(40 %) lisäksi siis toimin EVU:n ­(40%) ,­­­­ EKS:n (10%) ja
PiTa:n (10%) Taitovalmentajana. Taitovalmentajahankkeella tuetaan valtaosaa koko Suomen 10–14 -vuotiaiden lasten jääkiekkotoiminnasta. Hankkeen tukirahoitus on kestoltaan vähintään kolmevuotinen, päättyen
aikaisintaan keväällä 2016.
Yhteistyömallin myötä voisi sanoa että, ensimmäistä kertaa seuroilla on jääkiekossa yhteinen työntekijä.
Tämä antaa loistavat mahdollisuudet seurayhteistyölle. Valmennustiedon ja -taidon jakaminen yli seura- ja
lajirajojen on yksi tärkeimpiä yksittäisiä kehitysprosesseja koko suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa.
Tärkeitä ovat myös ne kenen vuoksi koko toimintaa
pyöritetään, eli tässä tapauksessa lapset. Lasten
jääkiekkoharrastustoiminnan kehittäminen on meidän
kaikkien seuroissa toimivien yhteinen tehtävä.
Lasten jääkiekko on ympäristönä hyvin erilainen
nuorten tai aikuisten jääkiekkoiluun verrattuna niin
toiminnaltaan, kuin tavoitteiltaan. Lasten jääkiekkotoiminnan ensisijaiset tavoitteet ovat innostaa lajiin
ja monipuoliseen liikuntaan sekä tukea henkisessä
kasvussa sosiaalisen ympäristön kautta. Lasten jääkiekkotoimintaa ei arvioida pelien tuloksien tai sarjasijoituksien perusteella, kuten aikuisten huippusarjoissa, vaan lasten kokonaisvaltaisen kehittymisen kautta
yksilöinä. Jääkiekkoseuran tulee lasten vaiheessa olla
turvallinen kasvuympäristö elämään, jossa opitaan
liikunta- ja jääkiekkotaitojen lisäksi itsetuntemusta
sekä monipuolisia sosiaalisia taitoja. Lapsi kehittyy ja
kasvaa harrastuksensa kautta ihmisenä, urheilijana /
liikkujana, kuin myös jääkiekon pelaajana. Nämä asiat
meidän kaikkien on syytä muistaa, kun seuraamme ja
arvioimme tulevan sukupolvemme arkea harrastuksessaan.
Helpoin yksittäinen mittari toiminnalle on ilo.
Hauskuus ja positiivisuus tulee näkyä ja
kuulua!
Kiekko terveisin Kapa
7
LÄTKÄPORUKALLA KALASSA
Kiekko-Vantaa 03 sininen ja valkoinen- ryhmä päätti kauden 2013 - 2014 hienosti. Pojat
jaksoivat ahertaa jäällä ja koulussa vaikka tapahtumia oli paljon. Kauden päättymisen
kunniaksi päätettiin tehdä jotain ihan toisenlaista ja mikäpä olisi ollut parempaa
vastapainoa kaukalossa ahertamiselle kuin kalastaminen. Neljänkymmenen pojan,
vanhemman ja sisaruksen ryhmän järjestäminen kalaan, ei ehkä ollut ihan helppo juttu,
mutta innostuneiden ja sitoutuneiden vanhempien yhteistyöllä reissu saatiin järjestettyä.
Ajankohdaksi valittiin toukokuinen päivä ja kohteeksi
Lammin Evolla sijaitseva, alle 12-vuotiaille tarkoitettu
Vähä-Koukkujärvi. Tämän ikäisissä lapsissa tuntuu
kaikissa asuvan ainakin jonkinlainen kalamies ja lähes
kaikilta löytyikin kalavarusteita omasta takaa. Osattiin
myös varautua siihen, että väline menetyksiltä tuskin
tultaisiin säästymään, joten sponsoreitakin tarvittiin.
Hatun nosto on paikallaan Eräkontiolle sekä muutamille muille yrityksille ja yksityishenkilöille, joilta saatiin
lahjoituksina uistimia, siimoja ja muita kalastustarvikkeita. Vanhempia ilmoittautui kuljettajiksi, ruokavastaaviksi, kalankäsittelyn opastajiksi ja muihin huoltohommiin, joten ei muut kuin retkelle!
Matkaan lähdettiin varhain aamulla ja perille
päästyämme kalastuslupien myyjä Evon Luontopalvelut otti meidät vastaan tarjoamalla lapsille munkit
ja pillimehut. Se oli hieno ele, jonka jälkeen oli mukava
aloittaa kalapäivä. 8
Lammen rantaa päästyämme kävimme aluksi läpi
muutamia perusasioita, joita jokaisen tuli huomioida
kun rannalla liikkui monta kalastajaa ja ilmatila olisi
täynnä koukkuja. Kaikki kuuntelivat ohjeet kalavinkeineen ja keskittyivät tulevaan kuin turnauksen loppuotteluun.
Sitten alkoi tapahtua hyvin nopeassa tahdissa.
Avausmaali tuli joitain sekunteja aloituksesta kun ilmoille kajahtaa : KALA! Teemu oli heittänyt ensimmäisen heittonsa ja vain muutaman kammenkierroksen
jälkeen ensimmäinen kirjolohi melskasi siiman päässä.
Poika väsytti kalan maltilla haavinpohjalle ja hymystä
päätellen päivä oli enemmän kuin pelastettu. Meni
vain tovi kun tuli Viljamin vuoro, kala iski ja poika oli
hereillä. Haavimiehen saapuessa hätiin Viltsu oli väsytellyt vastustajan vaihtokuntoon ja poikaa onnitellessani kalan tuoma hyvä fiilis oli käsin kosketeltavaa.
Pian edellisestä Pyry pääsi läpiajoon, eikä tolppaan
osunut tämäkään. Pyry ei ole ensimmäistä kertaa
näillä kentillä, mutta apina oli saatava pois selästä ja
onneksi Kie tulikin hätiin haavin kanssa ja yhdessä
pojat ottivat kalan rannalle. Kerrassaan upea alku
kalareissulle. Onnistumisia tuli myös Kallelle, Allulle,
Rennille ja jopa valmentajalle. Kaikkiaan yksitoista
kertaa verkko heilui, kun pojat pääsivät vauhtiin.
Koko perheen kalareissulle oli otettu mukaan myös
pikkusiskoja ja veljiä. Kaikilla oli jonkinlainen vapa
kädessä, pienimmilläkin ja kaikille oli selvää, että
kalaan oli tultu. Vanhempia kiersi lammen ympäri
olevia pitkospuita auttamassa kalastajia siimasoppien
kanssa ja hyvä niin, sillä niitä riitti. Silti kellään ei tullut
suru puseroon. Päivän mittaan joku sai aina kalan
tarttumaan ja vieruskaveri auttoi saamaan sen ylös,
oli iloinen yhdessä tekemisen meininki. Samaan aikaan nuotiopaikan ruokavastaavilla nousi savu nuotiosta. Osa vanhemmista valmisti kalastajille lihat, kalat, makkarat ja kaiken mahdollisen - pelkällä nuotiolla. Ruokatauolla eväät tekivät kauppansa
ja nälkäisiä suita riitti ruokittavaksi. Syödessä olikin
mukava kerrata tapahtumia ja punoa uusia taktiikoita
kalojen pään menoksi. Ruokailun jälkeen nuoret kalastajat jatkoivat kalastellen lammella ja ruokavastaavat
lisäsivät puita nuotioon, sillä edessä oli vielä savotta
muurinpohjalettujen kanssa.
Nokipannukahvia siemaillessa oli mukava seurata
tätä yhdessä tekemistä, poikien iloista kuhinaa rannalla ja vanhempien hyväntuulista jutustelua leiripaikan
tuntumassa. Toki pojilla oli pieni kilpailuhenki koko
ajan päällä, kuten aina, mutta juttu lensi ja heti kalan
iskettyä lähdettiin auttamaan kaveria kuin kaukalossa konsanaan. Uskon, että sen lisäksi, että meillä oli
mukava kalareissu, retki myös lujitti yhteishenkeämme, niin poikien kuin vanhempienkin ja toivotaan, että
tämä iloinen yhdessä tekeminen näkyy niin kaukalossa kuin sen laidallakin alkaneen kautena. Uskallan
suositella kalareissua muillekin ja jos lähdette, niin
kireitä siimoja! Jouni Heimonen
9
PERINTEINEN K-VANTAAN IDÄN
KIEKKOLEIRI TARJOSI UPEITA
ELÄMYKSIÄ JÄÄKIEKKOJUNIOREILLE
10. kerran pidetty K-Vantaa Idän kesän kiekkoleiri tarjosi jälleen kerran hienoja elämyksiä, ryhmässä toimimista ja tutustumista erilaisiin lajeihin, Jani Loikalan
(ex-jääkiekkoammattilainen, K-Vantaa Idän hallituksen
varapj.) toimiessa leirin rehtorina yhdessä seurakoordinaattori A-P Muurimäen ja ohjaajien Jesse Hämäläisen (A-jun), Matias Olkkosen (valmentaja -03), Iiro
Puntarin (A-itä), Teemu Mielosen (ed mestis), Simo
Konttisen (ed mestis) ja Milla Ronkaisen (C-jun) sekä
huollon Väinö Säkkisen (Itä miehet) kanssa.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla leirillä olivat
seuran nuorimmat ikäluokat, vilskettä ja vilinää riitti
kun moni juniori oli elämänsä ensimmäisellä kiekkoleirillään, ja toisella viikolla leirin valloittivat seuran
vanhemmat juniorit. Viikko-ohjelmien aikana aamupäivän jääharjoittelun lisäksi pelattiin mm. salibandyä ja
jalkapalloa sekä pidettiin ”olympialaiset” jossa lajina
oli mm. saappaanheittoa, myös frisbee-golfia kokeiltiin. Iltapäivisin pelattiin jäällä pisteistä joukkueilla
joiden nimet koostuivat NHL:n orginal six- joukkueista, ja perjantai iltapäivä huipentui finaalipeliin leirin
mestaruudesta.
Kaukalossa yhdessä leiriläisten kanssa Antti Niemi ja Juha Koivisto
Pelaajat saivat viikon aikana nauttia myös hyvästä
tarjoilusta Trio Areenan kahviossa, olihan yksi päivän
odotetuimpia hetkiä herkullinen lounas (ja välipala).
Myös tämän hetken jääkiekkoammattilaiset ja
K-Vantaan kasvatit vierailivat leirillä. Junioripelaajilla
oli mahdollisuus kuunnella jääkiekkoammattilaistemme Kevin Lankisen (HIFK), Jani Hakanpään (St.
Louis Blues), Petteri Lindbohmin (Vaasan Sport & St.
Louis Blues-tulokassopimus), Juha Koiviston (HPK) ja
Stanley Cup voittaja Antti Niemen (San Jose Sharks)
kuulumisia. Nuoret pelaajanalut saivat haastatella
heitä, poseerata yhteiskuvissa ja tietenkin saada ne
himoitut nimikirjoitukset.
Kevin Lankinen ja leiriläiset
Kaiken kaikkiaan leiri tarjosi jälleen kerran K-Vantaan Idän noin sadalle juniorille ikimuistoisia hetkiä,
yhdessä olemista sekä liikunnan riemua.
