SIPE AJAA ILMAN SARVIA JA KESKISORMIA

1·2015
VAUHTI
KURIIN
keskustaalueilla
PARANTAAKO
peltipoliisi
liikenneturvallisuutta?
SIPE AJAA
ILMAN SARVIA
JA KESKISORMIA
1
VALOKEILASSA
 KUVA MEERI UTTI
Puolet jalankulkijoiden loukkaantumisista tapahtuu suojateillä.
Usein onnettomuus sattuu päivänvalossa ja taajama-alueella.
Lähde: Tilastokeskus, Liikenneturva
2
3
1/2015
PÄÄKIRJOITUS
JULKAISIJA
Liikenneturva
Sitratie 7, 00420 Helsinki
Puh. 020 7282 300,
faksi 020 7282 303
s-posti:
[email protected]
www.liikenneturva.fi
12
6
10
20
4
PÄÄTOIMITTAJA
Pasi Anteroinen
TOIMITUSKUNTA
Pasi Anteroinen
Antero Lammi
Katja Mäkilä
Minna Saarinen
Timo Sormunen
Tuula Taskinen
Juha Valtonen
Kouluteillä on aamuisin vilskettä ja
monta vaaran paikkaa. Seurasimme
neljäsluokkalaisten Emilian ja Pinjan
koulumatkaa Kaarinassa.
TOIMITUS
Liikenneturva ja
Recommended Finland Oy
Töölönkatu 11 A, 00100 Helsinki
Puh. (09) 4154 2211
Helsinki on laskenut
ennakkoluulottomasti
keskusta-alueen ajonopeuksia ja parantanut
samalla suojatieturvallisuutta. Samaa rohkeutta
kaivattaisiin myös maakuntakeskuksilta.
Suojatieturmat ovat
monen osatekijän summa.
Taustalta löytyy kuitenkin
usein myös silkkaa
tarkkaamattomuutta.
Sähköinen liikenteenvalvonta jakaa mielipiteitä.
Tällä kertaa siitä kertovat
omansa Rahtarit ry:n puheenjohtaja Pentti Tiainen
ja Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja
Dennis Pasterstein.
TAITTO
Recommended Finland Oy
KANSI
Kuva: Meeri Utti
18
22
TILAUKSET, PERUUTUKSET
JA OSOITTEENMUUTOKSET
Liikenneturva
Tarja Hämäläinen
PL 29, 00421 Helsinki
s-posti:
[email protected]
Apulanta-rumpali Sipe Santapukki on taittanut
maantietä autolla ja moottoripyörällä. Samalla on
syntynyt selkeä kuva suomalaisesta liikennekulttuurista.
Ota suojatieselfie!
Ministeri Paula Risikko
näytti mallia Seinäjoella.
25
Moottorikelkkoja
koskevasta siirtoajokiellosta on maalaisjärki kaukana,
kirjoittaa Liikenneturvan kouluttaja
Joni Launonen.
PAINO
Lönnberg
JAKELU
Suomen Posti Oy
PL 6, 00011 Posti
Puh. 020 4517 188
faksi 020 4517 578
ISSN 0355-6689
62. vsk.
Suomen Aikakauslehtien
liiton jäsen
EPÄONNISTUNUT
KAMPANJA?
S
inä teet suojatien -kampanja on epäonnistumassa.
Liikenneturva, poliisi ja moottorialan keskusjärjestö
MOLIKE aloittivat viime vuonna kampanjoinnin suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Positiivisella, yksilön
vastuuta korostavalla kampanjalla haluttiin lisätä
suojatieturvallisuutta ilman perinteistä vastakkainasettelua ja syyllistämistä. Pääkohderyhmäksi valitsimme autoilijat.
Jokaisen liikenneturvallisuuskampanjan perimmäinen tavoite
on edistää turvallisuusvisiota, jossa kukaan ei kuole tai loukkaannu
vakavasti liikenteessä. Onnettomuustilastojen käyttö onnistumisen
mittarina on kuitenkin osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi, sillä
turvallisuuteen liittyy liian suuri joukko hallitsemattomia muuttujia
aina säästä kansantalouteen.
Siksi kampanjoille asetetaan tavoitteita, joita voidaan mitata
huomioarvioin sekä seuraamalla koettua turvallisuutta ja asenteita.
Sinä teet suojatien -kampanjan ensimmäisenä vuonna suojatiekeskustelu todella näkyi ja kuului. Mitattavaa tulosta syntyi
niin somessa kuin medioissa. Radiomainokset saivat erinomaiset
huomioarviot ja kuuntelijat kertoivat viestin menneen perille. Neljä
kymmenestä vastaajista kertoi aikeistaan muuttaa käyttäytymistään. Hyviä tuloksia.
Kampanjasuunnittelussa haluttiin mitata myös koetun turvallisuuden kehitystä, jonka oletettiin keskustelun ja käyttäytymisen
muutosten myötä parantuvan. Valitettavasti olettamukset olivat
vääriä.
Keskustelun punaiseksi langaksi on noussut heikko suojatiekulttuurimme. Mielipiteenvaihto on ollut ongelmakeskeistä, jonka ei
jälkiviisaasti ajatellen olisi pitänyt olla yllätys.
Mitä tämä kaikki negatiivinen keskustelu todennäköisesti tuottaa? Arvaukseni on, että heikentyvää
turvallisuuden tunnetta. Tämän vuoden lopussa
yhä useampi suojatien vieressä seisova saattaa
kokea, etteivät autoilijat anna tietä. Kenties yhä
useampi raportoi myös vaaratilanteista.
Sinä teet suojatien -kampanjan ensimmäisen
vuoden onnistumisia ovat olleet runsas keskustelu ja itse ilmoitetut positiiviset käyttäytymisen
muutokset. Koettu turvallisuus voi kuitenkin heikentyä.
Siksi on tärkeää, että kampanjan
toisena vuonna keskusteluun saataisiin myös positiivisia sävyjä.
PASI ANTEROINEN
PÄÄTOIMITTAJA
Twitter: @pastoripastori
TAAJAMANOPEUDET
VAUHTI
✎ TEKSTI TIMO SORMUNEN  KUVAT MEERI UTTI JA SHUTTERSTOCK
Tilastojen valossa
tehokkain tapa
lisätä suojateiden
turvallisuutta on laskea
taajama-alueiden
perusnopeuksia.
TEKEE VAHINKOA SUOJATIELLÄ.
Suojateiden turvallisuutta voi kohentaa taajamissa
mm. liikennevaloilla, korotuksilla, töyssyillä ja
tiemerkinnöillä. Tehokkain tapa on kuitenkin pudottaa
ajonopeuksia. Se vähentää paitsi onnettomuusriskiä myös vakavia henkilövahinkoja.
6
M
onessa kaupungissa
ja kuntakeskuksessa
pohditaan jatkuvasti keinoja, joilla
parantaa suojateiden
turvallisuutta. Apua
haetaan mm. töyssyistä, suojateiden ja
risteysalueiden korotuksista, kavennuksista, kiertoliittymistä, nopeusnäytöistä sekä liikennevaloista.
Turvallisuuden parantaminen
erilaisin rakenneratkaisuin voi näyttää
helpolta, mutta ei suinkaan ole pulmatonta. Esimerkiksi töyssyjä asennetaan
useimmiten vain katuosuuksille, joissa
nopeusrajoitus on yleensä 30 km/h.
Rajoitteena voivat olla esimerkiksi maaperä ja bussireitit. Savipohjainen maa
saattaa välittää töyssyjen tuottamaa
tärinää myös viereisiin rakennuksiin.
Risteyskorotusten ja kiertoliittymien rakentamista hillitsevät myös
kustannukset. Liikennevalojen kohdal-
la ollaan kriteerien osalta vielä tarkempia. Uutena
vaihtoehtona on kokeiltu huomiovaloja, jotka varoittavat autoilijoita suojatielle tulevasta jalankulkijasta
tai pyöräilijästä.
Kustannustehokas tapa lisätä suojateiden turvallisuutta on laskea taajama-alueiden perusnopeuksia.
Se pudottaa varsin nopeasti onnettomuusmääriä ja
vähentää vakavia henkilövahinkoja. Esimerkiksi
30 km/h törmäysvauhdilla yli puolet jalankulkijoista
selviää lievin vammoin, viidenkympin vauhdissa enää
neljännes.
Alemmat ajonopeudet tuovat jalankulkijoille ja
pyöräilijöille selkeää helpotusta katujen ja ajoväylien ylitykseen. Myös autoilijat havaitsevat ja
ehtivät reagoida muuttuviin liikennetilanteisiin
paremmin.
Helsingissä hyviä kokemuksia
Helsingissä nopeusrajoituksia on pudotettu asteittain 1970-luvulta lähtien. Nykyisin esikaupungin ja
ydinkeskustan nopeusrajoitukset ovat vilkkaimpia
pääväyliä lukuun ottamatta 30 km/h tai 40 km/h.
Helsinki pudotti kantakaupungin yleisrajoituksen
7
TAAJAMANOPEUDET
Liikenteen nopeusvalvonta on poliisin vastuulla, mutta
nopeuksia voi tarkkailla ja mitata myös näyttötauluilla.
Niitä on viime vuosina ilmestynyt pääväylien lisäksi myös
taajama-alueille.
