MUOVI & KUMI 2015

MUOVI & KUMI 2015
MUOVI AUTTAA TALOUTTA TUKEVASTI JA RAUHALLISESTI NOUSUUN
huippuvaiheilla. Tämä ilmiö on hyvinkin mahdollinen,
mutta sitä voimme tarkastella analyyttisesti vasta joidenkin vuosien kuluttua. Tässä vaiheessa kaikki ennustukset ovat suunnilleen yhtä luotettavia. Sen kai
olemme kaikki oppineet lopuillaan olevan taantuman
alkuräjähdyksestä sekä jatkokoreografiasta.
Otsikon mukaisesti suomalaisella elinkeinoelämällä on hyvät asemat lähteä tukevasti ja rauhallisesti uuteen nousuun. Vakavaraiset yritykset ovat jälleen
voineet hyödyntää taantumaa tekemällä tarpeelliset
investointinsa yritykselle edullisimpaan aikaan. Muutenkin pudotuspelistä selviytyneet yritykset alkavat
saada tilauskirjoihinsa uusia projekteja, joista syntyy tuotannollisia prosesseja. Tuotannollista toimeliaisuutta on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Uudet
hankkeet ovat varma merkki taantuman taittumisesta
ja uuden nousun alusta. Yritykset alkavat uskoa kaupankäyntiin ja kuluttajien uskallus kuluttamiseen palaa vähän kerrallaan.
Kulutustottumukset ovat jälleen jalostuneet, mutta perustarpeet ja perushyödykkeet ovat aina varmoja kaupan kohteita. Autoteollisuus ei aivan vielä
ole kirmannut iloiseen nousulaukkaan, mutta sielläkin kulutustottumusten muutokset ohjaavat tuotantoa. Hummerit ja muut monsterimaasturit menettävät
markkinaosuuksiaan. Pihit ja käytännölliset autot tulevat kasvattamaan markkinaosuuksiaan.
Käynnit
21688Hyvä näin,
sillä kaikki uusi toimeliaisuus autoteollisuudessa tieGlobaalin talouden muutokset ja syklit vaikuttavat toiAbsoluuttiset
yksilöidyt
vierailijat
tää töitä muovisektorille. Autosta 19263
suuri osa älytään jo
mialasta ja yrityksen koosta riippumatta kaikkeen toitehdä muovista, jota kautta autojen
painoa voidaan
mintaan. Lopuillaan oleva
taantuma
on vaikuttanut eri
Sivun
katselut
107354
keventää ja lujuutta voidaan parhaassa tapauksessa
voimakkuudella ja moninaisilla tavoilla eri yrityksiin.
samalla parantaa.
Keskimääräiset
sivun katselut
4,95
Valtaosa yrityksistä joutuu
kamppailemaan erilaisten
Muovi-innovaatiot tulevat vielä hämmästyttämään
haasteiden kanssa. Mukaan mahtuu myös yrityksiä,
Sivustossa
käytetty
aika muovialan ulkopuolista maailmaa.3,16
min
Raaka-ainevalmisjoilla menee taantumasta
huolimatta mainiosti.
Taantajat kehittelevät tuotannollisten yritysten kanssa yhtuman aiheuttaman konkurssivyöryn katveessa perusteistyössä koko ajan uusia muoveja. Näiden muovien
tetaan jatkuvasti uusia yrityksiä, joista osasta kehittyy
ominaisuudet tulevat lyömään ällikällä niin kehittäjänmenestyjiä tai supermenestyjiä. Liike-elämän lainasä kuin käyttäjänsäkin. Näin voi turvallisesti todeta, koslaisuudet vaativat yrityksiä uusiutumaan. Konkurssit
ka tämä on tapahtunut aiemmin ja tulee tapahtumaan
ovat yksi tapa, joskin kivuliaimmasta päästä. Muutos
jatkossakin. Muovien teknisiä rajoja raaka-aineina ei
tulee silloin ulkoisesta pakosta ja se taas viestii siitä,
vielä ole saavutettu, eikä taida aivan lähitulevaisuuettä olosuhteisiin ei ole osattu reagoida oikein. Peli on
dessa saavuttaakaan. Tämä tieto vahvistaa muovi-ihraakaa ja kovaa, mutta säännöt ovat kaikille samat.