10
Petteri Lindbohm ja leiriläiset
Timo Hietamies (-03)
Joona Partanen (edustus, mestis)
Hämäläinen, Niemi, Konttinen ja Puntari
Juha Koivisto
Jani Hakanpää ja leiriläiset
Antti Niemi, Anssi Aura ja Jani Loikala
Petteri Lindbohm
Saappaalle kyytiä
Antti Niemi
Pallo hallussa
11
Ensimmäisen leiriviikon mestarit
Rehtori Jani Loikala
Leiriläiset
Jäätoimintaa
Kaukalon laidalla Antti Niemi ja Juha
Koivisto
”Kannu” kattoa kohti!
LYHYESTI:
INNOSTUS + MOTIVAATIO + OSAAMINEN =
TULEVAISUUDESSA ONNISTUMISEN RESEPTI
Suomessa on vahva seuratoiminnan kulttuuri, jossa noin
10 000 seuraa toimivat niin yleisseuroina kuin yhden lajin erikoisseuroina, seuroina jotka liikuttavat ihmisiä vauvasta vaariin, seuroina jotka ovat junioriurheiluseuroja,
kasvattajaseuroja, kilpaurheiluseuroja, yhden joukkueen
seuroja… Lajista ja toimintatavoista huolimatta seurat
toimivat samojen haasteiden parissa: Mistä lisää toimijoita, mistä lisää rahaa, miten saada nykyistä parempia
olosuhteita? Seuratoimijoiden puhe omasta seurastaan
koskettaa usein edellä mainittuja asioita.
Entä jos puhuisimmekin enemmän ilosta ja innostuksesta, motivaatiosta, kehityksestä ja mahdollisuuksista?
Jos pysähtyisimme miettimään seuratoiminnan arjen
keskellä sitä, millaista haluamme meidän seuramme toiminnan olevan ja pohtisimme millaista osaamista meillä
on ja millaista osaamista tarvitsemme jatkossa? Keskitymmekö huomaamaan, mitä ympärillämme tapahtuu ja
ottaisimme sieltä hyviä asioita toimintaamme mukaan?
Loisiko se enemmän ympärille sellaista ilmapiiriä, joka
ruokkii onnistumisia?
Meillä aikuisilla on valta luoda, kasvattaa ja lisätä
lasten innostusta liikkumaan. Yhtä lailla meillä on omilla
toiminnoillamme valta hävittää motivaatio, tyrmätä haaveet ja unelmat, katkaista urheilun siivet. Valtaan liittyy
12
aina myös vastuu. Meillä on vastuu siitä, että meidän
seuroissamme lasten toiminta on innostavaa, iloista,
rentoa ja monipuolista.
Tuloksia ei synny hetkessä ja tuloksia on monenlaisia;
muitakin kuin kilpailulliset saavutukset tai harrastajamäärät. Kuinka monesta tulee aktiivinen liikkuja? Kuinka
moni innostuu seuratoiminnasta? Kuinka monesta tulee
valmentaja ja kuka lähtee liikunnalliseen ammattiin?
Tätä kaikkea mahdollistavat seuroissa niin valmentajat, ohjaajat, joukkueenjohtajat kuin bussikuskitkin.
Unohtamatta seuroissa liikkuvien lasten vanhempia.
Konkreettinen teko, jonka jokainen meistä voi tehdä
heti, on miettiä, miten itse puhun omasta seurastani. Olisi hienoa, jos sinäkin puhuisit omasta seurastasi vielä ylpeämmin, arvostavammin ja innostavammin, positiivisia
adjektiiveja käyttäen. Sillä yhä vain, kaiken muutoksen
keskellä, seura on yhtä kuin sen harrastajat ja toimijat
sekä mukanaolevien lasten vanhemmat.
Sirpa Korkatti
Kirjoittaja työskentelee seuratoiminnan asiantuntijana
Valossa ja on urheiluseuratoiminnan moniottelija, joka uskoo siihen, että ilon kautta päästään parempiin tuloksiin.
L
I
N
L
O
A
A
N
N
J
A
U
II K
UUSIA TAITOJA
Kiekko-Vantaa Itä ry haluaa tarjota mahdollisimman monelle vantaalaislapselle
mahdollisuuden luistelutaidon ja jääkiekon perusteiden opetteluun. Luistelukoulu on
tärkein polku kiekkoharrastuksen pariin. Leijona –kiekkokoulu ja Luistelukoulu alkoivat
syyskuun puolivälissä aikaisempien vuosien tapaan. Aloittajien määrä oli aikaisempia
vuosia pienempi. Ilmoittautumisia tulee koko ajan lisää. Ulkojäiden mahdollisesti tullessa
ja erityisesti joulun jälkeen lapsia tulee yleensä myös lisää.
Jokaiselle kaudelle on saatu jotakin kehitystä tehtyä. Alkaneelle kaudelle selkein muutos on lasten
jako kolmeen ryhmään koska Leijona-kiekkokoulu ja
Luistelukoulu sai yhteensä puoli tuntia lisää jääaikaa
sunnuntain prime-timeen klo 11:00 – 13:30. Jokaisella ryhmällä on jääaikaa noin 45 minuuttia, josta osa
kuluu tosin ryhmien vaihtoon sekä jäänajoon. Pitkä
jääaika on haasteellinen toteutettava jo valmentajien
fyysisen rasituksen kannalta. Kunnolla ohjaamiseen
heittäytyessä valmennus on hikistä puuhaa ja vaatii
hyvän kunnon lajitaitojen lisäksi.
Ensimmäisenä ryhmänä jäällä ovat noin 45 ilmoittautunutta 2012 – 2008 syntynyttä aloittelevaa luistelijaa, jotka harjoittelevat vasta pystyssä pysymistä ja
liikkeelle lähtöä. Käytännössä jäällä on eri kerroilla ollut
30-40 lasta. Koska koko kenttää voidaan käyttää hyödyksi, ja lapset on saatu neljään ryhmään laajalle alueelle, syntyy jäällä enemmän liikettä kuin aikaisemmin.
Heti ensimmäisestä kerrasta lapset pääsivät jaloilleen
ja liikkeelle. Nyt kuukauden kuluttua muutama vielä
harjoittelee liukumista ja liikkeelle pääsyä tuolien kanssa, mutta useimmat liikkuvat jo omin voimin. Jatkossa
pyritään tuolien käytöstä tukena eroon lähiviikkoina.
Tässä ryhmässä on tärkeää että tarpeeksi vanhempia
tulee luistimet jalassa mukana jäällä tukemasta ja kannustamassa omaa lasta ja auttamassa muitakin.
Pienempi ryhmistä (jäällä 11:50 – 12:40) koostuu
noin 25 ilmoittautuneesta liikkeelle pääsevistä lapsista. Jäällä eri kerroilla on ollut noin 20 lasta, joiden iät
vaihtelevat välillä 2010 – 2005 syntyneet. Muutama
2007 syntynyt siirtynee kauden aikana ikäluokan
joukkueeseen. Tähän ryhmään saataneen täydennystä nopeimmin edistyvistä alkeisryhmän lapsista. Liikkeelle pääsevien ryhmässä saadaan selvästi enemmän luistelua ja erilaisia harjoitteita tehtyä verrattuna
alkeisryhmään.
Leijona –kiekkokoulussa on tällä kaudella 2008 ja
2009 syntyneitä lapsia. Heistä suurin osa jatkaa edel-
13
lisen vuoden luistelukoulun tai Leijona –kiekkokoulun
jälkeen toista tai kolmatta kautta. Tästä ryhmästä
perustetaan maaliskuussa ikäluokan -08 Leijonaliigan
joukkue. Noin 45 lapsen ryhmä (joista 40 jäällä useimmilla kerroilla) on päässyt hyvin lajitaitojen opettelun
pariin. Kiekkokoulu sujuu neljällä – viidellä rastilla
monipuolisilla rata-, peli- ja leikkipaikoilla.
Leijona-kiekkokoulun ja Luistelukoulun rehtorina
ja toiminnan vetäjänä jäällä toimii fysioterapeutti ja
ex-liigakiekkoilija Jani M. Loikala. Reipas ja kokenut
valmennustiimi jatkaa taas siitä, mihin keväällä jäätiin.
Harry, Jamo ja Saku edustavat pitkä-aikaista valmennusosaamista, Jenni, Sari ja Emma vetävät ansiokkaasti pienimpienkin lasten leikkejä ja harjoittelua, ja
pelijoukkueissa toimintansa ohessa mukana valmentavat Sakke, Jaakko ja Milla. Nuorten panos koulun
järjestämisessä on tärkeä. Koulun toimintaa koordinoi
Kiekko-Vantaa Idän valmennuspäällikkö Veli-Pekka
Kinnunen. Taustatukea tarjoavat seuran toimisto ja
hallitus.
Lasten vanhemmista on värvätty taitava tiimi, joista useimmilla on pelitaustaa sekä valmennustaustaa
myös aiemmista Kiekko-Vantaa Idän ikäluokista. Ohjaajia osallistui Suomen Jääkiekkoliiton järjestämään
Leijona –kiekkokoulun koulutukseen.
Aloittavat kiekkoilijat tulevat mukaan luistelukouluun yleensä 3–5 vuotiaina. Luistelukouluun tulee
jonkin verran mukaan myös tavallista aloitusikää
myöhemmin harrastuksen pariin haluavia, 6–7 vuotiaita
lapsia, joten -07 – -05 joukkueiden kanssa tehdään yhteistyötä, jotta nämä lapset voisivat halutessaan siirtyä
joukkueeseen kauden aikana. Siirtyminen tapahtuu
aina Leijona –liigan joukkueen kanssa sopimalla.
Kiekkoharrastuksen aloituskynnystä madaltaa
mahdollisuus käydä oman tasoista kiekkokoulua useamman vuoden. Viime vuotisesta Leijona -kiekkokoulun 60 lapsen ryhmästä ja luistelukoulusta yhteensä
14
noin 65 lasta siirtyi maaliskuussa perustettuun -07
joukkueeseen.
Kiinnostus Leijona -kiekkokoulua ja Luistelukoulua kohtaan on tänä vuonna selvästi hiljaisempaa
kuin monena aikaisempana kautena. Tämän vuotiset
jalkapallon MM-kisat lienevät siirtäneet perheiden
kiinnostusta jalkapallon suuntaan ja monet muutkin
lajit kilpailevat jääkiekon kanssa lasten ajankäytöstä.
Toisaalta ikäluokat ovat muutenkin kooltaan erilaisia.
Ilmoittautumiset alkoivat jo keväällä. Yhteydenottoja
ja kokeiluja on ollut noin 130. Muutama kokeilija on
siirtänyt aloittamistaan seuraavaan kauteen tai katsonut jonkin toisen lajin mieleisemmäksi. Tällä hetkellä
Leijona-kiekkokoulun vahvuus on 45 lasta ja luistelukoulun kahdessa ryhmässä on yhteensä noin 70 lasta.
Jäälle mahtuu hyvin lisää uusia lapsia.
Edellisen kauden kohokohtina olivat perinteiset
joulujuhla ja päättäjäiset. Lisäksi aloittava -07 joukkue
osallistui useampiin tapahtumiin mm. Kurran, EVU:n ja
Wolfin kanssa. Vastaavia tapahtumia ja harjoitusotteluita on myös tulevalla kaudella.
Jatkavien 2008-2009 syntyneiden ryhmä toteutetaan Suomen Jääkiekkoliiton valtakunnallisen Leijona
–kiekkokoulun (www.finhockey.fi/junnut/seurat_ja_
joukkueet/leijona-kiekkokoulu/) ohjelman mukaisesti.