Suosion taustalla on monikäyttöisyys: pelkän nopeusnäytön
ohella taulu kerää ja tallentaa tietoa liikennemääristä. Tekniikan
kehittyessä taulujen hinnat ovat laskeneet muutamaan tuhanteen
euroon ja käyttöönotto on helppoa. Oman erillisen tolpan sijaan
taulun voi kiinnittää esimerkiksi valaisinpylvääseen, jolloin se on
siirrettävissä paikasta toiseen kulloisenkin tarpeen mukaan.
Kokemukset eri puolilta Suomea ovat pääosin positiivisia.
Keskinopeudet ovat pudonneet ja suuria ylinopeuksia on
vähemmän.
Raisiossa nopeusnäyttötauluja otettiin käyttöön 40 km/h
rajoitusalueella joulukuussa 2014. Mittalaitteet olivat aluksi paikallaan ilman näyttötauluja ja sitten näyttötaulujen kanssa.
Näyttötauluilla ylinopeutta ajaneiden määrä putosi jo yhdessä viikossa noin 20 prosenttia. Nyt kaksi taulua on paikallaan
vakituisesti ja yhtä siirretään asukkaiden toivomusten mukaan.
Asukaspalaute on ollut positiivista.
Liikenneturvan Turun yhteyspäällikön Tapio Heiskasen
mukaan näyttötaulujen vaikutus perustuu pitkälti kuljettajan
muistuttamiseen ja sosiaaliseen paineeseen.
”Ylinopeutta vilkuttava taulu tai mutrusuu osoittaa muillekin
kulkijoille, että tässä ajaa lainrikkoja. Oikein toimiva saa puolestaan palkkioksi hymynaaman”, Valtonen naurahtaa.
Näyttötaulu sopii parhaiten lyhytaikaiseen käyttöön, kuten
tiedotus- ja valvontakampanjoihin tai nopeuksien väliaikaiseen
pudottamiseen esimerkiksi tietöiden ajaksi. Joissakin tapauksissa se voi olla vaihtoehto myös kiinteälle hidasteelle.
”Pitkäaikaisessa käytössä kannattaa huomioida, että tekniikka vaatii huoltoa ja ylläpitoa. Lisäksi tauluihin totutaan varsin
pian ja nopeuksien hillitsemiseen saatetaan tarvita muitakin
toimenpiteitä”, Heiskanen muistuttaa.
Suunta alaspäin myös Iisalmessa
Ajonopeuksien pudottaminen on
kaunistanut vahinkotilastoja myös
Iisalmessa. Suojateiden turvallisuutta
on parannettu niiden lisäksi korotuksilla, töyssyillä ja kavennuksilla liiken-
Suunta on oikea, mutta työtä riittää edelleen, painottaa Helsingin
kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinööri Hanna Strömmer.
8
JALANKULKIJOIDEN HENKILÖVAHINKOONNETTOMUUDET HELSINGISSÄ 2005-2013
Lähde: Helsingin kaupunki, Tilastokeskus
Näyttötaulu keventää
kaasujalkaa
40 km/h-tasolle jo vuonna 1992.
Vuonna 2004 nopeutta pudotettiin
nykyiseen 30 kilometriin tunnissa,
jälleen ensimmäisenä kaupunkina
Suomessa. Tutkija Eero Pasasen ajama
linjaus oli aikanaan rohkea ja nostatti aluksi kovaa kritiikkiä. Nyt samaa
mietitään myös monessa maakuntakeskuksessa.
Jalankulkijoiden onnettomuudet
ovat vähentyneet Helsingissä tasaisesti 1990-luvun alusta lähtien, vaikka
autoilu on samaan aikaan vain lisääntynyt. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinööri Hanna
Strömmerin mukaan ajoneuvojen,
infrastruktuurin ja asenteiden parantumisella on tässä osansa, mutta myös
alhaisemmat nopeusrajoitukset ovat
vaikuttaneet positiivisesti. Lisäksi
ajonopeudet ovat pudonneet niilläkin
kaduilla, joissa rajoitukset on pidetty
ennallaan.
”Kantakaupungin vahinkotiheys on
rajoituksista huolimatta moninkertainen esikaupunkeihin verrattuna. Lisäksi yli puolet henkilövahingoista sattuu
kantakaupungin suojateillä, kuolemaan
johtaneista onnettomuuksista kaikki.
Työtä siis riittää vielä tehtäväksi”,
Strömmer muistuttaa.
80
70
60
50
40
30
20
10
2005
2006
2007
Kantakaupunki
2008
2009
2010
2011
2012
2013
Esikaupunki
neturvallisuuteen budjetoiduilla noin
30 000 eurolla vuodessa.
Parannuksia on tehty eri puolilla
kaupunkia ja etenkin koulujen lähistöllä.
”Jalankulkijoiden ja kevyen liikenteen onnettomuudet ovat pudonneet
kymmenessä vuodessa alle puoleen
entisestä. Myös liikennevahinkojen kokonaismäärä on pudonnut kolmanneksella eli positiiviset vaikutukset ovat
selkeät”, Iisalmen kaupungin suunnittelupäällikkö Jyrki Könttä tiivistää.
Parannustoimet ovat osa Ylä-Savon
liikenneturvallisuussuunnitelmaa,
joka kattaa Iisalmen lisäksi Kiuruveden, Vieremän, Lapinlahden, Pielaveden ja Sonkajärven. Tavoitteena on,
että taajamanopeudet pudotetaan
lähivuosina kaikilla paikkakunnilla
tasolle 30 km/h.
Iisalmessa huomio kiinnittyy seuraavaksi vielä remontin alla olevalle
keskusta-alueelle ja koulureiteille.
”Alempiin rajoituksiin, hidasteisiin ja kiertoliittymiin suhtaudutaan
varsin positiivisesti myös autoilijoiden
puolella, sillä ne eivät turhaan pysäytä
liikennevirtaa. Eniten ärsyttävät uudet
liikennevalot”, Könttä toteaa.
Taloustilanne ja asenteet muutosjarruina
Helsingin haasteena ovat maakuntakaupunkeihin verrattuna moninkertaiset jalankulkijamäärät. Sen kestävä
ratkaiseminen edellyttäisi Hanna
Strömmerin mielestä selkeästi heitä
palvelevaa liikennesuunnittelua. Asennemuutoksen ohella tarvitaan myös
rahallisia panostuksia, mikä kuntien
nykysuhdanteessa näyttää alati vaikeammalta yhtälöltä.
Helsingissäkin on monilla pääkaduilla edelleen suunnitteluohjeen
vastaisia, useamman kaistan ylittäviä
liikennevalottomia suojateitä. Asiaan
on tartuttu tuoreessa Liikenneturvallisuusohjelmassa, jossa ehdotetaan
vaarallisten suojateiden kartoitusta,
arviointia ja selkeää toimenpideohjelmaa.
Kaupungin nykyisessä taloustilanteessa sen toteuttaminen on kuitenkin
kysymysmerkki.
”Suomesta puuttuu edelleen yleistä
tahtoa jalankulkijalähtöiseen liikennesuunnitteluun. Esimerkiksi Ruotsissa ja
Norjassa on myös pääkaduilla älykkäästi suunniteltuja hidasteita ja ajonopeuksien kameravalvontaa”, Strömmer
toteaa. ✔
9
TUTKITTUA
✎ TEKSTI JUHA VALTONEN, TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, LIIKENNETURVA
SILMÄT AUKI
JA AJATUS
MUKAAN
SUOJATIELLÄ
Iäkäs.
Suojatieonnettomuuksissa
uhri on erittäin usein iäkäs ihminen;
75 prosenttia oli yli 65-vuotiaita.
Vuosien 2009-2013 loukkaantumisista
suojateillä lähes kolmannes (30 %)
tapahtui lapsille tai nuorille
(alle 25 v.) ja yli neljännes
(28 %) iäkkäille.
Nopeusrajoitusalueella
40-50 km/h
83 %
Ei valo-ohjausta
81 %
Suuressa
kaupungissa Helsinki,
Tampere, Turku
Nainen
67 %
37 %
Taajama-alueella
Aamu- tai
iltapäiväruuhkassa
95 %
59 %
Suomalaista suojatiekulttuuria moititaan huonoksi. Yleensä sillä tarkoitetaan
sitä, että autoilijat eivät anna suojatielle pyrkivälle jalankulkijalle ”esteetöntä kulkua”,
kuten laki edellyttää. Suojatiekulttuuria käytetään myös selityksenä, kun tarkastellaan
jalankulkijoiden onnettomuuksien määrää ja kehitystä. Mikä meikäläisessä
suojatiekulttuurissa lopulta mättää, ja miten sitä voisi muuttaa?
Päivänvalossa
57 %
Kuiva keli
49 %
katseen kohdistaminen navigaattoriin
voi olla kohtalokas suojatielle tulevalle
jalankulkijalle. Tarkkaamattomuus
voi olla ongelma myös jalankulkijalle.
Esimerkiksi yhdessä suojatieonnettomuudessa tutkijalautakunta epäili, että
sekä auton kuljettajan että alle jääneen
jalankulkijan tarkkaavaisuus oli häiriintynyt onnettomuustilanteessa puhelimen käytön vuoksi.