misten uskoa tulevaan. Suomella tulee olemaan oma,
Nyt olemme nousukauden kynnyksellä. Nousumerkittävä osansa muovien kehittämisessä. Suomalaikaudesta tuskin tulee mitään rakettimatkaa, mutnen muoviosaaminen on maailman kärkitasoa, ja siitä
ta tasainen bussikyyti saattaa tuntua tapahtuneen
on pidettävä kiinni. Suomessa sijaitsevat kehitysyksimuikkusukelluksen jälkeen erinomaisen turvalliselta.
köt ovat äärimmäisen arvokkaita maamme kehitykselIso joukko taloutta seuraavista toimijoista on ennusle sekä suomalaisen muoviteollisuuden hyvinvoinnille.
tanut W-ilmiötä, jossa olisimme kohta keskisakaran
Muoviyhdistys
MUOVIT • ELASTOMEERIT • KOMPOSIITIT • KUMIT
Täsmäpalvelu teollisuuden päättäjille
Tavoita päättäjät kaikissa kanavissa:
Yli 20 000 toimialan avainhenkilöä!
AMT Hakemistojen ja Muoviyhdistyksen
tuttu asiantuntijateos amt.fi MUOVI &
KUMI on jälleen työn alla. amt.fi palvelukokonaisuus – painettu kirja – uutiskirjeet – netti -esittelee päätöksen tekijöille
tarkkaa täsmätietoa hankintapäätöksiin
sekä suunnittelun taustatiedoiksi. amt.fi
MUOVI & KUMI ymmärtää ketä etsitään
ja tietää miten heidät löytää – sillä on
kyky kääntää käyttäjä kontaktiksi. amt.
fi MUOVI & KUMI mediakokonaisuus
2015 tavoittaa nyt yli 20 000 ammattilaista – ostajat, suunnittelijat, asentajat,
tuotannon avainhenkilöt sekä asiantuntijat, joiden keskeisenä tehtäväalueena
on materiaalihallinto, tuotesuunnittelu
ja tuotanto.
Esittelee: toimialan yritykset,
tuotteet, päämiehet, palvelut
Käyttöliittymät: www.amt.fi,
painettu kirja sekä uutiskirje
Käyttäjämäärä: yli 20 000
Painosmäärä: 11 000
Käyttöaika: 12 kk
Kun haluat esitellä ratkaisusi
päätöksentekijöille on
amt.fi MUOVI & KUMI oikea ratkaisu.
Otamme sinuun yhteyttä lähiaikana
ja kerromme lisää
Anne Mikkola
050 574 7037
[email protected]
Teollisuuden tärkein työkalu – valitse vain käyttöliittymä.
amt.fi MUOVI & KUMI 2015 sisältö kaikissa kanavissa!
1
INTERNET
www. amt.fi
Vuosikirjan sisältö – yritystiedot – yritysartikkelit
ja ilmoitukset internetissä
Liikenne sivustolle:
1.Google
2.Suoraan sivustolle
3.Yhteistyökumppanit
2
PAINETTU KIRJA
AMMATTILAISET KOHDENNETTUNA JAKELUNA
11
Muoviyhdistys ry:n
hallitus 2010
Muoviyhdistys ry on muovialalla toimivien ihmisten
Teollisuuden
päähankkijat
(JM Tieto Oy:n rekisteri):
henkilöjärjestö.
Noinalihankkijat
1400 jäsentämmeja
työskentelee
Wessman Kristiina, Plastep Oy (2010), puheenjohtaja
vajaassa tuhannessa alan yrityksessä ja organisaati• Kemianteollisuus
Heinonen Martti, Masamuovi Oy (2010–2012)
ossa
monenlaisissa tehtävissä tuotannosta suunnitteluun, muotoiluun, opetukseen ja yritysjohtoon. Yhdis•tyksen
Metalliteollisuus
Ekholm John, Telko Oy (2009–2011)
jäsenyyden merkittävänä antina ovat kontaktit
alan ihmisiin, lisäksi yhdistys
tarjoaa jäsenille tieKantonen Jari, Materialdepån Norden AB (2009–2011)
•toaElektroniikkaja
sähköteollisuus
ja koulutusta.
Kosonen Arto, Realplast Oy (2010–2012)
Jäsenmaksu
euroa, 50 euroa (oppilaitoksissa
•työskentelevät),
Muovi-onja4095kumiteollisuus
euroa (seniorit) tai 15 euroa (opisLouhiluoto Timo (2008–2010)
kelijat).
• Teollinen muotoilu
Lisätietoja jäsenyydestä ja yhdistyksen toiminnasta
löydät www.muoviyhdistys.fi.
