KOULUTIEDOTE 2014-2015

SYVÄKANKAAN KOULU
KOULUTIEDOTE 2014-2015
Yhteistoiminnallisessa ja turvallisessa koulussa kasvaa itseensä luottavia, vastuullisen työnteon ja kulttuurin merkityksen ymmärtäviä
nuoria.
KULMATIE 7
94700 KEMI
Puhelin: 016 259 834, 040 539 8004
Faksi: 016 259 440
Sähköp.: [email protected]
Hyvää lukuvuotta 2014 - 2015
Perinteinen syystiedotteemme sisältää tärkeitä lukuvuotta 2014-2015
koskevia asioita. Toivomme teidän säilyttävän tämän tiedotteen, jota
on lähetetty yksi jokaiseen perheeseen.
Tämän lukuvuoden työskentelyyn sisältyy useita muutoksia. Ensinnäkin
henkilöstön osalta: apulaisrehtori Jarmo Vaitovirta on jäänyt eläkkeelle
ja hänen tilalleen on valittu Mika Timonen. Opettajista virkavapaalla
ollut kielten lehtori Sanna Svenn on palannut työhön.
Maahanmuuttajien peruskouluun valmistavan ryhmän opettajana
jatkaa keväällä työnsä aloittanut Vesa-Matti Tauriainen. Alakoulussa
luokanopettaja Mika Pihlajaniemi on jäänyt virkavapaalle ja hänen
sijaisenaan työskentelee Janne Salmela.
Laadukas työ kiusaamisesta vapaan koulun puolesta jatkuu KiVa Koulu ohjelmassa. Kiusaamisen vastustaminen on noussut korostetusti esille
lukuvuoden alkaessa. Tasavallan presidentti nosti julkisuuteen
opiskelijan, joka uskalsi rohkeasti puuttua kiusaamiseen. Lukiolaiset ovat
aloittaneet oman ”Ole rohkea” –kampanjansa. Kiusaamista voidaan
ehkäistä monin tavoin. Yksi tehokas keino on oppilaiden oma ja rohkea
puuttuminen. Tällaisesta tärkeästä teosta pitäisi palkita myös meidän
koulussamme.
Koulumme vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti ja sen toimintaan voi
tulla mukaan milloin vain. Kokouksia järjestetään koululla joka
kuukauden ensimmäisenä tiistaina.
Toivon, että kodin ja koulun yhteistyö sujuisi mutkattomasti ja kynnys
suuntaan sekä toiseen olisi matalalla. Voimme hyödyntää eri kanavia,
niin Wilmaa kuin perinteisempiäkin viestintävälineitä.
Hyvää, turvallista ja tuloksekasta kouluvuotta!
Pertti Henttinen
rehtori
SISÄLLYS
YHTEYSTIEDOT
koulun nimi ja osoite
………………………………………………………………………….4
koulun puhelinnumeroita ....................................................................................................... 4
opettajat ................................................................................................................................... 5
koulunkäynninohjaajat ........................................................................................................... 6
TYÖAJAT
koulun päivittäiset työajat ja lomat ..................................................................................... 6
poissaolot ................................................................................................................................... 7
kasvatuskeskustelu .................................................................................................................. 7
todistukset ................................................................................................................................. 7
välitunnit ja kokeet .................................................................................................................. 7
yhteisvalinnan aikataulu ........................................................................................................ 8
TYÖJÄRJESTYKSET
lukujärjestykset ......................................................................................................................... 8
yläkoulun valinnaisaineet lv. 2014-2015 .............................................................................. 8
OPETUS JA HANKKEET
erityisopetus ja Jopo-opetus ................................................................................................. 9
tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus ............................................................................. 9
läksykoulu .................................................................................................................................. 9
valmistava opetus ................................................................................................................... 9
iltapäivätoiminta ................................................................................................................... 10
uskonnolliset tilaisuudet ....................................................................................................... 10
KiVa-koulu –ohjelma ............................................................................................................. 10
Liikkuva koulu –hanke ........................................................................................................... 11
monikulttuurisuuden, kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden edistäminen ............ 11
SÄHKÖINEN JA VERKOSTOITUNUT KOULU
Wilma (sähköinen reissuvihko) ............................................................................................ 12
sähköiset oppimisympäristöt ............................................................................................... 12
media- ja kuvauslupa ........................................................................................................... 12
OPPILASHUOLTOTYÖ