Perusongelmaksi suomalaisten
taajamien suojatiekulttuurissa ja sitä
kautta suojateiden turvallisuudessa
ovat liian korkeat nopeusrajoitukset.
Helsinkiä lukuun ottamatta vallitseva
nopeusrajoitus kaupunkien keskustoissa ja asuntokaduilla nopeusrajoitus on
lähes pelkästään 40 km/h. Helsingissä
päätettiin 30 km/h-rajoituksen laajamittaisesta käyttöönotosta jo vuonna
2004, mutta käytäntö ei ole juurikaan
levinnyt muualle maahan.
Jalankulkijan turvallisuuden kannalta näiden kahden ajonopeuden ero
on dramaattinen. Siinä, missä 30 km/h
nopeudella ajanut kuljettaja sekunnin
reaktioajan jälkeen jarruttamalla on
saanut ajoneuvonsa pysähdyksiin, on
vastaavassa kohdassa 40 km/h ajaneella kuljettajalla nopeutta jäljellä reilusti
yli 30 km/h.
Tekniikka ei ratkaise kaikkea
S
uomalaisesta suojatiekulttuurista saa jonkinlaisen
käsityksen, kun käy läpi tapahtuneiden onnettomuuksien kulkua. Kuolemaan
johtaneista suojatieonnettomuuksista lähes kaikki on tutkittu tutkijalautakuntamenettelyllä, joten niistä
on olemassa hyvin kattavaa tietoa.
Suojatiekulttuurin kompastuskiviä
löytää, kun käy läpi onnettomuusaineistoja viiden vuoden ajalta. Onnettomuuksista löytyy monia yhdistäviä
tekijöitä, mutta toisaalta kahta samanlaista onnettomuutta saa tosissaan
etsiä. Siksi kaikkia suojatieturmia ei
myöskään voi automaattisesti laittaa
kehnon suojatiekulttuurin piikkiin.
Suojatieonnettomuuksissa on muiden kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tavoin tapauksia, joiden
taustalta löytyy kaikin tavoin liikenteeseen kuulumatonta käyttäytymistä.
Jos kyseessä on silmitön ylinopeus
taajama-alueella, törkeä rattijuopumus
10
tai jalankulkijan täysin varomaton
ryntääminen suojatielle humalassa, ei
kyse ole pelkästään huonosta suojatiekulttuurista.
Punaista päin
Suojatieonnettomuuksissa merkittävä
erotteleva tekijä on siinä, onko suojatie
ollut valo-ohjattu vai ei. Liikennevalojen kanssa onnettomuuden taustalla on
yleensä toisen osapuolen kulkeminen
päin punaista. Kääntymistilanteissa onnettomuuksia voi sattua myös
vihreällä kuljettaessa, kun ajoneuvo
kääntyy risteävälle suojatielle. Kääntymisissä väistämisvelvollisuus on aina
ajoneuvon kuljettajalla.
Tarkasteluajanjaksolla 2009–2013
kuolemaan johtaneista suojatieonnettomuudesta yhdeksän sattui valo-ohjatulla suojatiellä. Lisäksi ne osuivat
suuriin kaupunkeihin: Helsinkiin,
Tampereelle, Turkuun ja Vantaalle.
Kaikissa tapauksissa onnettomuuspaikan nopeusrajoitus oli 40 tai
50 km/h. Kolmessa tapauksessa oli
kyseessä jalankulkijan punaista päin
käveleminen. Kuudessa tapauksessa
puolestaan väistämisvelvollisuus oli
ajoneuvolla joko punaisen valon tai
kääntymisen takia. Yhdessä henkilöauton kuljettaja ajoi ylinopeudella päin
punaista. Seitsemässä tapauksessa vastapuolena oli raskas ajoneuvo. Niistä
neljä oli linja-autoja.
Muut tarkastelujaksolla tapahtuneet
45 kuolemaan johtanutta suojatieonnettomuutta jakautuivat alueellisesti
ympäri Suomea, tosin kahdeksan niistä
sattui Helsingissä.
Taustalla usein autoilijan havaintovirhe
Jalankulkija on suojaton tienkäyttäjä,
siksi suojateitä koskevat säännökset
velvoittavat hyvin pitkälle ajoneuvon
kuljettajan väistämisvelvolliseksi.
Pykälät velvoittavat myös jalankulkijaa.
Häneltä edellytetään sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys
ja nopeus edellyttävät (tll 44§).
Aineistona käytetty vuosina
2009-2013 sattuneita kuolemaan
johtaneita suojatieonnettomuuksia.
Lähteinä: Tilastokeskus ja LVK.
Suurimmassa osassa suojatieonnettomuuksia vaaraa ei havaita tai se
havaitaan liian myöhään. Kaupunkien
ydinkeskustoja lukuun ottamatta
taajamien suojateillä on autoilijan
näkökulmasta harvoin jalankulkijoita.
Varsinkin tutuissa taajamaympäristöissä totutaan ajamaan ilman jatkuvaa
valmiutta pysähtyä suojatielle.
Kun kuljettajat ovat tietoisia nopeusvalvonnan vähäisyydestä ja tuntevat valvonnan puuttumiskynnyksen,
lähentelee käytännön ajonopeus usein
viittäkymppiä, vaikka merkki kadulla
näyttäisi 40 km/h.
Kun ylinopeuteen lisätään ripaus
huonoja olosuhteita, ennen kaikkea
pimeyttä, niin riskikerroin kasvaa.
Syksyisen märkä tienpinta, sateinen
sää, kulunut tuulilasi ja vastaantulevan
auton valojen häikäisy vaikeuttavat
kuljettajan havainnointia.
Vastaava ongelma voi tulla vastaan
myös aivan toisenlaisissa valaistusolosuhteissa. Matalalta kirkkaasti paistava aurinko voi häikäistä kuljettajan
yllättävästi, jolloin jalankulkija saattaa
jäädä havaitsematta. Tällaisia tapauksia
oli läpikäydyssä aineistossa useita.
Vauhtia liikaa ja huomio väärässä paikassa
Suojatieonnettomuudet ovat suurelta
osin inhimillisen virheen seurausta.
Vaara jää havaitsematta tai havaitaan
liian myöhään.
Liikenneturva on viimeisen vuoden
aikana kampanjoinut sen puolesta, että
liikenteessä keskityttäisiin pääasiaan
eli liikenteeseen. Auton ajotietokoneen
tarkastelu, älypuhelimen vilkaisu tai
Inhimilliseen virheeseen pyritään
puuttumaan myös ajoneuvotekniikalla.
Uusien autojen törmäysturvallisuusvaatimuksissa huomioidaan myös
suojaamattoman tienkäyttäjän tarpeet,
ja vaatimuksia ollaan tiukentamassa.
Sensoritekniikan kehittyminen tuo
sekin markkinoille jalankulkijan tunnistavia törmäyksenestojärjestelmiä.
Houkuttimena tällaisten järjestelmien kehittämiselle on myös se, että
tiukentuvien törmäysturvallisuusvaatimuksien täyttämiseltä voi välttyä,
jos ajoneuvossa on vastaavasti toimiva
törmäyksenestojärjestelmä.
Tämäkään ei poista tarvetta alentaa
Suomen taajamien nopeusrajoituksia
30 km/h:iin, koska useimmissa tapauksissa jalankulkijan estojärjestelmien
luotettava toiminta on suunniteltu noin
30 km/h nopeuteen. Hieno ajoneuvotekninen järjestelmä voi myös koitua
jalankulkijaturvallisuuden riskiksi, jos
saavutettu turvallisuushyöty ulosmitataan lisäämällä ajonopeutta taajamassa
ja ulkoistamalla kuljettajan oma tarkkaavaisuus ajoneuvotekniikalle. ✔
11
TIEN PÄÄLLÄ
✎ TEKSTI TIMO SORMUNEN  KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ
MONTA
VAARAA
OMPI
EESSÄ
Valkeavuoren koulu Kaarinassa on noin tuhannen
oppilaan yhtenäiskoulu, jossa samalla tontilla on
myös lukio. Arkiaamuina sen ympäristössä ja
etenkin koulun viereisillä kaduilla käy melkoinen
kuhina. Seurasimme neljäsluokkalaisten Emilian ja
Pinjan koulumatkaa kotiovelta koulun pihaan.
12
13
TIEN PÄÄLLÄ
VALKEAVUOREN KOULUN
LIIKENNETEEMOJA
”Kohta tullaan siihen
pahimpaan paikkaan”,
Pinja muistuttaa ja viittaa
kädellään eteenpäin.
· Paikallisen autokoulun järjestämä
polkupyöräkoulu keväisin 1-luokkalaisille.
· Tukioppilaiden jakamat purukumit kaikille
heijastimilla varustautuneille suojatien
ylittäjille.
· Käräytä näkyvä kaverisi -kampanja. Luokan
oppilaat valitsivat keskuudestaan näkyvän
luokkakaverin, jonka oppilaskunta palkitsi.
· 9. luokan valinnaiskurssina on mopokoulu,
jossa paikallinen autokoulu järjestää luennot
ja ajoharjoittelun. Kurssilla opetellaan myös
mopon korjausta ja huoltoa.
· Aamunavauksissa mukana myös
ajankohtaisia liikenneteemoja.