Kiekko-Vantaa Idän koulussa tässä ryhmässä lapsilla
on jo luistelun perustaidot, eli he vähintään pääsevät
liikkeelle itsenäisesti, ja taitotaso on siten tasaisempi
kuin Luistelukoulussa. Eniten on viime vuoden Luistelukoulusta jatkavia, mutta joukossa on myös suoraan
Leijona-kiekkokouluun tulleita lapsia. Tilan salliessa
luistelukoulusta voi siirtyä tähän ryhmään kauden
aikana. Tässä ryhmässä harjoittelevat lapset ja heidän
apuohjaajina toimivat vanhempansa muodostavat
rungon 2015 kevättalvella perustettavalle -08/09 ikäluokan Leijona-liigan joukkueelle. Luistelukoulustakin
voi yhtä hyvin liittyä joukkueeseen.
Luistelukoulu on tarkoitettu 3 – 8 vuotiaille (tänä
vuonna 2012 – 2005 syntyneille) lapsille. Jäällä on
yleensä yhtä aikaa noin 40 lasta, jatkavien ryhmässä
tällä hetkellä noin 20. Luistelukoulussa on alkusyksystä
kolmesta neljään kiertävää pienryhmää opetus-, leikki- ja
pelipaikoilla. Luistelukoulussa voi aloittaa aivan alkeista,
kunhan lapsi pärjää isossa ryhmässä, sekä jaksaa olla
itsenäisesti jäällä oppitunnin ajan ja seurata valmentajan ohjeita. Tänäkin vuonna suurin osa aloittajista laittoi
luistelukoulussa ensimmäistä kertaa luistimet jalkaansa.
Kaikki kolme oppituntia toteutetaan suunniteltujen
ohjelmien mukaan, joita muokataan kauden mittaan
lasten taitojen edistyessä. Aluksi käytetään koko
kenttää alkuluisteluun. Sen jälkeen lapset jaetaan
jäällä noin 10 – 12 koululaisen keskenään samantasoisiin pienryhmiin, jotka kiertävät kaikki rastit tunnin
aikana. Valmentajia on kahdesta kolmeen jokaista ryhmää kohti, joten ohjaaminen on tehokasta eikä aikaa
kulu odotteluun. Kiertoharjoittelun rastit koostuvat
joka kerta alkulämmittelystä, opetuksesta, leikeistä,
tehtäväradasta ja erilaisista peleistä, tukien opetettavaa aihetta. Joka kerta pelataan, se on tärkeää! Rastien ajallinen kesto on 6-10 minuuttia.
Talven kuluessa nähdään huima edistyminen kaikissa ryhmissä. Luistelukoulun aloittavien pääsy liikkeelle
ensimmäisen tunnin jälkeen oli jään reunalta katsottuna
huima näky. Yksi vanhempi lasta kohti on voinut alussa
tulla jäälle mukaan luistimet jalassa. Vaikka tämän vuoksi jäällä onkin paljon väkeä, ja moni lapsi saattaa vähän
arastella isoja aikuisia, tästä on aloitusvaiheessa ollut
paljon apua. Siitä iso kiitos vanhemmille.
Viiden harjoituskerran jälkeen kaikki pysyvät jo
pystyssä ja pääsevät liikkeelle! Vähitellen vanhemmat
siirtyvät seuraamaan harjoituksia katsomon puolelta ja
luistelukoulun valmentajat sekä vanhemmista mukaan
liittyneet apuvalmentajat huolehtivat opetuksesta.
Opetuksessa keskitytään luistelun perusteisiin: peliasentoon, tasapainoon, liikkeelle lähtöön, ja liukuun.
Osa lapsista hallitseekin nämä jo hyvin. Jatkossa harjoitellaan lisää luistelutekniikkaa, jarrutuksia, kaarreluistelua ja kiekollista liikkumista. Lisäksi harjoitellaan
muita luistelussa ja jääkiekossa tarvittavia taitoja: tasapainoa, ketteryyttä, kehon hallintaa sekä ryhmässä
toimintaa. Kiekkojen lisäksi käytetään kevyitä salibandy- ja tennispalloja, jotta motoriset taidot kehittyvät.
Myös leikit tuovat oman mukavan lisänsä toimintaan.
Viidennellä harjoituskerralla jaettiin pienille pelaajille
treenipaidat kaikissa ryhmissä. Leijona –kiekkokoulussa otetaan koulusta jaettavat omat mailat käyttöön
kaikilla pelaajilla syksyn aikana. Jokaisella oppitunnilla
15
yksi tai kaksi rastia käyttää jo mailoja opetuksessa.
Luistelukoulussa opetellaan ensin luistelemaan, mailat
annetaan pelaajille lähempänä vuoden vaihdetta.
Ensimmäinen oma maila ja pelipaita ovat tärkeä
asia pienille kiekkoilijoille! Luistelukoulussa käytetään
Kiekko-Vantaan Lohi-logolla varustettua paitaa ja
puumailaa. Leijonakiekkokoulussa saadaan komposiittimaila ja paita, jossa on Finkey-maskotin kuva.
Koulu kestää koko kauden syyskuun puolivälistä
maaliskuun puoliväliin. alkuun. Luistelukoulun tunnit
ovat sunnuntaisin 11:00 – 12:25 ja Leijonakiekkokoulun
tunnit 12:40 – 13:30 yleensä Trio-Areenalla. Pelien ja
muiden tapahtumien vuoksi jääaika voi joinakin viikonloppuina olla lyhyempi ja vuoro olla harjoitushallissa,
tai kokonaan peruttu. Kannattaa seurata kalenteria.
Lapsille opetetaan luistelun ja jääkiekon alkeita, innostetaan liikunnallisiin harrastuksiin sekä tehdään joukkueessa toimiminen tutuksi. Lisäksi perheille opastetaan
monipuolisen liikunnan harrastamisen merkitystä. Moni
lapsi käykin lisäksi yleisöluisteluissa ottamassa alkulämmöt, ja harrastaa muutakin liikuntaa ja joukkuelajeja.
Kouluihin osallistuvilla lapsilla on Suomen Jääkiekkoliitosta otettu vakuutuksen sisältävä ryhmälisenssi. Keväällä lapset saavat diplomin ja mitalin.
Luistelukoulussa riittävät aluksi mainiosti pakolliset
varusteet jotka ovat suojaristikolla varustettu kypärä,
kaulasuoja, jääkiekkoluistimet ja topatut käsineet.
Polvi- ja kyynärpääsuojat ovat suositeltavia. Varustei-
16
ta voi halutessaan hankkia lisää myöhemmin. Leijona
-kiekkokoulussa lapset käyttävät jo täyttä jääkiekkovarustusta. Valmentajat opastavat varusteiden hankinnassa. Koulun vastuuhenkilöt ja Kiekko-Vantaan Itä
Miehet -joukkueen huoltaja Väinö ”Väiski” Säkkinen
myös teroittavat luistimia tuntien alussa. On tärkeää jo oppimisenkin kannalta että luistimet ovat aina
terävät ja sopivat.
Kiekkokoulu tarjoaa liikunnan iloa ja uusien taitojen
oppimista. Kauden alusta alkaen Trio-Areenalla on nähty taas valtava määrä innostusta ja jääkiekkoharrastuksen iloa. Aamulla hallille marssii kiekkovarusteissa
ja maila kädessä innokkaita pikkukiekkoilijoita. Tuntien
jälkeen jäältä tulee punaposkisia ja iloisia lapsia, jotka
ovat luistelleet ja pelanneet reippaasti, oppineet paljon
uutta ja odottavat innolla seuraavaa kertaa. Kaikilla on
ollut kivaa, on tullut hiki, ja tullaan uudestaan.
17
Tervetuloa
Myyrmäen Urheilupuistoon!
Myyrmäen Urheilupuisto kutsuu kaikki vantaalaiset liikkumaan ja
viihtymään lukuisille Urheilupuiston liikuntapaikoille. Urheilupuisto
liikuttaa tuhansia ihmisiä vuosittain mitä erilaisimpien urheilu- ja
kulttuuritapahtumien parissa. Energia Areena, Jalkapallostadion,
Myyrmäki-halli ja kaksi jäähallia takaavat, etteivät tilat tai
harrastusmahdollisuudet Urheilupuistosta lopu. Panostamme
alueen kehittämiseen ja lupaamme, että Urheilupuisto pysyy
korkealuokkaisena liikuttajana myös jatkossa.
Tervetuloa Urheilupuistoon – viihdyt varmasti!
Kaikki tiedot Urheilupuiston tapahtumista tuoreine
uutisineen löydät vaivattomasti osoitteesta:
www.mup.fi
enstointro.fi
PELIMATKOILLA MUKANA!
Pyydä tarjous!
[email protected]
Puh. (019) 460 0060
www.ventoniemi.fi
KIEKKO-VANTAA IDÄN TAPAHTUMAKALENTERI 2014–2015
LAUANTAISIN EASYHOCKEY JA TYTTÖKIEKKOA
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
SUNNUTAISIN LUISTELU- JA
LEIJONAKIEKKOKOULU
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
UUDENVUODENTURNAUS D-2 IKÄLUOKKA
27.–28.12.2014
LISÄTIETOA WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
PÄÄSIÄISTURNAUKSET
3.-4.4.2015 F1 IKÄLUOKKA
5.4.2015 F2 IKÄLUOKKA
6.4.2014 G1 IKÄLUOKKA
LISÄTIETOA WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
HIIHTOLOMALEIRI VIIKOLLA 8
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
KESÄKUUSSA KIEKKOLEIRIT
D-G IKÄLUOKAT
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN
WWW.KIEKKOVANTAA.FI/ITA/
LÄTKÄÄ HYVÄSSÄ SEURASSA
KIEKKO-VANTAA-07 WEST
Nollaseiskojen joukkuetoiminta aloitettiin viime keväänä. Kahdessa perustetussa joukkueessa (East + West)
kiekkoilee tällä hetkellä yhteensä noin 60 innokasta
nuorta kiekkoilijan alkua. Toiminnassa on mukana
myös ilahduttavan suuri joukko aktiivisia vanhempia.
Nollaseiskojen toiminnan peruspilareiksi on kirjattu
“Ilo, Innostus, Itseluottamus ja Intensiivisyys”. Näiden
neljän Ison I:in avulla joukkueiden toimintaan pyritään
puhaltamaan henki, jolla mahdollisimman moni lapsi
saadaan innostumaan liikunnasta ja jääkiekosta.
Joukkueet harjoittelevat jäällä 2-3 kertaa viikossa
sekä salivuorolla joka toinen viikko. Pääpaino nuorten
pelurien harjoittelussa on luonnollisesti luistelussa,
mutta myös muita jääkiekon perusosaamisalueita py-
Pelaajat / West:
1 Timofey Kasatkin
3 Jesper Alm
4 Markus Korvenpää
8 Oskari Baarman
9 Kasper Viitala
11 Arttu Virsunen
12 Rasmus Pärnänen
13 Alex Sträng
14 Valtteri Villanen
15 Aleksi Vänskä
16 Nooa Kovero
17 Miro Toivonen
18 Roni Tammi
19 Rino Vähämaa
23 Ville Nieminen
Joukkueenjohtaja:
Kuura Nevalainen
20
32
35
39
40
44
45
47
50
51
54
55
57
64
66
68
71
Mio Taipale
Miska Kairala
Eppu Tiitinen
Misca Oinasmaa
Ukko Tuomainen
Anton Lehtovirta
Hugo Halonen
Eetu Suikki
Mikael Saarinen
Tiitus Suhonen
Alex Nuutinen
Veikka Hämäläinen
Leo Kopra
Nooa Hasa
Erik Airio
Ukko Punkari
Rasmus Weltner
Valmentajat / West:
Mikko Hämäläinen
Valtteri Hasa
Jesse Kopra
Mikko Pärnänen
Lenni-Kalle Taipale
Tommi Suikki
Tomi Viitala
Tommi Saarinen
Jarno Alm
Pekka Halonen
Tomi Toivonen
Huoltajat / West:
Jyrki Korvenpää
Tommi Lehtovirta
Jani Nieminen
KIEKKO-VANTAA-07 EAST
ritään harjoittelemaan, motoriikkaa ja ryhmässä toimimisen periaatteita unohtamatta. Kaksi harjoittelevaa
joukkuetta pitävät sisällään yhteensä 6 peliryhmää,
joilla pelaamme syksyn aikana harjoitusotteluita sekä
SC-Liigaa. Kevään puolella käynnistyy Jääkiekkoliiton
Leijonaliiga. Eastin vastuuvalmentajana toimii Teemu
Väisänen ja Westin puolella Mikko Hämäläinen.
