Vaarana öljyvahinko kun säiliön kunto- tarkastus unohtuu

Padasjoen Sanomat torstaina 5.3.2015
dollinen öljyvahinko havaitaan nopeasti,
sillä poltin sammuu, kun imuputki vuotaa
päästäen polttimelle ilmaa. Kyselyyn vastanneista joka neljännellä on vielä käytössä 2-putkijärjestelmä.Yllättävän moni vastaaja ei osannut vastata putkijärjestelmää
koskevaan kysymykseen.
Pinnoittamisen sijaan
hanki uusi säiliö
Suoja-altaalla varustettu muovisäiliö on sijoitettu erilliseen säiliöhuoneeseen.
Kuva: Tarja Asikainen 2013.
Öljysäiliökysely Padasjoella
Vaarana öljyvahinko
kun säiliön kuntotarkastus unohtuu
Öljysäiliöiden omistajille lähetettiin laaja kysely Padasjoella loppuvuodesta 2014. Kyselyn
avulla päivitettiin viranomaisten tietoja lämmitysöljy- ja farmarisäiliöistä sekä muistutettiin
säiliön omistajia öljysäiliöihin liittyvistä vastuista ja riskeistä. Kyselyn takana oli Lahden
ammattikorkeakoulun vetämä TANKKI-hanke yhteistyössä Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen ja Padasjoen kunnan kanssa. TANKKI
kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita.
Kyselyssä kartoitettiin sekä kiinteistöllä käytössä olevat että poistetut säiliöt. Kirjeitä lähetettiin 630, joihin vastauksia saatiin 280.
Vastausprosentti oli 44 %.
Vain osa säiliöistä käytössä
Öljylämmitys on käytössä lähes puolella vastaajista. Joka neljäs öljylämmittäjä ilmoitti vaihtaneensa vanhan lämmitysöljysäiliön uuteen.
Öljylämmityksestä luopuminen näyttää yleistyvän, koska 46 kiinteistöä ilmoitti siirtyneensä muuhun lämmitysmuotoon. Luopuminen
on yleistynyt kyselyn mukaan viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Vanhimmat käytöstä poistetut säiliöt olivat yli 40 vuotta vanhoja, eli säiliöiden turvallinen käyttöikä oli
jo ylittynyt.
Farmarisäiliöiden omistajia tavoitettiin kohtalaisesti kyselyssä, sillä 42 kiinteistöä ilmoitti yhdestä tai useammasta käytössä olevasta farmarisäiliöstä. Kolmasosa vastaajista oli
myös uusinut säiliöitä. Farmarisäiliöiden pakolliset varusteet löytyivät vain 12 säiliön omistajalta, myöskään ylitäytönestin ei ole yleinen
säiliön varuste. Vain neljännes käytössä olevista farmarisäiliöstä on asennettu siten, että
törmääminen säiliöön on estetty. Sen sijaan
lähes kaikki farmarisäiliöt on sijoitettu kantavalle alustalle ja irti alustasta.
Viranomaisten tiedoissa puutteita
Kyselykirjeitä oli mennyt myös kiinteistöille,
joissa ei ole koskaan ollut öljylämmitystä. Viranomaisten rekistereistä löytyy edelleen virheellisiä tietoja, koska rakennusvaiheessa öljylämmityksen tilalle on asennettu muu lämmitysmuoto eikä muutoksesta ole ilmoitettu.
Viranomaisten käyttöön tiedot päivitetään ilmoittamalla nykyinen lämmitysmuoto kiinteistöveroilmoituksella.
Säiliöiden kunto selviää
tarkastuksessa
Kyselyn mukaan käytössä olevista lämmitysöljysäiliöistä joka kymmenes on yli 40 vuotta vanha metallisäiliö. Vanhat säiliöt on valmistettu monesti ennen säiliöstandardien voimaantuloa (eli ennen vuotta1974), jolloin käytettiin mahdollisesti ohuempaa levyä säiliön
materiaalina. Huolestuttavaa on havaita, että kyselyssä löytyi vielä muutama vanha säi-
liö, joita ei ollut tarkastettu lainkaan tai tarkastuksista ei tiedetty.