Emilian ja Pinjan koulumatkalla on pituutta vajaat 1,5 kilometriä. Vaarallisin paikka
on koulualueen edustan suojatie, jossa aamutuimaan riittää vilskettä.
K
ouluun pyörällä vai kävellen? Siinä kysymys, jota
monessa eteläisen Suomen
perheessä on tänä talvena
pähkäilty jo helmikuun
puolivälistä lähtien.
Kaarinan Valkeavuoren alakoulun
neljäsluokkalaisille Emilialle ja Pinjalle säännöt ovat kuitenkin selvät.
”Jos on yöllä ollut pakkasta, niin
sitten pitää kävellä”, tytöt toteavat ykskantaan ja heittävät reippaasti reput
selkään. Pyörät saavat vielä odottaa
lämpimämpää keliä.
Kello käy puolta yhdeksää ja edessä
on runsaan kilometrin pituinen koulumatka, jota tytöt ovat taivaltaneet
yhdessä ekaluokalta lähtien. Nopeasti
laskien matka kuljettu jo noin tuhat
kertaa ja mahdolliset vaaranpaikat ovat
kaveruksilla hyvin tiedossa.
”Reitti käveltiin moneen kertaan
läpi jo ennen ekaluokan alkamista”,
muistelee Emilia ja loksauttaa kotioven
kiinni.
Tarkkana kuin porkkana
Ensimmäisen kerran päätä on käänneltävä puolelta toiselle heti rivitalon
14
pihasta poistuttaessa. Kevyen liikenteen väylä on ohikulkevan Jumpurintien vastakkaisella puolella eikä
kotitalon kohdalla ole suojatietä.
”Tässä pitää olla tarkkana”, tytöt
muistuttavat.
Matka jatkuu reippain askelin
koulua kohti. Muutama pyöräilijä
rimpauttaa kelloa ja väistämme kuuliaisesti kevyen liikenteen väylän oikeaan
reunaan.
”Nämä yhdeksän aamut on selvästi
hiljaisempia. Liikennettä on vähemmän”, Emilia toteaa.
Tulemme Jumpurintien ylittävälle
suojatielle, jonka jälkeen tytöt sukeltavat vilkkaasti liikennöidyn Saaristotien
alittavaan alikulkutunneliin. Korvissa
kaikuu taukoamaton liikenteen humina, johon sekoittuu rekkojen jyrinä.
Vaara vaanii koulun kohdalla
Hiekoitushiekka rahisee kenkien alla,
kun matka jatkuu kohti edessä häämöttävää koulukeskusta. Tulemme taas
suojatien kohdalle ja tyttöjen katse
kääntyy jo hyvissä ajoin vasemmalle.
Teatterille vievälle tienpätkälle käännytään suoraan Saaristotieltä.
Ajoissa perillä
ja taas kerran
turvallisesti.
Polkupyörät
pysyvät kotona
yöpakkasten
aikaan.
15
TIEN PÄÄLLÄ
FAKTA:
Yleisesti ottaen lasten
liikenneturvallisuus on
parantunut. Kymmenessä
vuodessa kuolemien
määrä on puolittunut ja
loukkaantumisten määrä
on laskenut 40 prosenttia.
“Riskit kasvavat, kun pyöräily- ja mopokausi kunnolla
käynnistyy. Pelti on muutaman kerran peräänajossa
kolissut, mutta henkilövahingoilta on onneksi
säästytty”, Veli-Matti Hanhela huokaa.
Koulun ja sen lähiympäristön vaaranpaikkoja on
kartoitettu muutaman vuoden välein. Tuumasta on
tartuttu myös toimeen.
”Vanhempien koulukyyditykset menivät sellaiseksi
hässäkäksi, että päätimme ohjata ne tuolla kauempana olevalle linja-autojen kääntöpaikalle. Lapset
voi jättää myös koulun toiselle puolen, mikä sekin
helpottaa aamuruuhkaa ja vähentää riskejä”, Hanhela
kertoo.
Liikenneturvallisuuden eteen on tehty opettajakunnassa muutakin arkista työtä. Näköesteeksi
kasvaneita istutuksia on poistettu kadunvarresta ja
koulukyydityksiä on ohjattu uusille reiteille keltaiset varoliivit päällä. Yhteydet kaupungin suuntaan
ovat tiiviit ja havaituista puutteista välittyy viesti
eteenpäin. Hyvänä esimerkkinä on kevyen liikenteen
väylä, joka rakennettiin koulun aloitteesta linja-autojen kääntöpaikan viereen.
”Alikulku tähän koulun edustalle on ollut jo pitkään toivelistalla. Paine sen rakentamiseksi kasvaa
tulevina vuosina entisestään, sillä alueelle on suunniteltu mm. koululaajennusta. Toteutuessaan se lisää
liikennettä entisestään”, Hanhela muistuttaa.
Turenki satsasi kevyen
liikenteen turvallisuuteen
Turengissa Janakkalassa on tartuttu härkää sarvista ja
parannettu taajaman liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla.
KARTOITA OMAN
KOULUSI VAARANPAIKAT
liikenneturva.fi/opettajille/
vaaranpaikkakartoitus
Vaaraa vaanii, mikäli kevyen liikenteen väylällä ei pidä silmiään auki.
Tällä kertaa kääntyjiä ei ole ja
tyttöjen jalka käy taas toisen eteen.
Pääväylän kupeessa kulkeva pyörätie
tekee pari mutkaa ja sukeltaa jälleen
alikulkutunneliin, tällä kertaa alitetaan vanha Helsinki-Turku -tie.
”Kohta tullaan siihen pahimpaan
paikkaan”, Pinja muistuttaa ja viittaa
kädellään eteenpäin.
Pyörätien päässä näkyy korotettu
suojatie, jonka yli käy jatkuva liikennevirta. Vilkkaasti liikennöidyn
Voivalantien toisella puolella on lukio
ja sen takana mäenrinteessä tyttöjen
opinahjo.
Pienen odottelun jälkeen henkilöauto pysähtyy suojatien eteen ja kaksikko
pääsee turvallisesti määränpäähänsä.
Alkikulkua odotellessa
Tyttöjen viimeistä kadunylitystä seuraa
silmä tarkkana myös oma luokanopettaja Veli-Matti Hanhela.
”Tämä on kiistatta vaaranpaikka,
sillä liikennettä on etenkin koulujen
alkaessa melkoisesti. Ja riskit vain
kasvavat, kun pyöräily- ja mopokausi
kunnolla käynnistyy. Pelti on muutaman kerran peräänajossa kolissut,
mutta henkilövahingoilta on onneksi
säästytty”, Hanhela huokaa.
16
Aivan kaikkia riskejä ei matkan varrelta
pystytä koskaan poistamaan. Niitä voi
kuitenkin oppia välttämään, kun kulkee
koulumatkat vanhempien autokyydin
sijaan kävellen tai pyöräillen.
Kulkemalla oppii
Koululaisten omia liikennetaitoja ja -osaamista
pyritään niitäkin päivittämään, vaikka tehtävä vaatii
nykymuotoisessa opetussuunnitelmassa melkoista
sommittelua. Takavuosina liikennekasvatus sujahti
luontevasti kansalaistaidon tunneille, mutta nyt se ei
enää istu täysin minkään oppiaineen alle.
”Käytännössä se tarkoittaa erilaisia teemapäiviä
tai -viikkoja, jolloin kiinnitetään huomiota johonkin
ajankohtaiseen asiaan, kuten esimerkiksi heijastimiin ja pimeällä liikkumiseen. Paikallinen autokoulu
käy puolestaan antamassa alimmille luokille liikennesääntö- ja pyöräilykoulutusta. Ajoluvan kouluun saa
vasta sen jälkeen”, Hanhela luettelee.
Samaan hengenvetoon Hanhela tosin muistuttaa,
että koulumatkojen turvallisuus on parantunut huimasti hänen omista lapsuusvuosistaan. Toisaalta, aivan kaikkia riskejä ei matkan varrelta pystytä koskaan
poistamaan. Niitä voi kuitenkin oppia välttämään, kun
kulkee koulumatkat vanhempien autokyydin sijaan
kävellen tai pyöräillen.
”Tämä tuntuu vanhemmilta joskus unohtuvan. Ja
onhan se myös arkiliikuntaa, joka monella lapsella
jää aivan liian vähiin.” ✔
Viime kesänä ja syksyllä tehtyjen toimenpiteiden taustalla on
konsulttiyhtiö Rambollin aiemmin keväällä tekemä selvitys, joka
paljasti useita puutteita kevyen liikenteen turvallisuudessa. Varsinkin ylinopeudet ja huoleton ajotapa loivat toistuvasti vaaratilanteita koulujen lähellä olevilla suojateillä.
Parantamiskeinoiksi seuloutuivat mm. suojateiden kaventaminen, korottaminen sekä näkyvyyden ja valaistuksen parantaminen. Luupin alla olivat myös alueen nopeusrajoitukset.
Turvallisuusprojektissa uutta oli se, että yksittäisten parannuskohteiden sijaan taajamaan liikennejärjestelyjä tarkasteltiin
laajempana kokonaisuutena. Samalla pohdittiin, kuinka Ely-keskuksen hankkeelle myöntämillä euroilla saataisiin mahdollisimman paljon aikaiseksi.