Pelaajat / East:
5 Oliver Husa
6 Jimi Kuosa
7 Timur Terzig
10 Akseli Martikainen
20 Kasper Nevalainen
21 Petra Peltosuo
22 Ville Väisänen
25 Maksim Altuhhov
36 Sean Huovilainen
38 Aaron Podschivalow
42 Anton Tahvanainen
43 Jaakko Kauppi
46 Leevi Nummi
48 Aapo Parhiala
49 Nicklas Marila
52 Niko Sandström
56
58
59
60
63
65
69
70
72
73
74
75
76
Atte Mäntynen
Matias Arpiainen
Anton Hovi
Leevi Vihavainen
Eliel Niemi
Sauli Turunen
Roni Uotila
Nuutti Nenonen
Roni Rönnberg
Anthony Ky
Onni Kouvalainen
Juuso Kohtanen
Aleksi Kilpeläinen
“Hymy huulilla, hyvällä sykkeellä” kiteyttää nollaseiskojen toiminnan perusperiaatteet. Näillä ajatuksilla tavoitteena on saada jääkiekosta mahdollisimman
monelle jopa elinikäinen harrastus.
Terv. Mikko Hämäläinen / vastuuvalmentaja-West
Joukkueenjohtaja:
Kuura Nevalainen
Valmentajat / East:
Teemu Väisänen
Antti Martikainen
Mika Uotila
Sami Huovilainen
Henri Kilpeläinen
Joni Hovi
Harri Turunen
Mika Nenonen
Olli Husa
Riina Marila
Arto Majuri
Huoltajat / East:
Kimmo Mäntynen
Minh Ky
Tommi Marila
Antti Vihavainen
21
KIEKKO-VANTAA-06 EAST
Kiekko-Vantaa Idän 2006 syntyneiden junioreiden toinen kausi käynnistyi 46 pelaajan, 17 valmentajan ja
6 huoltajan voimin elokuussa 2014. Joukkue on jaettu
kahteen harjoitusryhmään, Eastiin ja Westiin.
Vastuuvalmentajina toimivat Kimmo Oikarinen
Eastin puolella sekä Mika Oikarinen Westin puolella.
Joukkue harjoittelee keskimäärin neljä kertaa viikossa
jäällä ja oheisissa, lisäksi syksyllä pelataan harjoituspelejä. Joulukuussa alkavaan Leijonaliigaan joukkue
osallistuu kuudella peliryhmällä ja vuodenvaihteen
jälkeen on luvassa muutamia turnauksia.
East
3. Emil Takkunen
5. Aapo Ruokosalo
7. Renni Vähäkangas
9. Luukas Seppälä
13. Jami Malmbäck
15. Linda Lange
17. Vasily Tarasenko
21. Lotta Timoskainen
23. Totti Kangasniemi
25. Toivo Kajas
27. Milo Nuutinen
22
29.
31.
33.
35.
41.
43.
45.
49.
51.
53.
55.
57.
Jasper Laasasenaho
Sampo Oikarinen
Aatu Rantanen
Elias Pernu
Kasper Eronen
Teppo Tallgren
Rasmus Ikonen
Joona Tamminen
Lasse Ahonen
Siiri Luotonen
Joonas Méndez
Luukas Méndez
Kausi huipentuu pääsiäisenä järjestättävään
omaan turnaukseen, jonka jälkeen on hyvä vetää hetki henkeä ennen valmistumista seuraavaan kauteen.
Joukkueeseen otetaan edelleen mukaan uusia -06
syntyneitä poikia ja tyttöä, kiinnostuneet voivat olla
yhteydessä joukkueenjohtajaan.
Terv. Assi Kaukas / jojo
Valmentajat:
Kimmo Oikarinen
Tero Pernu
Jukka Ruokosalo
Miikka Malmbäck
Juho Seppälä
Mika Timoskainen
Päivi Nuutinen
Jarmo Tamminen
Huoltajat:
Tommi Rantanen
Mika Laasasenaho
Roope Ikonen
KIEKKO-VANTAA-06 WEST
Kiitämme yhteistyöstä Ompelimo Tuplatikki!
West
2. Alex Smallbone
6. Tatu Lajunen
8. Ivo Pusa
10. Valtteri Aalto
12. Veeti Aaltonen
14. Toivo Hytönen
16. Roni Siitari
18. Sanat Chandla
20. Juho Jyrkönen
22. Mikael Varis
24. Saku Mäkinen
26.
30.
32.
36.
42.
44.
46.
48.
50.
52.
54.
58.
Kasper Krook
Samu Sistonen
Samuel Ekström
Jesse Tarhonen
Mikael Puustinen
Veeliks Leppänen
Jasper Toivonen
Jussi Tavi
Hannes Järnfors
Vladimir Osmekhin
Lukas Leijamaa
Eetu Lajunen
Valmentajat:
Mika Oikarinen
Teemu Varis
Tapani Aaltonen
Jarmo Toivonen
Janne Leppänen
Jori Tavi
Janne Puustinen
Jarkko Sistonen
Sami Mäkinen
Huoltajat:
Roger Ekström
Kimmo Jyrkönen
Tero Lajunen
Joukkueenjohtaja:
Assi Kaukas
23
KIEKKO-VANTAA-05 EAST
Elokuussa starttasi -05 ikäluokan uusi kausi. Ikäluokassa on mukana 45 innokasta kiekkoilijan alkua, jotka
on jaettu kahteen eri ryhmään East ja West.
Valmentajina jatkaa tuttuun tapaan East-puolella
Sampsa Siurola ja West-puolella Tomi Puittinen.
Harjoittelun painopiste on tällä kaudella luistelun ja
henkilökohtaisten taitojen kehittämisessä.
Tulemme kaudean aikana osallistumaan useisiin
turnauksiin ja pelaamme runsaasti harjoitusotteluita.
Leijonaliigaan osallistumme kuudella pelijoukkueella.
Syksyn tärkein tapahtuma on osallistuminen SCliigaan, jossa pääsemme puolustamaan edelliskausien
mestaruuksia.
Joukkueessamme on vielä tilaa uusille innokkaille
kiekkoilijoille, joten olkaa yhteydessä
East
8. Aatu Suontakanen
9. Santtu Antila
10. Kachun Chan
11. Onni Eklund
12. Alexander Eriksson
14. Miko Kallantie
15. Roope Kautonen
17. Miko Laakso
19. Arttu Määttä
20. Joonas Ojala
Joukkueenjohtaja:
Sanna Puittinen
Timo Niemi
24
21.
22.
23.
26.
27.
28.
30.
33.
34.
35.
36.
Teemu Peltosuo
Valtteri Piironen
Miska Podschivalow
Niko Rajala
Onni Siurola
Luca Vieri
Tuomo Vehma
Alexander Dobrynin
Anis Haikala
Rasmus Pennala
Rasmus Kaartinen
Terv. Sanna Puittinen / jojo
Valmentajat:
Sampsa Siurola
Tomi Puittinen
Huoltajat:
Ari Suontakanen
Jari Kallantie
Mikael Eklund
Kari Korhonen
Pasi Kolehmainen
Tuomo Jantunen
KIEKKO-VANTAA-05 WEST
West
40. Matias Aalto
41. Lauri Ekholm
42. Alex Hovi
43. Mikko Hyytiäinen
44. Santtu Keto-oja
47. Eetu Kolehmainen
48. Eetu Korhonen
50. Veeti Kotilainen
51. Väinö Lappalainen
53. Niklas Lyytikäinen
54. Casper Mustonen
55. Onni Niemi
56. Roope Puittinen
57. Aatu Purmola
59. Nooa Ryhänen
60. Matias Salmela
39/61. Sara Suhonen
63. Joel Tirkkonen
64. Otso Toriseva
65. Tommi Huuhtanen
66. Verneri Jantunen
68. Valtteri Savolainen
70. Kaapo Tapio
72. Axel Hacklin
25
KIEKKO-VANTAA-04 SIVA
04–joukkue starttasi uuteen kautteensa elokuussa
harjoitusleirillä Vääksyssä.
60 pelaajan porukassa tunnelma oli ylhäällä ja
sääkin suosi. Hallilla puitteet kunnossa ja vierellä ollut
urheilukenttä vapaa muita testejä ja pelailuja varten.
Pelipassin vakuutuksen tuomaa “tahaton hukkuminen” klausuuliakaan ei tarvinnut käyttää sillä pelurit
uivat kesäisessä järvessä fiksusti runsas-luikuisten
toimihenkilöiden valvomina.
Joukkue harjoittelee kahdessa harjoitusryhmässä
SiVa ja PuMu. Jääharjoituksia on pääsääntöisesti 3-4
krt/harjoitusryhmä (n. 5 h) viikossa. SiVa harjoitusryhmän vastuuvalmentajana toimii Sami Mäkinen ja
PuMu harjoitusryhmän vastuuvalmentaja on Kim Ek.
Toiminnan mahdollistajina mukana toimii valmentajina, jojoina ja huoltajina yli 20 aktiivista vanhempaa.
Osallistumme kauden aikana useaan turnaukseen
ja pelaamme mahdollisimman paljon harjoitusotteluita. Kausi tuo myös vihdoinkin kauan kaivatun pitkänkentän sekä tasoryhmät. Pelijoukkueita sarjoihin on
ilmoitettu 4. Sininen AAA tasolle, Valkonen AA tasolle,
Punainen AA tasolle ja Musta A tasolle. Peliryhmien
jojot samassa järjestyksessä: Janne Tolonen, Ari Hopia, Kari Anttila ja Pasi Kekkonen
Näitä tasoja luotsaa Mäksän parina Jarkko, Valkoisissa Riku Rahikainen ja Sami Repo (monivuotinen
Sininen
MV63 Kaasalainen Riko
MV74 Lukkarinen Manu
10 Pyykönen Niko
12 Rantanen Samu
18 Lindfors Sakari
20 Rissanen Max
27 Jääskeläinen Iiro
32 Skog Juho
46 Oksanen Daniel
47 Mäkinen Samuli
49 Saarto Rasmus
50 Paasiviita Oskari
Valkoinen
MV41 Puustinen Kasper
MV43 Kuparinen Kalle
2 Vento Jooa, 05
4 Yrjölä Siiri
9 Salo Miika, Y
13 Hintsanen Tino
14 Hopia Valtteri
24 Lindholm Max
26 Rahikainen Oliver, 05
30 Matila Eelis
33 Wilkman Daniela
37 Villanen Hugo
42 Santala Felix
65 Turunen Miika
60
67
71
75
Sistonen Samuli
Kuittinen Miko
Tolonen Venni
Mönkkönen Mika
Siikala Valtteri
Pelijoukkueenjohtaja:
Janne Tolonen
Valmentajat:
Sami Mäkinen
Jarkko Sistonen
Huoltajat:
Kimmo Mönkkönen
Pasi Skog
26
Pelijoukkueenjohtaja:
Ari Hopia
Valmentajat:
Riku Rahikainen
Sami Repo
Huoltajat:
Jussi Villanen
Harri Turunen
KIEKKO-VANTAA-04 PUMU
valmentaja uudelleen hengitettynä), Punaisissa Kimin
parina Juha Truhponen (lausutaan ranskalaisittain) ja
Mustissa Eero Koivuniemi sekä Janne Pajarinen.