uusi opiskeluhuoltolaki ......................................................................................................... 13
koulupsykologi ....................................................................................................................... 14
koulukuraattori ....................................................................................................................... 14
kouluterveydenhoitaja ......................................................................................................... 15
koulutapaturmat ................................................................................................................... 15
KOULUTUSLAUTAKUNTA JA OPPILASKUNTA
koulutuslautakunta ............................................................................................................... 15
oppilaskunta ........................................................................................................................... 16
KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
vanhempainillat/ -vartit ....................................................................................................... 17
Syvitsyn vanhemmat ry ........................................................................................................ 17
retket lähiympäristöön ........................................................................................................... 17
LIITTEET JA KALENTERIT
järjestyssäännöt (erikseen vl. 1-6 sekä vl. 7-9) ..............................................................18-19
koulun työ- ja loma-ajat lv. 2014 - 2015
YHTEYSTIEDOT
Koulun nimi ja osoite
Syväkankaan koulu
Kulmatie 7
94700 KEMI
https://peda.net/kemi/perusopetus/peruskoulut/syvakankaan-koulu
Koulun puhelinnumeroita
Rehtori Pertti Henttinen
259 831
Apulaisrehtori Mika Timonen
040 700 6052
259 835
040 354 0642
Koulusihteeri Päivi Tarvainen
259 834
040 539 8004
Opettajainhuone
259 833
Opinto-ohjaaja Sari Karjalainen
259 869
050 427 5626
Opinto-ohjaaja Outi Sauvola
040 674 0246
Ruokapalveluvastaava Anna-Mari Hosio
050 572 9055
Siistijät
0400 547 388
Terveydenhoitaja Sari Erholtz
259 840
040 487 2825
Koulupsykologi Anna Kyrö
040 487 2826
Koulukuraattori Markku Soppela
050 379 5624
Erityisopettaja Kati Martikkala
259 866
040 569 7324
Erityisopettaja Liisa Keskitalo
259 850
040 527 9372
Erityisopettaja Soile Söderström-Wirkkala
259 832
0400 563 578
Resurssiopettaja Sauli Kotiranta
259 831
Maahanmuuttajien peruskouluun valmistavan
259 885
ryhmän opettaja Vesa-Matti Tauriainen
050 447 4771
koulunkäynninohjaajat
259 871
Opettajat lukuvuonna 2014 – 2015
TEHTÄVÄ, VALVONTALUOKKA
PHE Henttinen Pertti
su2, rehtori
259 831
040 700 6052
MTI Timonen Mika
Jopo-luokka, apulaisrehtori
259 835
040 354 064
MER Ervasti Maarit
ma, fk
259 854
SGR Gröndahl Sanna
li, tt, 9c
050 361 2843
MHA Hakala Marja
luo, 5a
259 865
KHE Helske Kalle
hy, 8a
259 856
PHI Hiltula Pirjo
ru, en, ra, 8b
259 877
TIK Ikonen Tarja
ma, fk, ata, bg, 7c
259 853/259 873
AIM Imponen Aino
ai, su2, 9b
259 878
AJU Juvonen Anne
ai, it, 8d
259 879
SIK Kallio Sini
ma, fk, 7e
259 259 883
SKA Karjalainen Sari
opo
259 869/259 870
TKA Karplund Tuomo
bg, erä
259 855
OKE Kelhä Olli
li
050 361 3873
TKE Kerttula Tuula
luo, 1a
259 846
050 361 3594
LKE Keskitalo Liisa
ero
259 850
040 527 937
AKL Klint Anna
luo, 6a
259 864
SKO Kotiranta Sauli
resurssiopettaja
259 876
PKU Kumpumäki Petri
en, 7b
259 884
AKU Kunnari Anneli
mu, mut, ue
259 857
AKÄ Kärkkäinen Anni
bg
259 855
RMA Maronen Risto
luo, 6b
259 849
KMA Martikkala Kati
ero
259 866
040 569 7324
TMA Marttinen Tuula
luo, 1b
259 852
050 427 5611
EMI Miettunen Eija
ts, hi
259 842/259 880
SMÄ Mäkikyrö Sirpa
luo, 6c
259 848
JNI
tn, ela, ue, lati, 7d
259 845
SOI Oikarinen Seija
bg
259 855
PPI
Nieminen Jani
ko, hyg, tt, ue, 9d
259 867/259 881
MPI Pihlajaniemi Mika
Pietikäinen Pirjo-Riita
luo, 4a
259 851
MPU Puro Mika
luo, 2a
259 863
RRA Rahtu Riitta
ko, 8b
259 867
OSA Sauvola Outi
opo
259 870
LSI Sipola Liisa
ma, fk, 7a
259 882
u, sa, 8c
259 875
SSÖ Söderström-Wirkkala Soile
ero
259 832
TTA Tarvainen Taina
luo, 3a
259 847
VTA Tauriainen Vesa-Matti
valmistava opetus
259 855
KVÄ Väänänen Kaisa-Leena
ku, 9a
259 841
EDO Doh Elsa
maahanmuuttajien tuki, karen
050 427 5626
LHI Hiltula Leena, sijainen
SSV Svenn Sanna
ai
äidinkieli
tt
terveystieto
fk
fysiikka-kemia
hy
historia-yhteisk.oppi
en englanti
ku
sa
saksa
ma
bg
biologia-maantieto
opo opinto-ohjaus
ts
it
hyg hygieniapassi
ilmaisutaito
r
tekstiilityö
kuvataide
matematiikka
0400 563 578
050 447 4771
040 681 6665
med mediatyöpaja
ru
tn
tekninen työ
ruotsi r
ranska
liikunta
luo luokanopettaja
li
mu musiikki
ela elektroniikka
hi
ue
uskonto ja et
ero erityisopettaja
et
ko
kotitalous
s2
erä erätaito
mut musiikkiteknologia
a
suomi toisena kielenä
historia
elämänkatsomustieto
ata ATK-ajokortti
ati laiteohjelmointi- ja tietokonetekniikka
Koulunkäynninohjaajat
PÄIVITTÄISET TYÖAJAT
ALAKOULU
Jaana Tuomainen
YLÄKOULU
1.
8.15 - 9.00
1.
8.15 - 9.00
Sari Kuusisto
2.
9.15 - 10.00
2.
9.05 – 9.50
Mervi Kemppainen
3.
10.15 - 11.15
3.
10.20 - 11.05
Ruokailu 10.20-10.55
Kim Bergvall
Kati Pyykkö
4.
11.30 - 12.15
Ruokailu 11.05-11.30
4.
11.15 - 12.00/11.30-12.15
5.
12.30 - 13.15
Tarja Hurtig
6.
13.30 - 14.15
5.
12.30 - 13.15
Merja Joensuu
7.
14.20 - 15.05
6.
13.30 - 14.15
7.