Suojatieturvallisuutta parannettiin etenkin koulujen läheisyydessä ja koululaisten käyttämien reittien varrella. Taajaman
nopeusvalvontaan tulivat avuksi näyttötaulut ja sieltä poistettiin kaksi pulmalliseksi havaittua suojatietä. Janakkalan kunta
investoi samassa yhteydessä uuteen kevyenliikenteen väylään
ja katuvalojen uusimiseen.
Viestintään kannattaa panostaa
Uudenmaan Ely-keskuksen liikenneturvallisuusvastaavan Sonja
Heikkisen mukaan parannustöiden myötä nopeudet ovat pudonneet ja turvallisuus parantunut.
”Pääsimme parantamaan monta suojatietä samanaikaisesti ja
tällaiseen kokonaisvaltaisempaan parantamiseen pitäisi tähdätä
muuallakin”, Heikkinen toteaa.
Oppia kertyi myös viestinnästä, jota on Heikkisen mukaan suunniteltava huolellisesti. Kunnan omat viestintäkanavat kannattaa
ottaa aktiivisen käyttöön, mutta myös sosiaaliselle medialle on
käyttöä.
”Etenkin suojateiden poistaminen tai korokkeiden korkeus
herättää paljon tunteita ja jälkeenpäin palaute voi olla tiukkaakin. Tästä saimme oppia myös Turengissa”, Heikkinen kertoo.
17
MINÄ AJAN
SIMO ”SIPE” SANTAPUKKI
· Muusikko, säveltäjä, Apulanta Oy:n
toimitusjohtaja
· Motoristi ja moottoriurheilun harrastaja
· Ajanut rallia, jokamiesluokkaa ja Formula
3-luokkaa (SM-hopea v. 2004)
· Motto liikenteessä: Ennakoi, jousta ja
varaa riittävästi aikaa!
Sopu sijaa antaa, muistuttaa vanha kansanviisaus.
Se on myös Apulanta-rumpali Sipe Santapukin
ohjenuora, kun mies lähtee tien päälle.
SIPE SOMPAILEE
SOPUISASTI
✎ TEKSTI TIMO SORMUNEN  KUVAT MEERI UTTI
M
uusikko ja toimitusjohtaja Sipe Santapukki on ehtinyt
vuosien varrella
ajaa Suomea ristiin
rastiin. Maanteiden ja
Euroopan autobahnien lisäksi mies on
hakenut tuntumaa myös rallipoluilta ja
moottoriradoilta.
Santapukki tunnustautuu vauhdin
ja tehokkaiden menopelien ystäväksi,
mutta liikenteessä kaahailu saa mieheltä selkeän tuomion. Kaasujalka painuu
lähemmäksi lattiaa vasta moottoriradalla tai Keski-Euroopan vapaiden
nopeuksien moottoriteillä.
”Jos haluaa kokeilla oman auton tai
moottoripyörän tehoa, on mentävä sinne missä ei ole vaaraksi muille. Radalla
voi testata, miten ajopeli käyttäytyy
kovemmassa vauhdissa. Siitä saa oivaa
oppia arkiajoon ja selkärankamuistia
äkkitilanteisiin. Niitä tulee väistämättä
joskus eteen, vaikka ajaisi kuinka ennakoivasti”, Santapukki opastaa.
Asenteet uusiksi ohituksissa
Omaa ajotyyliään Santapukki luonnehtii joustavaksi ja kaipaa vastaavaa
asennetta myös muilta tiellä liikkujilta. Se tuo liikenteeseen sujuvuutta ja
turvallisuutta.
Esimerkkinä hän mainitsee ohitus18
kaistat, joissa ohitettavilla on turhan usein tapana nostaa myös omaa
nopeutta. Näin alun perin turvalliseksi
ajateltu ohitus muuttuu keskinäiseksi
kilpa-ajoksi, joka pahimmillaan jatkuu
kilometrikaupalla.
”Ärsyttävinkään ohitus ei saa sumentaa mieltä, nostattaa keskisormea
ja kasvattaa päähän pirunsarvia. Pinnan kiristyessä tekee helposti virheitä,
vaikka liikenteessä ne pitäisi minimoida. Parempi on vain laskea kymmeneen
ja muistaa, että kilparadallakin parhaat
kuskit ovat jäätävän rauhallisia.”
Petrattavaa on myös suojatiesäännöissä. Jalankulkija saa odotella
pitkään vuoroaan ja vielä heikommin
noteerataan suojatien eteen pysähtyneet ajoneuvot. Pelottavan moni ajaa
vain surutta eteenpäin.
”Tämä perussääntö pitäisi varmaan teipata punaisella jokaiseen
ajokorttiin.”
Keikkakuskin kova koulu
Sipe Santapukin oma autoilu alkoi
18-vuotiaana, kun synttäripäiväksi
ajoitettu inssiajo Heinolassa meni läpi.
Samalla nousukiidossa ollut Apulanta
sai keikka-auton rattiin lisäkuskin.
Uuden kuskin ja itse asiassa koko
orkesterin taival oli tulla tiensä päähän
jo viikkoa myöhemmin. Yhtye oli palaa-
massa Heinolaan, kun ajovuorossa ollut
Santapukki alkoi räplätä autoradioita
Hämeenlinnan väylällä. Lumisateessa
auto lähti hallinnasta ja päätyi keikkumaan reunakaiteen päälle.
”Alkuvuosina keikkareissut tehtiin
henkilöautolla ja kotiin tultiin kelillä
kuin kelillä. Soittokamat survottiin
takakonttiin ja takapenkille sekä apukuskin ja takana matkustaneen syliin.
Kaasujalka pidettiin kuitenkin kurissa,
sillä perille oli päästävä kamat ja miehet ehjänä”, rumpali muistelee.
Viime vuosina Santapukki on alkanut viihtyä entistä paremmin kaksipyöräisten selässä. Samalla on voinut
tarkkailla liikennettä entistä laajemmasta vinkkelistä.
Suvaitsevaisuutta ja joustavuutta
kaivattaisiin myös suomalaisautoilijoiden ja motoristien väliseen suhteeseen.
”Kaistaa annetaan nihkeästi, ohi ei
välttämättä päästetä ja turvavälit ovat
lyhyitä, vaikka motoristit eivät taatusti
ole tien tukkeita. Prätkä myös pysähtyy
autoa tehokkaammin, joten riittävä
turvaväli on ehdoton juttu. Teimme viime kesänä pyöräreissun halki Euroopan
ja matkan varrella näki monenlaista
liikennekulttuuria. Toimivuuden ja
joustavuuden puolesta Saksa on ehdoton mallimaa.” ✔
19
KAHTA KAISTAA
Todellinen pelote
kameravalvonnasta tulee
vasta sitten, kun aktiivisia
kameroita on riittävästi ja
niiden paikkaa vaihdetaan
jatkuvasti.
Kameroiden avulla
säästetään vuosittain
noin 30–40 ihmishenkeä.
Kameravalvonta on myös
kustannustehokasta.
LISÄÄKÖ
LIIKENNEPELTIPOLIISI TURVALLISUUTTA?
✎ TEKSTI TIMO SORMUNEN  KUVAT TIMO HARTIKAINEN JA MEERI UTTI
S
ähköinen nopeusvalvonta on viime vuosina yleistynyt eri
puolilla Suomea ja ”peltipoliiseihin” satsataan myös tulevina vuosina.
Kameravalvonta herättää tienkäyttäjissä vahvoja
tunteita puolesta ja vastaan. Tilastojen valossa ne puolustavat paikkaansa. Silti moni kysyy, parannetaanko
jo olemattomasta ylinopeudesta seuraavalla muistutuskirjeellä
liikenneturvallisuutta.
Debatti-palstalla asiaan ottavat kantaa kuopiolainen kuljetusyrittäjä ja Rahtarit ry:n puheenjohtaja Pentti Tiainen sekä
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pastertein.
Sähköiseen liikennevalvontaan on panostettu viime vuosina määrätietoisesti
ja sama linja jatkuu myös tulevina vuosina. Onko tämä oikea tapa lisätä liikenneturvallisuutta?
Tiainen: Mielestäni ei. Työmatkoja tai muita vakioreittejä ajavat oppivat nopeasti käytössä olevien kameroiden paikat ja hiljentävät
vauhtia niiden kohdalla. Muualla voidaan sitten päästellä reippaammin.Turvallisuus paranee vasta sitten, jos kameran
paikkaa päästään vaihtamaan muutaman päivän välein
tai sellainen saadaan jokaiseen tolppaan.
Pasterstein: Kyllä se on ja samaa kertovat myös tilastot.
Kameravalvonta on kustannustehokasta verrattuna
partion tekemään nopeusvalvontaan. Tilastot myös
kertovat, että nopeudet ovat laskeneet ja vakavat turmat vähentyneet. Kameroilla säästetään vuosittain
noin 30–40 ihmishenkeä.
Monia autoilijoita ärsyttää se, että huomautuskirje tulee jo
olemattomasta ylinopeudesta ja lisäksi vielä paikassa, jossa
siitä ei ole ollut mitään vaaraa muille. Kannustaako tämä
parantamaan omaa ajotapaa?