Taas on hieno porukka kasassa ja kausi pitkällä ennenkuin valkoiset pelipaidat ja sopivat siniset pelipaidat saadaan päälle.
Joukkueessamme on vielä tilaa parille innokkaalle
kiekkoilijoille, joten olkaa yhteydessä...
Kiitämme yhteistyöstä kaikkia
joukkueen sponsoreita ja tukijoita,
joiden avulla pienten junioreiden
toiminta on mahdollista.
Kiekollisin terveisin, Kari Anttila / 04-ikäryhmän jojo
Punainen
MV31 Herno Aaro
MV29 Kanerva Jasper
3 Rinta-Mänty Lenni
5 Tavi Juuso
16 Jylhä Joonatan
22 Fall Andreas
25 Jalonen Oskari
28 Lehto Aaron
35 Amin Orlando
45 Anttila Julius
53 Ek Casper
54 Truhponen Niko
55 Sirviö Lauri
58
64
66
70
Miettinen Arttu
Virkki Otto
Summa Elias
Österlund Rony
Pelijoukkueenjohtaja:
Kari Anttila
Valmentajat:
Kim Ek
Juha Truhponen
Huoltajat:
Tommi Jalonen
Jussi Mäntynen
Musta
MV1 Kekkonen Joonas
MV23 Emelichev Matvei
15 Kassem Nicholas
19 Pajarinen Onni
21 Konar Devid
36 Apo Aaron
39 Granfelt Benjamin
40 Nurvo Anton
51 Koivuniemi Jere
61 Titkov Andrei
62 Hämäläinen Elias
69 Uotila Jami
73 Valkonen Eetu
Pelijoukkueenjohtaja:
Pasi Kekkonen
Valmentajat:
Eero Koivunen
Janne Pajarinen
Huoltajat:
Marko Lehtinen
Juha Hämäläinen
Joukkueen rahastonhoitaja
Ari Summa
27
KIEKKO-VANTAA -03 SININEN
Kiekko- Vantaa 03:ssa suurin osa pelaajista on pelannut jo vuosia joukkueessa. Matkan varrella vain muutamia poikia on muuttanut tai lopettanut harrastuksen. Iso osa pelaajista on tullut kiekko harrastukseen
mukaan jo Kiekko- Vantaan luistelukoulusta. Olemme
myös saaneet myös poikia muista joukkueista, joka on
ollut erittäin hyvä lisä ikäryhmään. Tämä lähinnä kertoo siitä, että Kiekko- Vantaalla on hyvä valmennus
sekä joukkueisiin on halua tulla harrastamaan.
Kaudella 2014- 2015 ikäryhmä -03 jatkaa taso-
ryhmissä kolmella joukkueella. A (punainen)-, AA (valkoinen)- ja AAA (sininen). Kuitenkin niin että valkoinen
joukkue ilmoittautui myös AAA sarjaan, joka kertoo
hyvin tehdystä työstä seurassa että nyt pystytään
kahdella joukkueella olemaan mukana AAA sarjassa.
Kiekko- Vantaa valkoinen ja sininen ovat talouden
ja harjoituksien osalta samaa joukkuetta, vaikka molemmilla joukkueilla on omat toimihenkilöt.
Joukkue harjoittelee keskimäärin 4-5 kertaa viikossa, josta yksi kerta on ns. salivuoro.
Maalivahdit
29 Kalle Salo
35 Timo Hietamies
Joukkueenjohtaja:
Jari Topra
28
Pelaajat
3 Kalle Halme
4 Timo Korvenpää
5 Matias Salminen
10 Joona Sihvonen
11 Aleksi Känkänen
17 Veikko Luotonen
21 Pyry Heimonen
24 Vertti Savolainen
26 Teemu Topra
38 Kie Vähäkangas
46 Nicklas Turtia
47 Matvei Dulkin
54 Joel Suhonen
Valmentajat:
Mika Rantamäki
Lari Suhonen
Huoltajat:
Tomi Sihvonen
Otto Luotonen
KIEKKO-VANTAA -03 VALKOINEN
Koko SiVa ryhmän joukkueen sisäinen henki on
erittäin hyvä ja vanhemmat ovat kannustavia. Joukkueen tavoitteena on kehittää poikia pelaajana, ihmisenä sekä urheilijana.
Terveisin,
Jari Topra, Joukkueenjohtaja Sininen peliryhmä
Mika Blomerus, Joukkueenjohtaja Valkoinen peliryhmä
Maalivahdit
30 Ossi Ilonen
40 Miika Pulkkinen
Pelaajat
7 Ville Tikka
8 Eetu Honkanen
9 Rasmus Hellman
12 Joel Nyman
15 Leevi Forssell
16 Okko Nurmela
19 Topi Backlund
25 Vili Seppälä
27 Viljami Blomerus
64 Antti Hämäläinen
68 Daniel Lindblom
71 Lauri Paukkonen
72 Sisu Matiskainen
74 Jaakko Peltola
Kiitämme yhteystyöstä kaikkia
joukkueemme sponsoreita:
Suomen Rakennus Group Oy
Isännöitsijäpalvelu Oy
Projektipalvelu Talon Tekniikka Oy
LVI Trio Oy
Ensto Finland Oy
Crocs
DSV Road Oy
Vantaan Kiinnike
Joukkueenjohtaja:
Mika Blomerus
Valmentajat:
Toni Backlund
Santtu Seppälä
Huoltajat:
Petteri Forssell
Jarkko Peltola
29
KIEKKO-VANTAA -02 PUNAINEN
Sipoon Punaiset !
Haastajaryhmä valmiina iskuun
Yksi Kiekko-Vantaa Idän strategiaan kirjatuista lupauksista on hyvien harjoitusolosuhteiden tarjoaminen
kaikille jääkiekkoa harrastaville. 02- ja 03-ikäryhmien
punaiset pelijoukkueet muodostivat kauden alussa
jälleen yhteisen harjoitusryhmän, jota ryhtyivät vetämään Jani-Markus Laine ja Matias Olkkonen.
D2-Punaiset 02 (AA)
Ahonen Kalle
Järvinen Valtteri
Kasatkin Maxim
Kautonen Niko
Keto-Oja Toni
Kilpeläinen Juho
Kilpeläinen Olli
Kortelainen Mikael
Kuha Daniel
Kurenmaa Ilari
30
Mikkola Joonas
Monikainen Patrik
Ollila Jami
Putkonen Aleksi
Rennit Simon
Sallinen Arttu
Sinerkari Juuso
Sorvari Aleksi
Vandzhala Vladislav
Mv Salmela Eetu
Noin 30 pelaajan ryhmä koostuu sekä pidempään
harrastaneista että lajin hiljattain löytäneistä pelaajanaluista. Yhdistämällä ikäluokkien voimat varmistettiin riittävä jäämäärä ja valmennuksen korkea
taso. Ryhmä harjoittelee 4 kertaa viikossa, Sipoossa.
Vanhempi ikäluokka nousi täksi kaudeksi AA-sarjaan
ja nuorempi ikäluokka muodostaa oman peliryhmänsä
alkavaan A-tason sarjaan.
Riittävän jääajan ja osaavan ohjauksen ansiosta
ryhmästä on mahdollisuus taitojen karttuessa siirtyä
Valmennus:
Laine Jani-Markus
Tommy Olin
Joukkueenjohtaja:
Kortelainen Marko
Huolto:
Ahonen Mika
Järvinen Mika
Mikkola Jyrki
KIEKKO-VANTAA -03 PUNAINEN
AA- tai AAA -tasolle saakka. Tärkeintä on se, että
jäällä on kivaa ja että jokainen saa kehittyä omaan
tahtiinsa, ilman painetta!
Marko Kortelainen, joukkueenjohtaja, 02 pun
Taria Mäkelä, joukkueenjohtaja, 03 pun
E1-Punaiset 03 (A)
Hyvönen Ville-Markus
Kuivalainen Miro
Kuivikko Olli
Käärik Daniel
Lafghani Amin
Maijola Leevi-Kalle
Orava Miko
Salmi Miko
Solaluoto Niilo
Weltner Matias
Yhteistyöstä kiittäen: ulkoremontit.fi
Valmennus:
Olkkonen Matias
Joukkueenjohtaja:
Mäkelä Taria
Huolto:
Kuivalainen Teppo, Weltner
Pasi
31
KIEKKO-VANTAA -02 SIVA
Kiekko-Vantaa -02 SiVa toimii kaudella 2014-2015
kahden pelijoukkueen voimin: Sinisen AAA ja Valkoisen AA. Joukkueessa on yhteensä 25 kenttäpelaajaa
sekä kaksi maalivahtia, jotka muodostavat yhteisen
harjoitusryhmän.
Suurin osa pelaajista on pelannut jo vuosia joukkueessa. Matkan varrella olemme saaneet mukaan
myös muutamia uusia poikia, tälle kaudelle kaksi uutta
maalivahtia. Tuoreiden maalivahtien lisäksi joukkueen
valmennus uudistui: AAA valmennuksesta vastaavat
Tero Pekanpalo ja Toni Suorsa sekä AA valmennuksesta Jere Rahikainen ja Patrik Tenhunen.
Joukkueen ahkera työskentely ja valmentaminen tulevaan kauteen alkoivat jo kesällä oheisharjoitusten mer-
keissä. Jääharjoitukset pyörähtivät käyntiin heinäkuun
lopulla. Sekä AAA- että AA-joukkueet ovat pelanneet
useita harjoituspelejä sekä osallistuneet eri turnauksiin.
Jääharjoituksia kauden aikana on noin 3-4 kertaa
viikossa. Molemmat joukkueet pelaavat niin harjoituskuin sarjapelejäkin. Järjestämme myös oman turnauksen ajalla 27. -28.12.2014 Vantaan Tikkurilassa, jonka
tarkoituksena on kerätä varoja kevään 2015 suunnitellulle ulkomaan turnausmatkalle.
SiVa -02 kiittää kaikkia kauden sponsoreita ja toivottaa urheilullista vuotta niin tukijoille kuin kannustajille!
Maalivahdit
1 Mika Kantola
32 Valtteri Lilja
Joukkueenjohtajat:
Henri Kilpeläinen
Miia Svahn
Puolustajat
9 Tuomas Suontakanen
13 Iivari Leppiniemi
26 Aaro Kalke
36 Miika Hirvonen
42 Valtteri Kilpeläinen
58 Juho Pösö
60 Samuel Möller
64 Johannes Laurio
68 Niko Suomela
98 Otto Yrjölä
32
Hyökkääjät
5
11
12
15
17
47
49
52
66
71
74
77
81
87
95
Eetu Loimulahti
Aatu Kauppinen
Joona Siikström
Daniel Kuhlman
Iikka Kahilainen
Elias Svahn
Miikka Grönqvist
Niko Anteroinen
Daniel Kassem
Tommy Tyyskä
Thiemothy Suopajärvi
Eemil Riikonen
Oskari Piironen
Jami Ruokonen
Aarno Paajanen
Menestystä tulevaan pelikauteen toivottavat jojot!