Mikael, Arcada Nylands Svenska
AMMATTILAISILLE MESSUILLA Paronen
Yrkeshögskola (2008–2010)
Salmela Raakel, Kalliomuovi Oy (2008–2010)
Alihankinta 2015............................15.-17.9.2015................Tampere
Salminen Jari, Parlok Oy (2009–2011)
Teknologia
15.................................6.–8.10.2015.
.................Helsinki
Kaikki
Muoviyhdistyksen
jäsenet saavat MuoviPlast
Vesanto Heli, Tampereen teknillinen yliopisto
-lehden
jäsenetuna.
Lehti
leviää
lukijoidensa
kautta
• Automaatio • Elkom
(2010–2012)
1000 yritykseen, joten lehti on myös ilmoituskanavana
keino saavuttaajakoko
muoviala.
Vuorinen Jari, Plastone Oy (2008–2010)
tehokas
• Hydrauliikka
Pneumatiikka
• Finntec • MecaTec
Muoviyhdistys ry
Yhdyskuntatekniikka 15 ....................20.-21.5.2015.....................Turku
Pälkäneentie 18
00510 Helsinki
Mittaus muoviteollisuutta
& Testaus...............................26.-27.8.2015........................AEL
Suomalaista
esittelee
puh. 09-8689 9110 tai 0440-211 211
yhdistyksen tiloissa Helsingin Valillassa sijaitseva
fax
09-8689 9115
Kokonaisuusturvallisuus (I/P) ...........4.-6.9.2015....................Tampere
MuoviSuomi-museo.
www.muoviyhdistys.fi
FinnSec 2015 .....................................18.-20.11.2015...............Helsinki
Kyberturvallisuus & ICT......................23.-25.9.2015...............Jyväskylä
3
SÄHKÖINEN UUTISKIRJE
Sähköiset uutiskirjeet yli 40.000 toimialan hankinnoista, ostoista ja
suunnittelusta vastaaville päättäjille; Uutiskirje 1 toukokuu/2015,
Uutiskirje 2 syyskuu/2015 Uutiskirje 3 lokakuuu/2015.
Perustiedot
Susanna Korpijaakko
0400 760 941
[email protected]
Ora Marja, Borealis Polymers Oy (2010–2012)
amt.fi MUOVI&KUMI - Uutiskirje 1/2014
Lähetettyjä viestejä
39548
Onnistuneesti tavoitettu
37584
Avausseuranta
Avaajia
Avauskertoja yhteensä
Avaussuhde (OR)
3060
7978
8,41 %
Linkkiseuranta
Klikkaajia
Klikkauksia yhteensä
Klikkaussuhde (CTR)
402
2560
1,07 %
AMT Hakemistot on B2B-bisnekseen erikoistunut toimialakohtaisen tiedon moniosaaja. Autamme aidosti yrityksiä löytämään toisensa ostajina, myyjinä, alihankkijoina ja yhteistyökumppaneina.
13
Muoviyhdistys
MUOVI AUTTAA TALOUTTA TUKEVASTI JA RAUHALLISESTI NOUSUUN
MUOVI & KUMI 2015
huippuvaiheilla. Tämä ilmiö on hyvinkin mahdollinen,
mutta sitä voimme tarkastella analyyttisesti vasta joidenkin vuosien kuluttua. Tässä vaiheessa kaikki ennustukset ovat suunnilleen yhtä luotettavia. Sen kai
olemme kaikki oppineet lopuillaan olevan taantuman
alkuräjähdyksestä sekä jatkokoreografiasta.
Otsikon mukaisesti suomalaisella elinkeinoelämällä on hyvät asemat lähteä tukevasti ja rauhallisesti uuteen nousuun. Vakavaraiset yritykset ovat jälleen
voineet hyödyntää taantumaa tekemällä tarpeelliset
investointinsa yritykselle edullisimpaan aikaan. Muutenkin pudotuspelistä selviytyneet yritykset alkavat
saada tilauskirjoihinsa uusia projekteja, joista syntyy tuotannollisia prosesseja. Tuotannollista toimeliaisuutta on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Uudet
hankkeet ovat varma merkki taantuman taittumisesta
ja uuden
nousun alusta.
Ilmestymisaikataulu ja jakelu: Ilmestyy/jakelu
huhtikuu
2015Yritykset
alkaenalkavat uskoa kaupankäyntiin ja kuluttajien uskallus kuluttamiseen palaa vähän kerrallaan.