Tiainen: Tämä ärsyttää myös minua, sillä posti kantaa
meidänkin toimiston pöydälle vuosittain kymmeniä muistutuskirjeitä. En millään jaksa uskoa, että tällainen metodi
muuttaa ajokäytöstä. Mieluummin niin, että selkeästä
ylinopeudesta sakkokirje ja rajoituksen noudattamisesta
kannustava hymynaama.
Pasterstein: Huomautus- tai maksukirjeitä lähtee meiltä noin
1200 kappaletta päivässä. Yksikään kameratolppa ei ole
tyhjän panttina, vaan tarkkaan harkitussa paikassa. Myös
nopeusrajoitus on aina hyvin perusteltu. Jos kamera välähtää
yöllä tyhjällä tiellä, kannattaa miettiä miten ylinopeus vaikuttaa
muihin riskitekijöihin kuten pimeyteen ja vaikkapa hirvivaaraan.
20
Monien mielestä kameratolpat tuovat liikenteeseen myös nykivyyttä.
Eikö tällainen yllättävä jarruttelu nimenomaan lisää vaaratilanteita?
Tiainen: Tämän huomaa joka päivä tuolla tien päällä. Jarruvalot välkkyvät
tolppien kohdalla ja vauhti putoaa jopa alle rajoituksen. Takana tulevat
reagoivat tietysti samalla tavoin ja asteittain koko jonon vauhti hidastuu.
Rekan perässä ajavilla tämä nykiminen nostaa entisestään verenpainetta
ja sitten lähdetään vaarallisiin ohituksiin.
Pasterstein: Tämä alkaa olla ns. urbaani legenda. Esimerkiksi LINTU
1/2008 -julkaisun mukaan vain alle kolme prosenttia autoilijoista
muuttaa nopeuttaan kameratolppien välillä. Jarruvalot saattavat toki
välähdellä, mutta se ei vielä tarkoita varsinaista jarrutusta. Ennemminkin jalka otetaan kaasulta ja varmistetaan, että nopeus on sallituissa
rajoissa.
Monet kaipaavat poliisilta enemmän näkyvyyttä tien päälle.
Tulisiko siihen taas panostaa?
Tiainen: Kyllä pitäisi. Poliisiauto rauhoittaa aina liikenteessä
yleistä menoa. Lisäksi poliisi on taho, jolta etenkin hädän
hetkellä haetaan apua ja turvaa. Otetaan partioilta turhauttavat rekkakatsastukset pois, niin resursseja jää perinteiseen
liikennevalvontaan.
Pasterstein: Monilla nämä muistot poliisipartioista tien päällä
liittyvät vuosikymmenten taakse, jolloin resurssit olivat
aivan toisenlaiset. Tuohon aikaan ei ole paluuta eikä siihen
ole tarvettakaan. Liikkuvan poliisin lakkauttamisen pelättiin heikentävän liikenneturvallisuutta, mutta käytännössä
liikennevalvonnan määrä on pysynyt likipitäen ennallaan.
Miten sähköistä liikennevalvontaa pitäisi tulevina
vuosina kehittää?
Tiainen: Kameroita voisi pääteiden sijaan olla enemmän
kuudenkympin alueilla. Jatkossa niillä voisi valvoa myös
kännykänkäyttöä, josta on tullut ajon aikana selkeä riskitekijä. Todellinen pelote kameravalvonnasta tulee vasta
sitten, kun aktiivisia kameroita on riittävästi ja niiden
paikkaa vaihdetaan jatkuvasti.
Pasterstein: Jokaiseen tolppaan kameraa ei saada eikä
tarvitsekaan, sillä huolto- ja ylläpitokulut nousisivat
kohtuuttomiksi. Nyt niitä on valvontatolpissa kuutisenkymmentä kappaletta ei puolilla Suomea. Tulevina vuosina
niillä toivottavasti voidaan valvoa myös matkapuhelimen
ja turvavyön käyttöä. Taajamissa niitä voisi käyttää entistä
enemmän liikennevalojen valvonnassa. Kamera on kaikille
tasapuolinen valvontaväline, joka ei jätä varaa tulkinnoille. ✔
JATKA KESKUSTELUA:
21
Renkaan kunto
ratkaisee
KUVA: SHUTTERSTOCK
SELFIE: PAULA RISIKKO
AJANKOHTAISTA
Onnettomuusriskien
vähentämisessä ensisijaista on motoristin
oma toiminta.
V
Liikkujat tekevät
liikenteen
L
iikkuminen on juuri niin turvallista kuin liikenteessä olevat
ihmiset”, oppilaskunnan puheenjohtaja Hanna Ollinkoski
summasi nuorten tuntoja maaliskuussa Seinäjoen lyseolla
järjestetyssä liikenneturvallisuustapahtumassa.
Lyseo on yksi 13 kummikoulusta, jotka ovat mukana liikenneja kuntaministeri Paula Risikon aloitteesta käynnistetyssä Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hankkeessa. Ministeri Risikon
lisäksi nuorten kanssa keskustelivat sekä poliisin että Liikenteen
turvallisuusvirasto Trafin edustajat. Liikenneturva oli mukana
Seinäjoella kannustamassa ja osallistamassa nuoria ideoimaan
keinoja parantaa liikenneturvallisuutta.
Ja ideoita tosiaan riitti. Seinäjoen lyseon oppilaat ja alakoululaiset esittivät muun muassa sanktioiden porrastamista iän
mukaan, pienten henkilöautojen ”kuristamista” mopoautoiksi
ja pyöräilysääntöjen selkeyttämistä. Esitetyt ideat liikenteestä
ja sen turvallisuudesta viedään eteenpäin liikenne- ja viestintäministeriöön sekä tieliikennelain kokonaisuudistusta pohtivalle
työryhmälle.
Seinäjoella Kivistön alakoululla kokeiltiin myös Liikenneturvan
uutta suojatiekonseptia. Oppitunnin mittaisessa tapahtumassa
luokka voi esimerkiksi maalata kasvoihinsa suojatieraidat ja ottaa
selfien ”Sinä teet suojatien” -julisteen edessä. Toimintapaketin voit
tilata Liikenneturvan sivuilta: liikenneturva.fi/suojatieselfie. ✔
TT:n tuoreen tutkimuksen mukaan onnettomuuden aiheuttaneissa ajoneuvoissa oli sitä useammin nastattomat renkaat, mitä liukkaammalla
kelillä onnettomuus oli tapahtunut. Arvion mukaan nastarenkailla olisi voitu välttää keskimäärin yksi kuolemaan
johtanut onnettomuus talvikaudessa.
Lisäksi kitkarenkaat olivat keskimäärin nastarenkaita
huonommassa kunnossa: urasyvyyttä oli vähemmän ja
rengaspaineissa oli useammin puutteita. Kitkarenkailla
ajaneet kuljettajat olivat kuitenkin suhteellisesti kokeneempia kuin nastarenkaita käyttäneet. Kitkarenkailla
ajetaan usein myös vuoden ympäri, minkä vuoksi
rengaskunto ja -paineet saattavat jäädä liian vähälle
huomiolle.
Talvirengasvalinnasta riippumatta tutkimus teroitti, että tienkäyttäjiä tulisi kannustaa rengaskunnon ja
-paineiden säännölliseen tarkistukseen. VTT:n tutkimuksessa tarkasteltiin talviaikana kuolemaan johtaneiden
tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta-aineistoa
vuosilta 1997–2012. Tutkimuksen tekivät Mikko Malmivuo ja Juha Luoma. Koko raportti löytyy VTT:n verkkosivuilta. ✔
Vauhti on monen motoristin turma
M
oottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimista moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista selviää, että onnettomuusriskien vähentämisessä ensisijaista on motoristin oma toiminta. Monen onnettomuuden taustalla on liian suuri tilannenopeus.
Tutkijalautakuntien kolariaineisto on Liikenneturvan moottoripyöräilijöille suunnatun jatkokoulutuksen taustalla. Yli 80
tutkittuun kuolonkolariin perustuvan koulutuksen tavoitteena on kysyä, mitä moottoripyöräilijöiden kuolonkolareista voidaan oppia. Tarkoituksena on myös ohjata motoristeja pohtimaan omaa ajamistaan ja sen mahdollisia riskejä esimerkkien
avulla. Uudistettuun koulutusmateriaaliin voi tutustua osoitteessa liikenneturva.fi/koulutus. ✔
Onko suojateitä
jo liikaa?
M
itä mieltä sinun eduskuntavaaliehdokkaasi
on suojatieturvallisuudesta ja suojateiden
määrästä? Autoalan vaalikone on omistettu
liikenne- ja liikenneturvallisuusasioiden tenttaamiseen
ja siihen on kertynyt vastauksia jo yli 800 kansanedustajaehdokkaalta. Ehdokkaat kertovat vaalikoneessa
mielipiteensä muun muassa taajamien liikennevalvonnasta, mopoautoista ja nykyisen tieverkon rahoituksesta eikä autoveroakaan ole unohdettu. Vaalikoneen
toteutuksessa on ollut mukana Autoalan Keskusliitto ry,
Autoliitto ry, Autotuojat ry ja Liikenneturva. Vaalikone
löytyy edellä mainittujen tahojen sivuilta, esimerkiksi:
www.autotuojat.fi/vaalikone. ✔
Liikkuminen on juuri niin
turvallista kuin liikenteessä
olevat ihmiset.