Valmentajat:
Tero Pekanpalo
Toni Suorsa
Jere Rahikainen
Patrik Tenhunen
Huoltajat:
Ari Suontakanen
Mikko Grönqvist
Toni Ruokonen
KIEKKO-VANTAA -01 SIVA
2001 syntyneiden joukkue aloitti kauden jo perinteisellä pitkällä leiri viikonlopulla Pitkäjärven maisemissa
Kokemäellä. Tälle kaudelle saimme muutaman uuden
pelimiehen jotka ovat päässeet hyvin sisään joukkueeseen. Joukkueen loistava yhteishenki näkyi hyvin leirillä
ja kovasta treenistä huolimatta töitä tehtiin hymyssä
suin. Kausi jatkuu kovalla treenillä ja tähtäimessä on
päättää viimeinen yhteinen kausi ikimuistoisesti.
Sinisen joukkueen (AAA-divari) syksyyn on mahtunut
paljon harjoitusotteluita niin liiga kuin divari joukkueita
vastaan. Motivoitunut valmennus hienosäätää joukkuetta alkusarjan aikana, ollakseen iskussa kevään kovemmissa otteluissa.
Valkoinen joukkue (AA) on pelaillut harkkapelejä.
Seuraavana edessä on AA-alkusarjat ja sieltä eteenpäin
ylempään tai alempaan jatkosarjaan.
Joukkueen vahvuus on 26 kenttäpelajaa ja 4 maalivahtia, jotka muodostavat yhteisen harjoitusryhmän,
joka harjoittelee ahkerasti Tikkurilassa.
Tavoitteena on tarjota kaikille joukkueen pelaajille
tasonsa mukaista valmennusta ja mahdollisimman paljon hyviä tasaisia pelejä.
Maalivahdit
30. Satu Vaarala
31. Rasmus Karhu
32. Robin Hellman
33. Elmo Ponkiniemi
19.
21.
25.
26.
27.
38.
39.
41.
44.
50.
57.
58.
64.
Kenttäpelaajat
2. Nicholas Wilkman
3. Jeremias Kulmala
4. Toivo Mäntyniemi
6. Santtu Tikkamäki
8. Eetu Purmola
10. Alex Lehto
11. Joni Lähteinen “C”
12. Joona Lautiainen
13. Tommi Jussila
14. Risto Yli-Hankala
15. Tuukka Remes “A”
16. Ville Nieminen “A”
18. Aleksi Martikainen “C”
Terv. Marko Johansson & Mika Timoskainen / jojo’t
Kiitämme yhteistyöstä: DSV, Purmola Oy,
ITW Construction Products Oy,
Cafe Kuusijärvi
Rolle Vähämaa “A”
Lauri Puro
Leevi Timoskainen
Tuomas Wahrman
Matias Koskinen
Erik Vaskelainen
Martin Johansson
Kim Kohi “A”
Severi Tuomi
Tomi Orava
Aapo Wällläri
Oskari Karhinen
Elias Olkkonen
Joukkueenjohtajat:
Mika Timoskainen (AAA)
Marko Johansson (AA)
VastuuValmentaja
Janne Suorsa
Valmentajat
Pasi Puro
Petri Hellman
Huoltajat:
Teemu Wahrman
Timo Wälläri
Miika Lautiainen
Kari Jussila
33
KIEKKO-VANTAA JUNIORIT C2
C2 joukkeen muodostaminen käynnistyi huhtikuun
puolessa välin. Joukkueen runko muodostuu KiekkoVantaan ja EVU:n pelaajista. Uudet joukkueeseen liittyneet pojat ovat ympäri pääkaupunkiseutua tulleita
pelaajia.
Joukkue on harjoitellut ahkerasti niin jäällä, kuin
sen ulkopuolella. Harjoituskaudella pelasimme kymmenkunta harjoituspeliä ja kävimme Kotkassa pelaamassa turnauksen. Joukkueen tavoitteena on päässä
valtakunnalliseen ylialuesarjaan. Karsintalohko on
haastava, mutta tehtävä ei ole mahdoton.
Maalivahdit:
24 Mikko Holopainen
32 Arttu Urataipale
34 Aapo Aarvala
34
Puolustajat:
3 Weeti Hakonen
5 Juuso Honkamaa
7 Anton Koskinen
11 Olli Kauppinen
16 Arttu Heinonen C
17 Santeri Villanen
21 Mauno Kuosmanen
25 Jere Kivinen
26 Oka Riissanen
Valmennuksesta vastaa vastuuvalmentja Mika
Hottinen apunaan Veli-Matti Rantanen, Ari Tirronen
sekä Mika Laaksonen. Joukkueen huoltajina toimivat
Jari Hakonen ja Marko Lätti.
Terv. Petri Riskilä/jojov
Hyökkääjät:
4 Veikka Kohvakka
6 Jesse Pietikäinen
9 Jarno Tamminen
10 Milla Ronkainen
13 Akseli Raatikainen
15 Tomi Purmola A
19 Roope Front
22 Joonas Jaakkola A
27 Pyry Ekholm
40 Matias Laaksonen
51 Tuomas Timonen
71 Jasper Lätti
88 Okko Kangasniemi
92 Eelis Räihä
Vastuuvalmentaja:
Mika Hottinen
Valmentajat:
Veli-Matti Rantanen
Ari Tirronen (MV)
Mika Laaksonen (Fysiikka)
Huoltajat:
Jari Hakonen
Marko Lätti
Joukkueenjohtaja:
Petri Riskilä
Rahastonhoitaja:
Aila Leppihalme
KIEKKO-VANTAA JUNIORIT C TEAM
C-Teamin pohja perustuu viimekauden EVU-99 joukkueeseen. EVU:sta siirtyi 12 pelaajaa C-Teamiin. Osa näistä
pojista onkin pelannut yhdessä jo usean vuoden ajan.
Tälle kaudelle ryhmä on vahvistunut niin, että tällä
hetkellä joukkueessa on 17 kenttäpelaajaa sekä 1
maalivahti. Joukkue on tiivis ryhmä ja joukkuehenki
on loistava. Pelaajat viihtyvätkin hyvin yhdessä niin
kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin.
Joukkue harjoittelee ja pelaa kotiottelunsa Myyrmäessä. Joukkue osallistui Mestis-karsintaan, mutta
paikka sieltä jäi saavuttamatta.
Tavoitteena joukkueella onkin nyt saavuttaa paikka Suomi-sarjasta.
Joukkueen valmennuksesta vastaa Jarkko “Jaksi”
Takala yhdessä Jari “Hude” Huttusen ja Jari “Rose”
Rosenbergin kanssa.
Jarkko on ollut joukkueen vastuuvalmentajana jo
usean vuoden ajan. Viime kaudella mukaan saatiin
Hude ja tälle kaudelle valmennustiimiä vahvistamaan
tuli Rose.
Joukkueella onkin nyt vahvan pelaajataustan
omaava valmennuskolmikko.
Joukkueen huollosta vastaavat Reijo “Repe” Kortesalmi sekä Jouko “Joke” Hauturi
Maalivahdit
31 Ossi Yrjölä
Hyökkääjät
6 Iikka Tuominen
9 Santeri Salmela
10 Veeti Hauturi
11 Karolus Manner
12 Tommi Tuomisto
14 Matias Pikkarainen
19 Ville Gleisner
20 Samuli Kortesalmi
21 Elmeri Koponen
26 Eetu Jukarainen
24 Jussi Leppänen
28 Riku Luoma
29 Nicolas Leppänen
Puolustajat
3 Aleksi Takala
7 Erkka Kivistö
13 Eemeli Kortesalmi
23 Matias Juuti
Terv. Tuija Hauturi / jojo
Joukkueenjohtaja:
Tuija Hauturi
Valmentajat:
Jarkko Takala
Jari Huttunen
Jari Rosenberg
Huoltajat:
Reijo Kortesalmi
Jouko Hauturi
35
KIEKKO-VANTAA C JUNIORIT
Ysi-ysit päättivät edellisen kautensa epävirallisessa SMsarjassa kahdeksanteen sijaan, eikä loppusarjapaikkakaan
(kuusi parasta joukkuetta) jäänyt joukkueelta kauas. Menestyksekkään kauden jälkeen Kiekko-Vantaan pelaajat
olivatkin haluttuja ”pelaajamarkkinoilla”, mutta kiinnostus
joukkuetta kohtaan oli myös suuri ja halukkaita pelaajia
joukkueeseemme oli paljon. Joukkueen 30 pelaajan rinki
koostuu 20:stä “vanhasta” ja 10:stä “uudesta” pelimiehestä.
Kauteen valmistautuminen noudattikin tuttua kaavaa;
uutteraa harjoittelua niin jäällä, kuin sen ulkopuolellakin,
useita harjoituspelejä sekä jo perinteeksi muodostunut Leppävirran leiri. Pelillisesti hyvin mennyt Lions Cup elokuussa
antoi myös positiivisen ruiskeen heti kauden alkuun.
Esa Viitasen vuonna 2010 luoman pitkäntähtäimen
suunnitelman mukaisesti ysi-ysit ikäluokan tavoitteena on
pelata C –junioreissa SM-sarjaa. Tätä kirjoittaessa olem-
mekin selvittäneet esikarsintasarjan puhtaalla pelillä ja
varsinainen karsintasarja SM-sarjaan on käynnistynyt.
Tavoitteemme onkin olla karsinnassa neljän parhaan joukossa, jolla varmistamme tuon sarjapaikan. Tavoitteemme on
haastava, mutta ei missään nimessä mahdoton tehtävä.
Joukkueen päävalmentajana toimii Mikko Touronen ja
hänen apunaan toimivat Hannu Väisänen, Harri Peltola sekä
maalivahtivalmentaja Aleksi Jääskeläinen. Joukkueen huoltajina toimivat Kari Pynnönen ja Juhana Alanko.
Ja loppuun Jami Kaupin sanoin: “hyvä – hyvä – hyvä – KiVa
– KiVa – KiVa”
Terv. Kaj Ignatjew / jojo
Maalivahdit
1. Waltteri Ignatjew
30. Jesper Paavilainen
32. Valtteri Valtonen
17.
20.
24.
26.
Puolustajat
3. Mikko Kilpeläinen
5. Mikko Horttanainen
7. Samuel Saikkonen
9. Jere Kivinen
13. Eetu Peltola
14. Miko Enckell
Hyökkääjät
6. Markku Kitunen
8. Roope Pynnönen
10. Aleksi Särkisilta
11. Eetu Matilainen
12. Tuukka Lahtinen
15. Jyri Kärkkäinen
16.
18.
19.
21.
22.
23.
25.
27.
28.
29.
34.
36
Samuli Ahola
Walther Klaus
Tuomas Anttolainen
Taavi Alanko
Kiitämme yhteistyöstä: KP-Ilma Oy,
Hepacon Oy, TexasPete Sauces
Henri Taipale
Rasmus Rautakallio
Joakim Rinta-Paavola
Jami Prepula
Hannu Penttinen
Jere Karujärvi
Joonatan Jordas
Juuso Ahonen
Markus Tervo
Elias Laintila
Axel Ojala
Joukkueenjohtaja:
Kaj Ignatjew
Valmentajat:
Mikko Touronen
Hannu Väisänen
Harri Peltola
Aleksi Jääskeläinen
Huoltajat:
Kari Pynnönen
Juhana Alanko
KIEKKO-VANTAA B-TEAM
B-Team aloitti treenaamisen kesäkuussa ja syksyllä
jatkettiin hyvällä fiiliksellä ja rennolla porukalla. Suurin
osa pelaajista pelasi Kiekko-Vantaassa jo viime kaudella, mutta myös muutamia uusia nimiä on mukana.