Metallisäiliöt syöpyvät iän myötä sekä sisä- että ulkopuolelta. Sisäpuolista syöpymistä aiheuttaa säiliön pohjalle kertynyt vesipitoinen liete. Ulkopuolista syöpymää aiheuttaa mm. säiliön ympäröivä maaperä, jos säiliön ulkopuolinen korroosiosuojaus on puutteellista. Maanalainen lämmitysöljysäiliö saattaa syöpyä huomaamatta puhki, jolloin se vuotaa öljyä maaperään vuosien saatossa. Kyselyssä paljastui, että käytössä on vielä yli 40 vuotta vanhoja maanalaisia terässäiliöitä.
Öljylämmittäjistä yli puolet ilmoitti, että säiliötä ei ole tarkastettu lainkaan tai tarkastuksesta ei ollut tietoa. Moni muovisäiliön omistaja oli yllättynyt siitä, että muovisäiliö kuuluu
myös tarkastuksen piiriin. Tarkastusväli muovisäiliöille on käytännössä 10 vuotta. Farmarisäiliöt tulee tarkastuttaa myös säännöllisesti. Yli 10 vuotta käytössä olleista farmarisäiliöstä on tarkastettu vain muutama ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti.
Padasjoella säiliötarkastukset ovat pakollisia
pohjavesialueilla sijaitseville maanalaisille säiliöille. Kaikki säiliöt suositellaan tarkastettavaksi säännöllisesti, koska öljyvahingon sattuessa
säiliön omistaja on aina vastuussa myös puhdistuskustannuksista. Ensimmäinen tarkastus
tulee ajankohtaiseksi 10 vuoden kuluessa säiliön käyttöönotosta ja sen jälkeen tarkastuksessa todetun kuntoluokituksen mukaan. Nyt
kannattaa pikaisesti tilata säiliötarkastus siihen pätevöityneeltä tarkastusliikkeeltä, mikäli tarkastus on unohtunut.
Huonokuntoisen säiliön pinnoittaminen ei
kannata, sillä pinnoituksen jälkeen teräslevyn vahvuutta ei voi todeta. Korjaamisen
sijaan huonokuntoinen lämmitysöljysäiliö
on järkevä uusia. Samalla myös muut säiliön varusteet tulevat uusituiksi ja öljylämmityksen turvallisuus paranee. Muutama
öljylämmittäjä ilmoitti pinnoitetun säiliön
olevan käytössä.
Farmarisäiliöille on teetetty vain vähän
kuntotarkastuksia. Vain joka neljäs farmarisäiliön omistaja ilmoitti teettäneensä säiliölle säännöllisesti tarkastuksen.
Muutamia säiliöitä on korjattu lähettämällä ne peruskunnostukseen säiliön valmistajalle. Hitsauskorjaamisella on mahdollista jatkaa säiliön käyttöä mahdollisesti
useita vuosia, mutta korjauksiin liittyy aina riskejä, jonka vuoksi takuut ja vastuut
on syytä selvittää. Omistajan on muistettava teettää kunnostetulle säiliölle säännöllisesti kuntotarkastus.
Oletko luopumassa
öljylämmityksestä?
Öljysäiliön puhdistus tulee ajankohtaiseksi
säiliön vaihtotilanteessa kuten myös luovuttaessa öljylämmityksestä. Säiliön uusineista yli puolet ilmoitti, että vanhaa säiliötä ei ollut puhdistettu tai puhdistuksesta ei ollut tietoa. Tuloksista kävi ilmi, että
säiliön käytöstä poistamiseen liittyvät toimenpiteet eivät ole hyvin tiedossa. Säiliö
tyhjennetään ensin öljyisestä jätteestä ja
sen puhdistus kuuluu ammattilaisen tehtäviin. Puhdistuksesta saatava todistus säilytetään kiinteistöllä ja se tulee tarvittaessa esittää ympäristöviranomaiselle. Tarkastusliike toimittaa kopion todistuksesta pelastuslaitokselle. Lisäksi pelastuslai-
tokselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on ilmoitettava säiliön käytöstä poistamisesta.