14.20 - 15.05
Anne Sipola
Lomat
Syysloma 16.10. - 17.10.2014
Joululoma 21.12. 2014 - 6.1.2015
Ruokailu 12.00-12.30
Huom! Lauantaityöpäivä
Syväkankaan koulussa on 30.8.2014,
jolloin on liikunta- ja retkipäivä. Toinen
lauantaityöpäivä on 28.3.2015, jolloin
pidetään alakoulun hiihtokisat ja
yläkoulun taksvärkkipäivä.
Talviloma 2.3. - 8.3.2015
Pääsiäisloma 3.4. - 6.4.2015
Kesäloma alkaa 31.5.2015
Koulun työ- ja loma-ajat ovat myös
liitteenä tämän tiedotteen lopussa.
Poissaolot
Huoltajan on ilmoitettava välittömästi
ensimmäisenä poissaolopäivänä
oppilaan poissaolosta (sairaus tms.)
suoraan opettajalle/luokanvalvojalle
tai koulun kansliaan p. 040 539 8004.
Yli 3 päivää kestävästä poissaolosta,
esim. lomamatkoista, on tehtävä
kirjallinen anomus rehtorille tai
apulaisrehtorille.
TODISTUKSET
Vuosiluokilla 1-9 annetaan kaksi kertaa
lukuvuodessa
todistus:
syyslukukaudella välitodistus
20.12.2014 ja kevätlukukaudella
lukuvuosi-/päättötodistus 30.5.2015.
Kasvatuskeskustelu
Luokilla 1-4 arviointi on sanallista, 4.
luokan kevättä lukuun ottamatta.
Koulussamme noudatetaan tämän vuoden
alussa voimaan tullutta perusopetuslain
muutosta 35 a §.
Vuosiluokkien 5-9 oppilaat saavat
numeroarvion. Lisäksi kaikkien luokkien
(1-9) oppilaat saavat sanallisen
arvioinnin kevään 2015 aikana.
Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin
rikkoo koulun järjestystä, menettelee
vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai
koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti
tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti,
voidaan ensisijaisena toimenpiteenä
määrätä osallistumaan yhteensä enintään
kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun.
Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää
kerralla tai useammassa osassa koulupäivän
aikana tai sen ulkopuolella.
Kasvatuskeskustelussa yksilöidään
toimenpiteeseen johtanut teko tai
laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja
tarvittaessa selvitetään laajemmin
käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä
keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan
hyvinvoinnin parantamiseksi.
Kasvatuskeskusteluun määrää koulun
opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee
kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan
huoltajille. Huoltajalle tulee varata
mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun
tai osaan siitä, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Välitunnit ja kokeet
1.-6.- luokkalaiset viettävät välitunnit
pääsääntöisesti koulun pihalla. Välituntien
aikana ei saa poistua koulun alueelta
ilman lupaa. Luokkien 7-9 oppilaat saavat
viettää välituntinsa sisällä.
Opettajien yläluokille ilmoittamat kokeet
merkitään Wilmaan. Koealueen oppilas
merkitsee opettajan antamien ohjeiden
mukaan.
Yhteisvalinnan aikataulu
9. luokkalaiset hakeutuvat peruskoulun jälkeiseen koulutukseen pääsääntöisesti
yhteisvalinnan kautta seuraavan aikataulun mukaisesti.
1. Hakuaika opintoihin on 24.2. - 17.3.2015.
2. Mahdolliset pääsy- ja soveltuvuuskokeet sekä kielikokeet järjestetään
huhti- toukokuussa 2015.
TYÖJÄRJESTYKSET
Lukujärjestykset
Alaluokkien lukujärjestykset ovat Wilmassa.
Yläluokkien työjärjestykset löytyvät koulun kotisivuilta.
Valinnaisaineet lukuvuonna 2014 – 2015
Yläkoulun oppilaat valitsevat 7. vuosiluokan lopulla neljä valinnaisainetta 8. ja 9.
vuosiluokkaa varten. Valittavana on kolme kahden tunnin ja yksi yhden tunnin
valinnainen aine. Oppilaan valitsemat kahden tunnin valinnaisaineet jatkuvat 9.
luokalla, mutta yhden tunnin valinta (ns. lyhytkurssi) jää pois 9. luokalla.
Täksi lukuvuodeksi toteutuivat seuraavat kahden tunnin valinnat 8. vuosiluokalla:
kuvataide, tekninen työ, tekstiilityö, kotitalous, musiikki, valinnainen
liikunta, at-ajokortti, ilmaisutaito, ranska ja saksa.
OPETUS JA HANKKEET
Erityisopetus ja Jopo-opetus
Opetus voidaan järjestää yleisopetuksessa tai erityisopetuksessa. Keskeisiä tukitoimia ovat tukiopetus, erityisopetus, koulunkäynninohjaajan tuki, asiantuntijapalvelut, henkilökohtainen oppimissuunnitelma sekä tarvittaessa henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
koskeva suunnitelma (Hojks).
Koulussamme on kolme erityisopettajaa, jotka huolehtivat erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksesta, jossa huomioidaan oppijan yksilölliset oppimis- ja kehitystarpeet.
Lisäksi koulussamme toimii joustavan perusopetuksen (Jopo) pienluokka, jossa lähtökohtana on, ettei oppilaan tarvitse olla koululle sopiva, vaan koulun pitäisi muuttua oppilaan ja hänen ympäristönsä elämään
Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee
oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta.
Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.
Läksykoulu
Läksykoulun idea on ohjata oppilasta hallitsemaan omaa läksyjentekohetkeään. Tavoitteena on oppia
rutiinit, joilla oppilas saa kotitehtävät hoidettua mahdollisimman tehokkaasti.