Joukkue treenaa Tikkurilassa kolme kertaa viikossa,
pelaamme pääosin Trio Areenalla, treenit kakkoshallin
puolella. Joukkue pyrkii karsintojen kautta SuomiSarjaan.
Joukkueen valmennuksesta vastaa Marko Schamarin.
Terv. Peik Linturi , jojo
Maalivahdit
30 Roope Siitonen
39 Janne Hämäläinen
Puolustajat
3 Elias Tuominen
12 Henri Tolvanen
14 Aki Ahtovirta
15 Teemu Ahola
16 Aleksi Heinonen
29 Alex Sviridenko
23 Lauri Vähä-Erkkilä
28 Jere Vikström
Hyökkääjät
2 Lauri Adenius
8 Jere Pykäläinen
9 Tomas Ramstedt (C)
10 Anton Linturi (A)
11 Olli-Antti Kola
18 Joonas Kosola
20 Mikael Kasurinen
24 Niki Lindgren (A)
21 Lauri Valkonen
25 Eetu Metsärinta
70 Joonas Tiisala
Joukkueenjohtaja:
Peik Linturi
Valmentaja:
Marko Schamarin
Huoltajat:
Seppo Tolvanen
Timo Vähä-Erkkilä
37
KIEKKO-VANTAA B JUNIORIT
2014 -2015 B joukkueen muodostaminen käynnistyi
keväällä sarjojen päätyttyä. Edellis vuoden C:n valmentaja Sami Kunnas alkoi kasaamaan joukkuetta.
Joukkueen runko muodostuu pääasiassa edelliskauden C:n, B2:n ja B:n pelaajista, muutama pelaaja
liittyi joukkueeseen vielä elokuussa. Uudet pelaajat
ovat tulleet pääkaupunki seudun muista joukkueista.
Karkeasti puolet pelaajista on 98 ja puolet 97 syntyneitä.
Joukkue on harjoitellut kovaa ja joukkuehenki on
hyvä.Tavoitteena on olla kahden parhaan joukossa
mestiksen alkusarjan jälkeen.
Joukkueen valmennuksesta vastaa Sami Kunnas
yhdessä Riku Leppäsen ja Jarno Tuomimaan kanssa.
Huoltajana toimii Jyrki Schukov.
Maalivahdit
1. Severi Heikka
29. Riku Lindroos
30. Veikka Vepsäläinen
Hyökkääjät
5. Lauri Savela
8. Kalle Konttinen
9. Miska Byysing
10. Joel Ahde
11. Niklas Hietala
12. Oskari pulli
13. Saku Kokko C
15. Vili Turunen
16. Lauri Kokko
17. Vladimir Nestertsuk
20. Tommi Ring
21. Ron Martikainen
22. Nikolai Baranov
23. Aki Kujala
25. Kari Valerius
38
Puolustajat
3. Roope Riisanen
6. Miika Kilpeläinen A
7. Roope Raekumpu
14. Lassi Lankinen
18. Roope Vähärautio
19. Alex Scheiman A
26. Matias Nurminen
27. Jarno Laukkanen
28. Tomi Varjonen
Terv. Petteri Ring/ jojo
Joukkueenjohtaja:
Petteri Ring
Valmentajat:
Sami Kunnas
Riku Leppänen
Jarno Tuomimaa
Huoltajat:
Jyrki Scukov
KIEKKO-VANTAA A ITÄ
Kausi aloitettiin kesätreeneillä ja tosi toimiin ryhdyttiin elokuussa. Muutamassa harjoituspelissä ja Savonlinnan Pässiturnauksessa hiottiin ketjukokoonpanoja
ja kohotettiin yhteishenkeä.
Joukkueemme koostuu 17 – 20 –vuotiaista pelaajista. Joukkueessa on 26 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahtia. Muutama joukkueemme pelaajista on osan kiekkokaudesta armeijan harmaissa.
Valmentajat Olli Huhtala ja Ossi Rantala ovat tuttuja entuudestaan ja yhteistyö pelaajien ja joukkueen
toimihenkilöiden kanssa sujuu mallikkaasti. Seppo
Vuoristo ja Hannu Koivisto huoltavat joukkuetta tunnollisesti vuosien kokemuksella.
Maalivahdit
1. Jori Nevalainen
32. Karri Koivisto
78. Riku Rajala
Puolustajat
19. Elias Santtila
30. Jani Jämsä
39. Juha Koivula
33. Jere Luotomaa
34. Verneri Pulliainen
35. Antti Härkönen
40. Robin Ehro
41. Casimir Öhman
95. Sauren Joakim
Hyökkääjät
2. Santeri Hiltunen
23. Riku Korhonen
36. John Gästrin
37. Leo Loikkanen
38. Niklas Mennander
42. Julius Sajaniemi
48. Jesse Vuoristo
Joukkueen tavoitteena on pelata reilua ja rehtiä
jääkiekkoa, kannustaa pelaajia omatoimisuuteen sekä
hyvään yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Tämä onkin
helppo toteuttaa, sillä joukkueen hyvä henki näkyy
harjoituksissa, peleissä ja vapaa-ajallakin.
Vaikka maailma muuttuu, niin yksi asia pysyy
ennallaan: tänäkin vuonna joukkueemme pelaa tosissaan muttei totisesti.
Mukavaa kiekkokautta kaikille!
terveisin, Merja Korhonen, joukkueenjohtaja
80.
88.
90.
91.
92.
93.
94.
96.
97.
99.
Jussi Salminen
Iiro puntari
Olli Ronkainen
Valtteri Remes
Lauri Astola
Atte Salenius
Tuomas Rikkilä
Jesse Sauren
Miikka Ruuskanen
Julius Julenius
Joukkueenjohtaja:
Merja Korhonen
Valmentajat:
Olli Huhtala
Ossi Rantala
Huoltajat:
Seppo Vuoristo
Hannu Koivisto
39
KIEKKO-VANTAA A-NUORET
Kiekko-Vantaan A-nuoret lähtee kauteen tutuin
tavoittein. Tavoitteena on sarjan voitto ja sitä kautta
mahdollisuus nousta Nuorten SM-liigaan kaudella
2015-2016.
Joukkue on uusiutunut vahvasti edellisestä kaudesta. Viime kauden pelaajia on joukkueessa tällä kaudella 13 kappaletta, joukkueen kokonaismäärän ollessa
27 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahtia.
Valmennukseen on saatu seuran toimenpitein vahvistusta maalivahtivalmennukseen, joka on jo näkynyt
maalivahtien otteissa. Ale Jääskeläinen on tuonut
valtavasti osaamista joukkueen maalivahtivalmennukseen.
Joukkueen johtajan tehtävät tällä kaudella otti Jari
Huuki, joka samalla toimii joukkueen toisena huoltajana Reijo Savalojan kanssa.
Joukkueessa (Muikut) on erinomainen henki ja ”tekemisen meininki”, joka näkyy jokapäiväisessä suorittamisessa sekä sitoutuminen yhteiseen päämäärään
on kaikilla erinomaista.
Hyvää kiekkokautta 2014-2015 Muikkujen kannattajille.
Maalivahdit:
1. Markus Leinonen
30. Ville Salminen
34. Manu Lähteenmäki
21.
23.
29.
32.
40.
51.
55.
80.
81.
Puolustajat:
4. Roope Haapanen
5. Teo Schukov
8. Niko Stjerbakoff
12. Jimi Toivonen
20. Aleksi Junninen
22. Arttu Savaloja
48. Emil Leppänen
52. Eetu Huotari
61. Jesse Hämäläinen
40
Hyökkääjät:
9. Viljami Korhonen
10. Jere Partanen
13. Joonas Kirjonen
15. Juuso Kaarela
16. Tuomas Kallio
17. Nikolas Ulessi
18. Miikka Huotari
19. Santeri Nuutinen
T: Pekka ja Esa
Ossi Siipola
Robi Lindström
Perttu Lesch
Thomas Haag
Saku Piha
Atte Virtanen
Jimi Ronkainen
Teemu Väisänen
Vikke Terho
Joukkueenjohtaja:
Jari Huuki
Valmentajat:
Pekka Siikala
Esa Civil
Aleksi Jääskeläinen
Huoltajat:
Jari Huuki
Reijo Savaloja
Taloudenhoitaja:
Sari Vähäsarja
KIEKKO-VANTAA MIEHET
II Div Uudet tuulet puhaltavat
Kiekko-Vantaa Itä Miehet lähtee kaudelle 2014-2015
II divisioonan Etelän lohkon pelehin uudeen päävalmentajan Marko Veke Tuomaisen johdolla sekä
Tomi Lindforsin avustamana, Paul Högbackan siirryttyään Kiekko-Vantaan Mestis joukkueeseen Pelaaja
puolella on myös joukkue uudistunut uusilla pelaajilla,
myös K-Vantaan omilla pelaajilla kuten Mv Henri Tikkanen sekä hyökkääjä Joni Voutilainen joka viime kauden
pelasi BeweTuuskissa unohtamatta Mestis taustaa
Vantaalla edustanutta puolustajaa Ville Peltosuota.
Viime kauden Etelän II div runkosarjan voitto ei riittänyt playoff peleissä neljättä sijaa korMaalivahdit
1. Jere Högbacka
35. Henri Tikkanen
39. Nico Rasijärvi
Puolustajat
2. Patrik Osterjärvi
3. Joonas Liikala
5. Teemu Partanen
7. Teemu Lyytikäinen
12. Sebastian Vuoritsalo
13. Kimi Nylund
20. Ville Peltosuo
26. Henri Siivonen
keammalle joten tälle kaudelle näyttö halut joukkueella sekä valmennuksella on kovat.Uuden valmennuksen
myötä joukkueen toiminta on
muuttunut amattimaisemmaksi korkeamman
vaatimustason ja laadukkaan harjottelun myötä. Isot
tavoitteet asetettu keväälle.
Omistaudu+Motivoidu = Menestyä
Terv. Lars Sarlin/ joukkuejohtaja
Kiitämme kaikkia tukioitamme Hyökkääjät
4. Jose Sneck
8. Aki Ronkainen
9. Joni Voutilainen
10. Niko Majlund
16. Jonne Juutilainen
17. Turo Suhonen
18. Tuomas Sintonen
19. Matias Nousiainen
21. Miikka Hukkanen
22. Jukka-Pekka Kurtelius
23. Jaakko Savolainen
24. Johannes Usano
25. Kaj-Erik Sandbäck
27. Niko Vähäsarja
28. Tuomas Salonen
Joukkueenjohtaja:
Lars Sarlin
Valmentajat:
Marko Tuomainen
Tomi Lindfors
Huoltajat:
Väinö Väiski Säkkinen
Pauli Hukkanen
41
KIEKKO-VANTAA N.H.L.