Tekniset tiedot:
Kulutustottumukset ovat jälleen jalostuneet, mutta perustarpeet ja perushyödykkeet ovat aina varJulkaisun koko: A5 (148 x 210 mm).
moja kaupan kohteita. Autoteollisuus ei aivan vielä
3 mm leikkuuvarat ilman marginaalia oleviin ilmoituksiin
kaikille
reunoille.mutta sielläole kirmannut iloiseen
nousulaukkaan,
kulutustottumusten
muutokset ohjaavat tuotanLiimasidonnan vuoksi on otettava huomioonkin
selän
vaikutus aukeaman
toa. Hummerit ja muut monsterimaasturit menettävät
ilmoituksissa.
markkinaosuuksiaan. Pihit ja käytännölliset autot tulevat kasvattamaan markkinaosuuksiaan. Hyvä näin,
Painosmäärä: 11 000 kpl
sillä kaikki uusi toimeliaisuus autoteollisuudessa tieGlobaalin talouden muutokset ja syklit vaikuttavat toiPainomenetelmä:
offset
tää töitä muovisektorille. Autosta suuri osa älytään jo
mialasta ja yrityksen koosta riippumatta kaikkeen toiSidonta:
liimasidonta
tehdä muovista, jota kautta autojen painoa voidaan
mintaan.
Lopuillaan oleva taantuma on vaikuttanut eri
keventää ja lujuutta voidaan parhaassa tapauksessa
voimakkuudella
ja
moninaisilla
tavoilla
eri
yrityksiin.
Painopaikka: PunaMusta Oy
samalla parantaa.
Valtaosa yrityksistä joutuu kamppailemaan erilaisten
Taitto:
Bit
&
Page
Oy
Muovi-innovaatiot tulevat vielä hämmästyttämään
haasteiden kanssa. Mukaan mahtuu myös yrityksiä,
muovialan ulkopuolista maailmaa. Raaka-ainevalmisjoilla menee taantumasta huolimatta mainiosti. Taantajat kehittelevät tuotannollisten yritysten kanssa yhtuman aiheuttaman konkurssivyöryn katveessa perusAineistovaatimukset/ilmoitusaineistot
jateistyössä
logot:koko ajan uusia muoveja. Näiden muovien
tetaan jatkuvasti uusia yrityksiä, joista osasta kehittyy
Tulostusvalmis
resoluutio
dpi, kuvat
300
dpi.
ominaisuudet
tulevat resoluutio
lyömään ällikällä
niin kehittäjänmenestyjiä tai PDF-dokumentti:
supermenestyjiä. Liike-elämän
laina- 2400
sä kuin
käyttäjänsäkin.
Näin
voi turvallisesti todeta, koslaisuudet vaativat
yrityksiäEPSuusiutumaan.
Konkurssit
Kuvatiedostot
ja logot
tai TIFF-muodossa,
resoluutio
300
dpi.
ka tämä on tapahtunut aiemmin ja tulee tapahtumaan
ovat yksi tapa, joskin kivuliaimmasta päästä. Muutos
Värikuvat
prosessiväreinä
mukana
aina ei
jatkossakin. Muovien teknisiä
rajoja tulee
raaka-aineina
tulee silloin
ulkoisesta pakosta CMYK-muodossa.
ja se taas viestii siitä, Ilmoitusaineiston
että olosuhteisiin
lähettää
vedos. ei ole osattu reagoida oikein. Peli on vielä ole saavutettu, eikä taida aivan lähitulevaisuudessa saavuttaakaan. Tämä tieto vahvistaa muovi-ihraakaa ja kovaa, mutta säännöt ovat kaikille samat.
LogotNyt
internetpalveluun
72 tulevaan.
dpi. Suomella tulee olemaan oma,
misten uskoa
olemme nousukaudenJPG-muodossa,
kynnyksellä. Nousu-resoluutio
merkittävä osansa muovien kehittämisessä. Suomalaikaudesta tuskin tulee mitään rakettimatkaa, mutnen muoviosaaminen on maailman kärkitasoa, ja siitä
ta tasainen bussikyyti saattaa tuntua tapahtuneen
Ilmoitustrafiikki:
on pidettävä kiinni. Suomessa sijaitsevat kehitysyksimuikkusukelluksen jälkeen erinomaisen turvalliselta.
sähköpostilla
liitetiedostona:
[email protected]
köt ovat äärimmäisen arvokkaita maamme kehitykselIso joukko taloutta
seuraavista toimijoista
on ennusle sekä suomalaisen muoviteollisuuden hyvinvoinnille.