Läksykoulu on osa oppilaan yleistä tukea. Sen on tarkoitus edistää oppilaiden välistä tasa-arvoa ja estää
syrjäytymistä sekä eriarvoisuutta oppilaiden kesken.
Toiminta on suunnattu etupäässä 3. -6. luokille, mutta myös yläluokkaikäisillä on mahdollisuus osallistua läksykouluun.
Valmistava opetus
Syväkankaan koululla toimii maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan vaiheen ryhmä, jossa opiskelee maahanmuuttajanuoria eri maista. Opetuksen
tavoitteena on edistää oppilaan kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä antaa tarvittavat valmiudet perusopetukseen siirtymistä varten. Oppilaita integroidaan valmistavan opetuksen aikana heidän ikäja taitotasoaan vastaaviin
perusopetuksen ryhmiin, mikä on tärkeää heidän sosiaalisen kehittymisensä kannalta. Pääpaino on suomen kielen oppimisessa.
Iltapäivätoiminta
1. -2. -luokkien oppilaiden sekä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden iltapäivä-toiminta on koulun järjestämää toimintaa. Toimintaa järjestetään päivittäin klo 12.15 – 16.15. Oppilaat ovat vakuutettuja iltapäivätoiminnan aikana ja heille
tarjotaan välipala.
Iltapäivätoimintaan haetaan erillisellä ilmoittautumislomakkeella, jonka saa koulun kansliasta tai iltapäivätoiminnan tiloista koulunkäynninohjaajilta. Maksu on 80 € yli 10 krt/kk ja 40 € alle 10 krt/kk.
Lapsilla on mahdollisuus päivän aikana tehdä kotiläksyt, leikkiä, ulkoilla ja osallistua ohjattuun toimintaan
sekä rauhoittua pelaamaan ja lueskelemaan.
Toiminnan vetäjinä toimivat koulunkäynninohjaajat. Vastuuohjaaja on Mervi Kemppainen. Iltapäiväkerhon puhelinnumerot ovat 259 843 ja 040 572 4731.
Uskonnolliset tilaisuudet
Alakoulun adventtihartaus pidetään koulullamme perjantaina 28.11.2014 klo 9.15 ja yläkoulun adventtihartaus alkaa klo 9.50. Pääsiäishartaus on Kemin kirkossa kiirastorstaina 2.4.2015 klo 12.30. Et-oppilaille järjestetään muuta ohjelmaa.
KiVa-koulu -ohjelma
KiVa Koulu® on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, jossa Syväkankaan koulu on mukana. KiVa
Koulu -ohjelmassa keskitytään paitsi kiusaamisen ennaltaehkäisemiseen, myös mahdollisimman tehokkaaseen kiusaamistapauksiin puuttumiseen. Koulutasolla KiVa Koulu -ohjelman tavoitteena on tarjota perustietoa kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Luokkatasolla pyritään vaikuttamaan oppilaisiin niin, että he
kiusaajan kannustamisen sijaan asettuisivat tukemaan kiusattua ja osoittaisivat, etteivät hyväksy kiusaamista. Oppilaiden tasolla keskeinen työmuoto ovat selvittämiskeskustelut. Selvittelyihin liittyy aina seuranta, jossa varmistetaan että kiusaaminen on todella loppunut.
KiVa-koulun ohjelman mukaisesti 1., 4. ja 7. luokkalaisille pidetään KiVa-tunnit, joissa luokanvalvojan ohjaamana keskustellaan ja puntaroidaan kiusaamiseen liittyviä asioita; kiusatuksi tulemisen tunnusmerkkejä,
toisen huomioimista ja tukemista, kiusaamiseen puuttumista ja aikuisten toimintaa kiusaamistilanteissa.
Koulussamme toimii KiVa-tiimi, jonka tehtävänä on ohjata ja neuvoa opettajia ja luokanvalvojia kiusaamistapausten selvittämisessä. Tiimin jäsenet valvovat tapausten dokumentointia ja seurantaa.
Lukuvuonna 2014 – 2015 KiVa-tiimin jäseninä ovat Petri Kumpumäki (yläkoulu, pj), Maarit Ervasti (elokuulokakuu), Tarja Ikonen, Sini Kallio, Jani Nieminen ja Sanna Svenn yläkoulusta sekä Taina Tarvainen ja Marja
Hakala alakoulusta.
Jotta oppilaiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön toteutuu, koko Syväkankaan koulun henkilökunta
on sitoutunut kiusaamisen vastaiseen työhön – KiVassa koulussa on hyvä työskennellä.
Lisää tietoa KiVa-ohjelmasta saa Internet-sivulta www.kivakoulu.fi.
Liikkuva koulu -hanke
Kemin kaikki koulut kuuluvat valtakunnalliseen Liikkuva koulu –ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on lisätä
lasten liikkumista koulupäivän aikana ja samalla parantaa koulussa viihtymistä. Kun oppilaat pääsevät
purkamaan energiaansa välitunneilla enemmän, he keskittyvät myös oppitunneilla paremmin. Tähän liittyen Syväkankaan koululla on muutettu koulupäivän rakennetta siten, että aamupäivällä oppilailla on
pitkä 30 minuutin välitunti.
Tämän vuoden tavoitteita on välituntiohjaajatoiminnan kehittäminen ja personal trainer-toiminnan laajentaminen. Samoin yhteistyö Kemin Palloseuran kanssa jatkuu. Jalkapalloseura ohjaa palloilun pariin säännöllisesti.
Entiseen tapaan luokat kilpailevat välituntimaratonilla ja osallistuvat hiihtoviikkoon.