Jos käytöstä poistettava säiliö sijaitsee maan alla, niin se tulee poistaa maaperästä putkistoineen. Säiliön poistamisen yhteydessä selvitetään maaperän puhtaus. Vuototapauksista on ilmoittava aina pelastuslaitokselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle. Poikkeusta maahan jättämiseksi haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Tällöinkin säiliö tulee ensin puhdistuttaa ammattilaisella ja todistus puhdistuksesta
tulee toimittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Tunne vastuusi,
varmista turvallisuus
Öljysäiliöt on sijoitettava 1. ja 2. luokan pohjavesialueilla sisätiloihin tai
maan päälle. Ennen uuden säiliön
asentamista on syytä kääntyä rakennusvalvonnan puoleen, jolloin selvitetään mahdollisen luvan tai ilmoituksen tarve. Uuden säiliön tulee olla rakenteeltaan hyväksyttyjen standardien tai/ja rakennehyväksytty, joka on varustettava ylitäytönestimellä, 1-putkijärjestelmällä sekä suojaaltaalla tai muulla vuodon hallinnalla siten, että mahdolliset vuodot saadaan kerättyä talteen.
Tarkastuspöytäkirjat kannattaa säilyttää myös ajatellen asunnon mahdollista myyntiä. Nykyään ostajat ovat
valveutuneita ja kiinnittävät huomiota
myös lämmitystavan muutoksiin ja öljysäiliön turvalliseen käyttöön.
Myös vakuutusehdoissa voidaan edellyttää, että vakuutuksen ottaja ja vakuutettu noudattavat suojeluohjeita.
Muussa tapauksessa korvausta voidaan vähentää tai se voidaan pahimmassa tapauksessa evätä. Vakuutusturva kannattaa tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä, jotta vältytään mahdollisessa vahinkotilanteessa ikäviltä yllätyksiltä.
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Maria Virtanen, Padasjoen kunta,
[email protected], puh. 040 589 1864
Tarja Asikainen, Lahden ammattikorkeakoulu,
[email protected], puh. 044 708 1516
EAKR-rahoitteisen TANKKI-hankkeen tavoitteena on
öljysäiliöiden aiheutta­mien ympäristöriskien pienentäminen Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
Lisätietoja: www.lamk.fi/tankki
Säiliön kuntoluokitus
tärkeää tietää
Öljyvuodot aiheuttavat riskin mm. pohjaveden
pilaantumiselle. Öljyvahingon riskiä lisää se, jos
säiliö on vanha, valmistettu teräksestä, tarkastamaton ja se sijaitsee maan alla.
Lämmitysöljysäiliöt: Kuntoluokituksessa joka
viides oli luokiteltu A-luokkaan, mutta vastauksissa esiintyi myös B-luokan säiliöitä, jotka
on tarkastutettava parin vuoden välein. C-luokan säiliössä on jo syviä syöpymiä, jolloin se
on poistettava käytöstä 6 kuukauden kuluessa.
D-luokan säiliössä on läpisyöpymiä tai halkeamia, jotka vuotavat tiiveyskokeessa tai selvästi havaittavia ulkopuoleisia syöpymiä. Tällaiset
säiliöt on poistettava käytöstä välittömästi.
Farmarisäiliöt: Pisin tarkastusväli on 10 vuotta maan päällä sijaitseville säiliöille. Pitkä tarkastusväli edellyttää, että säiliö on luokiteltu
parhaaseen kuntoluokkaan (A).
Öljylämmittäjä,
tunnetko laitteistosi?
2-putkijärjestelmä kannattaa muuttaa 1-putkijärjestelmäksi, jolloin vältetään öljyn vuotoriski paluuputkessa. 1-putkijärjestelmässä mah-
Maanalainen
lämmitysöljysäiliö oli
syöpynyt puhki,
mikä aiheutti
öljyvahingon.
Kuva: Jake
Lehtovirta 2014