Tälle kaudelle änäri koki muutoksen, kun meidän
joukkueemme rinnalle muodostui toinen joukkue, joka
on kilpailuhenkisempi. Tämä muutos oli hyvä, koska
nyt jokainen voi pelata ja harjoitella omantasoistensa
pelaajien kanssa. Joukkueemme koostuu pelkästään mahtavista
pelaajista. Saimme mukaan kaksi paluumuuttajaa, kun
Maarit ja Pirjo liittyivät jälleen änäriin. Lisäksi saimme
seitsemän uutta pelaajaa, jotka ovat sopeutuneet
loistavasti joukkueeseen. Viime kauden valmennus
kaksikko siirtyi toiseen joukkueeseen, mutta onneksi
Maalivahdit
30. Laura Rantala
32. Pauliina Luukkanen
42
Puolustajat
17. Virpi Halonen
22. Kaija Hyppänen
24. Minna Herno
87. Kaija-Liisa Seppälä
Emilia Pakarinen
Jenni Meriläinen
saimme mukaan Janne Puustisen. Jäälle pääsimme elokuun alussa ja olemme pelanneet useita treenipelejä,
joista on irronnut voittoja, joten lähdemme kauteen
toiveikkaina ja iloisella mielellä. Turnauksia on jälleen
luvassa pitkin kautta. Osallistumme lisäksi Etelä-Suomen alueen harrastesarja Classiciin. Tervetuloa kannustamaan änäriä!
Hyökkääjät
5. Satu Nurmi
8. Pirjo Pesonen
11. Tanja Säteri
15. Elina Keskisarja
27. Tarja Tahvanainen
31. Pirjo Häikiö
44. Maarit Lappalainen
57. Niina Lokka
81. Elina Lemström
84. Maarit Matero
85. Arja Gröhn
91. Satu Korteniemi
94. Sari Olin
Anniina Anttila
Nina Lindholm
Suvi Autio
Joukkueenjohtaja:
Pauliina Luukkanen
Valmentajat:
Janne Puustinen
KIEKKO-VANTAA K.H.L.
Naiset eivät levänneet kesälläkään vaan synnyttivät seuraamme uuden harrastekiekkojoukkueen:
K.H.L:n Kilpailullisemmat HarrasteLadyt) ja näin ollen
jo 10-vuotias N.H.L. sai rinnalleen sisarjoukkueen.
Naisten harrastekiekkoilun suosio on kasvanut tasaisen varmasti, ja alkava kausi tuo mukanaan kaivattuja
uudistuksia uusien harrastesarjatasojen myötä.
Joukkueemme lähtee ensimmäiseen kauteensa
hyvin kapealla rosterilla. Joukkueeseen siirtyi “Änäristä” kymmenkunta pelaajaa, ja uusia, vauhdikkaita
pelinaisia on liittynyt joukkoomme alkusyksyn aikana,
mutta lisää, jo hieman pelikokemusta omaavia naisia
otetaankin ilomielin mukaan joukkueeseen.
Joukkue osallistuu eteläisen alueen uutuuteen eli
harrastesarja Pro, joka on selkeästi vauhdikkaampi
sarja mm. karenssittomuuden ansiosta. Sarja tarjoaa
vaihtoehdon jatkaa kiekkoilua harrastuksena aktiivivuosien jälkeen.
Jääharjoitukset alkoivat elokuussa ja Seurapäivillä saimme jo esimakua tulevan sarjakauden pelien
vauhdikkuudesta. Kuvioita hiotaan kuntoon ahkerasti,
jotta olemme valmiit lokakuun loppupuolella alkaviin
sarjapeleihin!
Joukkueen valmennuksesta vastaa Tony Strömsholm yhdessä Lauri Pullan kanssa.
Terv. Mira Björkbacka / jojo
Maalivahdit
Iida Hemming
Leena Nyström
Alexandra Tshurbanoff
Hyökkääjät
Mira Björkbacka
Henrietta Grünn
Minna Honkavaara
Anni Jääskeläinen
Elina Jääskeläinen
Nelly Löfgren
Sari Männikkö
Puolustajat
Iida Hemming
Tanja Huttu
Susanna Lehtoniemi
Noelle Lindfors
Taru Puntari
Marie Reittonen
Salla Similä
Joukkueenjohtaja:
Mira Björkbacka
Valmentajat:
Tony Strömsholm
Lauri Pulla
Huoltajat:
43
KIEKKO-VANTAA HURU-UKOT
Kiekko-Vantaassa voi jääkiekkoa harrastaa monen
ikäisenä. Aikuisten harrastejoukkueella Huru-Ukoilla
on yhdeksäs kausi menossa.
Pelaamme kuntokiekkoa pari kertaa viikossa.
Joukkueen toiminta-ajatuksena on tarjota junioreiden
vanhemmille ja valmentajille mahdollisuus pelata jääkiekkoa kuntoilumielessä.
Tässä joukkueessa jääkiekkoilijan uran voi aloittaa
varttuneemmallakin iällä ilman luistelukoulua, toki
kohtuullinen luistelutaito on oltava ja mukaan pääsee
try-outin kautta. Mukana toiminnassa on myös paljon niitä jotka ovat pelanneet itse pienenä ja tauon
jälkeen taas jatkavat pelaamista.
Sarjapelit jätämme muille joukkueille ettei pelaamisesta tule liian totista ja kynnys olla mukana olisi
riittävän matala. Kauden aikana pelaamme muutamia
harjoituspelejä muiden samantasoisten ja -henkisten joukkueiden kanssa ja kesällä joukkue osallistuu
Savonlinnassa kansainväliseen Woudit-turnaukseen
45+ -sarjassa.
Maalivahdit
2. Janne Puustinen
18. Jani Rekola
75. Jari Pirinen
26.
30.
33.
35.
41.
44.
45.
50.
54.
58.
66.
77.
88.
44
Pelaajat
1. Heikki Raatikainen
4. Eero Heikkinen
5. Reijo Huotari
10. Tomi Lankinen
13. Mikko Yrjölä
19. Janne Pajarinen
21. Jarmo Kallio
22. Ari Karlsson
24. Toni Backlund
25. Santtu Seppälä
27. Jan Grundström
32. Marko Ylen
37. Kari Harju
Terv. Heikki Raatikainen / jojo
Jukka Korhonen
Matti Saarinen
Timo Aalto
Jouni Iivari
Jussi Villanen
Mika Blomerus
Mika Hemming
Harry Starkkila
Juha Truhponen
Mika Broms
Jori Paukkonen
Joni Tikka
Jussi Mattila
Joukkueenjohtaja:
Heikki Raatikainen
Huoltajat:
Ks. pelaajaluettelo
PELIMATKALLASI V O IT M YÖ S YÖ P YÄ
TIKKURILAN URHEILUPUISTOSSA!
Tikkurilan Urheilupuisto on moni-ilmeinen urheilun ja vapaa-ajan keskus Vantaan Tikkurilassa.
Tarjoamme puitteet lukuisille urheilulajeille: jääkiekko, jalkapallo, luistelu, koripallo, lentopallo,
käsipallo, sulkapallo, salibandy, keilailu, paini,
biljardi.
Liikenteellinen sijainti on erinomainen. Tikkurilan
kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Juna- ja
bussiyhteydet ovat hyvät, Helsinki-Vantaan lentokenttä sijaitsee lähellä. Urheilupuiston läheisyydessä on myös runsaasti paikoitustilaa busseille ja
henkilöautoille.
HOTELLI TIKKURILAN
EDULLISET HINNAT
URHEILUJOUKKUEILLE
1 hh
2 hh
3 hh
4 hh
5 hh
6 hh
7-8 hh
61 €/vrk
39,50 €/hlö/vrk
31 €/hlö/vrk
27 €/hlö/vrk
26 €/hlö/vrk
23,50 €/hlö/vrk
22 €/hlö/vrk
Varaustunnus: Pelimatka
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi.
URHEILUTALON KAHVILAN PALVELUT URHEILUJOUKKUEILLE:
Noutopöydästä aamiainen, välipala, lounas,
päivällinen tai illallinen.
LISÄTIEDOT JA VARAUKSET:
Hotelli Tikkurila
Läntinen Valkoisenlähteentie 52 • 01300 Vantaa • Puh. (09) 838400
[email protected] • www.urheilupuisto.com
45
Wellness Loikala
FootBalance Medical
Läntinen Valkoisenlähteentie 52–54
01300 Vantaa
0405650701
Alaraajatutkimus ja askellusanalyysi jalkojen fysioterapialla tai ilman
Kävely- ja juoksutyylejä on yhtä paljon kuin kävelijöitä ja juoksijoitakin. Ja koska ihmiset ottavat
päivittäin 5000–12 000 askelta ja liikuttavat jaloissa 38 lihasta ja jännettä, ei ole aivan se ja sama,
minkälaisessa asennossa jalat ovat liikkuessa. Tarkistuta mahdolliset virheasennot WELLNESS
LOIKALA TRIO AREENA TIKKURILA
Alaraajatutkimuksessa selvitetään jalan rakenne, nilkan liikkeet, mahdolliset jalan liikehäiriöt ja
jaloissa mahdollisesti esiintyvät kovettumat tai hiertymät. Lisäksi selvitetään, miten alaraajat
reagoivat kuormitukseen paikallaan ollessa tai liikkuessa. Askellusanalyysi on hyödyllinen kaikille,
jotka kärsivät alaraaja-, lonkka- tai alaselkävaivoista.
Alaraajafysioterapia on puolestaan terapiaa, jonka keskeisenä tavoitteena on alaraajaongelmien
kuntouttaminen. Wellness Loikalan yksilöllisesti muotoiltujen pohjallisten lisäksi hyödynnetään
kinesioteippausta, sekä yksilöllisiä harjoitteita. Yksilölliset pohjalliset ovat merkiltään laadukkaat
FootBalance Medical .
Yrityksestä
Wellness Loikala toimipiste sijaitsee Tikkurilan jäähallissa Trio Areenassa, Läntinen
Valkoisenlähteentie 52–54, 01300 Vantaa. Toimipiste on ensimmäisessä kerroksessa ja
sijainniltaan keskeinen. Pääset autolla parkkipaikalle aivan viereen tai julkisella liikenteellä bussilla
Valkoisenlähteentielle, Urheilupuiston pysäkille.
Wellness Loikala, Läntinen Valkoisenlähteentie 52–54, 01300 Vantaa
Y-tunnus: 2585568-9
46
TEL: 0405650701
Nordea FI25 1400 3000 1229 19 NDEAFIHH
HALLITUS KAUDELLA 2014-2015
PUHEENJOHTAJA
JONI LINDSTRÖM
p. 050 370 1607
VARAPUHEENJOHTAJA
JANI LOIKALA
p. 040 565 0701
JUHA SUHONEN
p. 050 5686 833
JARI TOPRA
p. 040 841 1425
TAPIO TUOMINEN
p. 040 5533 262
TERO PEKANPALO
p. 0400 690 766
HARRI PELTOLA
p. 0400 817 673
ANSSI AURA
p. 044 9998 888
HALLITUKSEN JÄSENILLÄ ON KÄYTÖSSÄÄN SÄHKÖPOSTIOSOITE [email protected]
HENKILÖKUNTA
VALMENNUSPÄÄLLIKKÖSEURAKOORDINAATTORI
VELLU KINNUNENA-P MUURIMÄKI
p. 0400 870 980
p. 050 576 3278
[email protected] [email protected]
Taitto ja paino: Mainiopaino Oy
Vanta 11/2014
KIEKKO-VANTAA, ITÄ ry
KIEKKO-VANTAAN JUNIORIT ry
LÄTKÄÄ HYVÄSSÄ
SEURASSA!
PYSY TERÄSSÄ!
Orton on kotimainen lasten ja nuorten fysioterapiaan sekä liikuntavammojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon erikoistunut asiantuntija. Isoissa tai pienissä
vaivoissa apuna ovat korkeatasoiset erikoislääkäri-, sairaala- ja
kuntoutuspalvelut.
www.lastenorton.fi
Tenholantie 10, Helsinki
p. (09) 4748 2705