Liikkuva koulu -ohjelma lainaa mielellään välineitä niin vanhempainyhdistyksien tilaisuuksiin kuin perheiden
viikonlopun virkistykseksi. Lainaamossa on mm. frisbeegolfkiekkoja koreineen, kaupunkisotavarusteet sekä
kin-ball-pallot.
Lisätietoja: Liikunnanopettaja 050-3613 873
Monikulttuurisuuden, kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden edistäminen
Jatketaan edelleen MOKU-hankkeessa painopistealueiksi valittujen tavoitteiden saavuttamiseksi tehtävää työtä.
1) Maahanmuuttajaopetuksen järjestäminen.
2) Suvaitsevaisuuden ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen sekä vuoro- vaikutuksen lisääminen kouluyhteisön kulttuurivähemmistöjen ja valtakulttuurin välillä
3) Eri kieli- ja kulttuuriryhmien oppimismahdollisuuksien edistäminen.
Kehitettäviä kohteita ovat suvaitsevaisuuskasvatus, yhdysopettajatoiminta, koulutuksiin osallistuminen,
osallistuttavan keskustelun ylläpitäminen sekä opetusjärjestelyjen tarkentaminen erityisesti suomi toisena
kielenä ja oman kielen opetuksessa. Pyritään kehittämään kummioppilastoiminnan kaltaista toimintaa
maahanmuuttajaoppilaiden aktivoimiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi valtakulttuurin oppilaiden
kanssa. Pitkät välitunnit, joille järjestetään aktiviteettejä, ovat hyvä tällaisen toiminnan kohde ja tässä pyritään yhteistyöhön oppilaskunnan kanssa. Vanhempainilloissa tiedotetaan vanhemmille valmistavasta luokasta sekä maahanmuuttajaoppilaistamme ja pyritään edistämään suvaitsevaisuutta. Maahanmuuttajaoppilaiden aktivointia tehdään myös yhteistyössä nuorisotoimen kanssa.
SÄHKÖINEN JA VERKOSTOITUNUT KOULU
Wilma, sähköinen reissuvihko
Wilmaa käytetään internetissä, joten ohjelmaa voi käyttää vaikkapa kotoa tai työpaikalta.
Wilman avulla huoltajat seuraavat oppilaan koulunkäyntiä ja selvittävät oppilaan poissaolot sekä
voivat lähettää viestejä opettajille, lukea opettajien lähettämiä viestejä ja vastata palautekyselyihin.
Koulumme Wilma löytyy osoitteesta: http://wilma.kemi.fi/syvakankaan_koulu. Linkki on koulumme
kotisivuila. Lisätietoja saa koulusihteeriltä puhelinnumerosta 040 539 8004.
Sähköiset oppimisympäristöt
Koulumme oppilailla on hyvät mahdollisuudet olla mukana sähköisessä koulunkäynnissä. Yhtä konetta kohti on 2,5 oppilasta, eli mahdollisuudet sähköisten oppimateriaalien käyttöön on toteutettu erinomaisesti. Jokaisella oppilaalla on henkilökohtaiset kirjautumistunnukset tietokoneille.
SanomaPron sähköinen oppimateriaali (entinen Opit) on käytössä niin koulun kuin kodinkin laitteilla.
Kirjautuminen palveluun suoritetaan luokka-asteittain, johon oppilaat saavat ohjeet luokanvalvojaltaan.
Koulun kotisivut tulevat saamaan uuden ulkoasun syksyn kuluessa ja niille tullaan tekemään linkit kaikille tarvittaville palveluille.
PedaNetin käyttöön kannustetaan jatkossakin. Sen helppokäyttöiset ja monipuoliset verkkotyövälineet tuovat vaihtelua opetukseen ja oppimiseen.
Media- ja kuvauslupa
Oppilaiden huoltajilta kysytään lupa (medialupa) saada julkaista oppilaan teoksia
(kuvataidetyöt, valokuvat, videot yms.) koulun sisäisessä oppimisympäristössä,
muissa julkisissa tiloissa ja koulun verkkosivuillla. Medialupa ei koske koulun ulkopuolisia toimijoita kuten lehdistöä tai koulukuvausta, joihin pyydetään erikseen lupa.
Samassa lupakyselyssä pyydetään huoltajalta kuvauslupaa oppilaan tunnistettavan
kuvan ja nimen julkaisemiseen koulun sisäisissä julkaisuympäristöissä.
OPPILASHUOLTOTYÖ
Uusi opiskeluhuoltolaki
Uusi opiskeluhuoltolaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287) astui
voimaan 1.8.2014. Kemin kouluissa, myös Syväkankaalla, uuden lain edellyttämiä
toimintatapoja ja käytäntöjä on alettu soveltamaan, mutta kehittämistyötä riittää vielä pitkäksi aikaa.
Lain keskeisiä periaatteita ovat painopisteen siirtäminen yksilökeskeisestä työstä yhteisölliseen työhön ja
ennaltaehkäisyyn korjaavasta työstä. Opiskeluhuolto on
opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen monialaista suunnitelmallista yhteistyötä opiskelijoiden, huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kaikki ei
muutu mutta monet käytännöt uudistuvat, kun kaikki opiskeluhuollon toimijat ovat
mukana yhteisessä toimintakulttuurin ja toimien tarkastelussa sekä osallisuuden ja vuorovaikutuksen kehittämisessä.
Yksilöt kuitenkin voivat tarvita tukea ja on tärkeää, että tuki tarvitsevalle annetaan riittävän varhaisessa
vaiheessa. Vastuu on kaikilla toimijoilla, myös tarvittavan tuen piiriin ohjaamisessa. Yksittäisen oppilaan tukena ovat
yksilökohtainen koulu- ja opiskelijaterveydenhoidon palvelut
opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut
monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto
Oppilaalla on oikeus saada keskustella psykologin tai kuraattorin kanssa seitsemän koulupäivän kuluessa,
kun hän itse tai huoltaja on sitä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa on toimittava samana päivänä tai seuraavana työpäivänä. Opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin arvion perusteella opiskelijalla on oikeus
saada riittävä tuki ja ohjaus opiskeluunsa ja kehitykseensä liittyvien vaikeuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.