Dynaaminen
nopeusnäyttö jarruttaa
kaahareita
J
ournal of Safety Research -lehdessä (n:o 51) julkaistussa
tutkimuksessa on tarkasteltu dynaamisten nopeusnäyttöjen
(DSD – Dynamic Display Sign) vaikutuksia ylinopeuksiin.
Tutkimustulosten mukaan näyttötaulut lisäsivät nopeusrajoitusten
noudattamista viidellä prosentilla kuljettajista. Nopeus putosi
peräti 40 prosentilla.
Nopeuksista oli kerätty dataa ennen ja jälkeen nopeusnäyttöjen sekä näyttöjen kohdalla. Nopeuksia mitattiin heti näyttötaulujen asennuksen jälkeen, mutta myös jonkin ajan kuluttua
asennuksesta. Nopeusnäyttötaulujen vaikutusta tuettiin kriittisiin
paikkoihin lisätyllä liikenteenvalvonnalla. ✔
KUVA: SHUTTERSTOCK
22
23
AJANKOHTAISTA
VIERASKYNÄ
KUVA: LIIKENNETURVA / NINA MÖNKKÖNEN
Tekoja suojateiden
hyväksi
M
istä on turvallinen suojatie tehty? Suojateihin
liittyvät ohjeet ja toteuttamisperiaatteet ovat
vaihdelleet eri aikoina ja liikenneympäristöstä
löytyy monia erilaisia toteuttamisratkaisuja. Turvallisen
suojatien periaatteita on nyt koottu ja yhtenäistetty
Suojateiden maanteille rakentamisen periaatteet
-raporttiin.
Muun muassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
hyödynsi raporttia, kun se selvitti oman alueensa suojateiden tilannetta. Tavoitteena oli vähentää tienylitysten
onnettomuusriskejä analysoimalla alueen suojateiden
nykytilaa ja listaamalla konkreettisia parannustoimia
kohteittain.
Selkeiksi parantamiskohteiksi nousivat muun muassa
nopeusrajoituksen alentaminen, keskisaarekkeiden
toteuttaminen ja suojatien havaittavuuden parantaminen.
Erityisesti taajamatyyppisen ympäristön ensimmäinen suojatie on liikenneturvallisuuden kannalta olennainen. Taajaman ulkopuolelta tultaessa ensimmäinen
suojatie tulee olla selkeästi havaittavissa ja sen tulee
viestittää autoilijalle toimintaympäristön muutoksesta.
Selvityksen löydät osoitteesta
www.ely-keskus.fi/julkaisut. ✔
KUVA: LIIKENNETURVA / KAISA TANSKANEN
Turvallisuus ensin
turvaistuinhankinnoissa
T
urvakaukalon jälkeisen turvaistuimen hankinta voi saada pään pyörälle. Liikenneturva suosittelee, että
pientä lasta kuljetettaisiin mahdollisimman
pitkään ja vähintään kolmivuotiaaksi asti
takapenkille selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa. Liikkeistä löytyy
monenlaisia turvaistuimia, jotka kaikki
ovat läpäisseet vaaditun E-hyväksynnän.
Mikä istuin kannattaisi sitten valita?
”E-hyväksyntä tarkoittaa, että istuin
täyttää tietyt EU:ssa asetetut minimivaatimukset. Liikenneturvassa suosittelemme ruotsalaisen plus-testin läpäisseitä
istuimia, kun puhutaan painoluokasta
9-25 kg. Plus-testi on vapaaehtoinen ja
siinä käytetyt testausmenetelmät ovat
rajumpia. Istuin on siis läpäissyt niin sanotusti tiukemman seulan kuin pelkästään
E-hyväksytty istuin”, toteaa Liikenneturvan
turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara.
Ostaja voi hämmentyä myös erilaisista
24
testituloksista. Esimerkiksi ns. palkki-istuin
pärjää muun muassa Autoliiton julkaisemassa ADACin testissä, vaikka lapsi
matkustaa siinä kasvot menosuuntaan.
Elovaara selittää testimenestystä testattavien osa-alueiden kirjolla.
”Törmäysturvallisuus on vain yksi
testin osa-alue. Muilla osa-alueilla, kuten
kiinnityshelppoudessa ja istuimen vaatimassa tilassa selkä menosuuntaan -istuin
ei pärjää niin hyvin. Mukavuustekijät
laskevat siis kokonaisarvosanaa, vaikka
turvallisuudessa se on ykkönen.”
Lisävinkkejä turvaistuimen hankintaan
löydät Liikenneturvan sivuilta www.liikenneturva.fi/lapsiautossa. Turvaistuinostoksilla ON syytä suosia plus-testattuja
istuimia ja sovittaa istuinta siihen autoon,
jossa sitä pääasiallisesti käytetään. Myyjää voi pyytää avuksi sovitustilanteeseen.
Automallikohtaiset suositukset voi vielä
tarkistaa oman auton ohjekirjasta. ✔
KÄRRYJUMPPA
KYLLÄSTYTTÄÄ
KELKKAILIJOITA.
M
oottorikelkat ovat kehittyneet viimeksi kuluneen kymmenen
vuoden aikana huimasti. Vaikka tekniikka on ottanut edistysaskelia, moni kelkkailijan ongelma on pysynyt samana. Yksi niistä on
siirtyminen kelkkareitille. Esimerkiksi asuinpaikallani Rovaniemellä kelkkoja on paljon ja niin on myös kelkkareittejä ja -uria. Usein
kelkkaretkelle lähdetään omasta pihasta. Monessa tapauksessa
kelkkailijan pitää reitille päästäkseen ajaa pieni pätkä maantien reunaa pitkin. Ongelmana kuitenkin on, että maantiellä ajaminen on kiellettyä ja sellaisena se taitaa
pysyä myös tulevaisuudessa, ikävä kyllä.
Kieltoa perustellaan sillä, että moottorikelkka on maastoajoneuvo eikä sitä ole
tehty tieliikenteeseen. Moottorikelkka on kuitenkin suunniteltu toimimaan vain
ja ainoastaan lumisilla, jopa jäisillä pinnoilla. Nykykelkassa on tehokkaat jarrut ja
suksien ohjainraudat takaavat, että moottorikelkka kääntyy ja menee haluttuun
suuntaan jopa jäisillä pinnoilla.
Teiden käytöstä reitille siirtymiseen käytiin tiukkaa keskustelua reippaat
kymmenen vuotta sitten. Tuolloin Rovaniemellä oli halua kokeilla, kuinka homma
toimisi. Kokeilu meni lopulta puihin, sillä valtuustossa ajatusta vastustettiin. Vastustajilla oli ilmeisesti käsitys, että moottorikelkkailijat olisivat siirtyneet maastoreitiltä laajemminkin maanteille.
Teiden käyttö siirtymäreitteinä ei ole maailmalla uutta eikä ihmeellistä. Muun
muassa West Yellowstonen pikkukaupunki Montanassa on päästänyt moottorikelkkailijat kaduille jo vuosikymmeniä sitten. West Yellowstone elää talvella moottorikelkkailusta, joten matkailijoiden jouheva liikkuminen hotelleilta kelkkareiteille on
tärkeää. Homma on toiminut kitkatta, sillä pelisäännöt ovat olleet turistille selvät.
Miksi asia olisi tärkeä myös meillä Suomessa? Luvallinen siirtyminen tien laitaa
käyttäen helpottaisi monen kelkkaharrastajan elämää paitsi Rovaniemellä myös
Lapin tunturikeskuksissa. Esimerkiksi asuinpaikassani Rovaniemen Nivavaarassa
kelkkareitti on aivan nurkan takana. Luvallinen siirtyminen parin sadan metrin
päässä olevalle reitille tarkoittaa, että minun pitää lastata kelkka kärryyn ja siirtää
se reitin alkuun. Kun kelkka on saatu kärrystä, vien auton kotiin, sillä parkkipaikkaa autolle ei ole. Palatessani jätän kelkan penkalle, juoksen hakemaan auton ja
kärryn kotoa, taiteilen kelkan kyytiin ja ajan taas pari sataa metriä kotipihaan.
Kätevää? No ei. Turvallista? No jaa.
Harva jaksaa harrastaa edellä kuvattua peräkärry-sähläystä ja siksi reiteille siirrytään ajamalla. Ja koska homma on laitonta, moni koettaa selvitä reitille mahdollisimman nopeasti kiinnijäämisen pelossa. Tilanne ei missään nimessä ole ihanteellinen, mutta onneksi kokeiltu ja hyväksi havaittu ratkaisumalli on olemassa. Jos
homma toimii Pohjois-Amerikassa, niin miksei se toimisi myös meillä?
JONI LAUNONEN
LIIKENNETURVAN KOULUTTAJA
25
SVENSK RESUMÉ
LEDARE ✎ PASI ANTEROINEN
MISSLYCKAD KAMPANJ?
✎ TIMO SORMUNEN
FARTEN
FÖRORSAKAR SKADA
PÅ SKYDDSVÄG
Säkerheten på skyddsvägar inom tätort kan förbättras exempelvis med trafikljus, upphöjningar, bumpers och vägmarkeringar.
Det effektivaste sättet är ändå att sänka hastigheten. Det minskar förutom olycksrisken också allvarliga personskador.