tanut W-ilmiötä, jossa olisimme kohta keskisakaran
MEDIATIEDOT
SISÄLTÖTIETOJEN HINNAT
www.amt.fi -palvelu ja Vuosikirja
YRITYSHAKEMISTO
Perustiedot .....................................................................................250 €
Logo ................................................................................................. 300 €
Yritystoiminnan kuvaus ............................................................ 200 €
Aktiivilinkitykset Internetissä.................................................. 150 €
▢
▢
▢
▢
TUOTE- JA PALVELUHAKEMISTO
▢ 1-50 kpl valittuja nimikkeitä.................................................... 300 €
▢ 51-100 kpl valittuja nimikkeitä............................................... 500 €
▢ seuraavat................................................................................... 3 € / kpl
PÄÄMIEHET, TUOTEMERKIT JA
WWW-OSOITTEET HAKEMISTO
▢ 1–10 kpl............................................................................................ 160 €
▢ 11–30 kpl........................................................................................ 250 €
▢ 31–60 kpl........................................................................................ 300 €
▢ seuraavat................................................................................... 4 € / kpl
(sisältää aktiivilinkin internet-palvelussa päämiehen www-sivuille)
ILMOITUSPAIKKOJEN HINNAT JA KOOT
KANNET
▢ Etukansi 100 x 140 mm........................................................... 6000 €
▢ 2.kansi 148 x 210 mm............................................................... 3000 €
▢ 3.kansi 148 x 210 mm............................................................... 2500 €
▢ Takakansi 148 x 210 mm......................................................... 5000 €
▢ Selkä 70 x 8-12 mm................................................................... 2000 €
SISÄSIVUT
▢ 1/1 sivu 148 x 210 mm............................................................. 1900 €
▢ ½ sivu (vaaka) 120 x 89 mm................................................... 1100 €
▢ ½ sivu (pysty) 58 x 180 mm.................................................... 1100€
▢ ¼ sivu 58 x 89 mm...................................................................... 600 €
MUUT ILMOITUSPAIKAT
▢ Välilehdet (muotolovetut) 138 x 210 mm...................... 2300 €
Alareunatunniste
▢ oikea 100 x 10 mm.................................................................... 3000 €
▢ vasen 100 x 10 mm................................................................... 3000 €
▢ Sivureunatunniste 100 x 10 mm...................................... 3000 €
ILMOITUKSET INTERNET-PALVELUSSA
Banneri
▢ 980 x 90 px (jättitaulu)............................................................ 3000 €
▢ 140 x 350 px (suurtaulu)......................................................... 2000 €
▢ 140 x 198 px (banneri)............................................................. 1500 €
▢ 140 x 120 px (iso logobanneri)............................................. 1200 €
▢ 140 x 80 px (logobanneri)...................................................... 1000 €
TUOTEUUTINEN UUTISKIRJEESSÄ
JA INTERNET-PALVELUSSA
Toimialakohtainen Tuoteuutinen julkaistaan uutiskirjeessä
ja Internet-palvelussa
▢ Tuoteuutinen yhdessä uutiskirjeessä.................................. 450 €
▢ Tuoteuutinen kahdessa uutiskirjeessä............................... 650 €
▢ Tuoteuutinen kolmessa uutiskirjeessä................................ 750 €
TEKNISET TIEDOT JA AINEISTOT:
Postitusosoite:
AMT Hakemistot Oy
Olympiastadion, eteläkaarre
00250 HELSINKI
11
Ilmoitusmyynti:
Anne Mikkola
Susanna Korpijaakko
050 574 7037 0400 760 941
[email protected]@amt.fi
Laskutus:
Hakemistotiedot laskutetaan vahvistetun tilausvahvistuksen jälkeen.
Ilmoitukset laskutetaan painetun kirjan ilmestymisen jälkeen.
amt.fi Muovi&Kumi 2015 ilmesyy huhtikuussa 2015. Hintoihin lisätään alv. 24 %
HAKEMISTOTIEDOT YHTEENSÄ:
€
ILMOITUKSET YHTEENSÄ:
€
Päiväys:
Yritys:
Osoite:
Henkilö:
Tehtävänimike:
Puhelin:
Sähköposti:
Allekirjoitus:
Julkaisija ja kustantaja:
.fi
AMT Hakemistot
Olympiastadion
Eteläkaarre A-porras
00250 HELSINKI
puh. 040 354 7449
fax. 09 458 7218
[email protected]
www.amt.fi