Opettajan tai muun koulun työntekijän tulee ottaa viipymättä yhdessä oppilaan kanssa (tai annettava
ainakin tieto yhteydenotosta oppilaalle) yhteyttä psykologiin, sosiaalityöntekijään tai kuraattoriin, kun hän
arvioi oppilaan tarvitsevan tukea. Asiasta on annettava tieto huoltajalle.
Yksittäisen oppilaan asiaa voidaan koota käsittelemään monialainen asiantuntija-ryhmä opiskelijan tai
huoltajan kirjallisella suostumuksella. Yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella käsittelyyn voi osallistua opiskeluhuollon yhteistyötahoja tai opiskelija läheisiä.
Koulutuslautakunta on asettanut koulukohtaiset oppilashuoltoryhmät, joiden kokoonpano on seuraava:
rehtori (johtaa ryhmää), opettajaedustaja, erityisopettaja, koulupsykologi, koulukuraattori, terveydenhoitaja, opinto-ohjaaja, päiväkodin johtaja (esiopetus), koululunkäynninohjaaja, oppilaskunnan edustaja, huoltajien edustaja, lisäksi kutsuttuina
(niissä asioissa, jotka heitä koskevat) lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä toimijoita.
Koulupsykologi
Koulupsykologi on koulussa toimiva terveydenhuollon ammattilainen. Hänen tehtävänään on tukea sekä
kouluyhteisön että yksittäisten oppilaiden hyvinvointia. Koulupsykologi on koulumme opiskeluhuoltoryhmän
jäsen.
Koulupsykologi on käytettävissä mm. oppimiseen ja koulunkäyntiin, kasvuun ja kehitykseen, ihmissuhteisiin,
elämänmuutoksiin ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Tavallisia syitä ottaa yhteyttä koulupsykologiin
ovat oppimisen ja keskittymisen vaikeudet, mielialan vaihtelut, elämän äkilliset kriisit ja kasvatuskysymykset.
Oppimisasioissa koulupsykologi tekee tutkimuksia ja suunnittelee tukitoimia yhdessä opettajien ja muiden
ammattilaisten kanssa. Muissa asioissa koulupsykologin kanssa voi käydä selventäviä ja tukea antavia keskusteluja. Tarvittaessa koulupsykologi voi ohjata asiakkaan muihin tutkimus- tai hoitopaikkoihin.
Oppilaat ja heidän huoltajansa voivat ottaa yhteyttä koulupsykologiin puhelimitse 040-487 2826. Myös Wilmaan voi jättää yhteydenottopyynnön. Opettajat, terveydenhoitajat, koulukuraattorit tai muut yhteistyökumppanit voivat ohjata oppilaan koulupsykologin asiakkaaksi. Työhuone on kaupungintalolla, Valtakatu
26, 7. kerros. Tapaamisia järjestetään myös koululla.
Koulupsykologin palvelut ovat vapaaehtoisia ja luottamuksellisia. Yhteistyöhön muiden tahojen kanssa pyydetään asiakkaalta lupa. Myös koulun henkilökunta voi käyttää psykologin palveluita, esimerkiksi konsultaatiota tai työnohjausta.
Koulukuraattori
Oppilaat ohjautuvat luokseni joko omatoimisesti, vanhempien tai koulun aloitteesta
ja minun kutsumanani. Oppilas voi ottaa yhteyttä tai tulla keskustelemaan mikäli häntä mietityttää jokin
koulunkäyntiin, kavereihin, perhesuhteisiin tai omaan vointiin ja kehitykseen liittyvä asia. Yhteydenoton
jälkeen varaamme ajan ja lähdemme selvittelemään tilannetta yhdessä. Olen vaitiolovelvollinen, mutta
oppilaan luvalla ja mielellään läsnä ollessa keskustelen ratkaisuista myös muiden hänen tukenaan olevien
aikuisten ja huoltajan kanssa ratkaisujen löytämiseksi.
Yksittäisten oppilaiden tapaamisten lisäksi teen tiivistä yhteistyötä vanhempien ja viranomaisten kanssa.
Tärkeimpiä viranomaisverkostoja ovat mm. nuorisotoimi,
perheneuvola, nuorisopsykiatrian poliklinikka, lastensuojelu ja koulujen opettajat,
kouluterveydenhoitaja ja koulupsykologi.
Olen tavattavissa koululla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 8-15 ja sopimuksesta muinakin aikoina. Minulle voi soittaa tai ottaa yhteyttä Wilman, sähköpostin tai sosiaalisen median kautta.
Markku Soppela, 259 844/050 359 5624
[email protected]
Kouluterveydenhoitaja
Koulumme terveydenhoitaja Sari Erholtzin tavoittaa puhelinnumeroista
259 840 ja 040 487 2825 klo 11.00 – 12.00. Vastaanotto on päivittäin. Sairastapauksissa ota yhteyttä terveydenhoitajaan. Sairasvastaanottoajat ovat klo 11.00 – 12.00 joka päivä ellei toisin ilmoiteta. Muina aikoina
terveydenhoitaja tekee terveystarkastuksia ym. tarkastuksia/kontrolleja, joihin ajat on varattu etukäteen.