F
ör att förbättra säkerheten vid skyddsväg brukar man
använda sig av bumpers, upphöjningar av skyddsvägen och korsningsområdet, avsmalningar, rondeller,
hastighetsvisare och trafikljus.
Att förbättra säkerheten med hjälp av ombyggnad
är inte helt problemfritt. Till exempel bumpers anlägger man endast på sådana sträckor där hastighetsbegränsningen är högst 40 km/h. Annat som begränsar kan vara markgrunden och bussturer.
Byggandet av upphöjningar och rondeller kan å sin sida
begränsas av kostnader. När det gäller trafikljus är man ännu
strängare. De förutsätter en tillräcklig trafikmängd samt ett
konkret behov till exempel i närheten av skolor. Ett nytt alternativ
som har dykt upp i gatubilden är varningsljus som varnar bilföraren för fotgängare eller cyklister på skyddsvägen.
Det mest effektiva sättet att öka säkerheten vid skyddsväg
är att sänka bashastigheten inom tätortsområden. Detta minskar
snabbt antalet olyckor och allvarliga personskador. Vid en kollisionshastighet om 30 km/h undkommer över hälften av fotgängarna med lindriga skador, medan det vid 50 km/h endast är var
fjärde som klarar sig med lindriga skador.
Lägre körhastigheter gör det lättare för fotgängare och cyklister att korsa gator och vägar. Också bilisterna hinner i tid varsebli och reagera på förändrade trafiksituationer. Därtill minskar de
värsta överhastigheterna.
Goda erfarenheter i Helsingfors
I förstäderna till Helsingfors och inne i centrum är hastighetsbegränsningarna 30 km/h eller 40 km/h om man bortser från de
livligast trafikerade huvudlederna.
Fotgängarolyckorna har stadigt minskat i Helsingfors från och
med 1990-talet, fastän antalet bilar under samma tid har ökat.
Enligt Hanna Strömmer vid Helsingfors stads planeringsverk
26
har fordonen, infrastrukturen och attitydförbättringen sin andel i
detta, men också sänkta hastighetsbegränsningar har inverkat
positivt. Dessutom har körhastigheterna minskat också på de
gatuavsnitt där hastighetsbegränsningarna har behållits.
”Trots begränsningarna är olycksfrekvensen i stadskärnan
mångfaldig jämfört med i förstäderna.” Strömmer påminner om
att över hälften av personskadorna och alla dödsolyckor inträffar
på skyddsvägar.
En förbättring också i Iisalmi
Sänkningen av körhastigheterna har förbättrat statistiken också i
Iisalmi. Säkerheten på skyddsväg har också förbättrats genom upphöjningar, bumpers och avsmalningar för ca 30 000 euro per år.
”Fotgängarolyckorna och olyckorna för den lätta trafiken har
minskat med hälften på tio år. Också trafikskadorna har minskat
med en tredjedel”, sammanfattar Jyrki Könttä som är planeringschef i Iisalmi..
Förbättringarna är en del av riktlinjerna i trafiksäkerhetsplanen för Övre Savolax. Målet är att hastigheterna inom tätort
på några år ska sänkas i Iisalmi, Kiuruvesi, Veremä, Lapinlahti,
Pielavesi och Sonkajärvi till 30km/h.
Den ekonomiska situationen och attityderna bromsar förändringarna
I Helsingfors är den stora mängden fotgängare en utmaning.
Enligt Hanna Strömmer skulle en hållbar lösning för det vara en
trafiklösning som skulle gynna fotgängarna. Utöver attitydförändringar behövs också ekonomiska satsningar.
I Helsingfors finns också många obelysta skyddsvägar över på
huvudleder med flera körfiler och detta strider mot planeringsinstruktionerna. Med den nu gällande ekonomiska situationen
som råder i staden är korrigeringen av dem osäker.
”I Finland saknas en allmän vilja till trafikplanering som utgår
från fotgängarna”, konstaterar Strömmer. ✔
Trafikskyddet, polisen och motorbranschens centralorganisation
MOLIKE påbörjade i fjol en kampanj för att förbättra säkerheten
på skyddsvägarna. Med den positiva kampanjen som betonar
individens ansvar ville man öka säkerheten vid skyddsvägarna
utan att utse syndabockar eller skuldbelägga någon. Man
riktade sig i huvudsak in sig på bilförarna.
M
ålet med varje trafiksäkerhetskampanj är att minska
antalet dödade och skadade i trafiken. Att använda
olycksstatistik som mätare av kampanjframgången har
ändå varit svårt eftersom säkerheten också påverkas av icke reglerbara faktorer som väder och samhällsekonomi.
Därför ställer man upp mål för kampanjen med vilka man kan
mäta spridning samt granska upplevd säkerhet och attityder.
Det mätbara resultatet uppstod på sociala medier och i media
för Du gör skyddsvägen-kampanjens första år. Också radioreklamen fick förträfflig spridning och lyssnarna uppgav att budska-
pet hade nått fram. Fyra av tio svarade att de tänker ändra sitt
beteende.
I planeringen ville man mäta också den upplevda säkerheten
som man antog att skulle förbättras. Antagandena visade sig
vara felaktiga.
Diskussionens röda tråd har varit vår dåliga skyddsvägskultur.
Åsikterna som har kommit fram har varit problemcentrerade och
med facit i hand borde detta inte ha kommit som en överraskning. En negativ diskussion kan försvaga känslan av säkerhet.
Allt flera som står bredvid en skyddsväg kanske upplever att
bilisterna inte lämnar företräde. Kanske också allt fler rapporterar
om farliga situationer.
Det som kampanjen har lyckats åstadkomma är en livlig
diskussion och att man har uppgett att man har ändrat sitt eget
beteende i positiv riktning. Den upplevda säkerheten kan ändå
försvagas.
Därför är det viktigt att diskussionerna också skulle få positiva
infallsvinklar. ✔
✎ JUHA VALTONEN, FORSKNINGSCHEF
ÖGONEN ÖPPNA OCH TANKEN
SKÄRPT PÅ SKYDDSVÄG
Man anser att den finländska skyddsvägskulturen är dålig. Vad är det som inte fungerar
hos oss gällande skyddsväg och hur kan man ändra på det?
M
an får en någorlunda uppfattning
om den finländska skyddsvägskulturen när man går igenom hur
olyckorna på skyddsväg har skett under
de senaste fem åren. Nästan alla dödsolyckor på skyddsväg har undersökt av
undersökningskommissioner och man har
omfattande utredningar om dem.
Olyckorna uppvisar gemensamma
nämnare, men två likadana olyckor är svåra att hitta. Om det är fråga om vårdslös
överhastighet inom tätort, grov rattfylla
eller att man har kört på en fotgängare på
skyddsväg i fyllan, är det inte bara frågan
om dålig skyddsvägskultur.
Under kontrollperioden 2009–2013 inträffade nio av dödsolyckorna på skyddsväg med trafikljus. Därtill inträffade de i
stora städer: Helsingfors, Tammerfors, Åbo
och Vanda.
I samtliga fall var hastighetsbegräns-
ningen på olycksplatsen 40 eller 50 km/h.
I tre av fallen hade fotgängaren gått mot
rött ljus. I sex av fallen hade föraren varit
skyldig att lämna företräde, antingen på
grund av rött ljus eller svängning. I ett av
fallen körde personbilsföraren med hög
hastighet mot rött ljus. I sju av fallen var
motparten ett tungt fordon. Av dem var
fyra bussar.
Körhastigheten är avgörande
Olyckorna som sker på skyddsväg är
till stor del en följd av mänskliga fel. Man
lägger inte märke till faran eller märker
den för sent.
Att som förare titta på körpanelen,
smarttelefonen eller navigatorn kan vara
ödesdigert för en fotgängare som stiger ut
på skyddsväg. Också en fotgängare kan
vara ouppmärksam.
Grundproblemet när det gäller finländarnas skyddsvägskultur och säker-
heten vid skyddsväg är de allt för höga
hastighetsbegränsningarna. Förutom i
Helsingfors är den rådande hastighetsbegränsningen inom centrumområden
och i boendecentrum nästan enbart 40
km/h. I Helsingfors införde man 30 km/h
begränsning i huvudsak redan 2004,
men praxis har knappast nått resten av
landet.
Med tanke på fotgängarsäkerheten
är skillnaden mellan dessa hastigheter
dramatisk. På platsen där föraren som
har kört 30 km/h och efter en sekund i
reaktionstid har lyckats bromsa sitt fordon
till stillastående, har föraren som kör 40
km/h fortfarande en hastighet på dryga 30
km/h.
Man försöker också eliminera mänskliga fel med hjälp av fordonstekniken. Inte
ens detta tar bort behovet av att sänka
hastighetsbegränsningarna till 30 km/h, för
i de flesta fall har tekniken för att förhindra
att man kör på en fotgängare planerats för
hastigheter om ca 30 km/h.
Det fina systemet med fordonsteknik
kan också utgöra en risk för fotgängarna
om man genom den uppnådda säkerheten anser sig kunna höja körhastigheterna
och utlokalisera förarens egen uppmärksamhet till att skötas av tekniken. ✔
27
Sinä teet suojatien.
Ilman sinua suojatie on vain maalia asfaltissa. Järjestä oma suojatieselfietapahtuma:
www.liikenneturva.fi/suojatieselfie