Rokotustehosteet annetaan tarvittaessa. Jos kouluterveydenhoitaja ei ole tavattavissa, ota yhteyttä Sauvosaaren terveysasemalle (Kirkkopuistokatu 1) tai päivystykseen (L-PKS). Koululääkäri on tavattavissa lukukauden aikana on n. 10 päivänä.
Koulutapaturmat
Koulullamme on vakuutus, joka vastaa tunneilla, välitunneilla ja koulumatkoilla sattuneista tapaturmista.
Terveydenhoitaja antaa ensiavun koululla ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin lääkärille. Jos tapaturma on
sattunut koulumatkalla ja oppilas on viety kotoa lääkäriin, on oppilaan käytävä koulun kansliassa tekemässä tapaturmailmoitus. Vakuutus korvaa ainoastaan terveyskeskuslääkärikäynnit, ei yksityislääkäriä.
Koulutuslautakunta
Kemin kaupungin koulutuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtaja Juha Taanila, varapuheenjohtaja Pasi
Määttä, Mervi Anttila, Antero Mäki-Jokela, Kati Tervo, Ritva Aheinen, Jani Karvonen, Laura Kuismanen,
Lea Leminaho, Esko Särkelä, Mervi Tuohimaa, Tytti Kumpulainen (KH:n edustaja), sekä Anu-Liisa Kosonen
(koulutoimen johtaja, vs. sivistystoimen johtaja, esittelijä), Kaisa Rauvala, (päivähoidon johtaja, esittelijä)
sekä Riitta Pirkonen (sihteeri).
Syväkankaan koulun oppilaskunta
Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat 1-6 -vuosiluokilla Mika Puro ja
7-9 -vuosiluokilla Anneli Kunnari.
luottamusoppilaat
varaluottamusoppilaat
1A
Natalia Brunfeldt
Veera Paldanius
1B
Rasmus Ikäläinen
Riina Valtanen
2A
Lotta Alajärvi
Vilma Koivisto
3A
Bella Korpimäki
4A
Jaakko Raunanen
Niklas Saarela
5A
Emma-Lotta Ruonala
Tomas Axelsson
6A
Jonna Vestenius
6B
Olli Nikupeteri
6C
Jami Kinnunen
Roope Ollitervo
7A
7B
Liisi-Lotta Sotaniemi
Eelis Kalasniemi
Wonna Aung
Otto Luokkala
7C
Niilo Myllymäki
7D
Kerttu Tolvanen
7E
Joona Sauvolainen
8A
Joonas Uusitalo
8B
Vilma Tyystälä
8C
Jenni Montonen
8D
Jere Rojola
Markus Vainionpää
9A
Oona Holland
Neea Karjalainen
9B
Jonne Kangas
Veera Arola
9C
Virpi Valkeinen
Sini Keinänen
9D
Katri Räisänen
Riikka Kallio
VO
Ibrahim Ibrahim
JOPO
Mikko Kuronen
Ilmari Paavalniemi
Elisa Vakkuri
Viljo Pekka Hyvärinen
Alyona Kupryenko
Adrian Luaces-Heiskala
Tuan Musikata
Johanna Oikarinen
Teemu Palsa
Jonna Mahlberg
Abdifataah Kulmie
Tiia Jokiniemi
KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
Vanhempainillat/-vartit
□ 1.-6. -luokilla järjestetään vanhempaintapaamisia ja -iltoja lukuvuoden aikana.
□ 1. luokan vanhempainilta pidettiin 14.8.2014.
□ 6. luokan vanhempainilta järjestetään 2.10.2014
□ 7. vuosiluokille järjestettiin yhteinen vanhempainilta 17.9.2014.
□ 8. luokkien vanhempainillat/-vartit ovat myöhemmin ilmoitettavana aikana.
□ 9. luokkalaisten peruskoulun jälkeisiä opintoja koskeva vanhempainilta järjestetään yhteistyössä muiden kemiläisten peruskoulujen sekä paikallisten toisen
asteen oppilaitosten kanssa ennen yhteisvalintaa helmikuussa 2015.
Syvitsyn vanhemmat ry.
Koululla toimii aktiivinen vanhempainyhdistys Syvitsyn vanhemmat ry.
Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on tuoda koti lähemmäksi koulua ja
tehdä töitä oppilaiden viihtyvyyden parantamiseksi.
Vanhempainyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia oppilaille ja perheille, jakaa stipendejä sekä ottaa kantaa koulua ja oppilaita koskeviin asioihin.
Syksyn toiminta alkoi vuosikokouksella maanantaina 9.9.2014 klo 19.00.
Jatkossa yhdistyksen hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa koulun ruokailutilassa. Puheenjohtajana toimii
Kati Siponmaa.
Vanhempia toivotaan mukaan yhdistyksen toimintaan, joko säännöllisesti tai satunnaisesti: mikä vain tilanteeseen sopii.
Koulun henkilökunnan edustajana yhdistyksessä toimii opettaja Taina Tarvainen.
Syvitsyn vanhemmat ry:n sähköpostiosoite on: [email protected].
Lisäksi yhdistyksellä on www-sivusto: www.kemi.fi/syvitsynvanhemmat.
Retket lähiympäristöön
Koulumme hyödyntää ympäröivää luontoa oppimistarkoituksiin. Näihin kohteisiin esim. keskustan palvelut,
Takajärven maasto ja merenranta kuuluvat oppimisympäristöömme ja siirtyminen niihin tapahtuu pääsääntöisesti polkupyörällä.
Lainsäädäntömme mukaan polkupyöräilijän on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.
Koulun järjestyssäännöt
Vuosiluokat 1-6
Luokan säännöt
1. Huolehdin luokan järjestyksestä yhdessä opettajan kanssa.
2. Luokassa olen ilman lakkia ja ulkovaatteita
3. Annan luokkakavereille työrauhan ja kunnioitan toisia oppilaita.
Välituntisäännöt
Välitunnin loputtua tulen välittömästi sisälle ja olen tunnin alkaessa omalla paikallani.
Tunnin loputtua poistun nopeasti välitunnille.
1. En poistu koulun alueelta ilman lupaa koulupäivän aikana.
2. En kiusaa
3. Saan tuoda omia urheiluvälineitä (palloja, naruja yms.) välituntileikkeihin.
Välineet säilytetään luokassa sovitussa paikassa. En heittele lumipalloja enkä kiviä.
4. Välituntialueella en aja pyörällä, potkulaudalla enkä rullaluistimilla.
Pyörän jätän sille varatulle paikalle enkä oleile pyörien paikoitusalueella.
5. En kiipeile aidan ylitse enkä porttien päälle. Noudatan pihavalvojan ohjeita.
6. Välitunti päättyy kellonsoittoon.
7. Menen käytävältä reippaasti luokkaan välitunnin jälkeen.
8. En juokse enkä huuda käytävällä.
9. Säilytän vaatteet ja kengät naulakoissa siististi. ( En tuo liikuntavarusteita käytävälle.)
Ruokasalin säännöt
1.
Ruokalassa syön asiallisesti ja maistan kaikkia ruokalajeja.
2.
Palautan astiat siististi niille varattuihin paikkoihin.
3.
Otan sopivan määrän ruokaa.
4.
Ruokalassa liikun kävellen.
Liikuntasalin säännöt
1. Pidän liikuntavarusteet aina mukanani.
2. Sisällä: verryttelyasu tai shortsit ja T-paita sekä pyyhe.
Sisäpelijalkineista sovin opettajan kanssa.
3. Liikuntatunnille menen opettajan ohjauksessa välitunnin jälkeen.
4. Salissa käytän vain niitä välineitä, jotka opettaja on valinnut.
5. Palautan välineet varastoon oikeille paikoille.
6. Liikuntatunnin jäkeen käyn suihkussa.
Vuosiluokat 7-9
1. Kouluni aluetta on koulurakennus ja piha. Kouluaikana poistun alueelta vain luvan saatuani.
2. Noudatan koulun aikataulua enkä myöhästele.
3. Koulumatkoilla olen varovainen ja noudatan liikennesääntöjä.
4. Säilytän pyörääni tai mopoani koulun alueella niille varatulla paikalla.
Moottoriajoneuvolla ajo pihalla kielletty.
5. Sisävälitunnit vietän koulun aulassa ja muut välitunnit koulun pihalla, jonne menen
viivyttelemättä oppitunnin päätyttyä. WC:ssä käyn pääsääntöisesti välitunnin aikana.
6. Pidän koulun alueen siistinä ja viihtyisänä. En roskaa kouluympäristöä. En jätä tavaroitani
(reput, takit, kengät) kulkureiteille.
7. Kunnioitan koulun ja toisten omaisuutta. Pulpetit, koulukirjat ja vihkot pidän siisteinä.
Minun on korvattava tahallisesti aiheuttamani vahinko.
8. Omalla käytökselläni vaikutan koulun ilmapiiriin ja työrauhaan. Puhun asiallisesti, en käytä
herjaavia, solvaavia enkä rasistisia ilmauksia.
9. Oppitunnilla annan työrauhan kaikille ja tuon tarvittavat opiskeluvälineet mukanani.
Noudatan opettajani ohjeita elektronisten laitteiden käytöstä.
10. Pukeudun asiallisesti. Jätän päällysvaatteeni ja päähineeni naulakkoon oppituntien ajaksi.
11. En tuo makeisia, juomia enkä epäterveellisiä välipaloja kouluun.
12. Koulukiusaaminen on rangaistavaa. Ilmoitan kiusaamisesta opettajalle.
13. Ruokailen lukujärjestykseen merkityllä ruokatunnilla. Ruokailuun mennään luokittain.
Noudatan hyviä ruokailutapoja; en töni, en häiritse muita enkä sotke.
14. Huoltajallani on velvollisuus selvittää luokanvalvojalleni poissaolon syy joko kirjeellä,
sähköpostilla, Wilman välityksellä tai soittamalla.
Terveydenhoitajalta, lääkäriltä ja hammaslääkäriltä pyydän kirjallisen selvityksen.
15. Jos sairauden tai muun syyn takia en kykene osallistumaan liikuntatuntien toimintaan,
tuon huoltajan, terveydenhoitajan tai llääkärin kirjoittaman todistuksen asiasta.
Olen kuitenkin läsnä tunneilla.
16. Jos sairastun kesken koulupäivän, voin mennä kotiin terveydenhoitajan, luokanvalvojan
tai rehtorin luvalla. Poikkeuksellisesti luvan voi antaa opettaja, jonka tunnilla olen.
17. Luokanvalvoja voi myöntää kolmen päivän luvan ja rehtori sitä pidemmän luvan poissaoloon. Loma on anottava kirjallisena hyvissä ajoin. Läksyistä ja kokeista on oppilaan
huolehdittava etukäteen.
18. En pelaa minkäänlaisia rahapelejä enkä tuo kouluun terä- ym. aseita.
19. En tupakoi enkä tuo kouluun tupakointivälineitä. Myös nuuskan käyttö on kiellettyä.
20. En ole päihtyneenä koulunkäyntiin liittyvissä tilaisuuksissa enkä tuo alkoholijuomia tai muita
päihteitä koulun alueelle.
21. Noudatan kaikkien opettajien ja muun henkilökunnan ohjeita. Opettajalla on oikeus poistaa
häiriötä aiheuttava oppilas tunnilta.